Markku Huusko

Juha Sipilän alamäki alkoi 25.11.2016 torniolaisessa hotellihuoneessa

  • Ylen graafista näkee, kuinka keskustan kannatus on pudonnut 2016:n jälkeen. Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10346581#start=252
    Ylen graafista näkee, kuinka keskustan kannatus on pudonnut 2016:n jälkeen. Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10346581#start=252

Keskusta ei kamppaile tuoreen Alma-kyselyn mukaan suurimman puolueen paikasta runsaan seitsemän kuukauden kuluttua pidettävissä eduskuntavaaleissa.

Puolueen kannatus on tällä hetkellä 15,5 prosenttia, joka jää yli kuuden prosenttiyksikön päähän sdp:stä ja runsaan neljän prosenttiyksikön päähän kokoomuksesta.

Vielä loppuvuodesta 2016 keskustan kannatus oli Ylen kyselyssä viisi prosenttiyksikköä suurempi kuin nyt Alman kyselyssä, yli 20 prosenttia. Silloin hallitus oli paininut jo erittäin hankalien asioiden kanssa. Se oli vääntänyt kasaan suurten kansanjoukkojen vastustamaa kilpailukykysopimusta ja oli saanut hoidettavakseen turvapaikanhakijoiden tulvan, josta moni sitä syytti.

Keskustassa ja muuallakin on ihmetelty, mikä puolueen kannatukseen oikein vajaa kaksi vuotta sitten iski. Keskustasta on tarjoiltu julkisuuteen selitystä, että valta kuluttaa ja hallituspuolueet nyt vain kärsivät kannatuksen vähenemisestä, kun kansalaiset kyllästyvät sisäpoliittisiin riitoihin.

Tältä selitykseltä vie uskottavuutta se, että valtiovarainministeripuolue kokoomus pärjää gallupeissa edelleen hyvin, vaikka onkin pudonnut uusimmassa Alma-kyselyssä parin prosenttiyksikön päähän demareista.

Kokoomuksen pysyminen kärkikamppailussa on jopa hieman yllättävää, koska yhteistyö keskustan kanssa ei ole sujunut esimerkiksi sote-uudistuksessa riidatta, ja kokoomuksen sisäinen tasapaino on järkkynyt Harry Hjallis Harkimon lähdön sekä Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren ja kansanedustaja Elina Lepomäen poikkeuksellisten irtiottojen vuoksi.

 

Keskustan ja sen aikoinaan supersuositun puheenjohtajan Juha Sipilän alamäen alkupiste on useammankin jututtamani politiikan ammattilaisen mielestä paikallistettavissa yhteen päivämäärään ja paikkaan: 25.11.2016 ja torniolaiseen hotellihuoneeseen.

Silloin ja sieltä Sipilä lähetti lukuisia kiukkuisia sähköposteja Yleisradion toimittajalle, mistä seurasi jupakka, joka ei lopulta ollut kunniaksi sen enempää pääministerille kuin Yleisradiollekaan.

”Sain tietää Juha Sipilän viestittelystä Yleisradioon, kun luin siitä Suomen Kuvalehdestä. Asia oli minulle yllätys. Tilanne oli sellainen, että Sipilä oli puoluevaltuuston kokouksessa Torniossa, oli perjantai-ilta, väsynyt mies oli yksin hotellihuoneessa ja suuttui. Silloin voi käydä tällä tavalla. Se oli kuitenkin totta kai virhe, ei sitä voi selitellä millään, Sipilän töissä valtioneuvoston viestintää johtanut Markku Mantila kuvaili tapausta myöhemmin MustReadille.

Sipilän toiminta huomattiin myös maamme rajojen ulkopuolella, kun kansainvälinen Toimittajat ilma rajoja -järjestö pudotti Suomen lehdistönvapausrankkauksen kärkipaikalta. Järjestön mukaan pääministeri oli pyrkinyt painostamaan viesteillään Yleisradiota.

Sipilän myönteisiä mielikuvia herättäneeseen imagoon syntyi Yle-jupakassa valtava lommo. Onko se puolueen kannatuksessa yhden vai viiden prosenttiyksikön kokoinen, ei voi tietää. Negatiivista kierrettä se oli kuitenkin synnyttämässä.

 

Sipilän puolueen alavirettä ei näytä katkaisevan edes se, että Yle-jupakan jälkeen maan pitkä talouskriisi on muuttunut kestävän oloiseksi nousuksi, töitä on kansalaisille syntynyt ja valtion päätähuimaava velkaantuminen jäänyt taakse.

Torniolaisessa hotellihuoneessa syntynyttä imagolommoa voisi paikata jonkin verran se, että sote-ratkaisu vielä jossain muodossa syntyisi. Puolueen negatiivinen kierre on politiikassa kuitenkin hyvin vaikea katkaista ilman henkilövaihdoksia.

Ja lopuksi pieni vertailu: Kun pääministeri Mari Kiviniemi sai Matti Vanhasen jälkeen epäkiitollisen tehtävän viedä keskusta eduskuntavaaleihin 2011, oli hänen johtamansa puoleen katastrofitulos 15,8 prosenttia.

Se oli enemmän kuin keskustan gallupkannatus tällä hetkellä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (45 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

kuten kirjoitit, "hallitustyöskentely" on syönyt kannatusta Keskustalta, mutta ei Kokoomukselta, päinvastoin. Kokoomuksen kannatus on nyt pari prosenttiyksikköä korkeammalla tasolla kuin hallituksen aloittaessa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Näin on, kokoomuksen eduskuntavaalitulos 2015 oli 18,2 prosenttia, kun se keskustalla oli 21,1 prosenttia. Gallupeissahan keskusta oli käynyt ennen vaaleja pitkälle yli 25 prosentissa, mikä ei sitten vaaleissa sellaisenaan realisoitunut.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2015

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Kokoomuksen kannatuslukuja on turha ihmetellä. Mihin puolueeseen luulet rikkaan kokoomukselaisen sitten siirtyvän, ei minnekkään.
Keskusta on sijaiskärsijä tässä hallituksessa.
Vaaleihin on vielä aikaa, on turhaa vielä jaella podiumpaikkoja ja pääministerin vakanssia.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ne podiumpaikat alkavat hahmottua tässä vaiheessa, mutta ei vaaleja ole tietenkään vielä käyty ja monenlaisia yllätyksiä voidaan nähdä. Nyt puolueissa odotetaan niiden itsensä tilaaman puoluebarometrin tuloksia loka-marraskuussa. Se on ollut aiemmin hyvin suuntaa-antava. Pätkä uutisjutustani:

"Vuoden 2014 syksyllä tehdyn barometrin pohjalta oli nähtävissä, että keskustan Sipilästä tulee todennäköisesti pääministeri keväällä. Syksyllä 2010 taas oli ilmeistä, että kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pääsee muodostamaan hallitusta, kuten myös se, että perussuomalaiset pärjäävät kevään 2011 vaaleissa erittäin hyvin".

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/257337-alma-kysel...

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

On vastenmielistä, jopa kuvottavaa, ettei Suomessa päästä eroon tästä primitiivisestä "rikkaat kokoomuslaiset"-vinkunasta. On tietysti selvää, että sosialismista unelmointi punaviinin ääressä ja "luokkaretkien" järjestäminen Westendiin on paljon helpompaa kuin oman menestyksensä eteen yrittäminen, mutta rajansa alkaa olla silläkin. Monissa muissa kulttuureissa kateutta pidetään vastenmielisenä paheena.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Kyllä Kokoomuksessa on joskus päästy nimityksestä irti, nimittäin silloin kun maamme puolueista löytyi Perustuslaillinen oikeistopuolue.

Kun Georg lopetti hommat niin eliitti siirtyi Kokoomukseen piiloon.

Nyt Orpo ja koko Kokoomus kärsii muutaman superrikkaan suvun toilailuista ja määräämisestä.

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck Vastaus kommenttiin #41

On ylipäänsä sairasta, että "eliitin" on oltava jotenkin "piilossa".

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Sipilän töissä valtioneuvoston viestintää johtanut Markku Mantila kuvaili tapausta myöhemmin MustReadille."

Mantilan ei olisi pitänyt päästää Sipilää valvonnastaan. Tapaus muistuttaa Kummelin pääministerisketsiä.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Pääministeri ei toiminut ainakaan noihin aikoihin viestinnällisesti kauhean ammattimaisesti.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Trumpilla ja Sipilällä on samanlaisia ongelmia?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Sipilä ei ole osannut hoitaa julkisuuskuvaansa, vaan hän toiminut suomalaisen yritysjohtajan ja yrittäjän tavoin.

Suomalainen yritysjohtaminen ei taida sietää päivänvaloa?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Eivät kaikki suomalaiset yritysjohtajat suinkaan ole mulkvisteja.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen
Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Puhutaanko tässä siitä samasta YLE:stä, joka on kuulemma valtaeliitin talutusnuorassa ja joka papukaijana toistaa eliitin sille käskemää linjaa?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

ja näin käynnistyi Jussin tie Kesärantaan 2019

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Häkäpöntön Kempeleelle hylänneen Sipilän alamäki vei Teslalla Sipooseen. Suomen kansan syvillä riveillä on hyvä syy epäillä seniorikielisten metkuja.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Tämä blogaus sai hengen haukkomaan jopa Huuskon kirjoittamana. Ketään, siis ei todellakaan ketään kiinnosta Sipilän suhde mediaan paitsi tietysti mediaa itse. Täydellisen megalomaaninen tulkinta. Keskustaa repii liberaalien ja alkiolaisten (väyrysläisten) kiista jossa vain kaikkien fanaattisimmat äänestävät keskustaa yhä kävi miten kävi. Joku MT on kammottavaa luettavaa, perusviljelijöitä halveksitaan, maaseutua kuritetaan. 15% vaaleissa olisi saavutus, se kuulu torjuntavoitto.

Kokoomukselle ei Suomessa ole vaihtoehtoja joten sama kuvio kuin keskustan kanssa. Tuskin ihan jokainen peruskokoomuslainen hurraa nykyjohdolle mutta äänestää puoluetta silti koska vaihtoehtoja ei ole. Ne pari prosenttia Sari Sairaanhoitajia on valunut demareihin mutta muuten kannatus on järkkymätön.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Uuden Suomen vastaava päätoimittaja laskee jo päiviä millon nykyisestä pääministeristä päästään eroon ja tilalle saadaan vihervasuri.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Varmaan tekstiviestit olivat sytyke Sipilän alamäelle. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että Sipilän politiikka on vastoin äänestäjien odotuksia ja näkemyksiä. Se lienee perimmäinen syy. Hän on oikeasti kääntänyt takkinsa siihen nähden, millä agendalla hän alun perin oli liikkeellä. Väyrysen menestys pressavaaleissa ei ollut sattumaa, eikä Vanhasen huonoutta. Se oli potku Sipilälle.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Kuten Engren kirjoittaa, on kohtuullisen pelottavaa jos toimittajien kyky analysoida Suomen poliittisen kentän tapahtumia on näin tiukasti oman navan ympärillä.

Heitän villin spekulaation. Mitä jos äänestäjiä ei sittenkään kiinnosta Sipilän parin vuoden takainen kiukuttelu toimittajille, vaan hallituksen tekemä politiikka?

Kiky-sopimus anyone?
Aktiivimalli?
Liikennekaari, erityisesti sen eniten julkisuutta saanut osa "taksilaki"?
Sote-sekoilu?
Jatka listaa...

Kokoomuksen kannatuksen säilyminen taas ei sekään ole mitenkään ihmeellistä. Esimerkiksi kaikki nuo edelliset ovat olleet niin kokoomuslaista politiikkaa, että edes kokoomus ei olisi sellaiseen pystynyt.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Listalle koulutusleikkaukset, t&k leikkaukset ja nyt paniikissa pieni palautus. Ei tällaista voi uskottavana vaihtoehtona pitää.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Viime vaalien alla lestadiolaisliberaalien keskustasta omaan Kansalaispuolueeseen ulostettu Paavo Väyrynen kyseli äänestäjiltä minne voisi asuntovaunun parkkeerata jotta saisi tarjota kahvia jakaakseen esitteitä liikekeskusten suljettua häneltä ovensa.

Luottamusporttien sisäpuolella tarjoilun hoitaa Fazer ja Paulig.

Sitran seuroissa tätä politiikkaa on kutsuttu juniorikielisellä työnimellä Suuri kaalihuijaus. Matti Vanhanen ei muista.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Kehittyvien maakuntien Suomen vastaisku?

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Juha Sipilä on ollut kantona kaskessa medialle. Sipilää on oltu viemässä median ja monen blogistin ja kommentoijien toimesta inkvisition roviolle mutta viellä henki pihisee.
Pääministeri Juha Sipilän linja pitää elikä Suomi kuntoon Juha Sipilä ei osaa polittista jargonia eikä hae kuukausi galluppien kuninkuuksia vaan on ollut toiminnan mies toteuttamaan Suomen parasta.
Pahin kauhuskeneraatio on että seuraava mahdollinen vihervasemmisto hallitus tuhoaa taloudellisen nousun ja kuten Antti Rinne sanoi velkaa voidaan ottaa lisää valtiolle.
Päätoimittaja Markku Huuskon pitää huomioida myös nämä seikat.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Pahin kauhuskeneraatio on että seuraava mahdollinen vihervasemmisto hallitus tuhoaa taloudellisen nousun ja kuten Antti Rinne sanoi velkaa voidaan ottaa lisää valtiolle."

Näin tulee varmaan käymään. Vihervasemmisto ja SDP vievät, ja Kokoomus ja RKP vikisevät seuraavassa hallituksessa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Sipilän hallitus on huonoin hallitus elinaikanani. Se on tehnyt paljon työtä sen eteen, että yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamisen eväät olisivat mahdollisimman niukat ja se on selkeästi rakentamassa maastamme luokkayhteiskuntaa. Hallitus on myös harvinaisen epärehellinen, sillä suuria leikkauksia vaikkapa koulutukseen, tutkimukseen, ympäristönsuojeluun tai poliisien määrään on seurannut pienet palautukset joita on markkinoitus lisäpanostuksina noihin asioihin.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Päätoimittaja Huusko on näköjään keksinyt varman syyn Juha Sipilän alamäkeen. Siitä hänelle papukaijamerkki rintapieleen. Minäkin voin näin ollen hyvällä syyllä keksiä varman syyn päätoimittaja Huuskon alamäelle. Mitä enemmän Huusko jaksaa morkata pääministeriä ja Keskustaa, sitä vähemmän hänen puolueettomuuteen Uuden Suomen päätoimittajana uskotaan.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kirjoitan keskustan alamäen alkamisesta, imagolommosta ja negatiivisesta kierteestä. Politiikka on päätösten lisäksi julkisuuspeliä. Olen tästä ilmiöstä ja Sipilän suosion hiipumisesta itseäni viisaampien kanssa paljon jutellut.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Huusko, kiitos vastauksesta. Joudun kuitenkin toteamaan, keskustelut itseään viisaampien kanssa voivat olla näiden viisaiden syötti saada päätoimittaja kirjoittamaan heidän haluamallaan tavalla. Tässä he ovatkin onnistuneet vallan mainiosti. Olisiko syytä keskustella joskus pääministeri Sipilän kanssa ja kysyä häneltä, milloin alamäki alkoi, ja samalla myöskin Uuden Suomen päätoimittajan ja toimittajien kirjoituksista. Vai olisiko se vielä suurempi synti kuin Sipilän lähettämät, oikeutetut, viestit Ylen toimittajalle.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen Vastaus kommenttiin #36

Arvo,

aloita vaikkapa täältä:

Sipilä ratsastelee ja patsastelee muitten hepoilla… :

http://ilkkahyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2531...

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #37

Hyttinen, putosin kärryiltä. Liika on aina liikaa. Eipä tässä muuta.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen Vastaus kommenttiin #38

Arvo,

ja sinä se vain ihmettelet vieläkin keskustan alamäen kaltevuutta. Ei se vain sillä pyörityksellä korjaannu, tasan päinvastoin!

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson Vastaus kommenttiin #36

Huuskolle terveisiä. Arvo Tammelaa viisaampaa henkilöä kommentoimaan US uutisia, tai ylipäätään mistään mitään, ei ole olemassa.

Tammela kuuluu niihin Keskustalaisiin jotka äänestäisivät Keskustaa vaikka sitä johtaisi Romanian jalkapallon kakkosdivarin valmentaja.

Ei hyvää tiedä Keskustapuolueelle.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Huusko tässä lehdistön ja median edustajana vahvistaa, että kaikkien poliitikkojen on oltava varpaillaan ja myötäiltävä punavihreää mediaa, jotta ei joudu massiivisen yhteishyökkäyksen kohteeksi.

Olisiko aikaisempaa valtiomahtijärjestystä päivitettävä?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Pääministeri Sipilän asemaa ei liioin paranna yleinen tietoisuus siitä, että valtioneuvoston viestintäjohtajana toimii nykyään Päivi Anttikoski, joka tunnetaan paremmin esiin nostamastaan rekrytointikiistasta Aamulehden päätoimittajan valinnan yhteydessä.

Negatiiviset uutisoinnit pääministeri Sipilän lähipiirissä eivät tämän kannatusta lisää vaan nakertavat suosiota tasaisen tappavaan tahtiin.

P Jarvelainen

Jos toimittajat uskovat, että Sipilän alamäki alkoi suuttumisesta medialle eikä ongelmallisesta toiminnasta, media on ottanut kansanedustuslaitoksen roolin, ainakin omassa itsekäsityksessään. Hyvin huolestuttavaa kehitystä. Onneksi ajatus on tosiasioiden vastainen ja vain jonkinlaisen median Napoleon - kompleksin ilmaisu. Sipilän toiminnan todelliset ongelmat ovat aivan muualla.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Median huoneentaulu:

-Ettei yksikään joka seniorikieltä diggaa, himmaile, vaan svengaa täysillä.

Siinä on luottamus, luottamus, luottamus. Siinä on Venäjä, Venäjä, Venäjä. Siinä on kaikki. Elämä on ihmisen parasta aikaa. Allsång på Skansen. Valtaa uhkuva ylipormestari.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Kokoomuksella on kiinteä kannattajaporukka jotka myös äänestävät. Sinänsä ymmärrettävää. Tosiasia on, että aina hallitusvastuussa oleva Kokoomus on ensimmäisenä pala palalta alkanut purkamaan sovittua hallitusohjelmaa. Vaikkapa hallintarekisterilaki, joka ei ollut edes ohjelmassa. Valinnanvapautta ajetaan raivolla jne.

Yhteistyökumppanina kok on arvaamaton ja tämä kyllä tiedetään myös muissa puolueissa.

Keskustalle on aina käynyt köpelösti ollessaan päävastuussa yhdessä kokoomuksen kanssa. Tämä näkyy Sipilän suosiossa pääministerinä ja se heijastuu myös Kepun kannattatukseen. Toisaalta Kepu on aina oppositiossa saanut enemmän liikkuvia ääniä seuraavan laskennan koittaessa. Nämä äänet ovat nyt nukkumassa ja se näkyy mielipidetutkimuksissa.

Tornion hotellijupakka siis selittää vain osittain alamäen. Kyllä syyt ovat syvemmällä....

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Vaikka olisi kuinka houkuttelevaa etsiä sitä käännekohtaa, niin luulen, että käänteen pääsyy oli kokolailla isompi kuin yksi yle-kriisi. Tuohon aikaan alkoi paljastua, että sanallisesti heimommista huolestunut Sipilä oli oikeasti poikkeuksellisen kaukana oikealla oleva poliitikko. Huonosti riitelyn ja uhkailun avulla hoidettu kikypaketti ja monet budjettiratkaisut jotka leikkasivat työntekijöiltä, vähävaraisilta ja opiskelijoilta ja antoivat yrittäjille olivat varmasti vaikeita myös monille keskustaa aiemmin äänestäneille. Siinä missä kokoomus on lähinnä säilyttänyt perinteisen linjansa on keskusta selkeästi muuttanut omaansa ja selvästikään oikealla laidalla ei ole oikein tilaa tälle. Tätä oikean laidan ahtautta vielä korostaa se, että hallitusvastuun myötä perussuomalaiset ja siitä sitten syntyneet sirpalepuolueet ovat myös kilpailemassa samoista äänestäjistä jolloin puoluekentän keskustaan ja vasemmalle laidalle on jäänyt paljon entisen puolueensa linjaan turhautuneita äänestäjiä.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Käännekohta osuu vuodenvaihteeseen 2016/2017, ja siiitä alkoi keskustan negatiivinen kierre. Hallituksen tekemiset ovat saattaneet hyvinkin vaikuttaa tuon kierteen syvenemiseen.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Keskustan suuri vaalivoitto v. 2015 johtui ennen kaikkea siitä, että kansalaiset olivat hyvin tyytymättömiä Katainen-Stubbin "sekametelisoppahallitusten" linjaan. Onhan käsittsämätöntä, että puolueita Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon roikkui samassa hallituksessa. Sellainen ei ole tapana sivistyneissä demokratioissa.

Tästä saivat merkillisen "sekametelisoppahallituksen" ulkopuolella olevat puolueet Keskusta ja Perussuomalaiset suurta tilannehyötyä.

Sipilän kannatuksen notkahdukseen vaikutti ennen kaikkea se, että liikemies-pääministerin huomattiin harjoittavan kokoomuslaisempaa politiikkaa kuin Kokoomus. Samaan suuntaan vaikuti varmasti myös Markku Huuskon esille ottama Sipilän puuttuminen Ylen journalistiseen toimintaan.

Keskustan 15 prosentin kannatus on vieläkin poikkeuksellisen suuri verrattuna Ruotsin vastaavaan maalaisliittopohjaiseen puolueeseen. Maalaisliiton jatkajapuolueelta odotetaan ennen kaikkea vähävaraisen viljelijäväestön etujen ajamista alkiolaisessa hengessä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Iltalehden uutisessa kerrotaan Juha Sipilän tänään Turussa esittämällä toivelistalla olevan EU:n vahvistuminen kauppapolitiikassa sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, jolloin ”unionin ylitse ei voida enää kävellä”.

Siis eräänlainen NL jonka toteutuminen edellyttänee päätoimittajien vastaisuudessakin myöntävän Åbolle työrauhan sivistyksen nimissä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Somessa on esitetty senioriteettia käytetyn läntisen kirkkokunnan piirissä piiloagendana vaieta juutalaisvainoista, ja on saatettu jopa verrata seniorikielen suhdetta juniorikieleen kylmässsä Pohjolassa.

Turun yliopiston mukaan "Senioriteetti (Seniority) on joukkolainoihin liittyvä termi, jolla kuvataan tilannetta, joissa jollain lainoilla voi olla etuoikeus yrityksen varoihin maksukyvyttömyystilanteessa."

Engl. google antaa monia muitakin merkityksiä.

Puhutaan kulttuurin hiljaisesta hautautumisesta elävältä

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Kyllä keskusta jossa vaikuttaa Berner on niin oikealla kun olla voi, ihme että on 15% vieläkin. Varmaankin lähellä sitä kovaa ydintä..ainakin tämänhetkistä.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ei pääministeri toki ainoa suomalainen poliitikko ole, jonka imago on kokenut kolhuja. Näin on käynyt myös vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon ja sinisten voimahahmon, ulkoministeri Timo Soinin kohdalla:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/257540-alma-kysel...

Vähän sen jälkeen, kun Aalto runsas vuosi sitten oli valittu puheenjohtajaksi, puhuttiin jopa vihreiden noususta pääministerikisaan, kun gallupit näyttivät puolueen osalta hyviltä. Ei puhuta enää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset