Markku Huusko

Sauli Niinistön vaikea päätös tulee pian julki

  • Kenraaliluutnantit Petri Hulkko ja Kim Jäämeri ovat vahvoilla Puolustusvoimain komentajaksi. Kuva: Alma Talent
    Kenraaliluutnantit Petri Hulkko ja Kim Jäämeri ovat vahvoilla Puolustusvoimain komentajaksi. Kuva: Alma Talent

Pitkään roikkunut Puolustusvoimain komentajan nimitys on sinettiä vailla. Uuden Suomen puolustusvoimia tuntevilta tahoilta saamien tietojen mukaan nimi tulee todennäköisesti julki ensi viikolla eli juhannuksen alla.

On jo korkea aikakin tulla, sillä komentajana vuodesta 2014 toiminut Jarmo Lindberg siirtyy reserviin elokuun alussa, vain puolentoista kuukauden kuluttua.

Koko nimityskuvioon on tuonut omat erityispiirteensä kaksi asiaa: Puolustusvoimissa alkuvuodesta käynnistynyt niin sanottu Lemmenjoki-tutkinta ja Sipilän hallituksen ero maaliskuussa.

Maan hallituksen ero teki siitä nimitysasiassa kelvottoman ja siirsi nimityksen eduskuntavaalien yli nykyisen, eli Rinteen hallituksen esiteltäväksi.

Lemmenjoki on ollut ikävä tahra etenkin Ilmavoimille. Myös nykyinen komentaja Lindberg päätyi Lemmenjoen tapahtumien vuoksi esitutkintaan toukokuussa.

Kyse oli STT:n mukaan siitä, löikö Lindberg laimin velvoitteitaan esimiehenä vuonna 2017 sattuneen tapauksen jälkiselvittelyssä. Lindberg on kiistänyt syyllisyytensä tapauksessa, joka johti Karjalan lennoston ex-komentajan Markus Päiviön ja Ilmavoimien ex-komentajan Sampo Eskelisen syytteisiin.

Pari päivää sitten 60 vuotta täyttänyt kenraali Lindberg ilmoitti tammikuussa, ettei hae jatkokautta komentajana. Hänen taustansa on Ilmavoimissa, jonka komentajana hän toimi 2008–2012.

Uudelle Suomelle on vahvistettu aiemmin julkisuudessa ollut tieto, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on haastatellut komentajaehdokkaat henkilökohtaisesti. Näin hän teki myös viimeksi.

Viime päivien aikana presidentti lienee keskustellut nimityksestä uuden puolustusministerin Antti Kaikkosen (kesk) kanssa.

 

Nimityshankkeesta hyvin perillä ollut Lännen Media kertoi jo helmikuussaneljästä ehdokkaasta, ja juuri he ovat loppusuoralla kisassa olleetkin.

Paikalle ovat olleet tarjolla Maavoimien komentaja Petri Hulkko, Puolustusvoimien strategiapäällikkö Kim Jäämeri, Pääesikunnan päällikkö Timo Kivinen ja Puolustusvoimien operaatiopäällikkö Eero Pyötsiä.

Kaikkia heitä pidetään erinomaisina sotilaina ja erittäin sopivina vaativaan tehtävään.

Kisa on kuitenkin tiettävästi kutistunut loppuvaiheessa kenraaliluutnantti Hulkon ja kenraaliluutnantti Jäämeren väliseksi, Uuden Suomen haastattelemat lähteet arvioivat.

Näin ollen 58-vuotiaan kenraaliluutnantti Pyötsiän tähti olisi ollut laskussa ja tänä vuonna 60 vuotta täyttävä kenraaliluutnantti Kivinenkin olisi pudonnut tai pudottautunut vapaaehtoisesti kilpailusta.

Kahdesta eturivin kenraalista Jäämeren tausta on Ilmavoimissa. Tämän uskotaan vaikuttaneen mahdollisuuksia heikentävästi, koska nykyinen komentaja on samasta puolustushaarasta.

Puolustushaaroja ovat maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat. Lindbergin edeltäjä Ari Puheloinen oli maavoimista ja hänen edeltäjänsä Juhani Kaskeala merivoimista.

 

Kaksi lentäjää peräkkäin olisi joidenkin arvioiden mukaan epäsopiva ratkaisu, vaikka Hornetit korvaava HX-hanke aktualisoituu juuri alkavalla komentajakaudella. Tähän HX-hankkeena tunnettuun hankintaan puolustushallinnossa on oma organisaationsa. 

Jäämerta pidetään yhteiskunnallisesti poikkeuksellisen verkostoituneena sotilaana. Yksi huomio on, että 55-vuotiaalla kenraaliluutnantilla voisi olla mahdollisuus olla kisassa myös viiden vuoden kuluttua. 

Puolustusvoimia tuntevien tahojen päätelmien mukaan valinta on edellä saattanut hyvinkin osua Petri Hulkkoon, 57-vuotiaaseen kenraaliluutnanttiin. Ratkaisu on ollut ja pysyy loppuun asti tiettävästi hyvin tiukasti tasavallan presidentin käsissä, joten jännitys säilyy loppuun asti.

Muodollisesti valtioneuvosto esittää ratkaisuehdotuksensa Puolustusvoimain komentajasta, minkä pohjalta presidentti Niinistö hänet virkaan nimittää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Yksi nimitys "laukaisee" pitkän nimitys/ylennysketjun.

On tämä varusmiespalvelun sisältökin rajusti muuttunut. Tuossa joku aika sitten esiteltiin tv:ssä mm. RUK:n muuttunutta koulutusta. Pitää olla jo atk-nörtti tasoa osaaminen.

Aikoinaan, kun 1970-luvulla kävin RUK:n ,käsin tehtiin kansioon luennoilla muistiinpanot ja vanhan Vaalimaantien suunnassa usein (ainakin talvikurssilla) hyökättiin ja kilpailtiin se paljon puhuttu "Kirkkojärven marssi suksilla".

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Näinhän se menee, että nimitysruletti pyörähtää ylemmässä upseeristossa, kun komentaja on valittu. Jos tuleva komentaja ei ole Hulkko tai Jäämeri, se on iso yllätys.

Hulkolla on maavoimien edustajana tässä tilanteessa etulyöntiasema. Tausta on laskuvarjojääkärikoulusta, on kansainvälistä kokemusta ja hän on työskennellyt myös puolustusministerinä toimineen Jyri Häkämiehen sotilasneuvonantajana 2008-2011.

Tässä kenraaliluutnantti Hulkon ura: https://puolustusvoimat.fi/kenraaliluutnantti-petr...

Tässä kenraaliluutnantti Jäämeren ura: https://puolustusvoimat.fi/kenraaliluutnantti-kim-...

Käyttäjän pakanapoika kuva
Torsti Karuranta

Olisiko nyt maavoimien vuoro? Ilmavoimien jannu pomona samaan aikaan kun hankitaan valtiohistorian suurinta konekauppaa taivaalle herättää takuulla närää, varsinkin jos koneet osoittautuvat jälkikäteen huonoksi hankinnaksi tai niitä oli liikaa tai liian vähän.

Ilmavoimien saunajuhlat eivät vedä vertoja maavoimien tai edes laivaston juhlille, joten tuskin Jäämeri siihen kaatuu.

Itse fanitan kenraaliluutnantti Hulkkoa, joka ei liene Andy Mccoyn veli vaikka helposti luulisikin. Mutta nostan kättä lippaaseen joka tapauksessa oli valinta kuka tahansa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Ilmavoimilla on ollut Lemmenjoen vuoksi julkisuusongelmia, mutta Ilmavoimia toukokuun loppuun 2017 johtanut Kim Jäämeri oli kohuharjoituksen aikaan syyskuussa 2017 jo Puuolustusvoimien strategiapäällikön tehtävissä. Ei siis heikentäne hänen mahdollisuuksiaan.

Ps. Petri Hulkko ei ole Andy McCoyn veli, mutta serkku on: https://www.is.fi/linnanjuhlat/art-2000000564978.html

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Oho - siinä vasta suku! Andyn persoona ei herätä sotilaallisia ajatuksia, mutta eipä Petrinkään julkinen kuva viittaa rock-piireihin.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Nyt näyttäisi, että uudeksi komentajaksi nousisi pääesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Timo Kivinen.

Näin sanoi YLE.

https://yle.fi/uutiset/3-10838222

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Nyt;

Pääesikunnan päällikkö Timo Kivinen on nimitetty Puolustusvoimain komentajaksi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti nimityksen presidentin esittelyssä tänään.

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/nyt-tuli-...

Kannunvalajat arpoivat melkein kaikkien muiden kesken, mutta nimittäjä päätti nimittää ennakkosuosikin, pääesikunnan päällikön.

Ehkä perustelujakin kuullaan vielä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset