Markku Huusko

Seuraava lopettaja: Taloussanomat

Toimittajan kysymykseen, ollaanko Taloussanomia lakkauttamassa, Pentikäinen ei antanut suoraa vastausta. "Jos lakkautetaan, siitä kerrotaan asianmukaisella tavalla", hän sanoi. Näin kirjoitti Helsingin Sanomat Sanoman toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen ja HS:n toimittajan välisestä keskustelusta viime torstaina.

Voiko lehden lopettamisaikeesta tuon selvemmin kertoa.

Niinpä minun päässäni pyöri viikonloppuna blogijutun otsikko "Seuraava lopettaja: Taloussanomat". Mielessäni oli tuore Kauppalehden ilmoitus lopettaa viikonloppulehti Presso. En sitä Taloussanomat-juttua sitten tehnyt, kun ajattelin, että antaa arjen koittaa, sillä pitäisi siihen sentään joku jututtaa. Mieleeni tuli ainakin osakesäästäjien Jarmo Leppiniemi, joka lopetti Taloussanomien kanssa sopimuksensa aivan hiljattain.

Eipä tarvitse enää tehdä arvelujuttua, sillä nyt Taloussanomat oikeasti loppuu.

Minä en Taloussanomia jää paperilehtenä kaipaamaan. Minusta se on aina ollut keinotekoisesti tuettu tuote ja vieläpä heikennetty versio Kauppalehdestä, entisestä työnantajastani. Ja tämä lausuntohan on siis täysin objektiivinen.

Sanoma kaatoi Taloussanomiin kymmenessä vuodessa ehkä jotain sata miljoonaa, eikä konserniavussa jatkossakaan varmasti pihtailla. Löytyykö nyt oikea liiketoimintamalli verkon kautta, en tiedä.

Pentikäisen mukaan taloustiedon markkinoilla on tapahtumassa selkeä muutos. Tietoa haetaan yhä enemmän sähköisistä palveluista, kertoi hs.fi tänään. Kauppalehdessä ja Arvopaperissa tämä on tiedetty jo noin vuosikymmenen ajan, yhtä pitkään kuin Ruotsissa.

Joka tapauksessa, tervetuloa verkkolehtimaailmaan Taloussanomat! Toivon rehtiä kilpailua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Näin Markku Huusko: "Minusta se (Taloussanomat) on aina ollut keinotekoisesti tuettu tuote ja vieläpä heikennetty versio Kauppalehdestä". Tähän Taloussanomat ehkä juuri kaatui: siitä ODOTETTIIN HS:n versiota Kauppalehdelle, vaikkei se sitä ehkä oikeasti halunut olla. Todellisuudessahan Kauppalehti on suuryritysten äänenkannattaja, jossa muistetaan ivata työntekijöitä ja ay-liikettä aina sen verran, että rasvaniskaisimmatkin pienyrittäjät uskovat kysessä olevan myös heidän lehtensä. Taloussanomat uskoakseni kuvitteli, että Suomessa olisi printtipuolella tilaa myös analyyttisemmalle talousjournalismille, mutta oli siinä valitettavasti väärässä. Kuinka nettijournalismi instant-ihanteineen tällaiseen soveltuu, jää nähtäväksi. Myös tämän Uuden Suomen osalta.
Taloussanomilla oli ainakin melko hyvä verkkosivusto, ja se paransi tahtiaan loppuun mentäessä. Sen sivut tarttuivat hyvin esimerkiksi http://lite.ampparit.com :iin. Yritykset ovat konservatiivisuuden ja ennakkoluuloisuuden keskittymä. Siksi mainosmarkkinoilla Talous-Sanomat jäi heiveröiseksi pienen levikkinsä vuoksi. Vahingoniloon ei liene aihetta.
koko sanomakonsernin talousosasto on heikohko, analyysi korvataan juoruilla. taloussanomat ei päässyt eroon tästä hesarin kulttuurista. aamulehti on nykyisin paras talouslehti,en tarkoita, että se on erinomainen, mutta pystyy kuitenkin muutaman kerran vuodessa iloisesti yllättämään. Kauppalehteä rassaa herrojen gloria -,optio, jonka hautapaikka odottaa presson vierellä. vai onko todella niin, että isokenkäiset iloitsevat nähdessään lehdessä itsensä uusissa housuissa. nettilehdellä on mahdollisuus, toivottavasti homma alkaa kunnon ruodinnalla siitä, mikä ei ainakaan toimi. nettilukijat ovat paperilehteä keskimäärin 30 vuotta nuorempia.
Kauppalehden ja myös STT:n ongelmana on se, ettei siellä aina ole ihmisiä, jotka olisivat suorittaneet peruskoulun tai lukion englannin oppimäärän siten, että eivät kirjoittaisi Yhdysvalloista puhuen miljardeista biljardeina. Yhdysvalloissa nimittäin miljardi on biliard. Kun artikkelissa on vakavia johtopäätöksiä, mutta luvut tuhatkertaisia, panee ajattelemaan, että sen lisäksi, ettei monillakaan taloustoimittajilla ole talous- tai edes kauppatieteellistä tutkintoa takanaan, ei monellakaan ehkä ole oppivelvollisuus- tai ylioppilastutkintokaan säällisesti suoritettu. Toimittaja kirjoittaa aina niistä asioista, jotka eivät ole hänelle tuttuja. Tiedon välittäminen ei tarkoita tietoon liittyvien substanssien hallintaa. Toimittajalle ei makseta siitä, että hän kirjoittaa tiukkaa asiaa kuin tilintarkastaja tai pysyy oikeudessa ja totuudessa minkään muun rajoittamatta niin kuin kansanedustaja. Toimittajalle maksetaan - erityisesti vapaalle toimittajalle - siitä, että hän on hyvä kynämies tai nykyään kynähenkilö. Journalismissa pitäisi erottaa mielipide uutisesta. Pitäisi myös otsikoida oikein tai kirjoittaa otsikosta. Kuitenkin kaikki tietävät, että artikkeli luetaan varmimmin, mikäli otsiko on vedätys ja kirjoitettu pieleen. Länsimaiden rappio koskee ennen kaikkea tiedotusta ja tiedostusta. Heikot käytännöt leviävät asiateksteihinkin. Yleisradio ja STT asettavat kielen standardeja, joista maakuntalehdet eivät poikkea. Näin ollen väärä standardin asettaminen vaivaa kaikkea kielenkäyttöä, koska kielitoimisto on marginalisoitunut jo aikaa sitten. Lisäksi maakunnallisten lehtien alemmuudentuntoiset joskus apinoivat valtakunnanmedian tähtikollegoitaan.
Olipa sitten Hesarissa uuden päätoimittajan profiili. Siinä sanottiin mm. on "Facebook friikki". No niin. Noilla eväin meillä on vuoden kuluttua taas uutisia, taloussanomatitviikkodigotoday sivusto lopetetaan. Suomalainen mediamaisema. Ylen tj ja uuden "johtavan verkkouutismedian" vetäjä, molemmat käyttää aikaansa, no olkoon. JJ
Lehti sellaisena paperiversiona kuin MINÄ haluan. Yritin tilata Hesaria "riisuttuna" versiona, ilman ilmoitussivuja. Maksaisin mieluusti minilehdestäkin saman hinnan. "Tämä ei ole kuulema teknisesti mahdollista ja olisi kallista". Paperi ei ilmeisesti maksa mitään eikä sitä kannata säästää. Eläkeläistä ei kiinnosta tippaakaan työpaikat tai asuntojen myyntisivut. Heitän nämä sivut lukematta jo suoraan postilaatikolla roskikseen. Tuskin lienen ainoa. Olisi mukava tietää mikä on paperin osuus sanomalehden hinnassa? On melkoista tuhlausta painaa sivuja, joita ei kukaan lue. Eikä se kuljetuskaan kai ihan ilmaista ole. Täytyy totuttautua tähän hyvään "Nettiusariin" ja lopettaa sitten tarpeeton ympäristön kuormitus.
Niinpä, kevyet mullat Taloussanomille. Sanomilla ei ole ollut tapana lopettaa lehtiään sitten Viikkosanomien. Mutta mikä meni vikaan? Yritystenvälinen viestintä on siirtynyt paljon verkkoon. Paperinen talousmedia ei siten pystynyt hyötymään nopeasta talouden kasvusta. Moni muukin on joutunut hankaluuksiin tästä syystä, kuten yritysten osoitepalveluja toimittava Micro Media, jolla oli juuri YT:t. Varsinainen syy taitaa kuitenkin olla sama kuin tv-kanava Nelosella aikoinaan - epäonnistunut startti ja heikko toimituksellinen lisäarvo. Siinä missä Nelonen onnistui korjaamaan sisältönsä, Talsa pysyi tylsänä. Hyvätkään neuvot eivät silti kelvanneet. Harmin paikka. EeroA
Onpahan hieman huvittavaa, kun talouselämän papit saarnaavat taloudesta mutta omat asiat eivät luonnistu. Erityisen surkeaa ovat olleet jotkut jutut, missä talouslehdet ovat irvailleet huonoa vuositulosta tehneitä yrityksiä ja taas kirjoitelleet jostain tuulimunista ylistäen näitä talouselämän taitajiksi. Jos ei itse osaa taloutta. Ei siitä pitäisi kirjoittaa. Esimerkiksi papukaijamainen uutisten toisto ja toiston vahvistaminen on ollut suuri virhe talouslehdiltä. Jostakin pienestä asiasta tulee lumivyöry. Yleensä vielä uutisiksi yritetyt henkilönpönkitysjutut ovat olleet kuivia ja ilman sitä uutista, tyyliin: "Nokian N.N. johtaja pitää langat käsissään" Ja jutussa sitten sliipattu johtaja pönöttää toimistossa ja kertoo, että "Nokian globaalit alihankkijat ovat tärkeitä" tai jotain muuta tyhjää. Jos Nokia lähettäisi tuollaisesta vaikka tiedotteen.... - ei ne sellaista sontaa lähettäisi... Jutussa pitää olla munaa. Jopa talousjutussa.
Taloussanomat on mielestäni ollut erinomainen lehti nimenomaan taloudesta kiinnostuneen yksityishenkilön kannalta. Lehteen onnistuttiin rekrytoimaan alkuvaiheessa pätevä toimittajakunta, joka ei ole pahemmin päässyt rapautumaan vaan on kyennyt tarjoamaan punnittuja analyyseja yleisistä maailman- ja kansantalouden kysymyksistä ja erityisesti kyennyt tarkastelmaan sijoituskysymyksiä realistisesti yksityissijoittajan kannalta. Ehkä tämän vuoksi onkin ollut vaikea saada rahasto- ja vakuutusyhtiöitä ilmoittajiksi. Kauppalehti on yrittäjien ja ekonomien lehti, joka nuoleskelee tilaajakuntaansa häpeämättä samoin kuin Hesari, joka keikkuu tekopyhän tulonjakotarkastelun ja autokauppiaiden palvelun välillä.
Taloussanomat teki oikein lopettamalla paperilehden. Aamuinen talouslehti on tänä päivänä auttamattomasti myöhässä - aika ajanut ohi niinkuin monen muunkin tuotteen kohdalla. Uutiset luetaan tänään onlineaikana verkosta välittömästi tai silloin kuin lukijalle parhaiten sopii. Netti on muuttanut/muuttaa käyttäytymistämme enemmän kuin tänä päivänä yleensä ymmärretään. Tulevaisuudessa kilpailu "nettiprittien" välillä on aivan varmasti kovaa ja vain parhaat pärjäävät niinkuin luomakunnassa yleensäkin. PS! Uudella Suomella on ollut suhteellisen hyvä aloitus ja aika näyttää kuinka kilpailussa pärjätään!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja