Markku Huusko

Jussi Halla-aho epäilee elinkeinoelämän salaliittoa

  • Jussi Halla-aho EK:n puheenjohtajatentissä marraskuussa 2018. Kuva: Alma Talent
    Jussi Halla-aho EK:n puheenjohtajatentissä marraskuussa 2018. Kuva: Alma Talent

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on onnistunut siinä, missä moni ei olisi uskonut hänen onnistuvan. Hän on saanut perussuomalaisten kannatuksen selvään nousuun puolueen hajaannuskesän 2017 jälkeen.

Hänen kaudelleen osunut ensimmäinen Ylen kannatusmittaus heinäkuussa 2017 näytti perussuomalaisille 8,1 prosentin kannatusta. Tässä kuussa lukema näytti jo 13,3 prosenttia, ja puolue hengitti tuossa kyselyssä vihreiden ja keskustan niskaan.

Nykyisillä ennusteilla perussuomalaiset voisi saada siis läpi parikymmentä kansanedustajaa huhtikuun 14. päivän vaaleissa. Lisäystä tulisi muutaman kansanedustajan verran nykyiseen eduskuntaryhmään nähden, mutta pudotusta toki reippaasti Timo Soinin kaudella vuonna 2015 saatuun tulokseen.

LUE MYÖS: Näkökulma: Saako Jussi Halla-aho kaivettua nämä piilokannattajat esiin?

Halla-aho on onnistunut vaalikentillä argumentoinnissaan hyvin, vaikka tai juuri siksi, että hänen näkemyksensä kiertyvät voittopuolisesti tavalla tai toisella maahanmuuton ympärille. Hän vastustaa maahanmuuttoa niin monin tavoin, että tämä vastustus näyttää itsessään vakaumukselta.

Maahanmuuton kärjekäs vastustaminen tuli esiin jälleen, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aho oli tänään perjantaina Kauppalehden, Talouselämän ja Uuden Suomen yhteishaastattelussa.

LUE MYÖS: Jussi Halla-aho tiukkana sinisille: ”Emme voi olla pelastusvene näille ihmisille”

Halla-aho toi esiin omaperäisen teoriansa siitä, miksi esimerkiksi humanitaariseen maahanmuuttoon hyvin suopeasti suhtautuneen Ruotsin kansantalous on kasvanut vahvasti. Työllisyys on Ruotsissa paremmalla tolalla kuin Suomessa ja bruttokansantuote per henkilö Suomea korkeampi.

Bkt ei mittarina kuulemma riitä.

”Bruttokansantuote on välillä vaarallinen mittari. Ruotsin bkt kasvaa pääasiallisesti siksi, että julkinen rahankäyttö kasvaa”, Halla-aho toteaa haastattelussa.

Tosiasiassa vientiteollisuuden elinvoimaa kuvaava vaihtotase on Ruotsissa reippaasti ylijäämäinen ja julkinen talouskin ylijäämäinen toisin kuin Suomessa.

Halla-aho kannattaa jyrkän oikeistolaista linjaa julkisissa menoissa, eli niitä olisi leikattava reippaalla kädellä. Ykköskohde leikkauksille olisi tietysti maahanmuutto. Tämä hivelee epäilemättä perinteisempiäkin oikeiston äänestäjiä.

Elinkeinoelämää Halla-aho ei ole näkemyksineen kuitenkaan miellyttämässä, kun puhutaan esimerkiksi ulkomaista työvoimaa koskevasta saatavuusharkinnasta. Järjestelmä toimii niin, että EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleva työntekijä saa oleskeluluvan siinä tapauksessa, että Suomesta ei löydy sopivia työntekijöitä.

LUE MYÖS: Kokoomusvaikuttaja: Suomeen +10 000 maahanmuuttajaa vuodessa tai palvelut alas – Rinteen eläkelupaus on ”pyramidihuijaus”

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on arvioinut näiden eduskuntavaalien yrittäjyystavoitteissaan seuraavasti: ”Maahanmuuttajien työllistämistä vaikeuttavia kynnyksiä on tärkeää poistaa. Siksi ulkomaista työvoimaa koskevasta saatavuusharkinnasta on syytä luopua”.

Halla-aho puolestaan arveli tämänpäiväisessä haastattelussa, että elinkeinoelämän edustajat sen enempää kuin toimittajat ja poliitikotkaan eivät usein ymmärrä, mistä saatavuusharkinnassa on kyse. 

LUE MYÖS: Suomi menettänyt 60 000 työpaikkaa – ”Byrokraattinen ja turha prosessi” pois heti, vaatii Keskuskauppakamari

”Mitä enemmän meillä on tarjontaa halvasta työvoimasta, sitä matalampia palkat tietysti ovat. Tämä on varmaan se keskeinen syy, miksi elinkeinoelämä haluaa poistaa saatavuusharkinnan”, Halla-aho arveli. 

Että sellainen elinkeinoelämän salaliitto, jonka kaltaista arvelua kuulee myös poliittisesta vasemmistosta ja Hakaniemen ay-piireistä. Varsinkin SAK on tehnyt kovasti töitä saatavuusharkinnan säilyttämisen puolesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kannattaako vaaleihin osallistua? Perussuomalaisten viestintävastaava/työmies Matti Putkonen osallistui Jari Lindströmin mukaan heidän edustajana hallitusneuvotteluihin ilman mitään kampanjointia.

Kaikki järjestyy, Putkonen tuumaili neuvotteluissa muiden hikoillessa ja pani välillä tupakaksi. Ainakin valtionapujaan kärkkyvät ajatushautomot tarvitsevat hänenlaisia edunvalvojia, ettei heitä karsita listoilta.

Vast'ikään pääministeri Sipilä kutsui kaikki puoluejohtajat ilmastopalaveriin, mutta Jussi Halla-aho meni Putkosen työmiehen tuumaustunnille.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Halla-aho kannattaa jyrkän oikeistolaista linjaa julkisissa menoissa, eli niitä olisi leikattava reippaalla kädellä. Ykköskohde leikkauksille olisi tietysti maahanmuutto."

Voisihan sitä leikata Kela-tuistakin omaishoidosta, koulutuksesta tai asumistuista, vaihtoehtoja riittää.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Halla-aho oikeilla jäljillä! Halpaa työvoimaa halutaan!

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tunnustat aika reilusti väriä lausumallasi:
"Että sellainen elinkeinoelämän salaliitto, jonka kaltaista arvelua kuulee myös poliittisesta vasemmistosta ja Hakaniemen ay-piireistä."

En olisi uskonut puolustavani Halla-ahon näkemystä, mutta kyllä tässä asiassa on vinha perä eikä savua ilman tulta.

Jos katsotaan ammattialueita, joilla on eniten työvoimapulaa, niin sieltä erottuvat asiantuntijatehtävä kuten lääkäri ja vaikkapa puheterapeutit. Näihin on hankala saada tekijöitä ulkomailta vaikka tarveharkinnastakin on jo monilla tällaisilla alueilla luovuttu.

Toisena alueena sitten erottuu mm ravintolatyöntekijät, rakennustyöntekijät, siivoojat ja hoitajat. Tämä on se alue, jolle EK haluaa tuoda väkeä Suomeen ilman tarveharkintaa.

Yrityksethän eivät suurelta osin rekrytoi näihin itse vaan käyttävät vuokratyövoimaa ja henkilöstövuokraus bisneksenä on ollut huimassa kasvussa. Samalla näillä firmoilla on valmiit prosessit ja osaaminen henkilöiden palkkaamiseen ulkomailta.

Nämä vuokrayritykset hyödyntävät toiminnassaan omaa työehtosopimustaan sekä nollatuntisopimuksia. Palkat ovat alemmalla tasolla ja ehdot heikompia. Nollatuntisopimuksen perusteeksi riittää se, että työtä joudutaan teettämään tarpeen mukaan ja se automaattisesti täyttyy, kun vuokratyövoimaa toimitetaan asiakkaan tarpeen mukaan.

Monilla yrityksillä kuten vaikkapa kohun keskellä olleella Esperi Carella on oma yhtiö konsernissaan, joka on henkilöstövuokrausyritys toimittaen sitten tilapäisiä työntekijöitä nollatuntisopimuksilla hoivakoteihin. Näin kuvio toimii monella.

Jos sitten avattaisiin nämä matalan palkkatason tehtävät tarveharkinnan ulkopuolelle, niin voitko oikeasti väittää ettei sillä olisi vaikutusta myös kotimaisten työntekijöiden palkkatasoon?

Tarjolla olisi siis halvempaa ulkomaista duunaria henkilöstövuokrasopimusten kautta ja se ei vaikuttaisi mitenkään palkkatasoon työmarkkinoilla?

Älä nyt viitsi, ei talous toimi niin etteikö tällaiset vaikuta.

Eikä tarvi puhua mistään salaliitosta, jos puhutaan elinkeinoelämän tavoitteesta saada halvemmalla työntekijöitä. Eivät ne varmaan huvikseen maksa enemmän kuin on tarpeen?

Halla-aho sanoo ääneen itsestään selvän asian. Ja sinä teet siitä jonkin salaliittoteorian kaltaisen näkökulman. Aika läpinäkyvää elinkeinoelämän lobbareiden tukemista.

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Tuo Esperin konsernin sisällä oleva oma välitysfirma on itselleni uutta tietoa. Ja kuten kirjoitat, niin se on täysin loogista.

Toki tuollaisella toiminnalla saa kustannuksia alennettua, mutta saatko motivoitunutta ja lojaalia työntekijää? Luultavimmin johonkin pisteeseen asti. Se, että jäljellä oleva hyvinvointiyhteiskunta ajetaan alas, saattaa olla pienempi ongelma verrattuna siihen, että samalla kasvaa välinpitämättömyys ja motivaation puute niilläkin henkilöillä ketkä ovat työelämässä.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Ymmärsin puolileikillisen viittauksen salaliittoon niin, että se on paljon "älykkyydestään " ylistetyn Halla-ahon hupaisa lipsahdus muuten hyvin oikeistoliberaalissa talous - ja sos politiikkarakennelmassaan , mikä herättää tietysti hauskoja kysymyksiä.
Vähemmän hauskaa tietysti on niillä pienituloisilla, jotka mahdollisesti joutuvat Halla- ahon sos politiikan kohteiksi.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

# 20.

Missä kohtaa Halla-aho puhuu salaliitosta?
En kyllä löydä mistään tuon kirjoituksen teksteistä enkä linkeistä?

Kerrotko?

Minkälaista on Halla-ahon sos.politiikka?

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

En tiedä, meneekö tämä teksti tarkoituksellisen vihamielisyyden vai tietämättömyyden ja perehtymättömyyden piikkiin. Todennäköisesti sekä-että.

1) On hyvin tiedossa, että Ruotsissa humanitaarinen maahanmuutto on aivan samalla tavalla kuin muissakin Euroopan maissa laajasti työttömänä tai tukityöllistettynä, eli tavalla tai toisella julkisen sektorin tulonsiirtojen varassa.

2) Kun sotketaan kolme maahanmuuton lajia, eli a) aidosti työperäinen, b) humanitaarinen ei-työperäinen ja ei-työllistyvä ja c) hyvin marginaallisesti tunti- ja palkkasummilla mitattaen työllistyvä maahanmuutto, niin asiasta keskustelu vaikeutuu.

PS tai Halla-aho ei ole missään vaiheessa vastustanut aidosti työperäistä maahanmuuttoa. Sitä varten meillä on EU:n vapaa työvoiman liikkuvuus, ja muualtakin pääsee, tosin ei niin helposti. Myös EU-taso asettaa rajoitteita EU-maihin suuntautuvalle työperäisellekin maahanmuutolle.

3) Siitä, että toteaa, miten asia on, ja epäilee, että ehkä muilla on puutteita perehtymisessä, tai että elinkeinoelämä ajaa omaa etuaan, saa toki väännettyä väitteen salaliittoajattelusta.

4) Suosittelen perehtymään Suomen Perustan saatavusharkintaa koskevaan raporttiin. Siitä käy ilmi muunmuassa seuraavat kiusalliset tosiasiat:

a) vaikka Suomeen työperäisesti tarveharkinnan kautta muuttavat matalapalkkatyöntekijät ovat tietenkin kaikki alussa töissä, niin jo muutaman vuoden kuluttua heidän työllisyysasteensa laskee alle suomalaisten työllisyysasteen. Eli pitkään ei töissä pysytä tai viihdytä, ja sen jälkeen yleensä on jo kansalaisuus, pysyvä oleskelulupa tai muu vastaava kortti taskussa.

b) koska saatavuusharkinta koskee vain matalapalkka-aloja, ja oikeus sosiaaliturvaan käynnistyy heti, suurin osa tulijoista on siis suomeksi tulonsiirtojen varassa.

c) saatavuusharkinnasta ainoana OECD-maana on luopunut Ruotsi. Siis ainoana. Ruotsi on perinteisesti näissä humanitaarisissa kysymyksissä ollut maailman edelläkävijä, ja tuskin tarvitsee tässä yhteydessä toistaa, että siitä on seurannut erinäisä lieveilmiöitä.

Suuri osa tätä porttia käyttäen Ruotsiin saapuneista on kaikenlisäksi jättänyt turvapaikkahakemuksen.

d) saatavuusharkinta ei muuta Suomeen muuttavien aidosti työperäisen oleskeluluvan saantia radikaalisti. Käytännössä puhutaan kuukausien odotusajan pitenemisestä parilla viikolla.

e) asiantuntijat, korkeakoulutetut ja kovapalkkaiset ihmiset, sekä useat ammattinimikkeet alueellisesti, ovat jo nyt saatavuusharkinnasta vapaita.

* * *

Yleensä etujärjestöt ajavat omaa etuaan. Median, kansalaisten ja valtion tehtävä on yrittää tulkita, onko etujärjestön esittämä näkemys yleisen edun mukainen, vai pelkästään oman edun ajamista.

Kun elinkeinoelämä vaatii halpatyövoiman maahanmuuttamisen helpottamista, arvostaisin, jos Huusko penkoisi aihetta analyyttisesti, eikä olkiukkoilisi kohtalaisen hyvin perusteltua näkemystä vastaan. Vaikka sen näkemyksen olisi esittänyt persu.

Ai niin, BKT on kvantitatiivinen mittari, eikä kvalitatiivinen. Ei se ole omaperäinen väite, kuten kansiksen maisterina päätoimittaja itsekin tietää. Muutenhan Kreikassakin olisi ollut kaikki kunnossa ennen eurokriisiä.

Käyttäjän HeikkiTunkkari kuva
Heikki Tunkkari

Selitätkö vielä miten Ruotsin työttömyysprosentti on noin kuuden tienoilla ja työllisyysaste yli 80. Jos maahanmuutto ja pakolaisten lukumäärä lisäävät työttömyyttä ja alentavat työllissyysatetta, kai se pitäisi näkyä noissa luvuissa.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-11-02...

"Even amid the longest expansion in four decades, unemployment in the largest Nordic economy still hasn’t got back to pre-financial crisis levels. The jobless rate is hovering at more than 6 percent, far above the level in its Scandinavian neighbors and in global economic powerhouses such as Germany and the U.S.

....

While unemployment among native Swedes is at 4 percent, the figure for foreign born is more than 15 percent. According to economists the big mismatch between the needs of employers and the skills of job seekers has increased the risk of unemployment turning structural.

Reality for the foreign born, which now make up about 20 percent of the working age population, may also be worse than the official statistics suggest."

Toki tämän voi kuitata sillä, että Bloomberg valehtelee ja/tai ajaa ruotsidemokraattien asiaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Luvut olisivat paremmat ilman haittamaahanmuuttoa.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Ettet nyt vaan Markku syyllistyisi populismiin, monimutkaisen asian rajuun yksinkertaistamiseen, poliittinen motiivi mielessäsi.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Motiivina on tuoda esiin ristiriita, joka on perussuomalaisten ja elinkeinoelämän näkemysten välillä. Kiinnostavaa on, että perussuomalaiset on mielletty oikeistolaiseksi puolueeksi, jota se talouspolitiikassaan joiltain osin on ja joiltain osin ei. Saatavuusharkinta-asiassa näkemys natsaa yhteen Hakaniemen ja vasemmistopuolueiden kanssa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Saatavuusharkinta-asiassa näkemys natsaa yhteen Hakaniemen ja vasemmistopuolueiden kanssa."

Natsaa ja natsaa... Jo ennestään ovat natsionalisteja ja nyt haluat sovittaa harteilleen jo sotsialistienkin viittaa?

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Rehellisesti sanoen, itse en ole perussuomalaisten poliittisissa linjauksissa huomannut juurikaan oikeistolaisia piirteitä. Valitettavasti meillä tunnutaan niputtavan maahanmuuttovastaisuus oikeistolaisuudeksi ja tämän takia menee monesti puurot ja vellit sekaisin. Kun vastustat haittamaahanmuuttoa, olet automaattisesti oikeistolainen, vaikka muutoin linjaukset olisivat mitä tahansa.

Olisi suotavaa, että löydettäisiin joku muu jakolinja kuin suhtautuminen maahanmuuttoon ja/tai turvapaikanhakijoihin, kai meiltä nyt joku muukin kynnyskysymys tai arvopohja löytyisi kun oikein pinnisteltäisiin.

Perussuomalaiset ovat minusta pyrkineet varsin vahvasti profiloitumaan työväenpuolueeksi ja työväen/tavallisen kansan etujen ajajaksi jolloin vasemman laidan linjaukset ovat täysin looginen jatkumo.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #13

Tuo nyt ei pidä paikkaansa alkuunkaan.
1. PerusS - keskusteluissa vastustajaksi maalataan pääsääntöisesti vasemmisto, jokin ihmeellinen "kulttuurimarxilaisuus", AY-liike, julkinen sektori ja erityisesti sen naiset, verot, "sosialismi" - ja jopa "kokoomuskommunistit".
Sosiaaliturva nähdään lähes kaiken pahan alkuna - eikä vain siksi, että maahanmuuttajatkin pääsevät sen piiriin.

Se, että yleensä kaikesta onnettomuudesta ja kaikista epäkohdista syytetään maahanmuuttajia , johtaa usein siihen, että perimmäinen syyllinen kuitenkin on jokin ihmeellinen "vihervasemmisto". Se on syyllinen pakolaisuuteenkin.

2. PerusS sanoi suoraan viime hallitusohjelman kovaa oikeistolinjaa arvostelleille, että puolue edustaa yrittäjiä ja keskiluokkaa, ei mitään köyhää työväenluokkaa eikä "pientä ihmistä".
Lähiöikapakoiden onnettomat kelpaavat kyllä äänestämään, kun heidät saadaan hetkeksi syyttämään onnettomuuksistaan maahanmuuttoa.
Tosiasiassa perusS on sitä mieltä, että syy on heissä itsessään.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Aika tavallinen Huuskon blogi. Lähinnä kiinnitti huomion, että sama on näkökulmana jollaisena alkaa olla jo aika kyseenalainen 'analyysi'.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Ei Halla-Aho ole saanut kannatusta nousemaan.

Luulen että koko tiimi sen on tehnyt.

Vaikuttaa että Persujen vahvat naispolitiikot saavat nousua aikaan ( Meri, Juvonen, Purra, Elomaa, Slunga-Poutsalo, Huhtasaari )

Halla-Aho on toki fiksu kun antaa heille tilaa ja valtaa

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Analyysisi saattaa olla hyvinkin kohdallaan, mutta puheenjohtaja Halla-ahoon menestys gallupeissa henkilöityy.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

näin on.

Hän väistynee seuraavassa kokouksessa ja tulee joku toinen PJ

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Heille, jotka uskovat, että saatavuusharkinta on vain hyvä juttu, toiseen suuntaan todistava kertomus yritysmaailmasta:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/275352-80-tyopaik...

Jäivät nuo työpaikat syntymättä Suomeen.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Ongelma lienee taas se, että omenat ja melonit eivät mahdu samaan lippikseen.

Onhan meillä pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajareservin työttömyysasteet kansallisuudesta riippuen joko taivaissa tai lähellä sitä, miksei myös sieltäkin olisi löytynyt ahkeria tekijöitä? Vai onko tässä tarinan juju, että kotimaasta ei löydy tarpeeksi halvalla töitä tekevää paariaa, kantakalpeita tai mamuja, ja niitä pitäisi saada jostain?

Ja jos pitää, niin se on vain ajan kysymys kun heidän palkkatasonsa, tai sen olemattomuus, alkaa muuttua pikkuhiljaa uudeksi normiksi.

Tarkkaan pitää harkita lyökö lyhyen tähtäimen hyöty näpeille ja rajusti pitkällä tähtäimellä.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

"Jäivät nuo työpaikat syntymättä Suomeen."

Jäivät syntymättä, kun niitä ei alun alkaen ollut tarkoitettu suomalaisten työpaikoiksi, logistisista syistä. Työvoimakustannukset Englannissa tai Saksassa ja tuskin Venäjälläkään (tietyt sivukulut) ovat edullisemmat kuin Suomessa. Naapurikuntaan Teuvalle olisi varmaan sopinut lisää tuotantoa.

Tuo puutarhahomma on taas leimallisesti halpatyötä alipalkattuna johon sitten vientnamilaisia ja bosnialaisia on palkattu. Kuinkahan leveästi asuvat, elävät ja kuluttavat?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ei noihin aina edes suomalaisia haluta. Ihan totta se on että ulkomaalaisista halutaan matalapalkkaisten/orja-luokka (tukea tarvitsevat sitten tietenkin verovaroista), ja jos siinä samalla saa köyhimpien suomalaistenkin palkkoja alemmaksi, niin aina parempi. Ja tuota "edistystä" pitäisi kannattaa?

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Eipä tuo Halla-ahon osoittama elinkeinoelämän agenda mikään salainen liitto ole, useimmat meistä kokoomuslaisen kaikukammion ulkopuolella elävistä lienevät oivaltaneen tämän tosiasian jo pidemmän aikaa.
Mutta Verkkolehden päätoimittaja Markku Huuskolle todellinen maailma epäilemättä lienee kovinkin fantastinen ja uskomaton paikka.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Niin Markku Huusko kirjoittaa, mitä Alma Media tahtoo....

Käyttäjän SauliAittola kuva
Sauli Aittola

Puhuuko Halla-aho tuossa salaliitosta, eikös se salaliito ole Huuskon oma johtopäätös.

Käyttäjän TapioLehtimki kuva
Tapio Lehtimäki

Ei tosiaan puhu. Päätoimittaja sen kortin pöytään löi.

Käyttäjän JanneRantala kuva
Janne Rantala

Hmmmm uskoisiko Huuskoa vasuri ideologiaa ja rajatonta maahanmuuttoa puolustavaa puolueellista "toimittajaa" vai Hallaa joka on käytännössä ollut kaikessa oikeassa mitä on puhunut tai kirjoittanut nyt on paha,nyt on paha ...

Käyttäjän OlaviVulkko kuva
Olavi Vulkko

Näyttäisi siltä, että tarkoituksena on romahduttaa suomen sosiaaliturvan rahoituspohja tuomalla valtavia määriä työvoimaksi kelpaamattomia elättejä suomeen. Afrikansarven alueelta 90- luvulla suomeen tulleeista 20% ei vieläkään osaa kelvollisesti Suomea. 65% on työttöminä sosiaaliturvan varassa ja työllistyneistäkin suuri osa on työllistynyt ammatteihin, joita ei olisi olemassakaan ilman näitä maahanmuuttajia. Ei kysymys ole mistään epäilyksestä, vaan kenen hyvänsä nähtävillä olevasta järjestelmällisestä toiminnasta. Kaikki omistavan luokan hallinnassa olevat tiedotusvälineet on valjastettu levittämään agendaa tukevaa propagandaa ja hesarin säätiö jakaa stipendejä asioista oikein uutisoiville YLE:nannon toimittajille. Koko mediakenttä on täynnä valheita ja propagandaa. Miksi siivoojia tuodaan Srilankasta ja muualta aasiasta, kun meillä on uudellamaalla 40000 työtöntä afrikkalaista ja lähi-itäläistä kouluttamatonta, jotka eivät koskaan tule työllistymään mihinkään kehittyneempiä ammattitaitovaatimuksia edellyttäviin töihin? Miksi suomalaiset ammattitaitoiset rakentajat työnnetään kortistoon ja tuodaan tilalle sutta ja sekundaa tekeviä ammattitaidottomia siirtotyöläisiä?

Petri Hämäläinen

Vastaava epätodellinen salaliitto varmaan tarvitaan sähköverkon, vanhustenhoidon, sotepalveluiden, rautatieverkoston tai taksipalveluiden yksityistämiseksi.

Ei kai se ole todellista, ei kai semmoista tapahdu kuin saduissa ?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Ennen kuin Timo Soini lähti viikonloppuna kiertämään Itä-Suomea, viikon kuluessa tapahtui:

Pekka Haavisto ja Tuula Haatainen vastaanottivat Ranskan presidentin aikoja sitten 6.4.2018 myöntämät Ranskan kunnialegioonan ritarin (Chevalier dans L’ordre de la Légion d’honneur) kunniamerkit.

Jutta Urpilaisen johdolla eräät SDP:n kansanedustajat esittivät, että tulevassa hallitusohjelmassa sovittaisiin teollisuus- ja energiapolitiikan tueksi laadittavasta kansallisesta akkustrategiasta.

Helsingin Sanomat valisti nuoremman väen Maija Vilkkumaan iskelmäversion Reijo Taipaleen Satumaasta sytyttäneen Jussi Halla-ahon Perussuomalaiset menestykseen.

Paavo Lipponen oli TV:ssä.

Antti Rinne ja Ruotsin ulkoministeri Margot Wahlström antoivat yhteisen lausunnon Afrikan kehittämisestä Suomen EU-puheenjohtajakaudella,

Erkki Tuomioja piti hätäkokousta historioitsija Markku Kuisman kanssa; Tarja Halonen pilkkasi somevaikuttajia Keskisuomalaisessa; Li Andersson oli Iisalmen paikallisradio Sandelsissa; jonkun ministerin päiväohjelma oli mennyt uusiksi.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Olen samaa mieltä Halla-ahon ja demarien kanssa siitä, että ulkomaisen työvoiman tarveharkintaa ei tule poistaa. Ulkomaisen halpatyövoiman laajamittainen tuonti romahduttaisi ajanmittaan vähän koulutetun työvoiman palkkatason ja aikaansaisi sen, että heidän toimeentuloaan pitäisi alkaa tukemaan verovaroin.

Ihmettelen, jos pienipalkkaisten puolustajana profiloitumaan pyrkivä vasemmistoliitto ei kannata tuota tarveharkintaa. Onko tosiaan niin? Joku heidän edustajansa voisi vastata.

Edit. Tähän voisi vielä lisätä, että en vastusta työperäistä maahanmuuttoa sinänsä. Jos joillekin aloille ei löydy kantasuomalaisia työntekijöitä, niin mielestäni on ok, että alalle tulee ulkomaista työvoimaa. Mutta tämä vasta tarveharkittujen työlupien kautta, ei hallitsemattomasti.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Sama kommentti vielä Markulle; Ruotsia on tapana hehkutella menestystarinana kun työttömyys on VAIN kuusi prosenttia ja työllisyysaste korkea - kuin tilauksesta Bloomberg on hieman paneutunut tähän(kin). Koska tilanne on Suomessa ollut pitkään surkea, näyttäytyy Ruotsi meihin verrattuna ihmemaalta, mutta taas verrattuna muihin tilanne voikin olla kokonaan toinen.

"Even amid the longest expansion in four decades, unemployment in the largest Nordic economy still hasn’t got back to pre-financial crisis levels. The jobless rate is hovering at more than 6 percent, far above the level in its Scandinavian neighbors and in global economic powerhouses such as Germany and the U.S.

....

While unemployment among native Swedes is at 4 percent, the figure for foreign born is more than 15 percent. According to economists the big mismatch between the needs of employers and the skills of job seekers has increased the risk of unemployment turning structural.

Reality for the foreign born, which now make up about 20 percent of the working age population, may also be worse than the official statistics suggest."

Toki tämän voi kuitata sillä, että Bloomberg valehtelee ja/tai ajaa ruotsidemokraattien asiaa.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-11-02...

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kyllä, maahanmuuttajat eivät ole työllistyneet yhtä hyvin kuin syntyperäiset ruotsalaiset. Siihen on erilaisia syitä uusien tulijoiden kielitaidosta ja kotoutumisesta lähtien. Maassa on nyt noin kaksi miljoonaa maahanmuuttajataustaista ihmistä ja lisää tulee, mikä tukee talouskasvua.

Perussuomalaisten, Ruotsin oikeistopopulistisen vaihtoehtomedian ja Venäjän valtionmedian piirissä suosittu tarina on, että Ruotsin bkt/asukas kasvaa surkeasti koska maahanmuutto. Tätä keskustelua olemme käyneet puheenjohtaja Jussi Halla-ahon kanssa Uuden Suomen uutispuolella: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/275314-nakokulma-...

Tuo oikeistopopulistinen kansantaloustarina ei ole täysin vedenpitävä, sillä myös Ruotsin bkt/asukas on kasvanut pitkään, samaan aikaan, kun maahanmuuttajien määrä on kasvanut voimakkaasti: https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.PCAP.P...

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Itse en ainakaan BKT:n kasvua kyseenalaista, tokihan BKT kasvaa kun talouteen tulee lisää kuluttajia. Tapahtuu kulutus ja kasvu sitten yksityisten yritysten maksaman palkan tai verovaroin tuotettavien sosiaalitukien kautta - joka tapauksessa se kasvaa kun rahan kierto lisääntyy kansantaloudessa.

Mutta siitä en itse ole täysin varma, onko kasvu kestävällä pohjalla. Hetkellisesti tunnusluvut voivat näyttää hyvältä, mutta ensimmäinen taantuma kertonee todellisuuden. Kuten Bloombergin artikkelikin vihjaa, tilanne voi olla huonompi miltä se päällepäin näyttää.

Joka tapauksessa ero on aika valtava jos medelsvenssoneitten työttömyysprosentti on neljän pintaan, eli käytännössä täystyöllisyys, mutta tulijoilla virallisesti 15% kieppeillä. Ja on selvää, että 15% työttömyysaste ei ole millään mittarilla kestävällä pohjalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset