Entä jos Timo Soini olisi nyt vallassa
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) puolustavat tiukasti Suomen kansalle antamaansa lupausta siitä, että uudelle Kreikka-tuelle pitää saada vakuudet. Mallikin tuli jo sovituksi Kreikan kanssa: käteistalletus luokkaa 300 - 500 miljoonaa euroa 1,5 miljardin takausta vastaan.
Tämä ei käynyt Saksan johdolle, joka kuuntelee tiukasti itselleen läheisiä Itävaltaa ja Hollantia, jotka alkoivat Suomea moittia. Tämä on EU-politiikkaa.
Nyt suomalainen lehdistö on Helsingin Sanomat etunenässä hellyttävän yksituumaisesti sitä mieltä, että Suomi toimii asiassa jotenkin väärin.
Parhaillaan Suomi hakee kuitenkin uutta vakuusmallia, joka voisi käydä myös Saksalle ja muille euromaille. Se voi tarkoittaa Etlan toimitusjohtajan Sixten Korkmanin eilen Ylen uutisissa esiin nostamaa reaalivakuusmallia. Eli vakuudeksi tulisikin Kreikan valtion omaisuutta, mikä ei ilmeisesti ole kreikkalaisille sisäpoliittisesti yhtä helppo ratkaisu kuin käteinen olisi ollut.
Suomen hallitus hakee eduskunnan tuella tosissaan vakuuksia, jotka se on kansalle luvannut. Tämä on kansanvaltaa.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä nyt koko Kreikka-tuesta pitäisi kuitenkin irrottautua, kuten hän blogissaan kirjoittaa. Hän on ollut sitä mieltä koko ajan ja politikoi kriittisessä tilanteessa armotta, niin kuin rooliin kuuluu.
Entä jos Soini olisi vallassa? Kun nyt moni on jo huolissaan siitä, mitä muut meistä ajattelevat - moisista häiriköistä - mitähän ne muut ajattelisivat, jos Suomi olisi lähtenyt suoriltaan luistelemaan koko Kreikka-paketista? Sen tien päässä olisi ihan toisenlainen EU-paitsio, kuin mitä tästä vakuushässäkästä seuraa.
Toisaalta hallituksen pitää saada jotkut selkeät vakuudet Kreikalta. Muussa tapauksessa sen uskottavuus olisi nolla. Ei ole enää varaa tehdä sellaisia mokia, joihin Katainen ja Urpilainen sortuivat kertoessaan ennenaikaisesti muiden europomojen nyökkäilyistä ja Kreikalta saatavista jättitalletuksista.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jos Soini olisi vallassa, niin hän olisi varmaan tällä hetkellä EU-kansan silmissä suosituimpia poliitikkoja tuolla linjallaan. Mikäli EU:n presidentivaalit olisivat demokraattiset, (kansa saisi päätää), niin veikkaisin Timo Soinin vallassa ollessaan saavan EU:n kansalaisilta enemmän ääniä kuin Herman Van Rompuy.
Eija-Riitta Korholahan toi hyvin esille, että muut ovat yleisesti paljon pahempia änkyröitä. Jos yhden elättäjän yksi änkyröinti on elätettävien mielestä paitsion paikka, niin herää kysymys kenenkähän tässä pitäisi säännöt määritellä?
Änkyröintipelot ovat aivan kohtuuttomia ja ehkä johtuvat siitä, että Suomi on itse suomettanut itsensä niin pieneen nurkkaan, että yksikin askel ulos pelottaa.
Timo Soini olisi luultavasti saanut vauhtia kelkan kääntymiselle koko Euroopassa. Taitaa olla jo niin, että ainakin 10 miljardia EKP:n vippejä tulee kynsille, kunhan eräät lopettavat tappioputken pidentämisen.
Realismi? Tässä vaiheessa varmaan suuri osa EU-maista tekisi bänät. Ei onnistu ihan helposti. Koko EU tulee hajoamaan tai muuta vastaavaa. Tässä vaiheessa aivan turha jälkiviisastella tyyliin ei olisi pitänyt liittyä tai että pitää välittömästi "erota". Haluaisin todella kuulla että miten se eroaminen noin niinkuin käytännössä tehdään??
Eihän tuo tukeminen Kreikkaan pääty. Siellä on jo "jonoa".. Seuraavia valtioita.
Opiskellut näitä aikoinaan jonkinverran ja siksi esitän tuon eroamiskysymyksen. Mulla ei ole tietoa siitä miten se käytännössä tapahtuisi.
Missä suhteessa ns. änkyröinti versus hyväksyvä konsensus turvaa pitkässä juoksussa paremmin kansallista etuamme ? Emme elä enää Neuvostoaikaa, jolloin nyökkäys oli paras puolustus, vaikka siltä poliitikkojamme katsellessa tuntuukin. Kiltteyden ja tyhmyyden raja on veteen piirretty, kun eletään markkinataloudessa ja säännellyssä kilpailuyhteiskunnassa.
Hyvää Eurooppalaista keskitasoa, kuten sanotaan - on olla änkyrä aina ja kaikissa asioissa ajettaessa omaa kansallista etua. Europolitiikkaa täytyisi tehdä Eurooppalaisella tavalla eli avoimen provosoivasti. Näin tekevät myös Britit, Germaanit ja Ranskalaiset. Suomen EU-politiikka on ollut lähes täysin tuloksetonta ja hedelmätöntä. Lyhyen siirtymäajan jälkeen kaikki uusi lainsäädäntö ja muutokset ovat olleet niin kansalaisillemme, kuin myös taloudellemme haitallisia.
Suomen neuvottelemat torjuntavoitot EU:ssa ovat olleet lopputulokseltaan yhtä onnistuneita, kuin jatkosota. Askel eteenpäin ja kaksi taakse.
Paljon puhutaan niistä hyödyistä (tarkemmin erittelemättä) mitä EU on Suomelle tuonut (vai olisivatko ne tulleet ilmankin?), mutta arvioitaessa haittoja (sis.kasvava byrokratia, tehottomuus, kustannukset, päätösvallan kaventuminen, epädemokraattisuus, jne) näkee moni ne jo hyötyjä suuremmiksi.
p.s. "Meppi" E-R Korhola kirjoitti osuvasti tästä surkeasti toteutetusta ja huonosti toimivasta Suomen "hyvä alamainen" EU-linjasta.
Mitä tuo EU-änkyrän maine tarkoittaisi käytännössä? Että noudatetaan EU:n perussopimuksia? Että vaaditaan lainasta pätevät takeet, mitä vastuullisen lainanantajan tulee tehdä, etenkin jos hallitus lainaa ulos kansalaistensa varoja ja tuloja?
Kreikan otto EURO:on väärin tiedoin ja väärennetyin tilastoin oli rikollinen virhe. Miksei kukaan ole siitä vastannut? Miksi sen kuluja vaaditaan muilta? Kreikka voi joko hoitaa asiansa tai lainata rahan antajan ehdoilla? Se voi antaa reaalivakuudet - tai upota.
Mitä Suomen reaalimaineeseen tulee, se on ollut ja on lypsettävän typeryksen maine vuosista 1944-47. Koiviston aika vahvisti sen, ja nyt siis pitäisi maksaa mm. velkakirjoja, joista osa myytiin mm. Goldman´in Lontoon toimiston kautta, koska niiden myynti New Yorkista olisi ollut rikos USA:n lain mukaan. Mitenkähän paljon voitoja on kähmitty, kun EURO:n kurssi on noussut alle yhdestä taalasta lähes 50 prosentia?
Ja nyt mm. Financial Times, joka ei kirjoita näistä keinotteluista, joilla Lontoo on peittänyt reaalitalouden vajeita vuosikymmeniä, ilmaisee levottomuutta, ja Suomen "asiantuntijat" pissivät housuihinsa. Miksei se ehdota paluuta merirosvoukseen, ooppium- ja orjakauppaan? Se olisi sama asia.
No jopas !!! JOS (!) EUlle olisi lähtenyt (lähtisi) selkeä viesti suomalaisten ylivoimaisen enemmistön kannasta ja Vv-ministerin huolesta Suomen itsensä avuntarpeesta, Suomea kunnoitettaisiin ja sille kaavailtaisiin apupaketteja.
Suomen velka ei ole syömävelkaa vaan EUn viherryshömpän syytä.
Niin, kysymys on siitäkin, onko Kataisella ja Urpilaisella ja ylipäätään hallituksella poweria taistella uskomansa totuuden (lue tuskaisesti väännetyn hallitusohjelman EU-linjaukset) puolesta?
Vai annetaanko sijoittajien ja pankkien lietsomalle pelon ilmapiirille sijaa ja väristään kuviteltujen köyhtymispelkojen ja elintasolaskun kuristusotteessa?
Monet lamaantuneet lähimmäiset pelkäävät että Jumala ja EU-satraapit rankaisevat niskoittelevaa kansaa ellei se taivu isompiensa tahtoon. Kuvitetu pelko on usein pahempaa kuin elävä todellisuus.
Nythän Suomi on saanut eurooppalaisessa mediassa suuresti huomiota pitäessään tiukasti kiinni oikeudenmukaisuuden ja suomalaisen totuuden esimerkillisistä vaatimuksista.
Kun olimme nöyristelevaä mallioppilas ja harhaanjohtavasti luulimme olevamme EUn kovassa ytimessä ja kumartelimme kritiikittömästi lähes jokaiselle mahtimaiden aatteelle ja ajatukselle, niin härmäläisiä ei noteerattu juuri mitenkään.Lipposen vakuutteluista huolimatta.
Ehdottomasti Suomella täytyy olla vakuudet EU:n syöppömaita, ahneita pankkeja ja sijoittajia vastaan. Siitä on pidettävä kiinni.
Kun Saksan ja muiden maiden paine on kasvanut suureksi,niin nähdäään myös millaisen jumalan varassa suomalainen oikeudenmukaisuus ja hallitus taistelevat?
Ehdotaan Jutalle Jeesuksen ristin kiireesti takaisin ottamista ja pitämistä kaulassa - varsinkin mediatilaisuuksissa - näinä ankeina aikoina.
Sanoohan Kaikkivaltias,joka säätää ihmisten ja kansojen kohtaloita:"Minä olen Herra,eikä toista ole".
Mutta Soinihan on jo EU:n suosituimpia poliitikkoja. Hänen artikkeleitaan kansainvälissä lehdissä luetaan enemmän kuin muide suomalaisten kirjoittajien yhteensä!
Demarileirissä nähdään tulossa oleva katastrofi varmana, koska näin epätoivoista uudelleenlämmitystä yritetään:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Backman+Halla-ahon+kommentointi+ma...
Vae Victis...
Niin kauan kuin eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan jäljiltä löytyy tälläistä tekstiä kaikki häneen kohdistunut arvostelu on relevanttia:
http://vallanvahtikoira.blogspot.com/2011/04/hallintovaliokunnan-puheenj...
Edellämainittu teksti Ranskan jalkapallomaajoukkueesta oli ainakin minulle ihan uutta ja kertoo selkeästi Halla-ahon rasismista. Jalkapallossa on muuten jo vuosia ollut kansainvälinen rasisminvastainen ohjelma.
Kiitos Anni, oli todella tyhmää tekstiä Allah-aholta! Siinä ei ollut mitän tietoisuutta Ranskan historiasta tai perusteista, joilla Ranskan kansalaisuus saadaan. En nyt puhu mitää urheilullisista perusteista.
En voi muuta todeta, kuin että olen onnellinen siitä, että en ole Allah-ahon kanssa samaa rotua ja heimoa. Onneksi taustani on olla mahdollisimman sekarotuinen. Ja minusta se on voima ei puute ja olen sekarotuisuudestani ylpeä.
Mutta mihin menee valtakunta, jonka hallintovalikunnan puheenjohtajana on moinen mies! Mies on tässä tapauksessa erinomaisen negatiivinen käsite!
Heh. Samaa minäkin olen aikanani ihmetellyt kuin Halla-aho. Hän tosin hyväksyi USA:n mustan koripallojoukkueen. Espanjan La Ligassa pelasi joukkue, jossa yksikään pelaaja ei ollut omasta kaupungista (LaCoruna).
Urheilijat ovat kauppatavaraa.
Kun ei osata asiasta/asioista keskustella, niin aletaan keskustella henkilöistä. Ja se kertoo kaiken omasta poliittisesta kyvykkyydestä.
Lorenille. Ihan hyvä ja pohdinnan arvoinenkirjoitus Halla-aholta. Ehkä "neekeri"-sanan suorasukainen käyttö särähtää negatiivisesti korvaan näinä päivinä. Mutta ei kirjoituksessa mitään varsinasita paheksuttavsaa ole. Päin vastoin.
Meni vähän ohi aiheen...siis mun oma kommentti.
Niin. Joillekin rotu on kansalaisuutta tärkeämpi asia ja se tuo väärinymmärryksiä.
Jalkapallosta puheen ollen.
Saksan maajoukkueen maahanmuuttajataustaiset pelaajat eivät halunneet laulaa Saksan kansallishymniä.
Asiassa on toki myös positiivisia puolia. Tulevaisuuden USEA:n jalkapallo maajoukkue tulee olemaan maailman paras. Samoin edustus Formuloissa ja menestys yleensäkin urheilussa tulee olemaan massiivista, kuten aikoinaan Neuvostoliitossa.
Miksi me ajattelemme itseämme "häirikköinä" kuin muita maita myöden presidentitkin ovat jo asettuneet kritisoimaan EKP:a ja melu senkuin yltyy?
Sauli Niinistöä (kok.) ihmetytti, että jos nyt tosiaan on vaakalaudalla koko maailman talousjärjestelmä niin miksei se kiinnosta juuri euroalueen ulkopuolisia maita?
Ja edelleen, jos yli 6 miljardin väestöstä alle 0,1% kansa tästä koko velkahimmelistä on päättämässä niin jossain ajattelumallissa on vikaa ja pahasti.
Asia osuvasti piirustetussa muodossa.
http://www.kaleva.fi/jari/25.8.2011/0
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Jos Finnien Soini olisi vallassa, Suomella menisi paljon paremmin kuin nyt. Urpilaisen jankkaaminen vakuusasiassa ei ole enää todellisuudentajuista. Soini puheet vakuuksista ovat olleet populistisia heittoja, mutta hän näyttää sentään ymmärtävän, ettei niitä koskaan saada.
Tätä uskomatonta typeryyttä ei kannata yrittää laittaa kansanvallan syyksi. Vastuu niille, joille vastuu kuuluu.
Onko tämä Soinin tänään julkaistu Aamulehdelle antamansa haastattelu heitto vakuuksista vai ei:
Soini: Mellakat valtaavat Euroopan kuukausissa
Jokainen lainaa ottanut tietää, että vakuudeksi on annettava osakekirja tai sovittu ennakkosumma. Ei lainaa annetta ilman vakuuksia. Miksi sitten Kreikalle pitäisi antaa?
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194694048038/artikkeli/soini+mellakat+v...
Mikä ihmeen "EU-paitsio" Suomea uhkaa?
Asia on suhteellinen. Jos Suomi joutuu "paitsioon" siitä, ettei osallistu Kreikan tukipakettiin, niin millaiseen "pelikieltoon" onkaan tuomittu Kreikka, Irlanti tai Portugali? Ei mihinkään! Kysykää vaikka komission puheenjohtalta, portugalilaiselta Barrosolta.
Toisekseen, jos ei ole rehellinen itselleen tai äänestäjilleen, niin kenelle sitten?
Olen kyllä kuullut monenkin VMn virkamiehen ja ministerinkin toteavan kuinka noloa ja nöyryyttävää on ajaa omaa asiaansa muiden edessä Brysselissä. Siihen tehtävään me kansalaiset olemme edestajamme kuitenkin valinneet. Hoitakoot siis hommansa.
En usko, että Ranskan presidentti Sarkozylle tekisi minkäänlaista vaikeutta todeta ajavansa Ranskan etua EUssa. Teot - maataloustuet, ranskalaisten pankkien tukeminen, Strasburg, jne. - tämän myös todistavat.
Kyllä tässä nyt Suomea osoitetaan sormella jos vähänkin pitää veronmaksajien puolia.
Minkä ihmeen takia Suomen pitäisi olla aina se joka sopeutuu?? Keskustelusta on kokonaan uhontunut se, että Suomi maksaa tällä hetkellä jäsenvaltioista yhtä suurimmista jäsenmaksusta per nuppi.
Maksaa TOISTEN jäsenmaksuja n. 200 miljoonan edestä vuodesta.
Tämä perustuu EU:n epäreiluun politiikkaan. Isot ja tärkeät maat saavat etuisuuksia joita pienet jäsenvaltiot eivät saa.
Iso-Britannia sai keinotekoisella pelleilyllä jäsenmaksuunsa alennusta, jonka toiset jäsenvaltiot kompensoivat.
Tämä järjestely ei taas sopinut mm. Saksalle, Ruotsille ja Hollannille, jotka saivat tästä kompensaatiosta 75% alennuksen.
Suomi ei saa mitään kompensaatiota (kun ei osata pitää puoliamme) vaan maksaa kiltisti täyden jäsenmaksun + mm. ruotsin, saksan, hollannin ja ison-britannian jäsenmaksusta osan.
Tätä täytyy neuvottelijoiden korostaa nyt joka keskustelussa. EU:ssa tunnetaan jäsenmaakohtaiset poikkeukset joita muille myönnetään, mutta ei Suomelle.
Jos ei tule vakuuksia, sitten ei osallistuta pakettiin eikä jatkossa makseta toisten jäsenmaksuja. Vakuusmenettelyä voidaan pitää ennakkotapauksena (POIKKEUKSIA EI SALLITA), jolla puretaan myös Isobritannian yms. jäsenmaksualennukset ja kohdellaan OIKEASTI JÄSENMAITA YHDENVERTAISESTI.
Väärillä perusteilla perityt ylimääräiset toisten puolesta maksetut jäsenmaksut tulee tilittää välittömästi takaisin suomeen.
Tästä jäsenmaksupellyilystä on muuten tullut suomalaisille veronmaksajille yli miljardin euron kumulatiivinen lasku. Nämä voitaisiin käyttää omien kansalaisten eteen eikä maksaa niillä isobritannian kuningashuoneelle maataloustukia (joihin ne menevät tänä päivänä).
Näin juuri. Kuinka kauan Suomen pitää sotakorvauksia Euroopalle maksaa, eikö tämä pikku hiljaa ala jo riittämään.
Vaikuttaa siltä etteivät poliitikkomme ja virkamiehemme ymmärrä eurooppapolitiikan ydintä - isot vie ja pienet vikisee. Tai jos ymmärtävätkin, eivät välitä. Oma suu jne.
Se on joka kerta kun neuvottelupöydässä joku nyökkää, lasku näyttää kilahtavan Suomeen. Ja nämä pölvästit ovat tyytyväisiä kun saadaan olla ytimessä "päättämässä" asioista.
Kun joku käskee "hyppää", nämä menevät ja kysyvät "kuinka korkealle?".
Reilu meininki, todella.
Tähän voisi vielä lisätä ne EU maat, jotka eivät ole mukana Eurossa.
Britannia katselee vierestä kuinka Euron käy, eikä laita tikkua ristiin ongelman ratkaisemiseksi. Englantilaisilla on omien pankkiensa kautta valtavat loma-asunto omaisuudet mm. Espanjassa, joka on sekin jo tekohengitettävien maiden joukossa. Suomen tv-ssä pyörii Briteissä 5-10 v. sitten pyörineet asuntosijoitus-ohjelmat, joista voi katsoa millaista siellä meno ns. hulluina vuosina on ollut. Nyt nämä sijoittajat istuvat (edelleen mitään tekemättä) sormet ristissä, että me muut EU maat lainoitamme ja rahoitamme näitä kuplatalouksia, jottei omaisuusarvot laske reaalitasolle. Tämä on sellaista sosialismia, jossa ahkerat ja tunnolliset laitetaan maksamaan laiskojen keinottelijoiden riskisijoitusten tappiot.
Sellaista sosialismia, jota kenenkään vastuullisen poliitikon ei tulisi sallia.
Muualla maailmassa yleensä ulkoinen puuttuminen sisäisiin asioihin saa kansan tiivistämään rivejään. Suomessa toimitaan yllättävän laajasti juuri päinvastoin.
Nämä kolme tekijää voivat olla taustalla:
1. Suomettuneisuus
Suomalaiset on totutettu pelkäämään kaikkea mitä itänaapuri sanoo tai jättää sanomatta - ei ole pahempaa syntiä kuin epäsopu ulkopolitiikassa.
Halonen selittelee suomalaisille vielä nykyäänkin Venäjän hölmöilyjä ja Suomen höykyttämistä parhain päin sen sijaan että kertoisi Kremlille, että emme suvaitse tällaista öykkäröintiä.
2. Impivaaralaisuus
Jolla tarkoitan tässä vähäistä kanssakäymistä muiden kansojen kanssa, itsekseen olemista täällä Euroopan laidalla.
Täällä kaikki ulkomainen on hienoa ja kumarrettavaa, tulee mieleen korvessa asuneen torpparin pojan ensi vierailu kaupunkiin: Hattu kourassahan sitä pyytelee olemassaoloaan anteeksi.
3. Esivallan ja herran pelko
Suomalaiset on aina kasvatettu herran nuhteeseen. Esivallan kunnioitus ja pelko on lähellä sydäntä.
Ulkoinen puuttuminen sisäisiin asioihin saa yllättävän usein kansan tiivistämään rivinsä hyökkääjän puolelle. Suomi on viime sotien kokemustensa takia erikoistapaus Euroopassa.
Yleensä harkitsevana miehenä tunnettu päätoimittaja on nyt hakoteillä.
Jos Timo Soini ja perussuomalaiset olisivat hallituksessa koko painovoimallaan, ei tälläistä hässäkkää ja epätietoisuutta Suomen vaatimista vakuuksista olisi lainkaan.
Timo Soinin ehto hallitukseen menolle oli EU-politiikan muuttaminen siten, että pitäydytään tiukasti niissä sopimuksissa, jotka olivat ja ovat edelleenkin voimassa EU:ssa.
Se tarkoittaa sitä, että jokainen jäsenvaltio vastaa itse taloudestaan.
Ei olisi mitään tuki -ja apupaketteja.
Näin yksinkertaista se on.
Koko talouskriisien sarja sai alkunsa siitä, että kun suurimmat jäsenmaat Saksa ja Ranska rikkoivat sopimuksia, niin pienet perässä ja kontrolli meni sen siliän tien.
Huusko pelkää, että Suomi menettää jotenkin uskottavuutensa EU:ssa, jos se alkaa vaatia omia oikeuksiaan.
Miten Suomi, joka on aina hoitanut asiansa hyvin, jopa liiankin hyvin, voisi olla häirikkö, valvoessaan omia etujaan. Niinhän tekevät kaikki jäsenmaat.
Tämän tasoisia päätoimittajiako meillä on?
Onko päätoimittaja tietoinen Lissabonin sopimuksen artiklasta 125?
KVG
Oikein hyvä, kun Huusko ei pelkää.
Ei pelkää Rollekaan ja toivottavasti ei kukaan suomalainen.
Pelotta painetaan eteenpäin.
Vaikka ollaan pieniä, ollaan vikkeliä.
"... hankaloittaisi asemaamme kaikissa tulevissa EU:n sisäisissä neuvotteluissa, olivat ne sitten taloutta tai maataloutta"
En ole muuten koskaan ymmärtänyt, kuinka se on Suomen etu, että saamme maksaa ylimääräisiä maataloustukia omasta pussistamme.
"Koska eurojärjestelmä perustuu yhteisvastuuseen, siinä ollaan joko mukana neuvotellen tai sitten ei olla. Toinen vaihtoehto on eurosta lähtö, mikä sekin on aina mahdollista, jos Suomen kansan enemmistö niin tahtoo"
Suomen kansa on niin peloteltu, ettei se tahdo pois eurosta, sen Huusko varmasti tietää. - Miksi niitä ei pudoteta kyydistä, jotka eivät ole noudattaneet sääntöjä?
"Yksi mahdollisuus on, että koko euro hajoaa ilman, että Suomi tekee yhtään mitään. Tämän kaaosvaihtoehdon toivojiakin tuntuu Suomessa olevan melko paljon"
Luulisi että vastuulliset valtiojohtajat alkaisivat valmistella tällaista vaihtoehtoa. Ettei nyt ihan kaaokseen pudottaisi.
"Koska eurojärjestelmä perustuu yhteisvastuuseen, siinä ollaan joko mukana neuvotellen tai sitten ei olla"
elikä kääntäen, jos nuodatettaisiin voimassaolevia sopimuksia, niin mitään tukipaketteja ei olisi olemassa. Ei siinä muuta tarvita !
Jos nyt järjestettäisi kansanäänestys, olen aika varma, että enemmistö haluaisi pois koko EU-sotkusta. Sieltä ei kerta kaikkiaan ole tullut meille mitään hyvää. Kansallisvaltiot ja isänmaallisuus ovat tulossa.
Ihan hyvä kommentti.
Mutta tuskin kukaan mitään kaaosvaihtoehtoa toivoo! Se eroaminen EU:sta ei vain ole kovinkaan yksinkertaista. Ai mutta kirjoititkin tuossa vain eurosta lähtöä. Sekään tuskin ihan yksinkertainen "ilmoitusasia" ?? Joten jos tiedät miten Se käytännössä tapahtuisi niin voisitko ystävällisesti vastata, koska asia oikeasti kiinnostaa minua. Ja luulisin että mahdollisesti muitakin.
Ihan hyvä kommentti.
Mutta tuskin kukaan mitään kaaosvaihtoehtoa toivoo! Se eroaminen EU:sta ei vain ole kovinkaan yksinkertaista. Ai mutta kirjoititkin tuossa vain eurosta lähtöä. Sekään tuskin ihan yksinkertainen "ilmoitusasia" ?? Joten jos tiedät miten Se käytännössä tapahtuisi niin voisitko ystävällisesti vastata, koska asia oikeasti kiinnostaa minua. Ja luulisin että mahdollisesti muitakin.
Anteeksi harjoittelen vasta tätä. Näyttävät tulevan kahteen kertaan (hätäilen.. ilmeisesti) enkä osaa poistaa..
Huusko: "tuli jo sovituksi Kreikan kanssa: käteistalletus luokkaa 300 - 500 miljoonaa euroa 1,5 miljardin takausta vastaan."
= Suomi lahjoittaisi 1 - 1,2 miljardia Kreikalle.
Lilja totesikin, että Suomi nettomaksajana(200milj./v) ei voi joutua ylenkatsotuksi. Eihän koirakaan ruokkivaa kättä pure!
Arvoisa Rolle Törnroos,pelko on toisinaan suurta viisautta. Täysin pelottomat tässä kuviossa ovat vaaraksi itselleen ja muille. Ihan samoin kuin liikenteessä.
Sinänsä näin vanhan äijän kannalta on yksi ja sama potkitaanko meidät ulos eurosta ja Euroopan Unionista vai. Nuoria ihmisiä minä säälin, jos Soinin toiveet toteutuvat.
Minulla muuten on runsaasti näyttöä siitä että Suomi on monissa asioissa paksupäisesti pitänyt kiinni omista kansallisista säädöksistään piittaamatta lainkaan EU:n vaatimuksista.
Ennen eläkkeelle jäämistäni taistelin ministeriön kanssa asiasta, jossa Suomi ainoanan EU-maana ei hyväksy jotain, jonka niin uudet kuin vanhatkin EU-maat ovat hyväksyneet.
Myös autoverotuksessa Suomi viimeiseen hengenvetoon asti taisteli EU:n vaatimuksia vastaan. Ei Suomi ole koskaan olut EU:n mallioppilas, eikä EU:n nöyristelijä.
Sopulivaellus meneillään.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lapissa+laaja+sopulivaellus/113526881...
Kreikkaan lomailemaan?
"Sen tien päässä olisi ihan toisenlainen EU-paitsio, kuin mitä tästä vakuushässäkästä seuraa."
Tätä olisi hyvä vähän ajata lukijoille..
Millainen "EU-paitsio" ?
Mitä se tarkoittaa käytännössä?
"Kun nyt moni on jo huolissaan siitä, mitä muut meistä ajattelevat - moisista häiriköistä - mitähän ne muut ajattelisivat, jos Suomi olisi lähtenyt suoriltaan luistelemaan koko Kreikka-paketista? "
Herra mun vereni. Jos meillä olisi oikea kriisi vuoden 1939 tapaan, olisimme miehitettyjä tuota pikaa.
Mitä ihmeen merkitystä on sillä, mitä muut ajattelevat? Jos taas aloitetaan uhkailemaan mahdollisilla seurauksilla, voi sitä kutsua kiristämiseksi, joka ei eroa mitenkään vuoden 1939 tapauksesta. Ainoastaan poliittinen nimi on eri. Silloin kysymys oli Neuvostoliiton kohdalla turvallisuuspoliittinen, Euvostoliiton kohdalla se on talouspoliittinen.
Nyt tarvittaisiin vahvoja valtiomiehiä hoitamaan Suomi ulos katastrofista, ei omaa etuaan tavoittelevia itsekkäitä nuoleskelijoita.
Mistähän niitä valtiomiehiä vain löytyisi?
Saksa ja Ranska ovat olleet tähän asti EU:n politiikan diktaattorit? Ja tulevat olemaankin. Olen tässä lehdessä moneen kertaan varoitellut Lissabonin sopimuksen enemmistö/vähemmistö säännöistä. Ne koituvat tässäkin mallioppilas Suomen kohtaloksi.
Timo Soinikaan ei asialle mitään voisi? Kaikille maamme edustajille vain käännettäisiin selkä, ja ei edes käteltäisi! Tämä nyt olisi tilanne jos TS olisi vallassa. Valitettavasti.
Pidän kyllä Soinia Suomen etua ajavana. Mutta nyt ajetaankin Saksan-Ranskan etua.
Huuskolle täytyy kyllä nostaa hattua hienovaraisesta mutta rehellisestä irrottautumisesta Sanoma-Alma-(Bonniers) akselilta.
Oikesti: Umpisokea Reettakin on jo kauan sitten huomannut että jos EU:ssa jollain maalla on oma lehmä ojassa, niin kotiinpäin vedetään aina niin paljon kun pystytään.
Voitteko kuvitella jonkun muun maan median itkevän sitä että maan hallitus yrittää neuvotella maalle edulliset lainaehdot? Tähän ei pystyne edes Ruotsin lehdistö.
Erittäin hyvän.
Mä en enää pysty lukemaan Hesaria, mä en vaan pysty.
Hesarin katkeruus on hellytävää....tavallaan, ja nyt lehti on aloittunut kostokamppanjan.
Hesarin vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen on kepulainen, lehti on kiukutellut siitä lähtien kun Mari Kiviniemestä ei tullutkaan pääministeriä.
Lehti ajoi Maria virkaan lähes Pohjois-Korealaiselle propagandalla.
Ja siitä lähtien kun homma ns. pissi niin lehti on kiukutellut kuin pieni lapsi.
PS! Suomen pitää ajaa omaa etua, ei sitä muut tee.
Kaipa se on normaalia, kun olemme täällä pussin perällä niin yksin, mutta luuletteko te nyt ihan aikuisten oikeasti, että Suomen merkitys tässä episodissa on niin suuri? Merkel ja kumppanit hyväksyvät varsin helposti, jos joku pikku maa ei tällä kertaa tule mukaan. Siitä ei jää minkäänlaisia arpia EU-vartaloon.
Vaikka vaadittu vakuus on meille, köyhän maan ihmisille, suurimerkityksinen, niin silti osuutemme on Saksan näkökulmasta lähes merkityksetön. Kreikka pelastuu tai kaatuu Suomesta riippumatta.
Nyt saamamme vähäinen mediajulkisuus johtuu siitä, mitä ulkoministeri Tuomioja sanoi - jotkut, ennen muuta Hesarin toimittajat, ovat soitelleet pitkin maailmaa ja kärttäneet mielipidettä asiassa, joka ei kiinnosta ketään.
Vielä vastauksena päätoimittaja Huuskon otsikon ilmeisen retoriseen kysymykseen:
Jos Soini olisi vallassa, tätä keskustelua ei tarvitsisi käydä, mutta Suomi olisi oman pussinsa perällä vielä syvemmällä ja vielä pimeämmässä kuin nyt.
Jos Timo Soini olisi vallassa, Suomessa olisi vähemmistöhallitus, jonka ministereistä 2/3 olisi persuja ja 1/3 RKP-läisiä. Mikään muu puolue kuin RKP ei menisi Timo Soinin johtamaan hallitukseen. Maa olisi sekaisin ja keskustelu velloisi pakkoruotsin poistamisessa.
Eikö myös EU-tasolla tärkeimpänä tekijänä päätöksen teossa, tulisi olla demokratian periaatteiden säilyttäminen, joka merkitsee muun muassa oman maan vaalituloksen kunnioittamista. Tätähän Urpilainen etunenässä, on pyrkinyt toteuttamaan häneen kohdistuvasta, rankasta paineesta huolimatta.
Golobalisaatiossa eri valtiot pyritään sopeuttamaan uusliberalistiseen järjestelmään. Järjestelmään, jonka isänä pidetään Adam Smithin "Näkymättömän käden" teoriaa, joka perustuu hintaan ja tehokkuuteen. Markkinoihin ja ahneuteen.
Tätä politiikkaa kutsutaan myös Negatiivisen vapauden politiikaksi, joka tarkoittaa vapautta jostakin. (Vert. Positiivinen vapaus, joka on vapautta johonkin.)
Uusliberalistisesta politiikasta puhutaan myös Viidakon lakien politiikkana, joka toimii vahvemman oikeudella.
Havainnollisena ja kärjistettynäkin esimerkkinä tästä toiminnasta, voi esittää Afrikan nälänhätäalueet, joissa lentokoneista pudotetut elintarvikeet joutuvat heimojen, ruumiinvoimiltaan vahvimpien, yksilöiden ravinnoksi.
Minulle on ihan sama mitä tapahtuisi Soinin ollessa vallassa koska se on lähinnä turhaakin turhempaa jossittelua.
SDPn, Kataisen ynnämuiden keplottelijoiden kokemattomuudesta, selkärangattomuudesta, väärinymmärryksistä ja valehtelusta alkanutta jupakkaa on turha yrittää vierittää perussuomalaisten suuntaan. Päinvastoin kuin muut puolueet, heidän linjansa on ollut alusta alkaen johdonmukainen tässä ainokaisessa asiassa.
Olkoonkin sitten populismia, vastuunpakoilua tai tiukkaa realismia, fakta on että aivan itse hallitus on itsensä umpikujaan maalannut. Siihen ei 'kaikki voisi olla vielä huonommin' -jossittelut mahdu.
Ja loppukaneettina tällä 'EU-paitsiolla' ja 'änkyrällä' on peloteltu kansalaisia jo aivan tarpeeksi. Ehkäpä se tekisi ihan hyvää olla 'pois ytimestä' ja 'paitsiossa'. Euron iloa puolustellaan jatkuvasti, mutta euron ainoa ilo on ollut halpa velkaraha jota on vedetty surutta ympäri eurooppaa ja näyttää siltä, että takaisinmaksun aika on käsillä. Myös Suomessa. Velkarahalla rahoitettu kasvu ja hyvinvointi osoittautuu vielä suuremmaksi huijaukseksi kun totuus lävähtää nykyisen nuorison silmille ennenpitkää.
Pauli Vahteraa lainatakseni: "Kuka voi vihata omia lapsiaan ja lastenlapsiaan niin paljon, että jättää heille näin velkaisen yhteiskunnan." - http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2011/08/25/rasismi-ja-nelja-pol...
Oikealla asialla Urppis ja Katainen ovat mutta toteutus kielii vain ehkäpä mainitsemastasi kokemattomuudesta. Ei tulevaisuudessa kannata tulla julkisuuteen ennenkuin nimet on papereissa ja kolmena kopiona - sekä kaikkien muiden kavereiden hyväksyntä päälle.
Saattoipa olla Jutan hinku päästä näyttämään kyntensä joka aiheutti koko sopan. Hoidettuna kaikessa rauhassa ja hieman kulisesseissa lopputulos olisi saattanut olla huomattavasti rauhallisempi.
Mutta jossittelua tämäkin. Jos tässä vielä taivutaan ja lähdetään mukaan ilman vakuuksia niin hallitus ensinnäkin kärsii vakavan sisäpoliittisen tappion ja ulkopoliittisesti heitä pidetään hyväuskoisina hölmöinä.
Mikä ei ole välttämättä ollenkaan väärä johtopäätös.
Mutta tekemällä oppii.
M. Huusko: "Tosin HS myöntää tämän päivän kummallisessa pääkirjoituksessaan myös sen, että EU-komissio voisi ajaa Kreikka-vakuudet koko euroalueelle.
Hetkinen, sehän olisi valtava juttu! Pienen Suomen hallituksen tiukka vakuuslinja olisi johtanut siihen, että kaikki saisivat tuolta euroketkumaalta vakuudet."
---
Tosiaan, tästä voi tulla todella valtava juttu. Pienen Suomen hallituksen tiukka vakuuslinja voisi johtaa kyllä johonkin aivan muuhun:
http://ftalphaville.ft.com/blog/2011/08/25/662366/why-yes-the-greek-coll...
^ Tuo on ihan validi näkökulma mahdollisiin vakuuksiin ja niiden mahdollisiin vaikutuksiin. Toisaalta Kreikka suostui järjestämään vakuudet, ja eräs heidän neuvonantajistaan on Lee Buchheit, joka on johtavia asiantuntijoita pari passuissa ja vastaavissa. Eikö siis Kreikan hallitus tai heidän neuvonantajansa aiemmin nähnyt asiassa kyseistä ongelmaa ja miksei?
Lee Bucheit on muuten jo viime vuonna kirjoitellut ihan kiinnostavia kantoja Kreikan velan järjestämiseksi: http://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=1603304
Turhahan tuollaista on ihmetellä, eiköhän jokaiselle HS lukeneelle edes jotakainkin ajattelukykyiselle ole tullut selväksi että Helsin Pravda ajaa EU-liittovaltiota kuin käärmettä pyssyyn. Kaikki jutut ovat tietysti tämän agendan pökittämistä - enemmän tai vähemmän fiksusti ;-)
Itsekin olin yllättynyt siitä, että HS:n pääkirjoituksen lopussa ikään kuin myönnettiin, että maailmanloppu ei olekaan käsillä.
Minustakin jonkinlainen liittovaltio ennen pitkää olisi ihan hyvä ajatus. Tässä menee ero tuomiojalaisuuden ja soinilaisuuden välillä. Vaikka suomalaisten pitäisi nyt katsoa kaikkien muiden pelaajien bluffit, päämääränä ei pidä olla eurosta luopuminen.
Muodostan ilmeisen poikkeuksen, mutta siltikin arvioin päätoimittaja Huuskon näkemyksen ja kysymykset perustelluiksi ja oikeaan osuviksi.
Pitää yrittää nähdä hiukan pidemmälle kuin tähän hetkeen.
Samaa mieltä. Asiallinen kirjoitus Huuskolta.
"Pitää yrittää nähdä hiukan pidemmälle kuin tähän hetkeen."
Tässä onkin koko pähkinän ydin.
Yksi näkee, että kriisi ratkeaa tukipaketeilla, toinen näkee että ei.
Mutta tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti helvetin hankalaa.
Osuvampi kysymys, johon harva ottaa kantaa lienee 'Mitä jos Timo Soini onkin oikeassa ?'
Voit olla poikkeus tässä ketjussa, mutta olet (olemme) taatusti täysjärkisten aikuisten enemmistössä Huuskon kanssa. Soinin US-blogi oli kuitenkin tärkeä taustatuki Suomen linjalle, koska on hyvä saada Eurooppaan viesti siitä, miten kävisi, jos...
Tämän keskustelun viisain viesti sisältyy ensimmäiseen Heikki Kosalaisen kommenttiin. On korkea aika heivata nämä van rompuyt, barrosot ja rehnit sinne EU-paitsioon eli huit helvettiin ihmisten rahoja tärväämästä. Tuli niitä Soinin povaamia mellakoita tai ei.
Jos Soini olisi hallituksessa, PerusSuomalaisten kannatus olisi vajonnut puoleen, kas sitä se vastuu teettää.
Nimittäin yltiöpopulistisen vaalikampanjan,- ja hallitusvastuun väli on enemmänkin, kuin puolet kannatuksesta.
Pitää muistaa, että Soini lupasi kaikille,- ja paljon.
- Ooppera ei ole ohi ennen kuin lihava nainen laulaa.
- Mitä tuo tähän kuuluu?
- Ei mitään, mutta se on napakasti sanottu.
- Ehdin jo luulla, että viittaat Jutta Urpilaiseen.
- No niin: minä EN sitten ollut se joka lausui tuon nimen.
- Mutta osaahan Jutta laulaa!
- Osaa osaa, mutta onko hän mielestäsi... ?
- Seis! Jos tuota asiaa ei oteta puheeksi miehen suhteen, on siitä vaiettava myös naisen ollessa kyseessä.
- Okei. Ooppera ei ole ohi ennen kuin lihava mies laulaa.
- Tarkoitatko häntä, jonka nimi esiintyy Markku Huuskon tekstin otsikossa?
- Kyllä, ja sen aarian jälkeen sali todellakin pimenee.
"Entä jos Soini olisi vallassa? [...] Sen tien päässä olisi ihan toisenlainen EU-paitsio, kuin mitä tästä vakuushässäkästä seuraa."
Onko tosiaan niin, että ainoastaan me suomalaiset veronmaksajat olemme huolissamme verovarojen syytämisestä kriisimaille, muissa euromaissa ollaan tyytyväisiä tilanteeseen ja hallitusten toimintaan?
Ei Suomea laiteta paitsioon. Siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä rahaa. Tukipakettien kanssa loppuu aika, ja pahimmassa tapauksessa (?) jää pian Suomen nettojäsenmaksutkin saamatta.
Ei Euroopassa Suomea pelätä, eikä Suomen jättäytymistä pakettien ulkopuolelle. Euroopassa pelätään sitä, että myös muissa maissa äänestäjät heräävät näkemään mistä kana pissii. Taitaa olla myöhäistä nyt, ovat heränneet jo.
Jos vielä on joku euromaa joka ei näe tai ymmärrä, pidetään huoli siitä, että myös niiden maiden äänestäjät havahtuvat kysymään mihin te päättäjät olette meitä viemässä, ja millä ehdoilla.
Jos tämä ei käy, onko meillä valinnanvaraa? Onko Suomella muuta ulospääsyä kuin ruveta elämään kuin Kreikka ja Italia; otetaan velkaa silmät korvat suut täyteen ja laitetaan velkarahalla yhteiskunta kerralla selaiseen huippukuntoon että kaikki ovat taatusti tyytyväisiä. Kerätään kunnon pesämuna, kultaa sen verran jotta päästään mahdollisen velkasaneerauksen yli ilman suurempia kolhuja - sitten joskus.
Kun tulee maksun aika - So what? Ei ole juuri nyt millä maksaa, mutta ei tarvitse ollakaan; pyydetään Saksa ja EU apuun.
Olipa meillä edes hetken asiat hyvin ja kansa tyytyväistä, elettäisiin yltäkylläisyydessä eikä jatkuvassa valituksessa ja hammasten kiristyksessä.
Demareittenkaan ei tarvitsisi enää pelätä persuja (The Finns).
"Kun nyt moni on jo huolissaan siitä, mitä muut meistä ajattelevat"
Täällä ei ainakaan olla tippaakaan huolissaan siitä, mitä muut meistä tässä asiassa ajattelevat. SEN SIJAAN täällä ihmetellään enemmän kuin vähäisessä määrin sitä, että ketään ei näytä kiinnostavan, mitä Kreikasta ja kreikkalaisista pitäisi ajatella. HE tämän sotkun ovat aikaansaaneet omalla vilpillisellä toiminnallaan, eivät suomalaiset. Nähtävästi meille suomalaisille on tässä näytelmässä varattuna vain maksavan avustajan rooli. Minusta Jutta Urpilainen toimii tässä aivan oikein ja kuten kaikissa kunnon antiikkiin liittyvissä näytelmissä, tässäkin on yksi, joka ottaa itselleen pellen roolin. Se on Alexander Stubb, joka keskittyy miettimään mitä ne muut meistä oikein ajattelevat.
Nyt harjoitettava yhteisvastuu on EU:n omien lakien ja säädösten vastainen. Suomen tulee noudattaa EU:n perustuslakia "Lissabonin sopimus.
Yhteisten pelisääntöjen nodattmisessa ei pidä kokea häpeää.
Olipas taas kerran koko ketju niin pihalla kuin olla voi.
Jos kokoomus kuvitteli kykenevänsä "rakentavaan yhteistyöhön"
Pikkupaavon ja verkkosukan kanssa niin mikä ihmeen inhibiittori
estää sen persujen kanssa.
Kok + Ps + rkp + KD + ahvenanmaa ja vihreät pärjäisivät hyvin
hajanaisen opposition kanssa. Varsinkin kun vasurien olisi
pakko puolustaa kreikkalaisia tovereita henkeen ja vereen,
meni sitten vaikka viimeisetkin kannattajat.
Lukkari tässä on pahiten merkannut väärin.
Uusia vaaleja se tietää. Echtfinnen voittaa aina.
Soini saa uuden hallituksen avulla kaikki tavoitteet läpi tekemättä itse yhtään mitään. Myhäilee vaan oppositiossa.
Soinin toiminta on niin loistavaa poliittista strategiaa,että kannattaisi eri mieltä olevien kuunnella vaan Soinia nöyrästi.
Soini on vaan poliittinen NERO!
Jos iso poika olisi pääministerinä, niin Suomihan olisi jo jättänyt EU:n, ottanut markan takaisin ja maahanmuutto olisi lopetettu. Eikös tuo ole ihan selvä asia?
On selvää on - Soini olisi antanut taivasosuutensa ruotsipakon mainitsemisesta hallitusohjelmassa.
Sivulause mamukritiikistä olisi säästänyt liki sata ihmishenkeä Oslossa.
Hallituksen linjanmuutos "kun ei takkia niin koetetaan saada liivit" on esitetty yhtä vakuuttavalla "trust me I know what I'm doing" -rintaäänellä kuin Gaddafin ilmoitus oman päämajan hylkäämisestä "strategisena päätöksenä". Tempoilevaa politiikkaa, jossa sisäpoliittisen kilven kiilloittaminen ja kansainvälisen pyllistelyn korjaaminen vuorottelevat säännöttömästi.
Ainoa lohtu taitaa olla, ettei mikään maa tunnu osaavan touhua sen kummemmin. Kansainväliset rahoittajat ovat sitten tuomarin roolissa ja tuomariston pisteet jaetaan lainojen hinnoittelun muodossa.
Kun vedotaan siihen, että muutkin vetävät kotiinpäin, ei ilmeisesti ole lainkaan hahmotettu sitä, että juuri kotiinpäin vedon hintaahan tässä maksetaan! EU on lirissä hyvin pitkälle sen vuoksi, että sillä on yhteinen raha jota käyttää kirjava joukko kotiinpäin vetäjiä, jotka eivät ole poliittisesti kyenneet sopimaan talouspolitiikan peruslinjauksista.
"juuri kotiinpäin vedon hintaahan tässä maksetaan!"
Niin. Joku muu veti kotiinpäin, ja suomalaiset maksaa. Kun ei kerran yhteisesti sovituista pelisäännöistä muut pidä huolta, miksi Suomen pitäisi?
Toistaiseksi vielä Suomi on itsenäinen valtio ja sisäpolitiikallakin on merkityksensä. Eduskuntavaaleissa kansanedustajat valittiin käsittääkseni hoitamaan ensikädessä Suomen asiaa, ei Kreikan tai EU:n. Eurovaalit olivat erikseen.
Suomalaiset ovat hommansa hoitaneet ja tässä kiitos. Tarinan opetus: Maksimoi oma etu, so what muista.
"Kun nyt moni on jo huolissaan siitä, mitä muut meistä ajattelevat - moisista häiriköistä - mitähän ne muut ajattelisivat, jos Suomi olisi lähtenyt suoriltaan luistelemaan koko Kreikka-paketista?"
Jokin tässä saa minut nauramaan maanisesti.
Taitaapa olla niin, että vain EURO bondit ja yhteinen EURO-maitten talousministeri on varteenotettavin vaihtoehto, jolla tilannetta voitaisiin hallita. Yksinkertaisesti päätöksien tekoon nykyjärjestelmillä menee liikaa aikaa ja aina jossakin on vaalit tulossa tai menossa. Hyvin menevillä mailla toki korot nousisivat jonkin verran mutta asiaa on tarkasteltava 10..30 vuoden aikajanalla. Jos tässä tilanteessa Suomella on vara jättäytyä ulos niin jäädään. Euroopan tulevaisuuden näkökulmasta tarvitaan vahva - vaikka 8 mahtivaltiosta koostuva rahaliitto. Siitä kyllä hyötyvät ulosjäävät maatkin (vrt. nykyisellään Ruotsi). Sitten on syytä muistaa että mm. Suomella ja Ruotsilla on satoja omistuksellisesti suomalaiskytköksessä olevia yrityksiä Keski - Euroopassa. Ne eivät sieltä mihinkään häviä - päinvastoin jos ja kun tilanne saadaan pidettyä hallinnassa. Mielilauseeni on edelleen " EU:n vakaus on paras takaus".
Toisin sanoen uskot vahavsti siihen, että velat maksetaan ottamalla lisää velkaa ja siirtämällä eräpäivää vuosisatojen päähän.
Valitettavasti velkaa joudutaan ottamaan velan päälle aivan kuten Suomessakin on jouduttu tekemään ja tehdään tälläkin hetkellä. Suomen velanoton kääntyminen toiseen suuntaan jo vuonna 2012 on laskettu talouskasvun varaan ja EU-alueen vakauteen ja kasvuun (= vienti Suomesta pysyisi nykytasolla). Jos ei usko EURO alueen pystyvän ratkaisemaan yhteistä ongelmaa, jatkuu myös Suomen velkaantuminen. Kaipaisin poliitikoilta vastausta kysymykseen entäs sitten? Soiniltakaan en ole havainnut ainoatakaan strategista näkemystä, miten toimittaisiin sen jälkeen kun ollaan Eurosta ja EU:sta irti. Ja miten aiottaisiin korvata supistuva vienti EU alueelle.
"Valitettavasti velkaa joudutaan ottamaan velan päälle aivan kuten Suomessakin on jouduttu tekemään ja tehdään tälläkin hetkellä."
Miksi näet tuon asian ehdottomana totuutena - minkätakia rahajärjestelmän ylipäänsä pitäisi toimia näin?
Soini on jo nyt Suomen tosiasiallinen arvojohtaja.
Jos Soini viitsisi kutsua sosiaalisen median kautta kansaa hallituksen vastaiseen mielensoitukseen Helsinkiin niin hallitus vaihtuisi Arabikevään tyyliin. Tosin syksyllä.
Ai että iso poika käyttäisi syvästi halveksumiensa muslimien menetelmiä tavoitteidensa ajamiseksi?
Jopa on lapsen uskoa Soiniin!! Enpä olisi luullut sitä näiltä palstoilta löytyvän mutta kaikki on näköjään mahdollista näissäkin kinkereissä.
En ymmärrä alkuunkaan tätä hössötystä. Jos Suomelle ei ole mahdollista antaa vakuuksia, niin miten se on mahdollista kaikille maille? Ei mitenkään!
Hallitus on nyt nurkkaan ahdistettuna, ja sillä on vain yksi vaihtoehto: Suomi jää Kreikka-tuen ulkopuolelle, koska hallituspuolueet eivät halua nostattaa perussuomalaisten kannatusta yli 30 prosentin...
Hallitus on koko ajan ollut täsmälleen samaa mieltä ja yhtenäisellä linjalla, enkä näe mitään syytä olettaa muutosta tapahtuvan. Jos Suomi ei saa vakuuksia, tukipakettiin ei osallistuta. Jos järjellinen vakuus saadaan, osallistutaan. Tuleeko tukipaketti sitten tai ei, ei ole Suomesta kiinni.
Kreikallahan on reaaliomaisuutta ihan hemmetisti, joten joku olisi tietenkin voinut jo Vanhasen hallituksen aikoihin kysellä, noudatetaanko perussopimuksia vai ei.
Miten olis valehtelu seuraavana manööverinä? Eikös hallitus voisi sanoa, ett siellä on nyt Akropoliksen osakekirjat Yrjönkadun panttilainaamossa, vaikkei mitään sellaista oliskaan tapahtunu. Ja sama homma kaikille Kreikan lainoittajakansoille?
Mielekkäämpää kysyä: Miksi Soini ei ole vallassa?
Vastaus: Ei uskaltanut ottaa valtaa vastaan. Enkä yhtään ihmettele. Nyt hän petaa naureskelemalla pohjaa uudelle äskeistä suuremmalle jytkylle. Sitä tuskin tulee, mutta jos tulisi, saisimme heittää hyvästit jo nyt epätodelliselle hyvinvoinnillemme.
Soinihan olisi tinkinyt lähinnä vain kansainvälisestä toiminnastamme. Olisimme siis nyt oman onnemme varassa. Ja kohta olisimme - saatamme joutua nytkin - Kreikan kaltaisessa tilassa, velkakurimuksessa.
Toisaalta haluaisin nähdä Timo Soinin ja perussuomalaiset todella tiukassa paikassa. Pelkkä kuvittelu ja usko ei tuolloin riittäisi.
Kyse ei todellakaan ole vain Kreikasta ja eurosta, vaan meidän kannaltamme katsottuna Suomesta ja sen tulevaisuudesta.
Miksi Soini petaisi pohjaa suuremmalle jytkylle jos pelkäisi valtaa?
"Soinihan olisi tinkinyt lähinnä vain kansainvälisestä toiminnastamme."
Kuten... ?
Aina 99:n kansanedustajaan asti puoluetuki kasvaa, mutta päätöksenteosta voi kieltäytyä rakentamalla sopivan kynnyskysymyksen.
Varaa pötkyn kasvattamiseen on siis vielä reilusti.
Tuo on vain oma villi veikkauksesi, että perussuomalaiset eivät edes haluaisi valtaa. Saa nähdä.
P. Raukko: "Soini ei ole tyhmä, toisin kun kannattajansa, vaan ymmärtää tämän kristallin kirkkaasti."
---
Tuntuu varmaan hyvältä jäädä "tyhmien kannattajien" kanssa toistuvasti altavastaajaksi?
Koska osallistun itse tähän "painiin", katson olevani jäävi toimimaan pistetuomarina.
Osoittaisin vai tyhmyyteni ryhtymällä arvioimaan kuka on alta-, ja kuka päältävastaaja.
P. Raukko: ihan hyvä periaate kyllä. Minä olen identifioitunut "tyhmäksi kannattajaksi", mutta pistän teksteihini linkkejä ja dokumentteja. Tosin niistä sitten tulen tehneeksi "tyhmän kannattajan" päätelmiä.
On sentään hyvä, että toinen osapuoli keskittyy jääviyteen ja vinoilee jatkuvalla syötöllä pelkkien mielikuvien kanssa. =)
E. Helander: "Toisaalta haluaisin nähdä Timo Soinin ja perussuomalaiset todella tiukassa paikassa. Pelkkä kuvittelu ja usko ei tuolloin riittäisi."
---
Tähän ei vissiin ole lisättävää? Pisteet sinulle nyt siitä, että pystyt asian myöntämään.
Toiveilla tosin on aina se riski, että ne toteutuvat. Suomi on ajautumassa kyllä todella tiukkaan paikkaan, harmiksesi ei vain Perussuomalaiset tai sen pj Timo Soini.
Todellista pään puskaan laittamista Helanderilta. Samaa jauhoi suvaitsevaisto ja media ennen vaaleja. Kuinka kävi? Ei kannattaisi aliarvioida rahvaan ajatuskykyä.
Vaaltiovarainministeri Jutta Urpilainen on vielä "työelämävalmennuksessa" ministerin töihin joten onkin odotettava jonkin aikaa, että hänkin pääsee sisälle ajatuksella siihen, miten ministeri tekee töitään ja mitä sanoo keskeneräisistä asioista.
Ministeriön kokenut virkamieskaarti olisi pitänyt olla hereillä ja sanoa ministerilleen, että käteisen rahan vaatiminen euromaiden avustettavalta ja lainoja sekä takuita tarvisevalta maalta oli tuhoontuomittu epärealistisena jo alunalkaenkin ja ei tulisi menemään läpi EU:n eurovaltioiden hallituksille. Mutta nyt kävi näin ja sen kanssa on vain elettävä. Uusi esitys tulee olla muiden maiden hyväksymä ennenkuin sitä tullaan julkisuuteen esittelemään.
No ehkäpä ministeriön kokeneet kehäketut antoivat Urpilaisen ihan tahallaan touhuta omin päin ja saada samalla pienen korkeakoulutuksen kansainvälisiin suhteisiin. Vai oliko Urpilaisella jotain kansainvälistä kokemusta, neuvottelukokemusta, talouskokemusta, EU-kokemusta, kokemusta?
Saksalainen, japanilainen, amerikkalainen ja Huusko kulkevat savannilla ja näkevät elefantin. Saksalainen miettii: "Miten saan tuon elefantin tekemään minulle työtä?" Japanilainen miettii: "Mitä ruokaa tuosta elefantista voisi tehdä?" Amerikkalainen miettii: "Miten tuo elefantti voisi ansaita minulle rahaa?" Huusko miettii: "Mitä tuo elefantti ajattelee minusta?"
Juttu jatkuu.
Huusko ainoana huomasi, että elefantti oli suuttumassa. Niinpä Huusko viisaana miehenä kiipesi puuhun, minkä jälkeen suuttunut elefantti polki jalkoihinsa saksalaisen, japanilaisen ja amerikkalaisen.
Huusko hautasi vainajat, ja tarjosi elefantille pähkinöitä, minkä jälkeen elefantista tuli Huuskon hyvä yhteistyökumppani.
Nytkö EU on norsu joka tahtoo polkea kaikki jalkoihinsa? Toisaalta, ei hullumpi vertaus siltä osin.
Siikalan jutut toki tunnetaan mutta tämä on kyllä jo suhteellisen avartava kommentti.
Pekka on siis sitä mieltä että hyvä yhteistyökumppani on sellainen joka eliminoi kaikki muut paitsi ne jotka sitä pelkäävät? Osallistuu vielä jälkien peittelyyn ja hoitaa tarjoilunkin. Tahdon myös oman Huuskon, viis siitä elefantista!
Lyhykäisyydessään lyhyt vastaus mm. otsikkoon.
Huusko> "Entä jos Timo Soini olisi nyt vallassa?"
Vastaus kysymykseen: Tilanne olisi nopeutunut merkittävästi. Paljon energiaa olisi vapautunut Euroopassa pohtimaan oikeita, järjellisiä ja euroopan kansalaisia huomioivia ratkaisuja. Ajassa yli vuosi ja rahassa laskematon hurja summa olisi säästetty kansallisvaltioiden veronmaksajien rahoja. Nyt on edelleen eliitillä pää tukevasti pensaassa ja liittovaltiomuumio kummittelee mielissä, ja rahaa palaa yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Vielä lukemattomien muidenkin lehtien otsikoidusta kaunasta, että Timo Soini muka riemuitsisi paketin nurin menosta. Olette te poloisia, kateellisia nysväreitä. Tosiasia tässäkin asiassa on se, että Perussuomalaiset viimeiseksi olisivat toivoneet tällaista välistä vetäjien tilannetta Euroopassa edes syntyvänkään.
Timo Soinia ja Perussuomalaisia on vaan täysin aiheetta kivitetty vaalien jälkeen niin hävyttömästi, että Soinin helpotus perustui ainoastaan siihen, että hänen ja puolueensa näkemykset ovat kaiken aikaa olleet ainoita oikeita valtakunnassa. Mitä tahansa 'raflaavaa' nyt tapahtuukaan, voidaan todeta Soinin roknoosin olleen oikeassa. ASioissa, jotka eivät ole suomalaisten vika, eikä varsinkaan Perussuomalaisten syy.
Moi, Markku Huusko!
Minusta, sinä ymmärsit väärin ne hierotut Urpilaisen/Kataisen ja Kreikan väliset keskinäiset tuki-lupaukset.
Suomen takuu ei ole 1,5mlr euroa, kun se on 2,3 mlr euroa.
1,4mlr€ - se on Suomen osuus koko Kreikka-lainasta.
Lainakorko on 65%. Suomi takaa 2,3mlr€ Kreikan puolesta.
Suomi ottaa lainaa 1,4mlr euroa Kreikkaa varten.
Kreikka saa samalta taholta lainaa 500mln€ ja luovuttaa ne Suomelle takaisin.
Siis, Kreikka saa Suomelta ainoastaan 1,4mlr€ - 0,5mlr€ = 0,9mlr€
Siis, tänään Kreikka kykenee muuten saamaan 0,5mlr€ luottoa.
Ja oikea Kreikan "elintärkeä avun tarve" on 0,9mlr€ - 0,5mlr€ = 0,4mlr€.
Jos lasketaan Suomen omalla luottokorolla 2%:lla, niin tulee:
0,4mlr€ + 2% = 0,408mln€. Sen suuruiset Suomen todelliset Kreikka tukipaketin kulut olisivat, jos Suomi ottaisi omaan nimeensä Kreikkaa varten lainan vapailta markkinoilta, vaikka kreikkalaisen varallisuuden turvissa.
Huijaus on suurluokka: 2,3mlr€ - 0,408mlr€ = 1,892mlr€. Sen verran on suunniteltu lypsäämään lisää irti Suomen veronmaksajilta, ja Suomi on vedetty väärään, sille ei kuuluvaan 65%:n korkoon.
Oikeastaan, lypsätään kaikki 2,3mlr€ koska Kreikka ei tule ikinä maksamaan Suomelle takaisin lainojaan. 65% lainakorolla lähetetään ainoastaan itsemurhaan - ei yksikään taloustieteilijä pystyisi väittämään, että sellaisesta korkokiskonnasta uhrilla on olemassa rehellinen pääsy pois.
Tässä täytyy todeta, että Suomen nimessä Urpilainen/Katainen lupautuivat ei itselleen kuuluvaan AAA-luottoluokitusmaana 2% korkoon, mutta 65% korkoon. Sellaisen koron edestä, luulisin, mikä vaan pankki antaisi Kreikalle lainaa, erikoisesti, jos Kreikka esittäisi kunnon takeita, eikä tarvitsisi silloin vetää velkakierteeseen mukaan myös Suomea.
Silloin, omaan vastuun nojaten, Kreikan kulut olisivat yhteensä:
0,9mlr€ + 65% = 1,485mlr€. Siis, noin ne samat 1,5mlr€, mitkä vaaditaan nyt Suomelta.
Mutta siihen ei tyydytty, ja sen päälle laitetaan vielä yhden korkokierren, 65%:n suuruisena, ja 1,5mlr€:sta tehdään 2,3mlr€:a. Eikö ole hyvä pisnes?
Jos pankit eivät luota yhtääkään siihen, että Kreikka meinaa maksaa velkansa takaisin, niin että jopa 65% korko ei kelpaa pankeille - siis Kreikka on täysin pankrootti - niin minkä vuoksi sitten me menemme takaamaan 2,3mlr€:lla sellaista unionin kumppania, joka joutui talousvaikeuksiin sen vuoksi, että vuosikaudet huijasi EU:ta, toimittamalla vääristetyt, kaunistetut raportit omasta talouskehityksestään, eikä paljastanut vielä ajoissa, että heidän koneisto ei pyöri, mutta otti vaan koko ajan uusia ja uusia velkoja, yhä korkeammalla ja korkeammalla korkoprosentilla? Kreikka sitten ei alunperinkään luottanut Unionin jatkuvuuteen ja halusi vain pikaisesti lypsätä EU:lta erilaisten tukien muodossa sen verran rahaa, kuin vain ehtii.
Jos uusilta EU:hun valtio-pyrkijöiltä vaaditaan tiettyä talouskehityksen tasoa, miksi se vaatimus ei toimi jo jäsenyyttä nauttivien valtioiden kohdalla? Minusta, saa sanoa Kreikalle, että mene ottamaan opiksi tulevasta kurjuudestasi, ja kun osaat hoittaa talouttasi täsmällisesti, niin sitten palataan asiaan.
Tänään olen varma, että koko puhelu lainapaketista Suomen osalta saa lopettaa ilmeen tulleiden seikkojen johdosta. Ainoastaan, miten voimme tulla vastaan - ostamalla merenrantalomakohteita Kreikan valtiolta 400 - 900mln eurolla ja pyörittämällä ne omilta turisteiltamme saaduillaa tuloilla.
Lisää mielipiteestäni löytyy allabergh Puheenvuorosta, 22-23.08.2011, "EU:n mittainen korkokiskonnan operaatio".
Ei anna periksi Jutta Urpilainen.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/urpilainen_vakuudet_u...
Jos hän sittenkin tietää mitä tekee, on hän todella ovela. Alun perin huhtikuussa vakuusvaatimus näytti Erkki Tuomiojan keksimältä diplomaattiselta kiertotieltä sanoa ei tukipaketeille. Politiikassa on näemmä kaikki mahdollista...
Suomi on pieni maa,
Euroopan Unioniin me kuulutaan,
ollaan siellä tasa-arvoisia niin,
kuin veljet keskenään.
Huusko: "Sen tien päässä olisi ihan toisenlainen EU-paitsio, kuin mitä tästä vakuushässäkästä seuraa."
Ja mistähän sinä sen tiedät millainen paitsio siellä olisi? Et mistään.
Ei kannattaisi ennustella, kun siihen ei sinulla selvästikkään ole mitään taipumuksia ja lahjoja. Keskity raportoimaan vain se minkä tiedät ja mikä on faktaa. Lopeta vihapuheesi Soinia ja perussuomalaisia kohtaan. OK?
Jos lehmät lentäisivät ja Timo Soini uskaltaisi osallistua poliittiseen päätöksentekoon, se olisi suuri voitto degrowth-liikkeelle.
Vieläkös muuten Vihreiden pj lentää joka viikko Ruottiin ja takas?
Kyllä sinäkin niitä perusteltuja mielipiteitä olet nähnyt, mutta ilman henkilökohtaista avustajaa et ole niitä vaan tunnistanut.
"Kyllä sinäkin niitä perusteltuja mielipiteitä olet nähnyt, mutta ilman henkilökohtaista avustajaa et ole niitä vaan tunnistanut."
Ovat tainneet olla aika heiveröisiä perusteluja jos niitä kahden ihmisen voimin joutuu etsimällä etsimään...
Henkilökohtaisen avustajan tarve ei synny väen vähäisyydestä...
Kiinalaiset, venäläiset ja arabit odottavat kieli pitkällä, miten solmuun Eurooppa saa itsensä ja tulee sitten noukkimaan rusinat pullasta pilkkahintaan. Tätä hamuavat kaikki idiootit suureen ääneen, ja pahimmassa tapauksessa saavat myös tahtonsa läpi. Siinä onkin sitten jytkyä kerrakseen.
Juuri sitähän tässä yritetään estää, lopettamalla ajoissa tämä pelleily. Antaa jenkkien ja muiden talousmahtien hävittää varallisuutensa mainitsemillesi tahoille. Me keskitytään pistämään julkinen talous kuntoon, karsimalla turhat byrokratiat ja laittamalla velkahanat kiini.
>> Voitteko kuvitella jonkun muun maan median itkevän sitä että maan hallitus yrittää neuvotella maalle edulliset lainaehdot? Tähän ei pystyne edes Ruotsin lehdistö. >>
Loistava kysymys! Lue se huolella ja pohdi asiaa.
Jaaha, jaaha. Nyt siis moititaan Soinia siitä hän on ollut kokoajan oikeassa. Alkaa olla jo patologista eräiden Soini-viha.
Soinin olisi pitänyt olla vallassa (pääministerinä) vuosina 95-99. Nyt saisimme seurata tätä brysselinruplan hajoamista Ruotsin tavoin sivusta.
Kuka muistaa vielä ajat kun kiljuttiin pää märkänä miten junttia on vastustaa tukipaketteja? Se oli sitä aikaa kun kaikki EU kriittisyys oli tuulahdus 50 luvun impiwaarasta.
Kyllä ainakin minä veikkaisin, että Timo olisi ottanut jo aiemmin asioihin rehellisen putkimiehen asenteen. Ensin tarkkaa tutkintaa.
Eli Timo olisi selvittänyt ensiksi Euroopan velkojen verkostosta ainakin seuraavat perusasiat. Tekstiselostein ja selventävin kaavioin varustettuna:
1. Kuka lainasi Euroopassa alunperin kenellekin?
2. Kuinka paljon ja minkälaisin sopimuksin sekä vakuuksin?
3. Miksi vakuudet eivät riittäneet? Mihin lainatut varat lopulta menivät?
4. Kenelle nämä nyt vapaana vellovat euromaiden tuet lopulta päätyvät?
5. Ajetaanko jättitukien piiriin koko ajan sinne kuulumattomia velkoja?
6. Miten takuuvelkojen takaisinmaksua voi seurata?
7. Euromaiden valtapuolueiden ja niiden edustajien vaalirahoittajat koko 2000-luvulta?
8. Mihin yksilöityihin lakeihin tai juridisiin sopimuksiin Suomen loputtomalta tuntuva roikkuminen tässä jatkuvasti pullistuvan eurokuplassa pohjautuu?
9. Ketkä henkilöt käytännössä euron pelastustehtävää hoitavat? Suomessa? EU:ssa?
10. Ovatko muut euromaat joutuneet muuttamaan perustuslakejaan Suomen lailla?
Tausta kohta numerolle 10 netistä hakusanasetillä:
HE 60/2010 toimivalta 94§
Nämä perustiedot saatuaan Timo olisi kertonut meille avoimesti; mikä tilanne euromaissa on, miten ja keiden toimesta nykyiseen tilanteeseen on jouduttu?
Muuten. Mikä on rehellisen putkimiehen asenne?
Käsittääkseni rehellinen putkimies kertoo aina, milloin paskaa ei kannata enää korjata. Se jos mikä vaatii nykymaailmassa ammattitaitoa ja oikeaa asennetta. Palkanmaksajaa eli asiakasta voi kusettaa perinteistä työkäsitystä toteuttavissa tehtävissä vain kerran. Mikähän mahtaa olla tilanne politiikassa ja finanssialalla?
Hyvä Petri, tähän ei ole kyllä mitään lisättävää!
Niinhän se menee - eliitti sokeutuu akateemisen näppäryytensä kiemuroissa.
Sahurit ja taksikuskit ovat paremmin perillä asioista. Kyllä sen kuulee
kauppajonossa, junassa ja bussipysäkillä. Pian vaan ne uudet vaalit niin
minäkin pääsen äänestämään persua.
_________________--
Kertaus on oppimisen äiti Raukollekin.
Sakut teki toisen maalin muuten juuri :(
Olisko Joukolla atsalea, kun ei muistanut että laittoi jo tämän kommentin tuonne ylemmäs...
Kunhan pääsisimme samaan tilanteeseen kuin Ruotsi: pois maksamasta muiden velkoja. Tämä edellyttäisi omaa valuuttaa tai euroon kuuluvien maiden supistamista EU:ssa.
Näin olen asian ymmärtänyt.
Viimeisimmässä Kuntalehdessä oli 16.8.2011 kello 16.00 päivitetty tieto valtiomme velasta.
Se oli 80 691 550 170, 28 euroa.
Meitil jokasel suomalaisel on jo yli 15 tuhat euro velkka!
Ja niin kuin tässä ei olisi vielä kyllin, on myös moni kunta sangen velkaantunut. Omalla kotikunnallani on velkaa kohta yli 6000 euroa per kuntalainen, eikä kyse ole edes mistään kriisikunnasta.
Kun iso poika pääsee valtaan, niin kaikki velat nollataan, ja alkaa uusi huomen ilman huolen häivää.
Tukipaketilla ostetaan äänestäjätyytyväisyyttä Presidentivaaleihin.Vakuuksilla sitä pohjustetaan.Ellei Presidentinvaalit olisi kohta lähellä,ei mistään velkavakuuksista neuvoteltaisi.On se sen verran kovan luokan peliä.
Ei kansa enää usko noihin vakuuksiinkaan.Nämä tukipaketit ovat sosiaalitukia hieman parempiosaisille.
...ja ilman tukipakettia huono-osaisilla vasta huonosti menisikin. Kenen luulet maksavan viulut yhteiskunnassa noin ylipäätään - persuluusereidenko?
Onko salkkus vireessä ? Kyllä se tukipaketein taas saadaan näyttämään vireiseltä vähän aikaa.
Sinä olet luusereista suurin.Tuo ylimielisyys on jo kosttautunut ja tulee kostautumaan lisää.
Suuri joukko ihmisiä on jo tottunut köyhyyteen eikä heillä siinä mielessä ole hävittävää.Tulee sinunkin vuorosi tinkiä elintasostasi-Bilderberg kiittää kolehdista,jonka olet antanut,luuseri.
Mites FIM muuten? Onko osakepuntarit taas punaisella, kun niin tarmokkaasti pitää yllyttää zombeja tukipaketteihin kiinni? =D
Usko huviksesi-tukipaketein kerjäät itsellesi sosiaaliapua meiltä-kansalta.
Usko huviksesi,siellä EU:ssa on isommat herrat kuin sinä-vaikka suuri herra oletkin-jotka päättävät siitä,saatko voittoa sijoituksillesi vai et.
Ja usko huviksesi,he eivät ole huolissasi rahastasi,vaan siitä,kuinka he pärjäävät aasian kanssa.Aasian talous on Plus +++.
Alko Raoul Konnosta hävettään niin paljon,että muutti nimensä G Gekoksi.
Ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeään.
"Entä jos Timo Soini olisi nyt vallassa"
Tuskin asiat olisivat sen huonommin kuin nyt.
Ensin Katainen ja Urpilainen sössivät ja sitten pelotellaan Soinilla.
Kova on yritys johdattaa syyttävät katseet pois syyllisistä.
Juuri tämä "persut sitä ja Soini tätä" -tuubaa tulee tuutin täydeltä. Täynnä mielikuvia ja tunteenpurkauksia ja kovin usein ilman ainoatakaan faktaa.
Totuus on se, että paljon huomiota saanut suomalainen ministerikaksikko on tekemisillään aiheuttanut todellisen umpikujan. Pistin blogiin nipullisen tosiasioita, enkä usko että pekkaraukot tai esahelanderit niitä ymmärtää, he ovat vain manipuloitavissa jos jonkinlaiseen tunnepitoiseen vaahtoamiseen.
Ajattelutaidottomille voidaan syöttää esimerkiksi shorttikiellot. Shorttaajat ovat seuraus, ei syy.
Parivaljakko on toiminut loistavasti.Suomen ei tarvitse sijoittaa Kreikkaan enää senttiäkään. Sillä ovatko teot tahattomia vai harkittuja, ei ole veronmaksajan talouden kannalta minkäänlaista merkitystä.
No asiahan on näin. Mediakakarat puhuvat siitä, että "meidät on maalattu nurkkaan". Meidät on maalattu ulko-ovelle. Nyt saavat keskieurooppalaiset miettiä, vedämmekö oven kiinni.
Euribor ja Eurepo korkojen eron kasvu viestittää uudesta talouskriisistä. Valitettavasti nykyinen tapa hoitaa pankkisektoria syö kansallisvarallisuutta ja velkaannuttaa valtiot - lisäksi se lähinnä ostaa lähinnä aikaa, ei ratkaise euron rakenteellisia ongelmia. Näitä rakenteellisia ongelmia ovat muun muassa eri riskitasoja ja vientipainotuksia omaavien maiden yhteinen ohjauskorko sekä valuutan arvo.
Viime hallituskaudella Jyrki Katainen totesi, ettei talouskriisi koske Suomea; Jyrki kuitenkin joutui toteamaan olleensa väärässä.
Ensimmäisen Kreikka-lainan piti hallituksen mukaan olla rahoitusjärjestelmän turvaava interventio, jolla estetään muiden EMU-maiden maksuvaikeuksiin joutuminen - kuinkas kävikään?
Irlannin pankit olivat stressitestien mukaan, muistaakseni kesällä 2010 hyvässä kunnossa. Jyrki oli tyytyväinen - vaan jälleen joutui pettymään.
Pankkien pääomitus, joka aiheuttaa kiistatta moral hazardia, tulisi tehdä kansallisesti; Saksan, Iso-Britannian ja Ranskan valtioiden tulisi korjata pankkisektorinsa, mikäli he kokevat siihen tarvetta. Ei suomalaisten.
Muun muassa Kreikka ja Portugali eivät olleet jälkikäteen maksukyvyltään niin vahvoilla kuin vielä joitain vuosia sitten arveltiin. Kyseiset maat eivät täytä EMU-alueen standardeja. Lisäksi niin alijäämäinen vaihtotase kuin vaikkapa Irlannilla on lähestulkoon mille vain pienelle valtiolle taloudellinen via dolorosa.
By the way, yleensä lainan vakuuden pitää olla huomattavasti suurempi kuin 20% lainatusta. Lisäksi vakuuden reaaliarvoa tulee syömään EKP:n aloittama setelirahoitus: inflaatio on pilvissä.
Kauppatieteiden ylioppilas Pekka Tiusanen
Libor-OIS repeää niin ikään.
Euroopan pankit ovat pääsääntöisesti niin rutkasti alipääomitettuja, etteivät Saksa, Ranska ja Yhdistyneet Kuningaskunnat niitä pankkejaan pysty yksin tervehdyttämään.
Virhearvioksi osoittautuu kyllä sekin, että jonkun Suomen AAA-luokituksen turvin se voitaisiin tehdä.
Meidän mittaluokka on miljardi tai kaksi, pankkien tarpeista puhuttaessa pitää käyttää suuruusluokkaa "satoja miljardeja".
MUOKKAUS: unohtui laittaa eilen löytämäni tuoreempi linkki.
New York Times: "But some critics say that level of capital is still inadequate if there is another major crisis, especially for very large or interconnected banks that would spread destruction throughout the system if they failed."
http://www.nytimes.com/2011/08/26/business/global/gaps-remain-in-girding...
Saksalaisessa keskustelussa vakuuksista on käytetty nimitystä Finnen-Rabatt. Persujen nimenmuutoksen jälkeen Soini voisi tarttua hetkeen ja vaatia vakuuksia kaikille euromaiden oppositiopuolueille. Mikä komea lähtölaukaus hänen EU-presidentinvaalikampanjalleen!
Ei Soini mihinkään presidenttivaalitouhuun lähde mukaan, ei Suomen sen enempää kuin EU:kaan. Mies on sen verran tarkka omasta hipiästään, että kun vain hopeaa on tarjolla, se ei kelpaa hänelle. Hän on kuin ravipeluri, joka tappioita pelätessään pelaa etukäteen varmoja voittajia ja niillekin ostaa vain sijalapun. Ei Soini näillä näytöillä voi pärjätä kuin vain kakkoseksi tai jopa huonommin.
Mitä KUN Katainen on vallassa? No, eurooppalaiset kansat saavat lisää maksettavaa. Eiku sehän olikin niin, että saavat kantaa lisää vastuuta:
http://www.telegraph.co.uk/finance/financialcrisis/8723588/Greece-forced...
Meidän tulee ehdottomasti pysytellä tässä eurokerhossa ainakin siihen asti, että saadaan joka iikalle vähintään parisataatuhatta euroa henkilökohtaista vastuuta kannettavaksi. Sitten vasta otetaan se pakoitettu ero.
Ei omien etujen ajaminen ole häiriköintiä, ei Ruotsille, ei Saksalle, ei Ranskalle. Miksi se olisi sitten häiriköintiä, kun Suomi niin tekisi?
Törkeää väittää oman kansallisen edun tavoittelua häiriköinniksi, vain koska haluat mollata niitä, jotka pyrkivät ajamaan meidän (veronmaksajien) asiaa, eikä suurten keskieurooppalaisten pankkien etua.
Tässä vaiheessa Timo myös avaisi seuraavan jytkyjen jytkyn avoimeen tarkasteluun.
Haluavatko suomalaiset todellakin, että Suomen liittäminen Natoon ja EU-liittovaltioon hoidetaan perustuslain "uudistamisen" eli HE 60/2010 kautta? Salatusti ja vakaan harhautustoiminnan kautta?
Ilman kansanäänestystä....Ilman julkista keskustelua...
Kovia väittämiä. Vaan onneksi avoimessa ja länsimaisessa demokratiassamme avoin internet toimii. Ainakin toistaiseksi.
Taustat netistä hakukoodilla - HE 60/2010
tai tästä hyvien uutisten tietopaketista:
Eduskuntavaalien 2011 rakettipaketti on valmis!
Lähetetty huhtikuu 8, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
"Kaikkien äänestäjien kannalta. Hyvä uutisia 25 kappaletta. Olkaa hyvät.
Maistijaisiksi suosittelen lukemaan Hyviä uutisia numero 7:n, joka käsittelee perustuslain “uudistamiseen” HE 60/2010 liittyvän maanpetosulottuvuuden."
http://suomi2017.wordpress.com/2011/04/08/eduskuntavaalien-2011-rakettip...
Myönnetään. 40 prosenttiin pamahtava kannatus tätä kautta tulien on vaikeasti hallittava asia myös Timolle. Katulähetystyöhön lähteviä suomalaisia on käsittääkseni käytännössä katsoen mahdotonta pysäyttää...
Paf, paf... olipas uni...Eihän meillä sentään näin kieroja päättäjiä ja valtamediaa voi olla...???
Kansan valtaa pidetään aina hyvänä. Saanen olla erimieltä!
Miten kansa olisi asiantuja kaikessa?
Mitä jos tulevaisuuden suomalainen onkin erimieltä?
Pitäisikö sitten toimia villien veikkausten varassa siitä, mitä tulevaisuuden suomalainen sanoisi? Vai diktatuuriko olisi ratkaisu?
Häirikkö menneisyydestä reilun 3 kk takaa:
"- Irlannille ja Portugalille annettujen takauksien yhteissumma on 1,9 miljardia euroa. Lisää vastuita ei voi tulla, koska emme jatkossa edes harkitse lainatakuiden myöntämistä ilman täysimääräisiä vakuuksia, Katainen toteaa tiedotteessa.
- On oikeastaan turha puhua isommista teoreettisista miljardimääristä, koska täysimittaiset vakuudet rajaavat vastuumme tuonne alle kahden miljardin. Se kaksi miljardia on oikeastaan ainoa luku, joka tavallisen suomalaisen kannattaa muistaa, valtiovarainministeri jatkaa."
Julkaistu: 17.5.2011 18:32
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/112210-katainen-sopi-takauksille-katon-”muistakaa-tama-luku”
Timo Soini ON JO vallassa, ja käytännössä ohjailee koko valtakunnan politiikkaa harmaana eminenssinä.
Sivujuonne/yleinen kysymys: France24 uutiskanavan "debate" osion jakso: "going for broke, could austerity trigger a return to recession" ei suostu näkymään mobiililaitteessa. Ei ainakaan tässä mun komuutissa.
Näkyykö esim. Huuskon pc:llä?
Oma vista nimittäin lensi ihan yllättäen seinään tossa.

Kommentoi 159 kommenttia