Markku Huusko

Venäläisiä vihjeitä

Pietarin ex-konsuli Simo Pietiläinen on kertonut Suomen Kuvalehden sivuilla ikioman teoriansa siitä, miksi Venäjällä nousee esiin ongelmakysymyksiä Suomen kanssa. Hänen mukaansa kiistanalaiset ihmisoikeusasiat eli niin mummo- kuin huostaanottokysymyksetkin selittyvät Suomen Nato-aikeilla.


Onkohan takakonttikuljetuksestaan tunnetuksi tullut Pietiläinen viettänyt liikaa aikaa tuossa salaliittoteorioiden luvatussa maassa, kun hän on tällaisen teorian nostanut esiin?

Venäjän johtajat pelaavat omaa peliään, mutta sen pelin nimi ei ole Suomen Nato-jäsenyys vaan Valta ja raha Venäjällä. Tämän virallisestikin liputetun pelin juoneen liittyvät Venäjän vaurastuttaminen ja omien kansalaisten vakuuttelu siitä, että venäläisistä pidetään huolta myös maan rajojen ulkopuolelle. Siinä samalla vaurastuu eliitti, aika lailla kansaa nopeammin.

Venäläiseen politiikantekotapaan tarvitaan välillä suomalaisia, välillä georgialaisia, välillä ukrainalaisia, välillä joitain muita eli ylipäätään sopivan kokoisia ulkomaita, joilla on riittävää kaupallista riippuvuutta Venäjästä. Euroopan unioni on Venäjällekin liian suuri, siksi on hyvä kokeilla kepillä jäätä vaikkapa vanhan kunnon "puolueettoman" Suomen kanssa.

EU-maa Suomen kanssa Venäjä on nostanut esiin puutullit ja nyt uudempana kuviona "ongelmat" elintarviketuonnissa. Jälkimmäinen on vähän vastaava kuin georgialaisen viinin ja kivennäisveden yhtäkkinen tuontikielto muutama vuosi sitten, joskin sillä kulmakunnalla hiersi vakava aluekysymys, johon haettiin ratkaisu sodan kautta.


Venäjä haluaa, että länsimaiset yritykset investoivat sinne. Myös Suomi haluaa, että ulkomaiset yritykset investoivat tänne, eli tämä on normaalia vaurastumispolitiikkaa. Naapurusten tavat houkutella investointeja ovat vain kovin erilaiset.

Sekä puutullien että elintarvikeveivailun takana on nähtävissä sama venäläinen kaava. Ensin nostetaan ongelma, sitten annetaan poliittisia "myönnytyksiä" korkealla tasolla, mutta taustalle jätetään epävarmuus. Sen uskotaan johtavan yrityksissä haluun tuoda tuotanto lopulta Venäjän rajojen sisälle.

Valitettavasti se ei toimi. Jos järjestelmä on epäluotettava rajoilla, on se sitä rajojen sisäpuolellakin. Sielläkin voivat valot yhtäkkiä sammua (Stockmann), syntyä omistusriita jota ei voi ymmärtää länsimaisilla mittareilla (TeliaSonera) tai investointihankkeelle suosiollinen kuvernööri menettää henkensä auto-onnettomuudessa (Ruukki Group).

Venäläiset eivät muuten näytä haluavan jarrutella tulkintoja, joissa sen kanssa syntyviä ongelmia selitetään Suomessa Nato-aikeilla ja ulkoministeri Alexander Stubbilla (kok.). Nato ei ole heikäläinen politiikantekoväline, eivätkä he sen laajentumista mitenkään rakasta.

Kun Suomen Nato-keskustelussa joku asiantuntijaksi luokiteltava ottaa käyttöönsä Venäjä-kortin, saa hän helposti yli puolet kansasta puolelleen. Tämä takavuosilta tuttu, joskus pelonsekainenkin suhtautuminen itään näkyy Nato-gallupeissa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Miten voi tulkita Pietiläisen omantunnonkysymyksen, johon ei koskaan tullut vastausta ulkoministeriöstä, hänkö tämän aloitti. Oliko se Nato-kortti vai mikä lie. Ja Venäjän johtajat näiden huostaanotto-yms. kysymysten taustalla. Siitä sitten päästään kauppapolitiikkaan ja saadaan aikaan mediaseksikäs kiisseli. Ei kyseessä ole maidon säilymisaika Venäjällä tai Suomessa vaan halu kiusata pientä naapuria. Suomessa on syntynyt sellainen outo käsitys, että Venäjän kehityksen kuuluisi kulkea kohti Suomen suuntaan, demokratiaksi kutsutun järjestelmän suuntaan. Onkohan kukaan meistä koskaan ajatellut alkavansa tuoda elintarvikkeita Venäjältä Suomeen ? Pitääkö sanoa ajatus loppuun asti. Ja kaiken takana on valta ja raha. Mutta jos kyseessä onkin joukko erilaisia tapahtumia, ennaltaarvaamattoa ja ei suunnitelmallisia. Sitä kutsutaan elämäksi.
Tämä ongelma ei johdu - yllätys yllätys - Venäjän normaalista kaaoksesta ja koordinoimattomuudesta, vaan siitä, että Suomessa on ryhdytty johtamaan iltapäivälehtien gallupeiden avulla, otsikoiden avulla. Tämän johtamistavan aloitti koleerinen sisäasiainministeri Kari "Smash Asem" Rajamäki, joka aloitti lööppijohtamisen paljastuttamalla Ilta-Sanomille, että Venäjän federaation kaupallinen osasto suunnittelee antavansa huoneita vuokralle bordellihotellia varten. Ihmeellistä asiassa ei ole se, että kun Venäjän federaation tai tsaarin silmä välttää, korruptoituneet virkamiehet vaikka vaarantavat Venäjän kansallisen kunnian, vaan ihmeellistä asiassa oli se, ettei ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja, tasavallan presidentti Tarja Halonen eikä sisäasiainministeri Kari Rajamäki katsonut, että heillä ja Venäjän federaation Suomen suurlähettiläällä olisi ollut arvovaltaa lopettaa hanketta ryvöttämättä Venäjää lööpeissä. Suomen suhteet Venäjään siis olivat ohuet tai tosiasiassa huonot ylistettyjen Tuomiojan ja Halosenkin aikana jo silloin. Näytelmän toinen vaihe näyteltiin silloin kun Venäjän talous- ja kehitysministeri German Gref soitti kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäelle siitä, että Suomen lehdistön kirjoittelu saisi asiasta loppua. Paula Lehtomäki ei ollut diplomaatti, kohtelias, taitava, eikä tahdikas, vaan vuosi tämän Helsingin Sanomiin. Näin ollen Suomelta katosi naisjohtajien ansiosta kyky käydä luottamuksellisia neuvotteluja "mies miehelle" Venäjän kanssa ja Venäjän oli pakko palata vihjailuun, jota edellisen kerran oli silloin kun Suomi oli kytkemässä yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä hävittäjiä laajaan ilmasotaharjoitukseensa, jolloin Venäjä alkoi lentelemään Suomen rajan pinnassa niin usein, että Matti Vanhanen hermostui. Yksi osoitus siitä, ettei Suomella ole juuri minkäänlaisia välejä Venäjän kanssa oli se, kun Pietarsaaren seudun ja Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos huomasivat mahdollisesti jotain M/S Arctic Sealla, minkä tuloksena Anne Holmlundin johtamasta sisäasiainministeriöstä ilmoitettiin, että mittausraportit on hävitettävä ja ettei mitään mittauksia ole tehty. Lisäksi pelastusjohtaja Kari Koskela ilmeisesti Anne Holmlundin (kok) käskystä käskettiin mustata myös "objektiivisen" STUK:n toimesta. Tuloksena oli se, että Stubb sopi Bildtin kanssa kolmen tai neljän päivän aikana pitävän kertomuksen M/S Arctic Seasta ja että ilmeisesti Mossad kaappasi M/S Arctic Sean Ruotsin hallituksen luvalla Ruotsin aluevesillä siksi, ettei olisi ollut laillisesti mahdollista Ruotsin aluevesiä loukkaamatta Venäjän federaation asevoimien Itämeren laivastolle tulla alukselle pelastamaan miehistöä. Arvoton näytelmä mediassa jatkui tietona, että "jäljitystoimia johdetaan Suomesta". Ylätaso sopimus jatkui siten, että Ruotsin kuningaskunta laski aluksen yhdessä Tanskan kuningaskunnan kanssa läpi Tanskan salmista, Puolan, Saksan, Ranskan, Britannian tai Espanjan merivoimat eivät lähtenee perään ja lopulta Venäjä sai höyrytä laivastollaan perään. Kaikki tämä sekoilu johtuu siitä, ettei Suomen ulkoasiainministeriöllö kauppapoliittista osastoa lukuunottamatta liene minkäänlaisia suhteita Venäjään ja kaikki toimenpiteet, joista olisi voinut sopia yhdellä puhelinsoitolla, joudutaan kierrättämään kremlologeja ja siionisteja pullolaan olevien kansainvälisten forumeiden kautta. Lisäksi Suomen tiedonvälitys on aivan sodanajan kannalla. Se syöttää julkisuuteen puppua, jossa ei ole mitään loogista uskottavuutta ja jossa tarina ei kestä vapaata tiedon vertailua avoimista länsimaisista lähteistä.
http://www.uusisuomi.fi/raha/97844-torkea-paljastus-usan-pankeista Kyseinen uutinen oli alunperin julkaistu jo 23.7.2010 20:46. Tässä linkki alkuperäiseen uutiseen startpage.com-hakukoneen välimuistissa. Uutinen kommentteineen kuitenkin poistettiin ja julkaistiin uudelleen 24.7.2010 klo 8:51 - ilman kommentteja!! Uutisen poistamisen mukana tuhottu kommenttini selitti kuinka nykyajan ihmiskunnan suurimpien ongelmien perusjuuri, velkaan hukkuminen, olisi varsin yksikertaisesti poistettavissa puuttumalla valtion oikeuteen ottaa velkaa. Kommentissa myöskin viitattiin kuuluisaan lauseeseen "Give me control over nation's money, and I care not who makes the laws". Onko totuus nykyisestä valheellisesta rahoitussysteemistä todellakin niin arka aihe, että se täytyy sensuroida kylmästi, 1930-luvun Saksan tyyliin? Vastannet tähän suoraan kysymykseen, päätoimittaja Huusko.
Suomessa on sellainen outo käsitys, että kaikki raha, jota Venäjällä tehdään on likaista rahaa... "Venäläiset pesevät rahaa Suomessa" otsikoivat lehdet Keskusrikopoliisin sanomisia viikko sitten. Hassua miten herkästi me suomalaiset nostamme heristävää sormea, sillä venäläinen likainen raha on vain murto-osa suomalaisesta likaisesta rahasta, mitä Suomessa pestään (lukekaa vaikka Keskusrikospoliisin Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikeromuksesta). Toimimme aivan samalla tavalla, kuin venäläiset, mutta eihän omaa toimintaa ole yhtä hauska kritisoida.
"Edes menneen israelilaisen kovan linjan kenraalin ja poliitikon, Ariel Sharonin, mukaan "puna-armeija pelasti ihmiskunnan"." Ariel Sharon on lääketieteellinen ihme, hän on tiettävästi vielä hengissä, vaikkakin äärimmäisen koneellisesti.
Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin joten lienee luonnollista että syntyy/synnytetään keskustelua kaikenlaisista asioista. NATO:oon liittyminen kannattaa jo unohtaa. Se juna meni ja Suomi jäi odottelemaan laiturille. Uutta mahdollisuutta ei ole tulossa. Vaikka Venäjä itse liittyisi niin he pitävät huolen ettei Suomesta tule koskaan NATO:n jäsentä. Nyt ja tulevaisuudessa mennään näillä eväillä. Pikkuhiljaa venäläisten, heidän investointiensa sekä yritystensä määrä kasvaa Suomessa. Ehkä saadaan jossain vaiheessa aikaiseksi uusi YYA-sopimus vaikkei Venäjä olekaan enää sama kommunistinen peikko kuin aikaisemmin. Katsotaan ja nähdään, kehitys kehittyy..
Saksako taas Venäjälle hyökkää Suomen kautta koukaten kuten NL:n propadandarumputulen mukaan? Haloo, suorin tie kulkee maitse!
Nopea NATO-jäsenyys on ainoa keino murtaa etupiirijako. Eikä pelkästään etupiirijako, vaan monen venäläisen käsitys on, että "Suomi on vain tilapäisesti erossa äiti venäjästä"!
"Nopea NATO-jäsenyys on ainoa keino murtaa etupiirijako." Juuri NATO-jäsenyyden myötähän Suomi joutuisi turvallisuuspoliittisesti puskurivaltion asemesta suurvaltablokin etupiiriin, ja samalla toisen suurvallan uhkaamaksi. Ei kiitos.
Ei Suomi kuulu Venäjän etupiiriin. Ei Venäjä voi estää Suomen liittymistä Natoon. Millä se muka sen estäisi. Ainoa este liitymiselle on nykyinen tahdoton ja veltto Suomen johto. Näitä YYA:n ja Kekkosen kasvattamia Venäjän perässäjuoksijoita näkyy vielä löytyvän...
"Ei Suomi kuulu Venäjän etupiiriin." Ei kuulukaan, ja siksi Suomi ei tarvitse Natoa. "Ei Venäjä voi estää Suomen liittymistä Natoon." Ei niin, mutta onneksi suomalaiset voivat sen estää, pysäyttää ajoissa stubbit ja häkämiehet. "Ainoa este liitymiselle on nykyinen tahdoton ja veltto Suomen johto." Olisikohan se este pikemminkin Suomen kansan syvien rivien pinttynyt Nato-skeptisyys. "Näitä YYA:n ja Kekkosen kasvattamia Venäjän perässäjuoksijoita näkyy vielä löytyvän..." Moskovan nöyristely neuvostoaikana on kehittänyt Suomessa poliittisen kulttuurin, joka jatkuu yhä, mutta uusin muodoin. Rähmälläänolon kohde on muuttunut: nyt kumarrellaan Brysseliin ja Washingtoniin päin, kerätään pisteitä länsimaiden johtamalta "kansainväliseltä yhteisöltä", jonka edustaja Suomessa jo Ahtisaari oli presidenttinä toimiessaan. Hän hoiti valtionpäämiehen tehtäväänsäkin kuin jotain YK-virkaa.
Suuronen kirjoitti blogissaan:''-Venäjä muuten käy kauppaa monen Venäjään vihamielisesti suhtautuvan valtion kanssa'' Kun itse en tiedä yhtään tälläistä valtiota, voisiko joku ystävällisesti selventää asiaa ? Britannian ja Venäjän välit esimerkiksi viilenivät, kun öljy-yhtiö BP ei päässyt ilmaiseksi jakamaan Venäjän luonnonvaroja osakkeenomistajiensa osinkoihin. Nyt Britannian ja USA:n suhteissa on kivi, tunnetuista syistä. Mutta vihamielisiä valtioita ? Suuronen ei halua enää keskustella kanssani, mutta itse kysymys jäi avoimeksi.
Suuronen on vain insinööri niin kuin Gröhnkin. Kun asiat alkavat olla hankalasti yleismittarilla mitattavissa, loppuu keskustelukin.
Kunhan ongelma-alue ja ratkaisun kustannukset rajataan selkeästi, insinööriä parempaa ratkaisun kehittäjää ei ole. Humanistit yrittävät ratkaista ongelmia keskustelemalla, jolloin yleensä aika hoitaa ne, ja erilaisia selityksiä tapahtumaketjuille on runsaasti. Teologit asettavat ongelman eri viitekehykseen voidakseen keskittyä rauhassa avunpyyntöihin ylhäältä, ja taas aika hoitaa. Talousmiehet katsovat kannattamattomaksi ryhtyä moisia märehtimään ja ulkoistavat asian joko EU:lle tai Natolle. Sotilaat huomaavat oivan mahdollisuuden lisätä kalustohankintoja ja käyttömäärärahoja pelottelemalla kasvaneesta uhasta. Tiedotusvälineet paisuttelevat ongelmaa, kunnes keksivät Liekki-sonnin tai muuta isompaa jutunjuurta.
"Talousmiehet katsovat kannattamattomaksi ryhtyä moisia märehtimään ja ulkoistavat asian joko EU:lle tai Natolle." => On nakkeja ja talousnakkeja, on miehiä ja talousmiehiä.
Juuri näin se menee. Puutullien ja elintarvikkeiden osalta on pelin tarkoitus saada investointeja Venäjän rajojen sisäpuolelle. Rahat menisivät kuitenkin valtaosin epämääräisten oligarkkien taskuihin, eivät Venäjän kansan. Näissä mummo ja lapsiasioissa taas on tarkoituksena osoittaa kansalle kuinka Venäjän kansaa sorretaan ulkomailla ja kuinka johto on valppaana kovistelemassa "fasisteja". Näin osoitetaan nykyjohdon korvaamattomuus ja yritetään pitää kansa nöyränä ulkoisen uhan edessä. Nato korttia heilutetaan puolestaan niiden suomalaisten toimesta, jotka mielellään näkisivät Suomen Naton jäsenenä. Jotkut suomalaiset tekevät sillä näin omaa politiikkaansa. Nykyvenäläiset matkustelevat kuitenkin varsin paljon ja uskoisin ettei heitä enää pystytä vetämään höplästä niin paljon kuin kommunismin aikaan.
Kansalaisvalvonta alkaa ulottua Finrosforumiin. Pohjan kirkkoherra Molari etsii urkkijaa kulttuurikeskus Sofiassa 20.-21.7. järjetettävään tapahtumaan. ------------------------------------------------------------ maanantaina 19. heinäkuuta 2010 Safka-T tarvitsee urkkijaa Finrosforumin tapahtuman tarkkailuun Safka-T tarvitsee urkkijaa Finrosforumin kulttuurikeskus Sofiassa 20-21.7. järjestettävää Venäjä-vastaista vuosittaista tapahtumaa varten. Paikalla on tärkeä otos Venäjän valtiojohdon vastustavia voimia: Heidi Hautala finrosforumin puheenjohtaja, metropoliitta Ambrosius myös Pro Karelian eräänä taustavoimana, Boris Nemtsov, Arto Luukkanen, suomenruotsalaisen russofobian arkkitoimittaja Anna-Lena Laurén, berliiniläisen koulun dosentti ja Euroopan komissiossa vaikuttanut neuvonantaja Frazer Cameron sekä terroristipomo Doku Umarovin tiedotuksen avustaja Mikael Storsjö ym. Safka olisi toki järjestänyt tilaisuuden tuntumaan mielenosoituksen, jonka teema olisi voinut olla esimerkiksi Doku Umarov = Kavkaz Center = Finrosforum = Heidi Hautala. Valitettavasti antifasistit ovat nyt väistämättä omassa huomattavasti suuremmassa tapahtumassa Selingerissä. Itsekään en pääse (sitä paitsi joku voisi tunnistaa minut). Ota yhteyttä minuun! Tehtävääsi varten tulee ottaa kuvia ja videoaineistoa siitä, kuka viihtyy kenenkin kanssa, millaista veljeilyä ja siskoilua nämä tyypit harrastavat, ketä on paikalla. Tarkkaile erityisesti Hautalan, Luukkasen ja Storsjön toimia! Maksan pienen korvauksen omasta kukkarostani, joka papin palkalla on tosi pieni. En paljasta urkkijaa. Aineiston käsittely on täysin luottamuksellista enkä toimita sitä medialle. Toki teen jatkotutkimusta ja keskustelen aineistosta läheisten ihmisten kanssa asiantuntevasti. Käytän saatua tietämystä kirjaani varten, jossa käsittelemme Abdullah Tammen kanssa Kaukasian terrorismia. Suomen johtavan Venäjä-vihamielisen foorumin seminaariin pitää valitettavasti ilmoittautua: http://finrosforum.fi/pages/registration Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/
Tämä Hautala - Storsjö pariskunta pelaa jotakin vaarallista peliään islamilaisen jengin kanssa Suomeen. Ihmettelen, ettei Salmi suopossa yhtään haasta niitä näymään Ratakatu 12.
Kannattaa muistaa, että esimerkiksi venäläisen vähemmistö kiusaamiseen Viron lailla erikoistuneessa Latviassa Kavkazcenteriä ei uskallettu natoudesta huolimatta pitää palvelimella. Ruotsissakin oltiin rähmällään. Kavkazcenter on sinänsä hyvä esimerkki universaalista sananvapaudesta, joka ei alistu Moskovan määräilyille. Sitten se toinen asia: ossa tšetšeeneistä on aivan oikeasti vaarallisia. Siksi heillä ei hallituskaan pysynyt koossa, kun yhä uusia ääriryhmiä esitti presidentille vaatimuksia. Venäjä näin ollen päätti, ettei se tarvitse itsenäistä Tšetšeniaa islamilaisen aktivismin kehittämiskeskukseksi, josta islamialainen vallankumous levitetään asein yhä pohjoisemmaksi. Kannattaa muistaa, että Storsjö oli Venäjään muka kriittisesti suhtautuvan Ukrainankin sellissä siksi, että myös Ukrainassa pelätään tšetšeenien neuvostoaikaisesta muistista. Uskon, että everstin tytär Heidi Hautala raportoi tekemisensä Kokoomuksen puoluelinjaa pitkin myös Ratakatu 12:een. Ei nimittäin ole mahdollista ottaa Hautalaa haastatteluun Ratakadulle niin kuin Seppo Lehtoa tai Alpo Rusia. Hautala sentään edustaa Kirsi Pihan ja Aleksander Stubbin kanssa "läntistä arvoyhteisöä" eli NATO-kokoomuslaisuutta.
"...Hautala - Storsjö pariskunta pelaa..." He eivät ole pariskunta. Storsjö on käsittääkseni avioitunut äskettäin, mutta aivan eri henkilön kanssa. Onnittelut näin jälki käteen! "Normaalia" on siis, että evlut-seurakunnan kirkkoherra etsii vakoojaa kansalaisjärjestön kokoukseen? SuPo:n kannattaa todellakin tarkastaa tapahtuman turvallisuussuunnitelma ja toteutus. Varmaan näin onkin.
ja Agneta on kotoisin Tammisaaresta eikä Tsetseniasta, tai muualta idästä,,, tällä kertaa.
''Elintarvikeveivi'' on kai enemmän EU:n kuin Suomen asia. Kyllähän ''veivissä'' on koko EU ja Venäjä onkin antanut 2000-luvulla useamman tuontikiellon lähes koko Unionin alueelle (mm. suu- ja sorkkatauti). Ja sama tietysti toisinpäin. Taustalla on raha ja valta, kauppapolitiikka. Tunnetusti kun Venäjän ja EU:n suhteet eivät ole edistyneet tunnetuista syistä. EU on polkenut paikallaan muuallakin kuin Lissabonin strategiassa. Ehkä meidän suomalaistenkin olisi syytä myös miettiä mitä Euroopassa tapahtuu. Jo Kreikan takia, mutta muutenkin. Ja mitä meille merkitsisi EU:n ja Venäjän talousliitto, jota joskus kumppanuussopimuksissa on julistettu tavoitteeksi. Se lohduttanee nykyisen järjestelmän kannattajia, että se aina todetaan pitkän aikavälin tavoitteeksi. Mutta jos se tapahtuu meidän elinaikanamme, voisi pohtia mitä se meille ja meidän asemallemme merkitsisi.
Päätoimittaja Huuskon selitys näille mummo-, puutulli-, lapsiasia-, elintarvike-, ym kysymyksille osuu varmasti oikeaan siinä, että kyse ei ole suoraviivaisesti siitä, miltä asia näyttää. Takana voi olla todellakin sisäpoliittista valtataistelua palveleva teatteri kotimaan yleisön silmissä. Olisi kuitenkin täysin moraalitonta - mutta ei venäläiselle mentaliteetille mitenkään vierasta - käyttää syyttömiä naapureita uhreina oman poliittisen profiilin nostattamiseksi. Taustalla voi olla myös katkeruus Neuvosto-imperiumin suuruuden mentyksestä ja halu pitää entisiä alamaisiaan edes jonkinlaisessa talutusnuorassa.
Harvoin menen aivan sanattomaksi. Tällä kertaa kävi näin. Johtuneeko siitä, että Huusko vei kaikki sanat suustani!
Huusko menee pahasti metsään, ja niin menee ex-konsulikin. Huuskolla metsään meno johtuu journalistille tyypillisestä putkinäöstä. Tämän näköharhatyypin pahalaatuisimpia edustajia on Iltalehden ex-päätoimittaja ruokanen. Tyypillisimmillään journalistista putkinäköä edustavat suosittujen lehtien päätoimittajien ajattelutapa, johon kuuluu mm. seuraavia patterneja:
  • Valtiot päättävät itse asioistaan (mitään vallankäyttöä/ohjailua ei löydy valtioiden yläpuolelta)
  • mitään salaliittoja maailmassa ei ole, vaan kaikki pelataan avoimin kortein ja kaikesta tiedotetaan kansalaisia rehellisesti (oli kyse sitten sodan aloittamisesta tai vaikka EU:n ajamisesta täydeksi liittovaltioksi)
  • hegeliläinen "problem reaction solution" -toimintamalli kansainvälisessä politiikassa on yhteisellä sopimuksella kielletty ja tuosta sopimuksesta pidetään kiinni (ei False Flag -toimintaa)
jne... Heti kun Huusko suostuu avaamaan silmänsä maailman raadollisuudelle, hän ymmärtää, että valtiojohtajat ovat pieniä tekijöitä monien ohjauskomiteoiden (Bilderberg, CFR..) edessä, ja että asioita junaillaan mitä kieroimmin keinoin eteenpäin "tarkoitus pyhittää keinot" -hengessä. Kansallisvaltioiden yläpuolella toimii jo Globaali hallinto (toistaiseksi näkymättömissä) ja sen intressissä on pienten orjavaltioiden NATO-jäsenyys. 100-vuotinen sota tarvitsee tykinruokaa. Venäjä on se väline, jolla suomalainen massa saadaan lopulta kannattamaan osallistumista tuohon äärimmäisen kalliiseen 100-vuotiseen sotaan (Zbigniew Brzezinski) Kiinan länsirajan ja Egyptin itärajan välisellä vyöhykkeellä. * * * Joten, ex-konsuli/Huusko, väärin meni: Ei Venäjä estele Suomen NATO-jäsenyyttä, vaan se puskee Suomen NATO:on toimillaan - vähitellen. Venäjä on jo itse sangen aktiivinen "NATO-toimija" "sodassa kansainvälistä terrorismia" vastaan. Aika moni on jo perillä tuonkin sodan keinotekoisuudesta.
Minä ainakin ihmettelen, miten oligarkit pysyisivät vallassa elleivät kustantamot tarjoaisi heille näkösuojaa. Kansanvaltainen elämäntapa on ylipainoista, leppoisaa ja avointa. Jotta saadaan painopistemuutoksia aikaan ja pakkouudistuksia, pitää esittää asiat niin, että on uudistuspakko, vaikka ei olisikaan. Uudessa Suomessa tyylipuhtainta uudistuksen pakkoa edustaa kunnianarvoisa Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi, joka todistaa, että ilmastotieteilijöiden asiat ovat kunnossa siksi, että väärennetyn ja vääristellyn aineiston lisäksi oikeisiin johtopäätöksiin päästiin myös toisin menetelmin, oikein menetelmin tai todennäköisesti samojen tieteenharjoittajien ollessa liikkeellä uusin vaihtoehtoisin väärennöksin. Toinen suuri harhaanjohtaminen on Suomen sähköntarve. Kun Suomesta tehdään Ruotsin ydinsähkösiirtomaata, puhutaan, että Suomessa sähköhinta alenisi ja että tarve on kansallinen. Samalla valehdellaan, että sähköntuonti Venäjältä lakkaisi, vaikka nimenomaan Fortum valmistautuu TGK-10:n täyttymättömien tuotto-odotusten vuoksi mitä suurimaan energian arbitraasiin Venäjältä Suomeen. Kun valheesta elää kaikkien suurten puolueiden vaalirahoitusta kaipaava ravintoketju niin mitä edellytyksiä olisi Alma Mediassa (kok), Sanomassa (sd) tai Yleisradiossa (sd) totuudella menestyä? Totuus on yhteensopimaton häiriötekijä läpeensä valheellisessa mielikuvamaalaamossa. Miksi rehellisyydestä ja avoimuudesta puhutaan niin paljon, kun kerran kaikki tietävät, että kuvainpalvonta perustuu nimenomaan epärehellisyydelle ja vaikuttimien salaamiselle? Siitäkö puhe, mistä puute?
"Totuus on yhteensopimaton häiriötekijä läpeensä valheellisessa mielikuvamaalaamossa." Hyvin sanottu T.O.N. Hyvin sanottu.
Hyvä kirjoitus Markku:):) Tuota mieltä minäkin olen tästä asiasta. Ja todellakin, on ihan turhaa syyttää Stubbia asiasta. Minusta hän on erittäin hyvä ulkoministeri. -EP-
Ja todellakin, on ihan turhaa syyttää Stubbia asiasta. Minusta hän on erittäin hyvä ulkoministeri. => Stubbilla on enemmän lihasta kuin Suomen tasavallalla. Hän sopisi Hillary Clintonin tilalle mainiosti.
Vitsit lentää, o neva
Tapio_o_neva rökittää yllä jotakuta Hannu Laukkasta. Kuka hän on, ei ainakaan keskustan kansanedustaja Kymen vaalipiiristä. Sieltä on Markku Laukkanen
Korjattu. Pahoittelut kaikille Hannu Laukkasille.
Väitteet siitä, että kyseessä olisi jotenkin Suomen nato-jäsenyysajatuksia vastaan suunnattujen toimenpiteiden sarja, on tietenkin tuulesta temmattu. Suomessahan tilanne on yksinkertaistaen se, että politiikan etulinjassa on runsaasti väkeä, joka kannattaa nato-jäsenyyttä, sekä runsaasti väkeä, joka sitä vastustaa (=ei pidä asiaa ajankohtaisena). Samat rintamalinjat kulkevat yleisessä mielipiteessä siten, että kansan enemmistö jäsenyyttä vastustaa, kuten teen itsekin. Nato ei ole erityisen suosittu kerho, ja tässä asiassa kansalaismielipide vaikuttaa. Venäläinen asioiden kärjistäminen politiikan ja kaupan saralla, ja Moskovaa tilattuna tai hyödyllisinä idiootteina kovaäänisesti säestävät "antifasistit" ovat saaneet runsaasti palstatilaa. Jos kyseessä olisi Suomen nato-jäsenyyden vastustaminen, venäläiset järjestäisivät hymykampanjan, jossa oltaisiin mitä parhaimpia ja ymmärtäväisimpiä, rakastavia naapureita. Viime aikojen kirjoittelu sen sijaan on vaikuttanut kansalaismielipiteeseen naton suosiota lisäten, ja jos tässä asiassa lisätään kierroksia, lisääntyy myös Naton kannatus. Kyseessä on normaali venäläinen käytäntö, jossa ei haluta sopia mitään kansainvälisten yhteisöjen kanssa, mutta mitä hyvänsä kahdenvälisesti. EU:n kanssa ei sovita mistään, Saksan kanssa sovitaan mistä vain. Näin hajotetaan ulkomaisia blokkeja kun blokkien jäseniä pyritään kohtelemaan täysin eri tavalla.
Väitteet siitä, että kyseessä olisi jotenkin Suomen nato-jäsenyysajatuksia vastaan suunnattujen toimenpiteiden sarja, on tietenkin tuulesta temmattu. => Minusta ei ole. Ulkoasiainministeriö ja MID ovat ottaneet toisistaan mittaa julkisuudessa jo Kari Rajamäen sisäministeriydestä alkaen. Ensiksi tuli Venäjän ryvöttäminen Ilta-Sanomissa, sitten Paula Lehtomäen vuoto Helsingin Sanomiin. Suomessa noudatetaan amerikkalaista välinpitämättömyyden ja vuotojen yhdistelmää idänpolitiikassa. Kun Venäjä ei voi ilman Helsingin Sanomien vuotoja enää asioida luottamuksellisesti Suomen kanssa, on teitenkin selvää, että ilmaantuu käytännön vaikeuksia, joilla suomalaiset pannaan EU:n täysjäseninä ja NATO-ehdokkaina rääkymään naurettavasti kuin Georgia, Latvia ja Viro. Venäjä osoittaa Suomelle selvästi, ettei Yhdysvallat pilaa Venäjän asioitaan ainakaan minkään Suomen vuoksi niin kuin ei pilannut Saakashvilin eikä Georgian vuoksi. Hupaisaksi tämän tekee se, että juuri kun meidän pitäisi uhota Venäjälle ja osoittaa Brysselin pitkä tie, ei iskukykyisimmällä valmiusyhtymällämme, Karjalan prikaatilla, ole edes kenkiä. Ennen sanottiin, että lähdettiin "soitellen sotaan" ja oltiin valmiita kuin "lukkari sotaan". Nyt osoitetaan Pahan valtakunnalle sen paikka maailmanhistorian nurkassa sosiaalitanttojen toimin ilman Karjalan prikaatin kenkiä. Suomessahan tilanne on yksinkertaistaen se, että politiikan etulinjassa on runsaasti väkeä, joka kannattaa nato-jäsenyyttä, sekä runsaasti väkeä, joka sitä vastustaa (=ei pidä asiaa ajankohtaisena). => Juuri se, että kiihkokarjalaiset ja ruotsalaiset ovat vallanneet avainasemat aiheuttaa tämän epätasapainon. Kiihkokarjalaiset pyrkivät johtamaan Suomea NATO:on niin kuin siionistit Yhdysvaltoja. Samat rintamalinjat kulkevat yleisessä mielipiteessä siten, että kansan enemmistö jäsenyyttä vastustaa, kuten teen itsekin. Nato ei ole erityisen suosittu kerho, ja tässä asiassa kansalaismielipide vaikuttaa. => Juuri tämän vuoksi on tärkeää järjestää koko ajan provokaatioita, jotta Nato-jäsenyyden kannatus muuttuu 1/3:sta 2/3:aan. Venäläinen asioiden kärjistäminen politiikan ja kaupan saralla, ja Moskovaa tilattuna tai hyödyllisinä idiootteina kovaäänisesti säestävät "antifasistit" ovat saaneet runsaasti palstatilaa. => Johan Bäckman on järkisuomettuneiden ja YYA-miesten tulkki vetämällä överiksi niin, että tyhmemmätkin NATO:n kannattajat huomaavat. Johan Bäckman on meidän aikamme Juri Komissarov. Jos kyseessä olisi Suomen nato-jäsenyyden vastustaminen, venäläiset järjestäisivät hymykampanjan, jossa oltaisiin mitä parhaimpia ja ymmärtäväisimpiä, rakastavia naapureita. => Venäjä ei voi maksaa niin paljoa rahaa kauppapolitiikalla, että ruotsalaiset, kokoomuslaiset, kiihkokarjalaiset tai eurodemarit olisivat tyytyväisiä. Siksi Venäjän porkkana on välillä keppi. Venäjä osoittaa, että Suomi on itämainen, länsivenäläinen roistovaltio, joka tavantakaa häviää EIT:ssä. Hyvin ovat ihmisoikeusopit menneet Venäjälle perille. Sitä olemme juuri 20 vuotta pyytäneetkin. Viime aikojen kirjoittelu sen sijaan on vaikuttanut kansalaismielipiteeseen naton suosiota lisäten, ja jos tässä asiassa lisätään kierroksia, lisääntyy myös Naton kannatus. => Ei välttämättä. Vain hysteerikot ovat liikkeellä. Hiljainen moraalinen enemmistö kauhistelee stubbismia, mutta koska meillä on naishallinto, ei rauhallisella heteromiehellä ole oikein keinoja vaihtaa ulkopoliittista johtoa. Kyseessä on normaali venäläinen käytäntö, jossa ei haluta sopia mitään kansainvälisten yhteisöjen kanssa, mutta mitä hyvänsä kahdenvälisesti. EU:n kanssa ei sovita mistään, Saksan kanssa sovitaan mistä vain. => EU:ssa on paljon Venäjälle turhia valtioita. Sopimukset tehdään asianomaisten kesken. Näin hajotetaan ulkomaisia blokkeja kun blokkien jäseniä pyritään kohtelemaan täysin eri tavalla. => Nuo ulkomaiset blokit pitävät Suomea turhana osana Euroopan unionia, jolla ei ole merkitystä. Suomella on merkitystä vain suomalaisille itselleen. Suur-Karjalaisillekin se on venäläiseen tapaan vain pelinappula.
Osalle venäläisistä Nato on yhä kuolemanvakava asia. Tätä tosiasiaa eivät valitettavasti eräät tsuhnat tunnista. Jos tsuhnat osaisivat käydä kauppaa, niin puutulleja ei olisi, koska Nato. Venäläinen lapsiasiavaltuutettu ei steppaisi Suomessa, koska Nato. Rekkajonoja epämääräisineen veiveineen ei olisi, koska Nato. Mutta tsuhnalta viedään namut, koska on monikultturimambaaja.
NATO vaikuttaa Venäjän politiikkaan voimakkaasti. Ukrainan presidenttiehdokas, joka halusi viedä Ukrainan NATOon myrkytettiin kuolettavasti ja jäi vain ihmeen kautta eloon. Venäjä on törkeästi puuttunut Ukrainan sisäisiin asioihin useaan otteeseen saadakseen Ukrainaan valtaan sellaisen porukan, joka vastustaa Ukrainan viemistä NATOon. Ja on myös onnistunut - nyt Ukrainassa on taas Kremlin sätkynukke vallassa, eikä Ukraina enää liiku NATO-jäsenyyden suunnassa. Venäjä laittoi Virosta tuonnille tuplatullit ja on järjestänyt monenlaisia provokaatioita kun Viro yritti päästä NATOon ja sama peli jatkuu NATOon liittymisen jälkeen. Kun Georgiassa kaadettiin Kremlin asettama nukkehallitsija (KGB-kenraali) ja Georgia suuntasi NATOon, niin Georgiaa vastaan on tapahtunut valtava määrä provokaatioita puhumattakaan sodasta. Venäjältä on tullut lukemattomia uhkaukseksi luokiteltavia signaaleja sitä vastaan, että Suomi liittyisi NATOon. Venäjä vaihtaisi mielellään mykyisen ulkoministerimme Väyryseen. Kannattaa muistaa, että Välirauhan aikana Venäjä vaati ministeri Väinö Tannerin eron - ja Suomi pakkoraossa suostui siihenkin vaatimukseen.
"Venäjä laittoi Virosta tuonnille tuplatullit ja on järjestänyt monenlaisia provokaatioita kun Viro yritti päästä NATOon ja sama peli jatkuu NATOon liittymisen jälkeen." Leena Hietasen mukaan tuplatullit alkoivat siitä, kun Virossa alettiin kirkkoriita, jolla kaapattiin kirkot.
>Venäjältä on tullut lukemattomia uhkaukseksi luokiteltavia signaaleja sitä vastaan, että Suomi liittyisi NATOon. Putkinen, tarkoitus pyhittää keinot. Tutustupa historiaan kuinka 1913 Federal Reserve Act -lain luonnostelleet puhuivat julkisuudessa jyrkästi luonnostelemaansa lakia vastaan - vain saadakseen kansan tuen lain läpiviemiselle. Ja tuen saivat. Kansa söi myrkkysyötin. Aika näyttää Putkinen sinullekin totuuden tässä NATO/VENÄJÄ -asiassa.
"Kun Suomen Nato-keskustelussa joku asiantuntijaksi luokiteltava ottaa käyttöönsä Venäjä-kortin, saa hän helposti yli puolet kansasta puolelleen. Tämä takavuosilta tuttu, joskus pelonsekainenkin suhtautuminen itään näkyy Nato-gallupeissa." Pelko on aseeni. Pelottelu ja pelon lietsonta on venäläinen tapa hallita sisä- ja ulkopolitiikkaa. Aseesta menee teho kun sitä ei oteta enää vakavasti.
Aloitetaan pelkojen poistaminen siitä, että todetaan, että aiomme panna kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta vastaan päinvastoin kuin Ruotsi tai Baltian NATO-maat. Maksetaan varusmiehille ja -naisille omien kenkien käytöstä niin kuin Bjarne Kallis esitti. Minusta kun nyt Medvedev pannaan Arajärven nurkkaan, pitäisi olla varmistettu ainakin se, että Karjalan prikaatissa on kengät ja ammuksia toiseksikin taistelupäiväksi. Olisi tietenkin parempi aloittaa sota vasta syyskuussa viileämmillä ilmoilla.
Tanssikengät ja -kurssi alokkaille - ja tukka pois kaikilta :)
Mitä jos tehtäisiin Venäjän kanssa sama juttu kuin muinaiset ukot:"puhu sie, mie pien hevosta."
Joka tapauksessa Suomen on parasta liittyä Euroopan puolustusliittoon Natoon a.s.a.p. Ei poliitikkojen enää pitäisi olla korva höröllä Kremliin päin, että liittyvätkö KGB-lapsiasiamiehen valehteleminen ja naurettavat hygieniasimputukset Suomen lähenevään Nato-jäsenyyteen vai eivätkö liity, ja mitä Kremlin mies yleensäkään ajattelee. Miten Kremlin miehen psyyke vaikuttaa Suomen turvallisuuspolitiikkaan? Korkeintaan siten, että psyyke tuntuu olevan sen verran aggressiivinen ja imperialistinen, että meidän on ehdottomasti otettava varman päälle. Suomen jäsenyys Euroopan Unionin puolustusliitossa Natossa on tärkeä muistakin syistä. Naton jäsenmaana Suomen painoarvo maailman ja Euroopan politiikassa kasvaa monta kertaluokkaa. Muu Eurooppa voi vihdoin lakata ihmettelemästä, onko Suomi sitoutunut johonkin vai eikö ole (viittaan Tuomiojan aikanaan aikaansaamaan lauseeseen Lissabonin sopimuksessa: "Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen", jolla Suomi teki (epä?)selväksi, että meitä ei sitten ainakaan tarvitse tulla auttamaan.) Nato-jäsenyys myös tervehdyttää Suomen ja Venäjän välit lopullisesti. Ei tarvitse enää miettiä, mihin suuntaan tässä pitää kumarrella, kun ei tarvitse kumarrella mihinkään suuntaan. Eikä tarvitse enää ummistaa silmiä törkeiltä ihmisoikeusloukkauksilta, jotka ovat Venäjällä arkipäivää, ja varoa sanojaan kun kuningas Medvedev tai jumala Putin tulee käymään. Kreml kunnioittaa vain voimaa, ei kukkahattutätejä. Naton varsinainen jäsenmaksu tulee olemaan noin 21 miljoonaa euroa. Naton esikuntiin ja virastoihin lähetettävien 150 upseerin ja virkamiehen aiheuttamat kustannukset noin 18 miljoonaa euroa. Valmiusprikaatin varustaminen noin 25 miljoonaa euroa. Yhteensä siis 64 miljoonaa euroa vuodessa. Suomen puolustusbudjetti on 2 709 miljoonaa euroa vuodessa. Sosiaali- ja terveysministeriön budjetti on 11 529 miljoonaa euroa vuodessa. Valtion koko budjetti on 50 474 miljoonaa euroa vuodessa. Nato-jäsenyys maksaa kaksi prosenttia puolustusmenoista, puoli prosenttia sosiaali- ja terveysmenoista ja 0,1 prosenttia valtion menoista. Nato-jäsenyys maksaa siis aika tarkkaan kahden Hornetin verran. Sillä hinnalla saamme takuuvarman itsenäisyyden maailman tappiin ilman sotimista. Kun voimme ostaa niitä Horneteja tai muuta viimeisen päälle aseistusta asevelihinnalla, voivat puolustusmenomme todennäköisesti jopa laskea Nato-jäsenyyden ansiosta.
Voin yhtyä pitkälti muuhun aiempaan osaan kommentista, mutta tästä: "Nato-jäsenyys maksaa siis aika tarkkaan kahden Hornetin verran. Sillä hinnalla saamme takuuvarman itsenäisyyden maailman tappiin ilman sotimista." Olen täysin eri mieltä. ------------- Suomen toki kannattaa liittyä demokraattisten maiden puolustusliittoon NATOon - mutta se EI suinkaan riitä takaamaan Suomen itsenäisyyttä imperialistisen roistovaltion Venäjän naapurina. NATO on valitettavasti ajanut käytännössä maavoimansa alas. Kun Venäjä taas hyökkää, niin tarvitaan MYÖS vahvat maavoimat. Siksi Suomen on vahvistettava puolustuskykyään nykyiseltä tasolta aivan oleellisesti - siitä riippumatta liittyykö Suomi NATOon vaiko ei. EI pidä elää illuusiossa.
Tuota... En sanonut että Suomen pitäisi luopua asevelvollisuudesta enkä varsinkaan, että Suomen pitäisi luopua omasta vahvasta puolustuskyvystä. Ei liittoutuminen tarkoita sitä, että kaikki uskovat jonkun toisen tekevän työt. Liittoutuminen tarkoittaa liittoutumista - kaikki osallistuvat yhteiseen työhön. Suomen omat voimat nyt vain eivät riitä Kremlin hyökkäysjoukkoja vastaan. Tarvitaan länsimaiden vahvat ilmavoimat tueksi. Silloin se ensimmäinen hyökkäys pysyy kokonaan pois suljettuna. Ja kuten sanottu, Suomen jäsenyys Euroopan puolustusliitossa Natossa on rauhan aikana tärkeämpi muista syistä. Ja paradoksaalista kyllä, juuri Nato-jäsenyys takaa, että rauhan aika pysyy ja paranoo.
"Ei liittoutuminen tarkoita sitä, että kaikki uskovat jonkun toisen tekevän työt." NATO tarkoittaa juuri sitä. Kenelläkään eurooppalaisessa NATO:ssa ei ole enää puolustuskykyä, mutta hyökkäspartioita lähetetään lippua näyttämään Yhdysvaltain aasialaisiin siirtomaasotiin. NATO-liittoutuminen on löysää puhetta kansojen ystäväyydestä ja markkinatalousrauhasta, jossa Ruotsi nojautuu Suomeen ja Norjaan sekä Saksa ja Puola Yhdysvaltain ydinaseisiin.
"Ja paradoksaalista kyllä, juuri Nato-jäsenyys takaa, että rauhan aika pysyy ja paranoo." Lue se artikkelini Illuusio. Suomi on selvästi tekemässä valtavan suurta virhettä - kuten ennen Talvisotaa. Valtaosa NATO-maista sen kuin vain ajaa alas puolustuskykyään - ja Venäjä samaan aikaan lisää hyökkäyskykyään. NATOon voidaan toki liittyä, mutta se EI takaa, ettei sotaa tulisi. VAIN vahvoilla maavoimilla olisi ennalta ehkäisevä vaikutus, ja NATO-mailla EI valitettavasti enää ole vahvoja maavoimia. Ei SUURI Venäjä pelkää ilmavoimia, eikä merivoimia. Venäjän ilmatorjuntakykykään ei ole mitätön - ja sitäkin tehostetaan koko ajan vauhdilla. Venäjä TULEE hyökkäämään länteen aivan kuten hyökkäsi mm. Georgiaankin vuoden 2008 elokuussa. Valitettavaa on, että länsimaat itse myyvät Venäjälle korkeaa teknologiaa, jota Venäjä tulee käyttämään läntisiä demokratioita vastaan. Mm. Ranska myy Mistraleja - jotka ovat nimenomaan hyökkäysaseita.
Oma vahva puolustus kuntoon ja liittoutuminen Euroopan Unionin puolustusliitossa Natossa. Se on siinä. Eiköhän jätetä jotain ajateltavaa myös alan ammattilaisille.
Suomihan on kolmen suuren puolueen valtakartellin vuoksi pullollaan, ei oikeita poliitikkoja, vaan järjestödiletentteja. Suomen kannattaa odottaa Euroopan unionin puolustusulottuvuuden muodostumista ja vaatia Lissabonin sotilasliitolta konkretiaa mm. maavoimien ja aseistuksen suhteen.
"Suomen kannattaa odottaa Euroopan unionin puolustusulottuvuuden muodostumista ja vaatia Lissabonin sotilasliitolta konkretiaa mm. maavoimien ja aseistuksen suhteen." Siihen odottamiseen menee kauemmin kuin Kremlin seuraavan aggression odottamiseen.
1860-1917 Suomen suuriruhtinaskunnassa vedottiin, että emme ole valmiita täyteen sisämarkkinaintegraatioon, koska Aleksanteri I muka hallitsijanvakuutuksellaan teki meistä eräänlaisen nyky-Ahvenanmaan. 1917-1939 vetosimme siihen, että edustamme leniniläistä kansallisuuspolitiikkaa parhaiten, mikäli pysymme itsenäisinä. Se, minkä Lenin on antanut, sitä älköön Stalin ottako pois. 1948-1989 vetosimme puolueettomuuteemme, joka oli sovittu Stalinin kanssa YYA-sopimuksessa. Lissabonin sotilasliitto tarjoaa meille jälleen mahdollisuuden autonomiamme jatkamiseen. Voimme todeta, että EU:n kovan ytimen jäseninä, sen ydinkärkenä emme halua sotkea Lissabonin sotilasliittoa NATO:lla ja Yhdysvalloilla. Tiedämme varmasti, että Ranska ja Saksa eivät ikinä ala puolustaman brittiläistä imperiumia kautta maailman niin kuin Yhdysvallat laivastollaan. Näin ollen vetoamalla Lissabonin sopimukseen saamme 50 vuotta lisää riippumattomuusaikaa niin kuin Aleksanteri II:n ja Stalinin aikana ja jälkeen. Kehottaisin Sinua lukemaan vakavasti sen, mitä Juhani Putkinen kirjoitti NATO:sta ja maavoimista. Jos Suomi olisi NATO:n jäsen, Yhdysvallat kiristäisi osan puolustusbudjetistamme Afganistaniin tai Irakiin, jolloin maavoimien alamäki olisi entistä nopeampi eikä meillä olisi kansallista puolustuskykyä. Voisimme vain huudella törkeyksiä mediassa Viron ja Latvian tapaan tietäen, että itsenäisyytemme ei olisi kahden viikon tai kuukauden mittainen, vaan kahden tunnin tai kahden päivän mittainen, vaikka meillä on pinta-alaa, mitä viivytystaistella. Lissabonin sopimuksen voi Lissabonin sotilasliittona kääntää ylösalaisin ja käyttää sitä perusteluna sille, että koska Euroopan unionin puolustusulottuvuus on "juuri" (eli Britannian sekä Ranska-Saksan riitojen vuoksi 50 vuoden kuluessa) muodostumass, ei meillä tosiaankana ole kiire ulkoeurooppalaiseen eli transatlanttiseen NATO:oon.
"Jos Suomi olisi NATO:n jäsen, Yhdysvallat kiristäisi osan puolustusbudjetistamme Afganistaniin tai Irakiin, jolloin maavoimien alamäki olisi entistä nopeampi eikä meillä olisi kansallista puolustuskykyä." Höpö höpö - ks. *) Osallistuminen Naton johtamiin rauhanturvaoperaatioihin (ISAF, KFOR) ei takuulla alenna kansallista puolustuskykyä, vaan vahvistaa sitä. "Lissabonin sopimuksen voi Lissabonin sotilasliittona kääntää ylösalaisin ja käyttää sitä perusteluna sille, että koska Euroopan unionin puolustusulottuvuus on "juuri" (eli Britannian sekä Ranska-Saksan riitojen vuoksi 50 vuoden kuluessa) muodostumass, ei meillä tosiaankana ole kiire ulkoeurooppalaiseen eli transatlanttiseen NATO:oon." No käänsitpä tosiaan ylösalaisin. Minusta 50 vuotta on hieman liian pitkä aika odotella ilman oikeasti uskottavaa puolustuskykyä arvaamattoman Venäjän naapurissa. Suomen kokoisen kansakunnan täytyisi satsata maanpuolustukseen noin 50 miljardia euroa vuodessa, että se olisi uskottava. Ja tiedäthän, että se tarkoittaa valtion koko budjettia. Ja entäs sitten jos se "Lissabonin sotilasliitto" tai "EU-puolustus" olisikin olemassa joskus puolen vuosisadan kuluttua? Kremlin hyökätessä Suomeen eurooppalaiset liittolaiset voisivatkin sanoa, että hei, täällä sopimuksessa lukee, että "Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen", ja sehän oli Suomen ulkoministeri, joka tämän lauseen tänne vaati - miksi teille siis apua pitäisi antaa? *) Tämä on ainakin paljon todennäköisempää kuin kuvittelemasi Yhdysvaltain kiristämiset. Ja ikäänkuin Yhdysvalloilla ei olisi tarpeeksi lihaksia, vaan sen pitäisi pyytää Suomelta apua Irakiin - haloo. Eihän Irakin hyökkäykseen lähtenyt mukaan kuin pari maata, Nato ei ollenkaan, ja Afganistaniin puolestaan Yhdysvallat ei _kelpuuttanut_ Naton apua vaikka sitä Artiklan 5 perusteella tarjottiin. Sanoivat että thanks but no thanks, ja kaatoivat Talebanin ihan omin päin, mitä nyt muodon vuoksi oli Australian, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Pohjoisen Liiton nimet papereissa. Nato ei muuten ole mikään "ulkoeurooppalainen" puolustusliitto. Sehän on aivan kiinteästi EU:n yhteinen puolustus, jos et sattunut tietämään. EU ei ole sotilasliitto eikä sellaiseksi tule.
Yhdysvaltojen johtama sotilasliitto Nato ei pysy kasassa enää montaakaan vuotta. Mieti sitä.
Ahaa... Tuliko tuo tieto Tiltun tietotoimistosta?
Vähenee ennen loppuaan.
Kertokaa minulle ja muille kolme esimerkkiä, missä asioissa Stubb on ollut "hyvä ministeri"? Itse kerron kolme asiaa, jotka hän ryssi ja tunaroi. Olisi mittauttanut vain rasvaprosenttejaan silloinkin. 1.Ryssi Salosen kakaran salakuljetuksessa välinsä Venäjälle rikki vuosiksi soittaessaan suutaan. 2.Mölisi USA:ssa vieraillessaan Clintonin akalle tyhmyyksiään ja lupasi sen vierailulle. Akka ei ole tullut ja ei tule seuraavankaan vuoden aikana, ellei sitten jokin kv. kokous paina. 3.Hyppi presidentin silmille EU-kokouksen edustamisessa Uuniperuna-Vanhasen kanssa. Katajanokan ja Linnan välillä on vain hyytävät välit kaikista tärkeimmistä asioista. Lisää sitä nekaatiota hänestä, mitä eivät monet tunnu ymmärtävän. Väitetään olevan kielimies. Puhuu englantia saksalaisen Liittokanslerin kanssa julkisesti. Ei siis hallitse hyvää käytännön saksankieltä. Puhuu englantia julkisesti Ranskan presidentin kanssa. Missä se kehuttu ranskankielen kielitaito onkaan? Se, että ihminen puhuu ruotsia, englantia ja suomea ei nykyään ole juuri mitään "loistavaa kielitaitoa". Minäkin puhun niitä supisuomalaisena opiskelleena. Lisäksi tulen toimeen venäjällä, saksalla ja espanjalla. En koskaan kuitenkaan retosta naistenlehdissä kielitaidollani tai rasvaprosentillani. Stubb tekee sitä viikottain.
Stubb on ehdottomasti paras ministeri, mitä Kansallisella Kokoomuksella on tarjota ruåtsalaisessa mieskiintiössä. Hän sopii ulkoasiainministeriksi jopa paremmin kuin Hanna-Leena Hemming, englannin kielen ja kansainvälisyyskasvastuksen mestari. Stubb on Jyrki Kataisen hätäisen kansainvälisen head huntingin tulos. Hän on kovempi kuntoinen kaveri kuin vuosikymmeniä vanhempi Erkki Tuomioja - kumpikin siis 35+ -ikämiessarjassa. Minusta on hyvä, että Stubb kartoo avoimesti ja rehellisesti olevansa teräsmies. Minusta olisi järkyttävää, jos Stubb kertoisi ajatuksensa ulkopolitiikasta niin kuin hengettärensä Heidi Hautala, joka ei ole kaartinkorpraali, vaan everstin tytär.
Putin osaa paljon paremmin saksaa kuin Stubb.
Stubb osaa paljon paremmin englantia kuin Putin.
Euroopan unionin aidosti viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Stubb ei osaa pakkoranskaa niin kuin pakkoruotsia, ei edes sitä vertaa kuin Olli Rehn ja Erkki Liikanen. Putinille Venäjän federaation virallisen kielen, venäjän, osaaminen ei ole kielitaitoa eikä meriitti niin kuin Stubbille on Euroopan unionin virallisen kielen, englannin osaaminen.
se oli pakollinen kieli vain aatelisten välillä. Mm. Venäjän keisarin hovin käyttämä kieli, muuten jollen väärin taas muista
Euroopan unionin aidosti viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Stubb ei osaa pakkoranskaa niin kuin pakkoruotsia, ei edes sitä vertaa kuin Olli Rehn ja Erkki Liikanen. Putinille Venäjän federaation virallisen kielen, venäjän, osaaminen ei ole kielitaitoa eikä meriitti niin kuin Stubbille on Euroopan unionin virallisen kielen, englannin, osaaminen.
Putin on kotoisin aivan tavallisesta perheestä eikä Stubbkaan ole kotoisin kulttuurikodista, vaan aivan tavallisesta jääkiekkoperheestä niin kuin Sarah Palinkin.
Stubb osaa pelata jääkiekkoa ja juosta kovaa, Putin osaa vain judoa ja tiikereitten metsästystä, kun tiikeri on nukutettu.
Vaikka isä-Göran olikin jääkiekkomies, Stubb on kuitenkin kotoisin kulttuurisuvusta ja sitä paitsi perhe on karjalaisevakkoja. Joitakin aikoja sitten Alexander Stubb esitteli televisiossa eräässä ohjelmassa rajan taakse jäänyttä ja Viipurin lähellä sijaitsevaa sukukartanoaan.
Pietiläinen katsovat molemmat Venäjän suhteiden nykyongelmia rajoitetusta näkökulmasta. Nato ja rahat ovat tietenkin molemmat mukana. Ei vähiten siksi, että Naton jäsen Suomi voisi joutua tarkistamaan "taloussuhteitaan" Venäjään. Ne olivat esillä jo 1970-80, kun Suomi de facto liittyi Venäjän strategiseen offensiiviin. Eiköhän siitä maksettu? Eikö se olisi jutun aihe? Mutta toinen näkyvä osa ongelmaa on ns. "oikeussuhteissa." Etykin jälkeen Suomi omaksui NL:n tulkinnat oikeuskorista, mikä 1990 johti jopa Balttien isenäisyyksien vastustukseen. Kuvasihan se NL/Venäjän asemaa maassa. Tuon Waterloon vanha kaarti on nyt haihtumassa vaikutusvallasta, jota se pystyi pitämään kummallisen pitkään. Samalla laiminlyötiin valtion reaalinen turvallisuus, ehkä maanpetoksellisesti. Nuo lapsijutut ovat tässä yhteydessä ranta- ja pintakuohuja. Mutta selvää se, että Venäjä on - tunnustetusti - kiinnostunut rajanaapuristaan, jota sen ei ole tarvinnut vielä tunnustaa "menetetyksi," kuten useimmat muut.
Kerro Neva mikä se stypid-Subbin todellinen kielitaito on? Verrattuna vaikka minun sohlaamiseen. Samalla voit kerota miten se on ollut hyvä ministeri.
Laajan eurooppalaisen mielipidetutkimuksen mukaan eurooppalaiset pitävät kaikkein epäluotettavimpina ihmisinä poliitikkoja ja toimittajia (sorry, Markku!). Olisiko nyt niin että epäluotettava arvioi epäluotettavia, ja mahdollisesti epäluotettavasti?
Hyvä kirjoitus päätoimittaja Huuskolta! Noin se suuren itäisen ystävän kanssa menee. Kun katselee Medvedevin ilmeitä Kultarannan vierailun aikana voi kuvitella kuinka vähän nykyisiä politrukkeja kiinnostaa esittää kiinnostusta naapurimaan osoittamiin puheisiin rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja hyvistä ja toimivista suhteista. Valta ja raha, raakana: kaikilla keinoilla nyt, ja ainakin omaan kuolemaan saakka. That's all.
Suomella on paljon enemmän konflikteja Venäjän kanssa kuin NATOlla. Täysjänennyys siis vähentäisi niitä. Kekkonenhan sen tien länteen avasi. Kotikomukat vastustaa - eivät ole vielä sisäistäneet Stalinin kuolemaa.
"Suomella on paljon enemmän konflikteja Venäjän kanssa kuin NATOlla." Tämä johtuu siitä, että NATO:ssa on myös sivistyneitä ihmisiä, joilla on ymmärrys kansainvälisestä diplomatiasta. NATO ei mullikoi niin kuin Suomi iltapäivälehtien sykkeessä.
"Tämä johtuu siitä" Soon sama juttu kuin hyvä huomiosi MULLIKOISTA! Kun ne keväällä viedään ukolaittumelle, jäävät ne sorkat tanassa läävänsä kynnykselle silmät muljahdellen örisemään. Sama hirveä raahaaminen joka kevät. Pitää vetää sekä työntää. Isomman sarvipään saa liikkeelle naskalilla hännänjuureen. Tarvitaan pari miljoonaa naskalia - kyllä se siittä!
ajatuksia Suomen suhteen. Sama mies hämmästelee tavan takaa sitä, että Venäjä pitää Natoa vihollisenaan, vaikka yhteistyötä tarjotaan Venäjälle useissa asioissa. Mutta kuten aina. Suurvalta ei olisi suurvalta, jollei se alituisesti kalistelisi. Pitää olla viholliskuva että iso pomo nukkuu yönsä rauhassa. Sen takia Muhametista on piirretty kuva?
Venäjä on aina tarvinnut hyvän vihollisen nyt se kai on nato. Hyvää vihollista tarvitaan kun käännetään oman kansan ajatukset pois omista virheistä ja kun selitetään liittolaisille miksi asiat ei suju. Kuten ennen karjalassa"ehä mie mut ko hää,ja hyö".
ellei se kovistelisi omia muslimejaan! Putinin kuva mahtaa olla monen muslimin tikkatauluna
Israelissa asuu niin paljon Venäjältä muuttaneita ihmistä, jotka hekin pitävät tikkatauluina ketä millloinkin,
Venäjä on ruvennut keräämään aineistoa sitä aikaa varten kun Suomea on painostettava ydinvoimalaratkaisuissa Venäjän edut huomioiden. Kärjistäen voidaan myös päätellä, että Venäjän toiminta omien kansalaistensa "etuja suojellen" on toimintaa, jolla aikanaan Suomelle voidaan esittää aluevaatimuksia. Kunhan parisataa vuotta on mennyt tästä hetkestä lukien ja venäläistä alkuperää olevien henkilöiden määrä Suomessa on tuollaiset 50 % väestöstä, onkin luonnollista, että maidenmme rajan siirto katsotaan Venäjällä aiheelliseksi ja perustelluksi noilla perusteilla. Ikävää, kun tähän ei kannata laittaa, että "sanokaa minun sanoneen".
Tyhmät suomalaiset myyvät maat ja mantunsa eivätkä ajattele saati ymmärrä mitä tekevät. Suomen valtio on tässä asiassa ihan hakoteillä. Miksikähän suomalaiset eivät saa ostaa maita ja kiinteistöjä Karjalasta?
Miksi täällä kirjoitetaan mitä enäläinen ajattelee? Totuus on kuitenkin, että venäläinen ajattelee ihan itse. Tämän takia Suomen on oltava täysin EU:n ja Lissabonin sopimuksen piirissä aina yteistä puolustusta sekä sen resursseja myöten. Mihinkään arvuutteluihin ei voi mennä ja jättää jotain tekemättä.
"Tämän takia Suomen on oltava täysin EU:n ja Lissabonin sopimuksen piirissä aina yteistä puolustusta sekä sen resursseja myöten." Muuten oikein, mutta EU:lla ei ole eikä tule muuta yhteistä puolustusta kuin Nato, jonka ylivoimainen puolustusvoima tarkoittaa puolustautumista yhdessä, ja tämä koskee tietenkin vain Naton jäsenmaita.
Kyllälisää velkaa - Kyllälisää veroja - Kyllälisää eduskunnan lisärakennuksia, Kyllälisää kunnanjohtajia, Kyllälisää sihteereitä kansanedustjille, Kyllälisää hoitajia, Kyllälisää Karkkiloita, lisätään Professoreita, Maistereita, Lisenssiaateja, Tohtoreita, tuulimyllyjä . . . Hittojako me tehdään voimaloilla, sellutehtailla, paperitehtailla, masuuneilla ja valokaariuuneilla - maanteillä, rautateillä, lentokentillä, magneettikuvaus- tai tietokonetomogrfialaitteilla . . . Koulutetaan lapsemme maailmankansalaisiksi kun sellainen vielä on olemassa. Jako kahteen kerrokseen: Pätevimmät oppikoot kiinaa, keskiluokalle riittäköön englanti. Surkimuksille ruotsinkieli. Viimeinen sammuttaa valot.
Ehkä Venäjä on NATO:ssa ennen Suomi...Yhteisiä sotaharjoituksia heillä on nyt jo.... http://www.daylife.com/search/photos/1/grid?q=NORAD

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja