Markku Huusko

Vaikuta siihen, millainen uudesta Puheenvuorosta tulee!

  • Puheenvuoro 10.10. 2018.
    Puheenvuoro 10.10. 2018.

Uuden Suomen Puheenvuoro ja sen sisarpalvelu Vapaavuoro menevät ensi vuonna uusiksi. Olemme käynnistämässä projektia, jonka uskomme johtavan nykyistä selvästi kehittyneempään blogipalveluun niin teknisesti kuin muutenkin.

Tämä nykyinen Puheenvuoro on vuosimallia 2010, joskin kehitystyötä on vuosien varrella tehty paljon. Joku voisi sanoa, että jo on aikakin uudistaa.

Itse verkkolehti Uusi Suomi perustettiin tasan 11 vuotta sitten 10.10. 2007. Uutispuolikin menee tässä yhteydessä remonttiin.

Nyt saa vaikuttaa. Laita tämän bloggauksen kommentteihin tärkeysjärjestykseen esimerkiksi viisi (saa laittaa enemmänkin) ominaisuutta, jotka ovat nykyisessä blogipalvelussa elimellisiä, eli mitä ilman ei tule toimeen.

Toivon myös, että viestität kommenttikenttään, mitä palveluun olisi syytä lisätä.

Onko sinulle elintärkeä ominaisuus suosituimmat puheenvuorot -listaus, toimituksen poiminnat -listaus, puheenaiheita tänään -listaus, puheenaiheeseen liittyvää -listaus, tämän blogin suosituimmat -listaus #turpo-koostesivu, käyttäjän suosittelemat kirjoitukset, bloggaajahaku, asiasanahaku, kommentoinnin esto vai joku muu?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (167 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Pitäisin ennallaan kaiken muun paitsi visuaalisen puolen. Ymmärrän että pliisu visuaalinen yleisilme palvelee palstan yleiskonservatiivisuutta mutta kuitenkin. Väriä ja elämää peliin. Kannattaa ottaa hyvä graafinen suunnittelija.
Tätä muuten esitti jo Seppo Oikkonenkin (jonka kanssa harvemmin jaoin näkemyksiä.)

Nikolai Holopainen

Kannatan, mutta paremman yleisilmeen sijaan mieluummin Oikkosen näkemyksiä. Pitää niistä tai ei.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Mitä palveluun olisi syytä lisätä:

1. Kirjoitusoikeuksien saamiseksi ensimmäisellä kerralla tunnistautuminen pankkitunnuksilla. Tarkoitus on keskustella kirjoittaen omalla nimellä, ja aivan liian monet pääsevät tunkemaan palstoille tekaistuilla nimimerkeillä pelkässä häirintätarkoituksessa, mikä tietenkin madaltaa keskustelun tasoa. Jos on harvinaisia teknisiä poikkeustapauksia, miksi pankkitunnistus ei onnistu, pyydettäköön silloin jokin muu luotettava tunnistus viranomaistenkin hyväksymällä tavalla.

2. Sääntöihin kuuluu myös tunnistettavan kasvokuvan käyttö, joten asettaisin ehdoksi kirjoittamisoikeudelle, että toimitus ensin hyväksyy tarjotun tunnistuskuvan ja mahdolliset myöhemmin sen tilalle vaihdettavat kuvat. Nykyään näkee paljon kuvattomia kommentteja tai pilailua / erikoisuuden tavoittelua kuvilla milloin mitenkin.

Ohjeita kuvan lataamisesta käyttöliittymässä on varaa selventää sekä poistaa tietotekniset bugit sitä häiritsemästä.

3. Paitsi blogeihin, myös kommentteihin voisi lisätä kuvittamisen mahdollisuuden, mikä elävöittäisi visuaalista ilmettä.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Pankkitunnusten käyttö maksaisi saitille aika paljon?

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Jos naama on kuin petolinnun perse, niin suotakoon kuvassa pieni tuunaus. Muutoin mennään K18 osastolle.

Toivottavasti ei olla luomassa kuvitteua satukirjaa.

Tekstin siirto Wordiltä tuntui aikoinaan kököltä. Ehkä on jo korjattu, en ole pruuvannut.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

1) Moderaattori rajoittaa samasta aiheista eri henkilöiden aloittamia puheenvuoroja. Miten se tapahtuu, se jää teidän mietittäväksi. Esimerkiksi hiljattain Huhtasaaren case täytti lähes koko keskustelupalstan kun kaikilla oli samasta asiasta samaa sanottavaa.

2) Rajoitetaan uusia avauksia yhdelle kirjoittajalle viikossa vaikka 2 - 3. Samat henkiöt avaavat joka päivä jopa enemmän kuin yhden tarinan.

3) Kirjoittaja voi tunnekuohussa aloittaa jonkun jutun, josta muutaman tunnin kuluttua huomaa, ettei juttu ollutkaan aivan noin. Hän voisi aikaisempaa kirjoitustaan täydentää ja muuttaa samoin kun tehdään sosiaali- ja terveystiedoissa kun niitä muutetaan. Alkuperäinen teksti jää näkyviin, mutta komentilla, että on muutettu silloin syystä se.

4) Poistetaan mahdollisuus plogin aloittajalta kieltää komentointi hänen kirjoituksistaan. Yleensä kommentointikieltoa käyttävät poliitikot, jotka käyttävät juttujaan vaalipropakandana. Näkyy muuten lehdissä, joissa kansanedustajat enenevässä määrin kirjoittelevat yläisönosastoille. Uuden Suomen keskustelupalsta voisi irtaantua tämmöisestä huuhaasta.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllä mä sallisin ainakin yhden blogin per päivä.

Mulla on kommentointikielto ollut blogeihini koska jonkun ihmeen järjestelmävirheen takia en ole voinut kommentointia salliakkaan. Tosin haluan pidättää itselläni oikeuden poistaa herjaavat ja ihmisarvoa loukkaavat viestit.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Samaa mieltä ainakin neloskohdasta.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Kielletään sanat ploki, plogi ja propakanta. ;-)
Välitön, määräaikainen kirjoitusoikeuksien poisto voidaan tehdä automaattiseksi, jos näitä rikkaruohoja levittää.

Myös murteet ja muu rakkaan suomemme pahoinpitely pitäisi juuria pois. #sivistystaso

Ja erottuva, visuaalinen ’kytke sarkasmitutka päälle tästä’ -namikka olisi kätevä.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Mikäli sallitaan Englannin kielimurteet, niin miksi ei Suomen, ainakin sarkasmissa ja huumorissa. Vai onko niin, että huumoria ei tällä sivustolla suvaita?

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Markku Turpeisen ehdotukset 1 ja 2 ovat erittäin tärkeät.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

4) Kommentointi kielto-oikeus pittää jäähä, mie en uskalla enkä jaksa joitaki.

Juhani Vehmaskangas

Asialliset kommentit pitää kaikilta sallia!

Lisäksi pitäisi voida nähdä, että kenen kommentteja on estetty/poistettu.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Simon Elo julkaisi juuri blogin - ja tuttuun tapaan sitä ei voi kommentoida. Tämä pitäisi kieltää Puheenvuorossa kirjoituksiaan julkaisevilta aktiivipoliitikoilta kokonaan. Eihän Puheenvuoron tule olla heille ilmaisen itsensä mainostamisen ja yksipuolisen sanelun alusta vaan keskustelun foorumi.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Simon Elon blogissa käydään nimellä toisten kimppuun ilman että arvostelun kohteella on mahdollisuus vastata. Jotenkin kummallista että toimitus ei poista näitä heti.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@10. Simon Elo voi kyllä ilmaista kirjoituksillaan, kun siihen hänellä on oikeus. Mutta minkälainen kansanedustaja se muka on, joka kieltää kaikilta kommentoinnin mahdollisuus?

Kansanedustajan pitää kuunnella ja lukea, mitä toisilla on sanottavaa ja kommentoitavaa.

Poistoa olen kyllä ehdottanut sekä kommentointikiellon poistamista vaikuttajilta. Ainakin se, että karuselliin ei päästetä yhtään niitä blogeja, joissa ei voi kommentoida. Se ainakin on toteutunut.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Ilmeisen yli-innokas moderointikin tyyliin "Tämän blogin kommentit julkaistaan vasta kun ne on hyväksytty" pitäisi kieltää. Se kun voi johtaa lähes samaan lopputulokseen kuin täydellinen kommentointikielto.
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogihakemisto?etu...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@26. Olen samaa mieltä. Tässä on ollut aiemmin sellaisia blogeja, joiden aiheet ajavat omaa "agendaansa" ja kriittiset kommentit on sivuutettu ja valittu vain miellyttäviä kommentteja vääristelemään mielikuvaa, että se olisikin "yleistä" lukijoiden ajatuksissa.

Tämä ennakkomoderointi on parhaimmillaan sensurointia.

Luulen, että näiden blogien ennakkomoderointi on vähän vaikeaa ylläpidonkin tarkkailla ja on parempi, jos poistetaan sellainen mahdollisuus.

Jos ennakkomoderointi on käytössä, ehdotukseni on niin, että jos blogin kirjoittaja ei hyväksy sitä, niin julkiseksi tulee näkyviin tyhjä kommentti ja kuvateksti siihen "Blogisti ei ole vielä hyväksynyt tätä kommenttia", "Blogisti hylkäsi kommentin".

Tämä auttaisi lukijoita ymmärtämään, että blogisti valikoi hyvät kommentit ja jättää toiset kommentit huomioimatta.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Vaikeata se on. Kertomasi esimerkki antaa taitavalle "jallittajalle" mahdollisuuden tehrä plogistaan mieleisensä, josta kriittiset kommentit puuttuvat kokonaan. Näin ollen tulee vähän väärä kuva siitä mikä konkonaisuus on. Älynväläyksiin kuuluvat myös nämä "ei niin mukavat" ajatukset.

Mutta rajansa toki asiattomilla "yhtä tyhjän kanssa kommenteillakin" kuin myös herjauksilla. Joskus se todella ärsyttää että samaa saa selittämästä päästyään selittää eikä mene perille sittenkään. Ymmärtääkö joku aivan tahallaan väärin vai eikö pääkopassa ole tarpeeks ymmärtämään, toinen toistaan.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Ainakin Simonille mokoma oli huonoa mainosta.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Taannoin eräs toinenkin poliitikko julkaisi blogin, joka oli vielä poiminnoissa nostettuna, mutta kommentointi oli estetty kokonaan.
Miksi kirjoitetaan blogeja joita ei voi kommentoida ja niitä vieläpä nostetaan etusivulle?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Syy tällaisen sallimiseen voi olla ainoastaan usko siihen, että nimekkäiden henkilöiden esiintyminen lisää Puheenvuoron vetovoimaa ja uskottavuutta. Niinhän se toki onkin. Asialla on toisaalta tämä nyt tässä esiin tuotu toinen puoli: poliitikko kierrättää samaa tekstiä puoluelehden, oman sivun ja ties minkä kautta Puheenvuoroon eikä osallistu keskusteluun tai jopa estää sen. Elo on pahin esimerkki tästä. Kuten Janne Salonen osuvasti kuvasi, toisten haukkuminen nimeltä mainiten ilman vastineen mahdollisuutta on tökeröä toimintaa.

Toinen erikoinen tapaus on Soinin takakontti-valtiosihteeri Samuli Virtanen: Hän ei mitenkään ilmaise korkeaa asemaansa valtionhallinnossa kirjoitellessaan täällä mm. seksuaalivähemmistöjä tai muita puolueita halventavia juttujaan. Valtiosihteerin asemassa ei olla tavallisia virtasia somessa tai muualla julkisuudessa. Hattujen vaihtelu oman mielen ja edun mukaan ei ole sopivaa.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Tästä olen samaa mieltä.

Murteiden kieltämisestä voisin sanoa että ou hupattamatta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Poliitikon pitää kestää asiallinen kritiikki. Tässä kohtaa Simon Elo on valitettavasti säälittävä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Bannauksen tulisi olla kirjoitiskohtainen ja kirjoituksen yhteydessä tulisi näkyä ne jotka eivät voi osallistua, tai ainakin lukumäärä.

Ja tosiaan, tekstit joihin ei voi kommentoida ainakin pois etusivulta.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@5. Luulen, että nimiä ei voi näyttää bannattujen listalla, mutta lukumääriä voi kyllä näyttää ja se antaa hyvän käsityksen, että jos blogisti on bannannut esim. 1-5 kommentoijaa vuoden sisällä, niin syy voi olla kommentoijilla.

Tilanne on sitten eri, jos blogisti on bannannut vuoden aikana 30-100 kommentoijaa ja se antaa kuvan blogistista, että hän ei hyväksy näitä kriittisiä kommentoijia.

Seppo-Juha Pietikäinen esim. käyttää hyvää tapaa, että asetettuaan minut banniin vuoden ajaksi, niin hän salli minun palata blogilleen kommentoimaan ja taannoinen bannini oli ansaittua, kun minua kyllästytti se aina samainen papukaijamainen toisto ja kirjoitin erittäin pahasti hänelle asiasta.

Tällainen bannin keston asetus olisi hyvä olla olemassa. Muualla maailman foorumeissa käytetään bannauksissa:

- 1 viikon bannaus
- 2 viikon bannaus
- 30 päivän bannaus
- 1 vuoden bannaus
- Tämä on vihoviimeinen keino, jossa annetaan 3 varoitusta ja bannauksia, seuraava on ikuinen bannaus.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Pärstäkertoimen mukaan bannaaminen ei kyllä ole reilua. Asiasta tietenkin täytyy olla kysymys.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #106

@106. Ei pärstäkerroin sekä puoluekirja saa vaikuttaa. Asiaan vaikuttaa vain kirjoituksen sisältö kuten kerroit.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Periaatteellinen kysymys on: Onko tarkoitus jatkaa blogilinjalla?
Eli kyseessä on kokoelma blogistien henkilökohtaisia kirjoituksia, joita seuraavaa mahdollista keskustelua hän myös oman näkemyksensä ja ideologiansa mukaisesti kontrolloi.

Itse kallistuisin aihepiiri- ja säiekohtaiseen jaotteluun. Silloin vältettäisiin päällekkäisyyksiä ja moderaattori voisi yhdistää samaa aihepiiriä käsittelevät keskustelut yhteen.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Ehdottamani aihepiiri- ja säiekohtainen jaottelu ei kuitenkaan poistaisi Puheenvuoron jäsenten 'personointia'. Kustakin jäsenestä voidaan luoda profiili, josta löytyvät ne tiedot, jotka ao. haluaa ilmoittaa itsestään. Sekä myös viimeaikainen aktiviteetti linkkeineen kommentteihin ja aloitettuihin säikeisiin.

Toimitus voisi nostaa mielestään onnistuneet avaukset erillisiksi artikkeleiksi.

Myös valokuva-arkisto ja "frendit", jos niin halutaan.

Esim:
https://forum.saxontheweb.net/member.php?9152-Harr...

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Tuoreimmat ja suosituimmat osiot ovat tärkeimmät. Toimituksen poiminnat on kätevä myös.

Poistaisin mahdollisuuden estää kommentoinnin, jotta Simon Elo ei voisi enää yksipuolisesti julistaa täällä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Bannauksen osalta ehdottaisin, että bannattujen nimet näytetään blogissa heti kun blogisti on jonkun bannannut. Tämä johtuu siitä, että usein bannaus tapahtuu kesken hektisen väittelyn, kun blogisti ei enää jaksa jatkaa tai ei löydä vasta-argumentteja. Silloin muille keskustelijoille on syytä olla selvillä, että aktiivinen keskustelija on ollut pakotettu jättämään kentän blogistille.

Ilmoitukset asiaankuulumattomista tai muutoin epäsopivista teksteistä ja kommenteista pitäisi käsitellä välittömästi aina kun ilmoitus on annettu. Nyt käsittely tai ainakin toimenpiteet näyttävät venyvän vuorokaudellakin.

Ilmoitetut numeromäärät uusista kommenteissa eivät etusivulla useinkaan ole oikein, vaan uusien kommenttien oikean määrän näkee vasta kun avaa blogin uudelleen. Voisiko huolehtia siitä, että uusien kommenttien ilmoitusmäärät ovat oikein ja mieluiten niin, että ne ilmestyvät suoraan näkyville jopa ilman sivun "virkistämistä"?

Kun jotain kommenttia on kommentoitu useamman kommentoijan taholta ja osa alakommenteista on toiselle kommentoijalle osoitettuja, niin pelkkä marginaalileveyden tutkiminen selvyyden saamiseksi siitä, kenelle vastaus on tarkoitettu, on hyvin työlästä ja aiheuttaa usein väärinkäsityksiä. Voisiko jokaisen alakommentin kohdalle laittaa ilmoituksen siitä, mihin kommenttiin vastaus on annettu, eikä pelkästään siinä vaiheessa, kun marginaalia vasemmalla ei enää ole jakaa lisää?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Bannauksen osalta ehdottaisin, että bannattujen nimet näytetään blogissa heti kun blogisti on jonkun bannannut."

Tuo varsinkin silloin kun blogisti kirjoittelee edelleen nimenkin mainiten bannattusta, jolla ei enää ole mahdollisuutta vastata.

Edit: Ja jos ei ole liikaa vaivaa niin bannit vain ylläpidon kautta, perustellusta syystä. - Taitaa olla tällä hetkellä yksi ja sekin Vapaavuoron puolella, joten ei ole henkilökohtaista syytä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Bannilistan julkistamisesta tulee aika pitkä. Minulla on bannattuja kolme sivua ja mikä ihmeelisintä kaikki lähes kuvattomia. Yksi ja sama henkilö on bannattu eri nimillä 22 kertaa, eli tuo on oikea ongelma.

22 nimeä ja yksi ja sama henkilö, kun bannaa hänet ilmestyy aina uudella nikillä. Esiintyy myös kuvallisena kolmella neljällä nikillä kuvallisena ja 18 nimellä ilman kunnollista kuvaa. Esiintyy naisten ja miesten hahmoilla jne.

Tuollainen jos mikä pistää vihaksi, tuollaisella nikkimäärällä voi kommentoida itsensä kanssa ja ohjata keskustelua haluamaansa suuntaan.

Täällä ollaan näreissään bannauksista, mutta minä olen enemmän huolissaan väärällä nimellä ilkkumisista.

Ehdotan virallista reksteröityä nikkikäytäntöä, jonka sitten toimitus hyväksyy joillekin eri vapautena, että ei Teemu Kammosenkaan tarvitse "Mika Mustosena " tällä kirjoitella;))))

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #34

En yhtään ymmärrä, miksi nimimerkit pitäisi hyväksyä ollenkaan. Sellaisia varten on omat alustansa muualla.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #34

@34. Hyvä ajatus tuo virallinen nikkinimi.

Olen aika varma, että joillakin voi olla hyvinkin tarve saattaa tieto yleisön tietoisuuteen mutta ei halua omalla nimellään ja naamallaan esittäytyä vaan käyttää nikkinimeä.

Mitähän kaikkea saattaisi tulla esille? Sitä emme voi tietää.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Viimeinen osio on aiheuttanut ongelmia ja väärinkäsityksiä.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@8. Tuo toiselle kommentoijalle osoitettuja kommentteja olen pyrkinyt aina tarkoituksella kirjoittamalla näin heti kommenttini alkuun:

@1234567890+

Koska se osoittaa selvän paikan ja jos sitä paikkaa ei enää ole, niin se on saatettu poistaa.

Drupalilla on tapana sekoilla järjestyksiä, koska silläkin on rajansa.

EDIT: Lisäys kommenttinumerointi, koska kello on jo 2 yöllä ja edellinen tehty klo 23.59.

Tuossa luettelemassani näkee, että miten hyvin sekaisin kommentoinnit voivat mennä.

Meidän täytyy tehdä järjestelmällinen ajanjakso, sisältyivätpä ne tekstejä tai poistettuja tekstejä, joiden sisälle täytyy laittaa aina "Syy poistoon".

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

"Ritalasta mode!"
Vasta sen jälkeen kunnes kolme toisistaan riipumatonta aikuispsykiatria on nimirjoituksellaan vakuuttanut, ettei ko. henkilö ole obsessio -kompulsiivinen liittyen perussuomalaisuuteen.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen Vastaus kommenttiin #28

"MÄ OON MAANINEN :)"

Maaninen voi olla monella tavalla. Sitten kun maanisuuteen liittyy pakkomielteisyys yhteen asiaan, se vaan on hankalaa. Tuolla kaupungilla näkyy täriseviä ja säikähtäneen näköisiä ihmisiä, jotka pelokkaana pälyillen kertovat, että nurkantakana on persu, joka tulee ja yritää käänyttä maahanmuuttovastaiseksi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #70

Turpeisen on syytä rauhoittua. Persunpelko on viisauden alku, opitaan jo kouluissa nykyään.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen Vastaus kommenttiin #107

"Persunpelko on viisauden alku, opitaan jo kouluissa nykyään."

Sitä minäkin. Toisaalta, voisiko se olla viisauden alku vai oikeasti viisaiden ihmisten, siis omilla aivoillaan eikä hesarin ja ylen aivoilla ajattelevien alku.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

#23 Jätän eriävän mielipiteen.

Liian iso riski ettei saadakaan Ritalasta modea.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #31

@31. Liian iso riski, että Ritala söhläilee ja bannii meidät kaikki sekä US:n toimittajat ja Huuskon sekä Alma Median, että kukaan ei pääse korjaamaan tukkoon mennyttä palvelinta, silloin uutisointi ja kaikki vuorovaikutteisuus on täysin pimeänä US:n puolella.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

#11

(Toivottavasti) tämä on sarkasmia.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

1. Käyttäjälle sivu, jonne on koottu viimeisimmät vastaukset omiin kommentteihin s.e. sähköpostinotifikaattitulvasta voi luopua eikä vastauksia mene ohi. Näistä linkitys itse blogiin ja kommenttiin. Samalla kenties voi näkyä kommenttien tykkäykset. Mallia voi ottaa vaikka FB:stä tms.

2. Tiivis listaus käyttäjän blogeista, kun niitä on kymmeniä tai jopa satoja on vaikea selata listauksella, on vain pieni osa näkyvissä ja pitää mennä seuraava-näppäimellä sivu kerrallaan. Vaikea löytää. Kenties mahdollisuus muutenkin filtteröidä listaa eri tavoin

3. Mahdollisuus kääntää blogin kommenttien katsominen alkaen viimeisimmästä. Erityisesti selaaminen puhelimella on hankalaa.

4. Sähköpostinotifikaatista suoraan kommentin kohdalle pääseminen ei tunnu juurikaan toimivan ainakaan firefoxilla, tälle olisi hyvä tehdä jotain mikäli mahdollista. Pitkissä ketjuissa hankala löytää kohta selaamalla. .

5. Bänni-indeksi, joka kuvaa moniko ko kirjoittajan blogeista on bännättynä. Sekä komentoinnin kieltäminen että ennakkohyväksyntä pois. Ennakkohyväksyntää käytetään suodattamaan vain omaa kantaa tukevat kommentit, ei ole kyse suinkaan pelkästään asiattomista.

6. Käyttäjätarkastuksen terävöittäminen, tiedän monta kirjoittajaa ja erityisesti kommentoijaa, jotka esiintyvät tekaistulla nimellä ja hähmäisellä kuvalla. Tämä on ikävää ja näkyy kommenttien asiattomuutena. Onko se sitten kertaluontoinen pankkitunnistus tms, mutta jotenkin pitäisi karsia nämä pois. Tekisi todella hyvää tälle foorumille.

Tuossa nyt alkuun...

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Hyvä lista.

Jatkoksi mitä itselle tulee mieleen voisi olla:

- kuvan lisääminen kommenttiin.

- kenelle kommentoi kommentin yläreunaan.

- Blogilista/etusivu esim. aiheosio jos tietystä aiheesta kirjoitetaan enemmän kuin 5 blogia, jonka alta sitten löytyy kaikki aieheeseen liittyvät blogikirjoitukset.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@13. Käyttäjän sivulle myös mahdollisuus hakea omista kommenteistaan sanoja, joita muistaa joskus kauan aikaa sitten kirjoittaneensa. Sillä eihän pari sataa sivua pitkää omaa kommentointisivuja jaksa selailla pitkään ja on tässä tullut muutaman kerran vastaan, että olen mennyt muutaman sivun liian pitkälle ja tullut muutaman sivun takaisin ja huomannut, että tuossahan se oli.

Muistamani sanat sattuvat olemaan kommenttini näkymättömissä alueissa.

Esim.

"Lorem ipsum dolor sit amet, putant saperet mea ex. Ex ius legere iuvaret expetenda, ea delenit sententiae quo. In nec ridens sanctus docendi..."

Vaikka oikeasti koko kommentti menee näin:

"Lorem ipsum dolor sit amet, putant saperet mea ex. Ex ius legere iuvaret expetenda, ea delenit sententiae quo. In nec ridens sanctus docendi, id vis vulputate tincidunt voluptatum. Nostro latine ea sit. Vix ei illum iudico, sit eu praesent sententiae, eos at unum ignota deleniti... Plääp plääp..."

Hakusanalla Praesent löytyisi heti siinä kohtaa, joka on siinä näkymättömänä.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Vähintään lieväasteisesti konservatiivina näen tässä Puheenvuoro+Vapaavuoro -kokonaisuudessa paljon hyvää. Ei nyt ainakaan ole tullut törmättyä mihinkään sellaiseen, mistä olisi jäänyt ajatuksiin, että onpa tämä paljon parempi kuin Puheenvuoro. Käytän tietokonetta, zombielaitteiden käyttäjillä voi olla eri näkökulma.
Esimerkiksi mainokset eivät häiritse nykyään. Sen hyvin ymmärrän, että niitä tarvitaan.
Niin että uudistusta uudistuksen vuoksi en kaipaa.

Heitän nyt kumminkin niitä ehdotuksia, kun pyydetään:
1) Aloitusasetuksissa kommentoinnin salliminen päälle. Ihan eniten ärsyttää, komentti jää uuden kirjoittajan hyväksyttäväksi ilman että hän huomaa asiaa.
2) Vapaavuoron kuvakaruselli Puheenvuoroon. Jos ei käytä kuvia, asia kuten nytkin. Jos laittaa useita kuvia, ne eivät kuitenkaan vie tilaa tekstiltä sen enempää kuin yksi kuva.
3) Hieman pitempien kuvatekstien salliminen. Nyt ei mahdu lähdeviitekään aina.
4) Nimimerkkikirjoittajien hyväksyminen vahvalla tunnistautumisella ja sillä sopimuksella, että US saa poistaa heidän tilinsä milloin vain. Ajattelen, että on paljon ihan järkeviä ihmisiä, jotka eivät asemansa vuoksi halua erityisesti tuoda esille vaikkapa poliittista kantaansa, mutta osaavat kirjoittaa hyvin ja heillä on asiaa.
5) Käyttäjien kommenttien hakeminen, kuten nyt omien.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

No jo oli aikakin. Miten ihmeessä joku sähköinen palvelu roikkuu näin kauan uudistamatta. Sitä ihmettelen, koska rahasta se nyt ei voi olla kiinni.

Blogien kommentointia ei saisi kokonaan estää, vuorovaikutteisuus ja kommentointi on se somen idea. On epäreilua pusikosta ampumista, jos kirjoittaa blogin jossa haastaa lukijoita ja kommentointi on kokonaan pois päältä.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Tekstejä pitäisi saada muotoilla: lihavoinnit. alleviivaukset, liitetiedostot ym.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Lihavointi ja kursiivi ovat kyllä nytkin mahdollisia.

Myös luettelot.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@21. Luulen, että @17. Jori Kajanto tarkoitti kommentoinneissa, missä ei ole ollenkaan työkaluja tähänkään päivään asti saatavilla, vaikka foorumeilla ne ovat olleet jo iänkaiket olemassa.

Blogin työkaluissa itsessään on kunnossa. Kommentoinnin ohessa ei ollenkaan.

Teemu Kammonen oli kertonut niissä olevan jotain pulmia ja lupasi tuoda, siitä on tosin mennyt pari vuotta aikaa "uudistamisesta".

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

Nämä kaikki on tainnut tullakin jo esiin, mutta jospa saisivat toistettuna lisää painoarvoa:

1) Mahdollisuus laittaa kuvia kommentteihin.

2) Poistaa kommentoimisen esto.

3) Bannattujen nimet näkyviin ja ei tuo kirjoituskohtaiset bannitkaan huonolta idealta kuulosta.

4) Mahdollisuus hakea käyttäjien kommentteja

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Jos haluaa olla mukana Puheenvuorossa blogistina ja/tai kommentoijana, niin pitää kestää eriäviä mielipiteitä ja asiallista, joskus vähän asiatontakin kritiikkiä. Kommentoinnin kieltoa ja kommenttien ennakkotarkastusta ei tulisi sallia. Bannaus vain moderaattorin kautta, koska jotkut blogistit bannaavat aiheettomasti haluten kirjoitukseensa vain myötämielisiä kommentteja. Häiriköt ja valeidentiteetit saadaan pois kommentoimasta esim. pankkitunnuksiin perustuvalla paremmalla tunnistautumismenettelyllä ja vaatimalla selkeä, tunnistettava kasvokuva. Mikäli joku syyllistyy jatkuvaan häiriköintiin ja täysin epäasialliseen kirjoitteluun, moderaattori poistaa määräajaksi tai lopullisesti Puheenvuorosta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Aika hyvä tällasenaan, Juha Kuikka tuolla ylempänä kirjoitti siitä vaikeasta havainnoinnista kenelle vastaa, se on korjaamisen arvoista ainakin.

Bannaaminen on tietysti jokaisen oma asia, ja ei se mua häiritse, vaikka varmaan listojen kärjessä olenkin. :)

Se olisi kyllä hyvä, että se olisi kirjoituskohtainen, ja bannatut olisivat näkyvillä.

Jos tätä aiotaan tämäntyylisenä keskutelupalstana/ blogipohjana pitää, niin kommentointimahdollisuus pitää säilyttää.

Eli poliitikkojen mainosblogit pois, jollei salli kommentointia.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

Välihuuto 26 ensimmäisen kommentin jälkeen.

Osallistuin edellisen uudistuksen yhteydessä 2010 vastaavaan 'asiakaskyselyyn'.

Nyt on todettava - kovin vähän on muuttunut. Te jauhatte samoja asioita kuin jo silloin me jauhoimme: bannit, vuorovaikutteisuuden lisääminen, karuselli, kirjoitusalustan tekniikka, kirjautuminen, jne jne ...

Jos tosiaan ei tuon radikaalimpia muutosehdotuksia/-tarpeita ole, niin kannattaako muuttaa sitä mikä toimii ???

Toisaalta, maailma ympärillä ja erityisesti some-sellainen-maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan paljonkin ...

Ps. vaikka en itse jaksa tänne enää juuri kirjoitellakaan, niin mielelläni lueskelen ihmisten kirjoituksia täällä ja toivon, että monipuolinen aktiivisuus jatkossakin kukoistaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Ihmettelin jo aiemmin, miksi Herlin halusi maksaa täysin räätälöidystä blogialustasta pitkän pennin? Maailmalla on saatavana jonkun sadan euron kertalisenssillä toimivia kaupallisia ratkaisuja, joita vieläpä päivitetään.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

"on saatavana"

On nyt, mutta ei ollut vuonna 2007.

Toisaalta mediamaailman ja -alustojen mahdollinen kehityssuunta 10 vuotta sitten näytti erilaiselta ja ilmassa oli monenlaisia mahdollisuuksia sekä kysymyksiä. Joista osaan nyt - jälkiviisaasti - tiedämme vastauksen. Osaan emme vieläkään ...

Printtimedia oli kurjimuksen kourissa ja jopa sen totaalinen alasajautuminen oli varteenotettava mahdollisuus. Kysyttiin, mitä tilalle? Verkkolehtikö? a la Uusi Suomi .. no tästä ei tullut ihan Huffington Postia.

Blogit olivat ajan hermolla. Poliitikot eivät vielä tai olivat juuri keksimässä tämän vaikutuskanavan ... Kukapa voisi unohtaa täälläkin kirjoittanutta persujen tossavaista ja "ilmatilan hallintaa" ...

Interaktiivisuus oli yksi kehityssuunta. Eli me bloggaajat teimme/teemme toimittajien työt ja vieläpä ilmaiseksi ...

Twitteria tai facebookia ei ollut vielä olemassa siinä mielessä kuin ne nyt ovat .. "sometus" ja "some" eivät vuonna 2007 olisi sanoneet kenellekään yhtään mitään.

Vaikka tälläisenkin alustan tekemisestä maksulliseksi puhuttiin, mainonnan ratkaiseva osuus rahoituksessa ymmärrettiin, mutta ei ollut käsitystä miten mainonta ja asiakas saataisiin kohtaamaan tai miten tätä kehittyneesti mitattaisiin, vaikka 'klikeistä' jo puhuttiinkin. (Vrt. tämän päivän 'Must Read' .. mitenkähän muuten mahtaa sillä mennä maksavien asiakkaiden suhteen..)

Kuten huomaat - vaikka ei ole kulunut kuin 10 vuotta niin moni asia on muuttunut tai ainakin ne kysymykset joihin ei 2007 ollut vastauksia ovat nyt itsestäänselvyyksiä.

Joista tämän keskustelun kannalta yksi tärkeimmistä lienee se, että se ajatus ja tulevaisuudenkuva jolle blogialustat 10 vuotta sitten perustettiin ei toteutunut vaan some - niin kuin sen tänään ymmärrämme - (face, twitter,insta,watsup) ajoi tuon ohi niin käyttäjien kuin mainostajienkin kannalta.

Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö blogialustalle olisi tarvetta, mutta ...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #43
    " "on saatavana"
    On nyt, mutta ei ollut vuonna 2007.
    "

Tämä nyt meni hiukka sivuun Huuskon avauksesta, mutta itse olen pyörittänyt keskustelufoorumia kaupallisella alustalla 2000-luvun alkupuolelta alkaen. Siksi alunperin ihmettelin US:n valintaa tehdä räätälöity.

Muutoin kommenttisi asiallista asiaa.

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen Vastaus kommenttiin #60

Joo, eteenpäinhän tässä pitäisi katsoa mutta esittämäsi kysymys viritti vastauksen. Ei haitanne.

Eteenpäin yksi kysymys on tietysti se että liittyykö tämän(kin) kertainen "uudistus" ensi keväänä edessä oleviin vaaleihin. Vaalien ympärillähän tätä alustaa on uudistettu/viritetty aiemminkin - on ollut kiertueita; 'olen ehdolla'; puhdistuksia; jne jne ...

Mielenkiintoista tuo mainitsemasi 'saatavuus' jo silloin. Veikkaisin, että USn silloin valitsema tie liittyi varmaankin siihen että oli kysymys koko US-paketista ja sen formaatista eikä pelkästään puheenvuoro-keskusteluforum/blogipalstasta.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

1. Kommentoinnin mahdollisuus kaikkiin plogeihin.
2. Bannausoikeus vain ja ainoastaan modelle.
3. Kirjoittajan henkilöllisyyden tarkempi varmentaminen
4. Pirteämpi ulkoasu ei olisi pahasta
5. Muutoin hyvä alusta kaiken kaikkiaan
6. Etusivujen otsikointi on toisinaan korni
7. Jotkut nimimerkit ja kommentoijat ovat ilmiselvästi monista ihmisistä koostuvia trolleja tai poliittisia ryhmiä, jotka uskottelevat olevansa yksi ja uskottava henkilö. Tälle asialle tulisi alustan tehdä jotakin jo oman uskottavuuden takia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

7. Jotkut nimimerkit ja kommentoijat ovat ilmiselvästi monista ihmisistä koostuvia trolleja tai poliittisia ryhmiä, jotka uskottelevat olevansa yksi ja uskottava henkilö. Tälle asialle tulisi alustan tehdä jotakin jo oman uskottavuuden takia.

Ilman että tälle asialle tehdään mitään, ovat nuo edellä mainitut tarpeettomia uudistuksia

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Mielestäni ehdoton vaatimus siitä, että blogikirjoituksia kommentoivat henkilöt ovat todellisia, ei mitään naamarin takaa kirjoittavia eikä lapsen kuvilla kirjoittavia.

Ala-arvoiset kommentit ihmisten, ovat he sitten ministereitä,
maalareita, muurareita tahi eläkeläisiä, uskonnosta, vakaumuksesta tahi varallisuudesta ehdottomasti kiellettyjä. Kyllä blogeja voi kommentoida asiallisellakin tavalla.

Liika on aina liikaa samoilta kommentoijilta.

Tuossa muutamia ehdotuksia.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Näitä ominaisuuksia ja sisältöä ei saisi poistaa:

  • Vanhat kirjoitukset JA kommentit pitäisi edelleen löytyä ja mielellään samoilla URLeilla, jotta kaikki olemassa olevat hyperlinkit eivät menisi rikki.
  • Ne pitäisi edelleen löytyä myös Google-haulla.
  • Olisi tärkeää, että vanhojen kirjoitusten JA kommenttien HTML-muotoilut säilyisivät vähintään ennallaan. Itse weppiammattilaisena käytän vähän erikoisempiakin muotoiluja ja toivottavasti vanhojen kommenttien muotoilut eivät muutu.
    • Erityisesti käytän <ul>-elementtiä lainausten merkitsemiseen (sitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu siihen ja olisi kiva jos myös <blockquote>-elementti pääsisi läpi).
    • Nämä bullettilistat eli <ul><li></li></ul> pitäisi säilyä
    • Myös ainakin <em>-elementti pitäisi säilyä.
    • Samoin tietenkin erikoismerkkien quotointi eli &lt;, jne.

Erinäisiä vikoja:

  • Nykyjärjestelmän Google-haussa on ollut merkittävänä ongelmana, että haut helposti osuvat aivan eri sivuille kuin millä on relevanssia. Googlen hakurobotti pitäisi rajoittaa vain sivun sisällön kannalta relevantteihin elementteihin.
    • "Grönroos edustaa turmiota puhtaimmillaan" vie puheenaiheen "murha.info" sivulle urlissa http://magi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/puheenaihe/mu.... Miksi ihmeessä minun käyttäjädomainini alla ylipäätään on tuollainen sivu?
    • Toinen ongelma on, että jokaisen blogistin oman *.puheenvuoro.uusisuomi.fi-domainin alla on toisettu erilaisia indeksejä, joista jokainen duplikoi samansisältöiset sivut kaikkien blogistien alle. Esim. hakiessani blogikirjoitusta "tylsät uutiset: ruoka kelpaa pakolaisille" löytyy osuma kaikkien muiden blogistien puheenaihe-sivuilta, esim. http://markosihvonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/puhe.... Noita puheenaihesivuja ei todellakaan pitäisi toistaa jokaisen käyttäjän alla.
  • Kirjautumisessa on vakavia ongelmia. Kirjauduttuani tulee jokin "CAS onnistui" (tms)-sivu, mutta kun menen Puheenvuoron pääsivulle, en vielä olekaan kirjautunut. Vasta kun klikkaan uudestaan "Kirjaudu"-linkkiä, se oikeasti kirjaa minut sisälle.
  • Salasanaa ei voi vaihtaa. Kun klikkaan Asetukset, sivulla kerrotaan kohdan "Oma käyttäjätilini" oikealla puolella, että "Halutessasi voit myös vaihtaa salasanasi." Mutta kun valitsen sen, ei sivulla voi missään kohtaa vaihtaa salasanaa. Ainoa tapa vaihtaa salasana taitaa olla kirjautua ulos ja sisäänkirjautumisessa pyytää uusi salasana sähköpostitse.
  • Huomasin tänään oman tietokoneeni weppipalvelinlokista, että Puheenvuoron sivuilta tulee sinne outoja kyselyitä eli osoitteeseen http://localhost/. Palvelun ei missään tapauksessa pitäisi tehdä sellaisia ja kyseessä saattaa olla myös palvelustanne tehty murtautumisyritys käyttäjien tietokoneelle.
  • Usein tulee vahingossa kommentoitua sellaista kirjoitusta, jossa kommentit julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen. Olisi hyvä jos se ilmaistaisiin vielä selkeämmin.
  • Poistopyyntöihini ei juuri koskaan ole reagoitu tai vastattu, vaikka kirjoitus on selvästi rikkonut sääntöjä. Poistopyyntöni ovat tavallisesti koskeneet ylipitkiä lainauksia tai selvästi kaupallista markkinointia.

Joitain puutteita:

  • Sähköposti-ilmoitusten sijaan järjestelmä voisi tehdä selaimen kautta järjestelmäilmoituksia, jotka tavallisesti näkyvät pienenä ponnahdusikkunana ilmoitusalueella näytön alaoikeassa nurkassa. Ne ovat tätä päivää.
  • WYSIWYG kommentoinnissa
  • Kommenttiluonnosten automaattinen tallennus. Ainakin itse kirjoitan kommenttejakin usein joskus pitkään ja on ikävä jos se jostain syystä tuhoutuu. Joskus se jää myös kesken yhdellä koneella ja olisi kiva jatkaa toisella koneella.
  • Jos kommentti poistetaan tai kirjoitus poistetaan, olisi kommenttiin kiva päästä silti vielä itse käsiksi.
  • Jotkut blogistit muotoilevat tekstinsä aivan kamalasti. Ilmeisesti copy-pastettavat tekstinkäsittelyohjelmasta tai jotain, jonka jälkeen rivitys on ihan pepullaan ja jokaisesta rivistä tulee tekstikappale, tms. Editorin pitäisi avustaa käyttäjää paremmin, tms. Olisi myös hyvä jos kirjoituksia saisi pyytää paremmin editoitaviksi.
  • Olisi kiva jos myös <blockquote>-elementti pääsisi läpi niin voisi korostaa lainauksia paremmin. Tietenkin jos olisi WYSIWYG-editori jossa tuon toiminnan saisi näppärämmin niin aina vain parempi.
  • Itse blogikirjoituksissa taas ei voi käyttää <ul>-elementtia tai mitään muutakaan pelkän sisennyksen aikaansaamiseen, siis yleensä lainauksen ilmaisemista varten. Tästä syystä lainauksiin täytyy käyttää bullettilistoja, mikä ei ole nättiä.
  • Olisi kiva voida käyttää joitain muitakin elementtejä, kuten bold-korostusta ja upotettuja valokuvia tai videoita.
  • Omista kommenteista olisi kiva saada jotain yhteenvetolistoja. Ainakin itse viittaan vanhoihin kommentteihini usein tai kopioin niistä tekstiä, joten ne pitäisi olla aina helposti listattavissa ja mielellään myös etsittävissä. Google-haku ei aina oikein toimin (mm. edellä mainituista syistä). Myös jonkinlainen REST API, millä saisi listattua omat (tai jonkun muun) kirjoitukset ja kommentit ja niiden sisällöt voisi olla hyödyllinen. Vrt. esim. Twitter-API.
  • Kirjoitusten alun sijaan etusivulla voisi näkyä esim. twiitin mittainen ingressi, joka kirjoitettaisiin erilliseen laatikkoon, eikä poimittaisi tekstin alusta. Jos ingressiä ei ole annettu, voisi toiminto toimia kuten nytkin eli ottaa tekstin alusta.

Olen kait jonkinlainen web-kehityksen asiantuntija ja mielellään kommentoin laajemmin tai syvemminkin.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Olisi kiva voida käyttää joitain muitakin elementtejä, kuten bold-korostusta...

Bold toimii tägillä 'strong'.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@90. Kyllä kyllä, mutta tässä tarkoitettiin ihan tavallisten ihmisten visuaalisia havaintoja, että tuosta napista painamalla saa lihavoinnin ja tuosta saa kursivoinnin.

On paljon ihmisiä, ketkä eivät vain voi muistaa tai ymmärtää mitään, kun missään kohtaa ei ole annettu minkäänlaisia ohjeita oman kommentin muotoilemiseen.

Tämä on se ongelma ja Uusi Suomi kuvittelee olevansa uusi alusta, vaikka se oikeastaan on aika vanha ja sietäisi tulla uudella alustalla nykyaikaan.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #95

Olet, Topi, oikeassa.

HTML-tägien tuntemus auttaa hieman, mutta se ei ole jokamiehen kirjoitustaitoa.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Marko:"Kirjauduttuani tulee jokin "CAS onnistui" (tms)-sivu"

Luulin, että olen ainoa, jolle tuo ilmoitus tulee. Kohtuullisen häiritsevä ominaisuus. Kirjautumissysteemi kaipaisi jonkinlaista viilausta.

Uutisten kommentointi voisi olla jälkieditoitavissa. Nykysellään sinne jää usein harmittavia kirjoitusvirheitä.

Blogin kommenttien laskuri on joskus aika sekaisin. Uusien kommenttien määrä saattaa olla alhaisempi, kuin kommenttien kokonaismäärä, vaikka ko. blogia ei ole edes avannut.

Voisi toivoa myös mandollisimman niukkaa skriptien käyttöä muista palveluista. Onneksi ne on helppo blokata, mutta mielestäni esimerkiksi Facebook:n ei tarvitse joka kerta tietää, kun Usarissa vierailee. Myöskään jaettuja evästeitä ei tarvita, vaikka ne toisikin kassavirtaa.

Muutoin ei isompia muutostarve-ehdotuksia. Nykyinen on riittävä. Monet kiitokset siitä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Blogin kommenttien laskuri on joskus aika sekaisin."

Sanoisin että aina sekaisin, oikeita lukemia harvoin näkee ja avaa turhaan jo luetun blokin.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Tuo CAS onnistui on muodostumassa yleiseksi. Tabletissani joudun aina laittamaan kolmesti kirjautumistani.

1. Kirjaudun
2. Lataa...lataa...lataa...lataa, keskeytän ja tulee ilmoitus onnistumisesta
3. Palaan Puheenvuoron etusivulle ja klikkaan vielä kirjautumista ja läpi meni

Eikä auta keksien poistot. Siellä on joku isompi ongelma ja se tarkoittaa sitä, että minun on hävitettävä kaikista laitteistani selaimista tallennetut salasanat yms. muut kokonaan, jotta se toimisi.

Siinä Uusi Suomi mokasi täydellisesti.

Käyttäjän AriKuivanen kuva
Ari Kuivanen

Puheenvuoro on todella hieno juttu jossa toivoisin sallittavan vahvankin ilmaisun kun se on hyvin perusteltua.Kirjoittajilta toivoisin että vältettäisiin toisiin kirjoittajiin kohdistuvat loukkaavat nimitykset vaikka tunteet kuumenisivat."Opettaja" tarpeettoman usein sortuu tälläiseen alatyylisyyteen.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Kyynisesti kysyisin, ei kai uudistus liity tuleviin vaaleihin?
Tarkoittaako uudistus lisää sensuuria?

Helsingin Sanomissa ei enää julkaista kommentteja, jotka arvostelevat HS toimittajia, vasemman laidan ideologiaa, maahanmuuttoa ja mamuja. Monesti en edes tiedä miksi kommentti on heitetty roskikseen.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

Sensuuria ei olisi heittää tällaisia 70 vuotta vanhoilla kuvilla varustettuja kirjoittelijoita mäkeen.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Toisaalta "duunatut" kuvat on hyvä olla esillä. Lisää tarkkojen lukijoitten herkkyyttä.....

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Et tykkää kuvasta? Mutta minä en piiloudu mustien silmälasien taa.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Vaikka tänne piti ymmärtääkseni laittaa "mitä ilman ei tule toimeen", niin minäkin esitän toivomuksia uudistusten suhteen. Eli, nämä typerääkin typerämmät peukutukset pois, tai sitten "jaetaan" joka userille viikossa vaan viisi peukkua, mitä saavat jakaa blogeihin/kommentteihin.
Joka kirjoittajan kohdalle bannilista, mistä siis näkyy käyttäjät joiden kommentoinnin estänyt blogissaan. Ehkä tällä tavalla pääsisi eroon tästä nykyisestä kehumisesta mitä toiset harrastaa, kun esittävät olevansa niinjaniin monen listalla. Typerää.
Selkeämmin näkyviin mihin kommenttiin vastaus. Uudet lukemattomat kommentit haulla. Edes astetta puoluettomampi henkilökunta ja kuten moni muukin esittänyt, niin pois ne blogit, joihin ei mahdollista kommentoida, tahi etukäteismoderointi.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tuolla alussa on paljon hyviä ideoita, joten en toista niitä, mutta uusien kommenttien näkyvyyttä pitäisi parantaa. Lisäksi säilyttäkää tuo viimeisimmät kommenttini-osio.

Esimodaus mieluiten kokonaan pois, mutta jos se säilytetään, pitäisi heti alussa nähdä selvästi, että kyse on esimodatusta blogista. Tämä on Puheenvuoro, joten ehdottomasti pois kommentointikielto.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Jos blogin tekijä haluaa ensin tarkastaa kaikki vastaukset ennen niiden julkaisua, se pitäisi näkyä selvemmin ja myös se pitäisi näkyä, monta on jätetty julkaisematta.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

@Huusko, aiotteko migroida vanhat blogit? En haluaisi että 500 sivua katoaa eetteriin, ja toisaalta vanhoista voitaisiin aina katsoa kuka oli aikaansa edellä.

Mitä yritän sanoa on se, että teillä on pala historiaa käsissämne, olkaa varovaisia : )

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Terve Amos Ahola. Emme kadota vanhoja blogeja.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Mutta jos maalataan isolla pensselillä, niin näkisin että Puheenvuorosta pitäisi tulla maan johtava puolueeton yhteiskunnallisen keskustelun foorumi.

Tämä onnistuisi mielestäni parhaiten niin, että normaalin blogialustan lisäksi Puheenvuoro heittäisi ajankohtaisia palloja ilmaan (esim. Työmarkkinajärjestöjen asema Suomessa), joihin kirjoittajat voivat ottaa kantaa.

Tämän lisäksi kirjoittajille annettaisiin kirjoitusoikeus tiettyjen tahojen (esim. puolueet, edunvalvontajärjestöt, jne) puolesta - ja matriisissa/vierekkäin näkisi että mikä taho vastasi mitäkin.

Näiden kannanottojen pohjalta Usari kirjoittaisi sitten uutisen,joka referoisi kannanottoja ja/tai hyviä ideoita, sekä niiden puutetta.

Näkisin, että nykyalustan ongelma on siinä, että asiat on liian helppo vaieta kuoliaaksi. Case example: Muistaako joku nähneen Puheenvuorossa jonkun Kokoomuslaisen puolustavan apteekkimonopolia?

Tämä uudistus (eri tahojen edustajat) olisi lisäkerros nykyisen päälle, joka ei sotisi "kuka vaan saa kirjoittaa mitä haluaa" ajatustapaa vastaan mitenkään.

Tämän lisäksi muutama triviaali parannusehdotus:

1) Kirjottajat suosivat puheenvuoroa sen takia, että se tarjoaa sekä kirjoitusalustan että tehokkaan jakelun (distribution). Kannustan parantamaan jakelun tehokkuutta niin, että jokainen blogaus tuupataan automaagisesti ulos ainakin sometileillänne, tägäten kirjoittajat niihin -> jakelu tehostuu -> enemmän lukijoita.

2)Näyttäkää lukijamäärät analytiikasta blogauksien yhteydessä

3)Sallikaa peukuttaminen ylös ja alas (nykyään vain ylös = sydän)

4)Järjestäkää vuosittain paras kirjoittaja + paras idea äänestykset, uutisoikaa voittajat

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Ehkä olisi kiva jos Uusi Suomi hommaisi kuva pankin, joita vaihtamalla bloggaajat voivat käyttää blogin tietyissä kohdissa esim. otsikon yläpuolella tai sellaisissa kohdissa jossa se ei häiritse. Ne voivat olla esim. jotain aihepiiriä muistuttavia.

Muuten olen melko tyytyväinen, selkeä eikä mikään rävähdä silmille jne.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Oikeastaan kaikkea voi muutella,mutta ehdottaisin kahta asiaa.

kommenttivirta näkyväksi vähän kuten ennen oli,mutta vähän suuremmalla näkyvyydellä.

Mikäli tahdotte jotain keskustelusääntöjä pitää alustallanne,niin olisi suotavaa myös valvoa niiden toteutusta edes jotenkin.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Karuselli tulisi uudistaa sellaiseksi, missä lukijat voisivat peukuttaa kirjoituksia, jotka tulisi nousta karuselliin. Osa näistä voisi olla toimituksen valitsemia ja osa lukijoiden valitsemia.

Kommentointiosuutta tulisi miettiä. Palstalla on liikaa provokatiivisia kommentoijia, jotka saattavat kirjoittaa kymmeniä lyhyitä töräyksiä päivässä. Minusta kommentointi tulisi rajoittaa noin viiteen kommenttiin päivässä, jolloin olisi suurempi harkinta kirjoitettaessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vastustan kommentoinnin rajoittamista. Tämän alustan suosio perustuu juuri keskusteluun. Tuo viisi kommentia voi ylittyä muutamassa minuutissa sanailun tiimellyksessä jo yhdesä blogissa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lisäksi on huomioitava, että Vapaavuoron puolella alustaa käytetään innovatiivisesti monenlaiseen tarkoitukseen, runoiluun, verbaalikilpailuihin, jopa shakin peluuseen. Rajoitus tekisi tuon kaiken mahdottomaksi.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #66

@66. Sekä hurttia huumoria, mihin minä sen sinne Vapaavuoron puolelle sijoitan vapaa-aikaan.

Ei hurtti huumori sovi lainkaan Puheenvuoron puolelle.

Olen usein kysynyt ylläpidolta, että eikö nämä uskonnolliset blogi-kirjoitukset pitäisi siirtää suoraan sinne Vapaavuoron puolelle tagilla kulttuuri.

Uskonnot eivät kuulu Puheenvuoron puolelle.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Palstalla on liikaa provokatiivisia kommentoijia, jotka saattavat kirjoittaa kymmeniä lyhyitä töräyksiä päivässä. Minusta kommentointi tulisi rajoittaa noin viiteen kommenttiin päivässä, jolloin olisi suurempi harkinta kirjoitettaessa.»

Ongelma on minusta vain sellaisissa kommentoijissa, jotka kirjoittavat lukuisia kommenttialoituksia samaan blogikirjoitukseen. Kuitenkin kommenttialoituksista alkaa usein keskusteluja, joissa voi olla lukuisia lyhyitä viestejä, eikä niitä ole mielekästä kieltää.

Voisi ajatella, että kommenttialoituksia saisi olla max 3 per blogikirjoitus ja yhteen kommenttiin saisi kirjoittaa korkeintaan 2-3 vastausta.

Tämä ehkä koskisi myös kirjoituksen kirjoittajaa; aika monet täydentävät kirjoitustaan lukuisilla kommenteilla, mikä ei ole mielekästä. Mieluummin saisi päivittää itse kirjoitusta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Pitäydyn yllä olevassa totaalisen vastustavassa kannassani vaikka argumentoitkin lisää rajoitusten puolesta.

Käyttäjän SatuRintala kuva
Satu Rintala

Eli jonkinmoista sensuuria? Jonka vuoksi pitää aloittaa uusi blogi samasta aiheesta..

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@67. Lue uudelleen oma kirjoituksesi ja kerro minulle, että näkyykö siinä sensurointeja?

Minun silmin näkyy ja paljon.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Karuselliin olisi kyllä mukava saada uudistusta. Itse olen jo vuosia sitten jättänyt karusellin kokonaan väliin, koska toimituksen sinne valkkaamat tekstit edustavat aina sitä yhtä laitaa.

Käyttäjän SatuRintala kuva
Satu Rintala

Blogeista
-Suosituimmat
-Uusimmat

Omat kommentit -osiossa olisi kiva nähdä edes blogin otsikko, ei pelkkä oma kommentti.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@62. Otsikko ja sen alle oma kommentti. Olen usein ihmetellyt, että mitä tuo kommenttini oikein oli aiheeseen kirjoitettu ja klikattuani siitä, selviääkin vasta sitten. Mukavampaa olisi alkuperäinen blogin otsikko mukana.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Aiempi kommenttini koski oikeastaan mahdollisia pieniä parannuksia, evoluutiota. Kyse taitaa kuitenkin olla suunnitellusta revoluutiosta?
Tällöin mieleen tulee, että voitaisiinko käyttääkin jotain uutta nimeä ja osoitetta, kuten Uusi Suomi / Vapaa Sana?
Tällöin Puheenvuoro jäisi jäljelle vähintäänkin arkistona ja ehkä jopa pienin parannuksin kilpailemaan tuon modernin "Puheenvuoron" kanssa. Paras Puheenvuoro voittakoon! Tämä kilpailutus saattaisi mahdollistaa kiireettömän kehitystyön sille uudelle alustalle? Samalla myös roheampia uudistuksia? Mainostajat pysyisivät tyytyväisinä, jos saisivat samat mainokset molempiin paikkoihin.

Yllähän onkin jo esitelty useita mahdollisia uudistuksia kommenteissa. Kirjoitajan profiilisivun laajennus "kunnolliseksi" blogin etusivuksi voisi olla kilpailuvaltti modernilla versiolla?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tässä ketjussa tulee niin paljon erilaista inputtia, ettei niitä kaikkia onneksi voi noteerata tai toteuttaa.

Toivoisin kuitenkin ylläpitäjiltä jäitä hattuun ja ymmärrystä siitä, että tämä on pohjimmiltaan hyvä alusta ja mielenkiintoisin kaikista tarjolla olevista. Siihen voi tehdä pieniä parannuksia, mutta älkää ruineeratko sitä vallankumouksella vallankumouksen itsensä vuoksi.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Siihen voi tehdä pieniä parannuksia, mutta älkää ruineeratko sitä vallankumouksella vallankumouksen itsensä vuoksi.»

Juuri niin. Aika monet isotkin palvelut ovat joutuneet vaikeuksiin kun käyttötuntumaa on muutettu liikaa. Se vuoksi esim. Google on pysynyt kaikki vuotensa melko identtisessä hakusivussa alusta alkaen.

Usein weppileiskapetterit haluavat pelkistää näkymiä, käyttää isoja laatikoita ja pelkistämistä. Mutta joissain asioissa ihmiset haluavat edelleen nähdä kerralla mahdollisimman paljon, varsinkin jos ovat tottuneet siihen.

Amazonin Bezos kuulemma mikromanageeraa Amazonin sivuleiskan kaikki muutokset, joita ei saa tulla sanoivat leiskapetterit mitä tahansa. Jos Amazonin markkina-arvo on lähes 800 miljardia dollaria, se ehkä todistaa että leiska toimii vaikka olisikin jonkun mielestä ruma.

    "Jeff Bezos is an infamous micro-manager. He micro-manages every single pixel of Amazon's retail site. He hired Larry Tesler, Apple's Chief Scientist and probably the very most famous and respected human-computer interaction expert in the entire world, and then ignored every goddamn thing Larry said for three years until Larry finally -- wisely -- left the company. Larry would do these big usability studies and demonstrate beyond any shred of doubt that nobody can understand that frigging website, but Bezos just couldn't let go of those pixels, all those millions of semantics-packed pixels on the landing page. They were like millions of his own precious children. So they're all still there, and Larry is not."
Käyttäjän evaback kuva
Eva Back

Jokaisen blogissa voisi olla laskuri, paljonko sitä on luettu eli montako avausta.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Samaa toivoisin. Tuon pystyy toki nytkin näkemään google analyticsin avulla, mutta hieman hankalaa.

Käyttäjän amgs kuva

Kommentointi kuvillakin, varsinkin vapaavuoroon. Hienoa, että kysyt mielipiteitä!

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Onko blogeja tehty liikaa? Siksikö määrää halutaan rajoittaa?
Onko vastauksia blogeissa liikaa? Kenen mielestä?

Itse lueskelen jopa ikivanhoja blogeja joskus ja mitä enemmän vastuksia, ne yleensä valkkaan ensin luettavaksi.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Blogille voisi laittaa max pituuden. Ylipitkä ei ole oikea keskustelun pohja.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@78. Osaatko määritellä, että mikä on ylipitkä blogi?

Onko se:

1. Ylikuiva, mitään sanomaton?
2. Napakka, järkevä?
3. Rento ja hauska kirjoitus?
4. Ensimmäinen sana nukahduttaa heti?

Kerro nyt toki?

Minä vastaan tähän puolestasi, ihmiset eivät laiskoina jaksa lukea pitkiä blogeja.

Tähän on keinoja:

- Tee osioita esim. Osa 1, Osa 2, Osa 3
- Tee alkuun tiivistelmä ja lyö kaikki pitkät loppuun asti
- Tee ensin pitkä A-osio kirjallisuuden kunnioitettavista kirjoituksista tykkääville ihmisille ja pyydä muita laiskoja hyppäämään B-osioon tiivistettyyn, kun eivät jaksa.

Ymmärrätkö, että esim. minä vihaan Twittereitä, kun niissä ei saa juuri mitään järkevää laitettua lyhyeen tekstikenttään ja aiheuttaa paljon väärinymmärryksiä? Harvoin onnistuu laittamaan lyhyesti ymppäämään kaiken samaan.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Minusta tämä on ihan hyvä tämmöisenään. Jokaisella on oikeus itse päättää linjansa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Suomen paras, kiistatta. Mutta alustan soisi noudattavan omia sääntöjään oikeasta nimestä ja tunnistettavasta kuvasta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Tuo on kyllä totta. Minunkin blogiani on joskus kommentoinut henkilö jonka kuvan ja kommenttien laatu ei oikein täsmää sukunimen kanssa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Tässä on kuukausi sitten US:lle lähettämäni idea:

"Kehitysidea US-blogiin: Erillisiä keskusteluhuoneita suosituimmille aiheille"

http://kirsiomp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260743-ke...

Edellisen lisäksi toivoisin

- peukutusta myös alaspäin
- laskuria, kuinka monta kertaa blogi on avattu; ja niin, että laskuri laskee sen vain yhtenä avauksena, jos joku sama henkilö käy sen useammin avaamassa
- blogi samalla henkilöllä olisi sallittu maximillaan vain joka toinen päivä
- myös kuvat olisivat sallittuja kommenteissa; yksi kuva per kommentti (vain pieni kuva, jonka saa klikattua suuremmaksi tarvittaessa)
- karuselliin joku sääntö: esimerkiksi 1 kerta per kuukausi/hlö. Tulisi vaihtuvuutta ja uusia naamoja - ja uusia näkökulmia.
- pankkitunnistuksella rekisteröityminen ja asiallisella omalla kuvalla, pakollisen iän ja asuinpaikkakunnan kera -> antaisi hieman taustaa kommenteille

Tässä nyt alkuun...

Hyvä blogi kaiken kaikkiaan, kiitos siitä :)

Tehdään siitä entistä ehompi!

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Kaikki muu taisi tulla jo, niin haluan painottaa sitä että säilytetään ulkoasu arvokkaana ja asiallisena. Kun jonkun blogistin kirjoituksen avaa, siitä tulee fiilis, että avaa uutisen. Toivottavasti säilytetään se fiilis, eikä vaihdeta sitä johonkin räiskyvämpään trendiin. Ei sillä ettei räiskyvä voisi olla arvokas - se on vain paljon vaikeampaa tehdä.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Kaikissa kommenteissa on aika paljon sellaista, mitä olen odottanut pitkään uudistuksia. Yksi on edelleen ongelmana, mitä muut eivät ole havainneet:

Aina blogistin sivun avattua tulee uusia kommentteja 13 kpl, vanhoja siinä olevia kommentteja 400 kpl. Koita etsiä sieltä joukosta uusia kommentteja.

Siinä joutuu sahaamaan edestakaisin pageup-pagedown-näppiä, että näkyisi punainen kuva "Uusi" kommentti.

Vanhemmalla alustalla oli helppo lyödä etsi-hakukenttään täsmennetty hakusana "UUSI" ja se löysi välittömästi ne kaikki uudet kommentit. Tällä nykyisellä jo monta vuotta on ollut jumissa tämä ongelma ja ylläpito ei koskaan ole korjannut isoa ongelmaa.

Parhain tapa voisi olla se, että olisi jotenkin käyttäjän sivulla erikseen luettavana ne uudet, lukemattomat kommentit ja jokainen kommentti tiettyjen blogiotsikoiden alle ja niihin voisi vastata tarvittaessa, kun ehtii lukea.

Tämä nykyinen teidän käytäntönne on toimimaton ja uudistuksia on odotettu todella pitkään. On anteeksiantamatonta, että yksi pikkujuttu kuva "Uusi" olisi voitu korvata tavallisella tekstillä "Uusi" punaisella fonttivärillä ja edelleen olisi voitu laittaa hakukenttään täsmennettyä "UUSI" ja se olisi löytänyt kaikki uudet viestit.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Markku Huuskolle ihan heti suora kymysys:

Vaihtuuko alusta johonkin uuteen, joka tärvää kaikkien blogit, kommentit bittiavaruuteen vai onko tulossa sellainen alusta, johon on mahdollista tuoda kaikki takaisin entiselleen?

Kaikista tulee olla kaikille tämän "vanhan" alustan kirjoittajille, kommentoijille mahdollisuus siirtää yhdellä klikkauksella kopiot kaikista kirjoituksistaan, kommenteistaan alkuperäisistä talteen.

Tämä on olennainen ja tärkeä asia saada selville. Jos romahdutatte nuo kaikki, niin te voitte romahduttaa itsenne samaan syöveriin.

Olen lukenut monta vaihtoehtoisia alustoja drupalille suunnattuja, kun aika moni on häipynyt sieltä pois, kun uudemmat alustat vaativat maksuja ja muuta sellaista, että ei ole ihme, ettei tämänkään US:n alusta ole kehittynyt lainkaan ja sellainen uudistautumattomuus selittäisi monta asiaa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Vastaus kysymykseen: säilytämme vanhat sisällöt oli alusta tämä nykyinen tai joku muu.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@130. Eli te vaihdatte toiseen, joka sallii drupalin tyylisen hierarkian. Hyvä, että yritätte päästä pois ja jos se ei onnistu, niin varmuuskopiot on hyvä ottaa esille.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Juttelin tässä taannoin yhden naisen kanssa hänen blogissaan. Olin siihen mennessä ainoa joka hänen aihettaan kommentoi. Koin myöhemmin että kirjoitin liikaa, mutta blogin pitäjä ei asiaa näin nähnyt. Hän ei tekstejäni halunnut poistaa koska ei katsonut tuossa "sanameressä" olevan mitään loukkaavaa. Itse koin vieneeni tilaa toisilta kommentoijilta. Uusi Suomi blogit ei ole sama asia kuin Suomi24 treffit. Tässä tapauksessa kävi vähän niin, asiapitoisuus kärsi.

Miettimisen jälkeen halusin poistaa kaiken kirjoittamani. Saatoin poistaa vain ne, joiden alapuolella oli edelleen teksti "muokkaa". Otin pois kolme tai neljä kirjoitustani tällä tavalla. Kaikki ne jotka itse sain. Loppujen poistamisesta neuvottelin Uusi Suomi blogit moderoinnin kanssa.

Jokunen tekstini poistettiin ja osa jäi, aivan sama, tärkeimmät poistin itse. Mutta minun mielestäni se on puute että joudut ikäänkuin "mielipidevangiksi" jos joku vastaa kirjoitukseesi ja sitten alat katumaan että mitä tulikaan sanottua. Tekstiäsi et enää itse pois saa. Tähän toivoisin muutoksen, että voisi poistaa myös kommenttejaan, joihin joku on ottanut "vastaa" kantaa.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

No heh, johan nyt menis viralliseksi jos tännekki vain pankkitunnuksilla, toivottavasti ei siihen mennä.
Siihen blogialustaanki se oikolukija. Osais korjailla ne kirjoitusvirheet joita minulle ainakin tulee.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

- Suosituimmat blogit listaus on paras
- Viimeisimmät kommenttini -osioon listaus kommenteista, joihin on vastattu
- Bannaaminen määräaikaiseksi
- Poistettujen kommenttien paikalle näkyviin "Kommentti poistettu" sekä poistetun kommentin kirjoittajan nimi ja kommentin poistaja sekä poiston peruste.
- Bannatuille lista bannauksista. Listaan näkyviin, milloin bannaus on asetettu ja milloin määräaikainen banni päättyy.
- Blogistille mahdollisuus näyttää blogin yhteydessä bannattujen lukumäärä ja/tai listaus
- Toimituksen suositukset -listaan nostetuille blogeille kommentoinnin salliminen oltava vaatimuksena sekä vähintään blogistin bannaamien kommentoijien lukumäärän näyttäminen.
- Jos blogistilla on päällä ennakkotarkastus, ennakkotarkastuksen näyttäminen kommenttia kirjoittaessa selkeästi.
- Kommenteille näytöllä pituusrajoitus esim. 10 riviä. Pidemmissä kommenteissa "Näytä lisää"

Itse en halua päivittäistä tai viikoittaistakaan kirjoitusmäärärajoitusta enkä rajoittaa esimerkiksi tiettyä aihetta. Vaikka esimerkiksi Huhtasaaren aivoituksista syntyi taas monta blogia, tarkastelukulmat olivat monissa erilaisia.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@109. Tuo pituusrajoitus olisi määriteltävissä käyttäjän asetuksissa, että haluaako lyhyesti vai ei? En halua joka kerta painaa "Näytä lisää" ja ei muutenkaan ole varmaa, että lukeeko kukaan loppuosaa vaan hyppäävät sen ohitse niinkuin laiskat aivot yleensä tekevät?

Kirjoitusmääriä ei pidä rajoittaa, sillä se on myös ilmaisun- ja sananvapauden rajoittamista.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Minulle US-alusta kelpaa edelleen myös sellaisenaan. Kiitos siitä! Tuo eka tunnistaminen pankkitunnuksilla, uuden käyttäjän profiilin luomisen yhteydessä, voi olla tarpeellinen parannus. Tehkää niin!

Kuvituspuolella esiintyy tällainen pikkuongelma:
http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/valokuvaus/2...

Toinen pikkuongelma on sellainen, ettei alusta välillä hyväksy "puheenaihe"-hakusanoja, vaikka niitä on jo listalla olemassa (tuossa seuraavassa mainitaan puheenaihesanana Armenia, mutta äsken tapahtui sama hämminki Georgian kanssa. Muitakin, samanlaisia havaintoja on: "Odottaa toimituksen hyväksyntää", vaikka täsmälleen sama hakusana on jo listalla...):
http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/23...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mielestäni moisten puheenaihehakusanojen keksiminen blogin yhteyteen on aika turhaa. Kyseisen osion voisi jättää blogialustasta pois kokonaan.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

En ole aivan samaa mieltä. Klikkaamalla esimerkiksi "Georgia" näet samantien mitä aiemmin on kirjoitettu kyseisestä maasta.

P.S. Tällä hetkellä näet, juuri tuon hakusanan osalta, kaksi rinnakaista georgiaa...Toni Stenströmin ja minun:

- http://vapaavuoro.uusisuomi.fi/puheenaihe-vv/Georgia
- http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/catego...

Pientä heittoa, jota voitaisiin parantaa...

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #123

Itse käytän googlea tuossa tilanteessa.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Yksi asia tuli mieleen:

Tänne on pakko saada tumma teema vaalean lisäksi. Yöllä ei ole mukavaa katsella valkoista ruutua ja tumma teema on miellyttävämpi niin päiväsaikaan kuin yölläkin.

Käykää katsomassa io-tech.fi -kotisivulla ja heti siellä oikealla yläkulmassa lukee "Vaihda teemaa".

Minulla se on pysynyt vakiona tumma, suurin osa io-techin käyttäjistä valitsevat mieluummin tumman.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Asiallinen ja suuren suosion saanut blogi pitäisi päästä karuselliin. Nyt sinne karuselliin pääsee helpoiten ne, jotka ovat kansanedustajia tai europarlamentaarikkoja ja niiden kirjoitukset eivät ole useinkaan edes suosittuja.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@116. Näin pitäisi tehdä ja valintoja ei pitäisi tehdä aseman perusteella, koska minun nähdäkseni se on samalla syrjintää ja ohitetaan ne suositut kirjoitukset vain kirjoittajan aseman takia.

Esimerkiksi Huusko saa melkein joka kerta päästä sinne karuselliin pyörimään.

Tässä karuselliongelmasta tuli mieleen:

Karusellissa pitäisi olla tavallisten ihmisten kirjoituksia, erikseen olisi hyvä olla toimittajien oma karuselli, sitten myös vaikuttajien karuselli.

Pahimmillaan oli tilanne, että karusellissa pyöri 4 toimittajaa, Huusko mukana ja karusellissa pyöri 6 toimittajan kirjoituksia, loput 2 jäi jollekulle muulle.

Ei homma mennyt ihan oikein.

Kannatan erittelyä tyyliin:

1. Markku Huusko + muiden toimittajien karusellit max. 10 -karuselli
2. Poliitikot, vaikuttajat + muut hyvävelijärjestelmä max. 10 -karuselli
3. Tavallisten ihmisten karuselli max. 10 -karuselli

Juhani Vehmaskangas

Täysin totta. Tuota voisi pitää jopa henkilön asemaan perustuvana suosintana - eli rikoslaissa kiellettynä syrjintänä.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@141. Jos syvälle tutkitaan, niin siinä olet oikeassa. Olen tiennyt tämän jo aikaa sitten, mutta toiset eivät ole sitä nähneet.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Tälläkin hetkellä karusellissä kolme kansanedustajaa ja yksi europarlamentaarikko. Riittäisi, kun siellä olisi kerrallaan yksi kansanedustaja ja yksi europarlamentaarikko paitsi, jos blogikirjoitus osoittautuu asialliseksi ja suuren suosion saaneeksi, niin silloin ei väliä, vaikka kaikki olisivat kansanedustajien ja europarlamentaarikkojen tekemiä kirjoituksia, mutta tuskinpa niin koskaan käy.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

- värien käyttöä voisi lisätä
- suosituimmat listan alapuolella voisi olla ilmoitus kolmesta, jotka ovat etusivulta poistumassa. Palvelisi herätteenä tällaista harvemmin vierailijaa.
- karusellissa pyörivä: Puheenvuorossa max 24 h/blogi. Vapaavuorossa 48h/blogi. Ne, joissa ei ole kommentointioikeutta, ei karuselliin ja poistuminen etusivulta nopeampi (esim. 10h).
- kuvan oltava tunnistettava. Edestä ja oikein päin.

Sinällään nykyinenkin on toimiva.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@119. Suosituimmat-ehdotustasi kannatan, muuta en ymmärrä, että mitä sinä yritit kertoa? En minä jossain tilanteessa ehdi vilkaisemaan karusellia ollessani 2 päivää poissa ja siinä ollessa voi moni karusellissa olevat blogit olla poissa tuon määritelmäsi mukaan.

Olisiko joku sellainen karuselli erikseen, että katso viime viikon poiminnat mahdollista?

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Puheenvuoro ja Vapaavuoro ovat JSN:n sääntöihin sitoutumattomia tiedonvälityskanavia. Päätoimittaja Huuskon määritelmän mukaan siis Valemedioita.

Ehdottaisin että Valemedioiden vastustaja Numero 1 olisi looginen ja periaatteilleen uskollinen.

Ja lopettaisi Puheenvuoron ja Vapaavuoron.

Käyttäjän SakariJSaarilahti kuva
Sakari Saarilahti

Nykyinen blogipalvelu
----------------------------

Hyvää: suosituimmat puheenvuorot -listaus, toimituksen poiminnat -listaus, puheenaiheita tänään -listaus, puheenaiheeseen liittyvää -listaus, tämän blogin suosituimmat -listaus, bloggaajahaku, asiasanahaku

Huonoa: käyttäjän suosittelemat kirjoitukset, kommentoinnin esto, erityisesti
- suosittelemista voisi rajoittaa esimerkiksi 3 suositukseen / vrk / käyttäjä, muuten suosittelu menettää merkityksensä jos ja kun tietyt bloggaajat suosittelevat päivittäin jokaista kaverinsa kommenttia / kirjoitusta.
- kommentoinnin eston blogistin toimesta tulisi olla määräaikainen tai muuten rajoitettu, koska sitä väärinkäytetään samoilla perusteilla kuin yllä mainittua suosittelemista.

Yhdentekevää: #turpo-koostesivu, kaikki muu

Uusi blogipalvelu
----------------------------

Visuaalista ilmettä ja mahdollisuutta tekstin muotoiluun voisi parantaa.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Maltillinen uudistus niin visuaalisesti kuin sisällöllisesti on paras vaihtoehto. Se, että suuri yleisö ei enää tunnista blogialustaa on suuri riski menettää lukijoita.

Esimerkiksi Aamulehden uusi "nettilehti" on täysin sekava, ympätty vaikeasti löydettäviä aihekokonaisuuksia. Eli uudistus on ollut pääasia- ei itse asian toimivuus.

Näitä uudistuksia olen itse ollut tekemässä niin aikakauslehdissä kuin sanomalehdissäkin liiketoimintavastaavana. Kokemus kertoo sen, mitä ilmaisin.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Yhdyn kaikkiin ylläoleviin ja alletuleviin hyviin ehdotuksiin.
Karusellista en juuri koskaan katso mitään kommentoitavaa, joten joutaa roskikseen minun puolestani tilaa viemästä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Joku oli huolissaan vanhojen kirjoitusten säilymisestä.

Olisi hyvä tietää suunnitteleeko Huusko perusteellista muutosta vaiko kosmeettisia lisäyksiä nykyiseen?

Olennaista historian säilymiselle on, ovatko tietokannat yhteensovitettavissa?

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@133. Tämän takia on hyvä, että Uuden Suomen ylläpito ottaa kaikesta varmuuskopiot.

Yksi suurin ja merkittävin huomautus:

Ette voi yksinään rakentaa uutta alustaa, jos siellä ei ole beta-alustaa ja johon käyttäjät voivat osallistua ja huomauttaa puutteita.

Sitten kun puutteet on paikattu ja on nähty, että kaikki toimii. Lopulta voitte leiskauttaa virallisesti uuden alustan käyttöönoton.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@137. Haluan jatkaa tässä kommenttiani, että oli eräs foorumi, joka muutti kokonaan alustansa uuteen ja se oli niin pahasti rikki, että puolitoista vuotta meni saada edes jotenkin kuntoon.

Lopulta se foorumi menetti paljon lukijoitaansa, että se lopetti kokonaan toimintansa.

Tätähän me ei haluta tänne? Emmehän?

Otetaan toinen esimerkki:

Tämä surullisenkuuluisa kotisivu, jonka nimeä en voi kertoa: yritti uudistaa itsensä muka kuuntelemalla käyttäjiäänsä, että miten kotisivu jatkossa kehittyisi.

Ensi työkseen se heitti kaikki kokeneet perustajansa + toimittajansa ja ensitavaroiden hankkijat mäkeen.

Ei kuunnellut palautteita ja yhdisti kaikki epäolennaiset kotisivut toimintansa samaan sivustoon siinä toivossa, että puolen miljoonan istuntomäärä vain kasvaisi uusiin lukemiin.

Siinä sivussa entiset perustaja + toimittajat tekivät uuden sivuston ja asettivat ihan aikuisten oikeasti sen, että käyttäjiä kuunnellaan herkällä korvalla ja saadaan aina ensitavaroita käsiin, joita media saa vähintään puoli vuotta myöhemmin käsiinsä tai koskaan.

Tämä osoittautui menestykseksi. Se entinen kotisivu menetti 80% ja tämä uusi otti harppauksia ylöspäin ja on edelleen sillä menestyksen tiellä eikä laskua ole näkyvissä kuin harvoin.

Minä oikeasti toivon, että ettei tämä Alma Media möhli tätä urakalla, että te olette lopulta vain muisto menneisyydestä.

EDIT: Tämä uusi kotisivu oikeasti rikkoi jokaikiset vanhat ennätyksensä istuntomäärissä ja sivustokäynneissä, yms. lyhyessä ajassa, koska kuunteli oikeasti omia lukijoitaan ja käyttäjiäänsä. Tämä vanha kotisivu vain odottaa kuolemaansa ja saamme ehkä pian kuulla siitä sivuston lopettamisesta joku päivä.

Juhani Vehmaskangas

Toimituksen poimintojen lisäksi käyttöön lukijoiden/lukijaraadin poiminnat.
-lukijaraati voisi olla rajoitettu aktiivisten bloggaajien joukko (esim. 20hlö), jotka olisivat raadissa aina määräajan esim. 3kk jonka jälkeen väh. 6kk. tauko.

Poimintoihin rajoitus, että "Huuskon" kaikki tekstit eivät aina olisi poiminnoissa vaan maksimissaan esim. 50% kunkin henkilön teksteistä.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Olisiko kohtuullista edellyttää, että poliitikot(kin) kirjoittaisivat kannanottonsa itse.

Täällä on esimerkiksi yksi näkyvä sosialidemokraattinen populisti/ poliitikko, jonka puheenvuoroja US julkaisee ja nostaa jatkuvasti "poimittuihin", vaikka on päivänselvää, että hän ei ole itse kirjoittanut tekstiä. Kun hän sitten välillä kommentoi ihan itse tekstiä, käy ilmeiseksi, ettei hän ole edes ymmärtänyt mitä hänen naamallaan kulloinkin esitetään.

Meiltä muilta kun edellytetään, että esitämme kommenttimme omalla nimellä ja naamalla.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@142. Tuo on kyllä totta. Jos meiltä edellytetään paljon, voimme mekin edellyttää vaikuttajilta vuorovaikutuksia.

Uuden Suomen ja ylläpidonkin pitäisi ymmärtää tämä yksinkertainen totuus.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Minusta olisi kohtuullista, että blogialustaan osallistuva pitäisi blogia. Esimerkiksi Tapani Tuominen ei ole koko monivuotisen "osallistumisensa" aikana julkaissut ainoatakaan kirjoitusta.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Kukapa muukaan kuin Vuorela (SDP) tämän älykkään kommentin taustalla.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

147
Kannatetaan. Vain rajoitettu määrä kommentteja sellaisille, jotka eivät tee omia blogeja.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #149

@149. Miksi rajoitettuja? Sinä siis kannatat ilmaisun- ja sananvapauden rajoituksia?

Miksi kenenkään pitäisi ensin tehdä omia blogeja, jotta saisi rajoittamattomat määrät kommentteja ottaakseen kantaa johonkin asiaan?

Mitä jos ne vaan ovat yksittäisiä kannanottoja ja ne kannanotot eivät riitä syyksi siihen, että niiden pitäisi perustaa blogeja, jotta voisivat edelleen osallistua muihin kirjoituksiin?

En ymmärrä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #152

Luulin, että Tuominen halusi keskustelevan siitä, mitä olisi "kohtuullista edellyttää". Ehkä kyse olikin joistakin rajoituksista, varmaan erityisesti sosiaalidemokraateille.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen Vastaus kommenttiin #153

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa?

Onko esitykseni jollain lailla kohtuuton? Jokainen joka kirjoittaa, tekee sen omalla naamallaan ja nimellään, kun se tällä alustalla on säännöksi otettu. Muualla saa vapaasti kirjoittaa myös nimimerkillä. Kannatan itse sitä osana demokratiaa, toisin kuin esim Orpo & Mykkänen tekevät.

Otin vain esimerkin tähän tästä demarista, jolle ilmeisesti työryhmä, (jossa Vuorelakin on mukana?), kirjoittelee niitä pamfletteja. On surkeaa seurata, kun ao. henkilö sitten kipuilee yrittäessään saada mitään tolkkua vastauksiinsa.

Hyvät sosialistit (myös Lappalainen), kirjoitan teille auki asian, jonka muut ymmärsivät jo ensi lukemisella:

Esitykseni koskee kyllä ihan yhtälailla muita/ kaikkia - ja etenkin poliitikkoja.

Ja itse Vuorelan esitykseen; tarvitseeko jokaisen, joka lukee kirjan ja arvostelee/ kommentoi sitä, kirjoittaa ensin oma, että voi tehdä niin? Ainakin jos lukee useamman kirjan? Suosittelen muuten Vuorelallekin laaja-alaista lukemista eläkepäivien ratoksi. Eikä tarvitse (oikein pyydän) kirjoittaa itse yhtään kirjaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #157

Viimeisessä toivomuksessa olet myöhässä, muissa asioissa vain pihalla. Hiukan kuitenkin uteliaisuus herää: kuka tämä demari on, jonka aina arvelet toimivan työryhmien keulakuvana?

Joskus kannattaa käydä Vapaavuoron puolella, jos vääränlaiset poliitikot rupeavat ahdistamaan. Osaisitko kommentoida vaikka näitä?:

http://jpvuorela.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...
http://jpvuorela.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...
http://jpvuorela.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen Vastaus kommenttiin #158

Ennen kuin mennään noihin sinun puheenvuoroihisi, niin voisitko ystävällisesti perustella missä asioissa edellä olen "pihalla"? Siinä, että et ole yksi kirjoittavasta "aivoriihestä" vai oliko joku muukin mielestäsi "väärää totuutta"?

Ja kun aloitat, niin voisit liittää vastaukseesi vielä linkin edustamasi sosialistisen maailmankatsomuksen mukaisesta sananvapauskäsitteestä? Tai laita kaksi; teoria ja käytäntö.

Ei sillä, että itse tarvitsisin, mutta jos vaikka toveri Lappalaiselle on jäänyt epäselväksi. Isän opeista huolimatta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #159

Täällä kirjoitetaan omalla nimellä ja kuvalla juuri siksi, että emme "edusta käsitteitä". Jos mielipiteitä olisi, ne varmaan osaisi muotoilla blogiavaukseksikin.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen Vastaus kommenttiin #160

Lainaan sosialidemokraatti Vuorelaa:

"Täällä kirjoitetaan omalla nimellä ja kuvalla juuri siksi, että emme "edusta käsitteitä"

Nuoret kuittasivat tämän "LMAO".

Eli olet kaiken turhan ja lapsellisen kiukuttelusi jälkeen täsmälleen samaa mieltä kuin minä. Shakki ja Matti - toveri Vuorela.

J.K. Haluatko aidosti, että kommentoin niitä puheenvuorojasi? Olisihan niissä silloin tietysti merkittävä nousu kommentoijien / lukemaan vaivautuneiden määrässä (vrt. "ketä kiinnostaa"). Ne eivät liity otsikon aiheeseen, joten pitäisi sitten vaivautua uudelleen siihen osastoon.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #161

Halusin keskustella käsityksestäsi siitä, mitä voidaan kohtuullisesti edellyttää. Vastasit kiukuttelemalla: lapset varmaan tietävät mitä merkitsee jokin "LMAO". En uskonutkaan, että osaisit asiallisia asioita kommentoida.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen Vastaus kommenttiin #162
Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Tollanen linkin mindmap tyylinen alusta laajentaisi ja auttaisi tajuntaa kummasti, usarin usein tärkeissä mutta runsaissa kirjoituksissa. Pistäkää kerralla julkaisualustojen kärkeen, niin ei tarvi heti kohta pohtia mikä 2019 uudistuksessa meni pieleen ;D NEWSPEK https://newspek.com/SingleTopic/GetTopic?topicId=4...

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Usarin blogialusta on nyt jonkinlainen keskustelupalstan ja blogipalstan sekoitus, jossa on sekä lyhyitä mielipiteitä, että loppuunasti työstettyjä juttuja sekaisin.

Yksi tapa tehdä jaottelu olisi jakaa Puheenvuoro päivä- ja viikkopalstoihin. Viikkopalstalla olisi sitten esim. yksi(?) juttu per viikko rajoite, jolloin palsta "rullaisi" hitaammin ja olisi täten helpommin seurattavissa. Keinotekoinen niukkuus nostaisi myös juttujen tasoa.

Käyttäjän mikakivimaa kuva
Mika Kivimaa

Mielestäni Uusi Suomi on paras blogialusta Suomessa. Älkää siis muuttako sitä paljoa. Tärkeintä mahdollisissa uudistuksissa on mielestäni, että niitä tehdessä EI rikota aikaisempi linkkejä blogista toiseen tai uutisiin, joiden käyttö on aika yleistä blogiteksteissä.

Elintärkeitä ominaisuuksia ovat mielestäni juuri nämä kaikki: suosituimmat puheenvuorot -listaus, toimituksen poiminnat -listaus (eli karuselli), puheenaiheita tänään -listaus, tämän blogin suosituimmat -listaus, käyttäjän suosittelemat kirjoitukset, bloggaajahaku, asiasanahaku. Kommentoinnin esto on tarpeellinen yksittäisen häirikön blokkaamisessa, mikäli Uuden Suomen omat moderaattorit eivät ole yliaktiivisia. Yleistä kommentoinnin estoa ei välttämättä tarvita.
"Puheenaiheita tänään" -listauksen oheen voisi lisätä "Puheenaiheita tällä viikolla" listauksen niitä käyttäjiä varten, jotka eivät käy nettipalvelussa joka päivä.

Puutteena olen havainnut tietyn blogistin kaikkien kirjoitusten löytämisen. "Tämän blokin suosituimmat" löytää helposti, mutta kun yrittää etsiä kyseisen kirjoittajan muita aikaisempia tekstejä (ilman hakusanaa) se on vaikeaa. Se pitäisi tehdä helpoksi oikean puoleiseen sarakkeeseen. Lisäksi voisi lisätä mahdollisuuden suositella omia blogejaan. Jos siis oma hyvä blokikirjoitus ei esimerkiksi huonon julkaisuajankohdan vuoksi nouse suosituksi, sitä tulisi voida suositella käyttäjän omassa "käyttäjän suosittelemat kirjoitukset" kohdassa.

Kiitos ilmaisesta blokialustasta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kenen tahansa kaikki kirjoitukset löytää yksinkertaisesti klikkaamalla kirjoittajan nimeä. Omia kirjoituksia on tietenkin saanut suositella aina. Fiksut eivät tee sitä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olisi helpotus, jos monien kommenttien ketjussa blogisti voisi helpommin löytää uudet kommentit. Tilanne on nyt hankala jo silloin, kun kommentteja on vaikkapa 100.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiitos kaikille ajatuksistanne! (joita saa tietysti laittaa lisääkin tähän ketjuun) Analysoimme tämän hienon palautteen lähitulevaisuudessa. Hyvää viikonvaihdetta!

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Minulla on ollut paussin paikkaa tänne kirjoittamisessa.
Seuraan kyllä muitten kirjoitteluja ja joskus pysähdyn kommentteihinkin.

Kyllä tämä minun mielestäni nykyiselläänkin ihan hyvä "tätä mieltä" -osasto ja palvelupaikka on. En kaipaa mitään suuria mullistuksia.

Jotain sanottavaa sentään:

Kirjoittajalla on oltava kuva. Myös kommentteja antavilla, siis heillä, jotka eivät muutoin kirjoittele. Tunnistettavuus pitää olla kunnossa. Ja jos näitä nimimerkin takaa kirjoittavia/kommentoijia on, niin toimituksen tulee selvittää ja varmistaa, tarvittaessa kertoa muillekin, miksi mahdollisuus nimimerkin käyttöön sallitaan. Onko esim. työkseen asioita valmisteleva virkamies jossain, eikä voi tästä syystä itseään julkistaa. Tai sitten on jotain muuta syytä, perustetta nimimerkin käyttöön. Ja mies esiintykööt miehenä, nainen naisena. Eikä sitten vaihdella sitä merkkiä. Emme me nimellä esiintyvätkään jatkuvasti nimeämme vaihda.

Vanhat kirjoitukset tulisi löytää jatkossakin. Mutta miten olisi mahdollista löytää muille annetut kommentit?
ja
Kommentointi tulisi sallia. Ei esteitä kenellekään.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Omat kommentithan kyllä löytyvät yläpalkin valikkoa klikkaamalla, mutta toisten kommentteja toisten blogeihin on hankala löytää. Lieneekö niin tarpeellistakaan...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mahdollisen huolen omien kommenttien katoamisesta alustaa vaihdettaessa ymmärrän kyllä. Aamulehden blogien lopettaessa niitä ei käytännössä pystynyt pelastamaan.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Minusta nykyinen blogi-järjestelmä on hyvä. Miksi hyvä pitää lähteä muuttamaan? Muutosta vaan muutoksen takia??

Ainoa mitä oikeastaan kaipaan olisi uusi mahdollisuus asentaa viesti saapuneista kommenteista omaan sähköpostiin.

Nythän joutuu itse kirjoittamaan tyhjän kommentin omaan blogiinsa vaan sen takia että ssisi ruksattua että haluaa ilmoituksen kommenteista omaan sähköpostiin.

Käyttäjän mikamustonen kuva
Mika Mustonen

Käytän paljon blogi -sivustoanne, kiitos siitä ! Minulla olisi kehitysehdotus, jonka teknisen toteuttamisen uskoisin olevan erittäin helppo:

Nykyään 'Poiminnat' (10 kohdan rullaavalla) -listalla näkyy blogin otsikkotiedot ja luontiaika, joka ei ole erityisen hyödyllinen, kun päivittäin tulee sivulle katsomaan, onko tullut uusia kommentteja sen jälkeen, kun on edellisen kerran niitä lueskellut.

Olisi erittäin mukava, jos siinä aina näkyisi myös uusimman kommentin aikaleima, jolloin heti voisi päätellä, onko syytä mennä katsomaan uusia kommentteja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset