Markku Huusko

Antti Rinteelle kävi hyvin ja nolosti

  • Sdp:n pj. Antti Rinne lähtee rakentamaan Suomeen hallitusta. Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent
    Sdp:n pj. Antti Rinne lähtee rakentamaan Suomeen hallitusta. Kuva: Petteri Paalasmaa / Alma Talent

Eduskuntavaalien sunnuntai-iltaisen tuloksen pohjalta vain yksi asia on uuden hallituksen kannalta varmaa: suurimman eduskuntapuolueen sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne lähtee tunnustelemaan Suomeen hallitusta.

Rinteen puolueen tulos jäi 40 kansanedustajaan, kun ennen vaaleja ennusteet pyörivät 45–50 edustajan maailmassa. Hirmuisen vahvalla mandaatilla Rinne ei liikkeelle voi lähteä, kun perussuomalaiset jäivät siitä vain yhden paikan verran ja kokoomus kaksi.

Uuden Suomen ja Alma Median vaalitulospalveluun pääset tästä linkistä.

Sdp on näistä kolmesta vaalien selvin voittaja, mikä vahvistaa sen asemaa jonkin verran. Sille tuli paikkoja lisää kuusi, kun perussuomalaiset ja kokoomus saivat kummatkin yhden lisää verrattuna vaaleihin 2015.

Punavihreä blokki, eli sdp lisättynä vihreillä ja vasemmistoliitolla sai yhteensä 15 paikkaa lisää. Se ei ole valtava määrä ottaen huomioon, että koko kolmikko kävi vaalit oppositiosta.

Keskustan 18 paikan romahdus kilpailee synkkyydessään vain sinisten kokonaan pois pyyhkiytymisen kanssa.

 

Nyt eri puolueissa laskeskellaan tiukasti, mikä pohja olisi toimintakykyinen ja antaisi eduskunnassa selvän enemmistön, eli sen taakse tulisi reilusti yli 100 paikkaa.

Tässä tarjolle muutama malli:

  1. Sdp+kok+vihr+rkp= 108 kansanedustajaa, kun Ahvenanmaan edustaja mukana. Melko niukka enemmistö, jossa kaikki olisivat vaa’ankieliasemassa. Myös rkp.
  2. Ps+kok+kesk = 108 kansanedustajaa. Melko niukka olisi enemmistö tässäkin tapauksessa ja keskusta vaalien pahimpana häviäjänä mukana. Kuinka pitkään riittäisi keskustan motivaatio?
  3. Sdp+kesk+vihr+vas+rkp = 117 kansanedustajaa, kun Ahvenanmaan edustaja mukana. Selkeä enemmistö, mutta vaalien pahin häviäjä keskusta tässäkin mukana.

Rinne esittää nyt tunnustelijana kysymykset ja muut vastaavat. Sunnuntainen lopputulos ei tehnyt Rinteen urakkaa helpoksi.

Jos jotain hyvää Rinteen tilanteessa on, niin se että hänen ei tarvitse alkaa rakentaa häviäjien hallitusta, kuten kokoomuksen Jyrki Katainen teki keväällä 2011. Silloin sekä sdp että kokoomus hävisivät paikkoja, mutta niistä tuli kuuden puolueen hallituksen runko.

 

Henkilötasolla Rinteen vaalimenestys ei päätä huimannut. Puheenjohtaja hävisi äänissä saman vaalipiirin, eli Uudenmaan Antti Lindtmanille Pirkanmaan superssuositusta Sanna Marinista puhumattakaan. 

Vielä kun tähän lisää sen, että Rinteen puoluejohdosta vuonna 2014 sysäämä Jutta Urpilainen pienehköstä Vaasan vaalipiiristä oli lähellä saada enemmän ääniä kuin hän, oli tulos jopa hieman nolo.

Marin tuurasi puheenjohtajaa hänen sairauslomansa aikana alkuvuodesta pätevästi. Lindtman puolestaan oli tiettävästi hyvin lähellä haastaa Rinteen vuoden 2017 puoluekokouksessa, mutta sitten tuli puhujalistakohu, ja tätä kilpailua ei nähty.

Olisiko sdp yltänyt sinne 45–50 paikkaan, jos puoluetta olisi johtanut joku muu kuin vaalitenteissä hapuillut Rinne? Ehkä, ehkä ei.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (99 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Minkänhän talouden tilannekuvan Antti Rinne esittää hallitustunnustelijana vastattavaksi. Syntyykö siitä heti kompastuskivi ?

Helmikuussa julkistetussa valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorossa tulevan vaalikauden hallinto- ja talouspolitiikan lähtökohdista on todettu jo varoittavat madonluvut sivulla 27:

“Julkinen talous on aiempaa heikommassa kunnossa kohtaamaan ikäviä yllätyksiä

“Julkisen talouden kestävyysongelmaa ei ole ratkaistu.”

---------
Suomen valtion budjetissa I lisätalousarvion jälkeen on tälle vuodelle n. 1,9 mrd:n lainanottovaltuus.

Olen varma, että vaalien jälkeisellä hallituksella hallituspohjasta riippumatta on edessä joko lisävelanotto tai sopeutustoimet heti vuoden 2020 valtion budjettia kootessaan.

---
P.s. Onko SDP menettänyt suurimman puolueen aseman jo toukokuussa, kun uusia kannatusmittauksia julkaistaan ?

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tässä VM:n Martti Hetemäen näkemyksiä tämän päivän Kauppalehdessä. Hän ei suosittele varsinkaan veronkorotuksia.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vmn-hetemaki-ta...

”Jos verotusta kiristetään, se haittaa työllisyyttä ja talouskasvua ja sillä sitten pienennetään tätä talouden kakun kokoa, jolla rahoitetaan veroilla kaikki se hyvä, mitä julkinen sektori kansalaisille antaa palveluina ja etuuksina”.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Talouden tilannekuvasta hyvä tiivistelmä:

Kolumni Erkki Virtanen: : Karu arki iskee päälle heti vaalien jälkeen

YLE, Radio 1 Ykkösaamu, vaalienjälkeisenä aamuna, ma 15.4.2019 kello

https://areena.yle.fi/1-50092901 (6 pientä minuuttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Entä vaihtoehdot PS+Kok+Kesk+KD, Kok+PS+Kesk+KD?

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ei se mahdoton ole, mutta pidän epätodennäköisenä, koska punavihreä blokki otti vaalivoiton ja kyllä Rinne kaikkensa tekee, että saa hallituksen kasaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Neljän joukossa PS, Kok, Kesk. Rinne joutuisi tekemään ison takinkäännöksen.

Kokoomukselle ja Keskustalle on tarjolla kohtuullisen riittävä Sote- ja talouspolitiikan jatko, mikä tuskin toteutuu vasemmiston kanssa.

Sen lisäksi leikkauksia, säästöjä ja todennäköisesti taantumakin on tulossa seuraavan hallituksen aikana. Mitenhän Kokoomus tekisi näitä vasemmiston kanssa?

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #7

Minun veikkaus on se, että hallitusneuvottelija joudutaan Rinteestä vaihtamaan ja seuraava neuvottelija on Orpo, tai Halla-aho ja kokeillaan porvarivaihtoehtoa sillä kokoonpanolla mitä aikaisemmin kommentoin. Sitten viimeisimpänä korttina on odottamassa Rinne ja vasemmisto. Olen yllättynyt, jos tämä ratkeaa nopeasti ja niin, että Kokoomus istuu suoraan vasemmiston kanssa hallitukseen.

Jos niin käy, niin se vaatii isoja takinkäännöksiä.

Tapio Lehtimäki

On tulkintakysymys, ottiko punavihreä blokki vaalivoiton. Oikeistohan eduskunnassa enemmistönä on.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #50

Suhteessa vaalitulokseen 2015 otti 15 lisäpaikkaa. Paljon enemmänkin oli tosin jossain vaiheessa kevättä tarjolla, mutta sdp ja vihreät eivät yltäneet gallup-huippuihinsa.

Tapio Lehtimäki Vastaus kommenttiin #54

No se on vähän sama kuin formulakisoissa viimeiseksi jäänyt yltäisi seuraavassa skabassa toiseksi viimeiseksi. Ei semmoistakaan sankaria vielä voittajaksi tituleerattaisi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Petteri Orpo alleviivasi eilen, että "ihmisarvo on jakamaton." Se oli selvä viesti persujen suuntaan. En usko, että yksikään muu puolue, paitsi ehkä KD, lähtee edes neuvottelemaan persujen kanssa.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Vaikea kuvitella jotta keskusta kovin innoissaan lähtee persujen tai sdp kelkkaan . Niin voimalla kuraa ovat Sipilän niskaan työntäneet .

Nyt on sitten Suomi saatu "takaisin" .

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Jos Keskustaa pyydetään hallitukseen, niin Sipilä takuulla lähtee! Sen verran on pyrkyä valtaan, että kaikki käy!

Onhan siellä monia keskeneräisiä hankkeita, kuten Vake:lle siirretyt valtion yhtiöt, joiden 'taseet' pitää saada töihin!

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio Vastaus kommenttiin #80

Eiköhän tuon keskustan sairaalloisen mustamaalaus kampanjan voi lopettaa jo .

Katsotaan työllisyys tilastoja loppuvuojesta , kun uudet herrat päsmäröi .

Juha Kokkinen

Tämä arvokysymys olisi hyvä avata, etä tiedetään mistä puhutaa. Rinteen ja Orpon ihmisarvo kysymykset on ainakin minulle jääneet hämärän peittoon. Sitäpaitsi tärkeintä lienee turvallisuus, julkinen talous ja työpaikat.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio Vastaus kommenttiin #87

Miten niin taloudel tai työpaikoil olis yhtään mitään väliä ?
Sipilä teki kaikkensa luodakseen työpaikkoja , murskatappio oli kiitos .

Käyttäjän TimoOrava kuva
Timo Orava Vastaus kommenttiin #90

Miksi, oi miksi ei yksikään media ole tarttunut tähän silmänkääntötemppuun? Jos työtön ollut tunninkin viikossa aktivointitoimissa, häntä ei enää tilastoida työttömäksi. Älkää ihmiset levittäkö tuollaista kansankusetusta totuutena!

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Pehmenee, pehmenee

''Maahanmuutosta puhuessaan Halla-aho totesi, että perussuomalaisten tavoitteena on ”lopettaa Suomen kannalta haitallinen maahanmuutto ja samaan aikaan mahdollistaa sellainen maahanmuutto, josta ei ole haittaa suomalaisille taloudellisesti tai muutenkaan”.

Ei enää puhettakaan koko humanitäärisen maahanmuuton lopettamisesta.

Taitaa se hillotolppa olla Halla-ahonkin takaraivossa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Tuo on kyllä sama kanta Halla-aholta kuin ennenkin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Siulla petteri on pieni ymmärryksen puute, kun et käsitä tuosta Halla-ahon sanomisesta sitä, että koskee humanitääristä maahanmuuttoa, jolla on talouteen negatiivinen elinkaarivaikutus. Samoin koskee kolmansista maista tulevaa halpatyövoimaa, jos poistetaan työvoiman saatavuusharkinta.

Koita ryhdistäytyä ja ajattele asioita laajemmalla perspektiivillä.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Niin. Monen suomalaisen mielestä meillä on tarpeeksi taloudellisia ongelmia jo nyt ilman että huonontaisimme tilannetta entisestään. Vähän vaikeaksi menee kansalaisista huolehtiminen mikäli tilannetta vielä pahennetaan - tilanteen ollessa jo nyt kehno monin tavoin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ai se pitää lukea rivien välistä, sitä sanaa humanitäärinen ei tällä kertaa käytetty, varmaan selvä vahinko.

Syvä anteeksipyyntö heikosta ymmärryksestäni.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Jyrki Kankaanpää Vastaus kommenttiin #46

Jos olisit viitsinyt joskus kuunnella mitä Halla-aho sanoo, niin ei tuo olisi voinut tulla yllätyksenä.

Käyttäjän PetriLavonen kuva
Petri Lavonen

19# Tuolla Ritalalla on niin voimakas agenda ja yksinkertainen maailmankatsomus että hän ei pysty keskustelemaan politiikasta ilman värinäköä ja kehittävää otetta. Ei ole johtaja ainesta. Se on tuollaista ihme vikinää ja väittelyä ilman asiaa.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Etkö Markku tee loogisen kuperkeikan kirjoituksessasi?
Ensin kirjoitat että Perussuomalaiset voittivat yhden paikan ja sitten perään että Siniset putosivat kokonaan pois? Sinisethän eivät ole sama kuin Perussuomalaiset?
Onneksi lisäät tuon välttämättömän vertauksen "verrattuna vaaleihin 2015".
Siispä, Perussuomalaiset tuplasivat paikkalukunsa + 1 paikka. Eli 19:a 39:n.

PS+Kok+Kesk+KD ei olisi myöskään ollenkaan mahdoton. Ei vasemmistoa ollenkaan mukana. Se takaisi sen että menoja ei kasvatettaisi.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tuossa ollaan sen perimmäisen kysymyksen ääressä, että mihin verrataan. Jos perussuomalaisten tulosta verrataan edellisiin vaaleihin, lisäystä on se yksi. Ymmärrän kyllä myös sen näkemyksen, että jos verrataan jakautuneen puolueen eduskuntaryhmän kokoon, on lisäystä peräti 22, mikä varmasti ilahduttaa puolueen väkeä. Joka tapauksessa ps on näiden vaalien jälkeen toiseksi suurin eduskuntapuolue aivan kuten se oli 2015 vaalien jälkeen.

Miten muut siihen tässä tilanteessa suhtautuvat, on vähän arvoitus, mutta ennen vaaleja käyty sananvaihto ja tv:ssä nähdyt käsien nostelut viittaavat siihen, että ainakaan nyt hallituspohjaa rakentava Rinne ei olisi valmis ps-yhteistyöhön.

Tässä aiheesta:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/277315-antti-rinn...

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tässä kannattaa muistaa, että loikkauksen tehneet eivät missään vaiheessa saaneet äänestäjiä mukaan uuteen puolueeseen, eli loikkaus ei vaikuttanut perussuomalaisten kannatuspohjaan paljoakaan, ja tosiasiassa puolue on sen kannatuksen kokoinen. Eli tosiasiassa puolue ei jakaantunut kahtia vaikka eduskuntaryhmästä yli puolet siitä erosikin.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #24

Jakaantumisen aikoihin kannatus oli huvennut kymmenprosentin tuntumaan. Se oli sitä aikaa, kun vihreät vielä virittelivät Pääministeri kisaan kokoomuksen kanssa ja persuille povattiin pysyvää paikkaa alle kymmenessä.
Ehkä tulevaisuudessa vihreillä napsahtaa. Pelkkänä naispuolueena se tuskin onnistuu.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

On tarkoituksenmukaista ilmeisesti, että Perussuomalaisten vaalivoitosta ei juurikaan puhuta.

Miksi verrata tilanteeseen, jossa puolue oli kokonainen. Perussuomaisilla on tällä hetkellä tietääkseni alle 20 kansanedustajaa ja uudessa 39. Lisäys on selkeästi suurempi kuin demarien, vasemmistoliiton ja vihreitten paikkojen kasvu ja suurempi kuin vasemmistoliiton tai vihreitten koko edustajamäärä. Ja nämä kehuvat suuresta vaalivoitosta.

Mitä tulos taas merkitsee poliittisesti, on eri asia.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Huusko on ehkä hieman puolueellinen ja saattaa hieman vituttaa, kun mene analyysikin pikkuisen pieleen 14.4.2019 20:06.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/277541-nakokulma-...

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ei ketuta yhtään. Kirjoitin erävoitosta ja kuvasin tilannetta sillä hetkellä. Oli siellä muuten tällainenkin lause: "Ennakkoääniä tarkastellessa kannattaa huomioida, että tulos on perinteisesti yliarvioinut keskustan ja sdp:n lopullista tulosta, mutta aliarvioinut perussuomalaisten tulosta."

Ja toisaalta, punavihreä blokki lisäsi paikkoja 15:llä lopullisissa tuloksissa.

Oli muuten tällainenkin väliaikatilanne-näkökulma myöhemmin illalla: Jussi Halla-aho käänsi pelin vaaliviikolla – haastaa jo Antti Rinteen ykköspaikan

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/277554-nakokulma-...

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Perussuomalaisten vaikutus valtakunnan politiikkaan on nyt todella merkittävä. Mikään suurista puolueista ei päässyt 20%:n äänisaaliiseen ja edessä on hankalia hallitusvaihtoehtoja.

Eiköhän Huuskokin ole samaa mieltä, että Perussuomalaiset vaikuttavat merkittävällä tavalla valtakunnan politiikkaan? ;-)

Myös Ritalakin joutuu tämän myöntämään. :-D

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Se vaikuttaminen selviää hallitusneuvottelujen jälkeen, ei se sen kummempi vaikuttaja ole kuin mikään muukaan puolue.

Kannattaa hieman rauhoittua, ja miettiä, että demarit voitti ja jos saavat hallituksen kasaan, ja persut ovat oppositiossa, niin silloin se vaikutus Suomen asioihin on pelkkää huutamista ja mölyämistä.

On lapsellista luulla, että Suomessa oppositiossa voisi vaikutta, ei vaikuttanut nykyoppositiokaan hiukkaakaan tämä porvarihallituksen päätöksiin.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #16

En kirjoittanut oppositiossa vaikuttamisesta, vaan vaaleista ja minkälaiseksi yhden puolueen vaikutuksesta hallitustilanne on muodostumassa. Joten Ritala joutuu myöntämään merkittävän vaikuttamisen tapahtuneen. ;-)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #20

Onko tilanne muuttunut johonkin v.2011 vaalien jälkeen?

Samanlaista vaikeaa se on olut joka vaaleissa.

Jos sis perujen tavoitteena on vain vaikeuttaa päätöksentekoa, niin sen tietenkin myönnän.

Oma väki haluaa hallitukseen, mutta ei saa luopua omista tavoitteista, tuo on niin mahdoton yhtälä, että siksi persut oppositioon joutuvatkin.

Tai jos sitten tekevät kompromisseja, niin kannatus puolittuu hetkessä.

Mitä luulet persujen kentä olevan mieltä kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta ja eurooppamyönteisyydestä?

Noista kahdesta ei uovu yksikään puolue oli sitten oikeistoa tai vasemmistoa.

Sitä saa taas kerran mitä tilaa, paljon ääniä, mutta ei kykyä käyttää kannatusta.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #33

Kokoomus on tilanteessa, jossa se joutuu valitsemaan vasemmistolaisen talouspolitiikan ja jonkin verran kireämmän maahanmuuttopolitiikan, sekä heidän sote-uudistustyön jatkamisen välillä.

Siinä on realiteetit. Uskotko, että Rinne ja demarit tekisivät suuren takinkäännöksen? Entä valitsisiko Kokoomus vasemmistolaisen talouspolitiikan?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #40

Katotaan kumpi on oikeassa, sittenpähän tuo nähdään, sinäkin olet vielä vaalipuheiden lumossa, etkä näe, miten on ennenkin tehty noiden kanssa yhteistyötä monet kerrat.

Aika näyttää, ja myönnän kyllä jos olen väärässä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #45

Kyse on neuvottelutaktiikasta, eikä vaalipuheista, on yllättävää jos Kokoomus menisi helpolla suoraan hallitukseen SDP:n kanssa, kun ei voi hävitä mitään yrittäessään peluuttaa kortteja tilanteeseen, jossa vaihdetaan hallitusneuvottelijaa kokeilemaan porvarivaihtoehtoa, koska sen jälkeen on jokatapauksessa ainakin varalla odottamassa Rinne-kortti pöydässä.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Mielenkiintoisintahan tässä "vaikuttamisessa" on se, että Perussuomalaisten vaikutus hallituspolitiikkaan on ollut suuri jo tällä kaudella.
Istuva hallitushan sanoo tehneensä vaikka kuinka suuria kiristyksiä ym. pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaan vaikka ei Perussuomalaiset edes ole olleet hallituksessa. Terho (-kin) oli jo lähes paniikissa kun kertoi näistä.
Samoin karkotuksia ja palautuksia on tehty vaikka kuinka paljon kuten myös lakimuutoksia. Ainakin jos oli uskomista Petteri Orpoon ja Sampio Terhoon. Ja taytyyhän ministerismiehiin uskoa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #32

Persut olivat silloin hallituksessa, ja vihastuivat, kun ei hallitusohjelmaa heidän mielestään noudatettu.

Sekö on sitä vaikuttamista sitten?

Oppositiossa hei eivät vaikuttanee enää mihinkään, lähinnä äänestuvät tyhjää.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #34

Taidat itsekin tietää ettei tuo pidä paikkaansa. Ja mikäli perussuomalaiset nyt jätetään oppositioon, niin heidän kannatuksen nousun pelko pitää suurimmat hulluudet kurissa - tai jos ei pidä, niin perussuomalaiset ovat reilusti suurin puolue seuraavissa eduskuntavaaleissa. Näin se kuule menee.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #39

Mitä siitä, jos on suurin, jollei linja muille kelpaa?

Ei Suomessa enää mikään puolue saa yhtäkkiä yli 20% kannatusta.

Ja 20% kannatuksella ei yksin Suomea johdeta, pitää tehdä yhteistyötä, ja se ei persuilta onnistu

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kyllä tuolla tuloksella politiikkaan vaikutetaan.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kakkostila ja 39 paikkaa on varmasti ps:n puolueväelle huima voitto. Muiden silmissä ps on kuitenkin aika lailla saman kokoinen kuin vuoden 2015 vaalien jälkeen.

Selvää on, että puolue on muuttunut. Esimerkiksi uutistoimisto AFP, josta Jouni Snellman omassa blogissaan mainitsi, pitää perussuomalaisia yksiselitteisesti äärikoikeistona ja Halla-ahoa kovan linjan poliitikkona:

https://www.afp.com/en/news/15/finlands-social-dem...

"Meanwhile the Finns Party, which won 39 seats, had focused almost entirely on an anti-immigration agenda under the leadership of hardline MEP Jussi Halla-aho, who also decried the "climate hysteria" of the other parties."

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"...pitää perussuomalaisia yksiselitteisesti äärikoikeistona ja Halla-ahoa kovan linjan poliitikkona."

Äänestäjien yleinen mielipide ratkaisee, uutistoimistot yrittävät tehdä juttuja, joilla saa lukijoita.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Niin ei tämä tilanne nyt ole mitenkään erikoinen, kun vertaa v.2015 tuloksiin.

Silloin persut oli erilainen ja hallituspaikka oli heti saavutettavissa. Nyt ovat persut siirtyneet puheissaan ja toimissaan jyrkempään suuntaan, ja se sitten todennäköisesti estää hallitukseen pääsyn, jollei takki taas käänny.

Uskoisin kannattajien olevan todella pettyneitä, että tuolla kannatuksella hallitukseen pääsy on silti vaikeaa, sitä omaa linjaa pitää tietysti puolustaa, mutta jos se eroaa selvästi yli 82% äänestäjien linjasta, ei voi oikein odottaa muuta kuin oppositiopaikkaa.

Persuille ei käy kompromissit, ja siksipä tilanne on vaikea, sen myönsi myös Halla-aho, kenttä haluaa hallitukseen, mutta linjasta ei saa luopua.

Tämä on se persujen ongelma, jos menet hallitukseen kannatus puolittuu, koska suuri osa kannattajista pettyy.

Sitä saa mitä tilaa.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Niin, että mitähän se norsu minusta ajattelee?

Me täältä kaukaa käymme kysymässä briteiltä tai ranskalaisilta tai amerikkalaisilta että kuinka asiat ovat heidän maassaan.
Sitten me menemme samoihin paikkoihin ja kysymme että kuinka asiat ovat täällä kotona?

Molemmat termit anti-immigration ja decride ovat virheellisä jos puhutaan Perussuomalaisten "agendasta".

Kyseessä ei ole maahanmuuton vastaisuus vaan tietynlaisen, meille monessa mielessä haitallisen maahanmuuton vastustaminen.
Perussuomalaiset eivät myöskään "leimaa" muiden puolueiden "climate hysteriaa". Perussuoamalaisten mielestä ilmastoon puuttuminen pitää tehdä siellä missä se on tehokkainta ja saavutetaan suurimmat hyödyt.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko Vastaus kommenttiin #37

Monenkeskisessä maailmassa silläkin on merkitystä, miten muut suhtautuvat. Tästä esimerkkinä Venäjä ja Unkari, jotka ovat ajaneet itsensä paitsioon.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Jyrki Kankaanpää Vastaus kommenttiin #57

Eli kannattaako nyt sitten siirtyä persujen linjalle maahanmuuttopolitiikassa? Muissa EU-maissa on jo pitkään harjoitettu paljon kireämpää maahanmuuttopolitiikkaa, kuin Suomessa. Esim. Tanskassa demaritkin vetävät paljon tiukempaa linjaa, kuin persut.

Joudummeko siis paitsioon, jos emme kiristä huomattavasti maahanmuuttopolitiikkamme linjaa?

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Hyvin mielenkiintoinen tilanne. Kaiketi hallitusohjelmaa kasataa VM:n ennusteiden pohjalta joihin verrattuna vasurihallitus olisi aika kaamea vaihtoehto, kun pitäisi sitä vastuuta julkisesta taloudesta kantaa, se onnistuisi kaiketi parhaiten samalla kok+kesk+ps kombolla, mutta se arvopohja joka siis ei ole taloudesta vastuullisesti huolehtiva vaan joku ihmisarvo jota taas ei kai voi sinne budjetin sarakkeisiin kuitenkaan kirjoittaa. Mutta näitä on veivattu esim. tuossa Jorma Nordlinin blogissa ihan ansiokkaasti.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Huusko kirjoittaa "Kakkostila ja 39 paikkaa on varmasti ps:n puolueväelle huima voitto. Muiden silmissä ps on kuitenkin aika lailla saman kokoinen kuin vuoden 2015 vaalien jälkeen."

Näin maalaisjärjellä katsottuna eduskunnassa perussuomalaisilla on alle 20 kansanedustajaa. Tulevassa 39, kummalta tuntuu, että lukumäärä olisi sama.Totta tietenkin on , että edellisissä vaaleissa edustajia oli 38, mutta heistä sattuu parikymmentä edustamaan toista puoluetta. Noin vain tiedoksi, ellei tämä vielä ole selville tullut.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Selväähän se on, että samat henkilöt jotka kesällä 2017 julistivat perussuomalaisten olevan eri puolue kuin aiemmin ja joista osa povaamalla povasi puolueen jääneen pieneksi ps:n kannatuksen madellessa, ovat nyt mitätöimässä kovaa kannatuskasvua ja tulosta vertaamalla niitä aiemman, sen eri puolueen tulokseen.

Kätevää.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Itänaapurissa toivotaan perussuomalaisten nousua uuteen hallitukseen ja ratkaisun syntymistä vielä ennen eurovaaleja. Se yhdessä Ekren hallitukseen nostaneen Viron hallitusratkaisun kanssa saisi maahanmuuttovastaisen äärioikeiston näyttämään vähän hovikelpoisemmalta myös muualla Euroopassa.

Onneksi sekä Antti Rinne että Petteri Orpo ovat vaalien alla viestittäneet, ettei tuollainen ratkaisu oikein sovi heidän arvoihinsa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Juu, yksi iso asia on persujen EU-vastaisuus, johon eivät muut puolueet taivu milloinkaan. Siitä on persujen luovuttava varmasti, jos haaveilee hallitukseen pääsystä.

Ja sitten se on taas kannattajien pettämistä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

EU-vastustus kelpasi Kokoomukselle ja Keskustalle Soinin istuessa ulkoministeriksi hallitukseen. Joten se kelpaa jatkossakin, mikäli tarjolla on riittävän edullinen vaihtoehto vasemmistolle.

Nyt jotenkin Ritala näyttää unohtelevan oleellisia asioita. ;-)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #26

Mikä hallituksen EU-vastaisuus, sitäkö Soini noudatti?

Miksi sitten Soini olikin petturi?

Kyllä nyt on Nordlinilla pasmat ihan sekaisin

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #35

Kirjoitit (kommentti 25) persujen EU-vastaisuudesta, etkä hallituksen, vastasin siihen. Se kelpasi Sipilälle ja Orpolle, kunhan sitä ei kovin näkyvästi ajettu. Etkö ole seurannut Sipilän hallituksen tekemisiä? Orpo ja Sipilä joutuivat tekemään Terholle pelin selväksi, kun Terhosta tuli ministeri, kun Terho veti näkyvästi EU-vastaista politiikkaa. Kuitenkin Terho jatkoi myöhemmin ministerinä tätä kriittistä linjaa kirjoituksissaan. Ei ole pasmat sekaisin, vaan hyvin muistan nämä tilanteet.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #47

Itseasiassa Soinikin teki mitä ihmeellisimpiä irtiottoja ja syntyi vaikutelma, että siniset tekevät oppositiopolitiikkaa samalla istuessaan hallituksessa.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Eu : n tolasta voi kertoa lisää vaalien jälkeen ja voimme jännityksellä odottaa mitä merkitystä jonkun suomalaisen puolueen vastaisuudella tai myönteisyydellä on esim. liittovaltiokehitykseen. "persujen EU-vastaisuus" on kyllä melkoinen nolla-argumentti.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Keskusta lähti Kokoomuksen kanssa hallitukseen 2007 ja miten kävi, roima vaalitappio -11 vaaleissa ja sama toistui jälleen, "Ei koskaan enää" totesi tänään kepulainen ystäväni hallitusyhteistyöstä kokoomuksen kanssa. Keskusta tekisi viisaasti mikäli se palaisi juurilleen, alkiolaisuuteen ja lähtisi hallitukseen jonka muodostaisivat Sdp, Kesk. Vihr. Rkp ja vas.liitto. Keskustan kenttä kun on vahvasti "punamultamielinen" sen Sipilä sai nyt karvaasti kokea.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Keskustan on siirryttävä Sipilän asettamasta linjasta vasemmalle, jos olisi jotain mahdollisuuksia. Sipilältä se tuskin onnistuu.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Sipilä poistuu kuviosta itse tai Keskusta poistaa hänet ja palaa omalle, normaalille paikalleen poliittiseen keskustaan, jossa nyt on melkoinen tyhjiö.

Keskustavasemmistolainen SDP ja keskustakeskustalainen Keskusta löytävät kyllä toisensa.

SDP + Keskusta + Vihreät + Vasemmistoliitto + RKP on se koalitio, jonka valtakunta tarvitsee.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #51

Jos Keskustassa on soinilaisen hillotolppapolitiikan hakijoita, niin siinä tapauksessa toikin voisi olla mahdollista. Ministerin paikkoja olisi tossa jaossa.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #62

Ei, Jorma, siihen se ei perustu. Se perustuu siihen, että Sipilän johdolla Keskusta teki saman, minkä Lipposen johdolla SDP eli Kokoomuksesta oikealta ohi, jossa laidat ovat vastassa, ja noutaja tulee, kuten onkin tultava eli omat kaikkoavat, kun oma puolue onkin jossakin muualla, kuin pitäisi. Kyse on siitä, että Keskustan paikka on aidosti keskellä eikä oikealla laidalla. Parhaimmillaan Keskusta lyö kaksi kärpästä: löytää oman luontevan keskellä sijaitsevan paikkansa ja voittaa omiaan takaisin hallitusvastuussa sellaisen kanssa, joka ei puukota selkään Kokoomuksen tapaan.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Tällä vuosituhannella ollessaan ykkös- tai kakkospuolueena samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa SDP on kerran hukannut kannatuksensa (ja vasta nyt toipumassa, saavutettu voitto oli vielä kaukana potentiaalista), Keskusta on nyt hukannut kahdesti kannatuksensa ja hallitusvastuussa ollut PS haljennut kahtia, joista toinen osa on nyt historiaa ja toisen osan pelasti yleiseurooppalainen trendi sekä talvella tapahtuneet ulkomaalaisiin liitetyt raiskaustapaukset.

Miten Kokoomus sen tekee? Se onnistuu teettämään toisilla itsensä näköistä politiikkaa, ja se, jonka näköistä tehdään, se voittaa. Niinpä Kokoomus tälläkin kertaa selvisi kuivin jaloin, siihen liitetystä vanhuspalveluskandaalista (sekä lasten päivähoitoskandaalista) riippumatta, riippumatta hallintareksiteristä, jonka se toteututti hallitusohjelman vastaisesti (= isku Keskustan ja Sinisten selkään) ja samalla asiantuntijatahojen kuten verottajan ja poliisin käsityksen vastaisesti.

Yhdenkään puolueen ei pidä vaarantaa itseään ja samalla mahdollisuutta rakentaa yhteiskuntaamme siksi, että meillä on mafian (= johon ei voi luottaa) kaltaisesti toimiva puolue, Kokoomus.

Tapio Lehtimäki

Jos auringonlaskun puoluetta etsit, niin kyllä se on SDP eikä PS. Demarien tämänkertainen menestys oli vain ryppy - kuolleen kissan pomppu - pitkään jatkuneessa laskevassa trendissä, sillä puolue sai näissä vaaleissa toiseksi huonoimman tuloksensa koskaan.

SDP:n kannattajakunnan keski-ikä on 65 vuotta. Nuorten kannattajien puute tulee näkymään kannatuksen laskuna myös tulevaisuudessa.

Mitä mafiamaisuuteen tulee, SDP:n kytkös ay-liikkeeseen sekä ulkoparlamentaaristen painostuskeinojen käyttö vasta mafiaa muistuttaakin. Toki Kokoomuksellakin on vastaava kytkös työnantajajärjestöihin, mutta poliittisten lakkojen kaltaista vipuvartta sillä ei ole.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #66

Erehdyt ja ajan myötä oivallat sen itsekin.

Tapio Lehtimäki Vastaus kommenttiin #70

Sepä jää nähtäväksi.

Tosiasia kuitenkin on, että SDP:lle on nykyään aatemaailmansa osalta samankaltaisia vaihtoehtoja, jotka vetoavat nuoriin. Aiemmin puolueella ei ollut juurikaan suoria kilpailijoita omalla sektorillaan.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #72

Liittyy siihen, että hyvinvointivaltio (poliittisessa oikeistossa enempi termillä hyvinvointiyhteiskunta) on jonkinlainen standardi, itsestäänselvyys. Sellaisen puolustaminen ei tässä-ja-nyt näytä tarpeelliselta, ennen kuin se sellaiseksi muuttuu esimerkiksi vahvan bisneistämisen seurauksena, jolloin palvelujen saatavuus voikin käydä alueellisesti vaikeaksi ja palveluiden hinnat karata niin, että kaikilla ei enää olekaan varaa/mahdollisuutta siihen, mitä hyvinvointivaltiolla tavoiteltiin.

(Esimerkki toisaalta: Vihreiden ongelma on siinä, että tietyn vihreyden läpäistyä koko puoluekentän Vihreät ovat tehtävänsä tehneet ja kannatus voi luisua tai sitten on keksittävä ideologisesti jotakin muuta, jolta itse asiassa näyttää. Ruotsissahan se on selkeästi ympäristöpuolue.)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tätä uuden ajan kansanrintamavaihtoehtoa tarjoaa myös sdp:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner blogissaan: http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2744...?

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Iso kysymys on, pelaavatko Keskusta ja Kokoomus hallitusnevuotteluissa keskinäisellä yhteistyökuviolla ja porvarivaihtoehdolla?

Käykö Sipilälle ja Keskustalle vasemmistolaisempi talouspolitiikka?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Näillä palstoilla on nähty ainakin sinisten ministereitä, joten heille uusintamatsiin EU-vaalissa Halla-ahon kanssa, ja miksei muillekin:

Vanha kartanokulttuuri on ladannut kirkkoslaavin tohtori Halla-ahoon suuria odotuksia valituista valituimpien erityisyyden säilyttämiseksi kieliperustalla aateliston varsinaisten erivapauksien tultua puretuiksi yksilön valinnanvapautta rajoittavina valistusajan ihmisihanteiden myötä myös kaukaisessa Suomessa. Voitaneen olettaa, etteivät maahanmuuttajien lapset pääse peruseiralaisten kanssa samoihin luokkahuoneisiin.

Käyttäjän JarmoHenttonen kuva
Jarmo Henttonen

Ihmeelistä vääntelyä sinulta haittamaahanmuuton vastustamisesta, voit jo lopettaa, vaalit oli jo.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Veikkaisin, että ''yllättäen'' kokoomus/keskusta ja demarit löytävät sen yhteisen sävelen.

Niin se Suomessa aina menee, luovutaan hiukan omista, annetaan hiukan toiselle ja sitten lyödään kättä päälle.

Vai luuleko joku ihan aikuisten oikeasti, että esim. Orpo ja Rinne eivät olisi vaihoehdoista jo pitkälti keskenään jutelleet.

Kyllä siellä on pojat jo palavereja pitäneet.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Antti Rinteelle kävi hyvin ja nolosti"
Tämä otsikko tiivistää hyvin yleisen vaikutelman vaalivoitosta, joka näyttää enemmänkin tappiolta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No voitto se kuitenkin on, sillä olet eduskunnan isoimman puolueen puheenjohtaja, tappio on tietysti pieni voitto, mutta kai se parempi on kuin menettää paikkoja.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ehdottomasti on voitto tulla maaliin ykkösenä. Tämä aamu olisi ollut Rinteen ja monen muunkin vinkkelistä vähän erilainen, jos perussuomalaiset olisi saanut 7 000 ääntä enemmän ja puolue olisi saanut suurimman eduskuntaryhmän.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Se on aina niin näkökannasta kiinni, jos persut olisivat demareiden paikalla, siellä oltaisiin ja varmoja pääminstereitä.

Se riippuu niin mistä se roikkuu, ehkä on parasta katsoa kylmästi paikkoja ja mennä sen mukaan, eikä miettiä mitä jos, mitä jos.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Milloin muuten varmistuu lopullinen vaalitulos? SDP ja Perussuomalaiset ovat niin lähellä toisiaan, että voi olla mahdollista, että heillä voi tulla tasatulos.

Siinä sitä olisi ihmettelemistä, jos kävisikin niin, että tuloksen varmistuessa PS olisi nipin napin prosenteissa edellä ja lähtisikin vetämään hallitusneuvotteluja. :-D

Haluaisin nähdä täällä tiettyjen henkilöiden kommentit. ;-)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Eduskuntapaikat ratkaistaan tunnetusti vaalipiireissä. Perussuomalaisten Tanja Vahvelainen kamppaili loppuun asti viimeisestä paikasta Uudellamaalla. Eroksi tuli kuitenkin lopulta runsaat 300 ääntä perussuomalaisten listan tappioksi, eli on aika epätodennäköistä, että laskenta olisi mennyt niin paljon pieleen. Muissa piireissä ei ollut perussuomalaisten lisäpaikkojen kannalta näin tiukkoja tilanteita.

Tässä Uudenmaan tulokset ehdokkaittain: https://www.uusisuomi.fi/vaalitulos2019#/02

Käyttäjän amgs kuva

Markku, otsikko olisi voinut olla myös "Petteri Orpolle kävi hyvin ja nolosti". :)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ana Maria, jos tähän viittaat, olisi sekin voinut olla erillisen tarkastelun aihe:

Kokoomuksella kolme rakettimaista nousijaa ohi Petteri Orpon – Savolainen dekkaristi nousi top 10 -listalle

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/277585-kokoomukse...

Kirjoituksessa tarkastelin tällä kertaa Rinnettä, joka alkaa hallituksen muodostamista yrittämään. Orpollehan ei käynyt ihan niin hyvin kuin Rinteelle, joka tuli puolueineen ykköseksi.

Käyttäjän amgs kuva

Ja tarkastelui hyvin. Sen suhteen ei ole muttia, myönnän kuitenkin, että halusin mukaan myös muuta näkökulmaa. Onhan nyt eri puolueissa peiliin katsomista. Yhteiskunta on jakautunut ja en näe, että se olisi huono asia.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Il livessä Rinne kertoo juuri äänestäjämummolle läheisiä asioita kuten yk:n kestävä kehitys 2030, eu puheenjohtajana ajetut aiheet ja arvopohjan. Kuitenkin kaiketi maata ohjataan talous edellä (?) jotta jotain kivaa jaettavaa jäisi kun ei se äänestäjämummo kuitenkaan elä pelkällä arvopohjalla. (Suom. huom. höpöttää yhä ihan mitä sattuu ilman mitään konkretiaa)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala
Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Ihmettelen hieman vihervasemmiston kantoja,,hieman kuultaa läpi,että kansa olisi persujen osalta äänestänyt jotenkin väärin,-ei ole,ihmiset kehä kolmosen ulkopuolella elävät hieman eri todellisuudessa verrattuna stadin opiskelija/kasvissyöjä/homopiireihin ja ilmastohömpöttäjiin,,+Halla-ahon äänisaalis stadissa suorastaan järisyttävä,,ei siihen ole"suvakeilla" mitään sanomista,,sorretun voima jylläsi pääkuapunnissakin !

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Hauskoja päiviä tiedossa ko vaalilupaukset eivät korreloi taloutta. Toivon todellakin että Kokoomus ja Keskusta pitävät näppinsä erossa tuosta sakista.

Jos PS puolue jää oppositioon, se on vain heille myös hyväksi. On 4 vuotta aikaa kehittyä lisää.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Vaalilupaukset eivät ole koskaan korreloineet mitään, se joka niihin uksoo on pölvästi.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Tässä juttua siitä, miten hallitusta aletaan muodostaa.

Uusi Suomi: 25.4.2019 se alkaa – Näin Suomen uuden hallituksen muodostaminen etenee

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/277597-2542019-se...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Koko Euroopan intressissä on, että Suomeen saadaan parlamentaarinen hallitus Juhannukseen mennessä. Suomen EU-puheenjohtajuus alkaa 1.7. Brexitin toteuttamisesta ei voi pieneltä osaltakaan vastata kertaalleen eronnut "virkamieshallitus," jossa ei ole edes virkamiehiä.

Tämän luulisi lisäävän ulkovaltojen kiinnostusta Suomen hallitusneuvotteluihin tällä kertaa.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Nämä vaali"voitot" melko mielenkiintosia kun Orpokin tuuletti vaalivoittoa. Kuitenkin kokoomuksen kannatus on tippunut tasaisesti yli 10v, vuoden 2007 kannatus muistaakseni ~23% ja nyt "vain" 17% .

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kyllä se Halla-aho on nyt valmis kompromissiin jo maahanmuuttopolitiikastakin.

https://yle.fi/uutiset/3-10741208

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Ritalalla taitaa päässä sen verran aina höyrytä ja sumeta halla-ahoista ja vastaavista lukiessaan, ettei ole kertaakaan ymmärtänyt lukemaansa.

Nykypoliitikoista kun lienee nimenomaan Jussi ollut se, joka useimmiten on maininnut hallitustyöskentelyn aina tarkoittavan kompromissien tekemistä, ellei puolue sitten satu voittamaan yli puolia paikoista.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Korostettakoon vielä että SDP:n Antti Lindtman sai Uudellamaalla melkein 2500 ääntä enemmän kuin Antti Rinne.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Aalto-yliopiston kulmilla muisteltiin tuopin äärellä Suuri Kaalihuijaus- kaljaasin purjehtineen muinoin pitkin rannikkoa jättäen kapean rantakaistaleen asukkaille kielen, jolle halla-aholaiset dosentit Universtaalla helikopterien aikakaudella turvaavat mietiskelyrauhan sivistyksen nimissä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kuuntelin Ylen ruotsinkielisen radio Vegan aamuhartautta. Puhuttiin hyvin kauniisti totuuden puhuja Jeesuksesta ihmisen vapahtajana. Onko jotain tekemistä kielen kanssa?

Suomenkielisiä valmennetaan omakielisissä hartauksissaan kohtaamaan Jumalan valtakunta isänmaan sankarikummuissa.

SDP:n arvopohja liittyy tähän. Tässä on pelastus, se pitää vaan löytää. Antti Rinne tietää kokemuksesta. Tämä myös selittää miksi ei puhuta julkisesti. Sopivaa pohdintaa pääsiäisen aikaan.

Käyttäjän TuomasTommoLeppniemi kuva
Tommo von Tallrik

Julkistalouden vajeen kuromiseksi olisi helppo löytää säästettävää haitallisista yritystuista sekä asumistukijärjestelmästä, jos päättäjiltä löytyisi selkärankaa, eivätkä he olisi suomalaisen korruptiosysteemin luomia nilviäisiä.

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Seurasiko Huusko eri vaaleja vai miten Perussuomalaisten vaalivoiton kommentointi on unohtunut ja on hehkutettu punavihreää blokkia "asenteellisuutta"? Perussuomalaisten vaalitulos 39 paikkaa, ennen tarkistuslaskentaa on loistava. Kasvua lähtökohdan 17 paikasta on 22 paikkaa eli Perussuomalaiset on selkeä vaalivoittaja ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaalien ylivoimainen äänikuningas.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset