Markku Huusko

Suvi Lindénin touhut ovat keskisormea työttömille

  • Suvi Lindén ministeriaikaisessa arkistokuvassa vuodelta 2010. Kuva: Petteri Paalasmaa
    Suvi Lindén ministeriaikaisessa arkistokuvassa vuodelta 2010. Kuva: Petteri Paalasmaa

Kokoomuksen entinen kansanedustaja ja ministeri Suvi Lindén on ajautunut keskelle tapahtumia, joiden ympärillä on niin syvä usva ja hämärä, ettei läpi näe. Hän on ollut Ugandan Kampalassa ”avaamassa ovia” liikemiehen kanssa, joka on löytynyt hotellihuoneestaan kuolleena.

Vuoden 2011 vaaleissa eduskunnasta pudonnut ja myös Oulun valtuustosta vetäytynyt Lindén on ollut Kampalan tapahtumista vaitonainen. Miten hän liittyi liikemiehen Patria-kuvioon vai liittyikö mitenkään, on yhä auki.

Tietoa on julkisuuteen kuitenkin tihkunut. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on saanut haltuunsa paikallisen toimittajan nauhan, jolle Lindén oli puhunut, koska oli luullut puhuvansa poliisille. Siinä hän muun muassa kertoi olleensa selvittämässä bisnesmahdollisuuksia Ugandassa.

Mitä lie bisnesmahdollisuuksia, mutta monen muun kysymyksen ohella tapaus on nostanut esiin kansanedustajien sopeutumiseläkkeen, joka on joissain tapauksissa ylenpalttisen antoisa.

Vuosina 1995–2011 eduskunnassa istunut Lindén kuuluu näihin tapauksiin, sillä 55-vuotias oululainen on nostanut lehtitietojen mukaan jo vuosia noin 5 000 euron kuukausieläkettä sen lisäksi, että hän tekee konsultointitöitä oman yhtiönsä lukuun.

Suvi Lindénin pyörittämä PearlCon Oy teki vuonna 2016 liikevaihtoa 53 000 euroa ja voittoa 16 000 euroa. Sen kaupparekisteriin ilmoitettu toimiala on ”sijoitus- ja konsultointipalvelut sekä kaikki muu laillinen toiminta”.

Palkkaa hän ei yhtiöstä ole nostanut, mutta voittoa yhtiöön on kertynyt kolmessa vuodessa noin 21 000 euroa.

Tällainen konsulttiyhtiö on vähän niin kuin säästöpossu, josta omistaja voi nostaa tulevaisuudessa osinkoa, koska voittoja kertyy. Esimerkiksi konsulttimatkojen reissukulut voi panna kätevästi yhtiön piikkiin ja palkkaa ei ole pakko itselleen maksaa, jos on muita tuloja.

Suvi Lindén on ollut poliitikonuransa jälkeen yritysmaailmassa muutenkin kuin konsulttifirmansa kautta aktiivinen. Hän häärää Jämsässä tahmeasti etenevän ”Suomen Piilaakso” -hankkeen parissa, NxtVn Finland -yhtiön hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa.

Työttömälle vastaavan laajuinen liiketoiminta ei onnistuisi mitenkään ilman korvauksien menetystä.

Ex-ministeri Lindénin tapauksessa lisänärkästystä on herättänyt hänen Iltalehdelle aiemmin antamansa lausunto: ”Ainakin omalla kohdallani soveltuvat työt ovat Helsingissä ja itse asun Oulussa”.

Miltä sekin mahtaa toiselle paikkakunnalle töihin patistettavasta työttömästä näyttää? Tai eläkeläisestä, jonka etuuksia on leikattu?

Ei varmasti kivalta, ehkä jopa keskisormelta.

Nyt on viimeistään aika purkaa kansanedustajien nauttimat ylianteliaat sopeutumiseläkkeet ja asettaa ne samalle viivalle nykyisen, kooltaan ja kestoltaan selvästi niukemman järjestelmän kanssa. Uusi järjestelmä koskee vuonna 2011 tai sen jälkeen ensimmäistä kertaa valittuja kansanedustajia.

Esimerkiksi vanhasta järjestelmästä nauttiva Lindén voi ilman lain rukkaamista nostaa jättimäistä sopeutumiseläkettään 65 ikävuoteen asti ja siirtyä sitten vanhuuseläkkeelle. Nykyisen sopeutumisrahan enimmäiskesto on kolme vuotta joitain poikkeustilanteita lukuun ottamatta.

Päällä vanhan järjestelmän lopulliseksi purkamiseksi on 70 000 nimeä jo kerännyt kansalaisaloite, ja myös eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) on paheksunut suuria sopeutumiseläkkeitä tähän yhteiskunnalliseen tilanteeseen sopimattomina.

Kansalaiset ovat poliitikoille sopeutumiseläkkeestä aivan syystä närkästyneitä, aivan kuten he olivat myös vaalirahoituskohun aikaan. Se närkästyminen maksoi keskustalle ja kokoomukselle yhteensä yli 20 kansanedustajapaikkaa vuoden 2011 vaaleissa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

28Suosittele

28 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (92 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tästä on hyvä tehdä esimerkki siitä minkälaisissa tilanteissa taannehtivaa lainsäädäntöä pitää säätää. Lakeja säätävät päättäjät voivat käyttää häikäilemättömästi hyväksi sitä periaatetta, jossa ei haluta ollenkaan säätää taannehtivia lakeja. Periaate on teoriassa hyvä. Käytännön elämässä on tilanteita, joihin se ei sovellu. Koska raadolliset ihmiset päättäjinäkin voivat käyttää tilannetta hyväksi.

Sopeutumiseläkkeen väärinkäyttö pitää lopettaa taannehtivalla lailla.

Oliko laki eläkkeiden taitetusta indeksistä myös taannehtiva? Koskiko se voimaan tullessa silloin jo eläkkeellä olevia?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Määritellään sitten taannehtivuudeksi tai ei, mutta asiantuntijan mukaan sopeutumiseläke olisi muutettavissa sopeutumisrahaksi.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707142200265...
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1967/19670329

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Suvi Linden on myös neljässä muussa yhtiössä veljensä kanssa Fonecta Finderin mukaan.
Olen samaa mieltä Markku Huuskon kanssa. Sopeutumiseläkeläisten rahan kuppaaminen ja kansanedustajien uusikin järjestelmä ovat tulleet tiensä päähän.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Eduskunnan sivuilla lukee sopeutumiseläkkeen perusteluissa näin; "Sopeutumiseläke
Ennen vuotta 2011 kansanedustajana ollut voi saada sopeutumiseläkettä, jos hän ei työllisty työmarkkinoilla. Ehtona on, että henkilö on toiminut kansanedustajana vähintään seitsemän vuoden ajan. Sopeutumiseläkettä maksetaan vain siltä osin kuin eläke ei yhdessä ansiotulojen kanssa ylitä kansanedustajan eläkkeen enimmäismäärää." https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/elakke...

Ei mene oikein jakeluun, jos oman yritystoiminnan, jopa useiden, pyörittämistä ei katsota työn tekemiseksi. Varsinkin, kun yritystoiminnan tulot ovat lain edellyttämää ansiotuloja suuremmat. Ei pitäisi olla mitään merkitystä sillä, ettei ole ryhtynyt nostamaan palkkaa yrityksestä/-ksistä vaan jättänyt "säästöön" myöhemmin nostettavia osinkotuloja varten ja etenkin kun lain mukaan pääomatuloja ei katsota sopeutumiseläkettä rajoittavaksi tuloksi. Kaiken järjen mukaan on katsottava ryhdytyn toimenpiteisiin lainsäädännön kiertämistoimiin nostetun sopeutumiseläkkeen turvin, jolloin yritystoiminnasta normaalisti työstä nostettua palkkaa ei ole otettu (käytetty elketulo elantokustannuksiin).

Kaiken huippu tässä kansanedustajia koskevissa sopeutumiseläke- ja sopeutumisrahalainsäädännöissä on tapahtunut oman edun tavoittelu. Tavanomainen korruption muoto muissa maissa, miksi ei meillä ole aiemmin nostettu suurempaa meteliä. Myös 2011 säädetty sopeutumisraha on kohtuuton tavallisen kansalaisen verrattavissa saataviin työttömyysetuihin. Perustuslakia näyttää sovelletun myös omia etuja tavoitellun, sillä ko. valiokunta muodostuu kansanedustajista itsestään.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Päivi Lipposen tapauksessa ymmärsin, että voi nostaa sopeutumiseläkettä, jos ansiotulot eivät ylitä 1200 €. Sen vuoksi Päivi jäi osapäivätoimiseksi opettajaksi. Tämän lisäksi Päivi toimi vielä Paavon perustaman ja omistavan yrityksen toimitusjohtajana. Paavon yrityksen tulot olisivat kymmenkertaiset Suvi Lindenin tapaukseen. Mielestäni Lipposten valtion kusetus on paljon raadollisempaa kuin Lindenin. Päivillä kunnallinen osapäivätoiminen opettajan virka, sopeutumiseläke ja Paavon firman tj. Paavokin on firmoillaan ratsastanut poliittisilla suhteillaan ja kontakteillaan.

Ja mikä on sitten tämä ex-pressa Ahtisaari. Pumppaa valtion tukirahaa yritykseensä suokuokalla.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Jaakko Ojaniemi, kyllä noita kuppaajia löytyy melkeinpä joka lähtöön, kun vain on pienikin sauma käyttää valtion varoja hyväkseen tavalla tai toisella. Mutta se, että on itse vaikuttamassa tuohon kuppaamisetujen nostamiseen, on mielestäni kaikkein härskeintä. Sopeutumiseläkkeet ja sopeutumisrahat ovat itse edustajat "antaneet" itselleen. Auta armias, kun pitää tehdä lakia tavallisen kansalaisen etuihin, niin silloin ollaan kipeitä ja köyhiä. Politiikot ottavat aina ensimmäiseksi puheeksi velkakierteen katkaisemisen, mutta ei tuolla ole ollut vaikutusta milloinkaan omien etujen kohdalla. Ei edes 2011, kun sopeutumisrahalain säätivät.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Jos kansanedustajien etuja karsitaan, voivatko kansanedustajat mennä lakkoon?

Mikä AY- liike pitää huolta kansanedustajien eduista työelämässä?

Saisiko mitenkään kansanedustajia töihin halvemmalla kuin nyt?
Tulisivatkohan jonkun muunmaalaiset kansanedustajina edullisemmaksi kuin suomalaiset kansanedustajat?

Voisiko koko kansanedustajalaitoksen kilpailuttaa ja ulkoistaa?

Halvimmaksi tulisi tietenkin lopettaa koko laitos ja jakaa tehtävät ja EU:n ja uusien perustettavien maakuntien kesken.

Voisvatkohan Saksan tai Ruotsin kansanedustajat hoitaa viraapelihommina myös Suomen kansanedustajien hommat?

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

AY-liike taistelee Suvin ja hänen kaltaistensa puolesta.
AY-liike vaati, että myös syräytyneet työtävieroksovilla kansanedustajilla on oikeus mennä Työkkäriin, osoittaa että on aktiivinen, tehdä töitä ilman palkkaa ja tarpeen vaatiessa mennä myös Fattaan ja leipäjonoon.

Kuitenkin pieni varoituksen sana: Ei ole soveliasta, mennä leipäjonoon minkkiturkki päällä vaikka siihen oikeus onkin. Siis oikeus olla pukeutuneena minkkiturkkiin leipäjonossa.

Henkilökohtaisesti ehdotan, että joku työtön rupeaa, vaikka sikonsa nimissä ja siskolle perustettavassa firmassa, painattamaan T-paitoja. Teksti voisi olla:
"Tule sinäkin Suvi vaan reilusti leipäjonoon!"

Henry

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kuitenkin pieni varoituksen sana: Ei ole soveliasta, mennä leipäjonoon minkkiturkki päällä vaikka siihen oikeus onkin."

Ei se minkkiturkki tietenkään ole sopivaa kesähelteellä, voi olla liian lämmin se.

Näillä pakkasilla minkkiturkki olisi sensijaan sopiva asuste leipäjonossa, ainakin ellei siellä jonossa ole näitä vihretäviä ihmisä mukana, siis niitä turkistarhauksen vastustajia.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #10

Minkkiturkki on helvetin kylmä. Kokeile joskus.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #36

Minkkiturkkeja saa nykyään Uffasta todella halvalla, jos ei kaipaa viimeisen muodin mukaista disainturkkia. Satanen riittää siihen hyvin, ja sillä voi mennä leipäjonoonkin kun panee turkin hintalapunkin rintapieleen. Suurin ongelma turkin käytössä on turkkien vihreät tuhrijat, mutta siihenkin auttaa tuo hintalappu:). Kierrätetyt turkit eivät ole rikos, näin olen kuullut.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #56

Turkkihan on jo aina kierrätetty. Eläimeltä ihmiselle.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

"Suvi Lindénin touhut ovat keskisormea työttömille"

KOK-touhut ovat, eri vivahteineen - järjestäen.

Henry

Toni Tamminen

Uganda on kansalaisiaan valvova valtio. Internetin käyttäjien valvonta Ugandassa on viime vuosina lisääntynyt. Suomessa ollaan ajamassa kiireellisesti läpi tiedustelulakeja. Suomessa on siis todellinen tarve ja syy saada konsultointipalveluja käyttöönsä näiltä, jopa eläkkeelläkin Pro Patria (isänmaan puolesta) töitä tekeviltä kunniakansalaisiltaan.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Nyt kun on käynyt ilmi, että Suvi Lindén on bisneskuvioissa varsin yllätyksellinen, oli hän sitä myös poliitikkona. Hän teki vuonna 2002 äkkiliikkeen, kun ilmoitti eduskunnan kyselytunnilla erostaan kulttuuriministerin paikalta golfkenttäjupakan seurauksena (silloinkin puhuttiin rahasta):

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kultt...

Hänen uransa kansanedustajana jatkui vuoteen 2011 asti, eli hän meni läpi golfjupakan jälkeen 2003 ja vielä vaalirahasotkuvaaleissa 2007. Jälkimmäisten vaalien jälkeen kokoomus nosti hänet viestintäministeriksi. Noilla ministeriansioilla ovat jotkut ovet epäilemättä joissain maissa auenneet.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Hyvä-porukalla" mennään pitkälle. Vaikka valheellisesti, mutta omat kaverit pelastavat ja menestys vain jatkuu. Kokoomuksestakin löydän vieläkin joitakin hyviä puolia kuten puolustuksen tukemisen ja tietyn yrittäjyyden tukemisen (suureksi osaksi mokaavat senkin tosin mm. suuryritysten haitallisilla tuilla.. ja loppupeleissä ei heistä ole pienyrityksille liiemmin ollut apua), mutta mutta...... loppu pesiytynyt korruptio pilaa kaiken.

Kaiken lisäksi pellehörhöt Vartiaisista lähtien eivät tuo uskottavuutta. Muuten ehkä/tuskin, mutta samaan aikaan omat Lindenit ja kaverit jokapuolelta ottavat omia etujaan kuvitellen olevansa oikeutettuja niihin.... ja ovathan he lain mukaan... kun oma kaveriporukka sponssaa - ja miksei tekisi niin, aika hienoa. Räikeä ristiriita jää kun köyhimpien pitäisi hajoittaa perheensä ja muuttaa johonkin pirun puhelinmyyntiduuniin Vartiaisen mukaan (puhelinmyynti==ihmisten kusetusta.. valitettavasti vielä laillista mummojen/pappojen/heikoimpien huijausta.. olen tutustunut tähän). Esimerkkejä olisi useammalle A4:lle miten järjettömästi halutaan ihmisten toimivan, samaan aikaan "parempien" ihmisten ottaessa etunsa eri firmojen osingoista ja bonuksista jne. jne.. Raha todellakin tulee rahan luo.

Vaikka kansalle tarjotaan realityshowta ja leipää saa (ainakin suurimmissa kaupungeissa) leipäjonoista, niin tuskin edes leipä ja sirkushuvit riittävät loputtomiin pitämään tämän farssin pystyssä. Jotain muutosta on tulossa.... muutoksen muoto on vielä haussa, mutta eihän tämä hyvältä näytä.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Suvi Lindén vika!

Kunta-alan mahtavat palkat, viiden vuoden irtisanomisaika, jne, jne.
Mutta nämä ei työttömän silmää kirvele, koska....

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Tässä nyt ehdotetaan kuin sotasyyllisyys oikeudenkäynnissä elikä taannehtiva laki. Suvi Linden toimii aivan olemassa olevien lakien mukaan ja sillä siisti. Huomatkaa että 5000 € kk sopeutumiseläkkeestä napsahtaa kk 1850 € veroa.
Inkvisiittorit ovat taasen viemässä roviolle Suvi Lindeniä joka sinällään on jo oikeutettu mielestäni intimenttisuoja lain piiriin kuuluvaksi ja jos tätä ikävää outoa kuolemaa ei olisi olut niin mistä media ja some sitten kirjoittelisi.
Sinällään lainsäätäjillä on tietysti oikeus säätää tulevaisuuteen vaikuttava kansanedustajan sopeutumiseläkelaki. Huomioikaa kuitenkin että kansanedustaja on luottamustoimessa ja ansaitsee hyvityksen keltaisen nesteen tolppana ja irvailun, törkykommentoijien objektina olemisesta.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Sopeutumiseläkkeen poistaminen taannehtivasti oli vireillä jo ennen Uganda-kohua.

Ilkka 5.2.2018: Puhemies Paula Risikko: Sopeutumiseläke ei ole tästä päivästä, siihen tulee muutoksia

https://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/risikko-kansa...

Ei sen nostaminen laitonta tietenkään ole, mutta onko sitä tarkoitettu nostettavaksi vuosikymmenen, jopa parin, ajan ja vielä ihan kohtuullisia tuloja tuottavan yritystoiminnan (lue: työnteon) ohessa?

Juha Hämäläinen

Sopeutumiseläkettä en myöskään uskoisi muuhun tarkoitetun kuin siksi ajaksi, jona etsii edustaja itselleen uuden työn.

Nyt eläke on muuntunut lisäansioksi tai aikaistetuksi vanhuuseläkkeeksi. Vika on eläkkeen maksajan. Asia tietenkin vaatii korjauksen. Miksi sitä ei vielä korjattu, sehän on itsestään selvää. Ei ole kukaan vaatinut sitä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Minun käsitykseni mukaan hän "tallettaa" kaikki tulonsa ja johtokuntapaikkojen palkkiot omaan yritykseensä säästöön tulevia aikoja ajatellen, kun ei enää ole pelkoa sopeutumiseläkkeen lakkauttamisesta.

Kuinkahan moni muu sopeutumiseläkeläinen tekee samoin? Sehän ei ole normaaliin palkkatuloon verrattavaa ansiotuloa. Vai tietääkö joku tämän paremmin/varmemmin kuin minä?

Juha Hämäläinen

Se on Kaija yleistä työttömien keskuudessa. Luvatonta, mutta yleistä kuten muukin pimeän duunin teko. Se on EUn laajuinen urheilulaji.

Viime syksynä kävi 5 hengen työttömien työporukka Irlannista pesemässä lähiömme omakotitalojen kattoja. Kaverit olivat matkassa upouudella Irlantiin rekisteröidyllä pakettiautolla, jossa oli kemikaalit ja painepesurit. Kaverit tienasivat 3.-5.000€ päivässä. Onhan noita. Toiset asentavat rännejä tai kaatavat puita. Ovat pääministerin palkoilla vähintään nettona siis

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #37

Jos työttömät voisivatkin tehdä pimeää duunia niin se varmasti parantaisi työhaluja. Ihminen on sellainen eikä sille mitään mahda.

Viina maistuu paremmalta jos sen juominen on laitonta, samoin huumeet, tupakka ja työntekokin.

Kyllä erilaisten palvelujen tarjoajat antavat myös kuitin, jos sitä halutaan, mutta mieluusti tekevät myös kuititta.

Tämä kotitalousvähennys tekee hallaa pimeälle työnteolle, kun verottomuus on tavallaan virallista, eikä siitä tule enää sitä lisäetua kuin mitä laittomasta, eli pimeästä duunista tulee.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #44

No, kyllä se kotitalousvähennyskin ainakin eräillä aloilla pistetään sinne lähtöhintaan mukaan. 'Tehän saatte tästä kotitalousvähennyksen.'

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #37

Kiitos Juha vastauksestasi, joka kyllä teki minut vähän hölmön idealistin surulliseksi.
Miten kuppaa valtion rahakirstua yksinhuoltaja äiti, joka istuu kaupan kassalla joka päivä leipänsä eteen ja maksaa joka pennistä säädetyn veron ilman "porsaanreikiin" turvautumista? Se ei vaan ole oikein, että se toisille on jopa sallittua.

Pitäisi edes entisten ja nykyisten luottamushenkilöiden käyttäytyä oikein ja oikeudenmukaisesti lakia kunnioiittaen. Tai sitten pitää lait kirjoittaa niin tarkasti ja kohtuullisiksi, ettei tämän kaltaisia vääryyksiä voi ilman seuraamuksia tehdä. Nythän vielä puhutaan näistä kansamme "valioyksilöistä" joita on vain nuo harvat ja valitut 200- kappaletta kerrallaan. Jos he eivät edes pärjää ilman puliveivauksia, niin mihin olemmekaan menossa?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #45

"Nythän vielä puhutaan näistä kansamme "valioyksilöistä" joita on vain nuo harvat ja valitut 200- kappaletta kerrallaan. Jos he eivät edes pärjää ilman puliveivauksia, niin mihin olemmekaan menossa?"

Valioyksilöt ovat aina olleet pahimpia puliveivareita. Puliveivausta on sekin että he opettavat tavalliselle kansalaiselle kunniallisuutta ja rehtiyttä.

Tällaista on maailman meno nyt ja aina se on ollut sitä samaa.

Sanoisin kuitenkin sille kaupan kassalle ettei puliveivaus suinkaan kannata jos ei sitä osaa. Eivät ne valioyksilötkään aina onnistu ja pieleen menee heidän puliveivauksensa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #50

Miten joku kaupan kassatyttö voisi edes mitään puliveivata, ei sen paremmin kuin joku säännöllistä palkkatuloa tienaava muukaan oieni ihminen.
Tämä esimerkkini yksinhuoltajaäidistä, joka aamulla vie lapsensa päiväkotiin bussilla ja työpäivän jälkeen sama keikka toisinpäin, niin juuri hän joutuu rahoittamaan pienestä palkastaan näitä minun mielestäni väärintekijöitä, - Se ei vaan ole oikein!

Minusta lait pitää tehdä niin oikein, ettei väärintekoja voi kukaan tehdä, eikä myöskään muiden sitä hyväksyä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #53

"Minusta lait pitää tehdä niin oikein, ettei väärintekoja voi kukaan tehdä, eikä myöskään muiden sitä hyväksyä."

Mutta kun ne puliveivarit aina valitaan niitä lakeja laatimaan.

Kenen syy?

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #45

Tämä ilmiö on Kaija minustakin osoitus heikosta moraalista. Mutta useimmat meistä ovat hiljaa opportunisteja eli käyttävät tilaisuudet hyväkseen kylmän rauhallisesti, lailliset ja laittomat.

Tavallinen palkansaaja on laitettu sellaisen kontrollin alle, ettei euroakaan pääse hyötymään ylimääräistä ilman verottajan interventiota. Onhan se väärin, että näin on ja monille muille ryhmille on porsaanreikiä valittavaksi asti ja heitä neuvovat verovaroilla koulutetut juristit.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

1850 : 5000 = 37 % on kohtuullista kun kuulemma 1600 euron eläkkeestäkin menee sentään 25 % sanoi tuttava! Eläkkeiden pidätystaulukko on noin 10 % korkeampi kuin palkkatulojen pidätykset! Silti monella poliitikolla, muka-netti-asiantuntijalla ja muilla suvi-anneilla on muka parempi tieto asiasta väittäen että pidätys on molemmissa tapauksissa yhtä suuri, mikä on emävalheiden emävalhe sanoi tuttava.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Laskin sitten verohallituksen veroprosenttilaskurilla pidätysprosentin Vantaalla 30000 tuloilla.

Eläkeläisellä menee 23%.
Saman palkkatulon saajalla, yli 65v, menee 15%.
Palkkatulon saaja maksaa lisäksi eläkevakuutusmaksua ja työttömyysvakuutusmaksua 8,25%-yksikköä. Yhteensä siis pidätys 23,25%.
Nuoremmilla pidätys on yhteensä 22,25%.

Joten aika sama jää niin eläkeläiselle kuin palkkatyöläisellekin samasta kuukausitulosta.

1600 euron eläkkeen vuosisumma on 19200, josta veroprosentti 16,5 (kirkollisveron kera 17%). Joten taisi tuttava hieman harhauttaa, vajaan 10%-yksikköä...

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #68

Juuri näin on. Säännöt ovat monella hukassa. Tuossa tuoreeltaan törmäsin tyyppiin, joka sanoi minua valehtelijaksi, kun kerroin maksaneeni ansiotuloistani veroa 50%. Hän ei voinut ymmärtää sen voivan olla totta.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #68

Juuri näin on. Verosäännöt ovat monella hukassa. Tuossa tuoreeltaan törmäsin tyyppiin, joka sanoi minua valehtelijaksi, kun kerroin maksaneeni ansiotuloistani veroa 50%. Hän ei voinut ymmärtää sen voivan olla totta.

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Suvi Lindénin toimintaa voisi verrata perustulokokeiluun.

Kun antaa työttömälle vastikkeetonta rahaa, se mahdollistaa yritystoiminnan sekä lisätulojen hankinnan.

Toki Lindénin saama rahamäärä on suurempi kuin perustulokokeilussa, eikä hän näytä saava lisätulojakaan, mutta toimettomana hän ei ole ollut.

Kannatan itse perustuloa. En kannata kansanedustajien sopeutumisrahaa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kannatan itse perustuloa. En kannata kansanedustajien sopeutumisrahaa."

Minä kannatan sopeutumisrahaa, mutta en perustuloa.

Kansanedustajan pesti pitää olla houkuttava, mutta jonkinlainen karsinta siinä pitäisi olla että yleensä pääsee ehdokkaaksi. Pitäisi osoittaa kykynsä toimia kansanedustajana, ennenkuin saa ryhtyä ehdokkaaksi.

Tuloa ei pitäisi mielestäni maksaa joutenolosta vaan työnteosta. Uskon vahvasti että osa porukkaa keksii tavan tulla mukavasti toimeen pelkällä perustulolla.

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Tälläkin hetkellä ihmiset saavat tuloa tekemättä mitään. Sitä kutsutaan toimeentulotueksi. Toinen asia on työttömyyskorvaus, sitä saadakseen täytyy täyttää tietyt kriteerit.

Perustulo mahdollistaisi lisätulojen saannin ilman, että senhetkisen tulon saaminen lakkautuisi käsittelyjen ajaksi. Se on yksi syistä, minkä takia ei kannata ottaa vastaan lyhytaikaista työtä.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Suvi Lindenin touhut näyttävät ainakin pyörittämänsä yrityksen liikevaihdon perusteella olevan melkoista puuhastelua verrattuna joidenkin toisten julkisuudessa viime aikoina olleiden ex-edustajien touhuun.

Yhtä kaikki, sopeutumiseläke on vain yksi puoli asiassa. Toinen on tämä "säästöpossupuoli", jotka yhdistettynä meillä on saatu käytännössä luotua verovapaa rälssi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Puuhastelua" tuo on vain, jos uskomme, että Lindenin bisnekset näkyvät hänen kotimaisen yhtiönsä kirjanpidossa. Tapahtumat Ugandassa antaisivat aiheen kotimaisille viranomaisille tutkia Lindenin bisnekset pohjiaan myöten.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Päätoimittajan kanssa samaa mieltä.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Huusko: "Tällainen konsulttiyhtiö on vähän niin kuin säästöpossu, josta omistaja voi nostaa tulevaisuudessa osinkoa, koska voittoja kertyy. Esimerkiksi konsulttimatkojen reissukulut voi panna kätevästi yhtiön piikkiin ja palkkaa ei ole pakko itselleen maksaa, jos on muita tuloja."

Mitä tässä on Huuskon mielestä väärin? Eikö Huuskonkin työmatkat kustanna työnantaja?

Yhtiön on tehtävä voittoa, muuten se menee konkurssiin. En tiedä yhtään yhtiötä tai yritystä, jonka tavoite ei olisi tehdä voittoa.

Toisaalta Suvi Lindenin konsulttifirma ei elätä ketään. Jos vuosien saatossa ei ole kertynyt enempää omaa pääomaa kuin 21 000 €, niin ei sillä kukaan elä eikä kulujaan maksamaan pysty. Tuosta summasta voidaan vuosittain maksaa osinkoa yhtiön kaikille osakkaille n. 9 %, josta sitten menee vielä veroa 7,5 %.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ei yritystoiminnassa ole mitään pahaa, päinvastoin.

Tässä kansanedustajan sopeutumiseläkkeestä: https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/elakke...

"Ennen vuotta 2011 kansanedustajana ollut voi saada sopeutumiseläkettä, jos hän ei työllisty työmarkkinoilla. Ehtona on, että henkilö on toiminut kansanedustajana vähintään seitsemän vuoden ajan. Sopeutumiseläkettä maksetaan vain siltä osin kuin eläke ei yhdessä ansiotulojen kanssa ylitä kansanedustajan eläkkeen enimmäismäärää."

Yrittäjyys ei ilmeisesti ole työllistymistä. Ainakaan jos ei maksa itselleen palkkaa.

Juha Hämäläinen

Yrittäjyys ei ole automaattisesti työllistymistä. Työnteko ei tarkoita, että on työllistynyt. Kuten kirjoitit, on työllä ansaittava elantonsa.

Pikkufirmat eivät voi tyhjentää pieniä tilivarojaan omistajan taskuun. On oltava varoja sivussa erilaisten kulujen maksuun. Pienessä konsulttipuuhassa ei tulovirtoja ole säännöllisesti. Lindenin puuhat ovat nakkikioskitason alapuolella. Kun verottaja perii verot, sähköyhtiö sähkölaskun, hankittava firmaan uusi tietokone tai auto tai maksettava juristin lasku niin on rahaa oltava sivussa hyvinkin kymppitonneja.

Kansalaiset kauhistelevat tyhmyyttään toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan titteleitä. Pikkufirmassa voi yksi ja sama henkilö olla näissä rooleissa ja lisäksi myyntijohtaja, konsultti ja kehitysjohtaja ja talonmies. Onhan noita nähty.

Ei ole ihme, ettei Suomi pärjää taloudellisesti. Ruokittavia riittää, rahan tekijöitä ei.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Paljonkohan käteistä korruptiorahaa mahtoi kadota konsulttimiehen hotellihuoneen kätköistä ja oliko siinä tapauksessa kyseessä Patrialta saatu rahatukku vai eläkeläisministerin säästöt vai peräti molemmat ?

Tapaus herättää monenlaista pohdintaa ja aina on syytä muistaa, että joskus totuus on tarua ihmeellisempää.

P.S. Lapsena kuuntelin innokkaasti radiokuunnelmina Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja.

Juha Hämäläinen

Suvi Lindenin nostaminen tikun nokkaan on naivia. Sopeutumiseläkkeet ovat laillisia ja ne myöntää eduskunta itse jäsenilleen. Koko äkämölö pitää kohdistaa edun myöntäjään eikä yksittäiseen edunsaajaan. Ja edunsaajia on liuta muitakin.

Etu on osa kansanedustajien työsuhdepakettia. Itse en lähtisi neljän tonnin netolla kuuna päivänä hoitamaan maan asioita ja olemaan jatkuvasti saatavilla. Palkka on naurettava.

Olen samaa mieltä blogistin kanssa vain siitä, ettei sopeutumiseläkettä tule maksaa, jos on muissa kokopäivätöissä, joilla elää.

Mitä tulee Lindenin Ugandan reissuun niin siihen ei nykytietojen mukaan liity yhtään mitään luvatonta eikä myöskään Patriaa luvalla edustaneen myyntihenkilön toimiin. Koko kouhotus on sairasta. Ministerin touhut ovat kylläkin outoja kuten myös edustajan kuolinsyy.

Kun ihmiset, joilla ei mitään kokemusta vientikaupasta eikä edes yritystoiminnasta näkevät nämä lehtijutut niin heidän naivi mielikuvituksensa alkaa lentämään. Kaikessa kaupankäynnissä nähdään jotain paheksuttavaa ja hämärää.

Totuus on toinen. Sadat tuhannet nostavat sossun tukia rahoista, jotka on hommattu kovalla työllä maailmalta. Moni näistä valittajista ei tekisi viikkoakaan vienti-ihmisen töitä ja työaikoja. Mukavampi makailla sohvalla tabletti sylissä ja valittaa somessa surkeaa osaansa. Välillä voi hakea pikku voikkuleivät jääkaapista pahaan mieleen.

Joku tolkku saatava tähän sekoiluun.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Olen samaa mieltä blogistin kanssa vain siitä, ettei sopeutumiseläkettä tule maksaa, jos on muissa kokopäivätöissä, joilla elää."

Vaan kun tuossa se pähkinä onkin, kun järjestelmä mahdollistaa sen, että kokopäivätyöt tehdään firman piikkiin. Siis elellään sopeutumiseläkkeellä ja kerätään ansiot säästöpossuun, josta voidaan sitten jossain vaiheessa ruveta kotiuttamaan huomattavan alhaisella veroasteella.

Juha Hämäläinen

Kyllä ymmärsin. Mutta kun tuo toiminta on laillista tietääkseni. Näin tekevät muutkin kuten monet työttömät. Itseasiassa tuhannet. Rahat nostetaan firmasta, kun ollaan eläkkeellä tai ne nostaa joku luottohenkilö. Tämähän on aivan maan tapa. On monia töitä, jotka eivät edellytä työpaikalla oleilua. On kirjoitus-, suunnittelu- ja koodaushommia sekä puhelimitse tehtyä työtä. Vain mielikuvitus on rajana ja osaaminen.

Lindenin syyttäminen on typerää. Pitää ottaa koko sopeutumiseläkkeen saajien joukko syyniin, jos halutaan moraalisaarna pitää. Ja sääntöjä eivät nämä eläkeläiset voi itse muuttaa eikä se ole edes heidän etunsa. Asia hoidettava muuta kautta.

Olen 101% varma, että 99% työttömistä käyttäisi vastaavaa etua, jos sellainen heille olisi olemassa. Tavallaan onkin. Heistä moni tekee pimeitä hommia. Heitä ikävämpi työttömien ryhmä on se, joka ei viitsi tehdä edes pimeitä töitä, vaikka voisi. Työn tekeminen on aina positiivista. Näin jopa Lindenin kohdalla.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio Vastaus kommenttiin #31

Hm, kuka tässä vain Lindeniä syyttää hänen eläkkeistään! Kysymysten kysymyshän on ollut koko ajan kenen toimeksiannosta ja rahoilla hän reissaa Afrikassa ja mitä kaupitellen! Näe metsä puilta! Minkä rakenteen osa entinen ministerimme on! Kysy sitä ja hae sille vastausta! Siten voit vain viisastua. Jos haluat!
"Köyhien laajakaista" on mitä todennäköisimmin jokin alistamisjärjestelmä - ensisijaisesti. Muusta kauniista puhuminen on vain myyntipuhetta! Oivalla, myötäelä, analysoi Afrikan todellisuutta! Koeta ennenkaikkea ymmärtää!

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #42

Köyhien laajakaistaa on toimitettu mobiiliratkaisuina kehitysmaihin mm Afrikkaan ja Intiaan. On tehty huippuhalpoja päätelaitteita tähän käyttöön mm koulujen nettikäyttöä varten sekä mikromaksuja varten puheluiden, MMSn lisäksi. Se on mobiilipalveluiden pääkäyttö eikä ihmisten alistaminen. Olen työkseni näiden kanssa toiminut 16 vuotta.

Suvi Lindenin edustamat tuotteet eivät ole millään vientikieltolistalla. Eikä hänen liikematkansa edes kuulu meille tai kuka matkat maksaa.

Minun ei tarvitse myötäelää mielikuvissa Afrikan maita, koska olen niitä tarpeekseni nähnyt vuosien mittaan. Kokemus on itselläni eikä sitä tarvitse erikseen opiskella enää. Eli se, jonka täytyy asiaa opiskella olet ymmärtääkseni sinä.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #31

Niin, eikös tässä keskustelussa ole juurikin koko järjestelmä, ja Linden siinä vain viimeisimpänä esimerkkinä? Laillista toki, mutta kait sitä voi sentään keskustella, millä moraalilla pukkilauma pitää edelleen kaalimaan avaimet itsellään, erityisesti kun pukkilauma on niin kovalla innolla keksimässä aktiivimalleja ja muita osallistavan sosiaaliturvan kiemuroita muille.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Näin minäkin oletan ja kirjoitin siitä myös itsekin tänne noin 15 minuuttia sitten. (Kommentti 22)
Olisi kiva kuulla onko nämä arviomme Tomin kanssa ihan oikein? Eli vain puhdas palkkatulo otetaan sopeutumisrahassa huomioon?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #32

Verosuunnittelu on sallittua ja normaalia ja kukapa sitä ei tekisi. Jos kaikki muut sitä tekee, niin miksei kansanedustaja? Jos kansanedustaja ei harrasta laillista verosuunnittelua, kuten kaikki muutkin, hän on luultavasti vähän latvasta laho.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #33

Niin ikävä kyllä on. Sellainen, joka ei käytä pelikorttejaan katsotaan taloudellisesti itsetuhoiseksi. Liikemaailma ei todellakaan ole mikään korkean etiikan näyteikkuna.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #33

Latvasta laho? :). Missä luuraakaan tuo rehellinen suomalainen? Ennen oli heitäkin!

Jotain on kyllä pielessä, jos näin yleisesti ajatellaan, etttä kaikki on ok. Tai sitten on itse ollut itse tekemässä lakia, joka takaa omalle suppealle joukolle ylimääräistä etua veronmaksajien rahoilla, ja näitä kutsutaan vielä "kansanedustajiksi ja luottamushenkilöiksi:). Eipä ole ihme, että äänestysinto on meillä melkoisen heikkoa. Mihin ja kenen rahellisyyteen enää voi luottaa, jos laitkin tehdään valmiiksi porsaanreiätkin huomioon ottaen?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #48

"Missä luuraakaan tuo rehellinen suomalainen? "

Pelkkää illuusiota se rehellisyys.

Nyrkkisääntönä voi sanoa että rehellisyys kannattaa jos ei osaa puliveivata. Ei kannata puliveivata jos ei osaa.

Menestyneiden ihmisten rehellisen ulkokuoren alla on hyvin suurella todennäköisyydellä taitava puliveivari ja se menestys johtuu juuri siitä puliveivauksesta.

Rehellisyydellä ei menesty, mutta puliveivauskaan ei kannata jos ei ole kyllin taitava puliveivari.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #48

Näin on. Hillotolppia pystyttävät itselleen meiltä lupia kysymättä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Höpö höpö, tavallinen vientikauppias ei myy aseita. Asekaupan konsultit ovat ihan oma ihmislajinsa.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

So what? Kauppa on kauppaa ja kauppamies on kauppamies. Jonkunhan niitä aseitakin on kaupattava. En voi kuvitella, että Patrian myyntimiehet tai heidän edustajansa olisivat jotenkin eri rotua kuin autokauppiaat.

Juha Hämäläinen

Jouni,

kyllä asekauppa on ihan tuiki tavallista vientikauppaa maailmalla. Sitä tehdään täysin avoimesti kuten nykyään bordellitoimintaakin hoidetaan.

Miten moraalisi kestää Suomen ostaa huippuaseita muualta. Niitä myyvät maat ja asetehtaat, joiden kädet ovat kainaloita myöten syyttömien veressä. Missä on sinun moraalisi?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #34

"Missä on sinun moraalisi?"

Olen hoitanut konsulttina rööki- ja makeisfirmojen asioita, mutta asekauppaan en sentään kajonnut.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

Afrikassa asekauppiaat nähdään kolonialismin jatkeena. Joku kysyy, onko se hyvä vai paha. Kysymys kuuluu asettaa niin, että keitä vastaan aseita käytetään. Jos niillä alistetaan esim omaa kansaa, niiden rooli on silloin kyseenalainen.
Afrikka ei nouse jaloilleen sotimalla, se kai on faktum. Pitäisi kannustaa sellaisia prodesseja, joista koko kansa, kansatalous hyötyvät ja tulevat omavaraisemmiksi. Pankaa hyvä kiertämään siellä! Mutta. Kysykää samalla itseltänne, mitä se voisi olla!

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi Vastaus kommenttiin #41

Aseet löytää aina tiensä niiden käyttäjille. Jos niitä ei joku halua myydä, niin aina on joku toinen, joka niitä myy. Poliittisista syistä paljon aseita myös muiden maiden hallituksien toimesta lahjoitetaan.

Mikähän olisi sopiva hyvä laittaa Afrikassa kiertoon? Kuinkahan monta miljardia Afrikkaan on kehitysapua jo jaettu, Suomikin on ollut mukana satojen miljoonien edestä.

Ystäväni toimi Norja Afrikan kehitysaputyön parissa useita vuosia, kunnes erosi kyllästyttyään korruptioon. Hän oli mukana projektissa, jossa Keniaan piti rakentaa kouluja. Kymmeniä miljoonia euroja kului projektiin.

Muutaman vuoden perästä hän meni tarkastamaan minkälaisissa olosuhteissa lapset uusissa kouluissa opiskelevat. Kuinka ollakaan, lapset olivat edelleen samoissa laivakonteissa ja peltihökkeleissä luokissaan, mutta paikallinen pastori, koulun johtaja, asui loisteliaassa uudessa linnassaan lukuisine palvelijoineen.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #41

Viestisi ei kiinnosta Afrikan johtajia ja eliittiä. Rauha ei palvele heidän etuaan. Siksi he sotivat eivätkä sovittele.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Juha Hämäläinen sanoi juuri sen mitä tämän asian ympärillä tapahtuu. Turhaa vouhotusta täysin selvien asioiden ympärillä.

Maailmalla ja eri toten Afrikan maissa liikemiehiä kuolee/tapetaan jatkuvasti rikoksen uhrina. Se, joka matkustaa Ugandaan, Somaliaan, Sudaniin, Tchadiin, Nigeriaan, Nigeriin, Libyaan, Egyptin maaseudulle jne. ja muutamaan muuhun Afrikan maahan tulisi tiedostaa, että valkosen miehen tai naisen hengenlähtö voi olla herkässä. Ei tässä Suvi Linden/Patria jutussa mitään uutta aikaisempiin tapauksiin verrattuna ole.

Muutama vuosi sitten pari suomalaista liikemiestä tapettiin Irakissa. Olivat muka entisiä suomalaisten firmojen asioiden hoitajia ja lähtivät napit auki sinne solmimaan uusia liikesuhteita. Kyllä heidän tuli tiedostaa riskit sellaisessa maassa. Ugandaan menijöiden myös.

Samoin tapettiin muutama vuosi sitten suomalainen lääkäripariskunta ja heidän sairaanhoitajaystävätär Brasiliassa. Pariskunta kauppasi omistamaansa maatilaa paikalliselle herrasmiehelle, joka ei ollut tyytyväinen kaupan ehtoihin ja ampui nämä.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

"Siinä hän muun muassa kertoi olleensa selvittämässä bisnesmahdollisuuksia Ugandassa. Mitä lie bisnesmahdollisuuksia---"
Omien sanojensa mukaan ns. köyhien laajakaistaa, jota on juuri monen Afrikan maan oppositioiden suulla paheksuttu vain kontrollijärjestelmäksi, jolla on saatu eri maiden opposiot kyykkyyn. SL:n maalailut, mihin kaikkeen laajakaistaa voikaan vaikkapa raskaana oleva afrikkalaisäiti käyttää, on sumutusta. Maiden vallassa olijoita ei kiinnosta muu kuin opposition kyykytys, johon laajakaista tarjoaa uuden väylän! Olisin huono myyjä, jollen juuri siitä puhuisi ja markkinoisi, että tuote menisi kaupaksi! Sanon vielä kerran ja alleviivaten! Suomen ei kannata kannustaa Afrikassa ketään muuhun kuin radion palveluiden parantamiseen; se jo on auttanut miljoonia ihmisiä siellä - ilman sivuvaikutuksia siis - ilman intimiteetin loukkauksia. Ottakaa onkeenne! Luulen tietäväni asiasta enemmän kuin keskiverto-Afrikan-laajakaista-laukkukauppias. Suvilindenien kannattaisi paneutua Afrikan asioihin muutenkin kuin vain "kaupankäynti-vinkkelistä". Silloin hän osoittaisi ensinnäkin olevansa pohjoismaalainen ja toiseksi ihminen. Ei kannata matkia kolonialisteja Afrikassa; se ei ole muodikasta siellä!

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

Asiasta toiseen. Tämä Lindenin päämies Khaled silti vaikuttaa hyvin fiksulta mieheltä kaikin puolin! Lisäksi Suomen ystävältä.
https://twitter.com/khalednaguib?lang=fi

Hänellä on varmastikin paljon kontakteja, joilla voi olla hyötyä Suomelle.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tässä näkyy luokkayhteiskunta. Eliitillä ei liity työttömyysaikaan mitään velvoitteita.

Käyttäjän AarreTaalikka kuva
Aarre Taalikka

"Ennen vuotta 2011 kansanedustajana ollut voi saada sopeutumiseläkettä, jos hän ei työllisty työmarkkinoilla."
Onko heillä velvollisuus ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi?
Suvi Lindenin näytöt eivät ole vakuuttavia,mutta kai hän nyt jotain työtä olisi saanut meriitillä "tv-stä ja lööpeistä tuttu".

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Niin, ammattisuojahan on nykyään 3kk, joten TE-toimisto voisi tarjota vaikka lumenkolaushommia, ja mikäli ei suostu niin kolmen kuukauden karenssi päälle. Näin sen voi työttömälle tehdä, miksei sitten työtä tarvitsevalle kansanedustajalle? Hänhän on lisäksi nykyään pitkäaikaistyötön, joka kaivannee kipeästi aktivointia, ettei syrjäydy työelämästä.

Miten mä luulen ettei se kansanedustajan tapauksessa mene näin.. ;-)

Käyttäjän velipekkamoisalo kuva
Veli-Pekka Moisalo

Suvi Lindenin ja Päivi Lipposen ohella ei välttämättä tarvita uutta lainsäädäntöä, vaan voitaisiin krittisesti ja tarkemmin tarkastella, ovatko sopeutumiseläkkeen myöntämisperusteet edelleen olemassa.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Olipa kerran ex-ministeri, joka saa sopeutumiseläkettä, eikä siksi voi saada virallista palkkaa, ja olipa kerran aseteollisuuden yritys, joka tarvitsi ex-ministereitä, joille voi maksaa pimeästi siitä, että voitelivat afrikkalaisia poliitikkoja...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Haiskataa kokoomuksen suojelulta tämä päätoimittajan keino siirtää fokus johonkin muuhun suuntaan itse asiasta mikä pyörii otsikoissa.

Tässä on vain se..riippumattomuus kovaa valuuttaa. Mksiköhän niin riippumattomaksi itseään kehuva toimitus tekee tuollaista? Mahtaako voida kolahtaa lähelle,jos aletaan pöyhimään enemmänkin kokoomuksen toimintaa..

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Järkyttävintä Suomessa on rakenteellinen korruptio. Se tulee esille juuri näissä tapauksissa, joissa ex-poliittinen ihminen tekee cv:llään asioita, joissa voi olla jopa hengen menetys.

Suvi Lindénin toiminta on ollut kaiken aikaa erittäin epähienoa ja toivottavasti hän viimeinkin joutuu vastuuseen teoistaan.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Suomessa on rakenteellista korruptiota, mutta ei tässä Suvi Lindenin tapauksessa. Toistaiseksi ei ole tullut esille mitään sellaista, joka olisi vastoin lakia. Ei edes vastoin hyviä liikemiestapoja.

Afrikassa tapetaan ihmisiä hyvin pienin perustein ja pienen rahan vuoksi ja nyt se sattui olemaan suomalainen. Normaalia afrikkalaista elämää eikä Suvi Lindenin CV:tä siihen tarvita.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Mistä sinä voit noin varmasti tietää, ettei tässä tapauksessa? Asiat eivät välttämättä paljastu, jos niitä ei tutkita läpikotaisin.

Jos ei tässä olisi mitään mätää, niin miksi sitten kaksi Patrian pomoa sai potkut?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #77

"Jos ei tässä olisi mitään mätää, niin miksi sitten kaksi Patrian pomoa sai potkut?"

Mielenkiintoista olisi tietää mistä syystä potkut annettiin ja mistä syystä ministeri oli niin tohkeissaan.

Pelkästään väärennetyllä kutsulla maahantulo ei ole riittävä rike.
Jotain mitä ministerillä on tiedossaan piilotellaan julkisuudelta.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio Vastaus kommenttiin #78

Pelkästään matkan tarkoituksen jatkuva muuntelu antaa aihetta kysyä, mitä salaillaan. Jos Uganda ei ole ns. mustalla listalla, silloin ei ole tapahtunut edes Patrian kannalta mitään epäilyttävää. Asevientilupa on sitten taas toinen tarina, ja sen saaminen voi kuitenkin tyssätä sitten vaikka valmiiksi väännetyt kaupatkin.
Täällä kovin ylimielisestä kuittaillaan sille kysymykselle, mitä kuitenkin ao. ministeri myy. Onko se jokin konkreettinen tuoteperhe ("köyhien laajakaista") vai vain "portsarin hommaa" - oven aukaisemista korkeiden päättäjien luokse. Kumpaakaan ei kai ole pidettävä sinänsä mitenkään moitittavana, jollei asiassa ole mitään hämärää kuten esim korruptiota. Tuo eläkekysymys on sinänsä tässä ajankohtaisessa asiassa vain pikantti sivupolku. SL itse sanoi valepoliisin haastattelussa olevansa maassa tutkailemassa bisnesmahdollisuuksia. Jos laajakaistaaplikaatioita ollaan myymässä, olettaisin että niitä olisi viisasta kaupitella alan pelureille puhelinoperaattoreille, eikä minkään maan turvallisuusjoukoille. Raskaana olevan naisen "tuki-appi" tuskin ISO:n kaltaista organisaatiota paljon kiinnostaa vaan se miten he voisivat onnistua paremmin valvomaan oman maansa kansalaisia. Näin minä ajattelen, sanoi Afrikan ekspertiksi täällä itseään tituleeraava mitään hyvänsä. Minulla on vapaus kysyä. Tämä ei ole toisekseen mikään vähäpätöinen asia, jota pitää vain pilkata! Että sillee

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi Vastaus kommenttiin #77

Mistä sinä tiedät, että tässä tapauksessa korruptiota on ollut? Toistaiseksi ei ole ilmennyt mitään sellaista, että lakia olisi rikottu. Paitsi, että joku on tapettu.

Patria joutui antamaan potkut parille pikkupomolleen yli-innokkaan mediamyllytyksen ja sitä seuranneen ministerin painostuksen vuoksi.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio Vastaus kommenttiin #79

"yli-innokkaan mediamyllytyksen" - siihen pätee syyn ja seurauksen laki. Jos ryhdyt leikkimään median kanssa piirileikkiä vaihtaen tarinaa tarpeeksi usein ja nopeasti; lopputulos on varma - media kiinnostuu sinusta! Kaikki varmaan muistavat Suomen hiihdon surulliset vuodet ja doping-skandaalin. Se noudatti samaa ns huonoa käsikirjoitusta. Ei toimittajat tyhmiä ole. Päinvastoin, yleensä niitä penaalin terävimpiä kyniä ja siitä kirjoitetaan, mikä ihmisiä kiinnostaa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #79

Kumman vähättelevästi suhtaudut tähän asiaan. Onneksi media on hereillä tässä. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802192200757675...

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi Vastaus kommenttiin #82

Vähättelevästi ja vähättelevästi. Asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Ihmisiä kuolee ja aika paljon väkivallan uhreina Suomessakin ja asia unohtuu seuraavana päivänä. Afrikassa monin verroin enemmän.

Nyt jokainen ugandalainen "journalisti" on kiinnostunut asiasta, kun pienestäkin informaation nokareesta on tiedossa pätäkkää suomalaiselta lehdistöltä.

Tässä keississä ei ole mitään ihmeellistä, uutta tai erikoista, mutta sen ympärillä niin Huusko kuin muutkin toimittajat herkuttelevat sen vuoksi, kun siellä sattui olemaan mukana entinen ministeri. Uutisointi yrittää antaa se kuvan, että Suvi Linden olisi aiheuttanut miehen kuoleman, kuten Puolakkakin kommenteissaan. Lindenin päätä vaaditaan vadille.

Jokaisella vientiyrityksellä on monenlaisia virityksiä edistää vientiään. Joskus ne onnistuvat joskus ei ja joskus joku agentti tai edustaja tai konsultti jää auton alle tai kuolee muuten tai pahimmassa tapauksessa saa kuulan kalloonsa. Näin se maailma ikävä kylä on yksi viidakko, mutta tämä kaikki on elämää.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #85

Missä kommentissa minä olen sanonut, että Suvi Lindén on aiheuttanut miehen kuoleman? Suvi Lindén on ollut mukana tässä miehen kuolemaan liittyneellä matkalla ja tottakai joka kivi on käännettävä, jotta hänen osuutensa tähän traagiseen tapahtumaan tulee selvitettyä.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi Vastaus kommenttiin #89

Kommenttisi # 64 "Suvi Lindénin toiminta on ollut kaiken aikaa erittäin epähienoa ja toivottavasti hän viimeinkin joutuu vastuuseen teoistaan."

Omassa blogissasi Tutkivaa Journalismia kommentoit itse:

"Toivon myös, että asia selvitetään perinpohjin, jottei asiaan osalliset pääse kuin koira veräjästä. Jollakin on aina lopullinen vastuu. Joku laittoi omaisenne Ugandaan ja antoi hänelle tehtävän. Kannattaa selvittää myös, mikä on Suvi Lindénin ja hänen bisneksiensä osuus omaisenne poismenossa."

"Epäilyksiä herättää eniten se, kun on ollut Lindénin kanssa liikenteessä. Kuten aiemmin toisaalla kerroin, eräs oululainen miesvaltuutettu sanoi aikoinaan, ettei koskisi edes pitkällä tikulla häneen."

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #91

Et siis löytänyt kohtaa, jossa olisin sanonut, että Suvi Lindén on aiheuttanut miehen kuoleman. Kannattaa vähän miettiä, ennen kuin laittaa sanoja toisen suuhun.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #94

Kyllä Ritva hyvin naaraan kateella asenteella olit toista naarasta köyden päähän asettamassa vihjaamalla Lindenin osuuteen. Poliisi selvittää nämä asiat eikä some.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi Vastaus kommenttiin #82

Vuonna 1983 olin töissä Afrikassa.

Somalialainen rakennusmies täräytti isolla vasaralla suomalaista kollegaansa takaraivoon ja mies kuoli. Asiasta ei ollut suomalaisessa lehdistössä yhtään uutista, vaikka se oli selvä tappo.

Paikallinen poliisi tutki asiaa pari viikkoa. Somalipoika poistettiin työmaalta kotiin, mutta ei saanut tuomiota, ei vankeutta ei edes sakkoja. Poliisille riitti, kun tappaja puolusti tekoaan sillä, että suomalainen oli häntä loukannut.

Jos työmaalla olisi ollut vierailulla esimerkiksi silloinen ulkomaankauppaministeri Jermu Laine, olisiko häntä alettu epäilemään suomalaisen taposta?

Laine vieraili työmaallamme vuotta myöhemmin, mutta ei lehdistö kiinnostunut silloin siitäkään reissusta, vaikka yhtiön johtajaa pidettiin samaan aikaan kotiarestissa ja panttivankina.

Käyttäjän koomikko kuva
Mikko Kaasalainen

Kuma juttu ettei toimittaja maininnut ex demari kansanedustajista mitään.
Onko nämäkin jo laskettava fake-news ryhmään?

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Eihän korppi korpin silmää...

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ugandan tapahtumat ovat nostaneet sopeutumiseläkkeen esille Suvi Lindénin kautta. Kirjoittamastani bloggauksesta löytyy linkkejä aiheesta aiemmin tehtyihin juttuihin, esimerkiksi tähän, jossa mainitaan eri puolueita edustavia sopeutumiseläkkeen nostajia:

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707082200249...

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Toki niistä on kirjoitettu, mutta nyt sekä lehdistö ja tässäkin kommentointiketjussa Suvi Lindeniä on syytetty enemmän kauppamatkustajan kuolemasta kuin sopeutumiseläkkeestä.

Toisekseen sopeutumiseläke on lainsäätäjän, tuon vain omia etujaan ajavan Eduskunnan, vika.

Ja sekin, että paljon törkeämpi tapaus on Lipposten tapaus, jossa molemmat aviopuolisot nostavat sopeutumiseläkettä ja hyödyntävät härskisti poliittisen karriäärin suomia muita etuisuuksia. Päivi Lipponen nauttii sopeutumiseläkettä, on kunnallisessa virassa viemässä työpaikkoja nuoremmilta työttömiltä opettajilta ja toimii Lipposten yrityksissä.

Käyttäjän JuhaniVinberg kuva
Juhani Vinberg

Nextvn näyttää kuuluvan yhtiöryppääseen, mokä Sijoittavan arabien öjymiljardeja takaisin länteenhollannin,isän ym kautta.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

Ok, öljyrahaa siis. Tänne Suomeen asti onkin sitä ollut vaikea saada tähän asti. Olisiko SL onnistunut siinä, missä muut eivät. Tässä voi siis joutua itse kukin uudellen arvioimaan hänen taitonsa ja toimensa.
Muuta kissan on paras nostaa itse häntäänsä ja olla ylpeä saavutuksistaan, jos ne ovat merkittäviä.
Julkisuudessa on ollut tähän asti vain esillä Hallin kasarmin hankinta 450.000 eurolla. Tietääkseni sinne ei ole ilmestynyt ainakaan vielä varsinaista toimintaa, mitä se sitten liekin. Uusien työpaikkojen luomisella jokainen entinenkin poliitikko voi hankkia sulkia hattuunsa. Se on varmin resepti hankkia sitä positiivista PR:ää.
Tykin myyminen Ugandaan (?) ei ehkä olisi ollut yhtä mieleinen uutinen monille median kuluttajalle. Moni olisi sensijaan ehkä kauhistunut.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset