*

Markku Huusko

Trumpilla Suomi-faktat yllättävän hallussa

  • Presidentit Niinistö ja Trump Valkoisessa talossa. Kuva: EPA / All Over Press
    Presidentit Niinistö ja Trump Valkoisessa talossa. Kuva: EPA / All Over Press

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puhui eilen paljon yhteisessä lehdistötilaisuudessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa. Tilaisuus kesti runsaat puoli tuntia.

Moni odotti vesi kielellä Trumpin suusta valtavia virheitä ja täysin vääriä väittämiä. He joutuivat pettymään, vaikka Trumpin mainitsemasta F-18-hävittäjien hankinnasta Boeingilta syntyi myrsky vesilasissa. Myös presidentti Niinistö twiittasi ”ankasta”, mikä alleviivasi asiaa.

Tänään hävittäjäasiaa ovat kommentoineet monet suomalaiset. Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on puhunut ”selkeästä lapsuksesta” ja kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk.) ”selvästä virheestä”.

Myös puolustusministeriö on haettu julkisuuteen sanomaan, että Suomi ei ole tehnyt päätöstä Hornet-hävittäjien seuraajasta.

Fiksuimman puheenvuoron aiheesta on käyttänyt Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola, joka on arvellut, että Trumpilla menivät Suomen aiemmat hävittäjäkaupat sekaisin tulevien kanssa. Tällaista ”paikkaansa pitämätöntä kieltä ei kannata ylitulkita”.

Trumpin faktat ainakin Suomea koskien olivat kauttaaltaan hyvällä mallilla. Hän muistutti muun muassa, että Suomi ei ole ollut Venäjän vallan alla sataan vuoteen.

Tosin Reutersin toimittaja twiittasi Trumpin sanoneen, että Suomi ja Venäjä ovat olleet hyvissä väleissä sata vuotta. Samalla hän viittasi ilmeisen sarkastisesti Neuvostoliiton hyökkäykseen Suomeen 1939.

Tällaista ei kuitenkaan Valkoisen talon kirjauksista löydy. Trump sanoi niiden mukaan, että ”Venäjä kunnioittaa Suomea. Suomi on todellakin ollut yhtenä alueen harvoista maista Venäjästä vapaa 100 vuotta”. (Finland is respected by Russia.  Finland has been free of Russia, really -- just about one of the few countries in the region that has been -- for 100 years)

Trump onnitteli Suomea hyvästä työstä kyberturvallisuuden eteen, kiitteli Yhdysvaltoihin investoineita suomalaisyrityksiä, kehui Suomen osallistumisesta operaatioon Afganistanissa ja toi esille solidaarisuutensa runsaan viikon takaisten Turun iskujen vuoksi.

Hän puhui Turun tapauksessa suoraan terrori-iskusta, mitä sanaa Suomessa vielä jossain määrin vältellään. Oliko se terrori-isku, on tutkinnan alla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (68 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Katseltuani presidenttien "kyselytunnin", tulin siihen johtopäätökseen, että Trumpille oli syötetty diapamia.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kyllähän niiden vanhojenkin Hornetien virallinen tyyppimerkintä on F/A-18. Sanoisin kuitenkin, että aika hyvä mainospuhe Gripenien puolesta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Trump sotki edelliseen hankintaan.Tuskin Suomi Hornettteja korvaa Horneteilla (F18).

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Käytti tosiaan muotoa F-18.

"One of the things that is happening is you're purchasing large amounts of our great F-18 aircraft from Boeing..."

Lähde: https://www.whitehouse.gov/the-press-office/2017/0...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #15

Trumpille olisi ollut syytä kertoa,että ruotsalaisten rotusortoa Ameriikkaan paennut metsäsuomalainen Marttisen Jussi (John Morton) äänellään ratkaisi Amarikan yhdysvaltojen perustamisen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #36

Kansallismielistä isottelua. :)

Oliko se Mortton ainut joka äänesti perustamisen puolesta?
Eikös siihen tarvittu myös niitä (mahdollisia) muitakin ääniä.

Siinä porukassa oli varmaan muunkinmaalaisia kuin suomalaisia,
joiden äänet oli yhtälailla ratkaisevia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #39

Vihavainen, äänestikö mielestäsi Marttisen Jussi väärin, olisitko sinä menetellyt toisin hänen asemassaan?

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #15

"Trumpilla Suomi-faktat yllättävän hallussa"
Tarkoitit kai, että Trumpin avustajilla oli faktat hallussa?

Kaikenkaikkiaan tämä tapaaminen oli varsin mitätön tapahtuma. Ehkä se oli Niinistön halu korjata Halosen ja Tuomiojan törppöilyjä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #15

Presidentti Trump jatkoi puhumistaan :

" I know all of the military equipment and I actually agree with everything you purchased."

Kyseessä on vanhojen asekauppojen muistelu. Presidentti Trumpin puhetyyli on aikaisemminkin aiheuttanut tulkintaongelmia.

Aiheeseen liittyvä viimeinen lause selventää, että hän puhuu nimenomaan vanhoista ase-ja lentokonekaupoista. Hän ei puhunut sanaakaan uusista hankinnoista.

Liikaviisaat analyytikot eivät hahmota nytkään kokonaisuutta presidentti Trumpin puhuessa.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Ei kai kukaan usko, että Trump F18:sta puhuessaan päästeli suustaan sammakoita. Hän kertoi vain itsestäänselvyyden, eikä pitänyt asian piilottelua tarpeellisena, kun kerran pressankin kanssa oli puhuttu. Ei mahdu kuvioon, että on isäntämaasopimus ja sitten ostellaan mitä sattuu.

Älkää nyt pitäkö Trumpia tyhmänä. Hän on sentään USA:n presidentti. Siihen ei kuka tahansa tollo yllä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Miksi Suomi ostaisi lisää F-18 koneita, joita se juuri on Korvaamassa?
Trump puhui aikaisemmasta hankinnasta.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Vanha kansanviisaus sanoo ”lapsen suusta kuulee totuuden.” Tässä tapauksessa se kuului Yhdysvaltojen presidentin suusta, joskin hiukan etuajassa, mutta mitäpä pienistä.

Super-Hornet kaksimoottorisena koneena olisi hyvä hankinta. Toisen moottorin lakkoillessa lennetään toisella moottorilla kallis hävittäjäkone tukikohtaan niin rauhan kuin sodankin aikana. Meillä ei ole varaa turhiin konemenetyksiin. Super Hornet-hankinnalla saataisiin myös synergiaetuja huollon ja koulutuksen suhteen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Boeing_F/A-18E/F_Sup...

Koulutus meillä on huippuluokkaa. Se tuli esille jo viime sotien aikana. Vahingoittuneet koneetkin yritettiin tuoda takaisin lentokentälle hinnalla millä hyvänsä. Linkkinä on erittäin mielenkiintoinen dokumentti (mm. tulevaa hävittäjälentäjän uraa suunnittelevalle).

https://www.youtube.com/watch?v=feDoo8RtNLA

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Trump tiesi myös Suomella olevan maailman vahvimmat sotavoimat suhteessa väestön kokoon.

Ja lisää ollaan ostamassa! Älkää kyselkö ulkoministeriöstä, sitä johtaa rampa ankka.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Puujalkavitsailua ja leukojen revittelyä tässä vaiheessa riittää – kuinkas muuten. Tärkeintä on, että Suomen kannalta vierailu täytti tehtävänsä ja presidentti Niinistö hoiti osuutensa siinä loistavasti.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Niin hoiti, vierailu oli hyvää mainosta Suomelle.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Trump puhui Hornet kaupoista liikemiehille ominaisella tavalla. Puolivalmiit kaupat esitetään totena, mutta samalla muistetaan että kauppa on tehty vasta sitten, kun tavara on toimitettu ja rahat maksettu.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Trumpin Hornet-puheet saa unohtaa – kuten presidentti Niinistö twiittasi, kyseessä on uutisankka.

HX-hävittäjähanke etenee aikataulussaan, eikä vielä olla lähelläkään kaupantekovaihetta.
https://defmin.fi/puolustushallinto/strategiset_su...

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Katsotaanhan nyt millaisiin hävittäjiin päädytään. Onhan se kiva olla niinku pohtimassa tärkeää asiaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Jokainen saakoon sanoa oman mielipiteensä, ainakin täällä US:ssä.

Onneksi tästä asiasta ei sentään päätetä kansanäänestyksellä.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen Vastaus kommenttiin #14

Asia on jo päätetty. Näet varmaan itsekin, jos haluat.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #27

En tiedä onko jo päätetty, mutta ei ainakaan kansanäänestyksellä ole päätetty.

Amerikkalainen hävittäjä toki tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Niinistö aloitti presidentinvaalikamkanjansa näyttävästi. Niinistö voi nyt väittää korjanneensa ne vahingot, jotka Halonen ja Tuomioja olivat toiminnallaan Suomen ja USA:n suhteille aiheuttaneet.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck
Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Minusta tilaisuus oli molemmille presidenteille varsin hyvä. Trump oli ystävällisen kohtelias Niinistölle ja puhui arvostavasti Suomesta, jota oli hauska kuunnella.
Hän myös puhui pitkään ja hartaasti amerikkalaisille omaa brobagandaansa, kuinka Houstonin katatrofi on hyvässä hoidossa ja hänen tekemänsä armahduspäätös oli täysin perusteltu, kun sitä vertaa aikaisempien presidenttien tekemiin "virheellisiin" . Rento tyylikin Trumpilla on aina hyvin hallussaan, ei koskaan kuivaa ja eleetöntä näyttelemistä...vaan ilo katsella ja kuunnella markkinamiehen esitystä parhaimmillaan.

Kyllä Trump osaa hyvin hoitaa suhteensa omiin kannattajiinsa, jotka näyttävän uskovan joka sanan mitä hän vain heille kertoo...lehdistöhän vain valehtelee ja salailee totuutta. Kertomukset Suomen aseostoistakin olivat vain osoitus kuinka hyvin hän hallitsee suomalaisten tekemiä kauppoja ja on selvillä näinkin pienen maan asioista. Totuuden kanssa ei niin ole väliä ja voihan olla, että kaupat vielä joskus oikeastikin toteutuvat.

Niinistön puhe oli myös minun mielestäni varsin hyvä ja hyvin hän osasi myöskin viisaasti olla "neuvottamatta" mahtavaa isäntä-maataan, joka olisikin ollut lähinnä kiusallista herkkätunteiselle Trumpille. Oikeastaan saamme olla varsin tyytyväisiä presidenttimme esitykseen. Ylpeitäkin!

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Niinistö esiintyi asiallisesti ja siitä on meidän suomalaisten syytä olla ylpeitä.

Trump puhui paljon, suurin osa tyhjää jaarittelua, typeriä fraaseja ja menneiden töppäysten selittelyjä.

Vanhaa vaalikamppanjan aikaista propagandaakin tuli, ikäänkuin sillä enää olisi mitään merkitystä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Trump puhuukin omalle kannattajakunnalleen, jotka hänet myöskin komeasti nostivat presidentinpallille. Uskomatonta sinänsä, että vieläkin lehtitiedon mukaan 25-prosenttia häntä edelleen äänestäisi. Paljon kivaa puhetta, tosin samaa kuin ennen vaaleja, mutta vain vähän tekoja. Miksi ei siis jatkaisi puheitaan edelleen? Propaganda kannattaa edelleen:)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Niinistö esiintyi asiallisesti ja myi hyvin suomalaista agendaa: musta hiili kuriin ja Itämeri turvalliseksi.

Trumpinkin puheista saa hakemalla hakea Suomen vinkkelistä negatiivista. Sana terrori-isku vähän särähti korvissani, koska se ei ole Turun tapauksessa vielä varmistunut.

Jaarittelua ja fraaseja toki kuultiin, mutta sellainen on Amerikan maalla tapana. Vieras osataan kyllä kehua ja samalla myös naapurit.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Olen samaa mieltä Markku Huuskon kanssa siitä, että tämä oli yllättävä tapaaminen. Siellähän oli korokkeella kaksi kutakuinkin normaalia henkilöä, jotka puhuivat enimmäkseen tolkkua.

Trump oli entisillä järkevillä linjoillaan Meksikon muurista:
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242029...

Käyttäjän PetriPerta kuva
Petri Perta

Kyseessä oli terrori-isku. Jopa Trump ymmärsi sen mutta meidän viranomaisemme tutkii ja kääntelee sanamuotoja tulkitaakseen puukotuksiin syyllistyneen rotan joksikin muuksi kuin mitä hän todellisuudessa on.

Hävittäjäkilpailutus osoittautui vitsiksi ja puhtaaksi kulissiksi. Asia on päätetty kabineteissa. Ei kai maailman vaikutusvaltaisin valtiojohtaja muuten tuollaisia laukoisi? Se ei yllätä sillä Suomi on jo pitkään ollut lännen huora joka maksaa siitä että saa sellaisena pysyä. Kaikki tämä vain siksi että jos emme ole sitä lännelle, joudumme väitetysti olemaan sitä idälle (lue. Venäjälle).

Isäntämaasopimuksen laajeneminen aseapuun sujuu toki helpommin kun jenkkilentäjillä on jo koulutus kalustoomme...

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tässä on lyhyeen kommenttiin mahdutettu jo useampi olettamus ja salaliitto. Tyylilaji on varsin epäasiallinen.

Kysymys lukijoille: saako tappajaa kutsua mielestänne rotaksi ja valtiota huoraksi?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Normaalia perussuomalaista retoriikkaa.
Toimituksen pitää itse päättää
millainen kielenläyttö on sallittua,
ei se meidän muiden asia ole.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Petri Perta edustaa perussuomalaisten putinistista siipeä ja retoriikka on sen mukaista: kehtaa kutsua isänmaataan huoraksi. Tämän epäisänmaallisen viidennen kolonnan henkinen kotimaa on Venäjä!

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Eihän tuollainen sinänsä toivottavaa ole, mutta kun ovat näkyvissä, pitävät sivistyneet ihmiset loitolla joukostaan. Kysymyksesi, onko sallittua, onkin vaikeampi. Kansallismieliset kuten muutkin kansalaiset puhuvat isänmaastaan sillä kunnioituksella minkä tuntevat, siihen lienee paha kielloin puuttua ja hyvä niin. Yksilön kuvaaminen rottana olisi varmasti yleisesti ottaen kunnianloukkaus, mutta murhaajan kohdalla varmasti oikeuskin sallisi voimakkaampaa halveksuntaa, kuin lainkuuliaisen kansalaisen osalta. Alustan sääntöjä teksti varmasti rikkoo, mutta onko syytä korjaustoimenpiteisiin jää ylläpidon harkittavaksi.

Marko Parkkola

Voi ei! Loukkaantui tappaja nyt tästä? Äkkiä RHC:n sugarmamat antamaan kriisiapua.

Voi hyvää päivää, että jotkut osaa olla tyhmiä. En nyt sano ketkä. Jotkut vaan.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #29

Minäkin olen sitä mieltä, että jotkut ovat tyhmiä, mutten kerro ketkä.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Lukija vastaa: tappajan asema ei ole niin vahva, eikä valtiolla ole tunteita, jolloin epäilemättä JURIDISESTI tämä voisi mennä läpi.

Lukija jatkaa: huolimatta siitä onko se juridisesti sallittua, se on huonoa harkintaa ja huono käytöstä. Jatkan edelleen toteamalla että se on tarpeetonta, tehotonta, jopa haitallista. Mikään keskustelu ei parane ala-arvoisuuksilla.

Mutta se on Huuskolle todettava, että mitä tulee keskustelun tasoon verkossa, US Puheenvuoro on eri toimijoiden mitta-asteikolla kruununjalokivi. Absoluuttisella asteikolla tietä ylöspäin on vielä, mutta suhteellisella asteikolla kilpailijat takana tulevat kaukana.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #35

"Absoluuttisella asteikolla tietä ylöspäin on vielä, mutta suhteellisella asteikolla kilpailijat takana tulevat kaukana."

Kysymys kuuluu, parantaako jollakin mittarilla mitatun huonolaatuisen kommunikoinnin sensurointi palstan tasoa tai luettavuutta tai viihdyttävyyttä?

Sarkastisesti voisi sanoa että ainakin huonolaatuinen kommunikointi parantaa paremmin kommunikoivien omanarvontuntoa.

Oikeasti en tiedä. Se homma on toimituksen vastuulla.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti Vastaus kommenttiin #37

Mielestäni sonnan poistaminen parantaa keskustelun tasoa, kyllä.

Se ei ole sensurointia. Alma Media on yksityinen yritys. Sillä ei ole velvollisuutta julkaista jokaista vessanseinäkirjoitusta. Sensuuria olisi jos valtio kieltäisi sinua perustamasta omaa foorumia näille kirjoituksille.

Toki moderointi menee välillä hutiin, tässä volyymissä se on ymmärrettävää. Esim. minulta evättiin pääsy yli vuodeksi, koska päätoimittajan mukaan tämä ei voi olla kenenkään oikea nimi. Sain heidät uskomaan, että eivät ne ajokorttiinkaan paina keksittyjä nimiä, silti asenne oli mielestäni turhan tyly. Ehkäpä siitä opittiin.

Olen omassa historiassani aikanani ollut vastuussa melkoisen isojen yhteisöjen moderoinnista ja ylläpidosta ja se on yksi kiittämättömimpiä hommia ikinä. Siten olen valmis olemaan hyvin ymmärtäväinen moderointityötä kohtaan. Se ei ole helppoa tai kaunista hommaa. Sitä kun aikansa tekee, alkaa tekemään mieli siivoamaan teekkareiden vappujuhlia.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Kysymys lukijoille: saako tappajaa kutsua mielestänne rotaksi ja valtiota huoraksi?"

Miksi päätoimittaja kysyy tätä lukijoilta?
Jos US:n linjana on että tyylilaji on sallittu, sitten se on. Suomi 24:llä tuo menisi varmaan läpi, samoin MV-lehdessä. Näköjään myös Puheenvuorossa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #40

Toisaalta tämä pohdinta saattaa tehdä enemmän hyvää, kuin viesti pahaa. Kirjoittajakin saattaa ajatuksella miettiä, mitä tuli kirjoitettua. Pelkän poiston jälkeen kiroaisi todennäköisesti vain sensuuria.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #48

Olen aina pitänyt periaatteena että älyttömyyksien poistaminen on turhan armeliasta niiden kirjoittajaa kohtaan. Parempi jättää näkyville.

Olisi vaan nastaa jos linja olisi johdonmukainen ja kaikkien tiedossa. Jotkut saa bannia kun "haastavat riitaa", toiset ei.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Minä aavistelen pahaa päätoimittajan kysymyksestä. Vastaan kuitenkin, ensin yleisemmällä tasolla.
Jos kuviteltaisiin Uuden Suomen tyylilajia, niin se ei missään nimessä ole rahvaanomaisuus, vaan asiatyyli. Ylevyyskin sopii. Olenkin pyrkinyt pääsemään eroon huonosta huumoristani paremmin sopiakseni tälle foorumille. Petrin sanonnat olivat rahvaanomaisia.

Mitä sitten täsmällisesti tulee tappajan kutsumiseen rotaksi, niin siinä tulisi huomioida myös ketka siitä voivat loukkaantua. Onhan maassamme mm. lemmikkirottien kasvattajia.

Jouko Riihonen

Viittauksena Petri P:n kirjoitukseen. Eikö tämä ole sananvapauden väärinkäyttöä/halveksuntaa + eikö hänet pitäisi ohjata hoitoon?

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Termi "sanavapauden väärinkäyttö" on kaikessa ironisessa orwellimaisuudessaan varsin huvittava.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Oletkohan lukenut Orwellisi? Newspeakiä se nyt ei ainakaan ole.

Tarkoitatko että vaikkapa herjaaminen ei ole sananvapauden väärinkäyttöä, vaikka se on rikoslaissa kielletty? Murtautuminen ei myöskään liene liikkumisvapauden väärinkäyttöä. Petos ei liene elinkeinovapauden väärinkäyttöä, jne.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Niin, tuossa hävittäjäkauppalipsautuksessa lienee kyse kummankin uskottavuudessa. Ei kovin vahva kummallakaan. Trumpin puolelta saattoi olla omahyväinen lipsahdus jo sovitusta ja Niinistön kannalta jo sovitun peittelyä.

Paljon vaarallisemmalta kuulosti tämänaamuinen "kielikuvien Aurajoen" I.Kanervan uhoaminen TV:ssä. Hän halusi uhata Suomen naapureita. Aiemmin J.Häkämies kävi hokemassa Venäjää USAssa. Ilmeisesti Suomen ukopoliittiset NATO-räähkät menevät USA:stakin oikealta ohi sotauhossaan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Suositukset tulivat varsin asiallisesta otteesta Trumpia kohtaan. Vertailuksi tähän Markus Tiitula (IL:stä)
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20170829220035650...

Tarkalla syynillä aina voi löytää jotain pikkuvirheitä kenen tahansa valtiomiehen lausumista. Jos ne jättää pois tai upottaa sivulauseisiin, niin tyyli on Uuden Suomen arvon mukaista. Höperö eno otsikossa on jo hyvin tyylitöntä, ehkä menee IL:ssä.

Trump on julistanut jonkinlaisen henkilökohtaisen sodan "valemediaa" kohtaan, eli siis vanhaa ja arvovaltaista mediaa kohtaan. Siihen sotaan ei ehkä kannata täällä osallistua?

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Markku Huusko: "Hän (Trump) puhui Turun tapauksessa suoraan terrori-iskusta, mitä sanaa Suomessa vielä jossain määrin vältellään. Oliko se terrori-isku, on tutkinnan alla."

Suomalainen yltiöpidättyvyys islamistisen terrorismin toteamisessa ei näytä olevan ainakaan amerikkalaista perua. Suomessa kuten paikoin muuallakin Euroopassa aletaan "urheasti" lähestyä nollatoleranssia tietynlaisten tosiasioiden tunnustamisen suhteen.

Tuo pidättyvyys ja torjunta pätee meillä Suomessa myös kristillisen tunnustuksen osalta. Kukapa uskoisi, että valtiojohto nykyisin uskaltaisi (tai haluaisi) presidentti Kyösti Kallion tavoin osoittaa Jumalan pelkoa julkisissa esiintymisissään.

Trump sentään uskalsi ja halusi turvata Jumalaan lausuessaan: "Pyydämme Jumalalta Hänen viisauttaan ja voimaansa". Sanoillaan hän viittasi Texasin ja Lousianan myrsky- ja tulvakatastrofiin.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Suomessa on poliittisesti korrektia puhua vasta epäillystä terrorismista, koska poliisikin tutkii tätä rikosnimikettä eikä oikeus anna tuomiota teoista vielä moniin kuukausiin.

Entä ovatko kuolonuhritkin vain sellaisiksi epäiltyjä?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Rikoksen uhreja he eivät ainakaan vielä ole, sillä mitään rikosta ei oikeuslaitoksemme ole vielä todennut.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Yhteysongelmaa, toiston poisto

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Ilman suomalaista Marttisen Jussia Yhdysvallat olijäänyt perustamatta.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Taitaa Aimo tarkoittaa John Mortonia, joka oli ensimmäinen presidentti USA:ssa. Washington oli vasta 4 tai 7 presidentti.
En muista tekijää ja kirjan nimeä, josta tämän tiedon sain taannoin. Nimi oli jotakin suunnilleen: Suomalaiset siirtolaiset Yhdysvalloissa. John Morton alias Jussi Markkanen.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

John Morton ei ollut presidentti, vaan hänen äänenensä ratkaisi Yhdysvaltain perustamisen. Kokouksessa missä asiasta päätettiin, Philadelphiassa 1776, Morton oli äänestysjärjestyksessä viimeinen, tilanne oli tasan, ja Morton tunnettiin ennestään itsenäisyyttä vastustavan ryhmän jäsenenä. Myöhemmin Morton oli mukana säätämässä Yhdysvaltain perustuslakia.

Ei ole todennäköistä että John Morton olisi ollut, hyvästi toistasataa vuotta Uuden Ruotsin siirtokunnan perustamisen jälkeen, enää millään tavoin suomenkielinen. Suomalaista sukua hän oli, mutta jo siirtokunnan aikaan käyttökielenä oli ruotsi, suomalaissukuisilla toki kotikielenä suomi, ja sittemmin seurasi hollantilaisten ylivalta alueella, seuraavaksi englantilaisten valta ja sukunimipakko. Morton on johdettu sukunimestä Marttinen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #63

"Morton on johdettu sukunimestä Marttinen."

Okikohan Marttinen Itä-Suomesta, koska läntisessä Suomessa ei käytetty sukunimiä, siellä oltiin vain "Martinpoikia", ilman sukunimeä, ainakin kirjonkirjojen mukaan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #66

Rautalampi taisi olla suvun lähtökohta. Tapojeni vastaisesti linkitän Wikipediaan:

https://en.wikipedia.org/wiki/John_Morton_(politician)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #63

Juuri näin. Morton oli muuten ensimmäinen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista, joka kuoli.

Sinänsä on totta, että osavaltioilla oli omia presidenttejä ennen kuin Washingtonista tuli Yhdysvaltain presidentti.

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Huomasin naurahtavani havainnolle, että nykyään uutiseksi ja karuselliin nousevaksi blogikirjoitukseksi kelpaa jo se, että Yhdysvaltain presidentti ei lehdistötilaisuudessa päästele suustaan kovin paljoa itse keksimiään faktoja. Tätä ei keksinyt edes Monty Python, mutta toisaalta kun presidenttinä on vitosdivaritason lavakoomikko, tämmöiset uutiset ymmärtää oikein hyvin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Miten niin "yllättävää"? Onhan sillä sentään hyvät käsikirjoittajat ja tottunut omaksumaan repliikit nopeasti. Tietenkun kannatta satsata huolella, onhan Suomi sentään srateegisesti tärkeä pelinappula globaalin markkina talouden ruletissa.

Risto Koivula

Sauli neuvotteli vielä NATOon pääsystä "kaupan siivellä", ennen kuin totesi, ettei kauppaa ole.

Risto Koivula

Sauli neuvotteli vielä NATOon pääsystä "kaupan siivellä", ennen kuin totesi, ettei kauppaa ole.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Yllättävä sekoilu tärkeässä hävittäjäasiassa saattoi johtua joko Israelin tai P-Korean mielleyhtymistä. Siinähän ne on kolme turvallisuusnyrkkiä, joissa "silmä silmästä, hammas hampaasta" vaatii maailman vahvimmat armeijat suhteessa väestön kokoon.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

"Trump sanoi niiden mukaan, että ”Venäjä kunnioittaa Suomea. Suomi on todellakin ollut yhtenä alueen harvoista maista Venäjästä vapaa 100 vuotta”."

Ainakin vuosina 1939-1944 suomalaiset kokivat tuon vapauden aika työläänä.

"...yhtenä alueen harvoista maista..."

Jos Trump tarkoitti tuolla alueella Pohjoismaita, hän ei tiedä Pohjoismaiden historiasta mitään. Jos hän taas tarkoitti Baltian maita, hän oli oikeilla jäljillä, ehkä vahingossa.

USA:n presidentin ei voida edellyttää tuntevan pienen Pohjois-Euroopan maan historiaa kovin syvällisesti. Oma arvaukseni on, että Trumpilla on ollut joku avustaja preppaamassa häntä perusasioista Suomesta ja Suomen historiasta ennen Trumpin ja Niinistön tapaamista. Ainakin massiivisilta möhläyksiltä vältyttiin, mikä Trumpin kyseessä ollen on jo saavutus sinänsä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Luulen, että Trumpille oli kerrottu Venäjän keisarikunnasta itsenäistyneiden maiden kohtaloista.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Jos haluaa tulkita pahantahtoisesti, aina löytää virheitä. Jos nyt tulkitsen Trumpia hyväntahtoisesti, niin "alue" = Venäjän naapurimaat. Niistähän useimmat ovat olleet aika pahasti vähemmän vapaita Venäjästä/Neuvostoliitosta. Hyväntahtoisuuteni tässä tarkoitti sitä, että hain mahdollisimman hyvin Trumpin sanoihin sopivaa aluetta.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

On ihime että täältä sanottais mitä ameikkalaisten pitäs miellä olla..

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Minusta on suurempi ihme, että Trump kertoo jo ennen tarjouskilpailua, mitä mieltä suomalaiset ovat hävittäjäkaupoista.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Laitetaan tänne vielä pari linkkiä Trumpin hävittäjäpuheista.

Sauli Niinistöltä piikki Matti Vanhaselle – kehotti pyytämään selvitystä Donald Trumpilta

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/228703-sauli-niin...

Suomalaistutkija: Trump teki sisäpolitiikkaa hävittäjäpuheilla

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suoma...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Sehän nyt on vain sitä Trumpin jo niin tutuksi tulluta "vaihtoehtoista totuutta".

Niinistö, diplomaattisesti, niinkuin pitääkin, käytti sanontaa "kauppamiehen puhe", mutta samasta asiastahan siinä on kyse.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kts #58.

Trump käytti lopuksi imperfektiä ase-ja lentokonekaupoista puhuessaan.

P.S. Trump olisi voinut todeta, että "Suomi on maa, joka maksaa velkansa USA:lle " ja tämän jälkeen meillä Suomessa nostettaisiin esiin kysymys, onko Suomi todella velkaa USA:lle.

Paljon melua tyhjästä.

Mikko Virtanen

Hävittäjäkaupat oli jo neuvoteltu ja luvattu suljettujen ovien takana. Olisihan Niinistö muuten heti välittömästi tuossa yhteisessä pressitilaisuudessa korjannut Trumpin lausuman Horneteista! Kyllähän sitä saa audienssin valkoiseen taloon, kun Suomi lupautuu ostamaan verovaroin 20-200 ökykallista hävittäjää amerikkalaisilta. Näin Sauli saa samalla kertaa huomiota kotimaan hieman köhivään pressakampanjaansa. Vaalimainos! Kansalaiset ja äänestäjät voivat sitten jälkeenpäin tajuta ja muistella Niinistön tekemää Suomen historian kalleinta presidentinvaalikampanjaa!

Alla tukea väittämälleni:

https://yle.fi/uutiset/3-9800270

https://yle.fi/uutiset/3-9802451

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/super-hornet-on-k...

http://www.lentoposti.fi/uutiset/kenraali_lindberg...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset