Markku Huusko

Joku virkisti Heidi Hautalan muistia

  • Heidi Hautala oli dokumenttien edessä aseeton ja erosi.
    Heidi Hautala oli dokumenttien edessä aseeton ja erosi.
  • HS:n mukaan tämä tekstiviesti Arctia Shippingin johdolle oli eron ratkaissut dokumentti.
    HS:n mukaan tämä tekstiviesti Arctia Shippingin johdolle oli eron ratkaissut dokumentti.

Heidi Hautala (vihr.) on eronnut Jyrki Kataisen (kok.) johtamasta hallituksesta. Asiat olivat menneet toisin kuin vielä eilen yleisesti tiedettiin: omistajaohjauksesta vastannut ministeri myönsi tänään, että hänen esikunnastaan oli annettu poliittista ohjausta Greenpeace-jupakkaan liittyen.

Koko totuus ei siis ollut se, että vain elinkeinoministeriöön jo siirtynyt omistajaohjausyksikön virkamies Pekka Timonen olisi neuvonut valtio-omisteista Arctia Shipping -yhtiötä pidättäytymään Greenpeacen vastaisesta rikosilmoituksesta. Tämä kuva oli yleinen vielä ennen tätä päivää.

Iltalehti oli alkuperäisine uutisineen oikeassa, onnittelut kollegoille siitä.  Kaikesta päättäen lehdellä on ollut hyvät lähteet. Yleensä tämä tarkoittaa näin isoissa asioissa dokumentteja, jotka joku luovuttaa median käyttöön.

Hautalan eropäätös syntyi dokumentaation pohjalta. Tapahtumaketjusta oli jälkiä.

Joku on ollut riittävän motivoitunut antamaan muistinsa kanssa takellelleelle Heidi Hautalalle opetuksen, jonka hän muistaa loppuelämänsä. Joku ”virkisti hänen muistiaan” julkisuuden kautta. Joku tiesi, että tapahtumat olivat menneet niin, että poliittista aloitteellisuutta Hautalan esikunnasta päin oli.

Iltalehti paljasti aikoinaan myös Hautalan käyttämän pimeän työvoiman. Silloinkin lähteet olivat kunnossa.

Tämänkertaisen draaman ympärillä velloi tuttuun tapaan poliittinen juupas-eipäs. Vihreät puolustivat blogeissa ja muussa sosiaalisessa mediassa ministeriään vahvassa uskossa ja oppositiovoimat vaativat eroa, selkäytimestä.

Ilmeisesti poliittiset hyökkääjät eivät tienneet Hautalan esikunnan todellisista tekemisistä puolustajia enempää näiden parin lämpimän vuorokauden aikana. Vai olivatko he sittenkin paremmin informoituja? Yhtä hyvin kuin Iltalehti?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (125 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Hautalahan äsken sanoi, että olisi itsekin kehoittanut rikosilmoituksen tekemättä jättämistä. Ainakin sain sen käsityksen, että väsyneenä annettu aikasempi lausunto johtui puuttellisesta tiedosta. Nimenomaan virheellisen lausuntonsa hän mainitsi eroamisensa syynä.
Ei tunnu todennäköiseltä, että hän olisi tietoisesti valehdelleen yrittänyt kiemurrella pois omasta kannastaan.
Huom. mahdollisiin muihin valheisiin en ota kanta tällä kommentillani.

Kiitos Huusko, journalistisen työn taustojen valottamisesta.

Käyttäjän mlatvala kuva
Mikael Latvala

Väsyneenä sanottu totuus, "Puhun niin totta kuin osaan", ...

Kotoinen poliittinen eufenismi valehtelulle.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Nämä 'self proclaimed' lsd-tripparit (myöntäneet huumekokeilujaan), kuten Heidi Hautala, olen todennut, ovat useammin kuin ei, häikäilemättömiä toimijoita.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En ymmärrä, Pölläseni, mitä tekemistä jollain nuoruuden huumekokeilulla olisi toiminnan häikäilemättömyyden kanssa. Vai meinaatko, että muutamat tripit pysyvästi muuttaisi personallisuuden?
Koko pitkässä Herlinin aihetta käsittelevässä ketjussa ei ollut yhtään lähdeviitettä joka tällaista näkemystä olisi tukenut, niissä massiivississa tutkimusviitteissä, Vai oliko? en minä juuri niitä viittinyt tarkastella.
Tai tarkoitatko että "self proclaimed" korreloi poliittisen toiminnan häikäilemättömyyden kanssa? Voihan siinä jotain perääkin olla, onhan julkinen tunnustus tietty laskelmoitua. Parempi itse kertoa kun että joku skandaloi.
Mut en kumminkaan siihen perustuen tekisi johtopäätöksi.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #116

Wanda Jackson 'Hard Headed Woman'

https://www.youtube.com/watch?v=pzJ3hiqsi0U

From now on in LINGO...

Well a hard headed woman a soft hearted man
Been the cause of trouble ever since the world began
Oh yeah ever since the world began ah oh oh oh oh
A hard headed woman is a thorn in the side of man

Now Adam said to Eve listen here to me
Don't you let me catch you messin' round that apple tree'

;)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #127

Pekka,
Yes, she is a hard headed woman
bleeding blue blood from her veins
Heart my be missing
though she has guts
to eating apples stoled
from a wonderful garden
in darkness of night

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Luulenpa pääministeri Kataisella olleen jo eilisen kyselytunnin aikana tietoa noista tekstiviesteistä. Tuosta tiedosta johtuen häneltä ei saatu minkäänlaista luottamuksenosoitusta Hautalalle, vaikka sitä useampi edustaja tinkasi.

Myös ministeri Niinistö ei halunnut kyselytunnin jälkeen sanoa toimittajille sanaakaan vaan poistui pika pikaa heidän utelujensa ulkopuolelle. Ehkäpä Katainen oli jo keskustellut Niinistön kanssa edessä olevista tapahtumista. Hautalalle annettiin oikeus itse sanoutua irti ministerin virasta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128860842600...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Joskohan Katainen sitten alkaisi jo ymmärtää tehdä yleisempiä johtopäätöksiä tällaisista sotkuista.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Minkä televisiosta katsoin, kiinnitin myös huomiota puheenjohtaja Ville Niinistön kiireeseen. Hän ei jäänyt kameroiden eteen korostamaan tukeaan kohun keskellä olleelle ministerille.

Kyllä pääministeri Jyrki Kataisella saattoi jo eilen olla enemmän tietoa kuin julkisuudessa oli ollut. Siitä suunnasta ei tullut julkista tuen ilmausta, mihin oppositio ihan oikein kiinnitti huomiota.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Epäloogistahan Niinistön toiminta on ollut: hän antoi Hautalalle tukensa samassa haastattelussa, jossa valittelee toisten tekevän johtopäätöksiä puutteellisten tietojen nojalla.
http://yle.fi/uutiset/vihreiden_puheenjohtaja_vill...

Saattaisin minäkin noilla näytöillä sännätä pois päin toimittajista, jos mahdollista.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama Vastaus kommenttiin #12

Ei säntäämisessä mitään vikaa ole, jos se tapahtuu Suomeen rekisteröidyllä autolla ja nopeusrajoituksia noudattaen.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #17

"Kulttuurin" suhteen Niinistö kyllä jo edustaakin vanhaa kaartia nuorehkosta biologisesta iästään huolimatta.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #17

Tämä oli jo erinomaisen hyvä heitto. :D

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #12

Päinvastoin mielestäni Vihreitten toiminta on ollut erittäin loogista jo pidempään. Selittelyä ja huonomuistisuutta myöten.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Minä uskon, että se joku oli Katainen.

Hänhän vihjaisi eilen tietävänsä sellaista, mitä ei yleisesti tiedetty.

Ja Niinistön vänkääminen Hautalan puolesta ei antanut hyvää kuvaa Vihreistä. Vaikka hänkin varmasti tiesi tapahtumien todellisen kulun.

Mielestäni oli oikein, että Hautala erosi. Kuka sitten tilalle? Eipä ole monta "kelvollista" vaihtoehtoa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

En ihan usko, että pääministeri olisi ollut Iltalehden lähde keskiviikkona. Jostain muusta suunnasta tieto haluttiin julki saada.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kysymyksessä on tektiviestitys, niin voisi jopa olettaa tiedon tulleen yhtiöstä. Olihan niin ettei yhtiö halunnut 'vuotaa' tietoa medioille, vaikkakin sellaista lupausta jossain vaiheessa näytti annetun IL:n mukaan.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Hautalan%20vie...

Harri Rautiainen

Kyllä se vihje on varmaan tullut hevosen suusta, Arctia Shippingistä.
Hautalan "omistajaohjaushan" haittasi AS:n liiketoimintaa enemmän kuin hyödytti.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #10

On tärkeämpiä arvoja kuin bisnessi.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto Vastaus kommenttiin #15

Jos talous ei ole valtakunnassa mallillaan, niin ei ole myöskään resursseja ajaa niitä arvokkaampiakaan asioita.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että "arvokkaampien asioiden" ajamisella aiheutetaan suomalaisen talouden alasajo. Verorahojemme kantaminen kaivoon tai heittäminen tuulen viemäksi ulkomaille ei edistä kehitystä. Näiden "arvoihin" verorahojen kansantalouden kannalta kannattamaton syytäminen ei paljon lohduta perheenemäntää, joka miettii velkaisen perheen toimeentuloa isännän ollessa työttömänä.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

En tarkoittanut, että Katainen olisi ollut Iltalehden lähde keskiviikkona. Enkä sitä lähdettä käy arvailemaan.

Mutta Katainen sai käsittääkseni ainakin jonkin tason tiedon siitä, etteivät asiat ole sitä, miltä Hautalan kertoman mukaan näyttävät.
Siksi hän ei myöskään antanut julkista tukeaan - muttei myöskään epäluottamustaan eilen.

Uskon kuitenkin, että ilman Kataisen taustavaikutusta Vihreät olisivat "puljanneet" asian niin, että Hautala jatkaisi.

Voin tietysti olla väärässäkin. Mutta Hautalaa ei tule ikävä ministerinäkään.

Jouni Haimi

Ja suunta on mikä?

Siis tietyti tulee mieleen ettämikä taho oikeastraan tuotaaa hautalaa kampeaa ulos? kaksi hautalaan liityvää skandaalia suhteeelisen lyhyen ajan sisällä toisistaan.Sekäovi kohussa sekä tässä samakaava tuntematon lähde tulee antamaan tietoa medialle.Kenellä on pääsy kkahdenväliseen vietittelyyn joka tänään tuli julki?kenellä on suurin hyöty että hautala poistuu hallituksesta?

Noihin kun saisi vastauksen niin olisi hyvä.....

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

HUUSKO

Epäilin aluksi Iltalehden Pekka Tiinasen alkuperäistä juttua. Epäily oli väärä. Muutaman kerran tapaamisemme aikoinaan johti harhaan. Pitää miehen "luokkaa" takistaa.

Kun Tiinasen jutun lukee uudestaan, niin on se niin varmaa tekstiä, ettei siihen riskille jäänyt sijaa. Hyvä niin.

Nelisenkymmenen vuoden median riepottelu panee vain "varmuuden vuoksi" varomaan juttua, kuin juttua. Joskus niissä ei ole totta siteeksikään.

Tiinasen tapaisia juttuja kaipaa useimminkin. Yhdyn onnitteluihisi !

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Niinistö ei ole mitenkään antanut hyvää kuvaa itsestään Talvivaaran katastroofissa. Se on sentään ihan eri luokan asia kuin joku mielenosoitus. Kyse on suurimmasta osasasta Suomen sisävesistöjä.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Hautalan puheissa on aina ollut sellainen selittelyn maku: asiat on kerrottu "sinne päin", mutkia oikoen, yksityiskohtia peitellen.

Sääli Hautalaa, hän ei ole riittävän kovaksi keitetty ollakseen tällaisessa poliittisessa pelaamisessa riittävän vakuuttava.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa tänään oli hyvinkin vakuuttava.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Joku toinen vallanpitäjä esikuntineen olisi voinut tällaisessa itselleen herkässä tapauksessa jakaa ohjeita toisin kuin tekstiviesteillä. Sellaisesta kun jää jälki, johon joku voi tarttua.

http://www.hs.fi/politiikka/Kommentti+Tekstiviesti...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Eiks ole hyvä, että tuon tason sumplimisista jääkin jälki. Ainakin minusta näin on hyvä. Nyt Heidi Hautalalla on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa, toivon mukaan, myönteisesti puolueen sisällä.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #18

Minäkin toivon että Hautala jää vaikuttamaan Vihreisiin. Mitä näkyvämmin sen parempi.

MTV3: Hautala sanoi aiemmin päivällä tiedotustilaisuudessa, että hän hyväksyy Timosen toiminnan. Hautalalta tivattiin eduskunnassa jälkikäteen, hyväksyykö ministeri myös uhkailun.

– Valtion kokonaan omistamassa yhtiössä voi ääritilanteessa joutua tuommoiseen. Kysykää Timoselta, Hautala sanoi.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/10/1...

MTV3: Katainen: Virhe oli, ettei oikeaa tietoa annettu

Pääministerin mukaan itse tavassa, jolla Hautala hoiti omistajaohjausta Arctia Shippingin tapauksessa, ei ollut huomautettavaa. Hänen mukaansa omistajaohjauksessa on velvollisuus huolehtia yhtiön asioista. Oikeusprosesseihin puuttumisesta on yleensä syytä pidättäytyä, mutta toisinaan niihin saattaa olla välttämätöntä puuttua.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/10/1...

-

Siis uhkailu on oikein ja senkin pm Katainen hyväksyy.

Käyttäjän JotuKarjalainen kuva
Jotu Karjalainen

Se lähde löytyy luultavasti Arctia Shippingistä minkä liiketoimintaa Hauta ja Kyllönen ovat tarkoituksellisesti sabotoineet esim. sen rakennettavan jäämurtajan siirtämisellä liikenneministeriön hallintaan.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

Luulenpa, että Hautalan ero on vasta alkusoittoa. Ville Niinistöllä ja monella muulla saattaa olla muitakin kiireitä kuin tämänpäiväiset kiireet.

"Ilta-Sanomien tietojen mukaan omistajaohjausministeri Heidi Hautalan rooli oli suuri, kun valtio päätti uudesta, perinteisen mallin mukaan rakennettavasta murtajasta, joka tulee liikenneviraston, ei valtion oman murtajavarustamon Arctia Shippingin alaisuuteen." Kertoo alla olevan linkin uutinen, joka julkaistiin tänään klo 10:48.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128860830441...

Luonnollisesti gallupien kannatusluvuilla ja lähestyvillä vaaleilla on vaikutusta siihen, miten palikoita eri tahoilla nyt järjestellään ja millaisia yksityiskohtia putkahtaa esiin. Esimerkiksi James H:n erottamiseen näytti olevan nyt hyvinkin otollinen aika.

Jouni T Niskanen

Mutta kuka on "syvä kurkku" Hautalagaten taustalla? Antoiko hän vihjeen myös pimeää työvoimaa koskeneessa kohussa, jolloin kyse ei voi olla Arctia Shipping? Kuka sabotoi Hautalan poliittista uraa?

Ehkä Iltalehti jonain päivänä valottaa asiaa. Pulizerin arvoinen juttu joka tapauksessa!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En usko, että Hautala ainakaan puolueväen kannatusta menettänyt, pikemminkin päinvastoin.
Tuskin se mikään katasroofi olisi vaikka ura loppuisi ja pääsisi ansaitulle eläkkeelle.

Harri Rautiainen

"...vaikka ura loppuisi ja pääsisi ansaitulle eläkkeelle."

Huomattavasti alle kuusikymppisenä? Duunari joutuu ansaitsemaan pitempään.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #29

Bernanke jää eläkkeelle 59-vuotiaana. Tilalle tulee 67-vuotias Yellen. :D

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #40

Jenkeissä professorini piti viimeisen seminaariopetuksensa yliopistossaan 80-vuotiaana ;-D
Meillä kannettaisiin ulos jo 68-vuotiaana...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #60

Mun enoni opiskeli yliopistossa vielä yli 80-vuotiaana ja oli venäjänkielen alkeiskurssin priimus. Isoisäni teki osapäivätyötä 90-vuotiaaksi asti.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #40

Arvaa kuka on Tampereen kaupunginvaltuuston vanhin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #29

Onks hän niin nuori? Työtön joutuu syrjään suoraan ammattikoulusta.

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo

Hautala saa sidosryhmiltään riittävästi luento- ja konsultaatiopalkkioita kunnes aika on kypsä jonkun sidosryhmän näkyvälle paikalle.

Sen paikan Hautala saa pölyn laskeuduttua. Heti tai pian on liian läpinäkyvää siitä, kuka politikon omistaa. Tämä omistaminen ei kulminoidu ainoastaan Hautalaan vaan on "maan tapa".

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Heidi Hautalan poliittista uraa sabotoi Heidi Hautala.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Ajoitus on jostakin ohjelmoitu. Tänään Arctic Sunrisen miehistö, ml. suom. Sini S., on ollut 12 vuorokautta väärin perustein Venäjällä vangittuna. Tämä oikea Greenpeace-case hautautuu nyt Hautalan tapauksen alle. Hautala oli sopivasti Washingtonissa, jossa hänellä oli kiireitä ja vaikea tarkistaa lähteitä.

Päivystävien vihreiden puolustus oli huonoa, jos sillä nyt yleensä haluttiinkaan puolustaa Heidi Hautalaa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Puolustelu oli ymmärrettävää mutta jälkikäteen katsottuna surkuhupaisaa, koska se tapahtui uskon varassa faktojen oltua piilossa. Niin ikään faktojen puutteessa tehdyn poliittisen hyökkäyksen ymmärrän, koska näin politiikassa tilaisuuden avautuessa usein toimitaan.

Loppujen lopuksi se ratkaisi, että ministeri esikuntineen oli todellakin ohjannut poliittisesti asiassa, jossa vihreän ministerin voidaan tulkita olleen poliittisesti jäävi. Tämän ohjauksen hän aluksi kiisti, mutta asioiden oikean laidan paljastuttua oli vain yksi vaihtoehto.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Asioita voi tulkita eri kanteilta, mutta tuota jääviyttä en oikein ymmärrä, varmaan monet ministerit kuuluvat vaikka miten moneen kansalatsjärjestöön ja yhdistykseen? Jos kaikki olisi jääviä kuka ottaisi ohjat?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Molemmat Greenpeace-caset ovat kuin taivaan lahja six-packille. Kukaan ei kiinnitä huomiota maan talouden ja velkaantumisen alamäkeen, sote-uudistukseen eikä niihin jättiluokan summiin, jotka EU-kansalaiset ja Suomi euroalueen osana tulee kärsimään.
Tervetullut hengäshdystauko siis. Masokismiakin on monen sorttista ;-D

Jonas Hellgren

Joka tapauksessa minä aion juhlia ministeri Hautalasta eroon pääsyä isolla oluella. Viskipullo on varattuna sitä hetkeä varten kun Hautala saadaan tilille sademetsien ja orankien hävittämisestä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Jos toi on totta tarvitsen minäkin konjakkiryypyn!

Jonas Hellgren

Neste Oy'n hallintoneuvoston monivuotisena ja viimeisenä puheenjohtajana Hautala on vastuussa Nesteen Singaporen biodieseljalostamon rakentamisesta ja sen seurauksen miljoonien sademetsähehtaarien tuhosta Indonesiassa ja Malesiassa. Orankiparat eivät äänestä vihreitä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #28

En minäkään.
Sademetsien tuhoaminen on hirvittävä rikos luomakunta kohtaan.
Orankit ovat viisaampia kuin ihmiset. Ajattele sitäkin miten lukemattomia lajeja tuhoutuu ennen kuin kukaan ihminen niitä on edes löytänyt.

Käyttäjän htoimela kuva
Heikki Toimela Vastaus kommenttiin #30

Kyllä majava on yhtä viisas. Lajeja tuhoutuu ennenkuin ne on edes löydetty? Se luettelo on lyhyt.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #89

Jonkun arvion mukaan kymmeniätuhansia ehkä satojatuhansia,kukaan ei tiedä tarkkaan. Mutta jotain arviota voi tehdä biotooppien perusteella.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Ministerin pitää olla kone. Hänen tulee muistaa kaikki puolentoista vuoden takaiset asiat sekunnin tarkkuudella keskellä yötä maapallon toisella puolella. Sehän se oli Kataisenkin mukaan syynä Hautalan eroon.

Itse asiasta Hautala on nähtävästi edelleen samaa mieltä, mutta siitä (asiasta) media ei (enää) ole kiinnostunut. Se on tavoitteensa saavuttanut, ja jossain toimituksissa samppanjapullot poksuvat taatusti.

En jää itkemään Hautalan perään, ja luulenpa että ero ei johtunut vain tästä (aika kevyestä) hairahduksesta, vaan aikaisemmista.

Toivoa sopii, että suomalaisnen media ei sorru samaan kuin täällä Ruotsissa: sen rooli politiikassa on olla lähinnä koulukiusaaja. Pahalta Suomen mediatilanne täältä katsottuna kuitenkin näyttää.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Mediaa en tässä syyttäisi. Iltalehti teki uutistyötään juuri niin kuin piti, oikeassa ollen. Myös MTV3 kertoi asian oikean laidan tänään jo ennen Hautalan tiedotustilaisuutta.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Joo,
kiinnitän median toiminnassa huomion siihen, että aika vähän on havaittavissa asiaa, on vain henkilöön kohdistuvaa - en käytä pannassa olevaa sanaa "ajojahtia" - uutisointia.

Miksi Hautala teki mitä teki, ei kiinnosta mediaa, sitä kiinnostaa vain se, mitä hän ei muistanut ja pyrkikö hän muuntelemaan totuutta. En sano etteikö siitä pitäisi uutisoida, mutta kiinnittää huomion kaiken todellisen sisällön puuttuminen suomalaisesta mediasta, mitä itse Hautalan puolentoista vuoden takaisiin tekemisiin tulee.

Edelleen huomautan, että en yhtään kaipaa Hautalaa ministeriksi, vaan puhun vain median toiminnasta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #37

Miksi Hautala teki omistajaohjauksessaan niin kuin teki? Asia varmasti selviää kysymällä. Tai lukemalla "pelisilmän käytöstä".

Median tehtävänä ei ole liiaksi spekuloida ja pyöritellä asioita. Kolumneissa ja mielipidekirjoituksissa (ja näissä Puheenvuoron blogeissa) asioita saa pyöritellä vapaammin, kunhan ei lakia ja lehtikohtaisia ohjeita rikota.

Media toi faktat tiskiin, muut tekivät johtopäätökset.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Andersson:
Niinhän se täältäkin tietenkin. Kumminkin tän viikon Tamperelainen ilahdutti, ja huomenna tulee jo uusi. Ainoa haittaa siitä on, ettei voi laittaa oveen: ei mainoksia!

Käyttäjän Olli-PauliSarvaranta kuva
Olli-Pauli Sarvaranta

Otsikko olisi yhtä hyvin voinut kuulua:

Joku viritti Heidille ansan,

jota Heidi ei voinut välttää. Uutta tulee esille sopivasti annosteltuna.

Kyseisen yhtiön ja ministeriön välit eivät ilmeisesti muutenkaan ole olleet aivan kitkattomat ja yhtiön omatoimisuus on ollut silmiinpistävää.

http://www.hs.fi/talous/Etla+varoitti+Arctia+Shipp...

Motto: Toimivalta ei lopu toimivalta!

Käyttäjän JotuKarjalainen kuva
Jotu Karjalainen

Tynkkysellekin kävi "vahinko" kun taustamateriaaleista putosi tuo uhkaus Arctian toimitusjohtajalle.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Tynkkyselle on käynyt muitakin vahinkoja. Ainakin siinä mitä suustaan pudottelee. Ainakin luonnonsuojelijoiden kannalta kuultuna. Ja ympäristönsuojelijoidenkin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tieto joka jäi Hautalaltakin kertomatta, on omasta mielestäni selvääkin selvempi poliittinen painostuskeino. Nimittäin kun uhkaillaan jopa yhtiön toimitusjohtajan vaihtamisella jollei suostuta esitettyihin vaateisiin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013101117595168_u...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Ja tämä uhkaus on esitetty vaivaisen rikosilmoituksen takia samalla kun "valitellaan", ettei ministeri oikein voi puuttua mihinkään valtionyhtiöiden potkiessa väkeä pellolle ja johtajat parantavat omia palkkaetujaan. Asiat tärkeysjärjestykseen...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Tässä täytyy kyllä kiittää lehdistöä eli pelimerkit ja tieto oli alusta lähtien hallinnassa. Kuvio varmistui kun Arctia lupasi paljastaa kaiken infon ellei Hautala sitä itse tee, valikoivasti silti vihreät yritti luikerrella pois vaikka myöhäistä. Turhaa peliä ja näyttelyä kaikki tuon Arcticin julkitulon jälkeen. Tais olla pikkasen liian hyvä sauma näpäytykselle takaisin uhkailusta..

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Dokumentista puuttui yksi merkittävä kohta: viesti, jossa virkamies Pekka Timonen ilmoittaa valtion vaihtavan Arctia Shippingin toimitusjohtajan, jos rikosilmoitusta Greenpeacen mielenilmauksesta ei peruta.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63122-hupsista-hei...

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) on vaatinut Timosta eroamaan. Tarina siis jatkuu.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/306238...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kas kun näitä "virheitä" aina sattuu. Mukavaa muuten tuo virkamiehenä olo, siitä on aika paha saada ketään savustettua.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä
Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Minä vaadin Greenpeacen johtoa eroamaan. Temput Suomessa ja Venäjällä satavat vastustajien laariin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ai, en tiennyt kuuluvasi Greenpeaceen? Ihanko yhdistyksen hallitukseen?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #48

Ei sinne kuulemma pääse jäseneksi kovin helposti. Senttiäkään en ole niille ikinä antanut, vaikka kuinka ovat ratsanneet puolustuskyvyttömiä kulkijoita keskustassa. Vaadin muuten vaan : D

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #48
Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen Vastaus kommenttiin #48

Muistan varmaan väärin tai dokumenttit olivat omalaatuisia, mutta greepeace aloitti rikollisorganisaationa, kuten monen monet yrityksetkin, myös Suomessa.

Lauri Korhonen

Snellman. Meille on uskoteltu Greenpeacen temppuilevan koska luonto.

Pitäisikö temput ja luonto unohtaa koska vastustajat?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #81

Meille on uskoteltu kaikenlaista, minulla ei ole aavistustakaan, mikä on totuus. Nämä temput näillä naamoilla eivät vaan näytä toimivan.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

No mutta Tynkkynen pudotti viestin vahingossa infomateriaalista.

Onko Vihreissä troijan hevonen ;)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Jos rikosilmoitusta ei olisi peruttu, Arctia Shippingistä olisi tehty salaisen muistion mukaan nimenmuutoksella Green Warrior Shipping.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala Vastaus kommenttiin #54

Toisen salaisen tietolähteen mukaan Greenpeace olisi halunnut vuokrata monitoimimurtajat Fennica ja Nordica omiin operaatioihinsa. Jopa alusten maalausoperaatio ehdittiin jo käynnistää Greenpeacen toimesta, mutta virkavalta puuttui peliin ja aluksen kylkeen ehti tulla vain s-kirjain, joka sekin osoittautui kirjoitusvirheeksi :)

Käyttäjän JuhaniMetsanen kuva
Juhani Metsänen

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Alatalo-9742

Tarina todella jatkuu. Kepun känkkäränkkä haluaa, että Kyllönen saa myös kenkää ja niin haluan minäkin.

Käyttäjän EljasRahikainen kuva
Eljas Rahikainen

Koko homma oli uutisoitu jo 8.3.2012 YLE:n toimesta ja odotti vain tarjottimella.

"Vastuuministerit eivät ota vastuuta

Shelliltä ei kommenttia asiasta herunut. Myös Suomen vastuuministerit Hautala ja Tuomioja pysyivät hiljaa. Valtion omistajaohjauksesta vastaava Heidi Hautala aikoo avustajansa mukaan kuitenkin koordinoida asiaa ulkoministeriön ja Greenpeacen kanssa."

Tähän ei kukaan toimittaja tarttunut odottaessaan uusia paljastuksia.

Mä olisi kysynyt: Mitä asioita koordinoitte Greenpeacen kanssa (ja kenen agendalla on koordinoida asiaa Greenpeacen kanssa, ennen GP:n mielenosoituksia Helsingin satamassa)

http://yle.fi/uutiset/suomi_mukaan_arktiseen_oljyn...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Siis sen avustajan kanssa, jolla on kytkökset GP:n? :D

Käyttäjän EljasRahikainen kuva
Eljas Rahikainen Vastaus kommenttiin #114

Aivan! Tämän faktan, siis että Hautalan avustajan puoliso istuu Greenpeacen hallituksessa, olin unohtanutkin. Mutta mä en olekaan toimittaja... Siksi on taruakin ihmeellisempää, ettei YLEn sivuilla kaikkien ammattilaisten ulottuvilla ollut uutinen ole tullut missään vaiheessa uudelleen esille.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Toi menee minunkin näkemykseni mukaan liian pitkälle, se on kiristystä.
Sellaista ei voi hyväksyä.

Käyttäjän Valtavaara kuva
Heikki Valtavaara

Oletko Mark todella sitä mieltä, että Hautala-gatessa on kyse aika kevyestä hairahduksesta?

Entä jos jutun yhteydessä nousee esiin, että virkamies Pekka Timonen on antanut Hautala-gaten yhteydessä perättömän julkisen lausunnon. Se ei ole pikku lipsahdus, jos sitä arvioidaan Suomen lainsäädännön, ei mielipiteiden perusteella.

Virkamies ja perätön lausunto eivät mahdu samalle aukealle.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tässä kyseisen virkamiehen haastattelua Uudessa Suomessa tänään: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63127-raju-viesti-...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Uhkailua ja kiristykseksikin voi sanoa. Ei kai sentään poliisia ole yritetty lahjoa?
Rupeaa jo haiskahtaan tunnelitouhuilta.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Huuskolta kyysyisin. Minua kiinnostaa uutisen ulostulon ajankohta. Iltalehdellä oli varmasti tieto Hautalan matkasta ja varmasti myös ymmärsivät Hautalan heikot mahdollisuudet puolustautua, eikö olisi ollut lehdistön uskottavuuden kannalta parempi tuoda asia esille kohteen ollessa Suomessa. Ainakin itselleni ja monelle muulle jonka kanssa olen keskustellut jäi paha maku juuri tästä syystä.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

En tiedä, mutta yleisellä tasolla sanoisin, että skuuppi pannaan ulos niin pian kuin mahdollista. Pelkona on aina, että joku toinen kertoo uutisen ensin. Ja uutisvoitoistahan media viime kädessä elää.

Jouni Haimi

Mutta markku voisiko ollamyökin niin ettäjoskus juttu kuitenkin ajoitetaan jostain syystä tietyyn aikaa julkaistavaksi?

olen myökin kuulut selaisia väiteitäettä joskus juttu on tiedetty jonkun aikaa enne julkaisua mutta sen julkaisuun on tietty syy.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kiitos vastauksesta. Kommenttissasi on luettavissa mistä on kysymys, rahasta. Ymmärrän kyllä jokaisen on, ainakin yksityissektorilla, ansaitsevan työllään palkkansa, mutta silloin kun puhutaan "vallan vahtikoirasta" eli lehdistöstä, on syytä kysyä myös vastuusta. En ole vihreä, enkä pidä Hautalan ajatuksista, mutta pelkään lehdistön vievän sen vallan mikä kansanedustuslaitokselle kuuluu. Pohdin tätä asiaa kerran vappuna TS:n päätoimittaja Aimo Massisen kanssa, hän totesi "ei lehdistöllä mitään valtaa ole" olin silloin ja edelleen täysin eri mieltä, lehdistöllä, jopa yksitysellä toimittajalla on valtaa jopa enemmän kuin rivikansanedustajalla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield
Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #83

US napsii uutisvoittoja tuon tuosta. Niitä syntyy toimituksessa ja teidän bloggaajien toimesta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #99

Tarkoitin rahoittaako Usari ittensä niillä uutisvoittoilla, Mitä on kattonut ei ainakaan paljo kommentoida, mutta saattaa tietty johtua nimivaatimuksest. Aamulehti moderoi, siin on yleensä uutisis vai kui palj kommentei.
Minä en uutisia tuo, veivaan vain ikivanhoja juttujani,
Kannattaisko bannata?

Käyttäjän pelimannet kuva
Kyösti Roth

Huomaako Huusko ollenkaan sitä, että Oulun puukotustapaus on jo unohtunut ihmisten mielistä, koulujen lasten turvallisuudella ei ole väliä, pääasia näyttää olevan puheenvuorossa Heidi Hautala?????

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Eilen valtakunnallinen pääaihe oli Oulu, tänään Hautala. Oulun tapaus ei varmasti ole unohtunut ja uskon sitä käsiteltävän vielä monessakin keskusteluohjelmassa ja artikkelissa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Lapsista ja luonnosta on huolehdittava tulevaisuuden takia.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kuka Vihreän liiton edustaja mielestäsi on paras henkilö huolehtimaan lapsista ja kuka toinen luonnosta ?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #100
Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tekstari:
"Anti mennä vaan sinne murtajalle. Jos kapteeni ryppyilee, me annetaan sille fudut. Teille ei käy kuinkaan."
Mitä näkymiä tämä avaakaan ulkoparlamentaariselle vaikuttamiselle :D

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Timo Soini ( ps. ) vaatii Vihreää liittoa liittymään mukaansa oppositioon :)

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Soini on vihonviimeinen kansanedustaja puhumaan vastuusta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Timo Soini sanoo Vihreistä:
"He ovat puolueena menettäneet uskottavuuden. Tässä on pitempiaikaista horjumista"

Tässä suhteessa olen täysin samaa mieltä.

Lauri Korhonen

Jatkossa Greenpeace todennäköisesti voi luottaa siihen että vastaavissa tilanteissa rikosilmoitus tehdään ja tutkinta aloitetaan Suomessakin.

Todennäköisesti jatkossa ei myöskään toiminnasta seuraavat sanktiot eikä sitä kautta saavutettava julkisuushyötykään jää saavuttamatta.

Käyttäjän jorkkajaatinen kuva
Jorkka Jaatinen

Nyt ei riitä Tynkkyselle edes sateenkaarikravatti huomion keskittäjäksi.

Varmaan se tulee eduskuntaan sateenkaarenvärisissä kalsareissa. Pelkissä kalsareissa. Jotta kansa puhuisi muusta kuin Hautalan kähminnöistä ja vapaan luovasta lain noudattamisesta.

Virheitä. Eiku Vihreitä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Koko ajan tulee IL:een uutta tietoa, jolla taitaa olla vielä suurta merkitystä jopa Vihreille puolueena. Asia ei ole aivan yksinkertainen. Jatkoa seuraa......

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013101117594964_u...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ex ministeri Heidi Hautalan lehdistöavustaja Milma Kettunen ja hänen avomiehensä joka on tiettävästi Greenpeacen hallituksen jäsen.

Tämähän on kuin kauniit ja rohkeat.

Ministeriöt huokuvat etujärjestötyöskentelyssä aktivoituneita virkamiehiä, Milma on itsekin järjestöaktiivi. Tämä järjestömafia piilottelee taitavasti poliitikkojen suosiosella avustuksella heidän selkänsä takana.

Heidi sai mennä, aktivistit ankkuroittuvat seuraavaan ministeriin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Paljon paljon parempi kun kauniit ja rohkeat, totta hitossa kun saadaan juonitella itsekin, Eikä deittiseuraakaan ole niin yksoikoista. eihän Ari kultsu?

Jouni Haimi

Niin sirpa kyllä tuon linkin perusteella vaikuttaa siltä että yritettiin estää hankalien kysymysten esille tulo.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Aivan. IL:n toimittaja näyttäisi olevan kirjoituksen perusteella todella tuohtunut. Eikä ihme. Eipä mennyt vastausten saanti niinkuin Katainen lupaili torstain kyselytunnilla. Mutta tarina jatkuu vuoren varmasti.

Käyttäjän koomikko kuva
Mikko Kaasalainen

Melko nopeasti vihreät ovat oppineet käyttämään hyvä veli-verkostoa:
Vai pitäisikö muuntaa "Hyvä vihreä"-verkostoa.
Ja huippuna sitten se , että ministeri saa käyttää "omantunnon ääntä" - Luoja varjele meitä oikeauskoisista ministereistä!

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Omallatunnollakin on äänenmurroksensa?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ei suinkaan omantunnon ääntä, johon liittyy moraali vaan "sydämen ääntä", jota ohjaa irrationaalinen tunne-elämä.

Järkyttävää puhetta minkä tahansa poliittisen puolueen puheenjohtajan suusta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Annaks te lööppien ohjata? No ei oo ihme et mene päin...

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ne jotka halusivat ministerin vaihtoon, niin eiköhän niissä ole niitä, jotka ovat panneet merkille yleensä tämänkaltaisissa tilanteissa vallitsevat tietyt seikat ja ovat kyllästyneet pelaamiseen.

Kun tilanteita vertaa, jossa ministerit ovat joutuneet selittelemään, niin niissä on tietynlaista samankaltaisuutta, kun alkaa paljastumaan sitten se todellisuus, joka onkin toisenlainen.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Hyvä kirjoitus Markku.

Minua on vaivannu se, miks Katainen ei erottanut Hautalaa ja odotti omaa Hautalan irtisanoutumista?
Miks se piti kierrättää Ville Niinistön ja muun myllerryksen kautta, kun faktat oli varmasti Pääministerillä jo tiedossa?

Onko tässä vielä jääny korkkeja aukomata, joiden alta löytyis vielä vaikka mitä jotka olis tullu esille Jyrkin käyttäydyttyä toisin?

Sitten toinen ajatus joka on pyöriny mielessä,, missä on Keskustan eliitti?
Sieltä ei ole kuulunu juurikaan mitään.

Jouni Haimi

En tiedä nyt pystyykä pääministeri suoraan erotamaan ministeriä vai onko se eduskunnan asia luottamuksen kautta?

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Olen sikäli hyvin informoitu, että minulle riittää katsella Hautalaa pari minuuttia, ja tiedän että en luota häneen. Samanlainen pimeä, ohjelmoitu olemus kuin Räsäsellä, vaikka puhuukin aivan eri asioista.

Ideologia tärkeämpi kuin yhteinen etu, parempaa tietoakin vastaan. Pyhä oikeutus uskoa itsekin omiin valheisiinsa.

Se kyllä voi olla, että joku oli kaivellut Hautalan tekemisiä oikein kunnolla ja tarkoitushakuisesti. Kaivelisipa muidenkin ministerien tekemisiä samaan malliin.

Juha Mattila

Jupakka paljastaa tämän keräilyerähallituksen lamaantuneen tavan toimia. Demareista valtioyritysten menoa ihmettelee roolinsa takia vain yksi ay-taipuvainen kansanedustaja. Kokoomuksesta ei kukaan, muista kumppaneista ei heitä löydy tätäkään vähää.

Aiheellisesti mediamylläkkän joutunut ministeri näyttää toimineen valtion taloudellisia etuja vastaan. Tämä kiinnostaa vain jäämurtajayhtiön vastuujohtoa sekä mediaa, jonka syyksi pakon edessä eroaminen sitten laitetaan. Hallitus kykenee ajamaan vain imagoetuaan, jotta sen päässään kehittelemät sekä EU:n ja globaalitalouden aiheuttamat säästöt saadaan salassa läpi ja kansalle maksuun. Määräily kuului vain valtioyritysten bisnestaidottomalle vaikuttaneelle ohjausministerille.

Kukaan ei ole tehnyt virheitä, vaikka valtiolle tuloja hankkinut johtaja uhataan poliittisen ohjauksen varjolla erottaa. Menestyksellisen eli tuloja tuottanut toiminta on valtiolle vahingollista, jos vihreät niin päättävät! Mitään ei ole tehty väärin, vain media on väärä. Poliitikkomme eivät olekaan ansainneet tällaista pomminpurkajamediaa...

Jari Lantta

Asian ydin on juuri tuossa esiin nostamassasi seikasssa, on törkeää että hallituspuolueen sallitaan toimia vastoin Suomen ja suomalaisomisteisen yrityksen toimintaa. Ja tämä tehdään vielä "omistajaohjauksen" valtuuksin, ei ole ihme että valtio ja kunnat ovat konkurssikypsiä.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Markku Huusko kirjoitti:
"Hautalan eropäätös syntyi dokumentaation pohjalta.
Tapahtumaketjusta oli jälkiä.
Joku on ollut riittävän motivoitunut antamaan muistinsa kanssa takellelleelle Heidi Hautalalle opetuksen, jonka hän muistaa loppuelämänsä. Joku ”virkisti hänen muistiaan” julkisuuden kautta. Joku tiesi, että tapahtumat olivat menneet niin, että poliittista aloitteellisuutta Hautalan esikunnasta päin oli."

On erinomaista, että lehdistö on Suomessa vielä jonkinlainen "viides valtiomahti". Se tekee poliitikot varovaisemmiksi. He tietävät, että totuus voi helposti karata julkisuuteen. Silloin on hymy kortilla niin kuin Heidi Hautalalla lehdistötilaisuudessa.

Diktatuurimaissa lehdistö ei voi kertoa totuutta, vaikka sen tietäisikin. Jos yrittää, käy niin kuin Anna Politkovskajalle.

Heidi Hautalalle kiitos ja kunnia siitä, että hän on rohjennut puolustaa lehdistön vapautta jopa Moskovan salongeissa. Nämä Hautalan ansiot eivät himmene.

Jouni Haimi

niin medialle se kunnia mikä sille kuuluu mutta hautalan tapauksessaherääkieltämättäkysymys mikäon se tahojoka tiedot medialle toimitti ja mikä tuon tahon motiivi oikein on?

ei media tästä tapauksesta olisi pystynyt kertomaan mitään ellei joku taho olisi tuota ainesitoa tuonnut julki.

Jari Lantta

"Poliittinen ohjaus" ei todellakaan ollut omistajalähtöistä toimintaa, Hautalan toteuttaman ohjauksen hyödynsaaja oli Greenpeace, ei suinkaan valtion etu.On sangen törkeää uhkailla potkuilla yrityksen toimivaa johtoa, silloin kun yrityksen johto tekee oikeita ratkaisuja. Johtaako GP vihreitä?

Vihreiden hallituskelpoisuus? Jos PS:n toiminnassa on puutteita ja vähän kapeaa ajattelua, niin kyllä tämä ympäristöterrorismi -liike on vielä omituisempi. Ei voi olla niin, että ympäristöteemalla voidaan kaikki lait ylittää. Vihreistä suuri osa ei ole oikeita töitä tehneet, mutta monet kyllä niiden tekoa estäneet.

Käyttäjän marttiimmonen7 kuva
Martti Immonen

Odottakaaps , kun virheet eikun vihreät esittelevät Kataiselle uuden ministerin Satu Hassin, sitten on taas toimittajillakin lisätöitä tulossa. Taitaa olla vaarallisempi tuho kuin Hautala !

Käyttäjän JanneIsopahkala kuva
Janne Isopahkala

Toivottavasti ei mennä nyt ojasta allikkoon ja Satu Hassia ei valita uudeksi ministeriksi. Hassi on vastuussa ainakin 10000 metsäteollisuuden työpaikan menettämisestä Suomessa. Hän masinoi 90-luvulla Matti Vuoren avulla suomalaisen metsäteollisuuden mustamaalauskampanjan Saksassa. Ja vailla mitään todellisuuspohjaa. edit: typo

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset