Mies Touko Aallon taustalla

Vihreät nimittivät viikonloppuna Touko Aallon puheenjohtajaksi jäsenäänestyksen pohjalta. Mitä tämä suurelle yleisölle melko tuntematon mies ajaa ja mitä hän tuo tullessaan suomalaiseen politiikkaan?

Yritän vähän maalata kuvaa vihreiden uudesta johtajasta ja puolueen tulevaisuudesta sen pohjalta, mitä olen kuullut ja lukenut sekä joskus Aallon kanssa keskustellutkin.

Monella tavalla Aalto on ensinnäkin perusarvoiltaan perinteinen vihreä. Hän on liberaali henkilö, joka on kannattanut vahvasti homo- ja lesbopareille samoja avioliitto- ja adoptio-oikeuksia kuin heteropareille.

Lisäydinvoimaa Aalto vastustaa, mutta monen puoluetoverinsa tapaan ei kirkasotsaisen kiihkeästi. Hän ei ole esimerkiksi ryhtynyt puheenjohtajakisassa vahvoilla olleen Emma Karin tapaiseen manööveriin Fennovoiman voimalahankkeen horjuttamiseksi. Ei tosin ole ollut jyväskyläläisenä vastaavaa paikkaakaan.

Aalto kannattaa vasemmistohenkisesti lisäverotusta mieluummin kuin julkisten menojen karsintaa eikä hyväksy suuria tuloeroja. Yksityisiä sote-palveluja hän ei hevillä nostaisi julkisten rinnalle, valinnanvapauteen hän suhtautuu nihkeästi.

Aallon talouspoliittista osaamista on kehunut varsinkin puolueen merkittävä vaikuttaja Osmo Soininvaara. Entinen puheenjohtaja ja ministeri toivoi Aaltoa tästä syystä puheenjohtajaksi ja toive siis toteutui.

Aallosta löytyy myös ripaus ajattelua, joka lähentää häntä hieman esimerkiksi perussuomalaisiin, keskustalaisiin ja kokoomuslaisiin varsinkin kehäkolmosen ulkopuolella.

Aalto on pakkoruotsin vastustaja aika perussuomalaisin argumentein. Hän vastasi Helsingin Sanomien vaalikoneessa keväällä 2015 olevansa samaa mieltä siitä, että ruotsin pakollisesta opiskelusta tulisi luopua.

”On erittäin tärkeää vaalia kahden virallisen kielen rikkautta, mutta kysymys kuuluukin, miten se parhaiten tehdään? Pakollinen ruotsin kielen opiskelu estää valitsemasta muita tarpeellisia kieliä, koska oppijan resurssit ovat rajalliset”, hän muun muassa perusteli.

Aallossa on myös keskustalaista siltarumpumiestä sikäli, että hän kannattaa koko Suomen pitämistä asuttuna vaikka verovaroin, eikä hän kuntien määrääkään ole innokkaasti vähentämässä.

Kokoomuslaisuutta löytyy vähän alkoholin saatavuuden parantamispuolelta ja siitä, että hän ei olisi kiristämässä hyvätuloisten palkkaverotusta.

Touko Aalto lähtee johtamaan vihreitä herkullisessa tilanteessa. Puolue ampaisi merkittäväksi tekijäksi monessa yllättävässäkin kunnassa kevään kuntavaaleissa. Maakuntajytky nähtiin monessa muussakin kunnassa kuin Jyväskylässä, vaikka Helsinki, Tampere ja Turku jäivät valtaamatta.

Vihreät on noussut viimeisen vuoden aikana gallupeissa kuin perussuomalaiset 2010-2011. Puolue on noussut noin 15 prosentin porukkaan ja hätyyttelee kyselyissä jo oppositiopuolueiden ykkösasemaa, kun SDP:ssä meno takkuaa.

Vihreät on myllyttänyt hallitusta etenkin koulutusasioilla, mutta Aallon myötä nähdään painottumista entistä enemmän myös talous- ja sote-kysymyksiin näillä näkymin aika vasemmistolaisessa hengessä.

Kokoomus on saanut Ville Niinistön tähän asti johtamien vihreiden hyökkäyksestä osansa, koska sen kannattajissa on juuri koulutettuja vihreisiin periaatteessa suopeasti suhtautuvia äänestäjiä. Jos vihreiden lento jatkuu, voi myös SDP olla menettäjä, koska talouden suhteen samaa ajattelua on paljon ja gallupsuosikin kelkkaan on kiva hypätä.

Voisiko Touko Aalto nousta jopa hallituksen muodostajaksi vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen? Siihen kai harva sentään uskoo.

Tosin täytyy muistaa, että lähellä se oli pienpuolueesta yhdeksi suurista rakentaneella Timo Soinillakin keväällä 2011. Kaksi vuotta ennen vaaleja puhuminen eduskunnan suurimman puolueen paikasta olisi perussuomalaisten kohdalla tuolloin johtanut lähinnä pilkantekoon. Kesällä 2011 se oli eduskuntavaalijytkyn jälkeen gallupeissa totta.

Aalto itse ei kuitenkaan suurimman puolueen asemasta haaveile. Sellaiset 25 kansanedustajaa nykyisen 15 sijaan olisi kuulemma hyvä tavoite.

Kuulostaa ikuiselta pieneltä tai keskisuurelta eduskuntapuolueelta. Ehkä sillä pari-kolme ministerin salkkua saisi jonkun suuren muodostamassa hallituksessa.

Astetta kunnianhimoisempaakin puhetta on vihreistä kuultu.

”Touko Aalto pärjää paneeleissa, joissa testataan tulevia pääministerikandidaatteja ja joissa on hyvä ymmärtää taloutta”, hänen taustapirunsa Osmo Soininvaara sanoi viime kuussa Vihreässä langassa.

Kaksi vuotta on pitkä aika. Siinä ajassa tapahtuu paljon, ja on vielä presidentinvaalitkin. Pekka Haaviston kampanja voi tuoda Touko Aallon vihreille vetoapua, mutta saattaisihan se epäonnistuessaan kääntää nousun laskuksikin.

Markku Huusko

Kirjoittaja on Uuden Suomen toimittaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu