Markku Huusko

Suomalaisuus ei riipu etnisestä taustasta

  • Kuvassa e2:n tutkijat Ville Pitkänen ja Jussi Westinen tänään eduskunnan Pikkuparlamentissa.
    Kuvassa e2:n tutkijat Ville Pitkänen ja Jussi Westinen tänään eduskunnan Pikkuparlamentissa.

”Kansallistunnetta pidetään myönteisenä asiana kaikissa kansalaisryhmissä, riippumatta siihen, miten vastaaja suhtautuu esimerkiksi turvapaikanhakijoihin ja ulkomaalaistaustaisiin”.

Näin todetaan Kulttuurirahaston ja ajatuspaja e2:n tutkimuksessa, jonka ovat tehneet tutkijat Ville Pitkänen ja Jussi Westinen.

Kansallistunteeseen liittyy vakaa maanpuolustushenki. Tunteeseen yhdistetään myös aimo annos urheiluhulluutta ja mikä parasta: luottamusta siihen, että suomalaiset kykenevät ratkaisemaan yhdessä maamme ongelmia.

Viimeksi mainittu on ollut tällä hallituskaudella koetuksella, kun keskusta-oikeistolainen hallitus on ollut napit vastakkain ay-liikkeen ja sen tukeman poliittisen vasemmiston kanssa kikystä, työttömien aktiivimallista ja muista pienemmistä asioista.

Natinaa on kuulunut, myös kun populistikonservatiivit hyökkivät liberaalidemokraatteja vastaan vuosien 2015 – 2016 turvapaikanhakijatilanteen aikaan.

Tuskaisia aikoja myös itse hallituksen yhtenäisyyden kannalta on eletty, kun sote-uudistusta on ajettu kuin käärmettä pyssyyn.

Kaikesta huolimatta kansalaisista siis peräti 79 prosenttia luottaa siihen, että ongelmat pystytään ratkomaan yhdessä. Hyvä.

Kiinnostava tulos kansallishenkisyyden tarkemmassa jaottelussa on se, että eniten kansallishenkisiksi e2:n tutkimuksessa paljastuvat keskustan ja sinisten kannattajat ja sitten kokoomuslaiset. Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja demarit tulevat heidän perässään.

Kansallismielisyyttä vähiten korostavat vasemmistoliittolaiset. Heidänkin kohdallaan tämä ulottuvuus antaa suhteellisen korkean lukeman, eli kansallismielisyys ei ole vasemmistossakaan mitenkään vierasta.

Yksi tutkimushavainto on, että olemme vielä keskimäärin hyvin kaukana urbaanista ajattelusta. Kun kansalaisilta kysyttiin viihtyvätkö he paremmin kaupunkimaisessa ympäristössä kuin luonnon läheisyydessä, oli 65 prosenttia luonnon kannalla.

Jokseenkin tai erittäin kaupunkikeskeisiä suomalaisista on Pitkäsen ja Westisen mukaan vain joka neljäs suomalainen. He muotoilevat asian näin: ”Suomalaiset ovat urbanisaatiokehityksen osalta luonteeltaan enemmän säilyttäjiä kuin vauhdittajia”.

Olemme siis landekansa, jolla on voimakas kansallistunne. Se yhdistelmä kuulostaa kaikesta huolimatta melko tutulta ja odotetulta.

Ilahdun tutkimustuloksesta, jonka mukaan selvä enemmistö (63%) meistä arvioi, että suomalaisuus ei ole kiinni etnisestä taustasta. Tosin jään miettimään, miksi kolmannes meistä liittää suomalaisuuden etniseen taustaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (87 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Tosin jään miettimään, miksi kolmannes meistä liittää suomalaisuuden etniseen taustaan."

Koska en ole tutkimusta lukenut, heitän lonkalta: Etnisen taustan määritelmä ei välttämättä ole kovin kirkas kaikille vastaajille, mikä johtaa helposti kehäpäätelmään; ollakseen suomalainen pitää olla suomalainen.

Edit. pitipä sitten käydä kurkkaamassa. Tämä perustuu siis väittämään

"Suomalaisuus ei ole kiinni ihmisen etnisestä taustasta"

, mikä kääntynee monen mielessä muotoon "suomalaisuus ei ole kiinni siitä onko suomalainen vai ei".

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Suomalaisuus tarkoittaa nykyään vain yhtä asiaa ja se on passi, jonka kannessa mainitaan EU-maakunnan nimi Suomi.

Suomalaisuutta ei määritä asukkaan kieli, kulttuuri, tavat, maanpuolustusinto tai sotilasarvo, kiinnostus urheiluun, rantamökin omistus, rotu, uskonto tai amerikkalainen tapa tehdä yläviitonen. Ne kaikki vaihtelevat.

Kyse on vain siitä, mikä on kaikille suomalaisille yhteinen asia. Ne yhteiset asiat ovat supistuneet kuten mainitsin passiin.

Otan vielä toden esimerkin miten henkilöstä ei tule paikan tunnustettua asujaa. Kun isovanhempieni maaseutukuntaan metsien keskelle oli muuttanut kaupungista perhe ja oli asunut siellä 70 vuotta niin vaarini totesi, että ne on niitä maantien tuomia (ts. eikä pitäjäläisiä lainkaan).

Nykyoloissa en näe mitään loogista syytä korostaa kansallistunnetta, kun samaan aikaan vauhdilla romutetaan kansallisuuttamme kaikin mahdollisin tavoin.

Käyttäjän MarkkuKoivisto kuva
Markku Koivisto

Luulempa että nämä junan tuomat tuntevat itsensä yhtä suomalaisiksi kuin vaarisikin. Että muutakin ominaisuutta löytyy kuin samanlainen passi.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Etninen suomalaisuus riippuu. Suomen kansalaisena oleminen ja sitä kautta suomalaisena oleminen ei riipu.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tyypillistä on, että suomalaisuuteen liitetty kansallistunne voimistuu ja saattaa olla jopa korkein ulkomailla pitkään asuvilla ulkosuomalaisilla.

Uskoisin, että ainakin tämä osa suomalaisista liittää suomalaisuuden nimenomaan etniseen taustaan.

Käyttäjän AulisSaarijrvi kuva
Aulis Saarijärvi

Tuon kaksikon ajatusmaailman mukaan siis tasmanialaiset voivat olla hemmetin suomalaisia. Sellaisia ovat sitten aivan varmasti indonesialaiset ja inuiitit, vain tullessaan tänne.

Kun prosentteja esitetään jostakin osasta kansaa, pitää poistaa liipasikaari ja vain iskurilla toimia ajatuksen kanssa. Mikään joukko kansaa ei ole pelkkä homogeninen prosentti.
Oikealla tavalla kysytty kalluppikysymys, jossa on "ei osaa sanoa ja sitten ne oikein paljon jotakin, tai jokseenkin jotakin vaihtoehdot", niin pystyn näyttämään tieteellisesti, että viisi tulitikkua on enemmän, kuin kuusi. Tämä on tilastotieteen ylioppilaille tuttu juttu luennoilta.

Vähämielisyys voisi olla kansallismielisyyttä, jos sen mennään illalla Narikantorilta kysymään 500 ihmiseltä ja seuraavna päivänä Hakaniemen torilta 500. Tutkimuksen virheprosentti on silloin +-4 prosenttia. Tämän tunnustaa jo Taloustutkimuskin.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

En nyt oikein ymmärrä miksi keskustelu suomalaisuuden määrittämisestä menee toisilla niin tunteisiin. Eihän se tarkoita sitä, että sen määritelmän ulkopuolisia ihmisiä kohdeltaisiin yhtään sen huonommin. Sen lisäksi meillä on oma laki kansalaisuuden saamisesta jonka saamisen jälkeen henkilö on juridisesti täysin suomalainen. Sitä lakia pitäisikin ruuvata paljon kireämmäksi.

Mutta mikäli halutaan nähdä asia niin, että etnisyyksiä ei ole olemassa, sen pitää koskea silloin kaikkia. Niin suomalaisia, somaleita kuin vaikkapa saamelaisia.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

MH: "hallitus on ollut napit vastakkain ay-liikkeen ja sen tukeman poliittisen vasemmiston kanssa"

Ei ainoastaan niiden, vaan kaikkien havaintojen mukaan valtaosan suomalaisista.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Eihän saamelaisuuskaan riipu.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kriteerejä muutellaan sen mukaan, mitä ideologia kulloinkin vaatii. Yhteen ryhmään sovelletaan yksiä kriteerejä, toiseen ryhmään toisia ja tarpeen mukaan niitä voidaan muutellakin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Ruotsalaisuus riippuu yksin ruotsin- eikä suomenkielestä, mutta suomalaisuus riippuu sekä suomen -että ruotsinkielestä. Kunhan riippuu.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Olen filosofi, kuten jokainen on filosofi, joskin ilman filosofin virkaa. (Antonio Gramsci)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Sotien jälkeiset läntisen ajattelun suuret kehittäjät, mm. Italo Calvino, kokivat keveyttä ja elämäniloa "apinan pudotessa selästä" veren painon, historian taakan ja sotien perinnön väistyessä. Sitä ennen piti olla nopea, läpinäkyvä ja lujasti puolustaa ihmisen hyvää, eikä yksin vastustaa pahaa.

Ihmetellään miksi sisällissodan riemuvuotta on juhlittu niin näyttävästi suomenkielellä, vaikka kouluissa opetetaan jokaiselle ruotsia, koska ilman sitä ei voi ymmärtää Suomen historiaa.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Teema on mielenkiintoinen.
Suomen kansalainen on melkoisen yksiselitteinen.
Suomalaisuus on kai tulkinta tai mielipide, jokaisella on omansa.

Jos joku ei_niin_juntti_suomalaisen_oloinen kertoo minulle olevansa suomalainen niin en lähtisi hänen mieltään pahoittamaan. Ihan sama.

Itse ajattelen että suomalaiseksi tulee väkisinkin kolmannessa polvessa vaikka isovanhemmat olisivat vinkuintiasta. Ensimäiset suomessa syntyneet lapset mahdollisesti ovat kaksikielisiä ja kaksikulttuurisia mutta heidän lapsensa "saunovat ja syövät mämmiä".

Jos muutan kauas etelelään, hankin passin ja taputtelen omakotitalon kamelinkakkakikkareista en pahoita mieltäni jos joku lokaali karavaanari sanoo minua suomalaiseksi.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Aihe on todellakin mielenkiintoinen ja siinä päätyy itsekin usein erilaisiin lopputuloksiin kun asiaa alkaa miettimään.

Itse näkisin kuitenkin, että se väittely mitä tästä käydään, on enemmän siitä mitä suomalaisuus käsitteenä tarkoittaa. Onhan ihan fakta, että suomalaiset ovat etninen ryhmä, tai ehkä paremmin suomalaiset koostuvat muutamasta eri etnisestä ryhmästä. Etniseksi suomalaiseksi et tietenkään voi tulla ulkopuolelta muuten kuin sekoittamalla omat geenit samaan geenipooliin.

Mutta itse kun puhun suomalaisista käytän sitä paljon laveammassa merkityksessä. Vaikka joku ei voisi tulla kirjaimellisesti etniseksi suomalaiseksi, olen ihan valmis hyväksymään hänet yhdeksi meistä, eli suomalaiseksi. Josko tämä selvittäisi omat fiilikset asian suhteen.

Etnonationalistit ja heitä vastustavat taitavat puhua kokoajan vähän eri asiasta, ja siksi minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen ei ole mahdollista päästä.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Oma lavea mielipiteesi on mielestäni täydellisen hyvä mielipide.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Suomalaisuus vrt Suomen kansalaisuus

"Suomen kansalaisuus.
Suomen kansalaisuus saadaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Kansalaisuus voidaan myöntää laissa säädetyin edellytyksin myös ilmoituksen tai hakemuksen perusteella.

Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden."

Perustuslaki pykälä 5.

Käyttäjän seppopmuurinen kuva
Seppo Muurinen Vastaus kommenttiin #17

Hyvin sanottu oikein lainkirjaimin ; samaa mieltä !

Toisekseen jos ja kun asuu maassamme että saa maamme kansalaisuuden kuin elää ja "hyödyttää",siis toimii yhteisten lakiemme/-säädöksiemme mukaisesti,voidaan lukea maamme kansalaiseksi.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola Vastaus kommenttiin #17

En pysty ihan noin ajattelemaan. Minäkin tunnen yhden itä-euroopassa syntyneen kaverin joka muutti Suomeen 5 vuotiaana. Hän näyttää täysin suomalaiselta ja puhuu täydellistä suomea. Vasta myöhemmin kun olin tuntenut hänet pidempään sain tietää, että hän oli ulkomailta. Silti minun oli kovin hankala mieltää häntä muuksi kuin suomalaiseksi. Nimikin kun oli vielä muutettu suomalaiseksi.

Puhekielessä minulle hänen kaltainen ihminen, joka on viettänyt lähes koko elämänsä suomessa ja on kuin ihan kuka muu tahansa, on suomalainen. Taas 4 vuoden maassaolo ja välttävä suomenkielentaito ei siihen vielä riitä.

Tai jos katsoo vaikka Suomen koripallomaajoukkuetta, pitäisikö sitä ajatella, että kentällä on 2 suomalaista ja 3 ulkomaalaista? Ainakin yhteishenki nousisi jos ei muuta.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #27

Kuka näyttää "täysin suomalaiselta"? Vaaleahiuksiset, tummahiuksiset, punahiuksiset?

Minä tunnen hyvin erinäköisiä henkilöitä, jotka tuntevat itsensä suomalaisiksi. Suurin osa on syntynyt täällä, osa ei.

Ei kai meitä ketään pitäisi määritellä ihmisinä ulkonäkömme ja/tai tiedetyn tai oletetun etnisen taustamme vuoksi?

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola Vastaus kommenttiin #66

Heh arvasin, että joku puuttuu tuohon. Sen takia laitoin loppuun vielä koripallovertauksen. :D

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Saanks mie olla sit saamelainen, jos mie tahon?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Toivottavasti saamelaiset saavat vastata kysymykseesi, eivätkä muut. Kulttuuriautonomia on aina tavoittelemisen arvoista.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Toivottavasti saamelaiset saavat vastata kysymykseesi, eivätkä muut."

Eli saamelaiset savat määritellä ketkä ovat saamelaisia ja suomalaiset ketkä ovat suomalaisia?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö Vastaus kommenttiin #21

Puhun ihanteista tavoittelemisen arvoisena tilana, en tämän hetkisestä tilanteesta jossa lienee paljonkin toivottavaa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"
Saanks mie olla sit saamelainen, jos mie tahon?
"
*******************

Et. Saamelaiset ovat yksi harvoista, jotka Suomessa kannattavat etnonationalismia suurestikin enkä usko että pääsisit kriteereistä yli. Monet niistäkin, jotka aidosti uskovat olevansakin saamelaisia, eivät pääse niistä yli... Saamelaisilla on kiistoja siitä ketkä ovat aitoja ja alkuperäisiä. Heille tärkeää, eikä sitä saa kritisoida.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Etnonationalismi
"Suomessa etnonationalismia esiintyy lähinnä suomenruotsalaisten ja saamelaisten keskuudessa."

***********************************************

En ole erityisen viehättynyt etnonationalismista, mutta onhan se tavallaan hassua että joillekin ryhmille se on ok ja joillekin ei.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Jos mv - lehden tuottaja määrittelee itsensä toimittajaksi on hän toimittaja?

Etnonationalismi on trenditermi joka on sekoittanut monen pään. Pitäisi saada ilmaiset dna - testit kaikille jossa nähtäisiin kuinka saamelaisia saamaleisetkaan ovat geeneiltään ja sitten voidaan aloittaa keskustelu siitä kuinka monta % kelpaa mihinkin etnoryhmään taikka sitten unohtaa koko moinen tuuba.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/20180606220...

Sara Forsberg teki DNA-testin - syy kauniisti ruskettuneeseen ihoon selvisi

Sara suorastaan järkyttyy nähdessään tuloksen. Kielinaisen geeneistä 2,2 prosenttia on Itä-Euroopasta, mutta 5,5 prosenttia puolestaan Keski-Amerikasta.

- Nyt se selvisi, kauniisti ruskettunut ihoni ei voi yksinkertaisesti olla peräisin Suomesta, Sara huudahtaa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #24

Niin ja mitä sitten jos Sara F. on tehnyt dna-testin? Kommenttisi on epäselvä.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren Vastaus kommenttiin #25

Jokainen tuntee jo Impiwaaran ajoilta tuttuja jotka eivät olleet niin suomalaisen näköisiä koska geeneissä oli jotain muuta perimää keskimääräistä enemmän. Suomen suomalaisia on kai sitten vain vaaleahiuksiset, sinisilmäiset, erittäin vaaleat ihmiset kuten muuten ilmeisesti Huusko ja me kaikki muut olemme etnoltamme sitten sitten enemmän tai vähemmän sekoituksia. Joku etno sanoo tähän, että joo olemme silti samaa etnoa koska vuonna hevonen ihmiset liikkuivat vähemmän, etno sekoittui lähiseutujen kanssa (tosin kun mietitään miten geenejä siirtyy lähiseudulta toiselle perimää siirtyy niinkin ajan myötä). Eli etnoilun kautta suomalaisuuden määrittely on aika ajanhukkaa vuonna 2018 vaikka vuonna Impiwaara voi toki yhä suurinpiirtein veikata naaman mukaan jollain todennäköisyydellä onko suomalainen tai ei, Sara F voisi mennä nykyään ensivilkailulla jonkin muunkin maalaisena (no ei), kun nykyään ihmiset vai liikkuvat kertaa x enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Aivan eri asia on sitten etninen profilointi jne. jos on ihan stereotyypin näköinen mistä ilmansuunnasta tahansa.

Ja 99% hedelmällisempää on puhua kulttuurista, kulttuureista, kuin etnoilu, suomalaisuuden kohdalla, vaikka sekin siihen kuuluu.

Käyttäjän MarkkuKoivisto kuva
Markku Koivisto Vastaus kommenttiin #29

Niin tuota, mistäs löytyis geneettisesti homogeninen kansa?
Ei kansallisuus geeneistä kiini ole.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #25

"Niin ja mitä sitten jos Sara F. on tehnyt dna-testin? "

Saran kommentti oli rasistinen ;)
Kyllä suomalaisetkin ruskettuu..

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Saamelaiset ovat yksi harvoista, jotka Suomessa kannattavat etnonationalismia"

Yksi harvoista? Mikä kansanryhmä ei kannata etnonationalismia?? Wikin mukaan erityisesti suomenruotsalaiset kannattavat sitä. Sitten meillä on satoja yhdistyksiä mm. somaleiden, kiinalaisten, aasialaisten ja monien muiden kansanryhmien yhdistyksiä, jotka ovat etnonationalistisia.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Suomi on onnistunut siinä missä NL epäonnistui, nimittäin luomaan uudenlaisen ihmistyypin joka haluaa olla presidentin nimittämä neuvos, varsinkin kokoomuslainen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Jos suomalaisuus on tahdon asia niin kai halutessaan voi olla myös saamelainen tai vaikka kiinalainen.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

No jaa! Minusta ei olisi koskaan tullut ruotsalaista vaikka olisin asunut siellä koko ikäni ja kuinka tahtonut asiaa, riikeille minä olin aina "finne" ja hyvä niin. Olin ylpeä suomalaisuudestani Ruotsissa, niin olivat myös tuntemani siellä syntyneet suomalaiset tuttavani. Eivät he halunneet ruotsalaisia olla, eivät tuntuneet ne muutkaan ulkomaalaistaustaiset haluavan joiden kanssa olin tekemisissä.Tosi asiassa moni haukkui ruotsalaisuutta.

Suomalaisuus ei kyllä ole tahdon asia, vaan vähän muuta siihen tarvitaan.

Käyttäjän MarkkuKoivisto kuva
Markku Koivisto

Niinhän nuo kaiken kokeneet sanovat, että isänmaa ja synnyinseutu ei ihmisestä lähde. Sen perusteella voisi päätellä, että aikaisintaan toisen polven maahanmuuttaja voi sisimmässään olla suomalainen.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

"Aikaisintaan toisen polven maahanmuuttaja voi sisimmissään olla suomalainen". Mihinköhän tuo perustuu? Tunnen Suomeen muuttaneita henkilöitä, jotka tuntevat itsensä suomalaisiksi. Tunnen myös esimerkiksi Pohjois-Suomessa syntyneitä ihmisiä, jotka tuntevat itsensä helsinkiläisiksi.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen Vastaus kommenttiin #67

"Tunnen Suomeen muuttaneita henkilöitä, jotka tuntevat itsensä suomalaisiksi. Tunnen myös esimerkiksi Pohjois-Suomessa syntyneitä ihmisiä, jotka tuntevat itsensä helsinkiläisiksi."

Ei ihan rinnasteisia asioita. Ainakin täytyy lassota todella kaukaa. Ensimmäistä väittämää en edes usko, jos kyse ei ole sitten muutaman vuoden ikäisenä tänne tuoduista, ei itse muuttopäätöksen tehneistä.

Toki moni näin tarkoitushakuisesti väittää, onhan näitä meillä Helsingin kaupunginvaltuustossakin.

anita frisk

Tämä ei ole ensimmäinen eikä kymmeneskään blogi jossa käsitellään suomalaisuutta. Mistä ihmeestä tämä tarve on nimenomaan juuri viime vuosina tullut? Tuskinpa Suomi 100-juhlinnasta. Miksi sitä kattia ei voi rehellisesti nostaa pöydälle: on paljon suomalaisia joita ärsyttää se, että maahamme on tullut ulkomaalaisia jotka ovat saaneet oleskeluluvan, useat myös kansalaisuuden ja väittävät olevansa ihan samanlaisia suomalaisia kuin muutkin mutta kuitenkin toimivat käytännössä oman kulttuurinsa mukaan. Kulttuuri on tapoja ja käytänteitä, ei ihonväriä. En näe mitään järkeä että suomalaisten pitäisi miettiä taukoamatta suomalaisuuttaan, eiköhän se ole jokaiselle itsestään selvä eikä sitä ennen mietittykään. Kunhan oltiin - ihan vaan suomalaisia.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Tukholman vuosieni kokemusten perusteella voin sanoa, että ulkomaalaistaustan omaavat olivat sitten muslimeita tai muita, eivät pitäneet itseään missään tapauksessa ruotsalaisina. Kyllä tämä usein tuli varsin selväksi niissä lähiöissä, oli jopa loukkaus jos sanoi muslimi kaveria ruotsalaiseksi. No se oli siellä se ja tokihan niitä poikkeuksia löytyy.

Mutta eikös täällä ole se joku "husu" Hussein somali joka sanoi, että "me kaikki olemme suomalaisia". En vaan usko lainkaan siihen, että husu sanoo oman porukkansa parissa olevansa suomalainen.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Suomalaisuus on sanakirjamääritelmien mukaan nimenomaan etnistä, joten olisi aika outoa, jos suomalaisuus ei riippuisi etnisestä taustasta.

"Suomalaiset ovat suomen kieltä puhuva suomalais-ugrilainen kansa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaiset

"Finns or Finnish people (Finnish: suomalaiset) are a Finnic ethnic group native to Finland."
https://en.wikipedia.org/wiki/Finns

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Hyvä Ilkka, tuo on täyttä roskaa. Et kai itse näe asiaa noin yksinkertaisesti?

Tuon määritelmän mukaan useimmat (ehkä kaikki?) suomenruotsalaiset eivät olisi suomalaisia. Sitä paitsi tuo "suomalais-ugrilainen kansa" taitaa poistaa monen suomenkielisenkin suomalaisten joukosta... Miten ihmeessä määritellään tuo kansa?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Virallisen määritelmän mukaan suomalainen voi olla, vaikka ei edes osaisi suomea tai kokisi suomen kieltä mitenkään omakseen.

Saan kai olla eri mieltä tästä?

(Editoitu, joissain poikkeustapauksessa voi olla suomalainen, vaikka ei osaisi kieltä. )

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #40

Jokainen (suomalainen) lapsi on sellainen. Osaavat suomen kieltä vasta noin vuoden ikäisinä ;)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #42

Totta, ja vähän vanhempikin voi olla sellainen: https://yle.fi/uutiset/3-8171903

Kuitenkin tuo Kanadaan adoptoitu vaikuttaa ihan suomalaiselta.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #40

Tietenkin saat.

Oletko siis jotenkin sitä mieltä, että "oikea suomalainen" on ainoastaan Suomessa syntynyt, suomalais-ugrilaiseen kansaan (mitä ihmettä sekin on) kuuluva, suomea äidinkielenään puhuva henkilö?

Montako silloin jää jäljelle viidestä ja puolesta miljoonasta? Minulla ei ole aavistustakaan - onko sinulla?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #43

Ei tarvitse olla Suomessa syntynyt ollakseen suomalainen. Ks. esimerkki yllä.

Voidaan ottaa myös esimerkkinä saamelaiset. Heissä on sellaisia, jotka pitävät itseään nimenomaan saamelaisina eikä suomalaisina. Ja niin pitäisin minäkin.

Miksi on sellainen sana ja määritelmä kuin suomenruotsalaiset? Miksi heitä ei kutsuta pelkästään vain suomalaisiksi?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #45

"Miksi on sellainen sana ja määritelmä kuin suomenruotsalaiset? Miksi heitä ei kutsuta pelkästään vain suomalaisiksi?"

Ööö.. onhan meillä saamelaisia, karjalaisia, savolaisia, pohjanmaalaisia, jne. Miksi ei saisi olla? He kun haluavat olla olemassa! He itse haluavat ilmaista etnonationalistisen ryhmänsä ;)

Onhan meillä myös somaleja, venäläisiä, eteläafrikkalaisia, jne. He kun haluavat olla olemassa!

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #46

Saamelaisilla on oma kieli ja he kokevat olevansa oma kansa.

Suomenruotsalaisilla on oma kieli ja he ovat ainakin oma etninen ryhmänsä.

Pohjanmaalaisilla, savolaisilla ym. on myös oma kieli, ja he kokevat olevansa suomalaisia.

Suomenruotsalaisten ja suomalaisten välillä on mm. tämä ero: "Suomenruotsalaiset kutsuvat kaikkia suomalaisia sanalla finländare, kun taas suomenkielisistä he käyttävät sanaa finne."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenruotsalaiset

Kysymys kuuluu: miksi suomenruotsalaiset erottelevat itsensä suomalaisista näillä sanoilla?

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #47

Ilkka, nyt sinulla on kyllä väärä kuva noista sanoista. Anna minun opettaa hieman:

finländare - kaikinkieliset Suomessa eli myös suomenkieliset
finne - vain suomenkieliset

Sama löytyy myös adjektiivien luokasta: finländsk v. finsk.

Eli emmehän me erottele itseämme näillä sanoilla mitenkään. Mistä ihmeestä olet saanut tuon ajatuksen?

Mietipä vaikka näitä kahta: finsk litteratur v. finländsk litteratur. Mikä on näiden ero?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #50

Finländare on suomenmaalainen, Suomen alueella asuva.

Finne taas tarkoittaa suomenkielistä identiteettiä tai suomenkielistä etnisyyttä.

Finlandssvensk on suomenruotsalainen identiteetti.

Eikö ero aja jo hahmottua?

Voidaan toki kutsua kaikkia suomalaisiksi, joilla on Suomen kansalaisuus. Ei se minulta ole pois. Mutta jos puhutaan etnisistä identiteeteistä (joita voisi kansoiksikin kutsua), siihen kuuluu ainakin kieli.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #51

Et siis miettinyt tätä tämän enempää? Valitettavaa...

Noh, voinet kuitenkin perua tämän aiemman väittämäsi: "Kysymys kuuluu: miksi suomenruotsalaiset erottelevat itsensä suomalaisista näillä sanoilla?"

Emmehän me erottelee itseämme noilla sanoilla! Senhän voinet myöntää?

PS. Sekä 'finne' että 'finlanssvensk' eivä kerro mitään etnisyydestä - ainoastaan kielestä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #52

Kuinka niin ette erottele? Sanat on olemassa ja käytössä, eli ne erottavat ryhmät toisistaan.

Etnisyys voi tarkoittaa muuten pelkkää kieltä. Etnisyys ei siis tarkoita välttämättä geenejä.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #54

Rautalankaa nro 1: 'Finländare' ei erottele kenenkään välillä vaan koskee meitä kaikkia eli minua, sinua ja muun muassa kaikkia muitakin täällä olevia.

Miten ihmeessä kaikki ihmiset käsittävä sana voisi edes erotella?

Rautalankaa nro 2: 'Finne' ja 'finlandssvensk' ovat erottelevia sanoja. Ja nämä sanat eivät sano mitään etnisyydestä - ainoastaan kielestä.

Ymmärrätkö nyt?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #56

Menee aika tarkaksi. Keskitytään sanoihin finne ja finlandssvensk, jotka ovat erottelevia sanoja.

"Ja nämä sanat eivät sano mitään etnisyydestä - ainoastaan kielestä"

Kieli merkitsee, tai on usein osa etnisyyttä.

Oletko sitä mieltä, että suomenruotsalaiset ovat oma etninen ryhmänsä? Suomenruotsalaisilla on oma kielensä, oma historiansa ja osin kai oma kulttuurinsakin.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm Vastaus kommenttiin #58

Meneehän se ja on ihmeellistä, ettet voi perua aikaisempaa väitettäsi. On se niin vaikeaa...

Mutta mennään kysymykseesi eli mielestäni Suomessa on kaksi pääasiallista kulttuuripiiriä: länsi- ja itäsuomalainen. Suomenruotsalainen kuuluu länsisuomalaiseen, jolla on läheisiä yhteyksiä ruotsalaiseen kulttuuriin. Esimerkkinä voisin ottaa vaikkapa kansantanssit.

Kulttuuripiirien sisällä on tietenkin jopa suuriakin eroja, mutta ei se pääjakoa mitenkään mielestäni muuta.

Suomenruotsalaiset voivat hyvin muodostaa etnisen ryhmän, mutta senkin sisällä on suuria eroja riippuen siitä, mistä alueesta puhutaan. Kieli ja itseidentifikaatio ovat tärkeitä osatekijöitä tässä yhteydessä eli siinä mielessä olet oikeassa. En kylläkään ymmärrä, mitä tarkoitat omalla historialla? Suomenruotsalaisten historia on osa Suomen historiaa.

Tämä on viimeinen viestini - aika mennä nukkumaan eli hyvää yötä Ilkka!

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #59

Voin toki sillä tavalla perua, että sanoin asian epätarkasti: finländare ja finne eivät *erottele* toisiaan, vaan finne *rajaa* vain joukon finländaren sisältä.

---

Mutta mitä etnisiin ryhmiin tulee, niin jos suomenruotsalaiset ovat oma etninen ryhmänsä, niin sehän tekee niistä suomenkielisistä automaattisesti myös oman etnisen ryhmänsä.

Mistä päästään alkuperäiseen väitteeseen: kyllä suomalaiset ovat oma etninen ryhmänsä, jos ajatellaan asiaa (suomalais-ugrilaisen) kielen perusteella.

---

Tämän ei pitäisi olla kovin radikaalia. Totta kai kieli ja kulttuuri vaikuttaa etnisyyteen.

Lisäisin tuohon vielä historian. Suomenruotsalaisilla se on Ruotsista tulleissa maahanmuuttajissa. Finneillä se on vähän aiempaa perua.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Turvapaikanhakija ja maahanmuuttaja eivät ole Suomalaisia, silloin ovat jos saavat Suomen kansalaisuuden.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Suomalaiseksi voi tuntea itsensä, vaikka ei olisi vielä saanut kansalaisuutta.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Itsensä saa ja voi tuntea ihan millaiseksi vaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #73

Eipä voi. Ohi voi häivähtää kaikenlaisia tuntemuksia.
Suomessa eläminen on jokapäiväinen Suomi-kylpy joka saa ihmisen tuntemaan yhteisyyttä muiden kanssa, jotka jakavat saman kokemuksen.
Marssilaiseksi voi itsensä hetkittäin tuntea tai muurahaiseksi tai vaikka tiekoneeksi.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen Vastaus kommenttiin #75

Kyllä voi. Kuka estää?
Ongelmana lienee saada ulkopuoliset tuntemaan samoin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #76

Niin Riikka Purra ja muu Turkkilan jengi tekee netissä työtä 24/7 ettei muut tuntisi samoin. Onhan se yksi tapa palvella Putinia.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Kun kansalaisilta kysyttiin viihtyvätkö he paremmin kaupunkimaisessa ympäristössä kuin luonnon läheisyydessä, oli 65 prosenttia luonnon kannalla."

Olisikin huolestuttavaa, jos suurin osa kansalaisista suosisi betonia luonnon sijaan. Mutta jo tuo 65 % on tosin hälyttävän pieni. Kyllä se pitäsi olla lähempänä 90 %. Nythän on siis tilanne se, että hälyttävän suuri osa kansasta on vieraantunut luonnosta ;)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Luontoahan ihminenkin on. Mieli kummasti liikkuu erilailla näin kesällä kuin talvella. Eikä se katso sun kotisi seinämateriaaliin.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Eihän siinä seinämateriaalista ollut kyse ;)

Ei se sen luonnonläheisempää ole asua puusta tehdyssä kerrostalossa kaupungin keskellä.. se puuseinä on ihan kuollut. Ihan kuin sanoisi, että betoniseinä olisi kuin asuisi Saksassa, kun aika paljon kalkkia on siinä, tai Afrikassa kun aika paljon hiekkaa..

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #41

Entäs avohakkuita harrastava maalainen. Voiko hänellä sanoa olevan luontosuhde? Monella kaupunkilaosellahan paljon parempi luontosuhde.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #62

Avohakkuuta "harrastetaan" kun metsä on siihen kypsä ja tarve hakkuuseen on. Kaupunkilainen voi pöyristyä avohakkuusta, mutta luonnolle se on usein välttämättömyys.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #65

Luonnolle välttämättömyys! Se on yksi tapa kohdella metsää. On muitakin. Eikä kaikki maalaisetkaan ole luontovihaajia.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #41
Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Toni Rintala, ainakin moni Helsingissä asuvista kokee asuvansa lähellä luontoa, koska meri. Suomessa on ikävä kyllä mahdotonta vieraantua luonnosta, ja jos niin kävisikin, niin miksi se olisi hälyttävää?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"ainakin moni Helsingissä asuvista kokee asuvansa lähellä luontoa, koska meri."

Aina voi kokea asuvansa. Totuus on eri asia kuin se minkä kokee. Kokeminen on vain tunne. Moni helsinkiäinen ei ole mereen edes koskenut. Sama kuin katselisi muutaman puun ja pensaan koostamaa puistoa ja kokisi olevansa luonnossa.

"niin miksi se olisi hälyttävää?"

Kun loppuu ymmärrys, että mistä ruoka tulee ja mitä sen eteen vaaditaan, ollaan pulassa. Kun ei ymmärretä luontoa, ei kunnioiteta sitä ja silloin luonto tuhoutuu.

Näin minä olen tän kokenut ;)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Suomalainen oikeuslaitos on todennut (alunperin lehdessä Kaleva / Oulu julkaistu) hyväksyttäväksi lausua suomalaisuudesta: "...humalapäissään tappaminen on suomalaisten kansallinen ellei suorastaan geneettinen piirre."

Vaikka määritelmässä onkin etnis-taustainen ja geneettinen sivumaku, se on osana oikeuden päätöstä virallinen määritelmä suomalaisuudesta. :-)

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine
Valtteri Suunta

Suomalainen identifioi itsensä suomalaiseksi, ja muut suomalaiset tunnistavat hänet suomalaiseksi. Siinäpä se.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Höpsis. Etninen ryhmä 'suomalaiset' koostuu nimenomaan ihmisistä, joiden etninen tausta on suomalainen. Lähtökohtaisesti somalit, turkkilaiset tai venälöiset eivät voi koskaan tähän etniseen ryhmään kuulua. Ei koskaan.

Jos leikitään ajatuksella, että stalin olisi liittänyt Suomen osaksi nykyvenäjää ja huuskolla olisi Venäjän passi, niin väittäisitkö pokkana olevasi venäläinen etkä suomalainen.

Tämä oli taas sarjassa 'kysynys Huuskolle, mihin ei taaskaan vastata'.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Suomalaiseksi voi ja saa itsensä tuntea, vaikka vanhemmat tai isovanhemmat olisivat kotoisin jostain toisesta maasta ja vaikka ei olisi täällä syntynyt. Aika monella Suomessa asuvalla suomalaisella on sukutaustaa esimerkiksi mainitsemissasi Somaliassa, Turkissa ja Venäjällä. On myös paljon suomalaisia, joiden toinen vanhempi on syntynyt Suomen maaperällä ja toinen jossain muualla. Miksi pitää olla jyrkkä ja tuomitseva muista maista tulleita kohtaan? Kaikki me olemme tulleet jostain. Suosittelen lukemaan Juha Hurmeen kirjan Niemi.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Niin. Voihan sitä tuntea itsensä vaikka Batmaniksi, mutta ei sinusta Batmania tule, vaikka kuinka pääkupolin sisältä siltä tuntuisi.

Apropos: toimittaja Sanna Ukkola tunsi itsensä intiaaniksi ja tapahtumaketjun seurauksena JSN nuhteli Ukkolaa.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/248976-ylelle-lan...

Eikö ole outoa tällaiset erilaiset tulkinnat samankaltaisista asioista?

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Suomen kansalainen = suomalainen.

Kaikki muut perustelut ovat kestämättömiä. Tavalla tai toisella.

Käyttäjän AulisSaarijrvi kuva
Aulis Saarijärvi

Kyllä ihminen voi veden alla olla, jos sillä on kidukset!

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Wikipedian mukaan "Amerikansuomalaiset ovat Pohjois-Amerikassa asuvia suomalaisia. Usein käsite rajataan tarkoittamaan vain niitä, jotka tiedostavat suomalaiset sukujuurensa."

Samalla periaatteella esimerkiksi Somaliasta tulleet ovat Suomessa Suomensomalialaisia. Vaikka amerikansuomalaisilla oli Yhdysvaltain kansalaisuus, he olivat edelleen amerikansuomalaisia. Tunnetusti suomalaiset asuivat usein omissa yhteisöissään, joissa oli omat kaupat, kirkot ja kokoontumistilat "Haalit".

Näin tekevät monet maahanmuuttajaryhmätkin, vaikka Suomessa maahanmuuttajia yritetäänkin kotouttaa, sopeuttaa kummankin osapuolen edun nimissä suomalaisiin olosuhteisiin.

Suomen kansalaisuuden saanut on tietenkin suomalainen, mutta on eri asia, tunnistaako hänet helposti suomalaiseksi. Tässä suhteessa kansalaisuuden saanut voi itsekin tehdä paljon. Suomen kielen osaaminen on tärkeä edellytys kanssakäymiseen muiden suomalaisten kanssa, työpaikan saantiin - ja samalla siihen, että henkilö koetaan suomalaiseksi.

Myös paikallisten tapojen omaksuminen helpottaa kanssakäymistä ja yksilön kokemista muiden taholta suomalaisena. Silti asianomaisen ei tietenkään tarvitse unohtaa oman kotimaansa tapoja ja kulttuuria.

Mitä eksoottisemmin ihminen pukeutuu, sitä todennäköisemmin hänet koetaan ei-suomalaiseksi, olipa hänellä Suomen passi tai ei. Eli valinta on jokaisella uudella suomalaisella paljolti itsellään.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Jos riviin pannaan seisomaan kymmenen eriväristä maahanmuuttajaa, niin kenet heistä tavallinen suomenkielinen tossunkuluttaja tunnistaa suomalaiseksi?

Sen joka puhuu suomenkieltä. Strömsössä testi ruotsinkielellä tuottaa samanlaisen kielipohjaisen vastauksen.

Pitäisi kyetä katsomaan asiaa niiden turvallisuustunteen kannalta joilla ei ole halua, voimaa eikä tarvetta pyrkiä julkisuuden valokeilaan. Ja heitä on Suomessa paljon.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Suomea osaamattomasta maahanmuuttajasta ei saa suomalaista edes vihervasemmistolainen, vaikka tulijalla olisi jo Suomen passi takataskusssa.
Asuinmaa ei määrittele kansallisuutta koskaan, mutta kansalaisuuden se voi määritellä.
Kaikki muu saivartelu on hedelmätöntä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kuuromykkä ei sitten voi olla suomalainen. Eikä pahasti lukihäiriöinen eikä puhevikainen saatikka mutisti?

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Edellisen kommentin viimeinen lause taisi jäädä lukematta?
Kuuromykän suomen lukutaito voi olla priima, kuten lukihäiriöisen puhetaito.
Keksitkö mutistin lisäksi muita sairauksia?

Jouko Helenius

Tähän kohtaan on mielenkiintoista ottaa kysymys onko Zlatan ruotsalainen vai ei? Kovasti väitti eilisessä dokumentissa olevansa ruotsalainen vaikka äiti on kroati ja isä bosnialainen. Ns. aidot ruotsalaiset sanovat, että temperamentti ja käyttäytyminen eivät ole ruotsalaista.
Pahinta kuitenkin oli herran kieltäytyminen osallistumasta MM-joukkueeseen. Se todisti, että ei tuntenut syvällisesti velvollisuutta auttaa omaa maataan.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Maailmanvaltojen nousu ja tuho Daniel 2:(31-45)

Rautaiset ja saviset jalat: Viimeinen valtakunta on lopunaikoina hajanainen.

Maailmanvallat tuhoutuvat, Jumalan valtakunta pysyy. Näin käy ja sen hupomaa, se on asia jolle te ette kukaan voi mitään, ette yhtään mitään.

Tänä päivänä sitä kysyy: `Missä on raja ylpeyden ja viisaan johtamisen välillä?`

EU politiikka ajaa kansallisvaltioiden tuhoamista ja kansallisuuksien. Maailmasta halutaan tehdä "Uusi Babylon", ja tämä näkyy mm. EU:n Brysselin päämajan rakennustyylissä ja eiväthän se halua sitä kieltääkään. Ikävää vain, että narun pää tulee vetävän käteen ja nämä suunnitelmat ovat tuomittu epäonnistumaan.

Ärsyttävää on lukea tätä hedelmätöntä saivartelua ja mustan maalaamista valkoiseksi. Maailma ja ihminen kulkee lineaarista linjaa, alusta loppuun. Kaikki mikä on alkanut myös loppuu. Seuraavassa elämässä et synny perhoseksi vaan maksat sen mitä tänään teet.

Maailman myyttien alkuperä perustuu kulttuurievoluutioon, sekä virheelliseen tulkintaan historiallis-kriittisestä raamatuntulkinnasta, onkin ristiriidassa Raamatun todistuksen kanssa.

Summa theologiae, ”On sitä paitsi itsestään tunnettua, että totuus on, sillä totuuden kieltävä myöntää totuuden olevan: jos näet totuutta ei olisi, olisi totta, ettei totuutta ole. Mutta jos jokin on totta, täytyy totuuden olla. Mutta Jumala on itse totuus, kuten Johanneksen evankeliumissa sanotaan: ’Minä olen tie, totuus ja elämä.’ On siis itsestään tunnettua, että Jumala on.”

Helppoja selityksiä riittää, mutta vaikeinta on löytää ratkaisua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset