*

Markku Huusko

Kataiseen ja Urpilaiseen luotetaan maailmalla kuin vuoreen

Suomen hallitus aloittaa torstaina kehysriihensä eli taistelun siitä, miten valtion seitsemän miljardin budjettiaukko tukitaan lähivuosien aikana. Pitemmällä aikavälillä Suomen tulisi saada kestävyysvajeensa kuntoon eli tasapainottaa työssä käyvien ihmisten määrää suhteessa eläkeläisiin, ja tästäkin väännetään kättä.

Työmarkkinajärjestöt ovat torpanneet eläkeiän alarajan noston. Tämän viestin kansalaisille on tuonut STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää. Hallituksen piirissä puolestaan esiintyy huomattavaa vikurointia sen suhteen, että menoja saataisiin ylipäätään hillittyä tai tuloja verojen noston kautta lisättyä.

Pelastukseksi on tarjoutumassa suurten tekojen sijaan muutamankuukaudentakaista optimistisempi talousnäkymä. Tähän erityisesti hallituksen sosialidemokraattinen siipi on luottanut tähänkin saakka kokoomuksen puhuttua inhorealistisesti jo valtiovarainministeriön valtiosihteerin Raimo Sailaksen tavoin viiden miljardin tasapainotuksesta.

Mutta mitä ajattelevat markkinat, tuo poliitikkojenkin pelkäämä mörkö. Suomen valtion kymmenvuotisen lainankoron perusteella eivät oikeastaan mitään tai enemmänkin niin, että kyllä Suomen hallitus hommansa hoitaa ja työmarkkinajärjestötkin oman osuutensa.

Suomen kymppivuotisen lainan korko on tänään 2,43 prosenttia, eli noin 0,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin Saksassa, mihin Suomen lainaa perinteisesti verrataan. Ero oli käytännössä ihan sama kuin tämän kuun alussa ja jopa hieman pienempi. Suomi on alkuvuoden 2012 aikana ohittanut Hollannin vähäriskisempänä valtiona. Kaikki kolme ovat niin sanottuja AAA-maita.

Pääministerin Jyrki Kataisen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) luotsaamaan hallitukseen luotetaan finanssimaailmassa edelleen kuin vuoreen. Tältä se ei aina kotimaisesta nahisteluperspektiivistä näytä.





Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän villepihola kuva
ville pihola

Suomessa Kataiseen ja Urpilaiseen luotetaan, kuin epävakaaseen tulivuoreen.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Korko on siitä metka mittari, että se on kullakin hetkellä eksakti finanssimarkinoiden odotusten suhteen. Nuo odotukset saattavat muuttua nopeasti, kun tulee uutta dataa, poliittisia päätöksiä tai päättämättömyydestä saadaan uutta tietoa. Tämä on nähty monen kriisimaan kohdalla viime aikoina.

Mikä on sitten hallituspuolueiden luottamus kotimaassa, on enempi tunnekysymys. Parhaita mittareita lienevät gallupit.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Liekö sillä sitten osansa luottamukseen että verrokkimaat EMU:ssa ovat aika kehnossa kunnossa Hollantia ja Saksaa lukuunottamatta?

Olli Polli

Korkon määrittää lainanantaja.
Jos lainaaja, tässä tapauksessa nämä kaksi johtavaa "politiikkoa", laulaa lainanantajan laulua samoissa "ringeissä" mahtaako sillä olla vaikutusta ?

Kysyy nimimerkki:
Epätietoinen Vorssasta.

Pekka Roivanen

Viimeisimpien uutisten mukaan Hollanti rikkoo vakausrajoja vuoden tai kahden päästä, joka selittänee sen korot, jotka ovat ilmeisesti nousseet.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Pitäisköhan asia tarkistaa jollakin puolueettomalla gallupilla. Tai kansanäänestyksellä?

Juho Aalto

Ei tämä nyt mikään yllätys ollut, sillä maailman luottamusta Katainen ja Urpilainen ovat koko ajan hakeneet. Samalla oman kansan luottamus on näkemykseni mukaan pienentynyt merkittävästi. Kumpi on tärkeämpää?

Luottoluokitus tulee pysymään niin kauan Tripla-A:na, kun kirjanpitoa sievistellään haluttuun suuntaan. Tämäkään ei hirveän kauaa välttämättä toimi, trendi on valtiontaloudella edelleen alaspäin, lypsylehmälläkin on tulossa kipuraja vastaan.

Markkinatalous ei ole mikään mörkö, se on ihmisten käymän kaupankäynnin summa. Enemmän niin päin, että poliitikot ovat markkinataloudelle mörkö.

Optimistiset talousnäkymät julkisuudessa ovat vain kuluttajaluottamuksen keinotekoista "parannusta". Sanotaanko näin, että tarkoitus pyhittää keinot, vaikka pitääkin valehdella päin naamaa.

Käyttäjän RikuMaki kuva
Riku Mäki

"Pääministerin Jyrki Kataisen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) luotsaamaan hallitukseen luotetaan finanssimaailmassa edelleen kuin vuoreen. "

Tottakai "markkinavaoimat" kiittävät, kun halvalla myydään.

Huusko taitaa olla sitä samaa Suomen-tuhooja koplaa, johan sen kertoo lehden nimikin "Uusisuomi" . Kuten "uusi maailmanjärjestys" .

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Aika lailla ilman tunnelatausta pyrin vain tällaisesta havainnosta kertomaan.

Käyttäjän kone70 kuva
mika tiihonen

Kataiseen ja Urpilaiseen luotetaan maailmalla kuin vuoreen, että siirtävät suomen rahat ulkolaisille pankeille heheheh .

Harri Rautiainen

Mika,
nyt on kysymys siitä, millä hinnalla ulkomailta saadaan rahaa Suomeen.

Tähänastiset kommentit osoittavat, että Puheenvuoron purnaajat eivät ymmärrä, mitä on Huuskon blogin taustalla.

Pekka Roivanen

Kyllä sinulla on iso tunnelataus mukana, koska kansainväliset markkinavoimat eivät luota Jutta Urpilaiseen eikä Jyrki Kataiseen vaan Suomen valtioon, että Suomi maksaa velkansa.

Hallitukset tulevat ja menevät ja meillä on perinne maksaa velat ja ilmeisesti vielä kykyä maksaa ne.

Tulevaisuus näytää paljon heikommalta, koska Suomen vaihtotase on miinuksella ensimmäisen kerran vuoden 1993 jälkeen. Miinus vaihtotaseessa tarkoittaa heikkoa lainanhoitokykyä. Jos tilanne jatkuu, nousevat Suomen korot.

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Markku, aika aikaa kutakin.

Tuo demarien "positiivinen yllätys"-ajattelutapa on heille tyypillistä toivotaan, toivotaan meininkiä.

En jaksa uskoa tämän hallituksen kykenevän riittäviin leikkauksiin. On se niin ideologioiltaan erilaisista puolueista pakkokoottu.

Se on hyvä, että markkinat vielä luottavat. Pelkään vaan, että se luottamus jää lyhytaikaiseksi tulevaisuudessa.

Peter Kreisler

Ja tällä propagandapläjäyksellä Markku Huusko viimeistään liittää itsensä isänmaan pettureihin, hyi helvetti.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Mikä tässä on propagandaa?

Peter Kreisler

Kysymyksesi osoittaa että, sinulle on kaiketi mahdotonta selittää asiaa. Käsite "propaganda" on sinulle toinen kuin meille muille, vähän samaan tapaan kuin neuvostoliitossa puolueen hännystelijöille.

Kuvaavaa on, että yhden kommenttisi suosittelija on "Timo L", ilman kuvaa ja sukunimeä, teidän EU-kommunistien mailma on aika yhtenevä neuvostoliiton kanssa, yhteiskunnan josta venäläiset ja muut entiset neuvostokansat sanoutuvat irti tänäpäivänä.

Ehkä ilmaisu propaganda oli liian lievä, maanpetturuuden ihannointi olisi sopivampi.

Käyttäjän reijahirn kuva
Reija Hirn

Kyllä sinun pitäisi toimittajana olla selvillä siitä, että Katainen on EU:n ja Bilderberg- kokousten ohjelmoima pelle, joka ei tee eikä tule tekemään mitään Suomen kansan parhaaksi.Kyse on päivänselvästä maanpetoksesta. Herätäänkö täällä vasta sitten kun ensimmäinen poliittinen murha on tapahtunut? Ihmisten ilmoilla kuulee yhä useammin, miten kansa tuo esille vihaansa Kataista ja päättäjien kähmintää kohtaan, tämä on totuus. Hitto soikoon, onhan ihan naurettavaa ottaa velkaa ja tukea sillä ulkomaisia pankkeja, kehitysmaita ja mamuja. Samalla omilta kansalaisilta halutaan leikata työttömyysturvaa,kotihoidontukea ja nostaa eläkeikää. Miksi toimittajat eivät tartu tähän hulluuteen?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Isänmaanpetturi, propagandaa ja maanpetturuuden ihannointi.... aika pelottavan helpolla lähtee tuomiot jo pienestäkin. Luisuu tuollainen viha käsistä turhan helposti vaikeampana aikana, jos jo nyt sitä on noin paljon. Ilmeisesti saisi uutisissa kirjoittaa vain yhdellä tavalla tai muutoin on maanpetturi, ja mitä siitä nyt sitten seuraakaan..... Enemmän tuollainen joko/tai -suhtautuminen peilautuu Neuvostoliittoon, mutta kai tuokin voi joihinkin upota.

Uutista itseään voi aina kritisoida. Tuskin tässä kukaan liiasta velkaantumisesta pitää, mutta velkaantuneista maista Suomella taitaa mennä kohtalaisesti (siis verrattaessa useimpiin muihin). Ei siis hyvin, mutta moneen verrattuna ei täysin surkeastikaan. Sinällään siis uutisessa ei mitään erityistä kai ollut ellei katsele voimakkaasti puoluelasien läpi. Vaikka katsoisikin niin kai se nyt perussuomalaisillekin on parempi että Suomella menee edes joitakin maita paremmin. Joku järjetön turha intoilu tuossa maanpetturilistailussa nyt on.

Mitä nyt sitten ihmettelyysi siitä tulee että ei omalla nimellä kirjoitella.... niin aika varovaiseksihan se voi monella vetää oman nimen laitto, kun maanpetturuussyytöksillä etenet... mitähän vaadit tuomioksi maanpetturuudesta... :D Kuvan laitan mieliksesi tämän vuoden puolella kunhan töiltä ehdin. Et kyllä minustakaan eu-kommunistia taida löytää muutoin kuin vilkkaalla mielikuvituksella tai ihan piruuttasi.

Peter Kreisler

Mainitsin huuskon kommentin suosittelijan "Timo L", en Rami Ovaskaista. Voimakkaan mielipiteen ilmaisemisen voisi nimetä maantavaksi, nimittelihän Erkki Tuomiojakin puolta perussuomalaisten eduskuntaryhmästä äärioikeistolaisiksi.
Kyseessä on mielipide, minä en hyväksy isänmaan luovuttamista, jos sinä hyväksyt se on sinun vapaa mielipiteesi, elämmehän demokratiassa, vai...

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Peter, vaikka jotenkin ymmärrän motiivisi, purkauksesi on way out of line ja tekee ajamallesi asialle vain hallaa.

Peter Kreisler

Isänmaallisena ihmisenä olen tottunut, että isänmaallisuus leimataan natsismiksi, menneisyyden ihannoinniksi jne.. aina löytyy jotain kielteistä. Pitäisi ilmeisesti vain kiltisti nöyristellä EU:n keskusjohdolle, sitähän onkin jo pidemmän aikaa tehty ja tulokset ovat nähtävissä.
Jos isänmaan myyminen keskusjohdolle ei oikeuta jonkinlaiseen emootioon ja purkaukseen, on isänmaan arvo laskenut aika paljon.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Peter, meillä on vissiin erilaiset silmälasit, koska minä näin Huuskon tekstin neutraalina - mielestäni hyvä keskustelunavaus oleellisesta aiheesta: miksi korko on näin alhainen, kun monet asiat ovat mielestämme pielessä?

Itse asiasta, eli demokratiavajeesta, Suomen etujen uhraamisesta isompien hyväksi, isossa kuviossa huonosti käymisessä, tökeröstä kahdenkymmenen ulkomaalaisen pankin pussiin pelaamisesta sekä Merkelin ja Sarkozyn vaalikampanjan rahoittamisesta suomalaisten veronmaksajien avulla olemme täsmälleen samaa mieltä. Ja siitä, että koko homma on puettu populistiseen retoriikkaan, suoraan valehteluun ja eri mieltä olevien vähättelyyn.

Tiedän vain kokemuksesta sen, että ei riitä, että on oikeassa - se pitää osata kertoakin niin, että vastapuoli suostuu kuuntelemaan ja jopa ymmärtää viestin sisällön. Nyt en tarkoita Huuskoa, vaan Fantsua ja Juttista - ja äänestäjiä.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Ihan asiaahan tuo Huusko tässä kirjoittelee.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Olen melko pettynyt työmarkkinajärjestöjen kykyyn sopia asioista, jotka kuuluvat heidän neuvottelupöytään.

Minusta jotenkin tuntuu, että eläkeiän nosto muodostui sd-johtoisille palkansaajajärjestöille poliittiseksi sd-vaalilupauskysymykseksi. Monissa maissa eläkeikä on jo Suomea korkeampi.
http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=858&lang...

Kehysriihessä on demareille myös toinen asia, johon he ovat jotenkin sitoneet solmun itseensä, nimittäin alv:n korotukseen.Tosin nyt he ovat valmiita keskustelemaan kokoomuksen tavoin kaikista pöydällä olevista asioista.

Parhaillaan eduskunnassa keskustellaan puolustusministeri Wallinin luottamuksesta ja klo 14,30 alun perin ilmoitettu ministerin tiedotustilaisuus on siirretty klo 17 alkavaksi. Epäilen, ettei se toteudu klo 17, koska keskustelu käy juuri kuumana eduskunnassa.
http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/e...
Hallituksen piti kai klo 17 aloittaa omat kehyskokouksen valmistelu.

Suomen etu on, että hallitus pystyy tekemään tarvittavat ja riittävät päätökset. Silloin luottamus maailmalla edelleen vahvistuu. Toinen hyvä asiat on, että Suomella on blokkirajat ylittävä hallitus. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi eduskunnan puhemiehenä ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja, että vaalien jälkeen Suomella tulisi olla blokkirajat ylittävä hallitus.

P.s. Tämä keskustelun taso, mihin US-blogipalsta on ajautunut, kertoo hyvin saamistasi kommenteista.

Anssi Luoma-aho

Pitkän linjan taloustoimittajana ymmärrät varmasti seuraukset Suomen korkotasolle, mikäli tulonsiirtounioni ja euromaiden velkojen yhteisvastuu toteutuu. Kreikan, Saksan ja Suomen korkoerolle ei silloin löydy mitään perusteita.

Vaikka poliitikot ovat viimeisen parin vuoden aikana tehneet monia päätöksiä, jotka ovat askeleita kohti tulonsiirtounionia, ei markkinat tällä hetkellä vielä täysin diskonttaa kyseistä asiaa. Siinä vaiheessa kun näin tapahtuu, Suomen kymppivuotisen lainan korko taitaa alkaa vähintäänkin vitosella.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tämä olisi oikein hyvä uutinen, jos lainarahaa tulisi hanasta ikuisesti. Nyt korot kertovat lähinnä siitä, missä on eniten frankfurtilaisen pankkivallan vastustajia. Suomi on tapansa mukaan pahiten rähmällään.

Käyttäjän veikkoluomi kuva
Veikko Luomi

Ulkomaailman Suomea kohtaan tuntema luottamus lienee toki muidenkin tahojen kuin kahden ministerin tai hallituksen ansiota, väheksymättä edellä mainittuja mitenkään.

Luottamus kohdistunee koko kansa- ja yhteiskuntaan, niiden tapaan toimia kaikesta huolimatta melko rationaalisesti ja järjestyneitä tapoja noudattaen.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Veikko, tuokin pitää paikkaansa. Suomi - maa joka maksoi velkansa:

http://www.finland.org/public/default.aspx?content...

Risto Jääskeläinen

Kommentoija Luomi "pilasi" minun kommenttini (-; Nopeat syövät hitaat, olin niitä hitaita tällä erää.

Tuula Hölttä

Markku H :"Pitemmällä aikavälillä Suomen tulisi saada kestävyysvajeensa kuntoon eli tasapainottaa työssä käyvien ihmisten määrää suhteessa eläkeläisiin, ja tästäkin väännetään kättä."

Kunhan ei vaan tasapainoteta esimerkiksi leikkaamalla lasten kotihoidontukea.

Mieluummin sitten vaikka sallimalla meidän suurten ikäluokkien "armomurha" ja poistamalla vaikka death bondien tms. avulla julkisen sektorin huoli siitä, että me suuret ikäluokat elämme ennakoitua pidempään. Finanssisektorin pörssipelin vallankäyttäjien "omaan laariin" satavat voitot kun näyttävät olevan asioista päättäville rahan ja vallan koalition edustajille kuitenkin tärkeämpiä, kuin yhdenkään meidän tavallisen tallaajan ainutkertainen ihmisarvo ja elämä.

Risto Jääskeläinen

"...tai enemmänkin niin, että kyllä Suomen hallitus hommansa hoitaa ja työmarkkinajärjestötkin oman osuutensa."
Päätoimittaja Huusko käyttää luottamuksen mittarina Suomen lainakelpoisuutta. Minulla ei ole eväitä kiistää tuota, vaan jopa pidän sitä ihan hyvänä mittarina.
Mutta jottei menisi ihan liian yksimieliseksi, niin en löydä kovin sitovaa näyttöä, että luottamuksen kohteina olisivat pääosin henkilöt vaan ennemminkin näkisin luottamuksen kohdistuvan maahamme ja sen järjestelmään henkilöistä riippumatta.

Käyttäjän JanneLinna kuva
Janne Linna

Tottahan sitä luotetaan, kun takuukset on salattu ja muuten kokouksissa käydään lähinnä hakemassa ohjeet ja tilinumerot mihin maksetaan...

Jaakko Tuononen

Niinpä. Kyllä hallitus on hoitanut asioita todella hyvin tässä vaikeassa tilanteessa. Ja on erittäin tärkeätä, että ei lipsuta yhteistyöstä. Joku SDP:n sekundaministeri on jotain hössöttänyt, mutta ei se ole vaikuttanut uskottavuuteen maailmalla.

Aina kun Kokoomus ja SDP on samassa hallituksessa, niin asiat sujuvat. Mutta voi herra Jumala sentään. Jos Kepu vielä pääsee hallitusvastuuseen, niin miten meille käy?

Persuista kukaan ei osaa mitään sanoa, kun eivät vastuuta halunneet. Räksyttäjän roolissa on helppo olla.

Käyttäjän JanneLinna kuva
Janne Linna

Kok ja SDP, Eikös nämä samat vesselit ole olleet hallituksessa ennenkin?.
Niitä jälkiä siivotaan edelleen...

Arto Granlund

Samaa mieltä,Tunonen.Mielenkiintoinen ajatusleikki, mikä meillä olisi korkotaso jos persut olisivat hallituksessa,saati jos Soini olisi pääministeri.Olisiko lainakorko maailmalta kenties kaksinumeroinen,todennäköisesti.Ihmettelen sitä itseruoskintaa jota Suomessa harrastetaan.Pitkään Ruotsissa asuva veljeni sitä myös aina ihmettelee,Ruotsissa kun sellainen ilmiö on vieras.Siksi kai ruotsalaiset menestyvät eritoten joukkuelajeissa.

D Ravén

"...mikä meillä olisi korkotaso jos persut olisivat hallituksessa,saati jos Soini olisi pääministeri.Olisiko lainakorko maailmalta kenties kaksinumeroinen,todennäköisesti."

Todennäköisesti ei. Kun tosipaikan tullen tapitetaan sitä kreikkalaista virkaveljeä silmästä silmään, hioutuvat kummankin osapuolen särmät ja jonkinlaisiin kompromisseihin ollaan loppujen lopuksi kuitenkin valmiita. Tai sitten Suomi olisi sopivin poikkeusmenettelyin sivuutettu lainajärjestelyistä (aina löytyy keinot) ja tilanne olisi kutakuinkin sama kuin nyt, koska painoarvomme on parhaimmillaankin sangen vähäinen.

Eipä silti, olisihan se mielenkiintoista jos voisi tuohon toisenlaiseen todellisuuteen kurkistaa. Jospa Soini ei päättäjänä olisikaan antanut periksi milliäkään ja talouslilliputti-Suomi olisi onnistunut aiheuttamaan jopa maanosan laajuisen taantuman. Niin tuskallista kuin se olisikin, en ole täysin vakuuttunut siitä etteikö se olisi pitkällä tähtäimellä silti parempi tie. Tarkoitan tämän sinänsä fantastisen kapitalismin pimeimmän kääntöpuolen romuttamista: voitot päätyvät harvoille, tappiot sosialisoidaan kaikille. Tuo sosialisointi kannustaa hillittömiin riskeihin, koska pelastusrengas on aina tiedossa. Pelastuspakettien ansiosta tulemme toistamaan näitä kriisejä yhä uudestaan ja uudestaan, joka ikisen sukupolven kohdalla.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Ravén: ei tule toistumaan. Kun tämä soppa on hoidettu nykymenetelmällä, mitään varaa mihinkään kriisiin ei enää ole - kenelläkään.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Jaakko Tuononen teillä näyttää olevan valikoiva muisti ja mustavalkea ennakkoluuloinen asenne. Otetaan esimerkiksi edellinen Harri Holkerin (kok) sinipunahallitus muistin virkistämiseksi. "Aina kun kokoomus ja SDP on samassa hallituksessa, niin asiat sujuvat." Sujuvat miten sujuvat. Holkerin sinipunahallituksenkin aikaanko? Aika taitaa nyt kullata ikävät muistot?

Valtiovarainministerinä olivat Erkki Liikanen (sd) ja Matti Louekoski (sd). Silloinhan tehtiin ns. "hallittua rakennemuutosta" ja verotus keveni, kiveni ja koveni vahvan markan politiikalla Suomen Pankin Kullbergin ja presidentti Mauno Koiviston (sd) suosiollisella myötävaikutuksella. Maa ajautui pahaan kriisiin; osin N-liiton romahduksen ja viennin laskun vuoksi. Samalla punapääoma romahti: STS-pankki, Haka, Kansa, EKA ja Renska levisivät kuin Elantokin. Samassa rytäkässä poistuivat näyttämöltä myös Postipankki, SKOP, SYP ja KOP, kun löysää rahaa annettiin sumelematta ja vaatimatta takuita ja yritysmaailman konkurssiaalto pyyhki yli Suomen. Ja Suomen kansa joutui taas kerran maksamaan virheet ja raskaat laskut. Mutta pankkiherrat veivät voitot veroparatiiseihin ja etelän aurinkorannikolle loma-asuntoihinsa. Nyt on sama alamäki taas päällä ja vielä rajumpana.

Nyt näyttää olevan vain "isompi keikka" kysymyksessä europankkien,EKP:n EU:n ja markkinavoimien eli sijoittajahuijareiden holhouksessa ja tukemana.

Näyttää tuo hallitusvaltaihanuus sokaisevan silmät EU-paratiisiin uskovilta ja luottavilta. Jokohan olisi aika herätä brysselöitymisestä ja liittoval- tiounelmista. Hyvät veljet ja toverit sahaavat teitä rajusti silmään!

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Voisitko nimetä nuo sekundaministerit niin me muutkin pääsisimme selville, että onko siellä sitten priimaministereitäkin Sdp:sa.

Jaakko Tuononen

En ryhdy ketään nimeltä nimeämään. Se tuskin olisi sopivaakaan.
Mutta ihan rinta rottingilla voi katsoa Jutan esiintymistä. Hieno ihminen ja erinomainen poliitikko. Lisäksi ihan nättikin :) Aina tulee hyvä olo, kun MEIDÄN Jutta esiintyy.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Jaakko Tuononen, sinä olet kunnon mies.Lue Kasimir Leinon runo,Kunnon mies,
se sopii sinulle ja monelle muullekin mainiosti.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

No, tuota noin, EKP työntää rahaa pankeille 1% korolla ja ne antavat sitä Suomelle 2,5% korolla. Saahan Italiakin lainaa vaikka miten halvalla, vaikka tuskin pystyy sitä maksamaan, ainakaan ilman monetariota. Näinhän tätä kriisiä on hoidettu tähänkin asti.

Suomella on valtion varoiksi laskettavia eläkevakuutusrahamassoja, yksityisten firmojen hoidossa, ne toiminevat "vakuutena".

Ylipäätään tämä tilanne ei ole kauhean hyvä, kuin vuoreen luottaminen on aika rajusti sanottu. Kiinassa pankkien vähimmäisvarantovaatimus on muistaakseni 20% ja ohjauskorko joku 6-7%, Euroopassa vähimmäisvarantovaatimus on 1%(Britanniassa 0%) ja EKP:n ohjauskorko on 1% ja keskuspankkirahaa on laskettu joku 1500 000 000 000 euroa muutamassa kuukaudessa liikenteeseen.

En ymmärrä kansantaloudesta hittojakaan, mutta minusta pelimerkit alkavat olla käytetty.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Luultavasti EKP on antanut "ohjeen", siis määrännyt, pankit lainaamaan tietyn, ison, osuuden saamistaan rahoista valtioiden velkakirjoihin ja tämä on aiheuttanut ylitarjontaa rahasta ja sen vuoksi euromaiden maksamat korot eivät heijastele kuin niiden keskinäisen luottamuksen suhdetta.

En ole aivan varma tästä, mutta kannattaisihan nuo rahat muutoin sijoittaa melkein minkä tahansa kehittyvän maan valtion tai yritysten lainoihin enemmin, korko olisi aivan toista luokkaa ja riskit pienemmät.

Käyttäjän JanneLinna kuva
Janne Linna

Eikös pankit talletaneet ne "apurahat" omille tileilleen EKP:ssä.
Jostain olin lukevinani.

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Se kait liittyy tähän vähimmäisvarantovaatimukseen jotenkin, en taaskaan tiedä ja tajua varmasti, mutta pankit voivat lainata(laajentaa luottoa) EKP:ssä olevat rahat satakertaisesti eteenpäin, joten se oikeastaan lisää aika rajusti lainanantoa(rahan tarjontaa) ei vähennä sitä.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Jani ja Janne molemmat mönkään. Pankkien saama keskuspankkirahoitus päätyy jo kirjanpidollisistakin syistä pötköttämään EKP:n overnight-talletuksiin. Ja pankkien antolainaus toisilleen, yrityksille ja kuluttajille on ihan jäissä. Mitään luottobuumia ei siis ole syntynyt.

Pankit ovat lähinnä pantanneet omistuksessaan olleet (ja muutaman lisäostetun) valtion velkakirjan EKP:lle ja saaneet sitä vastaan lainaa. Mutta mitäs sitten, jos näiden panttien arvo laskee - EKP tulee pyytämään lisää pantteja. Mitäs sitten, kun pari vuotta on kulunut, ja pankkien pitäisi maksaa tuo tuhannen miljardin pikavippi takaisin EKP:lle?

Nämä kaksi ongelmaa selittänevät, miksi ns. paremmat pankit eivät ole ihan kiimaisina olleet osallistumassa LTRO:on - siihen sisältyy merkittävät riskit lainanottajan kannalta. Ja on se riski olemassa myös lainanantajallakin: jos esim. Portugalin pellepankki ei selviä LTRO:n takaisinmaksusta eikä panttikaan ole minkään arvoinen, teoriassa Portugalin valtion pitäisi hoitaa pankin laina EKP:lle. Mutta jos tämäkään ei onnistu, se on sitten taas tv:stä tuttua vastuunkantoa koko rahalla.

Tästä LTRO-riskistä harvemmin mitään puhutaan - retoriikka "ilmaista rahaa pankeille" palvelee monien intressejä - sekä eurofiilien että euroskeptikkojen. Kun joku osaisi vielä olla huolissaan ihan vaan pankkien tilasta ja mahdollisesta veronmaksajien riskinä. Mutta tämä nyt menee jo melkoisen off topiciksi.

Kaivaisin Huuskon kommentista siihen kätketyn yhden salamerkityksen: kukaan ei kehtaa tai osaa puuttua hallituksen politiikkaan tai takuutusvuoren kasvattamiseen ennenkuin Suomen korkotaso lähtee merkittävään nousuun. Ja kyllä se sieltä tulee - mutta se on sitten jo merkki siitä, että homma on pilalla peruuttamattomasti.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Minuunkin luotetaan maailmalla kuin vuoreen niin kauan kun maailmalla rahojani levittelen. Selkäänikin taputellaan, että huva vinland.
Ikävä kyllä, Katainen ja urpilainen kerjäävät hyväksyntää yhteisillä rahoillamme, ei omillaan.

Kalle Lehtonen

Kataisen-Urpilaisen hallitus on pystyssä max 3 vuotta. Eli luottamuksen kohde 10 v lainalle Huuskolla meni mukkelis makkelis. Kutosen matikalla liikenteessä? ;-)

Aki Mönkkönen

Niinpä niin, luotettiin sitä maailmalla Kreikkaankin ja Islantiin jne. Niinpä vaan "vuoret" sortuivat, kun todellinen tilanne paljastui. Salailu johti tähän ja niin se johtaa Suomenkin, jos todellista EU:n tilaa ei tunnusteta; EU on velkaunioni, joka ei pysty tuottamaan työtä niin paljon, että elintaso saataisiin katetuksi. Se on katettu nimenomaan velalla ja kuplataloudella, kuten yliarvostetuilla asuntomarkkinoilla.

Suomi voisi vielä hypätä pois tästä luottamuksen hyväveli- verkostosta ja näin vapautua ylimääräisistä velkavastuista.

Z Man

Tämä Huuskon puffijuttu lienee sitä tutkivaa journalismia Uuden Suomen malliin. Tai sitten se on tarkoitettu kaikken päivää piristäväksi vitsiksi.

Huuskolle neuvoksi erään pakinoijan sanat "Yli maalin ampujan mielestä maali on aina liian matalalla." Siitä vain säätämään tähtäimiä ja sitten uutta putkeen. Ja on myös näin meidän lukijoiden iloksi ja tyydytykseksi.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Yes, Aki.
Suomi on sitoutunut kuiviin imettyyn Eurooppaan, kuiviin imettyyn Ruhrin alueeseen jonka alueella pyörii vain todellista tuottoa tuomattomat velka,vekseli, ja takauspaperit.
Maailmaa on paljon muuallakin, kuten venäjällä etc. vielä kaivamattomine luonnonvaroineen.
Karvinen on viisas mies. Sijoittaa Kiinaan, mikä tuo maallemme mahdollisuuksia toisin kuin loppuunlauletut oosoolemiot ja zorbakset.

Sakari Lehtonen

Ei Kataiseen tai Urpilaiseen luoteta, vaan Suomen veronmaksajiin joiden pinna ei katkea vaikka verotaakkaa lisätään rajusti. Tavalliset palkansaajat maksavat, ei isot pojat eikä liike-elämä tai pankit. Palkkatyöläinen on hyvä renki josta voi puristaa lisää ja leikata palkkoja sekä sosiaaliturvaa. Näin tulee tapahtumaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Jos Juttaan ja Jyrkiin luotetaan, niin mikä ettei? Velkaantua voidaan vanhaan tahtiin ja jättää ikävät asiat seuraavalle hallitukselle. Kyllä demarien kannattaa nyt porskutella. Wallin on hiljaa ainakin tämän kevään ja Jyrkillä on orpo olo, kun hänen terrierilleen Wallinille on pantu kuonokoppa.

Tuula Saskia

Olen niin tyhmä, että rohkenen kysyä, onko tämä AAA-reittaus merkki näiden kahden henkilön kyvyistä?

Onkohan Huusko sarkastisella tuulella?

Huusko on siis sitä mieltä,että tämä määrite on jotain olennaisen tärkeää. Suomen talouden epätasapaino ja kasvava velka on jotenkin toisen luokan kysymys.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiitos yhä parempaan havainnointiin kannustavista kommenteista tähän mennessä. Juttuni on tämän ohikiitävän hetken pysäytys markkinanäkökulmasta, ei ennuste, ei minnekään kallellaan oleva poliittinen kannanotto, eikä se sisällä mitään suurta viisautta, minkä jotkut lukijat ovat moninaisin tavoin tuoneet julki.

Anssi Luoma-aho

Juttusi oli kyllä kovin heppoisesti tehty kuvaus markkinanäkökulmasta tällä hetkellä. Enemmän nykyinen korkotaso peilaa valtavaa EKP:n aikaansaamaa likviditeettiylijäämää markkinoilla, kuin luottamusta Kataiseen ja Urpilaiseen.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kommentti poistettu halventavan nimittelyn vuoksi. MH/US

Ari Lotvonen

16 ellei ylikin vuotta olen nyt maailmalla ollut ja ainakaan minun kaverit ei ole koskaan kuulleet Kataisesta ja Urpiaisesta. (Mutta me ei ollakaan mitään tärkeitä).

Ja hyvä niin.

Koska itse en luota ko. henkilöihin tipan vertaa.

Niin, jos, eihän sitä koskaan tiedä mitä se "maailmalla" ja "vuoreen" tarkoittaa, pitäisi vaikka on vakava asia, ottaa sarkasmilla.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Espanjassa jotkut vieläkin naureskelevat Urpilaisen Yes we can-huudahdukselle jossain kokouksessa.

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

Me olemme rikkaita, siksi meihin luotetaan. Norjan öljyrahasto on noin 390 miljardia euroa (toki siitä on melkoinen osa sijoitettu Kreikkaan, joten ei se todellisuudessa noin iso ole).

Suomen työeläkerahastot ovat noin 136 miljardia euroa, eli ilman öljyäkin, me olemme pistäneet sivuun yli kolmanneksen Norjan rahoista, joka on sentään maailman toiseksi suurin rahastosijoitus.

Siksi meihin luotetaan. Työeläkerahastot ovat ei-kenenkään-rahaa. Mistään et löydä sellaista lakia, joka vaatisi, että ne rahat pitää palauttaa niille, joilta ne on kerätty (=eläkeläisille).

Nelihenkisen perheen "osuus" rahastoista on yli 100 000 euroa.

Siksi meihin uskotaan ja siksi Jyrki ja Jutta voivat tehdä, mitä mieleen juolahtaa. Työeläkerahastot ovat enemmän kuin kahden vuoden budjetti.

Repikää siitä!

Pekka Heliste

Julkisen talouden alijäämävoidaan poistaa samalla menetelmäll äkuin se on luotu.Päinvastoin toimimalla tietenkin.

Eli leikataan julkisen sektoron palkkoja 30 % niin vaje on poissa

Näin menetteli mm Viro

Jaakko Tuononen

Minun on nyt ihan pakko vielä kommetoida tähän Markun blogiin.
Eikö Suomen kansa ymmärrä, että elämme vaarallisia aikoja? Nyt jos koskaan tarvitaan sitä kuuluisaa suomalaista sisua ja yhteen hiileen puhaltamista.

Veneen keikuttajia aina riittää, mutta sen rakentajaa syljetään. Menkääpä nyt itseenne kaikki suomalaiset. Vastuunkantajat ansaitsevat kaiken kunnioituksen ja tuen. Niin oli myös vuonna 1939. Jos niitä nuoria vänrikkejä ja kessuja ei olisi ollut, niin näitä blogeja ei kirjoitettaisi suomenkielellä.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Jaakko: mistä ihmeestä sinä oikein puhut?

Jaakko Tuononen

Puhun siitä, että miten me pärjätään kaikki tässä kylmässä, pimeässä pohjoisessa maassa. Vain tiedolla, taidolla ja yhteistyöllä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Jaakko; sotakorvauksiemme maksajat eivät tarkoittaneet, että maksaisimme jatkossa kreikkalaistenkin eläkkeet.
En muuten heti keksi, mitä Suomi vie Kreikkaan, muuta kuin turisteja.

Käyttäjän reijahirn kuva
Reija Hirn

Aivan. Nyt tarvitaan taas rohkeita jääkäreitä, jotka vapauttavat Suomen EU:sta, että työ maan hyvinvoinnin eteen voi alkaa. Kukaan tuskin viitsii eväänsä heilauttaa minkään EU:n osavaltion eteen, en minä ainakaan.

Jaakko Tuononen

Olen tästäkin asiasta jo useasti kirjoittanut, mutta vielä kerta uudelleen.

Demokratian kannalta ihmiselle ei ole mitään turvaa kansallisvaltiosta. Kyllä historia opettaa, miten kansallisvaltio VOI OLLA kaikkein pahin vihollinen oikeudelle ja ihmisarvolle (natsisaksa ja neuvostoliitto).

EU on yritys nyt tätä asiaa testata. Ja ihan varmasti tunnen itseni enemmän turvatuksi demokraattisten maiden yhteisössä EU:ssa, kuin vain Suomessa.

Minulle on aivan käsittämätön ajatus se, että Suomi voisi olla erillinen saari muusta maailmasta. Maailma on ihmisten kylä, ja tulee niin myös olemaan. Vain rakkauden ja toistemme kunnioituksen oikeudella voimme tätä maailmaa rakentaa.

Väkivalta ja epäoikeus ehkä on NYT vallalla, mutta tulee uusi aika ja uusi ymmärrys. Rahatalous tulee häviämään ja yhteiskuntaa rakennetaan järkevästi kaikkia kunnioittaen.

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

"EU on yritys nyt tätä asiaa testata. Ja ihan varmasti tunnen itseni enemmän turvatuksi demokraattisten maiden yhteisössä EU:ssa, kuin vain Suomessa." Kannattaa ihan itse ottaa selvää siitä Eu:n demokratiasta, eikä uskoa niiden puheita, jotka toimivat periaatteella "sen lauluja laulat kenen leipää syöt"

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Markku! Eikö se että me luotamme näihin kahteen amigoon ole paljon tärkeämpää loppujen lopuksi. Kysehän on maasta nimeltä Suomi ja ko. maan asukkaista?? Vai pitääkö meidän hallituksemme saada enempi muiden kuin meidän luottamuksemme?

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Arto ja Markku: tässä sitä arvostusta:

Arvostetun aikakauslehti Timen mukaan Jyrki Katainen ja Olli Rehn kuuluvat siihen "EU-johtajien hilpeään joukkoon", jotka eivät tunnusta tosiasioita. Timen mukaan Katainen ja Rehn ovat "utopistipoliitikkoja".

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/03/2...

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Jaakolle vielä; Eurooppa on kuiviin imetty pieni osa maailmaa.
Sveitsi pärjää, Norja pärjää EUn ulkopuolella. Miksi emme mekin?
Mekin pärjäämme, kun tuotamme tuotteita, joita maailmalla halutaan.
Kiitos Karviselle, joka vie maatamme paperikoneinemme Kiinaan.

Jaakko Tuononen

Mutta hyvä ystävä, miten Suomi pärjäisi yksin? Ei pärjäisi.
Suomelle on kaikkei tärkeintä, että meillä on hyvä hallitus, joka ymmärtää eurooppalitiikkaa. Eikä Kreikan tuet olleet mikään virhe - päinvastoin.

Miten ihmeesä kukaan hallitus olisi jättänyt isänmaata tuuliajolle? Niinkö Persut ja Kepu olisivat tehneet?

Ne maksut ovat vai retoriikkaa pankeille. En usko, että ne ikinä lankeavat maksuun. Mutta Hallitusten pitää olla kovana ja sanoa, että ihan mitä tahansa nämä rosvot sanovat, niin me vastataan. Juuri näin tehdään oikeaa politiiikkaa.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Toveri Tuononen, oliko Suomi kansallisvaltio vuonna 1939? Kerro minulle kuka meitä auttoi. Ota hyvä ihminen ne naiviutta läpilaskevat kuulokkeet korvistasi ja katsele avoimesti ympärillesi.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Jaakko, näin surkeaa analyysiä ilman kummempia perusteluita, maustettuna runsaalla idealismilla harvoin kuulee.

Jaakko Tuononen

Aimo Remes: Miksi aina sanotaan, jos on rehellinen, että on naivi?
1939 meitä ei auttanut kukaan. Jatkosodassa 1941 sitten Saksa, kyllä.

Miten ihmeessä voit sinäkin sanoa, että olen naivi ja on tyhmät kuulokkeet päässä? Ei ole.

Euroopan pitää yhdistyä, ja soisin että Turkki otettaisiin EU:n jäseneksi. Näin koko EU ja Suomi voisi toimia sillanrakentajana islamilaisen ja kristityn maailman välillä. No, itse kun en kuulu uskonlahkoihin, siin sillä ei ole merkitystä, Mutta kun sillä typerille ihmisille kuitenkin on.

Turkin mukana saisimme valtavan asearsenaalin ja ihan helvetin suuren armeijan Euroopan unioniin. Lisäksi Yhdysvaltain tuen.

Käyttäjän reijahirn kuva
Reija Hirn

Nyt menee Jaakon haaveet jo siinä määrin pöljyyden puolelle, ettei enää jaksa ruveta oikaisemaan. Varsinkin tuo kuvitelma, että islamilaisen ja kristityn maailman välille olisi silta rakennettavissa. Ei ikinä.

Jaakko Tuononen

No, mitä ihmettä tässä sitten pitäisi tehdä? Saattaa, tietysti ollakin, että ajatus islamilaisen maailman ja kristityn maailman yhteiselosta on mahdoton. Mutta kun en itse ole kumpaakaan, niin en vain ymmärrä. En yleensäkään ymmärrä uskontoja.

Pitäisikö kaikki toivo uskontojen välisestä sovusta siis unohtaa ja varustautua totaaliseen sotaan?

Mielestäni Turkki olisi kuitenkin se linkki, jonka kautta Euroopassa olisi mahdollisuus saada keskustelua ja jotain järkeä tähän uskontojen fanatismiin. Itsen uskon, että jos Jumala on, niin ei ihan varmasti tarvitse uskontoja riesakseen.

Mistä sitten pitäisi "haaveilla"? Sodasta vai rauhasta. Kannatan jälkimmäistä.

Käyttäjän reijahirn kuva
Reija Hirn

Tarvitseeko väkisin yrittää saada islamilaista ja kristittyä maailmaa elämään yhdessä, jos kerran sellaisesta on turha haaveilla. Islamilaiset on saarrettava omille alueilleen ja annettava muhia siellä. Suomi ei tarvitse yhtään muslimia mihinkään ja viisainta olisi ajaa ne ulos maasta.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Turkki on yli 90-prosenttisesti Bosporin salmen ja Marmaranmeren itäpuolella. Pitäisikö siis euraasiakin liittää eurooppaan? Mitkä on Euroopan rajat? Kauppamiehinä varmaan irakilaisetkin tulisivat markettiemme oville kauppoja hieromaan.

Jaakko Tuononen

Ja sitten on sanottava, että jos haluamme puhua "kehityksestä", niin emmehän me voi jättää puolta maailmaa syrjään. Sehän on typeryyden huippu.

Edistys koskee aina kaikkia, ja kaikkialla. Turkista haluan puhua erityisesti, koska tiedän, että turkkilaiset rakastavat suomalaisia. Ja tietenkin suomalaiset myös turkkilaisia. Turkki on ihana maa ja ihmiset aivan ainutlaatusisia. Jos tällaista maata ei saada Euroopan unioniin uskonnon ja ranskalaisten takia, niin pikkasen mättää.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Niin Jaakko. Turkissa tunnetuin suomalainen on Mannerheim, vaikka olin siellä minäkin seitsemänkymmen luvulla.
Osaltani tämä tästä ja kiitos keskustelusta.

Käyttäjän andres kuva
Pentti Järvi

Turkissa tunnetaan myös mies nimeltä Olli Rehn.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Aimolle tässä; Ilman Saksan apua, yksinkertaisesti, toinen pakollinen kotimainen kieli olisi venäjä.
Näin ajatellen pakkoruotsi ei tunnu niin pahalta.

Marko Kyllönen

Jaa luotetaan vai?

"Time-lehti lyö Kataista ja Rehniä: "Utopistipoliitikkoja""
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/03/2...

Käyttäjän mertsilanki kuva
Mertsi Lanki

Suomalaisella medialla on uussuomettuminen päällä, ja niin myös täällä, uudessasuomessa. Puuttuu vain, että alettaisin kertoa, miten ollirehnit ja jyrkikataiset tekevät mahtavia urotekoja, kuten Putin tai Pohjoiskorean hallitsijat. Objektisesti katsoen nykyistä suomen mediaa tulee vertailla Valko-Venäjän mediaan. Komppaan täysin niitä lukuisia lukuisia asiantuntijoita jotka ymmärtävät, että Eteläeuroopan maiden rahoittaminen on hölmöläisten hommaa. http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/03/2...

Z Man

Huusko on oikeassa. Kataiseen ja Urpilaiseen luotetaan maiilmalla huomattavasti enemmän kuin Teräsmieheen, Hämähäkkimieheen, Ihmenaiseen, Väinämöiseen, Frodo Reppuliin, Harry Potteriin, James Bondiin, Varekseen, Titi-Nalleen, Gandalfiin, Joulupukkiin, Näkkiin, Peukaloiseen, Rölli-peikkoon, Ransuun, Peppi Pitkätossuun, Vaahteramäen Eemeliin, Muumipappaan, Haisuliin, Peter Paniin, Kapteeni Koukkuun, Helinä-keijuun ja Petteri Punakuonoon. Siis huomattavasti enemmän kuin keneenkään muuhun, joihin maailma yhdessä voi luottaa.

Uskon, että Huuskon ja muun maailman mielestä Katainen ja Urpilainen ovat jopa luottevampia kuin Jeesus, verottaja ja kuolema. Siis maailman luotettavuushuippuja. Siis absoluttisesti.

Och samma på svenska. Valehtelematta.

Timo Lahtinen

"Kaikki kolme ovat niin sanottuja AAA-maita."

Kreikankin ylivelkaantuminen taisi osaltaan aiheutua luottoluokituslaitosten jakamista ylimääräisistä A-kirjaimista.

Jos Standard€Floor osuu seuraavassa onnenpyörä-lähetyksessä rosvosektorille, se voi ostaa Suomelta vokaalin. Sitten ollaan nesteessä josta tarttuu nahkaan ammoniakin haju.

Mutta toki luotamme Kataiseen ja Urpilaiseen yhtä paljon kuin luotamme Luottoluokituslaitoksiin ja Kansallis-Osake-Pankkiin.

Petteri Sahlsten

Vain sillä on loppujen lopuksi päättäjien kohdalla väliä, luottavatko omat kansalaiset heihin. Katainen ja Urpilainen eivät nauti omaa luottamustani. Uskon, että meitä nykyhallituksen salailupolitiikkaan kyllästyneitä on päivä päivältä enemmän. Koko Suomen historian aikana meillä ei ole ollut yhtä järjettömiä päättäjiä, kuin meillä tällä hetkellä valitettavasti on. Katainen ja hänen 6-pack on Suomen koko historian kallein ja tuhoisin hallitus. Jokainen ihminen, joka on yhtään perehtynyt Suomen taloudelliseen tilanteeseen ja esim. ulkomaanvelan kehitykseen Kataisen ollessa puikoissa, ymmärtää mistä kirjoitan.

tapio ahokas

KUULOSTAA HULLULTA MUTTA EI OLE ENÄÄN KUIN ISLANNIN MALLI JÄLJELLÄ.
MIETITÄÄNPÄ SITÄ MIKÄ TAHO KEKSI SEN ETTÄ VALTIOIT LAINAA RAHAA YKSITYISELTÄ PANKILTA?
VALTIOHAN SAA TEHDÄ RAHAA ILMAISEKSI JA PELATA SEN ARVOLLA MIELIN MÄÄRI!?
EI VALTION TARVII KENELTÄKÄÄN LAINATA!
KAIKKI RAHA ON VELKAA JOS JOLTAIN LAINATAAN!
IKINÄ EI PÄÄSTÄ TALOUDESSA SELVILLE VESILLE TÄLLÄ TAVALLA!
VALITAAN JOKO TÄYDELLINE KURJISTUMINEN JA ORJAVALTIOSSA ELÄÄ KITUUTTAMINEN.
TAI OMALLA RAHALLA ELÄMINEN HYVINVOIVASTI!
AJATTELLAAN ITE VÄLILLÄ.