Markku Huusko

Uuden Suomen tulos: 2013 huono, nyt parempaa

  • Uuden Suomen eurovaalikiertue 2014: Helsingin paneelissa viisi Uudessa Suomessa bloggaavaa vaikuttajaa. Kuva: Petteri Paalasmaa
    Uuden Suomen eurovaalikiertue 2014: Helsingin paneelissa viisi Uudessa Suomessa bloggaavaa vaikuttajaa. Kuva: Petteri Paalasmaa

Vuosi 2013 oli Kustannusosakeyhtiö Uudelle Suomelle hankala. Heikko suhdanne vaikutti mainontaan, mikä näkyi liikevaihdon laskuna. Tuloksen painoivat huonoksi lisäksi kulujen kasvu ja se, että investoinnit julkaisualustaan kirjattiin jyrkemmän kautta pois.

Tulosraportti on ylä- ja alariviltään hyvin samankaltainen kuin vuonna 2010. Liikevaihtoa mainosrahoitteista verkkolehteä pyörittävälle yhtiölle kertyi melko tarkalleen 790 000 euroa ja viimeiselle riville miinusta 419 000 euroa. Edellisenä vuonna liikevaihtoa oli syntynyt 846 000 euroa ja miinuslukema oli puolet pienempi, 204 000 euroa.

Pari vuotta jatkunut hyvä tuloskehitys siis katkesi vuonna 2013. Kuluja kasvatti muun muassa se, että Uusi Suomi lisäsi toimituksen voimavaroja, kun teimme puolen vuoden ajan uutisia MSN:lle.

Poistoja kirjattiin viime vuodelle 114 000 euroa, kun edellisvuonna vastaava luku oli 48 000 euroa. Tämä linjaus vaikuttaa tulevien vuosien tuloksiin myönteisesti.

Vuosi 2014 on alkanut aivan eri tavalla kuin 2013 sekä myynnillisesti että kulujen puolesta. Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana liikevaihto nousi viime vuoteen nähden jyrkästi, 74 prosenttia.

Nyt liikevaihtoa on syntynyt neljässä kuukaudessa jo 322 000 euroa, mikä tasaisen vauhdin taulukolla tarkoittaisi noin yhteen miljoonaan euroon kohoavaa liikevaihtoa. Tämä on hyvä tavoite vuodelle 2014.

Tulos puolestaan kohosi alkuvuonna 2014 niin, että miinusta syntyi neljän kuukauden aikana vajaat 60 000 euroa, kun viime vuonna samaan aikaan miinusluku oli kolme kertaa suurempi. Tämän hetken näkymä on, että tästä vuodesta saattaa tulla tuloksellisesti Uuden Suomen historian paras.

Tuloksellisia tavoitteita tukee se, että kävijämäärät ovat kehittyneet myönteisesti. Toisaalta mainosmyynti on sujunut viimeisen parin kuukauden ajan selvästi aiempaa paremmin ja kuluja on hieman karsittu.

Parhaimpina viikkoina Uudessa Suomessa on vieraillut TNS Metrixin mukaan tänä vuonna yli puoli miljoonaa eri kävijää ja keskimäärin lukema on 350 000 – 400 000. Uusi Suomi ei ole tuonut palveluunsa maksumuuria toisin kuin monet muut alan toimijat.


Toiminnallisesti Uusi Suomi panosti viime vuonna etenkin blogipalvelujensa Puheenvuoron ja Vapaavuoron kehittämiseen. Niiden taso on noussut ja kävijämäärä kasvanut tasaisesti. Palvelun blogeissa vierailee viikoittain yli 100 000 henkilöä.

Aloitimme uutispalvelun puolella loppuvuodesta 2013 urheilualan yhteistyön syvällistä urheilujournalismia osaavan Sport Content Oy:n kanssa. Käynnistimme hiljattain myös sisältöyhteistyön Osakesäästäjien keskusliiton kanssa. Juttuja tulee Uuteen Suomeen myös Radio Ravun toimittajilta. Vastaavantyyppisiä yhteistyöhankkeita on vireillä uusien aihealueiden ympärillä. Niillä on toteutuessaan kävijämääriä nostattava vaikutus.

Ensi vuosi on eduskuntavaalivuosi, ja vaaleihin valmistautuminen on jo täydessä käynnissä. Yhteiskunnalliseen uutisointiin ja blogeihin erikoistunut Uusi Suomi on muokannut palveluaan kokonaisuutena siten, että tuota koitosta varten ja sen jälkeenkin olemme erittäin kovassa iskussa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (59 kommenttia)

Anne Lindell

Mitäs bannasitte minut. Itkekää nyt siellä.

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Plussaa tuosta maksumuurin poisjättämisestä, aika vaikea pala monelle ja siksi varmaan Uusi Suomi saanut pikkasen etua siitä. Vaikeita aikoja kuitenkin medialle (muille kuin budjettirahoitteisen maksuautomaatin omaavalle tasosta riippumatta) internetin murroksessa eli miten toiminta katetaan. Tsemppiä jatkolle.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiitos. Kenelläkään ei ole tällä alalla helppoa. Veronmaksajien rahoittamilla palveluilla on tosin vähän helpompaa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Eikä sovi unohtaa sitä, että kyseessä on myös hyvin paljon muiden maiden veronmaksajien pääomalla rahoittamia palveluita - valtiolla alijäämäisiä talousarvioita (lisätalousarvioineen).

Hyvänä asiana pidän sitä, ettette ole näkyvyydestänne pyrkineet tinkimään.

Toni Seppänen

Maksumuurilla Uusisuomi tekisi harakirin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Aikooko linja mennä enemmänkin yhteiskunnallisiin aiheisiin niin, että talousaiheiden osuus katoaa / vähenee?

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Näen talouden osana yhteiskunnallisia aiheita. Politiikka on taloutta ja talous politiikkaa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Kiitos täsmennyksestä. Aiemmin muistelen, että molemmat olivat erikseen nimetty "spesiaalialoiksi" - siksi hieman huolestuneenakin kyselin.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Näin lama-aikana on oikeastaan ikävä lukea juttuja taloudesta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #42

Minä lukisin mielelläni sellaisia talousjuttuja joissa kerrottaisiin vaikka miten kotimaisen luomuviljelyn talous sujuu tai voi kohentua tai muuta käytännönläheistä ja sallinet ilmaisun isänmaallista persujen populististen ja euvastaisen propagandakirjoittekun sijaan. Siis tämä koski lukumieltymyksiä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #44

En aio estellä millään muotoa. Antoisia lukuhetkiä!

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #46

No vielä ei kai teillä ole valtaa estellä talouskirjoituksia jotka eivät ole persumoodissa. Lehdelle on hyvä jos on monenlaisia kirjoituksia, ja lukijat klikkavat lehdelle klikkauksia.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #47

Olen aivan samaa mieltä tuosta kaikesta. Mutta ei sinun tarvitse myöskään minulle erikseen raportoida tällaisesta triviaalista tiedosta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #50

Ei tarvitse mutta sillä oli minulle pointtinsa.

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Tätä vuotta helpottaa varmaan myös menossa olevat Eurovaalit, mukava kuulla, että toiminta kehittyy postiivisesti.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Eurovaalien ympärille ei ole oikein syntynyt pöhinää ja kävijämäärähyppäyksiä, kuten esimerkiksi viime eduskunta-, ja presidentinvaalien ympärillä tapahtui.

Mutta mainosmyyntimme on tosiaan kehittynyt tänä keväänä positiivisessti.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kun aloin seurata US:aa (2011), luulin tätä alustaa kiihkeän keskusteluaallon perusteella ns. leimakirveskanavaksi.

Onneksi nyttemmin kirveiden heittely on vähentynyt ja keskustelu on siirtynyt asiapohjaisempaan suuntaan ja sen tasokin on noussut. Osallistuminen vaatii aitoa kiinnostusta ja paneutumista eri aiheisiin.
Se lienee vaatinut toimitukseltakin maltillista odottelua. Onnittelut siitä. Sananvapauden puolesta. :D

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Mukava kuulla, että tulos on kohenemassa. Omistajiltahan tämä vaatii
uskomista asiaan ja tarvittaessa lisäpääomittamista. Tulevaisuus on
lupaava US:n kaltaiselle verkkolehdelle.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiitos. Niin, ei Roomaakaan yhdessä päivässä jne.

Juha Hämäläinen

Puheenvuoron keskustelujen tasoa voisi nostaa, jos määrättömät bannit puretaan ja diploomi-kommentoijia päästettäisiin uudestaan ääneen.

"Stasi-nappi" on syypää tason laskemiseen, kuten monet käytäjät varoittivat....

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Itse koemme asian niin, että uudistusten jälkeen taso on noussut. Myös lukijamäärät ovat kohonneet.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lukijamäärää ja käyttäjämäärää voisi lisätä edelleen sellainen uudistus, että Vapaavuoron puolelle voisi kirjoittaa myös nimimerkillä ja bannikynnys olisi oleellisesti korkeampi kuin Puheenvuoron kohdalla. Näin foorumissa olisi "virallinen" ja "epävirallinen" osio.

Nykyisellään osiot ovat liian samankaltaisia ja on usein vain veteen piirretty viiva kummalle puolelle joku blogi pukataan. Ehdottamani uudistus lisäisi Vapaavuoron suosiota, mutta ei varmaankaan Puheenvuoron kustannuksella.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #13

Kiitos ehdotuksesta. Arvostan suuresti sitä, että aktiiviset sisällöntuottajat ovat mukana pohtimassa yhteisiä tekemisiämme.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Onnea paranevalle taloudelle!
Jatkan yleisemmin Puheenvuoroon liittyen.
Onkohan sellaisessa jollekin ideaa että rupeaisi tekemään yhteenvetoja Suomessa käytävistä poliittisista keskusteluista ja kääntämään niitä ulkolaisille kielille. Suomesta raportoidaan usein vain kohu-uutisia mutta ei selosteta keskustelujen asetelmia ja kipukohtia jne.
Esim Timo Andersson on tehnyt bloggauksia joissa asemoidaan suomalaisia toimijoita ja pohjavirtoja suhteessa Venäjällä vaikuttaviin traditiohin. Mekin olemme osa sitä harmaata aluetta Venäjän laidalla jossa nyt tapahtuu paljon mutta josta "lännessä" ei tiedetä paljoakaan. http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogihakemisto?etu...
On mahtavaa seurata esim keskusteluja joissa joku Jussi Jalonen tuo historiantuntemuksensa osaksi keskustelua.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Päästäkseen plussan puolelle mainostulojen avulla, pitäisi US:n ilmeisesti kiristää bannilinjaanja ja alkaa yhdenmukaistaa ns. linjaansa enemmän EU liittovaltio myönteisemmäksi. Näin iso raha alkaisi kiinnostua enemmän.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Noista bannauksista on aina sellaisia spekulaatioita että EU-myönteisiä ei bannattaisi. Mutta se ei perustu mihinkään paitsi siihen että ne jotka niin väittävät harrastavat pessimistisen nurinakulttuurin levittämistä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Bannauksilla pyritään ilmeisesti siistämään US:n imagoa. Samalla kuitenkin kantaa muodostava luova keskustelu saattaa tyrehtyä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #22

Mä oon vähän jäävi ottamaan tuohon kantaa kun olen itse estynyt (banni) tekemään avauksia.

Pentti Järvi

Sini Lappalaiselle kelpaa vain yhdenlainen mielipide?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #28

Siis mihin viitaten toi kysymys/väite?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #28

Yleistä henkilöön menevää panettelua vaan latelet Pentti Järvi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En usko tuota. Mainostajia kiinnostaa vain lukijamäärä - ei mikään muu. Suurin osa mainostajista on keskisuuria yrityksiä, joilla ei ole "suuren rahan illuminaattitavoitteita" yhdentyvästä Euroopasta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Suomessa paikalline iso raha ohjaa jopa YLE:n toimintaa! Eihä tähän tarvita mitää Illuminatia!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #21

Millä tavoin se ohjaa YLE:n toimintaa? Myötävaikuttamalla galluppien julkistamiseen, jonka perusteella kokoomus näyttäisi menestyvän vaaleissako?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #23

Galluppien julkistaminen on yksi tapa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #25

Miksi galluppeja ei saisi julkistaa? Pitäisikö kansan tutkittu mielipide salata?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #26

Kysyä sopii Taloustutkimuksen yms. galluppien luotettavuudesta!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #29

Galluppien kohdalla julkistetaan mitä on kysytty ja millainen on ollut otanta. Tutkimusten tekemiseen osallistuu kymmeniä henkilöitä ja jos tuloksia vääristeltäisiin, niin joku heistä jossain vaiheessa myisi tietonsa kolmestakymmenestä hopearahasta Juudaan tapaan. Myös tilastomatemaattisesti lasketut virhemarginaalit ilmoitetaan samoin kuin korjauskertoimet, jos joku niitä kysyy.

Vaaleissa nähdään sitten mikä on ollut kansan sen hetkinen todellinen mielipide "laajemmalla otannalla".

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström Vastaus kommenttiin #33

Gallupeilla myös ohjataan äänestymiskäyttäytymistä niiden osalta, jotka eivät halua tehdä itsenäistä päätöstä vaan seuraavat voittajia.
Mikä olisikaan tulos, jos kuukausi ennen vaaleja ei julkaistaisi yhtään gallupia ?
Sitä riskiä ei nyky puolueet uskalla ottaa...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #34

Minkä lain tai asetuksen nojalla voitaisiin vapaassa maassa kieltää mielipidetutkimusten tekeminen tai julkaiseminen? YLE toki voi omaa politiikkaansa tässä mielessä ohjailla. Muistaakseni sillä onkin periaate, jonka mukaan viimeisinä päivinä ei enää viime hetken tuloksia julkisteta.

Mutta jos YLE ei suostuisi galluptuloksia julkistamaan, niin sitten sitä syytettäisiin sensuurista tai salailusta ja muu media julkistaisi tuloksia kilpaa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #36

YLE voisi jättää kyseisen mielipidemanipuloinnin lajin muille toimijoille.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #34

Vähän epäselvä agenda. Mitä tarkoitat nykypuolueilla? Sananvapaus?

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Rehellisellä omalla riippumattomalla tekemisellä on mahdollista päästä plussan puolelle. Sellaisiakin kuukausia on nähty.

Heitän tähän yhden jossittelun: jos Suomen mainosmarkkinat olisivat kuten 2007, riittäisivät Uuden Suomen nykyiset kävijämäärät hyvään kannattavuuteen.

Nykyisissä muuttuneissa oloissa raha on huomattavasti tiukemmassa, kun ulkomaiset toimijat onnistuvat viemään Suomesta yhä enemmän mainosrahaa muun muassa Dublinin kautta amerikkalaisille omistajille. Lisäksi tuli vielä tämä Suomen pitkäkestoinen BKT-pudotus.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Rehellisellä omalla riippumattomalla tekemisellä on mahdollista päästä plussan puolelle."

Toivotaan näin!

Käyttäjän teemukammonen kuva
Teemu Kammonen

Politiikka tai mielipiteet eivät sanele Uuden Suomen moderointipäätöksiä. Sen sijaan keskusteluohjeemme sanelevat: http://oma.uusisuomi.fi/keskusteluohje

Nämä ohjeet käsittelevät esittämistapaa ja -tyyliä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Huusko: "Lisäksi tuli vielä tämä Suomen pitkäkestoinen BKT-pudotus."

Kaikella on hintansa.

Vakaudellakin.

Jotu Karjalainen

Lehden omistaminen on rahamiehen hommaa.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

US:n tulos nyt parempaa. - Hieno juttu, onnittelut!

US:n kohdalla pätenee soveltuvin osin vanha kiinalainen sananlasku: 'jos haluaa kanan munivan, on kuunneltava sen kaakatusta'. Ymmärrän varsin hyvin, että meikäläisen ja tapaisteni räävittely ei aina miellytä sen paremmin toimitusta kuin lukijoitakaan, mutta bannauksesta välttymisen on osoitus lehden avarakatseisesta linjasta tai sitten 'ovatpahan täytteenä' -periaatteesta.

Mikään kielenkäyttö ei ole viatonta. Objektiivinenkin totuus on vallankäyttöä, jolla pyritään johonkin muuhun kuin puolueettomaan informaatioon. Jos niin halutaan, vanhoja totuuksia voidaan horjuttaa ja uusien totuuksien puolesta taistella. Sitäkin sanotaan ajassa elämiseksi.

Reino Jalas

“Kenelläkään ei ole tällä alalla helppoa. Veronmaksajien rahoittamilla
palveluilla on tosin vähän helpompaa.”

Toki YLE indeksiin sidottuine 520 miljoonan budjetteineen on täysin omaa lukuansa oleva “mediatalo” kentällä.

Mutta toisaalta ei Uusi Suomikaan rahoitukseltaan ihan normaali perinteinen sanoma-/nettilehti ole.

Kustannusosakeyhtiö Uusi Suomi
2008 tulos: ... -647.000 €
2009 tulos: ... -646.000 €
2010 tulos: ... -397.000 €
2011 tulos: ... -212.000 €
2012 tulos: ... -204.000 €
2013 tulos: ... -419.000 €
YHT. .......... -2.525.000 €

Aika harvalla medialla on noin syviä taskuja josta ammentaa kymmenkuntakin vuotta rahaa.

Jotain on toki rahalla saatukin. Uusi Suomi on ilman muuta ulkoasultaan siistin näköinen ja selkeästi jaoteltu nettilehti. Se erottuu hyvin, ja poikkeaa edukseen monista kilpailijoista. Vaikkapa vertailuna Maikkarin sivut, jotka viimeisimmän uudistuksen jälkeen menivät reilusti huonompaan suuntaan.

Todennäköisesti Uusi Suomi voi rahoituksen puolesta jatkaa nykyisellä budjetin/tappioiden tasolla vielä eteenpäinkin. Ties vaikka miten pitkään, jos vaan terveyttä ja kiinnostusta asiaan riittää.

Se kuitenkin jää vielä nähtäväksi että pystyyko mainostuloilla Suomessa jatkossakaan koskaan kattamaan tämän kokoisen nettilehden menoja. Ja tekemään tästä jonkinlaista kaupallista businesstakin.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tappioita on koko alkutaipaleemme ajan syntynyt, ja yhtiötä on pitänyt tänä aikana rahoittaa myös muutoin kuin toiminnasta kertyvillä tuloilla. Samaan aikaan olemme nousseet lukijamäärässä omassa sarjassamme valtakunnalliseen kärkikaartiin ja löytäneet Suomen mediakentässä paikkamme.

Suomen talouden taas joskus kasvaessa tulomme kasvavat mahdollisesti jopa oleellisesti, koska tänäkin vuonna suunta on ollut meillä vahvasti ylöspäin.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Hienoa, että suunta on kuitenkin parempaan. Sähköisen tiedonvälityksen murroksessa ansaintalogiikan rakentaminen näin pienessä ja kilpaillussa markkinassa on todella haastavaa.

Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, miten suuri merkitys rahoittajien pitkämielisyydellä on yrityksen uudistamisessa tai uuden yrityksen pystyttämisessä.

Kovat paineet ovat myös tekijöiden niskassa, koska tappiot aiheuttavat aina suurta epävarmuutta tulevaisuudesta. Formaatin rohkea kehittäminen on kunnioitettava saavutus noinkin pienillä resursseilla ja toivotan onnea myös jatkon suhteen!

Täydet pisteet myös avoimuudesta.

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

"Edellisenä vuonna liikevaihtoa oli syntynyt 846 000 euroa ja miinuslukema oli puolet pienempi, 204 000 euroa.
Pari vuotta jatkunut hyvä tuloskehitys siis katkesi vuonna 2013."

Jos tämä on hyvää tuloskehitystä on yrityksen johdossa ja omistusohjauksessa vikaa.Iihmettelen kovasti, miten kukaan vo tällaiseen yritykseen sijoittaa, ellei ideologia ohjaa kukkaroa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tuo kuulostaa yritykseltä kaataa persujen oma äänitorvi.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Mika Niikko, tappio pieneni aiempina vuosina, vuonna 2013 kasvoi. Sitä tarkoitin aiempana hyvänä tuloskehityksenä.

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

Kommenntini oli sijoittajan/yrittäjän näkökulmaa. Se mitä tulee Uuden Suomen tarpeellisuuteen on eri asia. Tietenkin on hyvä, että jollakin uskoa riittää ylläpitää tällaista vapaata uutisväylää, joka on kaukana valtamedian sensuurista ja yksipuolisesta uutisoinnista. Yrittäjyydessä on aina ripaus idelogiaa mukana ja hyvä niin..

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No Huusko kai tässä on ekspertti tämän puljun sekä ideologisesta ripauksesta että finansseista mutta täytyyhän persun tulla tyhjäntärkeilemään ja myöntämään että pummilla ajatte tässä mediassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tietenkin lopullisena tavoitteena on kannattava liiketoiminta tässakin tapauksessa. Mutta "Gott sei Dank" pääomarahoittajalla on rahkeita kehittää toimintaa ja motivaatiota odottaa tuon kannattavuuden toteutumista joitakin vuosia. Täytyy muistaa, että puhtaat nettilehdet ovat mediahistoriassa hyvin tuore ilmiö.

Tapio Vehmaskoski

Onnitteluni oikeasta kehityssuunnasta. Uskon, että US-verkkolehteä tarvitaan.

Rea Peltola

Hmm.

Nähdäkseni verkkolehdillä on kaksi melkoista ongelmaa.

Ensimmäinen on se, että kuka lopulta jaksaa jatkuvasti lukea pitkää tekstiä sähköisessä muodossa? Paperilla sama teksti rasittaa silmiä paljon vähemmän. Eikä tarvitse istua koneen ääressä, eikä olla sähköpiuhojen tai langattomien kenttien ulottuvilla. Jos taas teksti on lyhyttä, siitä tulee helposti yhdentekevää; samaa saa ilmaiseksikin miltä tahansa keskustelupalstalta.

Lyhyen, tiiviin ja relevantin tekstin tuottaminen vaatii paljon työtä ja taitoa ja aikaa; harva viitsii tehdä sitä ihan talkoilla. On monia toimittajia, jotka eivät ilmeisesti osaa tehdä sitä, vaikka siitä maksettaisiin palkkaakin.

Toinen ongelma on se, että mainokset on ihan huomattavan paljon helpompi jättää huomiotta sähköisessä lehdessä kuin paperilehdessä tai televisiossa tai radiossakaan. Jos taas mainos on pistetty varsinaisen sisällön päälle, se saa lukijoissa aikaan lähinnä ärtymystä.

Ilmeisesti tehokas nettimainos on itse asiassa tavaran tai palvelun tuottajan oma kotisivu, johon on kunnolliset hakukonelinkit ja hakusanaoptimoinnit. Siihen on vaikea lehden päästä väliin. Toinen asia, joka todella toimii netissä, on tekstimainonta ja tuoteasettelu... Jos se tehdään ilmaiseksi, kuten nykyisten tiedotevetoisten lehtien toimituksissa usein tehdäänkin, kun halutaan käyttää minimimäärä toimittajien ja kuvaajien työtä, lehti ei saa mainonnasta mitään tuloja.

Ja toisaalta, Journalistin ohjeissakin kielletään tekstimainonta. Tosin nykyisinkin aika iso osa aikakausilehdistä on suurimmaksi osaksi juuri sitä, tuotesijoittelua ja tekstimainontaa, ja näkee sitä sanomalehdissä, radiossa ja televisiossakin hyvin paljon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset