*

Markku Huusko

Toverit Antti Rinnettä nolaamassa

  • Politiikan ystävykset Maarit Feldt-Ranta ja Timo Harakka EPA / All Over Pressin arkistokuvassa.
    Politiikan ystävykset Maarit Feldt-Ranta ja Timo Harakka EPA / All Over Pressin arkistokuvassa.

Ensi tammikuun presidentinvaalien esinäytös on ollut Suomen sosialidemokraattiselle puolueelle ja erityisesti sen puheenjohtajalle Antti Rinteelle nolo näytelmä, mutta vielä nolompaa saattaa olla luvassa.

SDP:llä on tässä kuussa edessään jäsenäänestys, koska sekä Jutta Urpilainen että Eero Heinäluoma kieltäytyivät tunnetusti ehdokkuudesta.

Puheenjohtaja Rinne on itse jättäytynyt taka-alalle, eikä lähde haastamaan istuvaa tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä. Tällaisia haluja ei ollut myöskään entisellä ulkoministerillä Erkki Tuomiojalla, joka on demarijohdon kannalta nolosti liputtanut kokoomustaustaisen Niinistön puolesta.

Näkyvimmät demaritoverit pelkäävät Paavo Lipposen kohtaloa tammikuussa 2012. Lipponen jäi alle seitsemän prosentin ääniosuuteen presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.

Nyt paikasta kisaavat kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta, Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero. Politiikan kulisseissa kuiskutellaan, että Haatainen on Rinteen suosikki näistä vähemmän ulkopolitiikan saralla kunnostautuneista poliitikoista. Aiheesta on kirjoittanut Iltalehden Olli Ainola.

Ainakin totta on, että Haatainen ei lähtenyt haastamaan Rinnettä viime talvena, vaikka ”kyselyjä oli tullut”. Kevään kuntavaaleissa hän oli puolueen kasvo Helsingissä.

Haastajaksi ei ilmaantunut myöskään kansanedustaja Antti Lindtman, kun hänet oli pelattu sivuun puhujalistakohussa. Sen sijaan kansanedustajat Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen tarjoutuivat vaihtoehdoksi johtoon onnistumatta.

Viime kuussa Harakka ilmoitti lähtevänsä Feldt-Rannan kampanjan vetäjäksi. Politiikan ystävykset pyrkivät yhdessä siihen, että ainakin SDP:n sisällä syntyisi ”Maarit-ilmiö”.

Jos kyseinen ilmiö johtaisi Feldt-Rannan presidenttiehdokkuuteen, saisi puheenjohtaja Rinne näpäytyksen puolueen vaimeaan vaalimenestykseen kyllästyneeltä oppositioklikiltä, johon Feldt-Ranta ja esimerkiksi puolueen vahva mies Eero Heinäluoma on luettu.

Jos kaksikko Feldt-Ranta/Harakka onnistuisi yltämään varsinaisten vaalien toiselle kierrokselle, olisi puheenjohtajan näyteltävä tyytyväistä, vaikka se saattaisi enteillä syrjäyttämistä puolueen johdosta.

Tuo syrjäyttäminen on todella lähellä, jos Rinne ei saa heivattua SDP:tä suurimmaksi puolueeksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, että saisi.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Jossain määrin on kuitenkin demarien tilanne tässä asiassa selkiytynyt sitten blogini Kärkinimet Sdp:n presidenttipelissä nyt. Olisi monen mielestä hieno juttu, jos hyvinkin potentiaalista pressa-ainesta ja parasta globalismimomentumnostetta ehkä omaava itädiplomaatintytär Nasima Razmyar voisi osallistua kisaan, mutta minkäs teet kun jossain mielessä jälkeenjäänyt perustuslakipyälä estää ehdokkuuden ei-syntyperäisiltä kansalaisilta... http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235833-k...

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Kenelleköhän tämä nyt on noloa? Media on paukuttanut kuinka kukaan ei halua SDP:n ehdokkaaksi ja kuinka SDP on vanhanaikainen puolue. Nyt SDP on ainoa puolue joka järjestää jäsenistölleen esivaalin presidenttiehdokkaastaan ja ainoa suuri puolue, joka asettaa naisehdokkaan.

Samaan aikaan Keskusta on asettanut ehdolle Matti Vanhasen ja Vihreät Pekka Haaviston. Molemmat ovat olleet ehdolla aiemminkin, Vanhanen putosi kisasta 2006 nolosti ensimmäisellä kierroksella vaikka oli istuva pääministeri eikä Haavisto ole sanonut tai tehnyt ulkopolitiikan saralla mitään maininnan arvoista sitten 2012 vaalien. Molempien ehdokkaiden kannatus on vuoden kampanjoinnin jälkeen 3-4 % luokkaa.

Valtamedialla on ollut viime vuosina vaikeuksia kertoa äänestäjille etukäteen vaalien voittajia: yllättäjät ovat yleensä olleet niin oikealta, keskeltä ja vasemmalta kuin konservatiivista ja liberaalistakin suunnasta niitä, jotka haastavat "yleisesti tunnetut tosiasiat" ja eliitin mielipiteet siitä, miten kuuluu äänestää.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

On kiinnostavaa nähdä, miten hyvin kaksikko Feldt-Ranta/Harakka pärjää SDP:n jäsenäänestyksessä, koska Harakka profiloitui keväällä Rinteen haastajana.

Totta puhut, että keskustan Vanhasen tarjoama vaihtoehto näyttää valjulta ja vihreiden Haaviston on ainakin tässä vaiheessa vaikea uskoa menestyvän yhtä hyvin kuin 2012.

Käyttäjän amgs kuva

Tämä on hauska juttu, siis tämä asetelma, jossa Maarit Feldt-Ranta on se, joka on ehdolla, mutta sitten yhtäkkiä Timo Harakka nousee kuin tärkeämmäksi tekijäksi, koska joskus ennen hän oli ehdolla puolueen puheenjohtajaksi. Antti Rinne on nyt astunut kuin valmiiksi sivuun ja antanut tilaa ehdokkaille, kuten pitäisikin. Ehkä Juha Sipilä ja Jussi Halla-aho tekevät samoin ja antavat oman puolueen presidenttiehdokkaalle tilaa, muuten he itse olisivat asettuneet ehdolle.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #4

On toki luonnollista että puheenjohtaja antaa tilaa presidenttiehdokkaalle, kun ei itse ole ehdolla. Tosin siihen asti kunnes puolue on ehdokkaansa asettanut, olisi luonnollista että puheenjohtaja ottaisi hänelle kuuluvan kärkipaikan politiikan näyttämöllä. Antti Rinne tuntuu vetäytyneen kulisseihin jo keväällä 2015.

Käyttäjän amgs kuva
Ana María Gutiérrez Sorainen Vastaus kommenttiin #6

Max, puolueen puoluekokouksen aikana Rinne oli aika paljon eri medioissa. Eri asia on se, jos et ole kiinnostunut uutisoinnista Rinteen ympärillä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #8

Tai sitten tarkoitan kulisseihin vetäytymisellä sitä, ettei hän ole tuonut voimakkaasti tai vakuuttavasti esille vaihtoehtoa toteutetulle politiikalle. Toki tuo välinpitämättömyytenikin lienee totta, mutta se ei ole Antille suomani yksinoikeus.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Äänetys SDP:n presidenttiehdokkaasta on parhaillaan käynnissä. En usko, että erilaisilla kannattajaryhmillä on äänestystulokseen suurtakaan vaikutusta. SDP:n jäsenet äänestävät henkilöä, jonka kokevat parhaaksi ja se on eri asia kuin kellä on paras kannattajaryhmä. Mahtaako se olla mitattavissakaan?

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

En tiedä syytä miksi Markku piikittelee Rinnettä SDP:n ehdokasasettlusta. Ehdokasasettelu on tietysti myös henkilökysymys, mutta onko siinä jotain väärää, kun pueenjohtaja on ohjannut hanketta siihen suuntaan, että ehdokas on häntä itseään suositumpi?

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #18

Koko ehdokasasettelu on ollut SDP:lle nolo episodi, eikä se ole ollut puoluejohtaja Rinteen käsissä. Kun Heinäluoma viimeisen kerran vetäytyi, se oli hän joka esitteli nimilistan, jolta nyt on kolme henkilöä neljästä puolueen ehdokkuutta tavoittelemassa: https://demokraatti.fi/heinaluoma-nosti-peter-nyma...

Feldt-Ranta/Harakka-asetelma on viime kevään puheenjohtajakisa huomioiden mielenkiintoinen. Ja pitää muistaa, että Feldt-Rantakin oli tuolla Heinäluoman mainitulla neljän henkilön "shortlistillä".

Tuomiojan sooloilu Niinistön tukimiehenä on ollut ihan oma lukunsa, eikä siinä ole demareiden puoluejohtoa kunnioitettu.

Tämä kaikki kertoo yhä jatkuvasta kissanhännänvedosta ja tyytymättömyydestä SDP:ssä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Vanhanen saavuttanee samantapaisen tuloksen, kuin entinen pääministeri Paavo Lipponenkin.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #21

Itse veikkaan, että Vanhanen, Haavisto, Huhtasaari ja SDP:n ehdokas kamppailevat ensimmäisen kierroksen kakkossijasta, eli joku heistä olisi finaalissa Niinistöä vastassa. Vielä tässä vaiheessa pidän mahdollisena tosin myös sitä, että toista kierrosta ei tarvita, koska Niinistö voi saada yli 50 prosenttia äänistä ensimmäisellä kierroksella.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson Vastaus kommenttiin #26

No itse asiassa kaikki ehdokkaat paitsi Niinistö kamppailevat ensimmäisen kierroksen kakkossijasta ja omissa unelmissaan ykkössijasta.

Käyttäjän EskoRiikonen kuva
Esko Riikonen

Luulen,että Lipposen tulosta ei nyt ylitetä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Toveri Lipponen voi siinä tapauksessa hyvinkin rehabilitoitua.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Paavo tuskin enää tähän kisaan ehtii. Ja jos vaikka ehtisi, niin ainakin slogan pitäisi päivittää..

https://www.youtube.com/watch?v=FaB3BYrw5lA

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #9

Rehabilitaatiolla tarkoitan maineen palauttamista SDP:n toverituomioistuimessa tilanteessa , jossa joku toinen toveri menestyy vieläkin heikommin presidentinvaaleissa.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #15

Niinpä niin. Vaan rehabilitointia Lipposen ego tuskin kaipaa keneltäkään, mutta se siitä.

Selvää kuitenkin on, että millään öykkäri-böö-taktiikalla ei tulevissa vaaleissa kukaan menesty. Ehdokkaan on menestyäkseen pakko tulla kansalaisia lähelle, hänen on oltava avoin, iloinen ja välitön (siis riittävän populistinen:).

Toki myös vaaliohjelman on oltava asiallisen ja uskottavan kuuloinen. Kaiken kaikkiaan sellaiseen kampanjaan on esim. Laura Huhtasaarella todellisia mahdollisuuksia. Ei sentään voittoon saakka; siitä pitää huolen voimallinen vastakampanja. Mutta parhaimmillaan toiselle kierrokselle voi positiivinen jytky Huhtasaaren nostaa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #9

Toinen Paavo se yrittää jo neljättä kertaa. Tuleekohan nyt "Presitentin" uudenvuoden puhe ja kiinassa tehdyt vuokko-mukit vaalikrääsänä ?

Unto Varonen

Herra Huusko moittii SDP:n pj Antti Rinnettä siitä, että Rinne on jättäytynyt presidentin vaaleissa nolosti taka-alalle. Minusta olisi tasapuolista, että Huusko vittuilisi lehdessään myös Kepun Sipilälle ja Perussuomalaisten Jussi Halla-Aholle samasta synnistä.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Tuula on joukon paras.
Harakka tästä vielä puuttuisi.
Lipponen kummittelee taustalla vaimonsa sopeuttamiseläkkeineen.
Feltin aika meni ohi.
Paaterosta ei paljon tietoa.
Lopuksi onko työväki liiaksi turvautunut oikeistomenoon unohtaen Kikyt?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Onko P.Lipponen ainut joka saa soputumiseläkettä? KOK ex-edustajia eniten.SDP ja kesk. saman verran. Säännöt tehnyt eduskunta ja kaikille samat.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Siitä voi aika paljon päätellä, että suuri yleisö ei ole kestään demarien ehdokkaasta kuullutkaan ja politiikan harrastelijoillekin vain nimi Maarit Feldt-Ranta kolkuttaa etäisesti jotain.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Noloa tai ei Rinteelle, mutta tuo Tuomiojan Niinistö-kannatus on karmeaa kenelle tahansa.

Niko Sillanpää

No, voisi Rinnekin sinne mennä kylkeen ottamaan, ei olisi edes kummoinen nöyryytys tällaisessa henkilövaalissa, jossa on ylivoimainen ennakkosuosikki.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Noloa on Antille Lipposten kikkailu verojen kierrossa ja Päivin sopeutuseläkkeen nosto puolueen ent keulakkaina - laillista kikkailua.
Ei ihme jos valtion kassaan ei kerry veroeuroja.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Päivikö nyt pyrkii Presitentiksi? Lipponen -12 kannatus? UV ja kepulaiset on huolissaan kun kannatusluvut on mitä on nyt.
Vaalirahakohu,Rayn ja nuorisosäätiön rahatko -07 unohtui jo?

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Onneksi politiikassa on aistittavissa suuren muutoksen tulo. Politiikot ovat asennoituneet huolehtimaan ensisijaisesti seuraavista vaaleista. Ensin oma äänimäärä, sitten puolueen äänimäärä. Yksikään eduskuntapolitiikko ei uskaltaudu toimimaan visionäärinä tehtäväkuvauksensa mukaisesti. Voi mennä vaikka työpaikka.

Ei se ole yksin politiikan aktiivien vika. Kyllä me kansalaiset olemme olleet ajamassa politiikkaa nykyiseen umpikujaan. Onneksi Suomen rajojen ulkopuolella on vielä onnettomampi tilanne. Niin idässä, lännessä, kuin etelässäkin.

Jos meitin pressavaaleissa mennään toiselle kiekalle, on siellä yksi Mies ja yksi porilainen blondi. Ellei toista kiekkaa tule, niin pressan nimikirjaimet ovat S.N.
Paljonko vetoa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

"...entisellä ulkoministerillä Erkki Tuomiojalla, joka on demarijohdon kannalta nolosti liputtanut kokoomustaustaisen Niinistön puolesta."

Oudosti liputettu, varmaan SDP:n johdon kannalta nolostikin. Mitä siitä seuraa Erkille, tuomio ja ...?

Sos.dem. -puoluehan on eräänlainen demokratian inidikaattori. En ainakaan tiedä yhtään epädemokratiaa, jos ko. puolue olisi merkittävä. Tämä ei kuitenkaan taida paljoa lämmittää SDP:n presidenttiehdokasta, olipa se kuka tahansa.

Minusta parhaat SDP:n ehdokkaat olisivat em. Erkki ja Heinäluoma. Vaan eivätpä ole ehdolla nyt.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tuossahan se on se perusasia mainittu. Eivät ole ehdolla sen enempää Heinäluoma, Tuomioja kuin Urpilainenkaan. Eikä itse puheenjohtaja Rinne tai vaikkapa Erkki Liikanen, jota myös ehdittiin spekuloida: https://yle.fi/uutiset/3-9650208

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tuomiojaa ei ole koskaan kiinostanut presidenttiehdokkuus ja tuntuu siltä, että koko presidentti-instituuio on kärsinyt ja kärsii edelleen lisääntyvässä määrin inflaation. Ei Niinistöstä presidettinä mitään hyötyä Suomelle ole ollut, mutta ei mitään haittaakaan.

Pekka Hietala

Kenelläkään SDP:n ehdokasehdokkaalla ei ole asiaa varsinaisen vaalin toiselle kierrokselle.

Huuskon blogin kaksi viimeistä kappaletta ovat mielenkiintoiset. Ajattelen samaan tapaan. SDP:ssä ei kai olla vielä tajuttu täysin, että Antti Rinteen pitäminen heidän puheenjohtajanaan estää puolueen pääsyn hallitukseen.

Rinne on entisenä ay-änkyränä jatkanut siltojen polttamista kaikkiin suuntiin ja osoittautunut kyvykkääksi vain kaiken vastustajana. Sen me näimme viime vaalikauden viimeisen vuoden aikana. Ensin Rinne vastusti puolueen puheenjohtajan paikasta kamppaillessaan jokaista Jutta Urpiliaisen hallituksessa sopimaa päätöstä. Ministeriksi noustuaan Rinne vastusti eduskuntavaalikampanjan osana jokaista oman hallituksensa esitystä, vieden vastustuksen niin pitkälle, että Kokoomuskin lakkasi leikkimästä pellen kanssa ja Stubbin hallituksesta tuli likimain toimintakyvytön.

Vaaliväittelyssä Rinne kai luuli saavansa kannatusta sillä, että ilmoitti hallitustyöskentelyn Kokoomuksen kanssa olevan mahdotonta. Taktiikka ei oikein purrut, vaan tuloksena oli ruma vaalitappio Rinteelle itselleen.

Tällä vaalikaudella Rinne on jatkanut samaa ’sillat tuhkaksi’ -linjaansa, luetellen lisää puolueita, joiden kanssa SDP ei hänen johtamanaan mene hallitukseen. Rinteen ongelmaksi saattaa tulla, ettei hän pysty muodostamaan hallitusta edes siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että SDP olisi seuraavien vaalien suurin puolue. Puolueiden herrasmiessopimuksen mukaisesti hän saisi yrittää ensimmäisenä hallituksen muodostamista, mutta tuskin muut kuin Vasemmistoliitto, Vihreät ja RKP lähtisivät riitelemään änkyrän kanssa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Niinistö on aina luottanut manuaaliseen ohjaukseen. Hyödylliseksi idiotismiksi sanotaan ajattelua jonka mukaan jossain on näkymätön  voima jonka ansiosta Suomen kansa on ihme kyllä yhä olemassa. Parempi ilmaisu ilmiölle on manuaalinen ohjaus. Sitä suomalainen poliitikko kumartaa. Osmo Soinivaara puhuu "ylipormestarista", HS lisää siihen "valtaa uhkuvan".

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

Puolueen koko jäsenistön valitsema kokenut poliitikko kuten esimerkiksi Tuula Haatainen on aina vahvemmalla pohjalla kuin mikä tahansa muu puoliväkisin ilmoitettu presidenttiehdokas. Toisekseen kun punakone SDP lähtee vauhtiin, sen voima voi olla arvaamaton.

Pekka Haavisto on kova nimi Vihreistä ja sopii muistaa, että vihreiden nousukiito nyt sekä vahva vaalikampanja viimeksikin toi hyvän tuloksen. Pekka ei tyhmiä puhu. Hyvin pidetty yli puoluerajojen, rauhan mies.

Ja sitten Väyrynen! Jos hänet leivotaan valmiiksi hän olisi kovin ja pätevin ehdokas Sauli Niinistöä vastaan. Paavo on kulkenut puhumassa esimerkiksi Satakunnassa ja suosio on suuri. Ei tarvitse taputtaa koko ajan ja kumarrella, tavallinen ihminenkin saa puheenvuoron. Media on ollut mielestäni sangen vaitonainen Paavo Väyrysen charmista ja osaamisesta.

Miksi ihmeessä Rinne saisi näpäytyksen? Ei Harakka niin vakuuttava ole vaikka hän seisoisi kenen tahansa rinnalla. Rinnekin vieraili hiljan Satakunnassa hyvällä fiiliksellä ja siellä näytti seisoskelevan jopa keskustalaisia puhumassa politiikan ja soten tilasta.

Ei puolueen puheenjohtajia kannata jatkuvasti vaihtaa, se ei takaa mitään uskottavuutta. Jos, silloin valovoimaisen, vahvan ja huippuälykkään Jutta Urpilaisen pitää nousta SDP:n puheenjohtajaksi.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Rinne pelasi valtiovarainministerinä toimineen Urpilaisen sivuun kovalla pelillä keväällä 2014. Hän ei ole saanut puoluejohtajana SDP:tä vauhtiin, mikä on sapettanut monia demareita. Hänen puolustustaistelunsa onnistui hyvin viime talvena, mutta jatkoa tähän valtakamppailuun seuraa.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Media asialla - Nyt julki Antin parin tonnin puhj palkkio - sitä saa toki kokoomus Orpokin ja kepu omistajaohjauksessa Finnair lisäeläke yli 10 tonni kk.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Vaatii kyllä melkoista mielikuvitusta kehitellä ajatus Harakan ja Heinäluoman yhdessä johtamasta oppositioklikistä. Äänestin Feldt-Rantaa.

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

Hyvin äänestit Jari-Pekka Vuorela! Katso SuomiAreenan videota Mitä maakunnista tulee, valtion käskyläinen, uusi hallintohimmeli vai kansan palvelija?

Siinä 48 minuutin paikkeilta alkaen Feld-Ranta pystyy lyhyistä puheenvuoroista huolimatta kepittämään sinä päivänä suulaan ja rönsyilevän kunta- ja kehitysministeri Anu Vehviläisen.

Jos Maarit Feldt-Ranta on lopun kaksintaistelussa Niinistön kanssa mietin mitä tekevät Suomen naisäänestäjät yli puoluerajojen?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset