Markku Huusko

Peli Sauli Niinistön takana sai jo härskejä piirteitä

  • Paavo Väyrynen on tuonut säpinää käynnissä oleviin presidentinvaaleihin. Arkistokuva: Kimmo Haapala
    Paavo Väyrynen on tuonut säpinää käynnissä oleviin presidentinvaaleihin. Arkistokuva: Kimmo Haapala

Suomen presidentinvaalit vuonna 2018 etenevät kohti loppuhuipennusta, kun ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys on parhaillaan täydessä käynnissä ja varsinaiseen vaalipäiväänkin on aikaa enää runsas viikko.

Viimeiset mielipidemittaukset, Alma Median ja Helsingin Sanomien, antavat istuvalle tasavallan presidentille Sauli Niinistölle 58 ja 68 prosentin kannatuksen. Valitsijayhdistyksen ehdokkaan etumatka on kaventunut huikeimmista 80 prosentin galluplukemista odotetusti, mutta se on edelleen erittäin merkittävä verrattuna kilpailijoihin.

Toisena on sitkeästi vihreiden ehdokas Pekka Haavisto 14 ja 11 prosentin lukemillaan, mutta kisaan viimeisenä tullut valitsijayhdistyksen Paavo Väyrynen hengittää jo niskaan 7 ja 8 prosentillaan.

Laura Huhtasaari (ps.) saa mittauksissa 6 ja 4 prosenttia, Matti Vanhanen (kesk.) 5 ja 3, Merja Kyllönen (vas.) 4 ja 3, Tuula Haatainen (sd.) 4 ja 2 sekä Nils Torvalds (r.) 2 ja 1 prosenttia.

Kisassa onkin nyt yllättävän paljon samaa kuin vuoden 2012 vaaleissa, jolloin kärkeen ensimmäisellä kierroksella sijoittuivat Niinistö, Haavisto ja Väyrynen. Kaksi jälkimmäistä olivat lopulta varsin tasapäisiä, kuten he olivat ennen viime vaaleja tehdyissä gallupeissakin.

Jos Väyrysen ja Huhtasaaren mittaustulokset lasketaan nyt yhteen, on summa hyvin sama kuin Haavistolla. On siis mahdollista, että nämä kaksi euroon ja maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvaa ehdokasta vie ääniä toinen toiseltaan.

Kun kisa on nyt loppusuoralla, on myös peli koventunut ja saanut myös härskejä piirteitä. Sekin oli arvattavaa varsinkin siitä päivästä lähtien, kun Väyrynen lähti ja pääsi mukaan. Hän on ensisijaisesti yrittänyt kalastaa kannatusta sieltä, mistä sitä eniten on saatavissa: Niinistön laarista.

Väyrynen on syyttänyt istuvaa presidenttiä ja entistä valtiovarainministeriä muun muassa siitä, että tämä olisi ajanut Suomen ”perustuslakia rikkoen osaksi euroaluetta”. Väite, jota voi pitää härskinä, on todistettu perättömäksi, mutta tätä mieltä olevien päitä sekään tuskin on kääntänyt.

Väyrynen on kääntynyt tällä viikolla ankarasti myös Huhtasaarta vastaan, koska tämä on tuonut esille hänen äänestyskäyttäytymisensä Eurooppa- ja pakolaisasioissa. Väyrynen sanoo olevansa pettynyt siitä, että Huhtasaari on ottanut hänet ”hyökkäystensä maalitauluksi”.

Kuinka ollakaan Väyrynen liittyy myös presidentinvaalien kautta tällä viikolla pelattuun härskiin peliin pääministeri Juha Sipilää (kesk.) vastaan.

SDP:n puoluelehdessä Demokraatissa julkaistiin kirjoitus, jossa kehotettiin suurin kirjaimin äänestämään näissä vaaleissa Väyrystä, mikä antaisi ”äkkilähdön Sipilälle”. Järkeily menisi niin, että Väyrysen menestys Sipilän tukemaa Vanhasta vastaan johtaisi pääministerin lähtöön.

Saatiin tällä viikolla vaaleihin myös elementti, joka oli täysin yllätyksellinen, joidenkin mielestä varmaan myös härski. Eduskunnan ulkopuolisen Liberaalipuolue – Vapaus valita –puolueen (entinen Viskipuolue) puoluesihteeri Tuomas Tiainen kertoi löytäneensä ehdokas Huhtasaaren Jyväskylän yliopistolle tekemästä lopputyöstä kopiointia. Asiasta nousi kohu läpi median, ja yliopisto selvittää parhaillaan väitteen todenperäisyyttä.

Miksi pienpuolueen aktiivi toi asiansa esille juuri nyt? Siitä voi kukin tehdä omia johtopäätöksiä tästä puoluesihteeri Tiaisen kirjoituksesta: http://tiaintu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249212-laura-huhtasaaren-gradu-on-plagioitu

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (127 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Huusko nyt kalastelee lukijoita väitteellään, että vaalikampanja olisi saanut härskejä piirteitä. Jopas on härskiä, jos joku ehdokas nostaa esiin perustuslain rikkomisen. Siihen mediassa on eri tahot esittäneet toisenlaiset näkemykset ja se on siinä. Joka vaaleissa alkaa vinkuminen kovasta pelistä, eli näköjään kuluu valeihin aina tämäkin valitus.

En ole aikaisemmin kuullut, että perustuslain rikkomisväite olisi härskiä. :-D
Mitäköhän sitten todella härskiä voikaan tapahtua.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eikös perustuslain rikkomisväite ole todella härskiä, jos sellaista ei ole tapahtunut? Tietysti murhasyytös tai joku vastaava olisi vieläkin härskimpää, mutta kuitenkin.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Niinistö on ollut mukana tekemässä päätöksiä, jotka olleet vakavia virheita suomalaisten kannalta. Ovatko ne olleet lainvastaisia, se on toisarvoista vahinkojen rinnalla.

Nyt vaalien osalta on myös toisarvoista kaivaa esille vanhoja tapahtumia, sen sijaan tulisi miettiä minkälaisia asioita ehdokas edustaa tulevaisuutta ajatellen.

Niinistö on asetellut sanansa niin ovelasti tai varovasti, ettei äänestäjä tiedä. Tämä on valitettavaa.

Emme tiedä Niinistön kantaa maahanmuuton hallintaan, Suomen sotilaalliseen liittoutumiseen tai EUn kehitykseen kohti liittovaltiota. Nämä ovat presidentinkin tontilla olevia asioita.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#43. Toivotaan nyt rehellisyyden nimissä, että Niinistö ja Väyrynen kohtaisivat toisella kierroksella, jotta "pattiasiat" tulisivat kunnolla selvitetyiksi keskinäisessä debatissa koko uteliaalle Suomen kansalle.

Niitä on jo vatvottu turhan pitkään julkisuudessa.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Parahin Markku: Sen verran korjaisin, että Paavon kantaa Suomen viemisestä euroon perustuslakia rikkoen ei ole mitenkään TODISTETTU vääräksi. On vain erilaisia lausuntoja asiasta, jotka vetoavat erilaisiin kiistanalaisiin tulkintoihin. Puolueettoman asiantuntijaryhmän olisi tämä aidosti tutkittava. Paavokin totesi ylen vaalikeskustelussa, että tämä olisi selvitettävä. Harmi, että meillä ei ole perustuslakituomioistuinta.
Sipilä äkkilähdössä ei voi olla mitään "härskiä", koska Sipilä itse loi tämän asetelman.

Jocke Rantanen

Jos tuossa Paavon väitteessä ei olisi perää, olisi media koko voimallaan käynyt Paavon kimppuun. Nyt on tilanne se että asia yritetään vaientaa.
Sama on tilanne gradujutussa. Liberaalipuolueen kaveri kaivaa nyt esille tuon plagiointiasian. Kyseessähän wei voi olla muu kuin tarkoitukselleinen mustamaalaaminen. Tyyliin Amerikan vaalit. Vaikkakin Jyväskylän Yliopiston proffa, kasvatustieteiden?, on lausunut asiasta että gradu on tehty aivan tuon ajan ohjeiden mukaan.

Sauli Niinistön gradu jostain 1970-luvun alkupuolelta on usein tullut esille vuosien varrella. Kukaan ei ole vaatinut, tai on toki vaatinut mutta ei saanut, Niinistön gradua "näytille". Ainoa kappale?? gradusta on Niinistön hallussa, ja se on luvattu toimittaa Turun yliopistolle mutta ei ole toimitettu.
Syy että se ei ole yliopiston hallussa on kuulemma että tuohon aikaan ei Yliopistolla ollut velvollisuuttta säilyttää graduja.
Tähän media ei tartu, mutta Huhtasaaren gradua kyllä puidaan.

Jotain härskiähän tässä on.

Ja onko siinä mitään "härskiä" jos puolue suosittelee jäsenilleen äänestämään jotakuta jos sillä tavalla saavuttaa tavotteitaan? Sehän on politiikkaa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Jukka, osoitettu on, ettei Väyrysen väitettä voi ainakaan pitää totena.

Tässä on toinen faktantarkistusjuttu, jossa käydään asiaa myös läpi. Nähdäkseni oleellista on seuraava asia:

"Perustuslakivaliokunta käsitteli asiaa ennen lopullista äänestystä ja antoi Lipposen hallitukselle puhtaat paperit."

Lähde: http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712192200614...

Mikä olisi se mainitsemasi puolueeton asiantuntijaryhmä, joka alkaisi asiaa penkoa?

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Onko noussut valemediassa pelko ettei Sauli pääsekkään yhdellä kierroksella. Härski teksti Huuskolta. Väyrysen väite petustuslain rikkomisesta saattaa osoittautua hyvinkin todeksi. Asia kannattaisi ottaa tutkittavaksi. Mikä jo sekin olisi Väykälle voitto ja Saulille noloa. Härskisti buffataan yhdentekevää hyökkäilyä Huhtasaartakin vastaan. Jokainen voi arvailla tällaisen kirjoittelun tarkoitusperiä.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #21

Tai voidaan myös tutkia mikä osuus Väyrysellä on Lissabonin sopimukseen. Asia kannattaisi ehkä tutkia kun siitä tuntuu olevan kaksi totuutta, Väyrysen ja muiden. Ongelma vain näissä tutkimisissa on, että niiden tarkoituksena ei yleensä ole saada selville yhtikäs mitään vaan vain luoda varjo milloin kenenkin ehdokkaan ylle. Joskus toki taustalla on aitoa tutkittavaa, mutta turhan usein tuntuu kyse olevan ns likaisesta pelistä.

Jos käydään nyt vain nämä vaalit ja jätetään hutkimis- ja tutkimistoiveet vähän syrjemmälle.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tässä on toinen faktantarkistusjuttu, jossa käydään asiaa myös läpi."

Faktantarkastus ei huomioinut millä tavalla perustuslaissa määritelty Suomen markka hävitettiin ja euro otettiin tilalle. Perustuslaissa on tarkkaan säädetty miten lakeja voidaan muuttaa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #24

Perustuslakiahan muutettiin 1999, 2 1/2 vuotta ennen kuin Euro syrjäytti Markan. 1 v 10 kk ennen Euron käyttöönottoa Suomen valuuttana uusi perustuslaki oli jo voimassa. Missä ongelma? Toki EMU 3. vaiheesta sovittiin jo 1998, mutta niinhän kansainvälisten sopimusten ratifiointi menee. Sopijavaltiot muokkaavat tarvittaessa oman lainsäädäntönsä sopimuksen toimeenpanon mahdollistamiseksi. Ei mitään uutta auringon alla.

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #47

Jos johonkin liittyy härskejä piirteitä, niin se on prosessi, jolla Suomi saatettiin ns. eurokuntoon. Prosessista kertoo eilen julkaistu tuore videoklippi, johon on koottu vyyhtiä. Alkaen jo silloisen Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullbergin Länsi-Savossa julkaistusta kommentista vuodelta 1988.

”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä.”

https://www.youtube.com/watch?v=jjWF2Bs5sUA

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Markku, Faktantarkistajat ovat ansiokkaasti selvittäneet vaikeaa asiaa. Faktantarkistajat toteavat: "Euroalueeseen liittymisen perustuslaillisuuden arviointi on huomattavasti haastavampaa. Väyrysen väitettä ei voi tuomita kategorisesti epätodeksi, mutta vielä vähemmän sen voi todeta olevan tosi."

Nostan hattua faktantarkastajille. Tästä näkyy asian olevan epäselvä ja vaikea.Sen sijaan professoreiden lausunnoista maallikolle paistaa asenteellisuus kun eivät kommentoi kokonaisuutta.

Vaikeaksi asian tekee se, että perustuslakivaliokunta on ottanut ristiriitaisia kantoja. Vuoden 1998 päätöksen yhteydessä se hyväksyi kevyen tiedonannon. Professorit perustelevat tätä eri tavoin, yleisimmin eu liittymissopimuksella, johon sisältyisi myös euron hyväksyminen. Mutta aiemmin 1994 valiokunta totesi, että "EU-liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista Talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen". Kumpa kanta on siis oikea? Maallikkona tiedän että oikeudessa katsotaan aina ensin vanhimmat ennakkopäätökset, joiden mukaan mennään. Miksi ei tässä?

Itse näkisin, että meillä pitäisi perustaa perustuslakituomioistuin. Pitäisi erikseen miettiä kuinka tähän valitaan asiantuntijat ja luoda heille mahdollismman riippumaton asema. Monissa maissa tällainen on.

Meidän järjestelmä on toiminut historiassa hyvin mutta yhä useammin alkaa tulla esiin tapauksia, joissa perustuslainmukaisuudesta on epäselvyyttä. Entisaikojen tunnollisempi poliitikkotyyppi alkaa väistyä "härskimpien" tyyppien tieltä. Sipilän hallitus on tästä hyvä esimerkki. Esim aktiivimallin kohdalla hallitus ei tehnyt lakiin perustuslakivaliokunnan vaatimia muutoksia. Tämän voi tarkistaa eduskunnan sivuiltav löytyvästä valiokunnan lausunnosta.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Onko myös osoitettu, ettei voida myöskään väitettä pitää epätotena? Ei ainakaan Huusko ole kyennyt sellaisia faktoja esittämään.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #35

Jestas sentään. Jos joku alkaa levittää salaliittohuhuja on todistustaakka levittäjällä!

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Tämä on verrannollinen siihen, että NSAlle korvamerkitty korkeimman oikeuden tuomari leimaa NSAn massiivisen kansalaisurkinnan lailliseksi.

Laillisuus on siis vain kumileima, joka annetaan tarvittaessa täysin poliittisin perustein. Lakien tulkinnanvaraisuus tekee tämän mahdolliseksi kuten juristien elinkeinon.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #46

Eli suomeksi että Suomen Poliisijohto ei kyseenalaista Suomen lakeja. Minusta siis Niinkuin asioiden pitää olla. Kun halutaan sumentaa ajattelua haetaan esimerkit kaukaa. Koko putintrollaus on yhtä sumennuspuuroa. Siksipä Natovastainen Kyllönen on vähemmän Putinin lieassa kuin Huhtasaari ja Väyrynen jotka puhuvat puuroa.

Käyttäjän RistoSuvanto kuva
Risto Suvanto

Perustuslakivaliokunta on perustuslain ylin tulkitsija ja sen päätöksen mukaan perustuslakia ei rikottu. Mutta on hyvät perusteet väittää että asiallisesti perustuslakia rikottiin, kyseessä oli perustuslakivaliokunnan äänestyspäätös. Näin asia meni:
ristosuvanto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243573-kaksi-sauli-niiniston-karmeaa-virhetta-ja-tahdoton-suomi

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

No onhan siinä maailmankirjat jo vähän sekaisin, jos SDP:n mies yllyttää äänestämään Väyrystä. Vaikka jutun kirjoittaja kertookin sitten itse äänestävänsä Haataista, on SDP:n ehdokkaan kyselyiden perusteella huono kannatus vaaleissa toteutuessaan miltei yhtä noloa Rinteelle, kuin Vanhasen mahdollinen häviö Sipilälle. Ettei menisi miestä vaihtoon sieltä ja täältä?

Härskiydetkin voivat kuitenkin kohottaa äänestysaktiivisuutta. Kuka äänestää sillä perusteella, että "tuon haluan presidentikseni", kuka sillä, että "en ainakaan tuota halua". Oma kokemukseni ennakkoäänestyspaikalta viittasi siihen, että nyt on äänestysaktiivisuus kohonnut.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Vanhasen mahdollinen häviö Sipilälle" ???

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

'yhtä noloa'. Viittaus on vähän vaikea. Mutta nähdäkseni suomen kielen kannalta täysin oikein ja siis ymmärrettävissä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #22

Se on '"miltei" yhtä noloa', ei siis kuitenkaan ihan.

Nolouden määrän täytyy olla kovin tarkasti määritettävissä. Kiloillla vaiko litramitalla noita mitataan?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #54

Kvalitatiivinen tarkastelu riittänee?
Ensiksikin on noloa, että puolueen ehdokas saa vain murto-osan puolueen eduskuntavaalikyselykannatuksesta. Tältä osin suurinpiirtein yhtä noloa Sipilälle ja Rinteelle. Vaan sitten kun puolueen jäsenistössä onkin omaa ehdokasta suositumpi ehdokas (Vanhanen vs. Väyrynen), niin sehän on noloa vielä siltäkin kannalta, että miten typeriä ovatkaan olleet puolueen johdossa, kun eivät ole valinneet parasta ehdokasta. Tosin ei ole varmaa, että SDP:kään valitsi parasta, muttei sentään ole se parempi kisassa mukana tätä todistamassa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #22

Kuka menee sanomaan, että savolaisen tarkoitus on kirjoittaa ymmärrettävästi?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #72

En ole puolesta enkä vastaan, mutta tiukan paikan tullen voin kyllä tarkistaakin mielipidettäni!

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

No onhan peli menny kovaksikko sieki sorrut käyttään otsakkeessa härski sannaa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Hilkka, ei kai härski-sana nyt sentään ihan kauhea sana ole. Synonyymi on muun muassa röyhkeä: https://www.suomisanakirja.fi/h%C3%A4rski

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

No ehkä tässä tuli kieliongelma, siis minusta röyhkeä -sanassa ois minusta jotenki totuudellista yritystä sanoa, mutta härski oli mulle just sitä rajua otsikointia, jossa asia ei sitte ookkaan rajua.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Tämä blogi on kyllä härski.
Paavoa pelätään, se on ainakin selvää.

Henry

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Huhtasaaren ja Väyrysen kisa keskenään vahingoittaa kumpaakin. Samoilla apajilla liikkuvat, ja siten se äänien jakautuminen ei sada kummankaan laariin.

Haavisto ottaa melko varmasti tuon 14% saaliin, ja sillä ollaan kyllä toisena, nämä tappelupukarit sitten tulevat varmaan seuraavina. Vihreät äänestävät aina Haavistoa, ja osa Niinistöä.

Lopulta sillä nyt ei ole mitään merkitystä, vaikka toisellekin kierrokselle mentäisiin, sillä niin ylivoimainen on Niinistö kaikki vastaan toisella kierroksella.

Timo Haapala iltasanomissa sanoo hyvin, että Huhtasaaren ja Väyrysen kannatus yhdessä on se 12-13%. Eli se on se osa kansasta jota populistiehdokas kiinnostaa, melko vähäinen on kuitenkin noiden kahden kannatus, jos sitä vertaa siihen valtavaan älämölöön, mitä netistä saa lukea.

Loppujen lopuksi asiat taitavat mennä kuitenkin Niinistön kannalta hyvin, toinen kierros olisi tietysti demokratian kannaltakin ihan hyvä juttu, vaikka täysin turha se kierros kuitenkin on.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Voi olla, että heidän välinen kamppailunsa heikentää kummankin asemaa, mutta toisaalta voi olla, että kahden EU-vastaisen ehdokkaan olemassaolo generoi hiukan enemmän ääniä EU-vastaisille kuin vain yhden ehdokkaan kyseessä ollessa. Sitä kautta on siis mahdollista, että toisen kierroksen toteutuminen tulee näiden kanhden ehdokkaan välisen kamppailun tuloksena todennäköisemmäksi kuin ilman jompaakumpaa heistä.

Eli, heidän kamppailunsa sataa Haaviston laariin, joka joka tapauksessa tulisi sitten olemaan se toiselle kierrokselle menevä.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Nyttenkin Ritalan ajattelu on sosialismin saastuttamaa: sosialismissa potti on vakio, jolloin potista kilpalijat syövät toisiltaan. Kapitalismissa potti kasvaa, kun kilpailua on.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

ritala haluaa nimensä kirjoitettavan pienellä alkukirjaimella, onkohan se Vatipäiden tapa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kun asiantuntija on sanonut mielipiteen, niin se on Huuskolle samaa tarkoittava, kuin että asia todella olisi niin.

Kaksi henkilöä, joista toisen mielipide on vielä epäselvelmpi, kuin toisen. Se riittää Huuskolle todistukseksi. No saahan tästä nyt jonkinlaista jutun juurta kirjoitettua vaikka blogin muotoon. :-D

Joillakin vallitsee ihmeellinen asiantuntijauskonto, riittää kun joku asiantuntijan auktoriteetilla sanoo, niin menee todistettuna totena suoraan läpi ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä ja ilman useampia lähteiden käyttöä.

"Minun ymmärtääkseni perustuslakivaliokunnan kanta oli selvä..."

"Tiitinen sanoo, että kanta minkä perustuslakivaliokunta kussakin asiassa ottaa, on se kanta, jolla on merkitystä ja muilla ei".
"Jos Paavo Väyrynen väittää, että perustuslakivaliokunta on ollut väärässä, niin oli väärässä tai ei, Suomen järjestelmässä perustuslakivaliokunta on aina oikeassa, Tiitinen sanoo."

"Ojasen mielestä Suomen eurojäsenyyden oikeudelliset asiat olivat siis ratkaistu jo vuonna 1994. Hänen mukaansa eduskunta haki aikoinaan EMU -päätöksellään vain poliittista hyväksyntää."

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Itseasiassa Huuskon tapa kirjoittaa on teknisesti ovela, eräs aikaisemmin tänne kirjoitellut kirjoittaja sai valtavasti kommentteja ja kirjoitus oli luetuimpien joukossa. Hän käytti samaa tekniikkaa.

Se perustuu siihen, että kirjoittaja tietää etukäteen kirjoittavansa jutun, jonka perusteet on huterat, heitetään lukijoita houkutteleva väite ja lukijoita saadaan sillä, kun tulevat kiistämään juttua kyseenalaistamalla jutun huterat perusteet.

Sillä saa ainakin lukijoita. Huhtasaaren kohtelu on tässä se osuus jota voi pitää sitten, sellaisena jolla voidaan vähän pitävämmin itse kirjoitusta perustella. Mutta sitä ei ovelasti kirjoittaja väitä itse härskiksi. Lähinnä Huhtasaaren tapauksessa kyse on ajoituksesta milloin asia nostettiin esiin.

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Tuomas Tiaisen tekstissä kerrottiin kyllä miksi se julkaistiin nyt. 1. Huhtasaarella on historiaa plagioinnista ja copy-paste-blogaamisesta 2. Gradun tutkiminen tuli ajankohtaiseksi koska Huhtasaari on nyt presidenttiehdokas eikä vain satunnainen blogisti ja persujen rivijäsen 3. Aiemmin asia ei kiinnostanut ja gradun tutkiminen olisi tulkittu tarpeettomaksi ajojahdiksi

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Ja jos ja kun tuo asia oli tiedossa niin milloin olisi ollut sopivampi hetki asia julkistaa? Heti ehdokkuuden julkistuksessa? Sitten kun presidentti on valittu?

Ei tällä paljastuksella taida kauheasti olla vaikutusta Huhtasaaren äänisaaliiseen, korkeintaan lisäävästi.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

On täysin mahdollista, ettei gradu-kohu vaikuta mitenkään vaaleihin. Tai sitten se vaikuttaa vähentävästi tai kasvattavasti Huhtasaaren kannatukseen, joka on mielipidekyselyiden perusteella tällä hetkellä vähäisempää kuin Väyrysellä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ei millään jaksa ymmärtää muutamien kommentoijien jatkuva itku Huhtasaarenkin tapauksessa, siitä, että olisi jotenkin väärin kohdeltu.

Väyrynen on koko poliittisen uransa syyttänyt mediaa, ja siihen samaan kastiin nyt koittaa Huhtasaarenkin porukka liittyä.

Jotenkin äänestäjien ala-arvioimista tällainen turhanpäiväinen valitus, en tiedä miksi tämäkin graduasia jotenkin koetaan ihmeelliseksi, Huhtasaaren aikaisempi tekstejä ja toimia kun seuraa, niin kopiointi on ollut hänelle tavanomaista.

Uhriutukaa rauhassa, ja saahan siitä sitten taas itselle hyvän tekosyyn vaalien jälkeen vedota siihen, että kyllä Laura muuten muttakun toimittajat oli niin pahoja, ja kaikki epäkohdatkin kaivettiin juuri nyt esiin.

Aiukuistukaa ja ottakaa vastaan se tulos mikä on tulossa, ei se muita syyttelemällä miksikään muutu.

Väyrynen jaksaa vedota noihin vuosikymmenten takaisiin asioihin, ja totuushan löytyy aina omien kirjojen sivuilta, melko rasittavaa toimintaa tuokin.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ajankohta osoittaa poliittista pelaamista, samaan tapaan kun se aikaisemmin julkaistu jonkinlainen ministeriön tilaama kirjallinen tuotos jossa mainittiin mahdollisesta Venäjän toteuttamasta poliittisesta salamurhasta. Sopivasti presidentinvaaleihin molemmat jutut.

Asian tutkiminen on muuten ok.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Poliittista pelaamista ei kai millään voi välttää vaaliasetelmissa. Ottamatta siis kantaa siihen mikä tässä tapauksessa sitä olisi.
Jopa Kyllösen ehkä luontainen konstailemattomuus osui saumaan missä se tuli osaksi poliittista peliä Huhtasaarta ja Niinistöä vastaan.

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä

Liberaalipuolueella ei ole mitään tekemistä Sauli Niinistön kampanjan kanssa, eikä Liberaalipuolue kannata Sauli Niinistöä. Jäsenistäkin hyvin harva, jos kukaan, on julkisesti sanonut äänestävänsä Niinistöä.

Huhtasaaren gradun plagioinnin huomaaminen ja raportointi sitä paitsi on ilmiselvästi positiivista mainosta Huhtasaarelle. Hänen kannattajaryhmänsä ei välitä epärehellisyydestä ja Huhtasaaren kannattajien mielestä tämä on ajojahtia, joka tiivistää kannattajien uskollisuutta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Vaikka tuo plagiaattisyytös olisikin vaikuttanut negatiivisesti Huhtasaaren kannatukseen, mitä en edes usko, olisi vaikutus suosinut Väyrystä. Todella vaikea uskoa, että liberaalit haluaisivat auttaa Väyrystä.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Härskiä peli on varsinkin Väyrysen osalta - otsikko on siis aivan oikeaan osuva. Väyrynen näyttää ammentaneen oppinsa presidentti Trumpilta - jos hän nyt valemedian alalla oppi tarvitsee.

Päivän Turun Sanomat kertoo, miten Väyrynen jakaa Venäjän trolliuutista Ukrainan kriisistä. Presidenttinä hän arvattavasti soveltaisi oppi-isänsä metodeja: mm. Kremlin kortin käyttöä valtansa pönkittämisessä. Vanhempi äänestäjäkunta kyllä muistaa Väyrysen jalasmökki- ja Vladimirov-venkoilut, ja osaa varoa.

Wikipedia kertoo mm.:

"Suhde Neuvostoliiton tiedustelupalveluun
Suomettumisen aikaan 1970–1980-luvuilla Väyrysen on väitetty olleen läheisessä suhteessa Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kanssa. Entinen KGB-eversti Oleg Gordijevski kutsuu kirjassaan Sokea peili Väyrystä Kekkosen ja Karjalaisen lailla ”omaksi mieheksi”. Väyrynen on vastineessaan myöntänyt yhteydenpidon, mutta on katsonut sen ”normaaliksi isänmaalliseksi yhteydenpidoksi”.[52] Dosentti Hannu Rautkallion mukaan Väyrynen peri KGB-suhteet Kekkoselta.[53]

Väitteet neuvostokaupalla vehkeilystä
Seitsemän vuotta jälkikäteen nousi kohu Väyrysen menettelystä vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehti julkaisi syksyllä 1989 valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittaman jutun, jossa Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.[54] Väyrynen kielsi ensin kokonaan osallisuutensa ja uhkaili Tarkkaa oikeusjutulla, jos todisteet Väyrysen osallisuudesta jupakkaan julkistettaisiin. Tarkan julkaisemassa kirjassa Ahti Karjalaisen urasta Väyrysen osallisuudesta todistava kirje julkaistiin Väyrysen uhittelusta huolimatta.[55]

Viisi kansanedustajaa kokoomuksen Kimmo Sasin johdolla teki eduskunnan perustuslakivaliokunnalle selvityspyynnön Väyrysen toiminnasta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti ja eduskunta hylkäsi ehdotuksen kanteen nostamiseksi häntä vastaan.[56]"

https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_V%C3%A4yrynen

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Minkä arvosanan lukijat antaa tämän jutun toimitukselliselle työlle.

Toimittaja (Huusko) kirjoittaa blogin ja kirjoittaa siitä näkökulmajutun Uuden Suomen etusivulle.

Juttu perustuu toimittajan omaan blogiin, joka perustuu YLE:n juttuun, jonka lähteenä on kaksi ns. asiantuntijaa, joista toisen lausunto on epäselvä ja toisenkin juttu on tulkinnanvarainen.

Tällä perusteella toimittaja teilaa täysin yhden kärkikamppailussa olevan presidenttiehdokkaan.

En itse äänestä Väyrystä, enkä siten kannata häntä. Mutta en myöskään hyväksy tällaista arveluttavaa toimittajatyötä, mitä nyt Uudessa Suomessa harrastetaan.

"Väyrynen on syyttänyt istuvaa presidenttiä ja entistä valtiovarainministeriä muun muassa siitä, että tämä olisi ajanut Suomen ”perustuslakia rikkoen osaksi euroaluetta”. Väite, jota voi pitää härskinä, on todistettu perättömäksi, mutta tätä mieltä olevien päitä sekään tuskin on kääntänyt."

Yrittäkää nyt edes Uudessa Suomessa päästä vähän parempaan.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Väyrynen on Suomen Donald Trump, johon faktat eivät näytä purevan. Kun Trumpin ahdistelut tulivat ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja julkisuuteen, hänen kannattajansa saivat siitä vain uutta voimaa.

Väite perustuslain rikkomisesta on sama kuin Trumpin juuri ennen Yhdysvaltain vaaleja hehkuttamat demokraattien sähköpostit. Monimutkainen klimppi asiaa, johon väyrysläisellä uusoikeistolla ei ole mitään intoa käydä kiinni, ainoastaan valheellisiin otsikoihin.

Suomalaiset eivät ole sen fiksumpia kuin amerikkalaisetkaan. Venäjä voi täälläkin vaikuttaa vaalien tulokseen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Minä annan 9-.

Huusko on ottanut esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia presidenttipelistä. Väyrystä koskevat kommentit ovat ihan samoja, joita itse aamulla mietin lumitöitä tehdessäni: Perustuslakivaliokunta on ainoa toimivaltainen lainsäädäntöä perustuslain näkökulmasta ohjaava elin Suomessa. Perustuslaillisuus on selvitetty aikanaan perustuslakivaliokunnassa, joten europäätöksen perustuslain mukaisuus on laillisesti selvitetty.

Jos perustuslakia voitaisiin osoittaa nyt kuitenkin rikotun, ei hallitusta tai sen ministereitä voida perustuslakivaliokunnan kannasta vastuuseen laittaa. Itse asiassa ei perustuslakivaliokuntaakaan, koska sen tehtävänä on tulkita perustuslakia ylimpänä laillisuuden valvojana. Sen se näyttää tehneen.

Väyrynen on härski peluri. Trump osoitti, että perättömillä syytöksillä pärjää. Väyrynen käyttää samaa menetelmää. Huusko kertoi sen olevan härskiä. Minusta sellaisen kertominen on suoraselkäistä.

Kyse ei ole siitä, kuka tulee valituksi presidentiksi. Kyse on siitä, kenestä tulee Niinistön haastaja toisella kierroksella.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Siis arvosana tuli enemmän Väyrysen röykyttämisestä, kuin siitä mihin itse jutun faktat perustuvat. ;-)

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #56

Juurihan minä kerroin, että faktat ovat juuri niin kuin Huusko kertoi. Perustuslakivaliokunta on ainoa perustuslaillisuuden määrittäjä lainkäyttäjille Suomessa. Ei perustuslakivaliokunnan määritystä voi koskaan ohittaa. Ei vaikka sen ratkaisut ovat presidenttiehdokasta joskus kiukuttaneetkin. Ei ainakaan siihen kuin siihen saakka kun Suomeen saadaan perustuslakituomioistuin. Senkin jälkeen kaikki perustuslakivaliokunnan ratkaisut ovat edelleen lainvoimaisia.

Minusta Huusko röykytti ja puolusti jokaista kakkospaikan tavoittelijaa asiaperusteilla. Siitä annoin arvosanani. Arvosanan miinukset tulivat kirjoituksen mielenkiinnottomasta, mutta virheettömästä lauserakenteesta ja lehtimiesmäisestä kirjoitustavasta. Blogikirjoituksessa kieltä voi käyttää elävämmin.

Käyttäjän TomKunnas kuva
Tom Kunnas

No Kai on ainakin rehellinen. Tunnustaa ettei sitä kiinnosta pätkääkään. Perustus lain henki\faktuaaliset häiriötekijät. Kunhan ekon oletettu vihollinen,saa vaan julkisuudessa, ansaitsematonta huutia.

Käyttäjän TomKunnas kuva
Tom Kunnas

Juuri nii kuin ansiotuneesti sanoit. Tämä edustaa absurdiutta. Ja oikeastaan ainoa josta voi antaa pisteitä, on että se paljastaa edustamansa aatemaailman hyvin selkeästi. Itse menisin vieläkin pidemälle Tiitisen ja Ojasen selvitysosat luettuani. Kyseessä täysin selkeä ja loogisen yksiselitteinen alitajuinen tunnustus. Paavo on sisällön ja itseasiassa menetelmä tavankin osalta, täysin oikeassa. Esim toi Ojasen teksti..siinähän paljastetaan koko teatteri..ku todnäk juridisesti..ilman noita lisäehtoja mentiin euroon jo 94. Kiitos Jorma ku jaksat täällä Kafkalassa taistella oikeuden puolesta. On päivän selvää miks tätä ei puida isolla pöydällä, julkisesti. Rikoksesta on tullut kollektiivinen, samoin myös valheesta. Voimia meille kaikille!!

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Politiikka on kovaa peliä. Vaikken ole kaikesta Huuskon kanssa samaa mieltä, niin ei sana "härski" ole niin kauhea, mutta missä yhteydessä se esitetään, niin saa kuullostamaan sen helposti provosoivalta ja ehkä vähän niin oli tarkoituskin, jotta keskustelua syntyy tälle blogisivustolle. Joka tapauksessa kansan syvät rivit ovat nyt liikkeellä, joten voi olla, että maa alkaa täristä useammallakin jalkojen alla. Kansa on arvaamaton ja sitä ei kannata aliarvioida. Paavo presidentiksi, niin hyvä tästä vielä tulee.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Sanot sinä. Härskeydestä puheenollen, kv. presidentinvaaliliitto Väyrynen&Kreml on tavallaan yltiörehellinen toitottaessaan suoraakin suorempaa Kremlin-totuudentorviagendaa pitkälti Aleksandr Duginin ajatuksiin perustuen, ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Dugin#Vaik...

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Olemme, Levonen, mukavasti taas vastakkain tässäkin asiassa. Väyrysellä ei ole mitään annettavaa tulevaisuutta varten. Paavo kosii äänestäjiä pyrkimällä kelaamaan aikaa taaksepäin. Hänellä ei ole visioita tulevaisuudesta, vanha vaari vain kiukuttelee, että joskus joku on tehnyt jotain väärin. Eräässä Suomea isommassa maassa tuollainen tuotti vaalivoiton, jolla ei sitten ole ollut mitään arvoa.

Maailma muuttuu koko ajan, muutostahti ei suinkaan pienene, vaikka muutosta vastustettaisiinkin. Ei vaikka vastustaja olisi tasavallan presidentti. Tarvitsemme johtajan, joka on valmis muutoksiin ja ennenkaikkea valmis tulevaisuuteen. Niillä korteilla ja niillä sopimuksilla, jotka Suomi on tehnyt.

Muutostahti vaikuttaa nyt vilkkaalta. Muutokset yllättävät meitä voimalla kerta toisensa jälkeen. Eräs fiksu henkilö kertoi minulle kuitenkin eilen, muutostahti ei koskaan tulevaisuudessa ole yhtä hidasta kuin nyt. Tämä on totta. Valitkaamme muutoshallintaa varten fiksu johtaja, ei sellaista joka pyrkii palauttamaan jotain, joka oli menneessä, vaan valmistamaan meitä tulevaan.

Nautitaan nyt tästä hetkestä ja sen muutostahdista. Tahti vilkastuu pian.

Jocke Rantanen

Tuo Huuskon linkki Iltalehteen sisältää vain epämääräistä juupas - eipäs jutustelua. Väyrynen on väärässä ja Väyrynen ei ole väärässä.
Toisekseen on mielenkiintoista että mediaa käytetään jonkinlaisena auktoriteettinä tällaisissa asioissa. Vähän niin kuin pukkia kaalimaan vartijana.

Menikö asia aikanaan niin että myös perustuslakivaliokunta rikkoi lakia?

Jos perustuslaissa sanotaan että Suomen valuutta on markka niin ei kai sitä voida muuttaa muulla tavalla kuin muuttamalla perustuslakia?

Näinhän meillä nykyään perustellaan vaikka minkälaisia tarpeellisia lakimuutoksia: Että se tarvitsee perustuslain muuttamisen.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Muunmuassa tuon takia perustuslakia muutettiinkin. Perustuslaista poistettiin rahayksikkö 1999 ja Euro tuli 2002. Eli Suomella oli Markka valuuttana yli kaksi vuotta sen jälkeen kun perustuslaista poistettiin maininta rahayksiköstä. Jos muutosta ei olisi tehty ei Markkaakaan olisi voitu lopettaa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ymmärrän, etteivät kaikki pidä eurosta, mutta lain tulkinnat on aikoinaan tehty eduskunnan perustuslakivaliokuntaa myöten.

Eduskunnassa pääsihteerinä vuosina 1992 - 2015 toiminut Seppo Tiitinen sanoo Ylelle, että kanta minkä perustuslakivaliokunta kussakin asiassa ottaa, "on se kanta, jolla on merkitystä ja muilla ei".

"Jos Paavo Väyrynen väittää, että perustuslakivaliokunta on ollut väärässä, niin oli väärässä tai ei, Suomen järjestelmässä perustuslakivaliokunta on aina oikeassa", Tiitinen sanoo Ylen jutussa.

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10014706

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Mutta kun valiokunnalla on kaksi ristiriitaista kantaa vuodelta 1994 ja sitten 1998 kuten edellä totesin. Oikeudessa vanhempi ennakkotapaus pitäisi linjata jatkon Paavon kannan mukaan. Mitähän Tiitinen tähän sanoisi?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #52

Johan Tiitinen sanoi, että perustuslakivaliokunta on meidän järjestelmässämme aina oikeassa. Viimeisin päätös on siis vallitseva perustuslain tulkinta. Mikä tuossa on mielestäsi epäselvää?

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #59

Tiitinenhän oli vain virkamies. Jonka tehtävänä oli kai huolehtia siitä että eduskunta koneistona toimii?

Perustuslakivaliokuinnan ongelma on siinä että se ei millään tavoin toimi oikeuden ja lakien mukaan.
Perustuslakivaliokunta on täysin poliittinen "tuomioistuin" jonka päätökset ovat läpi aikojen myötäilleet kulloinkin olevan eduskunnan enemmistön mielipiteitä. Niin tässäkin asiassa.
Ja tämä yksinkertaisesti siksi että valiokunan jäenistöllä on eduskunnan voimasuhteiden mukainen puoluekanta.

Kukaan ei koskaan voi olla täysin objektiivinen, eikä varsinkaan silloin kun on ns. oma lehmä ojassa.

Tämän vuoksi meillä pitäisi olla USA:n mallin mukainen perustuslakituomioistuin joka koostuu kokeneista ja hyviksi todetuista tuomareista ja joiden valinnassa eduskunta voi olla mukana esim. kuulustelemalla ennen valintaa.
Ja kun tuomari valitaan eliniäksi niin kukaan ei silloin voi nimityksillä määritellä tuomioistuimen puoluekantaa.

Tämän on nähty toimivan monet kerrat kun tuomioistuin on asettunut istuvaa presidenttiä vastaan.

Skenariona vain: Meidän perustuslakivaliokunta muodostuu niin että siellä on hallituspuolueilla yhden paikan enemmistö. Äänet menisivät tasan mutta yksi hallituspuolueiden edustaja on hallituksen kantaa vastaan. Kuinka moni kansanedustaja nykyään uskaltaa asettua hallitustaan vastaan?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #66

Onko sillä merkitystä oliko Tiitinen virkamies, poliitikko vai yksityishenkilö? Kommenttini koski vain sitä, ettei Leppälahden tai kenenkään muunkaan tarvitse arvuutella mitä Tiitinen sanoisi, koska se oli jo tiedossamme.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #75

Kirjoitin noin koska käytit Tiitistä auktoriteettina johon viittasit.

Itse muuten aloitit kertomaan mitä Tiitinen on tai e ei ole sanonut.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #81

En suinkaan aloittanut, enkä varsinkaan käyttänyt auktoriteettina. Luehan keskustelusäie, johon osallistut. Huusko kertoi Tiitisen kannasta ja Leppälahti ihmetteli mitä mahtaisi sanoa esittämänsä perusteella. Minä kerroin ettei tuota tarvitse ihmetellä, koska tiedämme asian Huuskon kertoman perusteella.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #83

Sekoitin sinut ja Huuskon, sorry.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #66

Tiitinen on asemastaan huolimatta oikeassa. Perustuslakivaliokunta on laillisesti korkein perustuslain tulkitsija Suomessa. Sen tulkinta on siis lain asemassa. Ja ihan samoin kuin KKO:n ja KHO:n ratkaisut, ne ovat suoraan lainvoimaisia.

Olet oikeassa perustuslakivaliokunnan suurimmasta ongelmasta. Perustuslakivaliokunta on puoluepoliittisesti valittu ryhmä. Minun mielestäni tarvitsemme perustuslain tulkintaa varten sitoutumattoman perustuslakituomioistuimen.

On esitetty kysymys, sortuisiko perustuslakituomioistuin politikointiin samalla tavoin kuin perustuslakivaliokunta. Minusta kyllä sen pitääkin politikoida. Perustuslain tulkintaa on tehtävä sen hengen ja sen kirjaimen mukaan. Ratkaisut ovat yksinomaan poliittisia ratkaisuja. Perustuslakituomioistuimen sitoutumattomuus tarkoittaa minun mielestäni sitä, että tulevan tuomioistuimen tulisi olla puoluepoliittisesti ja hallinnollisesti eduskunnasta ja valtioneuvostosta irrallaan oleva toimielin.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #93

Perustuslakituomioistuimen ei pidä missään tapauksessa harrastaa politikointia. Sen tehtävä on ratkaista asioita sen mukaan mitä perustuslaki edellyttää. Perustuslakivaliokunta harrastaa nyt politikointia kun sen päätökset ovat usein poliittisesti ohjattuja.
Ja mm. siihen pyritään tuolla USA:ssa käytössä olevalla tuomareiden valinnalla ja virka-ajan rajoittamattomuudella. Kun virkaan nimitetään eliniäksi, ei ole mitään pelkoa siitä että menee virka alta. Tosin tuon tason tuomareilla on kyllä mammonaa aivan riittävästi mutta häpeä tulla erotetuksi lienee vielä suurempi asia.

Ennen muuta tuomareista koottu tuomioistuin ei olisi valittuna kulloinkin vallassa olevan puolueen tai puolueryhmittymän mukaisesti koska istuvat tuomarit pitävät paikkansa vaikka hallinto muuttuukin. Saattaa jopa käydä niin että yhtään tuomaria ei poistu yhden presidenttikauden aikana vaikka valta vaihtuisikin.

Kun näin on niin voidaan sanoa että perustuslakiasioissa meidän ylin tuomioistuin on eduskunta jossa vallitsee puoluepoliittinen valta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #96

"Kun näin on niin voidaan sanoa että perustuslakiasioissa meidän ylin tuomioistuin on eduskunta jossa vallitsee puoluepoliittinen valta."

Ei voida, koska perustuslain mukaan perustuslain valvonta on eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävä:

"74 §
Perustuslainmukaisuuden valvonta
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin."

Politiikka on yhteisten asioiden hoitaista. Politikointi on yhteisten asioiden hoitamisen väline. Perustuslakituomioistuin tulee varmasti ottamaan kantaa yhteisten asioiden hoitamiseen, eli se väistämättä tulee politikoimaan.

Sitoutumattomuudella tarkoitan sitä, ettei perustuslakituomioistuimen tule osallistua puoluepolitikointiin, hallituksen tai eduskunnan voimasuhteiden mukaan. Se muuttuisi perustuslakituomioistuimen osalta, kun vertaamme nykykäytäntöön.

USA:n järjestelmän ongelmana on, että presidentti nimittää väistyvän tuomarin tilalle toisen, omasta puolueorganisaatiostaan. USAn perustuslakituomioistuin on puoluepoliittisesti sitoutuneista tuomareista koostuva laitos, joka ei siis ole puoluepolitikoimaton.

On hankalaa nimittää poliittista koneistoa valvova elin, joka ei olisi puolueisiin sitoutunut. Nimitettäviltä tuomareilta ei voida edellyttää, etteivätkö ne voisi olla esimerkiksi entisiä kansanedustajia.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #104

Tottakai jokainen presidentti pyrkii valitsemaan omalle puoluekannalleen myötämielisen tuomarin, kun valinnan aika on. Mutta tuomarin nimitys ei ole läpihuutojuttu.
Siitä että valinta on elinikäinen, aiheutuu se että tuomioistuin voi olla, ja usein myös on, kokoonpanoltaan sellainen että se ei olekaan myötämielinen vallassa olevalle hallinnolle. Tästä seuraa että hallinnon on tarkkaan mietittävä kun se tekee esim. lakialoitteita, mitä tapahtuu jos joku vie asian perustuslakituomioistuimeen.

Ymmärtääkseni tuomarit eivät ole puoluepoliittisesti sitoutuneita, joku voi olla joku ei.

Mutta kukaan meistä ei voi toimia täysin objektiivisesti. Tämä on se varsinainen ongelma ja kuten kirjoitat, on vaikeaa jos ei peräti mahdotonta saada kokoon tuomioistuinta joka ei olisi kallellaan suuntaan tai toiseen. Usein menee kuitenkin niin että tämä kallellaan olo ei koske kaikkia asioita eikä se voi olla kovinkaan näkyvää.

Oli miten oli, puolueiden kansanedustajista nimittämä, vallassa olevan enemmistön valitsema perustuslakivaliokunta on jo lähtököhtaisesti puolueellinen. Eduskunnasta irrallaan oleva instituutio on joka tapauksessa parempi vaihtoehto kuin eduskunnan omistaan valitsema valiokunta.

Käyttäjän TomKunnas kuva
Tom Kunnas Vastaus kommenttiin #93

Kyllä mä Kai täysin ymmärrän tuon pointin, eikä siinä sinänsä. Jos niin yleisesti halutaan. Kyse on vain siitä tekopyhyydestä. Kun samalla yritetään edelleen säilyttää perustuslaista sen moraalinen oikeutus. Jos Ståhlbergin kiistattomat lähtökohdat täysin riisutaan.On turha nillittää sen kansalaissopimuksen purkautumista, jonka Ståhlberg viisaudessaan ja ihmislämmössään loi. Miten sä voit odottaa kansakunnalta lojaliteettia jos toimit itse johtotehtävissä päinvastoin. Halutaaks me oikeesti kattoo, toi hirvee ruutu. Mistä kumpuaa ajatus. Kuormasta voi rajattomasti syödä matkan varrella. Kuorma ei vähene siitä yhtään vaan lisääntyy. Jotakin tuttua on tuossa ajatuksessanne, historialta kuullut, enkä haluaisi sitä näin läheltä muistella.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Kait nyt jokainen ymmärtää, että perustuslakivaliokunnan enmistö koostuu hallituspuolue(kavereista).

Ajatelkaa jos joku tekisi rikoksen ja raastuvassa istuisi sitten tämän kaverit tuomioita jakelemassa. Joku ammattituomarikin (oppositiossa) voisi istua mukana. Hänet vain äänestettäisiin kumoon joka käänteessä kun joku tuomioistuimen kaveri on törttöillyt.

Suomi tarvitsee riippumattoman perustuslakituomioistuimen. No, sitähän ei tule, koska sehän joutuisi ensi töikseen pöyhimään lähihistorian tunkiota.

Btw. Suomi ei ole oikeusvaltio.

Henry

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Härskeydestä puheenollen, kv. presidentinvaaliliitto Väyrynen&Kreml on tavallaan yltiörehellinen toitottaessaan suoraakin suorempaa Kremlin-totuudentorviagendaa pitkälti Aleksandr Duginin ajatuksiin perustuen, ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Dugin#Vaik...

Mitä mieltä olette koskemattomuussuojaamme liittyen, jos Nato-jäsenyys on kertakaikkiaan poissuljettu mahdollisuus, pitäisikö Suomi-neidon hakea lähestymiskieltoa, vaikkapa diplomaattisesti kaikkia ilmansuuntia vastaan, ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249339-s...

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Mielestäni Väyrysellä on vakava uskottavuusongelma kun hän syyttelee Niinistöä vuosia vanhoista asioista. Väyrynen nimittäin antoi 2016 tukensa Niinistölle. Loogisesti voidaan päätellä, että vanhat asiat eivät olleet silloin Väyryselle niin tärkeitä, että hän olisi niiden perusteella pitänyt Niinistöä sopimattomana presidentiksi. Jos hän nyt kuitenkin pitää niitä niin tärkeinä, hänen toimintansa ei edusta kovin vakaata ajattelua.

Kokeneelta poliitikolta tuollainen äkkinäinen mielenmuutos syö vakavasti uskottavuutta. Voisi siis olettaa, että Väyrysen Niinistön aiempia toimia koskeva kritiikki on mitä luultavimmin puhtaasti vaaleihin liittyvää kampanjapuhetta, jolla hän hakee huomiota. Minun olisi ainakin vaikea äänestää ehdokasta, joka pyrkii kepulikonstein nostamaan kannatusta asioilla, joita hän ei oikeasti pidä tärkeinä tai ei ainakaan pitänyt tärkeinä vielä pari vuotta sitten vaikka mikään ei ole niiden suhteen sinä aikana muuttunut koska tapahtumat ovat useita vuosia aikaisempia.

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ko...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Väyrynen heittää ilmoille väitteitä joille ei katetta löydy, tässä pari esimerkkiä. Perustuslain rikkominen, Väyrynen tähän väitteeseen ei perustuslain asiantuntijoilta Väyrynen tukea saa. "Mikäli Suomi ei olisi liittynyt EU:n ei olisi Ruotsikaan" Väyrynen unohtaa tietoisesti, että Ruotsi yllätti Suomen päättäjät "housut kintuissa" hakemalla EU:n jäsenyyttä informoimatta siitä Suomen poliittista johtoa. Väyrynen syyttää mediaa joka hänen mielestään luo mielikuvia jotka kohdistuvat häntä vastaan, kuitenkin nuo kaksi esimerkkiä kertoo Väyrysen olevan itse se henkilö, joka pelaa mielikuvilla, joille ei katetta löydy.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Ei taida löytyä politikkoa, joka ei pelaisi mielikuvilla. Täällä meillä Kotkan kaupungin hallinnossa virkamiehetkin pelaa mielikuvilla. Sen ovat itse henkilökohtaisesti minulle todenneet liittyen mm. Kotkan kantasatamahankkeeseen. Ruotsi on joka tapauksessa ollut Suomea fiksumpi, kun ymmärsi olla liittymättä euroon. Kriisiaikana Ruotsi on porskuttanut ja suhdannevaihteluiden aikana kelluva kruunu on ollut hyväksi Ruotsille, sanokoon kuka mitä tahansa. Joka tapauksessa Paavo on ainoa oikea vaihtoehto Suomelle, että saadaan palautettua takaisin oma itsemääräämisoikeus eikä muut vie ja Suomi vikisee. EU:n touhut ovat menneet kaiken sen yli jo aikaa sitten, mitä oli tarkoitus ja siitä on tullut ns. velkaunioni. Nyt monet haluaa tehdä siitä vielä liittovaltion ja kaiken kukkuraksi Niinistö höpisee jotain omituisia omista puolustusjoukoista, josta ei saa kunnolla selvää ja joka olisi taas yksi naula lisää Suomen arkkuun, vaikka se ei ole ollut EUn tarkoitus, jota pidettiin ns. rauhanunionina. Velkaunioni, jossa Brysselin herrat jujuttaa meitä senkuin kerkeää. Tämäkö meidät tekee autuaaksi ja onnelliseksi, kun viedään ns. tuhkatkin pesästä? Onneksi britit ovat sen jo tajunneet. Brexit todennäköisesti hajottaa lisää unionia, jos maksut muille nousee tai tukia viedään pois. Harva haluaisi lisää velvoitteita, kun niitä on jo muutenkin ja omastakin takaa. Jos Unioni mielii pysyä pystyssä, niin siitä pitää tehdä pelkkä vapaakauppaliitto. Ulkorajatkin vuotaa kuin seula ja ihmiset, joiden ei pitänyt liikkua vapaasti, liikkuu nekin. Hullu touhua ja koko järjestelmä on sekaisin kuin seinäkello.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kommentti tuli väärään paikkaan, siirsin oikeaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tässä taitaa olla selitys sille miksi Huusko krijoitti tällaisen jutun, jossa on köykäiset perusteet väitteelleen.

Timo Haapala: "Helsingin Sanomien tuore gallup kertoo selkeästi, että Sauli Niinistö valitaan jo ensimmäisellä kierroksella jatkoon. Jännitysnäytelmä saadaan siitä, nouseeko Paavo Väyrynen kakkoseksi ..."
https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-200000...

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tämän bloggauksen ideana oli käydä läpi kaksi tuoretta mielipidemittausta ja tapauksia, jotka ovat tulleet tässä vaalikamppailussa esiin nyt kun loppusuoralla ollaan. Hyvä, että keskustelua syntyy.

Kiitos kun laitoit IS-linkin. Esimerkiksi tämä Timo Haapalan havainto on kohdillaan: "Väyrynen saattaa aivan hyvin nousta kakkoseksi. Haavistosta on veto pois, se on näkynyt tenteissäkin".

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

"Peli Sauli Niinistön takana"

Omituinen sanavalinta yleensä liberalismin esitaistelijana esiintyvältä Huuskolta.
Ikään kuin yksityishenkilö Sauli Niinistöä vastaan asettuminen presidentinvaaleissa olisi jotain salakähmäistä ja valtiopetoksellista toimintaa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Peliä vaaleissa paljolti pelataan: valitaan strategia ja mietitään pitkin matkaa siirtoja.

Myös presidentti Niinistö pelaa omaa vaalipeliään, johon liittyy tietty epämääräisyys esimerkiksi Nato-kannassa, mikä on purrut kyselyiden mukaan varsinkin vasemmistopuolueiden kannattajiin.

Tällainen otsikko syntyi Niinistön viimeviikkoisesta haastattelusta Usarissa:

Selvintä mitä Sauli Niinistöltä Natosta irtoaa: ”Ei” ja selitys päälle

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/239018-selvinta-m...

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Minä taas luin otsikon niin, että Niinistön taustajoukot olisivat pelanneet härskisti. Yllätyksekseni tuo viittasikin ehdokkaisiin, jotka ovat mielipidemittauksissa Niinistöä perässä. Vielä suurempi oli ihmetyksen aihe, kun kakkosena olevaa ei ilmeisesti kuitenkaan tarkoitettu. Todenmukaisempaa kai olisi ollut siinä tapauksessa puhua pelistä Pekka Haaviston takana...

Käyttäjän TomKunnas kuva
Tom Kunnas

Markku Huusko hyvä. Nimenomaisesti faktantarkistajat mainitsivat , ettei väitettä voi pitää kategorisesti vääränä. Miten käännät juttusi tikunnokkaan päinvastaista??. Kehoitan lukemaan faktan tarkastajien koko tiedoksi annon. Itse luin sen todellakin useampaan kertaa, niin hurjaa käsitetykitystä se oli ja joka luku kerran jälkeen lopputuema selveni.Vähän vilpittömyyttä, älyä ja ihmislämpöä. Ja varsinkin loogisuutta voisi toivoa tulkintoihin. 20 vuotta, kirjainoppineet, poliittinen valtaeliitti ja keskeiset mediat. Joukolla tutkineet Paavon juttuja suurennuslasilla.Tämän hetkinen faktinen tilanne. On ft tulkinta. Että populismi kiteytyy. Paavon nerouteen tehdä perustuslaista joiltakinosin!? Kyllä\Ei kysymys.Ei se Paavokaan nyt ihan niin mahtava mies oo ,että mennentullen pyörittelee suurta rakenteellista ylivoimaa, vaikka rakas onkin. Kyllä tätä juttua kannattelee vähän suuremmat voimat. fk selvitys osassa mainittiin että tarjosiko menettelytapa Paavolle ladatun aseen käteen. Hyvin perustellusti voisi päätellä. Aseen kylläkin, mutta, se savusi jo.Demokratia vois vähän nöyrtyä, ja avata tää geishi, eihän tässä kyseisessä, populismi muuta halua. Tätä asiaa ei ole avattu vielä lainkaan, mitään muuta ongelmaa tässä koko asiassa, ei ole. Vielä ei ole liian myöhäistä!!!

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Suomi vietiin todella härskisti Euro-alueeseen ilman että siitä olisi kunnolla päätetty. Joku vain totesi että näin tehdään ja niin sitten tehtiin ilman että muutettiin perustuslakia joka kertoi että "Suomen rahayksikkö on markka." Päätös euroon siirtymisestä oli siten yksiselitteisesti silloisen perustuslain vastainen. Varsinkin kun se perusteltiin sillä että se on hyväksytty tiedoksiantamismenettelyn lopussa tehdyssä äänestyksessä.

Tuo kuvastaa tosi surullisella tavalla suomalaisen kansanvallan ja demokratian tilan mikä silloin oli jäljellä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Onko sinulla huono muisti vai oletko alle nelikymppinen vai tykkäätkö vaan levittää nurinaa?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Päätös euroon siirtymisestä oli siten yksiselitteisesti silloisen perustuslain vastainen."

En sanoisi "silloisen" perustuslain vastainen vaan nykyisen. Markka on perustuslain mukaan edelleen Suomen rahayksikkö koska eduskunta ei ole vieläkään äänestänyt perustuslain sääntöjen mukaisesti markkaa pois ja euroa tilalle.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kuule Makkonen. Tarvitsen apuasi. Ketä et ehdottomasti äänestäisi? Kuka on mielestäsi pahin ehdokas?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Onpa minulla aukko sivistyksessä. Missä perustuslain pykälässä rahayksikkö määritellään?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #77

Tämä että markka on vain kummattu eli jätetty pois perustuslaista ei täytä perustuslain säätämisjärjestystä rahamuutokselle.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #78

Valistahan nyt sitten tietämätöntä, että koska ja miten tuo on "kummattu pois" vastoin perustuslain säätämisjärjestyksen? Luulin asian käsitellyn valtiopäivillä kahden eri eduskunnan toimesta?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #82

Markan vaihtamista euroon ei ole koskaan käsitelty eduskunnassa perustuslainmuutoksena. Mikäli olisi niin tästä löytyisi todisteita eduskunnan arkistosta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #88

Miksi olisi pitänyt, kun perustuslaki ei määrittele rahayksikköä?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #91

Tyypillinen saivartelijan kommentti. Perustuslaki tehtiin juuri suojaamaan kaltaisiltasi saivartelijoita jotka sitten väänsivätkin perustuslain uuteen uskoon jossa tulkinnanvapaus sai uuden mahdollisuuden. Vanhempi perustuslaki määritteli markan Suomen rahayksiköksi ja vanha laki on edelleen voimassa koska muutoksia ei tehty lainmukaisesti.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #94

Voi ei, päätit kuitenkin ruiskaista. Perustuslaki muutettiin antamaan mahdollisuuden valuutanvaihtoon, ei suojaamaan saivartelijoita.

Jarmo, vanha perustuslaki ei ole enää voimassa. Uusi perustuslaki on hyväksytty kiireettömänä kaksilla valtiopäivillä ja välissä on pidetty eduskuntavaalit. Muutos on tehty siis perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslaki muutettiin tuolloin voimassaolleen Valtiopäiväjärjestys § 67:n mukaisesti:
"67§
Ehdotus perustuslain säätämisestä, muuttamisesta, selittämisestä tai kumoamisesta on, tullakseen eduskunnan päätökseksi, 66 §:ssä säädetyn käsittelyn jälkeen ääntenenemmistöllä kolmannessa käsittelyssä hyväksyttävä jätettäväksi lepäämään ensimmäisiin vaalien jäljestä pidettäviin varsinaisiin valtiopäiviin sekä silloin muuttamatta hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä."

Hallituksen esitys HE1/1998 on hyväksytty lepäämään eduskunnassa 11.2.1998 ja uudessa eduskunnassa 12.2.1999 2/3 enemmistöllä. Perustuslaki on presidentin vahvistama 11.6.1999 ja tullut voimaan 1.3.2000.

Toisessa käsittelyssä 5.2.1999 muutosesitys kaatui lukemin 2/170 ja pääkäsittelyssä perustuslakia vastusti 4 edustajaa, 170 äänesti muutoksen puolesta. Perustuslain hyväksymiseen tarvittiin vanhan Valtiojärjestyksen § 67 mukaan lepäämään jättämisen jälkeen 2/3 enemmistö.

Europäätös on tehty kaksi vuotta myöhemmin. Sen osalta perustuslakiin ennen vuotta 2000 kirjatulla markalla ole ollut asemaa Suomen virallisena valuuttana perustuslaissa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #94

Niinhän sinä aina sanot, kun omat arhumenttisi ovat kiistämättömät...

Mikä perustuslain 731/1999 käsittelyssä oli ”lainvastaista”?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #109

"Mikä perustuslain 731/1999 käsittelyssä oli ”lainvastaista”?"

Menee toistoksi, hallitusmuodossa määriteltyä markkaa ei poistettu perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #88

Älä, Jarmo-hyvä, pissi sähkölankaan. Max tietää (teistä kahdesta ainoana) ihan tarkasti, että markka poistui perustuslaista kaksi vuotta ennen europäätöksen tekemistä. Markka valuuttana poistettiin perustuslaista kahden eduskunnan toimesta, perustuslain säätämisjärjestyksen mukaan.

Olet väitteinesi ihan hakoteillä. Max vain kiusaa sinua. Hän on valmiina laittamaan sähköt aitaan samalla, kun ruiskaiset langalle. :)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #95

"Markka valuuttana poistettiin perustuslaista kahden eduskunnan toimesta, perustuslain säätämisjärjestyksen mukaan."

Älä höpötä tyhjää, max olisi jo todistanut eduskunnan arkistosta tuon lakiesityksen jossa markka olisi perustuslain säätämisjärjetyksessä poistettu. Koska näin ei vuosien väittelyn jälkeen ole tapahtunut, etkä itsekään tuohon kykene niin voimme todeta että perustuslakia rikotaan edelleen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #97

Ensimmäisen käsittelyn pöytäkirja:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Docum...
Toisen käsittelyn pöytäkirja, Muutosesitys 2 ääntä (Aittoniemi ja Vistbacka), Perustuslakivaliokunnan mietinnön puolesta 170:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Docum...
Kolmannen käsittelyn pöytäkirja, vastaan 4 ääntä (Aittoniemi, Pehkonen, Kuisma ja Vistbacka), puolesta 170:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Docum...

Koko hallituksen esityksen (HE) 1 vuodelta 1998 (HE1/1998) käsittelyhistoria löytyy eduskunnan sivulta haulla:
https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?...

Minä varoitin, ettei kannata kusta lankaan. Max ei sinulle näitä kaivanut, minä käytin näiden penkomiseen yli puoli tuntia omaa aikaani säästääkseni sinun aikaasi. Toivottavasti olet, Makkonen, kiitollinen tai edes nätisti nolona.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #100

En löytänyt tuoltakaan lakiesitystä markan poistamisesta, eli voisitko kopioida tuon lainkohdan tänne?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #101

Eduskunnassa on uusittu perustuslaki kokonaisuudessaan. Perustuslakiin on sisällytetty 4 vanhaa perustuslaillista lakia. Uudessa perustuslaissa ei ole enää mainittu markkaa. Laki on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä. Ei ole tarvittu erillistä, markan poistamislakia.

Asian vireilletuloasiakirja löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsity...

Jos löydät esityksestä sanan markka jossain muodossa, voisit jollain tavalla väittää olevasi oikeassa.

Tuossa uudessa, hyväksytyssä, perustuslaissa ei Suomen markkaa enää, perustuslain säätämänä, virallisena valuuttana ole ollut olemassa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #102

"Ei ole tarvittu erillistä, markan poistamislakia."

Tuo on juuri sitä luovaa lakien tulkintaa. Perustuslaissa määritellään tarkkaan miten perustuslakia voidaan muuttaa ja tässä se on ohitettu ja selitetty poliittisesti korrektisti joka ei läpäise juridista tarkastelua. Älä jatka, häpäiset vain itsesi tyhmillä selittelyillä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #103

Makkonen, laki, johon viittaat, on kokonaisuudessaan lain säätämisjärjestyksen mukaisesti kumottu. Et voi vedota kyseiseen perustuslakiin kuin 28.2.2000 saakka. Uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000.

Selityksinesi vahvistat käsitystäni säkenöivästä älykkyydestäsi.

Käyttäjän RistoSuvanto kuva
Risto Suvanto Vastaus kommenttiin #100

Kaikki tuo on totta, mutta euro otettiin tilivaluuttana käyttöön jo 1.1.1999, jolloin silloin voimassa olleen perustuslain mukaan raha-yksikkö oli Suomen markka. Eduskunnan pääsihteeri Tiitinen on oikeassa muodollisesti, Väyrynen asiallisesta. On ammattijornalistilta härskiä väittää jotain muuta. Asian todellinen kulku ilmenee esim.blogistani:
http://ristosuvanto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24357...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #114

Olipa prkleen hyvä blogi! Meni jakoon.

Henry

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #114

Perustuslaista en löytänyt kohtaa tilivaluutasta. Osoitatko sen tietämättömälle?

Hallitusmuodon muutoslaki vuodelta 1991 (1077/1991) on ainoa perustuslainvoimainen laki, jossa valuuttaamme on otettu kantaa.

Kyseinen laki kumottiin vajaa kahdeksan vuotta myöhemmin. Markka on ollut perustuslakiin kirjattuna valuuttana vain tuon ajan.

Yhtä kaikki: Perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa europrosessin osalta kuten blogissasi olet kirjannut:
"sopimusmääräykset ovat Suomessa tulleet kokonaisuudessaan voimaan saatetuiksi supistetussa perustuslainsäätämisjärjestykssä säädetyllä voimaansaattamislailla. Siltä osin kuin nämä määräykset ovat ristiriidassa perustuslain kanssa, on perustuslakiongelma tullut ratkaistuksi jo vaimaansaattamislailla."

Blogisi jatkuu sanoilla: "Hupsista keikkaa ! Perustuslakiongelma tuli ratkaistuksi yhdellä valiokunnan kirjauksella. Yksinkertaista ja helppoa kun poliittinen eliitti niin halusi."

Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten perustuslainmukaisuudesta. Se on Suomen ylin perustuslakia tulkitseva elin. Sen antamista lausunnoista ei ole valitusoikeutta. Poliittinen eliitti on ihan eri asia kuin perustuslakivaliokunta. Poliittinen eliitti on kuvitteellinen ihmisjoukko, kun taas perustuslakivaliokunta on perustuslain (aiemmin Valtiopäiväjärjestyksen) määräämä eduskunnassa toimiva valiokunta, jolla on suvereeni ja yksipuolinen oikeus tulkita perustuslakia ja antaa lausuntoja, kuinka perustuslakia on sovellettava.

Hupsistakeikkaa, perustuslakia ei lainsäädäntötyössä voi olla perustuslain mukaan rikottu, koska perustuslakivaliokunta on näin lausunut. Perustuslain mukaan sillä on ollut lausuntoonsa perustuslain sille määrittämät oikeudet.

Monet toimijat ovat sotelakien käsittelyn yhteydessä tapahtuneen politikoinnin seurauksena saaneet valiokunnan toiminnasta tarpeekseen. On puhuttu riippumattoman perustuslakituomioistuimen välttämättömyydestä. Itse olen sellaista kaivannut jo suvivirsikeskustelusta saakka.

Yhtä kaikki: kaikki väitteesi perustuslain rikkomisesta ovat tapahtuneet sinun mielipiteessäsi. Lakia ei näytä rikotun. Ellet sitten löydä perustuslaintasoista lakia, jossa tilivaluuttaan olisi otettu kantaa.

Käyttäjän TomKunnas kuva
Tom Kunnas Vastaus kommenttiin #114

Kiitos! Risto! Johtavia faktoja voi olla aina vain yksi kerrallansa. Onneksi olkoon

Antti Harkila Vastaus kommenttiin #97

Onko päätös oikeanpuoleisesta liikenteestä tehty perustuslain mukaan?

Käyttäjän TomKunnas kuva
Tom Kunnas

Loogisuuden säännöt nyt vaan koskee kaikkia tasapuolisesti. Ois parempi että Paavon annettais olla oikeessa ton perustuslain kohalla. Toinen ja ainoa looginen vaihtoehtoinen tulkinta, jonka itse löysin on Perustuslakirikkomusta huomattavasti suurempi. Perustuslakimme on kuohittu pelkäksi suhteelliseksi vitsiksi, jota voi taivuttaa, täysin suhteettomasti, aina kulloiseenkiin tulo ja menokulmaan. Koko lailliselta järjelmältä katoaa, sen tukevin kivijalka. Oikeudellinen oikeutus. Kyseessä ei tietenkään ole totuus vaan yhden ihmisen vaatimaton mutta pohdittu ja moneen kertaan lähdetarkistettu(faktabaari\faktantarkistus)mielipide. Olen ymmärtänyt, että se olisi demokratian ydin. T.K

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Olin nielaista kieleni hämmästyksestä. Käsitin Huuskon otsikon että Niinistön taustat pelaa härskisti.
Mutta tuttua suomalaista mediaa Paavohan siinä tulilinjalla.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Onko teillä väyrysläisillä jo se varapresidentti varmistettuna?

Käyttäjän TomKunnas kuva
Tom Kunnas

On meillä Sini hyvä. Täydellinen anteeksianto on suomen varapresidentti. Lempeys perustuslakimme. Tuleva valuuttamme. Ihmislämpö otetaan 2025 käyttöön koko Euroopassa. Salesta ja Paavosta tulee bestiksiä ja ne käy vanhusten luona kertomassa tarinoita, hurjasta nuoruudestaan. Vähän niinku, Rautavaara ja Helismaa aikoinaan. Ei elämä täydellistä oo, mut Tauno Palon syrän ja Helena Karan silmät..is back in the finish business.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

kuunnelkaa Puheen tämänpäiväinen politiikkaradio 12.30. Vuorelma , Riutta ja joku kolmas seliti näitä galluperoja Sirkkaselle vai oliko se Pajunen. Hyväksyivåt jopa Huhtasaaren kamppanjapäällikön väitteen, että hänellä on 5 % puute gallupluvuissa todelliseen verrattuna. Kannattaa kuunnella Are3enasta

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Härskiä tai ei,
Turun Sanomat on tänään tarttunut monia askarruttavaan kysymykseen, miksi AL:n eilen ja HS:n tänään julkaisemien, päivää vaille samanaikaisesti teettämien presidentti-gallupien kannatusluvut poikkeavat noinkin suuresti toisistaan.
Siis erityisesti Sauli Niinistön kohdalla.
TS on haastatellut vaaligallupien spesialistia, emeritus prof. Pertti Suhosta, Treen yliopisto;

"Trstaina ja perjantaina julkaistujen presidentinvaaligallupien kannatuserot ovat herättäneet huomiota.

Torstai-iltana Alma Median kannatuskysely näytti kärkipaikkaa pitävän kansanliikkeen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön kannatukseksi 58 prosenttia.
Vastaavasti perjantaiaamuna julkaistu Helsingin Sanomien gallup näytti Niinistön kansansuosion pudonneen 68 prosenttiin.

Liki samoina päivinä tehdyt ja raportoidut kyselyt antavat Niinistölle siis 10 prosenttiyksikön kannatuseron.

– Ero on aika silmiinpistävä, Niinistön kohdalla lähinnä, toteaa emeritusprofessori ja mielipidetutkimuksiin erikoistunut Pertti Suhonen Tampereen yliopistosta.

Ero ei Suhosen mukaan voi johtua kyselyssä esitetystä sanamuodosta, siis siitä, miten vastaajat ovat käsittäneet gallup-kysymyksen. Lisäksi kyselyn keruuaikakin on liki pitäen sama, HS:n kyselyn keruu kesti pari päivää Alma Median vastaavaa enemmän.

Molemmat mediatalot ovat myös raportoineet gallup-tulokseen ainoastaan kantansa kertoneet vastaajat. Tämä tarkoittaa, että kantansa päättämättömät on jätetty huomiotta, kuten varsinaisessa vaalituloksessakin.

Alma Media on ilmoittanut, että yhdeksän prosenttia jätti vastaamatta kyselyyn.
– Ainoa, mikä jää on se, että tutkimuksissa on vähän erilaiset aineistonkeruutavat. Otos on muodostettu hieman eri tavoin, Suhonen arvioi Lännen Medialle.

Alma Median kyselyn otos on suurempi kuin HS:ssä, mutta Suhosen mukaan tämä vaikuttaa ainoastaan virhemarginaalin kokoon, mikä onkin Alma Medialla HS:n kyselyä pienempi.

Suhosen mielestä medioilla on yleisesti ottaen parantamisen varaa siinä, miten kyselyiden tietoja raportoidaan. Tämä auttaisi hänen mukaansa tulosten luotettavuuden arvioinnissa.

– Paheksun sitä, että laatumediat raportoivat huonosti sitä, miten tutkimukset tehdään. Kansainväliset järjestöt, joiden suosituksiin nämä tutkimuslaitokset ovat sitoutuneet, edellyttävät tarkempaa tietoa tutkimusten metodeista silloin, kun tuloksia julkaistaan, sanoo Suhonen.

Alma Media kertoi Tietoykkösen keränneen tiedot puhelinhaastattelun ja internet-kyselyn yhdistelmällä, HS:n mukaan sen käyttämä Kantar TNS -tutkimusyhtiö puolestaan internet-avusteisilla puhelinhaastatteluilla."

Lue koko TS/LM Markku Uhari täältä:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3807378/President...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Aikomatta antautua minkäänlaiseen perusteettomaan spekulaatioon, voisi ainakin olettaa, ettei presidentinvaalit 2018:n toisesta kierroksesta ainakaan mitään haittaa olisi Media-taloille. Ei siis ainakaan taloudellista haittaa, joskaan perinteinen lehtimainonta ei enää kukoista siinä määrin kuin ennen (valitsijamiehet, heille PV:t olivat oiva esivaali seuraavia eduskuntavaaleja ja miksei muitakin vaaleja ja valintatilanteita silmälläpitäen).
Mutta kyllähän tämä pieni kuhina valintojen suhteen aina lisää klikkauksia verkkomediassa, jos ei muualla.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Nyt kun on paljon ollut puhetta persujenkin kesken paperittomien keräämisestä säilöön, missä voisivat odotella, niin mitä jos tehtäisiinkin samantapainen ehdotus näille menneisyydessä eläville.

Siirretään kaikki nämä markka-aikaan kaipaavat omaan reservaattiin odottamaan kansanäänestystä asiasta, ja jos meidän tässä ajassa elävien kanta voittaa, silloin me jäämme jatkamaan elämäämme ja häviäjille rakennetaan oma reservaatti, jonka presidenttinä on Paavo ja ulkoministerinä Laura.

Valuuttana tietysti toimii vanha kunnon markka, siellä sitä sitten voisi elellä omassa utopiassa vanhassa itseänäisessä pikku-suomessa. :)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Sanoisin, että se on tämä suora henkilövaali, mikä generoi henkilöönkäyvää kampanjointia.

Iltalehdissä juuri kerrataan aikaisempien vaalien mediakampanjoita.

Tosin vain marginaaleissa. … ja kun nyt olen juuri kerrannut 1950-luvun kotimaista politikkaa (taas kerran), niin silloisiin härskiyskertoimiin ei olla vielä päästy, eikä Luojalle kiitos varmaan ”päästäkään”.

Ihan detaljina mainittakoon, että onhan tämä jo neljä päivää hierottu Huhtasaaren gradu –projekti aivan oma lukunsa. Eilen illalla katselin Teema/STV5:n uutisia, ja sinne, kurjiin noin viiteen minuuttiin, oli päivän maailman ja Suomen tapahtumista saatu mahdutettua tämä Suuri Gradu Skandaali naamoineen kaikkineen. Till tidernapas har man levat.
Ei siis mitään merkittävämpää ruotsinkielisen uutistoimituksen mukaan ollut tapahtunut. Hyvä uutinen sekin..

*

Jukka Relander kirjoittaa tänään (19.1.) blogissaan, aivan eri aiheesta tosin, mutta ilmeisen yleispäteviä vaali-ilmiöitä kuvaten:

”Vaalien alla kaikki puhuivat Teemusta, joko hyvää tai pahaa. Tässä kohdin Hallamaan tukiryhmässä laskettiin väärin: koska negatiivista julkisuutta ei saatu generoitua kovin paljon, ehdokas, josta puhuttiin, voitti.
Taitavammat strategit olisivat puhuneet omasta ehdokkaastaan hyvää. Mutta Hallamaasta ei puhunut kukaan.”

Ettei kävisi 28.1. hieman samaan tapaan.

”…ehdokas, josta puhuttiin, voitti.” Voitto se on Haataisen, Vanhasen, Kyllösen, Torvaldsin ja… , ehkä, voittaminen.

*

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Sitä minäkin tuolla Tiaisen alkuperäisessä gradu-blogissa spekuloin, kun Huhtasaari ja perussuomalaiset eivät edes yrittäneet alkeellistenkaan tiedottamisoppien mukaan purkaa pommia. Lähinnä tuli fiilis, että tunnistettiin hyvä tilaisuus saada nimi otsikoihin. Asenne taisi olla "kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta".

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Juuri näin. Huhtasaari ei olisi voinut edes toivoa mitään niin "mainiota" kampanja-apua kuin tämä Tiaisen nosto.

Käyttäjän PasiSalmi kuva
Pasi Salmi

Voihan joku vielä väittää, että Niinistö "kaikin keinoin" pyrki saamaan vaimonsa raskaaksi. Ja tässä kannattaa huomoida nuo kaikki mahdolliset keinot niin luontaisen että epäluontaisen tapojen kirjon...

Saapa nähdä.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Isänmaamme on eliitti poliitikkojen, virkamiesten ja sisäpiiriläisten paratiisi. Isänmaamme on vuosikymmenten saatossa muuttunut täydellisen epätasa-arvoiseksi väärän eliittimme vallankäytön työkaluksi, kaverisosiaalikapitalismiksi, sekä toisaalta monille tavallisille suomalaisille nöyryyttäväksi almutaloudeksi.

Omassa erinomaisuudessaan rypevä eliitti menee ja ostaa itselleen seuraavan presidentin-silläkö suomi pelastuu.

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi

Nyt en ymmärtänyt. Meillä äänoikeutetuilla kaikilla on tai oli (jos ennakkoääni annettu) yksi ääni riippumatta siitä, kellä on fyrkkaa ja kellä ei. Olen ymmärtänyt Suomen Presidentin valtaoikeuksien liittyvän ulkomaiden suhteiden hoitoon. Sisäpolitiikassa on periaatteessa ja loppupelissä sama mitä Presidentti sanoo tai on mieltä.
Kaipaako jotkut kenties Kekkosen aikoja? Siihen ei valitettavasti ole paluuta. Mörkö EU ja Euro oli agendalla Persussuomalaisillakin. Myös häeski kansan ohitus ja perustulakikysymys. Kun valtaa tuli päättää, ei kumpikaan ollut enää mikään ongelma.
Tätä voi sanoa äänestäjien pettämiseksi. Siellä Brysselissä on käynyt Suomea edustamassa kummallinen joukko. Kukaan ei ole siellä mandaatilla joilla heidät on valittu. EU pitäisi lopettaa ja markka takaisin. Pj. Halla-ahokin lupasi, mutta puhuuko hän koskaan kannattajilleen siitä enää mitään? Hän ei tullut edes pois sieltä vaikka valittiin puolueensa johtoon. Ei tietysti, kun liksa ja edut olisi poistettu välittömästi. Ja onhan se kurjaa kun tämän kauden uudet Kansaedustajatkaan eivät tule saamaan sopeutumiseleäkettä, jos äänet eivät seuraavissa vaaleissa riitä.
Harva muistaa kenen aloitteesta sekin on mahdollista. Silloinen Eduskunnan Puhemies Sauli Niinistö teki aloitteen, jolla poistetaan sopeutumiseläke heti ja nyt. Se ei aivan sellaisenaan kelvannut kaikille. Vain tämän vaalikauden uudet Edustajat eivät tule saamaan koskaan sitä. Vanhat edelleen.
Eliitti teki kämmin Puhemiehelle ja sääti lain näin jolla kaikki vanhat kävyt saa vielä sopeutua.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Olen ymmärtänyt Suomen Presidentin valtaoikeuksien liittyvän ulkomaiden suhteiden hoitoon."

Olet ymmärtänyt väärin, EU:ssa päätetään suhteet ulkomaihin, siinä ei Suomen presidentin tarvitse kuin soittaa Merkelille ja saa valmiit päätökset joita noudattaa.

Käyttäjän ojanaho kuva
Toni Ojanaho

Onhan näissä härskejä elementtejä mukana ja varsinkin sosiaalisen median kuplissa epämääräiset väitteet jatkavat eloaan faktoista välittämättä.

Jostain syystä näitä kumminkin välillä hyväksytään. Esim. Yle-Sipilä-Terrafame -kohussa epäilykset osoitettiin jälkikäteen perättömiksi. Jääskeläinen yritti hillitä ajojahtia, jonka myös suuri osa kansasta ymmärsi perusteettomaksi. Tässä tapauksessa oli kuitenkin sananvapauden kannalta erityisen tärkeää, että toimittajat olisivat saaneet jatkaa ajojahtia tosiasioista välittämättä.

Huuskolle esittäisin seuraavan kysymyksen. Miksi toimittajien esittäminä tällaiset heitot nähdään sananvapauskysymyksinä ja muun kansan tapauksessa härskinä pelinä?

Käyttäjän HenriJrvi kuva
Henri Järvi

Perustuslaista kun täällä sanailtiin niin eikö se Benin puolueessa ole sitä mieltä että meillä ei ole enää varaa edes tähän perustuslakiimmekaan, muusta puhumattakaan kun osinkoihin täytyy riittää hilloa, osinkotaloudessa kun eletään.

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi

Perustuslakiväittely näyttää tässä saaneen samoja piirteitä, kuin aikoinaan Pääministerinä toimineen Matti Vanhasen lautakasa sai. Mitenkähän nämä liittyvät mitenkään käynnissä olevaan Presidentinvaaliin? Vanhasen Matti on nyt ehdolla, joten voisihan tuon case lautakasan ottaa vieläkin esille. Toisiko se kenties yhden, tai jopa kaksi ääntä lisää ehdokas Väyryselle. Ja mitä se taas vaikuttaa nykyisen Pääministerin asemaan miten Väyrynen oman valitsijayhdistyksensä takana saa ääniä. Valitsijayhdistys ei tietääkseni ole puolue.
Myös monelta menee sekaisin se, että mitä vaaleja tässä itseasiassa käydään. Ei nyt ole Kansaedustajien vaalit, vaikka sensorttisilla arguenteilla moni ehdokas kisassa onkin mukana.
Ehdokas Niinistö ei ole yksin saattanut Suomea yhtään mihinkään, joten jos tai on joskus rikkottu perustuslakia Suomen liittyessä rahaliittoon tai Euroopan Unioniin niin moni arvioi yksittäisen kansanedustajan ja ministerin vanhojen valtasuhteiden olleen tuolloin diktaattorin tasolla.
Diktatuuriahan Suomessa ei ole ollut sen koomin kun Kekkosen valtakausi päättyi ja Väyrynen on ainoa sen aikakauden edustaja tässä vaalissa. Ja puheet ovat tasan sen mukaiset.
Kansa kuitenkin valitsee meille Presidentin ja se on sitten pulinat pois. Itse olen jo ääneni antanut kuten moni muukin. Voin miltei varmasti sanoa, että tämä jankkaaminen on tuloksen kannalta turhaa. Otetaan se perustuslakiasia sitten esille, kun käydään nämä vaalit. Jatketaan syyttelemistä ja poteroiden kaivuuta syvemmiksi. Kyllä se Suomi sillä pelastuu.
Ps. Turun suunnalla olisi töitä pitkäksi aikaa Mayer sai taas kaksi 2.5 miljardin euron arvoista paattia tehdäkseen. Luulen ettei toimitusjohtaja yksin niitä saa miillään ajoissa kasaan. Niiden muiden lisäksi. Kun tilauskirja on täynnä jo hamaan tappiin. Menkää töihin, jos olette vailla. Ne ovat luvanneet opettaakin, jos ei osaa tehdä laivoja. Siinä lähellä rakennellaan kalliita mersuja. Niilläkin on pulaa tekijöistä. Vientikin vetää, joten eiköhän se tästä. Minä en markkaa kaipaa. Niitä ei mulla koskaan ollukkaan. Ei ole eurojakaan, mutta lainat on maksettu lähes nollassa olleiden korkojen myötätuulessa kokonaan. Muistuu vain mieleen se ensimminen markkalaina, kun sen korko kiipesi pahimmillaan 17.5%:ttiin. Ei ole kaipuuta siihenkään. Eikä Niinistöllä ollut siinä asiassa mitään tekemistä. Väyrysellä oli. Hän oli silloin ministeri.

Anne Savola

Olen muutamia viikkoja kuulostellut ja lukenut ylistäviä mielipiteitä Sauli Niinistöstä. Sauli Niinistö - hän on hyvin hoitanut presidentin tehtävät jne. Itse en voisi edes kuvitella äänestäväni Niinistöä. Muistan nimittäin ajan kun tämä mies oli kansanedustajana. Muistan myös, että hän on koulutukseltaan juristi - joku oik.tiet.kandi, vai ?
Niinistö saattoi ja saattaa kääntää mustan valkoseksi tuosta vaan. Kieroilu ja altakulmain katsannot kertovat sellaista, josta en pidä. Suomi tarvitsee presidentin, osaavan, oikeudenmukaisen ja lisäksi ulkoiselta olemukseltaan kookas ja suoraryhtinen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset