Markku Huusko

Vuoden 2017 ilmiö on #Metoo – verrataan jo naisten äänioikeuteen

  • Kuva: Alma Media / Asmo Raimoaho
    Kuva: Alma Media / Asmo Raimoaho

Vuosi 2017 on lopuillaan, mikä pistää miettimään menneen vuoden merkittävimpiä uutistapahtumia. Paljon on ollut murhetta, mutta myös myönteistä kehitystä ja tyytyväisyyden aihetta.

Keräsin tähän kuuden otsikon alle listan suurista uutistapahtumista ja ilmiöistä, jotka ovat meitä koskettaneet joko suoraan tai välillisesti.

Rikos: Turun puukotukset

Elokuussa tapahtuneet Turun puukotukset olivat Suomen yhteiskuntaa syvästi koskettanut murhenäytelmä. Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui, kun puukottaja iski häikäilemättömästi ihmisjoukon keskellä. Teosta on kiinni otettuna Abderahhman Bouanane, joka on epäiltynä terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista. Iskijän yhteydet kansainvälisiin terroristijärjestöihin, käytännössä Isisiin, ovat vielä tutkinnassa. Tapahtuma johti keskusteluun tiedustelulakien kiireellisyydestä. Laeista väännetään eduskunnassa vuodenvaihteen jälkeen.

Sodat: Isisin tappio, vihdoin

Sotien osalta tämän vuoden osalta päällimmäiseksi jäi mieleen terroristijärjestö Isisin sotilaallinen tappio Syyrian ja Irakin alueella. Prikaatikenraali Jari Kallio sanoi jo syyskuussa Uudelle Suomelle, että ”kalifaattia siellä ei enää voida katsoa olevan”. Isisille uskolliset terroristit ovat kuitenkin yhä suuri uhka myös Euroopassa. Terrori-iskuja, joihin Isis liittyy tai sen uskotaan liittyvän, nähtiin kuluneen vuoden aikana länsieurooppalaisista kaupungeista Tukholmassa, Lontoossa, Barcelonassa ja Manchesterissa.

Politiikka: Sipilän hallitus natisi liitoksissaan

Suomen politiikassa liikkuivat mannerlaatat ja hallitus Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ero oli lähellä, kun Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi kesäkuussa. PS hajosi, ja Timo Soini sekä muut ministerit jäivät hallitukseen myöhemmin perustetun Sininen tulevaisuus -puolueen nimissä. Hallituksen taival on kuitenkin yhä tahmea: Pääministeripuolueen kannatus on valahtanut, mikä näkyi myös huhtikuun kuntavaaleissa. Hallituspuolueiden välillä on esiintynyt skismaa ja sote-uudistus ei ole vieläkään mennyt maaliin.

Talous: Suomen talous lähti laukkaan

Suomen talous lähti tänä vuonna yllättävän kovaan laukkaan kansainvälisen vedon ansiosta, mutta myös Sipilän hallituksen ja edellisen hallituskauden talouspolitiikka ovat saattaneet vaikuttaa positiivisesti. Työpaikkoja syntyy, kuluttajien ja yritysten luottamus on korkealla, ja julkinen velkaantuminen on taittunut. Työttömyysaste on painunut Tilastokeskuksen mukaan jo seitsemän prosentin pintaan. Kulunut vuosi oli erittäin lupaava sen suhteen, että vuonna 2009 alkanut velaksi syöminen on todellakin mahdollista lopettaa ensi vuosikymmenen alussa.

Juhla: Suomi täytti 100 vuotta

Suomi täytti kuudentena joulukuuta täydet 100 vuotta. Juhlia on vietetty pitkin vuotta monin tavoin eri puolilla maata. Arvoa on annettu Suomen itsenäisyyden sotavuosina pelastaneille veteraaneille, mutta myös muille kansakunnan hyvinvointia rakentaneille suomalaisille. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sukkuloi ahkerasti ympäri maata ja oli positiivisesti esillä niin, että uudelleen valinta tammi-helmikuussa 2018 näyttää melko varmalta.

Ilmiö: #Metoo alkoi muuttaa asenteita

Tämän vuoden yhteiskunnallinen ilmiö nro 1 on amerikkalaisen näyttelijän Alyssa Milanon lokakuussa käynnistämä #Metoo-kampanja. Se on herättänyt voimakkaan keskustelun seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla ja muissa yhteyksissä myös Suomessa. Häirintä otetaan nyt kaikkialla tosissaan, kun tietoisuus on kasvanut. Kriminologi ja rikosuhripäivystyksen Länsi-Suomen aluejohtaja Sari Somppi sanoi tänään Vasabladetissa, että #Metoo tuntuisi olevan ”suurinta, mitä naisliikkeessä on tapahtunut sitten naisten saaman äänioikeuden”. Voi olla, että olemme nähneet tästä asenteita muuttavasta ilmiöstä vasta ensimmäisen vaiheen.

Onkohan ketään, jolla olisi aivan samanlainen uutistapahtumien listaus vuodesta 2017?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Voi olla että #metoo on "suurinta, mitä naisliikkeessä on tapahtunut sitten naisten saaman äänioikeuden. Voi olla, että olemme nähneet tästä asenteita muuttavasta ilmiöstä vasta ensimmäisen vaiheen."

Länsimaisen oikeusturvan kannalta tämä kuulostaa huolestuttavalta, sillä kuten Ulla Appelsin kirjoitti blogissaan, vaikka #metoo on saavuttanut positiivisiakin vaikutuksia, se on ollut oikeusturvan näkökulmasta ongelmallinen. "Emily Lindin julisti hiljattain, että hän ei ole lainkaan huolissaan, vaikka syyttömät miehet menettäisivät työpaikkansa väärien ahdistelusyytösten takia."

Eikä Emily ole yksin mielipiteissään.

Tälläisen menettelytavan käyttöönotto, jossa ohitetaan perinteinen syyttömyysolettama, ei ole kenenkään etujen mukaista.

Tästä syystä se ei nouse arvossaan lähellekään naisten äänioikeutta.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Itse kiinnittäisin huomiota enemmän niihin positiivisiin vaikutuksiin eli miesten asennemuutokseen. Mutta totta on, että kaikkien kampanjoiden ylilyönneillä on taipumus kääntyä itseään vastaan.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Ilmiönähän tämä lynkkaus ja maalittaminen sosiaalisen median avulla on kuitenkin oma yleismaailmallinen ilmiönsä, eikä ole #metoo:n synnyttämä. Tämäkin on hyvä tiedostaa, kun siihen puututaan.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Metoo käsittelee hyvin erilaista kulttuurista ilmiötä kuin rikollisuus, jota syyttömyysolettama koskee.
Tässä uhria on tähän asti pidetty joko syyllisenä tai ainakin suostuvaisena ehtoihin.

Vielä kampanjan aikanakin jotkut n a i s e t k i n ovat maalittaneet muita n a i s i a , jotka heidän mielestään ovat hyödyntäneet miesten taipumusta vaihtaa naisen työssä eteneminen seksipalveluihin.

Yksittäisten nimien julkistaminen on liittynyt todella merkittäviin vallankäyttäjiin ja jatkuvaan tämän tapaiseen toimintaan.
" Hakkaraiset" taas ovat asia erikseen : ilmiö on häiriköintiä ja ahdistelua , jota meidät on kasvatettu sietämään.

On oikeasti vallankumouksellista , että l ä h e s kaikki naiset ja miehet näkevät ilmiön tuhovaikutuksen sekä sukupuolten suhteen että koko yhteiskunnan kannalta.

Käyttäjän TiinaTeittinen kuva
Tiina Teittinen

Surullisinta on, että järkyttävimmän hyväksikäytön uhreilla ei ole mitään äänivaltaa eikä näkyvyyttä. Itseään median näkyvyydellä puolustavat naiset elämöivät nyt, ja pudottelevat päitä. Monella heistä on ollut valinnanvapaus jo lähtökohtaisesti yhteiskunnallisen lainsäädännön tuella. Ei nyt unohdeta miljoonia hyväksikäytettyjä naisia ja lapsia siellä mihin Metoo ei ulotu. Todellista hätää on myös suomalaisissa perheissä. Suhteellisuudentaju kunniaan.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Lisäisin listaan:

Urheilu

Kansainvälinen olympia komitea sulki Venäjän ensi talven olympiakisoista.
https://www.olympic.org/news/ioc-suspends-russian-...

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Oikein hyvä lisä, Seppo-Juha. Tuossa tapauksessa on myös kysymys yhteiskunnallisesta ilmiöstä.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

"Metoo tuntuisi olevan suurinta, mitä naisliikkeessä on tapahtunut sitten naisten saaman äänioikeuden”.

Jos näin on, niin ei ole kyllä naiset saaneet sadan vuoden aikana yhtään mitään aikaan. Surkeata. Oma vika.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko
Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Hohoi sinne norsunluutorniin! Ei ihmisiä kiinnosta #metoo kampanja. Täällä rahvaiden keskuudessa puhutaan #metoo¨sta ainoastaan vitsillä. Se, että toimittajat suuressa viisaudessaan lööpittää tälläisiä kuukausikaupalla, ei tatkoita, että se aiheuttaisi vakavaa keskustelua missään muualla kuin hyvien ihmisten parissa. Rahvaan huvittuneisuutta tai ärsytystä on vielä omiaan lisäämään eduskunnan tekopyhät keskustelut.

Vaikka te miten monta kertaa toistaisitte tätä väitettä, totuus e muuksi muutu. Suomalaiset ei ole ruotsalaisia ja hyvä niin.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiitos kun puhut ihmisten puolesta, mutta uskaltaisin väittää, että aika monelle ihmiselle tämän maapallon päällä asia on tärkeä.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Päätoimittaja Huusko, linkitän alle kaksi erinomaista näkökulmaa koskien me too -kampanjaa. Toinen kirjoituksista jopa US Puheenvuorosta. Koska olen täysin varma että olet jo lukenut molemmat kirjoitukset, kysynkin millaisia ajatuksia ne herättivät?

Minä ja minä ja minäkin myös!!
http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247583-...

Tärkeään Me too -kampanjaan liittyy vaikeita kysymyksiä – tässä niistä neljä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005504011.html

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tuula Komsin tekstissä pohditaan, että #Metoo on "itsekeskeistä jauhamista". Itse näkisin, että kyse on suuresta kokonaisuudesta, jota lähestytään yksittäisten naisten kokemusten kautta. Kampanjan myönteinen seuraus on, että miehet joutuvat miettimään enemmän tekemisiään ja sanomisiaan.

Komsin kirjoittamassa tekstissä on yleisesti hyvääkin sanomaa, varsinkin tässä: "Keskitytään kumminkin pitämään huolta toisistamme ja yhteiskunnastamme - hieman vähemmällä MinäMinäMinä -asenteella".

Ulla Appelsin on halunnut tuoda esille näkemiään kampanjan ongelmakohtia, ei siinä mitään. Ei syyttömien pidä kärsiä, se on sanomattakin selvää.

Kampanjan positiivisesta perusvirityksestä olemme selvästi aivan samaa mieltä, sillä myös Appelsin kirjoittaa: "Poikkeuksellisen laajalle levinnyt Me too -kampanja on nostanut seksuaalisen häirinnän laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun eri puolilla maailmaa. Se on erinomainen asia".

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Päätoimittaja Huuskon listaus on melko kattava. Lisäisin kuitenkin siihen alkoholilain uudistuksen. Se on erittäin merkittävä suunnan muutos Suomen alkoholipolitiikassa ja jakoi myös puolueita. Muutoksen vaikutukset tulevat vasta näkymään ensi ja tulevina vuosina käytännössä. Asia on merkittävä myös sääntelyn näkökulmasta. Mikään ei puhuta kansaa niin paljon kuin kysymys alkoholin hinnasta ja vahvuudesta.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Alkoholilain uudistus herätti paljon intohimoja ja sikäli oikein hyvä lisäys, Jarmo.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Naisten minihame vuodelta 1965 kuuluu ehdottomasti yhdeksi merkkipaaluksi naisliikkeen historiassa.

Etenkin kun muistaa, että minihame oli lontoolaisen naismuotisuunnittelijan tuote, joka edusti naisen vapautumista patriarkaalisesta holhouksesta ja sorrosta.

Kaikissa kulttuureissa ei minihametta ole vieläkään hyväksytty. Naisliikkeen työ onkin näiltä osin vielä kesken vuoden 2017 #Metoo-kampanjasta huolimatta.

Käyttäjän HannuRissanen kuva
Hannu Rissanen

Naisten äänioikeus on virhe ja siitä tulee luopua kokonaan.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Epäonnistunutta huumoria tai jotain. Mahdoton kommentoida.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Politiikka: Sipilän hallitus natisi liitoksissaan

Suomen hallitus ei ole vain natissut liitoksissaan vaan istunut jo pitkään tyhjän päällä. Missään sivistyneessä demokratiassa ei voisi kuvitella tilannetta, jossa kannatuksensa kokonaan menettänyt ryhmittymä saattaa säilyttää viisi ministerinpaikkaa ja ryhtyä sitten hätäpäissään muodostamaan puoluetta hallituskipeiden ministeriensä ympärille.

Tällainen uskomaton temppuilu on lajissaan kansainvälisesti ainutlaatuista. Se on vieläkin merkillisempää "impivaaralaisuutta" kuin Suomen viimeaikaiset "sekametelisoppahallitukset".

Suomalaisten poliitikkojen olisi kiireesti mentävä Ruotsiin ja läntiiin demokratioihin opintomatkalle kuulemaan, mitä on parlamentaarinen demokratia ja miten äänestäjille tarjotaan jo vaaleissa kuluttajansuojaa eli tietoa odotettavissa olevista hallituskoalitioista. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että puolueiden on ennen vaaleja kerrottava kansalle, minkä muiden puolueiden kanssa ne aikovat istua hallituksessa.

Meillähän hallituskoalitiot muodostetaan vasta vaalien jälkeen säätytalon neuvotteluissa "pitkien puukkojen öinä". Niinpä hallitukset ja niiden ohjelmat ovat lievästi sanottuna surkeaa sekundaa. Tällaiselle "poliittiselle kulttuurille" sivistysmaissa hevosetkin nauravat.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

On kyllä mielenkiintoista, miten Ruotsissa ja Tanskassa pystytään tekemään päätöksiä myös vähemmistöhallitusten kanssa. Jotenkin tuntuu, ettei se Suomessa olisi mahdollista, mutta ehkä tuo kulttuuri rantautuu jossain vaiheessa myös tänne.

Suomen nykyisen keskusta-oikeistolaisen hallituksen päätökset, joita se on saanut aikaan, ovat olleet melko oikeistolaisia, eli sikäli äänestäjät ovat saaneet mitä ovat tilanneet. Toinen asia on se, että päätöksien tekeminen on ollut välillä hyvin tahmeaa, siitä sote-uudistus parhaana esimerkkinä.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Montakohan vuotta kuluu viela ennenkuin taloudellinen hyvaksikaytto nousee otsikoihin samalla tavalla kuin seksuaalinen hyvaksikaytto?

Jokaista palkkatyolaista kaytetaan taloudellisesti hyvaksi, vaikkei uhri itse sita tajuaisikaan.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Mikael Jungner on kokenut joutuneensa Teuvo Hakkaraisen lääppäisemäksi. Lööppiainesta. Mutta mitä varten Jutta Urpilainen vei Jungnerin Pariisiin?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Pienessä maalaiskirkonkylässä, jossa synnyin, joku varakas tilallinen tuskaili saaneensa vähän tumpelomaisia perillisiä, joita ei juuri "häiritty" kun taas jollekin vähävaraiselle kyläläiselle näytti kaikkivaltias luojamme suoneen hyvin eläväisiä ja kiinnostavia lapsukaisia, vaikka eivät valitelleet "häirinnästä".

Meidän on niin vaikea hyväksyä yksilöllisiä erojamme, vaikka ne voisivat tuoda väriä ja vipinää elämään. Jokainen haluaa olla haluttu. Kukin taaplaa tyylillään.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Huomaan, että tämä seksuaalisen häirinnän aihepiiri on vaikea, koska jotkut kommentit ovat provosoivia ja myös hieman hämmentäviä. Mutta tärkeää on, että myös miehet keskustelevat aiheesta. Jatketaan, jos vielä jollekin jotain mieleen tulee.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Taitaa olla naiskommentoijien vuoro, sillä toistaiseksi ainoastaan yksi nainen on käyttänyt oikeuttaan lausua mielipiteensä aiheesta.

Nyt vaikuttaakin siltä, että lähinnä puolustus aktivoitui. Tosin tuomio on jo julistettu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset