Markku Huusko

Paavo Väyrynen on hyvin lähellä ihmettä

Tein eduskuntavaalien 2011 alla jutun Uuteen Suomeen siitä, että Paavo Väyrynen (kesk.) on putoamassa eduskunnasta. Kun se sitten huhtikuussa oikeasti tapahtui, oli olo ennusmerkeistä huolimatta epäuskoinen. Eihän Väyrynen, pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri, suomalaisen politiikan ikiliikkuja, voi jäädä politiikan ulkopuolelle.

No eipä. Heti kesällä Väyrynen kävi vastahyökkäykseen. Keskustan sisäisen kieltäytymisleikin jälkeen tuo monen omankin karsastama mies huudatti itsensä hämmennyksen keskellä presidenttiehdokkaaksi. Pelkästään ehdokkuus oli suomalaisille politiikan asiantuntijoille yllätys.

Eikä hänen mahdollisuuksiinsa presidentiksi uskonut vielä syksyllä 2011 käytännössä kukaan, tuskin edes hän itse kaikesta näytellystä yli-itsevarmuudesta huolimatta. Syys-lokakuussa 2011 Timo Soinikin (ps.) oli gallupeissa vielä kaukana edessä.

Maratonkampanja tuotti kuitenkin tulosta. Hääräily turuilla ja toreilla sekä verkossa näkyi marraskuusta alkaen myös kyselyissä. Sitten pamahti: viime viikonloppuna hän veti Ilta-Sanomien gallupissa yhdessä toisen tähänastisen yllättäjän, Pekka Haaviston, (vihr.) kanssa reippaasti pesäeroa Soiniin  ja ex-pääministeri Paavo Lipposeen (sd.).

Väyrynen 13 prosenttia, Haavisto 12 prosenttia, Soini 9 prosenttia, Paavo Arhinmäki (vas.) 7 prosenttia ja Lipponen 5 prosenttia, näin sanoo IS:n gallup, jossa on otettu huomioon valintansa tehneet kansalaiset.

Väyrysen ja Soinin väliä on jo 4 prosenttiyksikköä. Kaikista virhemarginaaleista huolimatta täytyisi tapahtua ihme, että Soini menisi enää ohi. Väyrysen todennäköisimmäksi uhkaajaksi on jäänyt Haavisto.

Pekka Haaviston kampanja on ollut nousujohteinen parista kämmistä huolimatta. Hän tyri käsittämättömästi Helsingin Sanomien kasvoleikissä, mutta pysyi kansan silmissä uskottavana ehdokkaana. Puoliso on toilaillut, mutta sitäkin päästiin selittelemään MTV3:n Korkojen kera -ohjelmassa viime perjantaina.

Ilta-Sanomien viikonlopun gallup, joka on siis poikkeuksellisen uskottava mittaustapansa vuoksi, antaa Sauli Niinistölle (kok.) lähes 50 prosentin kannatuksen. Oli vastassa sitten Väyrynen tai Haavisto, olisi Niinistö kakkoskierroksella edelleen murskaavan ylivoimainen.

Nyt onkin hyvin mahdollista, että toista kierrosta ei edes tarvita. Tätä en pitänyt vielä vähän aikaa sitten lainkaan todennäköisenä. Julkaistuissa gallupeissa ei tosin vielä näy viime torstaina Ylen tv-tentissä esiin tullut Niinistön jyrkkä suhtautuminen laittomiin lakkoihin. Ay-liikkeen piirissä tuota laittomuuden lajia ollaan varsin halukkaita puolustamaan.



Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän eduskunta kuva

Vaihtoehtoni olivat Väyrynen ja Soini. Seuraavat haastattelut saivat minut Soinin kannalle.

http://eduskunta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94148-aanestin-timo-soinia-num...

Jytky on saatava hajalle, kostilla millä hyvänsä?
Eu-kriittiset voimat kahteen leiriin ja toiselle kierrokselle kaksi eu-myönteistä hallituspuolueiden edustajaa.
Joka väittää,ettei tämä ole valtaapitävien mieleen ja heidän tavoitteensa, puhuu potaskaa!
Nyt viimeinen viikko, kun jaksetaan rummuttaa vielä Väyrystä vastaan, niin pelihän näyttää, liiankin selvältä! Mukavasti ykkösuutiseksi nousi nuorisosäätiön ja keskustapuolueen vaalirahasotkun oikeuskäsittelyn alkaminen?!

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Ja tämä Huuskon blogihan ei tietenkään ole mikään yritys vaikuttaa:))

http://kaijaolinarvola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94205-alaston-apina

(Helena, et sitten Markun naamaa ryhtynyt kommentoimaan:)

Eihän siinä näy näkymää pilaavaa numeroa?!

Käyttäjän PappaPietari kuva

Hyvä Markku! Kerrankin olet jaksanut miettiä ennenkuin alat kirjoittaa. Asiaa koko kirjoitus.

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Soini ihmetteli minulle Mediakeskus Lumessa 29.11.2011 CMI:n tilaisuuden yhteydessä, kuinka gallupnumerot vain tahmaavat. Hän sanoi samassa yhteydessä, että täytyy "jyrkentää lyriikkaa". Ehkä hän on toiminut näin, ehkä ei, mutta henkilökohtainen kannatus ei ole kohentunut. Väyrynen on ollut kansalaisten silmissä uskottavampi presidenttiehdokas, mikä on viime kevään keskustaromahduksen ja perussuomalaisjytkyn jälkeen hyvin mielenkiintoinen ilmiö.

Käyttäjän harmaasusi kuva

Voisitko Markku tarkentaa hieman tuota:
"...poikkeuksellisen uskottava mittaustapansa vuoksi"?

- Mihin tuota em. mainitsemaasi voisi tavallinen
rupusakkilainen verrata?

- Millaisia luotettavuuskategorioita noista
gallupeista ylipäänsä löytyy?

- Onko kaikenhajuiselle rahalle aina aivan
erityisen sopiva ja suunniteltu tarkkuusluokka?

ystävällisesti,

supizeniläinen kotiäiti, Harmaasusi™

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Tarkoitan sitä, että mukana ovat vain kantansa ilmoittaneet. Vaikka loput eivät olekaan yksi yhteen nukkuvien kanssa, on mittaus etenkin tässä vaiheessa loppusuoraa hyvin tilannetta kuvaava.

Käyttäjän Hermiitti kuva

Mikä on laiton lakko? Onko se italialainen lakko?

Lipponen tulee ja jyrää vielä kaikki gallupit nurin!

Käyttäjän artoluukkanen kuva

Kävelin lauantai-aamuna kauppaan ja juttelin 3 saman kadun isännän kanssa (tekivät lumitöitä). Kaikki olivat sitä mieltä, "...että se se Haavisto on yllättävän hyvä..." mutta jokin panee vastaan sitä äänestää. Vaihtoehdot olivat sitten Niinistö ja Väyrynen. Kovasti epävarmuutta vielä. Tämmöinen gallup Järvenpäästä.

Eiköhän vastahakoisuuden syynä ole se "eräs tunnettu". Mieluummin minäkin teen puoli päivää lumitöitä kuin käytän minuutin Haaviston äänestämiseen.

Jos Pekka Haavisto olisi siviilisäätystatukseltaan lapsiperheen isä, ajettaisiin muutaman viikon kuluttua Mäntyniemen autotalliin Kuplavolkkari.

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Kolme emäntää olisi todennäköisesti vastannut aivan toisin...

Käyttäjän moro kuva

Minä äänestän Paavo Väyrystä, vaikka en ole kepun kannattaja.

Väyrynen on ehdokkaista kokenein,- ja taitavin.

Vain Väyrysellä on mahdollista haastaa rikkaiden ehdokas, Sauli Niinistö. (kok)

Vain Väyrynen kykenee peittoamaan Niinistön toisen kierroksen kahdenvälisissä väittelyissä.

Sauli Niinistö tulee tuntemaan olonsa tukalaksi, kun hän asettuu Väyrystä vastaan kaksintaisteluun.... Väyrynen voittaa joka erän.

Sitä en sano, riittääkö se presidentiksi valintaan asti, mutta Sauli Niinistön hän riisuu alastomaksi,- ja asettaa naurunalaiseen valoon.

Väyrynen ei tule antamaan Niinistölle mahdollisuutta käyttää tyyliään, eli olla vastaamatta mihinkään kysymykseen suoraan. Väyrynen pakottaa hänet siihen,- ja siinä romahtaa Sauli Niinistön myyttinen maine, joka ei perustu oikeastaan mihinkään.

Käyttäjän ilkkapellervo kuva

Äänioikeutettuja rikkaita on Suomessa alle 2 %, eikä ne edes äänestä, koska heidän sinunkin kateuden kohteena olevan rikkauden kannalta on aivan sama kuka on presidenttinä. Samoin meidän muidenkin kannalta.

Käyttäjän moro kuva

Ilkka,- ja kannatusjäsen Taavi.
Kaikki ei ole kateutta, joka kateudeksi väitetään.

Minä en ole kateellinen.

Väärä paikka. Katso alaspäin.

Ovatko kaikki Väyrysestä vouhkaavat unohtaneet millainen mies hän OIKEASTI ON? Hän on vakavissaan sitä mieltä, että hän EI OLE KERTAKAAN OLLUT VÄÄRÄSSÄ MISSÄÄN ASIASSA. Claes Anderson(Vasemmisto liiton silloin pj ja presidentti ehdokas enkä tiedä miten hänen nimensä kirjoitetaan sorry) muisteli radio ohjelmassa, että kun hän oli ehdokkaana 90 luvulla Väyrysen kanssa Presidentiksi niin he kerran sattuivat saunaan yhtä aikaa ja Väyrynen hetken pohdittuaan kyseli Clasulta että kun tämä on psykiatri, niin miksi osa ihmisistä pitää hänestä kovasti ja osa vihaa? Clasu oli yllättynyt mutta esitti Väyryselle kysymyksen, että voisit aloittaa maineesi parantamisen siitä että tunnustaisit olleesi edes yhdessä asiassa väärässä. No Väyrynen hetken mietti ja kertoi sitten, että kyllä minä vähän aikaa sitten mietin että mahdoin olla yhdessä asiassa väärässä, mutta kun tarkistin en ollutkaan. Vaikka tuo kuulostaa vitsiltä, niin valitettvasti kuvaa Väyrystä paremmin kuin hyvin. Hän on minun mielestäni selvä narsistisesta persoonallisuus häiriöstä kärsivä mies joka ei ansaitse olla presidentti. Ihan kylmät väreet menevät minun selkäääni pitkin kun ajattelen häntä. Valehteleva neuvostoliiton kätyri ja Kekkosen ajan jäänne.

HERÄTKÄÄ JO UNESTANNE! Väyrynen on vain vitsi !

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Ei se, että sinä yllyt huutamaan tilannetta miksikään siitä muuta, että nyt valitaan Suomelle presidenttiä. Ja Paavo Väyrynen on tähän tehtävään sekä sopivin että pätevin. Hänellä on pitkä kokemus ulkopolitiikasta ja siksi hän on paras.

Kaija Irmeli,

Väyrynen on jäänne menneiltä ajoitla ja voit olla varma, että Suomen kansa tulee sen tajuamaan eikä tämä Väyrysen uusi stailattu look peitä tosiasioita alleen eli sitä tosiasiaa että Väyrysellä on oikeasti osa muumeista kateissa. Kukaan terve ihminen ei väitä että olisi ollut aina oikeassa. Se kertoo Väyrysestä todella paljon ja hänen narsistisesta sekä sairaasta mielestään. Herää sinäkin todellisuuteen ja lakkaa haaveilemasta Kekkosen aikaa takaisin.

:)

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Suomalainen yhteiskunta kukoisti Kekkosen aikana. Silloin luotiin pohjoismainen hyvinvointivaltio myös Suomeen. Nyt siitä on enää jäljellä muisto vain. Ilmeisesti sinun tahtosi on toteutunut.

Kekkosen suurimmat ansiot olivat ulkopolitiikassa. Hyvinvointi syntyi vasemmiston työllä ja vaatimuksilla.

Väyrysellä on toki pitkä kokemus. Myös musta kirja lienee pitkä - sen näemme vaalien jälkeen. Menneen maailman mies.

Itse kuuntelin, miten hän ulkoministerinä huumorinomaisesti latoi ulkomaisille sijoittajille sellaisia uhkakuvia Suomesta ettei varmasti tullut latin latia. Tämän oli toki jo 90-luvun alussa.
Yksi profetioista oli, että koulutetut suomalaiset muuttavat pois maasta.

Harva enää muistaa lehmänkauppoja Neuvostoliiton kanssa, hänen Kekkoskompleksiaan. Brysselissä tätä suuruutta ei ole huomattu. Nyt tuntuu olevan vuorossa lehmänkaupat Ruotsin suuntaan. Mennyttä maailmaa.

Harva muistaa syytä edelliseen ihmeeseen: Rehn pudotti Väyrysen. Sen takana oli vastustus Väyrystä kohtaan, ei mikään muu.

Käyttäjän arhikuittinen kuva

Väyrysen phdinta siitä, että Koulutetut suomalaisethan voivat lähteä Suomesta, on vieläkin täysin mahdollinen skenaario jos esim. katuväkivalta ja koulukiusaaminen räjähtää käsiin.

Käyttäjän reijahirn kuva

Vitsejä ne on kaikki muutkin.

Tuskinpa kirjoittamasi pläjäys vaikuttaa ,tulevan vaalin tulokseen.
Unohditko kysyä mitä mieltä "hentun liisa " on Väyrysestä ,sekä Kallion
työväenyhdistys.

Gallupit mittaavat "jostain syystä" persujen kannatusta aina reilusti alaspäin, joten Soini menee todennäköisesti toiselle kierrokselle.
Jos kakkoselle menisi kuitenkin Niinistöä vastaan Väyrynen, niin äänestäisin ilman muuta Väykkää.
Hesarin tavoite, eli Niinistö-Haavisto kaksinkamppailu, olisi sellaista hymistelyä, että iso osa muiden ehdokkaiden äänestäjistä jättäisi kokonaan äänestämättä. Niin minäkin. Olisi aivan samantekevää kumpi heistä pitäisi uudenvuoden puheita. Eli Sauli.

Mikä taho mittaa kannatusta oikein? Soini ja Väyrynen solkenaan todistelevat gallujen väärää tulosta ja uskottelevat OMAN MUTUN oikeallisuutta infantiilisti - näin tulee tietty oikea tulos.

Käyttäjän VILENIN kuva

Tyhmä kansa on aina ollut käännytettävissä.Eikö aikoinaan Jerusalemissakin veisattu Hoosiannaa ja kohta samat veisaajat huusivat "ristiin naulitse"
Olemmeko samanlaisia, saa nähdä.

Käyttäjän Jalis kuva

Kyllä, kun suomalaiset "uusrikkaat" tais sellaisiksi haluavat kuvittelevat olevansa parempaa väkeä - ja siksi äänestävät Niinistöä.

Mitä kokoomus tekee tavallisten ihmiseten hyväksi? Ei mitään, koska se on TEHTAANOMISTAJIEN puolue. Nyt suomalaisista 37% kuvittelee olevansa tehtaanomistajia!

Työväen presidentti? Mikä vale. Valehteilijoiden klubi koko kokoomus.

Voi voi, koko presidentinvaali keskustelut ovat aivan turhia kun nyt keskustellaan toisarvoisista asioista.
Nyt kilpaillaan kuka pääsee toiseksi, eihän toisella sijalla presidentiksi pääse, olkoon se sitten Haavisto , Väyrynen tai kuka muu tahansa.
Minä olen kiinnostunut ykkösijasta, se menee Niinistölle niin kuin joka ainoa gallup on osoittanut.
Hieman tilanne muuttuu jos tulee toinen kierros, mutta Niinistön ykkössijaa ei kukaan pysty uhkaamaan.

Käyttäjän kallevirtanen kuva

Olet oikeassa, presidentin paikka ratkaisee. Ainostaan Väyrynen ja Niinistö taistelevat tosissaan ykköspaikasta. Muut yrittävät vain kakkospaikalle. Väyrysen mahdollisuuksista ollaan montaa mieltä, mutta ainakin hänen asenne on oikea.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Vaaleja ei ole vielä pidetty. Väyrysen tilaisuudet vetävät väkeä.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Markku H :"Julkaistuissa gallupeissa ei tosin vielä näy viime torstaina Ylen tv-tentissä esiin tullut Niinistön jyrkkä suhtautuminen laittomiin lakkoihin. Ay-liikkeen piirissä tuota laittomuuden lajia ollaan varsin halukkaita puolustamaan."

Asiasta on ollut jo v. 1974 samaa mieltä myös Arvo "Poika" Tuominen kirjassaan Tarvitaanko Suomessa vallankumousta:

"Vanhana lakkoilijana ja lakkojen organisoijana sanon työläistovereilleni, virkamiehille ja kaikille palkansaajille, että lakko on ollut ja on osittain vielä tänäkin päivänä - joskaan ei siinä määrin kuin aikaisemmin - merkittävä ja tehokas puolustus- ja taisteluase. Korpi[l.laiton/th]lakko on kuitenkin aina ollut tuomittava ja lakkoilevia vahingoittava ase. Lakkoilkaa laillisella tavalla niin paljon kuin tarve vaatii ja luulette voivanne lakoilla olojanne parantaa."

Samaa mieltä olen itsekin ja mielestäni ay-liikkeen laittomat lakot ovat olleet yksi osasyy siihen, miksi työpaikat ovat siirtyneet pois Suomesta.

Käyttäjän moro kuva

Tuula Hölttä.
Yhtään turhaa lakkoa ei ole olemassakaan.

Jokaista ns. "laitonta lakkoa" edeltää työnantajan provokaatio työehtosopimusta vastaan.

Lakko ei synny koskaan tyhjästä.

Sauli Niinistö (kok) osoitti olevansa puolueellinen, että myöskin tietämätön. Palkansaajan ei tule äänestää etujaan vastaan, äänestämällä ammattiyhdistystä vihaavaa Sauli Niinistöä. (kok)

P puhetta tyry

Lakoille ja työnseisauksille on laissa annettu muodot joilla ne on laillisia kuten esim kuinka kauan ennen siitäon ilmoitettava ja jos noita ei noudateta on lakko laiton.

Käyttäjän Jalis kuva

Aivan!

Kokoomus on tehtaanomistajien puolue - oli tehtaanomistaja minkän firman omistaja tahansa tänä päivänä.

Niinistö ei tajua ihmisyyttä - ainoastaan pelimerkkejä!

Simpsoneista tuttu:

Mr. Burns: Get me Steven Spielberg.
Smithers: He's unavailable.
Mr. Burns: Then get me his non-union Mexican equivalent.

Mr. Burns: OK, Spielbergo, I want you to do for me what Spielberg did for Oskar Schindler.
Sr. Spielbergo: Schindler es muy bueno, Senor Burns es el diablo.
Mr. Burns: Pish posh! Listen, Spielbergo, Schindler and I are like peas in a pod! We're both factory owners, we both made shells for the Nazis, but mine worked, damn it!

Käyttäjän kallevirtanen kuva

Nyt pitäisi soinilaisten viimein tajuta, että äänestäkää Väyrystä tai muuten toiselle kierrokselle saattaa mennä Haavisto. Soinilla ei enää mahdollisuuksia presidentiksi, Perussuomalaiset yritävät vain säilyttää uskottavuutensa pitämällä Soinin prosentit edes jollain tavalla siedettävinä. Viisaampaa olisi, jos oppositio menisi yhtenä rintamana Väyrysen taakse.

Perussuomalaiset, kysykää itseltänne, haluatteko vaikuttaa EU- ja puolustuspolitiikkaan, vai turvata Soinin kuitenkin hukkaan menevät kannatusprosenti.

Kannattaisi muistella mitä gallupit kertoivat persujen kannatuksesta viimeisissä kolmissa vaaleissa...ja mikä oli niiden äänestystulos.

Presidentti kun ei juuri vaikuta mihinkään politiikkaan, niin on sama kuka valitaan. Kunnallisvaaleissa onkin sitten eri tilanne. Kokoomuksella on näkyvimmät poliittiset paikat hallussaan >> palveluja leikataan, annetaan lisää "takuuksia", rakennetaan taidepalatseja...Tietää valtavia muutoksia valtuustoihin. Niinistön voitosta voi tulla todellinen Pyrrhoksen voitto. Tiedä häntä. Vuoden tärkeimmät vaalit ovat kuitenkin syksyllä.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Jyri T :"Presidentti kun ei juuri vaikuta mihinkään politiikkaan, niin on sama kuka valitaan."

Tässä puoluepoliittisessa "ristiinpujottelussa" en ole kovinkaan varma asiasta. Väyrynen on luvannut presidenttinä vaikuttaa asioihin mm. kieltäytymällä hyväksymästä lakeja tai asetuksia, jotka eduskunta on hyväksynyt, eikä mielestäni ole mitenkään oikea vastaus esim. nuoren Väyryselle esittämään kriittiseen kysymykseen koskien YYA-Suomen poliittista menneisyyttä, että "vanhemmat muistavat väärin".

Kun 90-luvun lama oli selviö, Väyrynen luopui Keskustan puheenjohtajuudesta ja suositteli jatkajakseen Esko Ahoa, jotka otti vastatakseen 90-luvun alun lamaleikkauksista. Väyrynen siirtyi EU-parlamenttiin "keräämään" pisteitä tulevaisuutta varten ja vastusti äänekkäästi EU:ta, mutta kuitenkin nosti sieltä asnsionsa eikä koskaan kertonut jukisuudessa, että EU:n oma tilintarkastuomioistuinkaan ei ollut hyväksynyt EU-komission budjettia yhdeltäkään varainhoitovuodelta, ja tästä välittämättä hän hyväksyi kipeimmin suomalaisiin yhteiskunnan tukea tarvitseviin kansalaisiin kohdistuneen 90-luvun "juustohöylän" käytön tekemällä "kabineteissa" aloitteen esim. vastikkeettomasta verovarojen jakelusta mm. entisen Neuvostoliiton juridisoikeudelliselle seuraajavaltiolle l. Venäjän federaatiolle.

Keskustan strategiaan on näyttänyt kuuluvan se, että vaalitulosten maksimoiseksi osa Keskustan eliitistä kertoo vastustavansa jotakin ja osa taas hyväksyvänsä. Näin pyritään ilmeisesti varmistamaan sekä kannattajilta että oppositiolta tulevat äänet ja lopputulos on se, minkä Väyrynen on Wikisitaattien mukaan osuvasti ilmaissut: "En ole puolesta enkä vastaan, vaan pikemminkin päinvastoin."

Käyttäjän VILENIN kuva

Kasva aikuiseksi vihdoinkin!

Käyttäjän suburbian kuva

Sarjassa Aimon huippuälykkäät kommentit.

Miksi et puhu asiasta?

Repliikkisi ei vie mihinkään.

Minä veikkaan Väyrystä toiselle kierrokselle, Keskusta ja Persut ryhmittyvät tukemaan. Väyrysestä tulee Presidentti ja Soinista seuraava pääministeri.

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Olisi hyvin mielenkiintoista, jos perussuomalaisten kannattajat laajamittaisemmin tukisivat Väyrystä näissä vaaleissa. Puolueen herra ja hidalgo Soini on kuitenkin ehdolla ja pyrkii tiettävästi tosissaan Suomen tasavallan presidentiksi.

Voisiko Väyrysen lisääntynyt kannatus olla osittain yritystä sulkea Haavisto pois toiselta kierrokselta, koska Väyrysen mahdollisuuksiin uskottaisiin Soinia enemmän?

Käyttäjän moro kuva

Väyrynen päästessään toiselle kierrokselle, voittaa Sauli Niinistön, jos marginaaliehdokkaita äänestävät keskittävät äänensä Väyryselle.

Biaudet (rkp) joka on ehdokkaista kavalin, testamenttaa kannattajansa luonnollisesti rikkaiden etujen ajajalle, Sauli Niinistölle. (kok)

Muiden, kuten Timo Soinin, vasemmistoPaavojen,- ja ihmisenä ihanan Sari Essayjahin kannattaisi testamentata äänensä Paavo Väyryselle yhteiskunnan lopullisen kahtiajaon estämiseksi.
Samoin tulee Pekka Haaviston toimia.

TÄSSÄ KOMMENTTI PÄÄTOIMITTAJA HUUSKOLLE. TOINEN KIERROS TULEE JA PAAVO VÄYRYNEN ON NIINISTÖN AINUT TODELLINEN HAASTAJA.

Presidentinvaaleissa on kolmenlaisia ehdokkaita. Ensimmäisen ryhmän muodostavat Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet ja Sari Essayah, jotka on asetettu kasvamaan korkoa tulevia vaaleja varten ja säilyttämään oman puolueensa elinvoimaisuutta.

Toisen ryhmän muodostavat ne ehdokkaat, joiden joukosta seulotaan kaksi kärkiehdokasta vaalin toiselle kierrokselle. Minun arvioni mukaan tässä joukossa on neljä ehdokasta, jotka ovat Sauli Niinistö, Paavo Väyrynen, Pekka Haavisto ja Timo Soini. Tosin Niinistön innokkaimmat kannattajat uskovat, ettei tule toista kierrosta. Tästä olen eri mieltä.

Niinistön valinnan ensimmäisellä kierroksella estää hänen oman puolueensa kuntaministeri Henna Virkkunen. On hieman vaikeaa äänestää ehdokasta, jonka puolueen ministeri haluaa pyyhkiä äänestäjän kotikunnan pois Suomen kartalta. Samalla kuntaministeri on kääntänyt kokoomuksen kannatuksen laskuun. YLE -uutisten joulukuun mittauksessa kokoomuksen kannatus oli laskenut 1,6 prosenttiyksikköä. Tilanne on ristiriitainen. Niinistön suosion piti nostaa kokoomuksen kannatusta.

Tarja Halonen sai vuoden 2006 presidentinvaalin toisella kierroksella yli 1,6 miljoonaa ääntä. Vuoden 2012 presidentinvaalien aikana on yllättävän vähän pohdittu sitä, kenelle Tarja Halosen kannattajien äänet nyt menevät? Minun arvioni mukaan Pekka Haavisto on vahvoilla kun jaetaan Haloselta periytyvää äänipottia. Tämä seikka saattaa nostaa Haaviston vaalin toiselle kierrokselle Niinistön näennäiseksi haastajaksi. Kerrottakoon vielä, että allekirjoittaneen ääntä Haavisto ei saa.

Paavo Väyrysen mahdollisuuksia heikentää keskustapuolueen varapuheenjohtaja Timo Kaunisto. Useiden lehtien julkaisemassa STT:n uutisjutussa (esim. Keskipohjanmaa-lehti 6.1) Kaunisto häärää mukana Pekka Haaviston kampanjassa ja poseeraa Haaviston kanssa valokuvassa.

Väyrysen tilanne on surkuhupaisa. Keskustan kannatusta tuntuvasti nostanut Väyrynen pyrkii tosissaan ja on menossa toiselle kierrokselle, mutta voi Kauniston toiminnan takia vielä lipsahtaa ulos toiselta kierrokselta. Timo Soini taas ei pyri tosissaan, mutta voi ”vara väyrysenä” joutua mukaan toiselle kierrokselle. Toivoisin, että kaikki keskustan puoluejohtoon kuuluvat henkilöt antavat täyden tukensa Paavo Väyryselle, joka on Niinistön ainut todellinen haastaja.

YLE -uutisten tammikuun alun (5.1) kannatusmittauksessa 4 prosenttiin pudonnut Paavo Lipponen muodostaa ehdokasjoukon kolmannen ryhmän ja on aivan oma lukunsa. Lipposen ansiosta myös SDP:n kannatus oli YLE -uutisten joulukuun mittauksessa laskenut 16,4 prosenttiin.

Lipposen rasitteena on pääministerikaudelta periytyvä menneisyyden painolasti. Lipponen hylkäsi omalla pääministerikaudellaan vasemmiston hyvät periaatteet. Pääministeri Lipposelle kuiskattiin, että anna Paavo markkinavoimille ja pörssitaloudelle valtaa ja Paavo antoi. Tieto menneisyydestä vaikuttaa äänestäjän käyttäytymiseen tulevaisuudessa ja näkyy nyt heikkoina kannatuslukemina Lipposen ja SDP:n kohdalla.

Lipposen tv-mainos on saanut osakseen ansaittua huomiota. Tv-mainoksessa Lipponen ilmestyy ison miehen hahmossa Suomen kansalle ja pääsee sanomaan ”pöö”. Mainoksen idea on hyvä, koska nykyihminen tarvitsee herätystä ja ärsykkeitä. Toisaalta lähellä on ajatus, että Lipponen aliarvioi äänestäjän harkintakyvyn ja puhaltaa tv-mainoksessaan äänestäjän silmille vanhaa höyryä.

Omassa arviossani Lipposen maksimisuoritus on ensimmäisen kierroksen kolmas tila. SDP:n jälkipyykistä tulee näiden vaalien mielenkiintoisin tapahtuma, jos nyt sattuu niin onnettomasti käymään, ettei Lipponen pääse toiselle kierrokselle. Lipposen kampanja näyttää menevän "päin pöötä", koska iltapäivälehtien 14.1.2012 julkaisemassa kannatusmittauksessa myös Arhinmäki oli ohittanut Lipposen.

Käyttäjän MattiJalagin kuva

Suomi tarvitsee Soinia muualla eikä Haavistosta ole Ylipäälliköksi, joten tulkintasi Väyrysen roolista taktikoinnin osana lienee lähellä totuutta.

Siksi moni tutuistani äänestää Väyrystä ensimmäisellä kierroksella ja antaa Niinistön voittaa toisella.

Käyttäjän VILENIN kuva

Markku, kaunista ja ohjaavaa kielenkäyttöä sinulta,"puolueen herra ja hidalgo",jokainen valitsee puolensa ehkä hyötynäkökohtiensakin mukaan.

Hyvä huomio Huuskolta ,minä ainakin henkilökohtaisesti toimin juuri niin.
Arvioni on ,että maakunnissa muistetaan mitä arvoja vihdeät edustavat,siksi
Haaviston äänisaalis tulee olemaan ylempänä Suomessa perin heikko .

Jos nämät vaalit menisivä niinkuin valitsijamiesten tai eduskunnan äänien mukaan. Niin niinistön puolella olevat voivat järjestää kenet vaan Saulin vastustajaksi toiselle kierrokselle. Näin on ennenkin tapahtunut. Manipuloinnistta kansan vaalissa on paras esimerkki aikanaan Kun muiden puolueiden ihmiset pullauttivat Sorsan pois demareiden ehdokkuudesta ja Ahtisaaren tilalle josta sitten tulikin SDP presidenttiehdokas. Ja sitten myöhemminhänet kyllä jouduttiin äänestämään presidentiksi. Valitsijamiesten kanssa. Nyt kansaa on vaikeampi manipuloida. Siksi presidentiltä on melkein kaikki valta typistetty pois. Mutta saa nähdä mitä kiemuroita nähdään. Varsinkin jos kansainväliset vedonlyöntitoimistot ottaisiva "osaa" suomen presidentin vaaleihin. Silloin todella nähtäisiin mielenkiintoisia asioita. Ajatuksesi Huusko on varsin mielenkiintoinen.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva

Olenko kenties ainoa jota hieman ihmetyttää tällaisissa jutuissa -- ja poliittisten toimittajien kirjoittelussa ylimalkaan -- esiintuleva suhteutusjärjestelmän lipsuminen?

Esimerkiksi kun todetaan että Väyrynen poistui kehäraakkina politiikan kentältä niin puolueen kuin äänestäjien hylkäämänä, ja sitten "huudatti" itsensä presidenttiehdokkaaksi -- missä vaiheessa tämä tapahtuma lakkaa osoittamasta puolueen toivotonta sisäistä tilaa ja yleensä demokratian alennustilaa, ja kääntyykin merkitsemään Väyrysen "ihmeellisyyttä"?

Tai kun presidenttiehdokas Haavisto saa tilaisuuden selittää puolisonsa toilauluja maikkarin naisviihdeohjelmassa, miten se noteerataan ehdokkaan selviytymisenä eikä yhtenä merkkinä siitä miten alas viihteelliselle tasolle politiikanteko presidentinvaalienkin yhteydessä on mennyt?

En minä ymmärrä tällaisia juttuja. Minusta kaikki tuo mitä Huusko kertoo on vain traagistakin traagisempaa -- dokumenttia siitä miten suhteellisuudentajumme on totaalisesti pettänyt ja kohta ollaan tulossa siihen että joku huutelee eduskuntatalon portailla: "Valtakunta hevosesta!"

Sanos muuta!

Toimitukset kilpailevat nykyisin otsikoissaan ja ingresseissään adjektiivien käytöstä.
Olen siis täysin kyllästynyt adjektiiveihin karsea, erikoinen, valtava, raju, kohuttu, hurja jne. Niillä ei ole oikeaa merkitystä, ne käyvät "lukutarjouksesta".
En pidä myöskään verbeistä voi, uskoo jne.
Ja uhkakuvia on paljon, paljon...

Minne ovat hävinneet taito-otsikot mallia:

Catzille 17 voittoa täyteen (basket.fi)

Käyttäjän mannagryn kuva

"Julkaistuissa gallupeissa ei tosin vielä näy viime torstaina Ylen tv-tentissä esiin tullut Niinistön jyrkkä suhtautuminen laittomiin lakkoihin. Ay-liikkeen piirissä tuota laittomuuden lajia ollaan varsin halukkaita puolustamaan."

eikä ihmekään, sillä laitonta lakkoa ei ole olemassakaan. korpilakko on AINA seurausta työnantajapuolen tekemästä paikallisesta sopimusrikkomuksesta. tietysti paikallisosastojenkin tulisi hakea työtaistelulle etukäteen ammattiliiton tuki, paikallisen sopimisen lisääntyminen joka tapauksessa myös lisää sopimuksien tulkintaerimielisyyttä.

Käyttäjän olavilaitala kuva

Kovin usein korpilakot ajoittuvat perjantaihin, jos on hyvät pilkkisäät...

Ai Väyrynen "häärii". Niin helposti, niin huomaamattaan (tahallaan) kirjoittaja ottaa kantaa...

Taisin kirjoittaa joskus alkukesästä, että Keskustalla ei ole mitään järkeä yrittääkään laittaa ehdokkaaksi muita kuin Väyrynen, jolla on aikaa käydä kunnon vaalitaistelu. Hän voi tehdä alamaissa olevalle puolueelle enemmän hyvää kuin pahaa, koska kaikki muut vaihtoehdot olivat vähemmän uskottavia.

Väyrynen on todella kokenut valtiomies, jonka kierrokset maakunnissa nostavat ylös vanhat kannattajat ja ihailijat. Heitä Väyrynen ei ole koskaan pettänyt, joskin muutto ehdokkaaksi Uudellemaalle on ollut väärä ratkaisu.

Ja..., onhan hän kaikin tavoin pätevin.

Lopputaistosta tulee todella mielenkiintoinen väittely, jossa Väyrynen loistaa. Siinä kansalaisten tieto/valveutuneisuus lisääntyy kovasti, ja sekin on merkittävä asia.
Silti Väyrynen saattaa jäädä kolmannen kerran rannalle, mutta valtiomiesura jatkuu tavalla tai toisella.

Käyttäjän Hermits kuva

Ok! Tuli sittenkin äänestettyä. Soinille meni meikäläisen ääni. Voi tulla tiukkaa, Soinin kannattajat on lähtenyt liikkeelle täälläkin päin. Kaikki pitää Niinistöä niin varmana että...voisko jopa olla että äänestävät häntä vasta tokalla kierroksella liiankin itsevarmana.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Kaksi reunahuomautusta

1) TP on jatkossa vallankahvaa likellä vain UTVAn kokouksissa

2) Ranualla 33% äänioikeutetuista on sunnuntai- (eilis-) iltaan mennessä käyttänyt äänioikeuttaan (siis SRK lie PV:n takana)

ergo

Uskon, että kansan ja TP:n suhde voidaan luotettavasti mitata vuoden 2018 TP-vaalissa ja arvelen, että se suhde tuolloin on jo melko löysä (äänestysakviitisuus 50-60%).

Käyttäjän andres kuva

Voisiko noita lyhenteitä käyttää vähemmän ja korkeintaan suluissa oikean nimen jälessä tai päinvastoin. Kiitos.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

näemmä ei voinut

TP = tasavallan presidentti (valitsee kansa, ei päätösvaltaa)

UTVA = ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (presidentti puheenjohtaa, kutsuu kokoon presidentti ja pääministeri), ei päätösvaltaa

SRK = Suomen rauhanyhdistysten keskusjärjestö/liitto tms (aika lailla valtaa "omiin")

PV = Paavo Väyrynen (ei valtaa juuri nyt oikein mihinkään)

Herätkää, Pekan kannattajat, ja vaikka kannetaan Pekka maaliin asti!!

Älä huolehdi, Riku. Neljäs sija Pekalle ei ole häpeä vihreille.

Käyttäjän markok kuva

Mutta perussuomalaisille taitaa olla.

Käyttäjän koskela kuva

Marko, Soinia todennäköisesti äänestää presidentiksi muut kuin persut. He nääs jättävät tietoisesti hänet kasvamaan korkoa tulevaan pääministerin tehtävään.
Niitä harvoja rasistiolumpialaisten mitalisteja, joka häpeää kaikkia muita kuin itseään ja vaimoaan, on Paavo Lipponen.

Niin on. Ja kyllä Pekalla mielipiteitä on sitäkään ei voi kiistä Vaikka kokemuksen valossa jää valovuosien päähän. Mutta en koskaan voisi edes hyväksyä häntä Suomen presidentiksi. Kun ajattelenkin häntä edustamassa suomea niin. Tiedän, että monet ystäväni tulevat jos ei suorastaan hirttämään niin ainakin ikuisesti minua siitä muistuttamaan, Mutta sanottu on mitä ajattelen.

Käyttäjän simomakela kuva

Kyllä voidaan kantaa Pekka maaliin asti. Siellä onkin Väyrynen ja Soini vastaan ottamassa.

Käyttäjän buimonen kuva

Ihme toki on syntymässä, mutta sitä ei missään tapauksessa tee Väyrynen vaan Haavisto. Vain hänellä on mahdollisuus yhdistää riittävä määrä äänestäjiä toisella kierroksella haastaakseen aidosti Niinistön. Saatamme nähdä toisella kierroksella niitä äänestäjiä jotka päättävät jäädä ensimmäisellä kierroksella kotiin. Moni varmasti vielä ajattelee, ettei kannata vaivautua äänestämään kun peli näyttää liian selvältä.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva

Tein jutun ennen Keskustan Lahden puoluekokousta - jolloin oli vielä epäselvää lähteekö Väyrynen puheenjohtajakilpaan - ja lähtihän Paavo. Väyrysen ihme olisi jo aivan toisenlaisella mallilla ja kiidossa, jos keskustaväki olisi ymmärtänyt valita Paavon Marin sijasta! No, eipä jossitella, mutta paikalla olleena huomasin suuremman pettymyksen salissa Väyrysen valiintumattomuudesta, kun siitä on mediassa kirjoitettu ---

...

Paavo Väyrynen kantaa presidentti Urho Kekkosen perintöä

(Nettilehti US uutisoi 5. tammikuuta 2009, että ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen ei paljasta aikomuksiaan Keskustan puheenjohtajaksi, kertoo vain, että jos on jäsen - on velvollisuus pyydettäessä osallistua ehdokkaaksi)

[ ... Tamminiemessä istui kaksi miestä vakavana, kun piti tehdä ratkaisuja Suomen hyväksi ja eduksi - vanha hapuileva presidentti Kekkonen ja terhakasti tanhuava nuorukainen Paavo Väyrynen keskustelivat kahden kesken työhuoneen pienessä neuvottelunurkkauksessa - oli kysymys Suomelle tärkeistä asioista --- näin kertoo sitkeä huhu Tamminiemestä ... ]

Paavo Väyrynen on ylivoimaisesti kokenein, vieläkin nuorekas poliitikko seuraavaksi Keskustan uudeksi vanhaksi puheenjohtajaksi. Väyrynen tietää pelit Suomessa ja Venäjällä - olipa Paavo riittävän kauan myös Brysselin juonitteluissakin mukana - vastustettuaan EU:hun liittymistä miltei henkihieveriin saakka.

Nyt Keskustalle on huomattava mahdollisuus päästä lautakasa-ahdingoistaan ja Kokoomuksen varjosta. Vanhanen avasi pelin mahdollisesti tietäen värisuoran odottavan jo seuraavista presidentinvaaleista.

Pääministeri Vanhanen vetäytyy puheenjohtajuudesta ja pääministeriydestä. Tänään Vanhasen vieressä valtioneuvostossa istuu kuin odottaen hetkeä - ulkomaankauppaministeri Väyrynen - politiikan ikäkausinestori, ja vain 63 -vuotiaana.

Suomessa kansa kaipaa vahvaa presidenttiä - Kekkosta, koska hän oli karisma ja kannatti väkeviä arvoja yhteiskunnallisesti, kuten kansalaisten täystyöllisyyttä. Jos homma ei toiminut Kekkonen hajotti hallituksen ja päätti järjestää lopulta uudet eduskuntavaalitkin. Tänään se ei onnistu. Tänään onnistuu kuitenkin moni asia presidentilta - mm. Natoon liittymättömyys, lopullisesti.

Paavo Väyrynen on kuin onkin uudistaja - koska kokemus ymmärtää uuden ajan virheet

Paavo Väyrynen on tänään uudistaja, koska hän haluaa suomalaisten tekevän Suomessa työt. Väyrynen ymmärtää kehitysavun vastuun ja ulkomaankaupan merkityksen maallemme. Väyrynen muistaa opetuksen vaikutuksen kansakunnan osaamisen ja sivistyksen takaamiseksi. Aitosuomalainen työvoima on Väyrysen erityisessä suojeluksessa - näin uskotaan.

Jos Keskusta valitsee Väyrysen puheenjohtajaksi, tulee hänestä automaattisesti tämän hallituksen loppuajan pääministeri - hänen arvovalta riittää operoimaan kataiset ja sinnemäet ruotuun, jolloin Keskusta ei ole takaa huutajan asemassa. Väyrysen kokemus on miltei yhtä suuri kuin muiden valtioneuvoston jäsenten yhteensä, jos Mauri Pekkarinen (Kesk.) unohdetaan.

Väyrynen on Keskustan pelastaja seuraavissa eduskuntavaaleissa?

Väyrysen pääministeriys antaa Keskustalle aivan oivan paikan seuraavissa eduskuntavaaleissa, koska Väyrynen on uusi poliitikko sadoille tuhansille äänestäjille, kun mitataan osaamista vaalikamppailussa televisiokameroiden ääressä.

Lisäksi Väyrysellä on yksi ominaisuus ylivoimaisena ja se on Kekkosen perintö, mitä hän ainoana nykypoliitikoista kantaa dementoitumattomassa muistissaan. Väyrynen muistaa kuinka Kekkonen ohjasi poliitikkoja isällisen kovalla kädellä - ja tästä suuri Suomen tavallinen kansa tykkäsi ja edelleen tykkää.

Mikäli Keskusta voittaa seuraavat eduskuntavaalit Väyrysen johdolla, avaa se aivan uskomattoman värisuoramahdollisuuden Keskustalle. Presidentin vaalit (2012) ovat vuoden päästä eduskuntavaaleista (2011).

Väyrynen käy presidentti taistoon ollessaan pääministerinä hallituskauden alun ja voittaessaan vihdoin presidentinvaalit (demarit hyväksyvät Väyrysen todennäköisesti herkemmin kuin Kokoomuksen Sauli Niinistön) - on Keskustalla sekä pääministerin että presidentin tuolit ja tämäkös Keskustan kenttäväkeä riemastuttaisi - paluu Kekkosen aikoihin.

Matti Vanhanen avasi tietämättään (todellisista syistä voidaan vain arvailla) puolueellensa jokerikäden, jossa ässät ovat luonnostaan ja juuri nyt, koska ennen kansaa jakanut tohtori Väyrynen oppimisen myötä osaakin olla yhdistäjä, ... kuin Kekkonen aikoinaan.

Juonikas professori Tatu Vanhanen?

Keskusta on toki perinselvästi joskus niin juonikas, että saattoihan tämä suunnitelma olla sittenkin Matti Vanhasen isän professori Tatu Vanhasen käsialaa, koska hän haluaa pitää Suomen suomalaisena ja aitosuomalaisille ilman liiallista geenijalostumista.

Tässä tapauksessa juonikkuus sallitaan, jos Keskusta uudistaa kertarysäyksellä itsensä myös sisältä ja ottaa oppimestarinsa presidentti Kekkosen teesit ja arvot käyttöön - nimenomaan työllisyydestä, poliitikkojen ja virkamiesten "valvonnasta" ja maan liittoutumattomuuspolitiikasta, unohtamatta kansan kaipausta vaikuttaja presidentistä. Suomi on tarkoitettu suomalaisille itselleen.
...

Adressi Paavo Väyrysen valinnasta Keskustan puheenjohtajaksi ---
--- http://www.adressit.com/puheenjohtajapaavo ---

Facebook -ryhmä Paavo Väyrysen kannatukseksi ---
--- http://www.facebook.com/group.php?gi...6828055&ref=mf ---
...

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...

Mielipidekirjoitukseen liittyvät kuvakansiot
- kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - Copyright by Ilkka Luoma 2004, 2007 ja 2008.

Kuvakansio 1
UKK - Tamminiemi 27. lokakuuta 2004
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/282b...amminiemi.html ---

Kuvakansio 2
UKK - Tamminiemi 04. lokakuuta 2008
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2aj2...amminiemi.html ---

Kuvakansio 3
NATO/NRF - Eduskunta 11. maaliskuuta 2007, Väyrysen myötä Suomen kansan enemmistö saisi samalla sielunrauhan Nato-kortista, sillä se keskustelu loppuisi turhana, koska kansa on siitä jo riittävästi keskustellut ja vakaan mielipiteensä sanonut. Kokoomuspiina tältä osin päättyisi.
--- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28h8...a-paatti-.html ---

...
Sent:
Cc: juha.mieto@eduskunta.fi ; mauri.pekkarinen@tem.fi ; paula.lehtomaki@ymparisto.fi ; anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu ; jarmo.korhonen@keskusta.fi ; esko.aho@nokia.com ; timo.kalli@eduskunta.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; olli.rehn@ec.europa.eu
Sent: Tuesday, January 05, 2010 12:50 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Paavo Väyrynen olisi oiva veto Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi

IL
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=251353

963|25433

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Vaikka olen Soinin kannattaja, niin silti jo syksyllä löin vetoa sen puolesta, että Väyrynen kepittää Lipposen mennen tullen. Silloin arviooni suhtauduttiin epäillen jopa kepulaisten taholta.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Mutta tuuleeko enää Vladimirovin ja Janajevin suunnasta? : D

Käyttäjän martin kuva

Jos tuulee, niin Paavon takki (taas) kääntyy.

Käyttäjän markok kuva

Lopputuloshan on aika tavalla siitä kiinni kuinka ahkerasti eri alueilla äänestetään. Presidentinvaalit ovat yleensä olleet suurimman äänestysprosentin vaalit joten olisi odotettavaa, että tämä toteutuisi nytkin. Mutta kannattaa kuitenkin muistaa, että viime eduskuntavaaleissa pienten maaseutuvaltaisten paikkakuntien äänestysprosentti oli pääsääntöisesti muuta maata alhaisempi. Jos tämä toistuu, niin se vahvistaa Haaviston asemaa Väyryseen nähden.

Vaikka Soinin tiukimmat kannattajat yhä jaksavat huudella hänen puolestaan, tarvitsee Soini ihmeen päästäkseen toiselle kierrokselle.
Kyllä tämä on aika tavalla kahden kauppa ja luulen, että homma kääntyy Haavistolle.

Olisi voinut kääntyä Haavistolle jos EU-kriittisten äänet jakaantuisivat tasaisesti Väyrysen ja Soinin kesken. Ihmettelen vihreiden taktiikkaa kun he julistavat näiden kahden kisan jo ratkenneen Väyrysen hyväksi. Kun se ei kuitenkaan ole näin.

Käyttäjän VILENIN kuva

Marko Kivelä, tulihan se sieltä esiin, siis tunnustat vihreät ja Pekka Haaviston maaseutuvastaiseksi.Suuri kiitos sinulle.

Käyttäjän markok kuva

Minkälaisen älyllisen käänteen kautta tuon tulkinnan oikein teit? On kaikkien tiedossa, ettei vihreiden kannatus ole yhtä suurta maaseudulla kuin kaupungeissa, ja on yhtä lailla kaikkien tiedossa että keskusten kannatus on suurinta maaseudulla, ei kaupungeissa. Pitikö tuokin sinulle kertoa ;)

Ei, vihreät eivät siis ole maaseutuvastainen puolue.

1500:n vastaajien gallupissa Väyrysen ja Soinin 4% ero vastaajien lukumäärässä on noin 60, Väyrysen ja Haaviston 1% ero on noin 15 vastausta. Minusta Väyrysen ja Haaviston ero ei välttämättä ole merkityksellinen kun taas Väyrysen ja Soinin alkaa sitä jo olla.

Unibetin vedonlyöntikertoimet, katsoin ne juuri
Suomen presidentinvaali 2012 - Ehdokas on mukana vaalien toisella kierroksella
Paavo Väyrynen 1,95
Pekka Haavisto 2,05
Timo Soini 2,80
Paavo Lipponen 5,50
Paavo Arhinmäki 9,50
Eva Biaudet 25,00
Sari Essayah 25,00

Unibetilla muutama päivä sitten Soini taisi saada pienemmän kertoimen kuin Väyrynen ja Haavisto vaan ei enää. Maallikkona pitäisin Unibetia uskottavampana kuin gallupeja jos tuloksissa on eroja.

Nyt näyttää siltä että kaikkein todennäköisimmät vaihtoehdot ovat ne että joko Niinistö valitaan jo suoraan ekalla kierroksella taikka sitten hän saa toisella kierroksella vastaansa Väyrysen. Niinpä Haaviston leiristä (eikä kenenkään muunkaan) ei pidä suunnata paukkuja Soinia tai Lipposta vastaan koska he ovat jo ulkona ja sieltä ei saa enää juuri mitään. Haaviston olisikin pyrittävä haastamaan joko Väyrynen tai ehkä myös Niinistö.

Ajatukseni siitä että Arhinmäki jäisi kesken kisasta pois toisi kaivattuja lisä-ääniä Haavistolle. Nyt se ei liene enää edes mahdollista sen lisäksi että Arhinmäellä on gallupien mukaan mahdollisuus kukistaa Lipponen ja se näkymä on varmaankin niin houkutteleva ettei Arhinmäki halua jättää sitä käyttämättä.

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Mielenkiintoinen tämä vedonlyöntiaspekti. Oikeastaan se poikkeaa tuoreesta IS-gallupista vain siltä osin, että vedonlyöjät luottavat Lipposeen selvästi enemmän Arhinmäkeen.

Paavo Lipponen lyö kyllä tämän toisen Paavon, vasuriPaavon, mutta niukasti. Lopputuloksissa Paavo L on neljäs. Soini pitänee kolmannen sijan ja Väyrysen Paavo lyö niukasti Pekka Haaviston sijoittuen siis toiseksi.
Sauli Niinistö voi klaarata pelin niukasti jo ensimmäisellä kierroksella. Sitä enteilee alhainen äänestysprosentti ennakkoäänestyksessä.

Käyttäjän eskovirri kuva

Heikki: Pieni tarkennus, unohdin Haaviston 3. sijan eli takanatulijat putoavat sijoituksella (Lipponen 5:ksi, Soini 4:ksi) ennustuksessasi.

Vaikka katastrofi on jo demareille tulossa, niin Lipposelle ja SDP:lle olisi karmeaakin karmeampi katastrofi pudota Arhinmäen taakse 6. sijalle tuloksissa. Todennäköisesti se rampauttaisi myös puolueen kuntavaalityön ja johtaisi demareissa koko poliittisen johdon vaihdokseen ay-siiven toimesta.

Käyttäjän kallevirtanen kuva

Taidan lyödä vetoa Haaviston puolesta. Väyrynen toiselle kierrokselle, hieno juttu. Haavisto toiselle kierrokselle, raha lohduttaa. Win-win-tilanne.

Väyrysen ja Haaviston kertoimet kääntyneet nousuun.

Eva Biaudet
25

Paavo Arhinmäki
9,5

Paavo Lipponen
5,5

Paavo Väyrynen
2,05

Pekka Haavisto
2,15

Sari Essayah
25

Timo Soini
2,8

Käyttäjän PappaPietari kuva

Se,ettei Soini nouse gallup-mittauksissa ei tarkoita suinkaan hänen epäsuosiotaan. Monet perussuomalaiset varmaan katsovat että hänen paikkansa on päiväpolitiikan puolella ja antavat täten äänensä Saulille tai Väyryselle.

Mulle sanoi eilen nuoret että monet aku ankka äänet kanavoituvat Haavistolle kun haluavat nähdä Itsenäisyysjuhlapäivänäytelmän.

Väitänpä että Väyrynen yllättä vielä monet. Itse asiassa edellisellä yrityskerrallaan pressaksi pääsi hämmästyttävän lähelle. Muistatteko?

Käyttäjän arhikuittinen kuva

Väyrysen phdinta siitä,
että Koulutetut suomalaisethan voivat lähteä Suomesta, on vieläkin täysin mahdollinen skenaario jos esim. katuväkivalta ja koulukiusaaminen räjähtää käsiin.

Suomalainen ahdistus saatiin hallittua hyvinvointivaltiolla.

Nyt kokoomuksen vimmaisella ideologialla sitä valtion vastuuta kansalaisista eli perustuslakia on purettu - vastoin perustuslakia.

Ruotsalaiset ovat 300 vuotta saaneet käsitellä omia traumojaan aika rauhassa ja luoda paljon stabiilimman yhteisökäsityksen ja omakuvan kansalaisilleen. Slummit ovat outo poikkeus Ruotsin entisessä kansankodissa mutta he ovat aivan eri tasolla kansalaisten itsetunnossa ja ahdistuksenhallinnassa.

Suomalaisten ahdistuksella on konkreettista taustaa.

On kymmeniä nälkävuosia, joilloin suomalaiset joutuivat syömään vainajansa kun kuninkaan aateliset kielsivät suomalisilta metsästyksen ja pitivät sen nälkävuosinakin aatelisen etuoikeutena.

On sisällissota, joka oli Euroopan julmin ja verisin oikeiston järjestämä massamurha väestön kokoon nähden. ja vieläkin ilman juridista selvitystä - sisällissodan jälkeenkin SUPOn suora edeltäjä VALPO murhasi yli 200 ihmistä Suomessa. Yhtäkään ei ole otettu rikostutkintaan.

On saksamielisen oikeiston ideologisesti käynnistämä talvisota ja jatkosota, jotka traumatisoivat koko kansakunnan sotatraumaisten isien palatua ihmisraunioina kotiinsa ilman apua ja tukea.

Väyrysellä on perspektiiviä puhua hyvinvointivaltion puolesta. Ja jotain hän on oppinut turpiinsaamisen kautta.

Jotakin suhteellisuudentajusta.

http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93332-vayrynen-komentotalo...

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Arhi K :"perustuslakia on purettu - vastoin perustuslakia.."

Niin on purettu, ja ketkä tuota perustuslain (vähittäistä) purkamista ovat kannattaneet? Kaikki muut puolueet ml. tasavallan presidentti paitsi perussuomalaiset. Niin että se siitä "vain" Kokoomuksesta.

Kun Suomeen ei ole haluttu perustaa useille sivistysvaltioille ominaista perustuslakituomioistuinta, niin kaipa tämäkin polittisin perustein tehty perustuslain purkaminen on hyväksyttävä osana tämän yhteiskunnan demokraattista järjestelmää, jossa valta halutaan keskittää puolueille ja korporaatioille. Kokoomus ei kuitenkaan ole yksin vastuussa tässä asiassa, vaan koko 70-luvulta asti poliittisten virkanimitysten avulla rakenneltu puoluepoliittinen nomenklatuura.

Henk.koht. epäilen vahvasti, että Väyrynen presidentiksi valittuna tulisi parhaan kykynsä mukaan jatkamaan tuota "Korsimon-Kekkosen -linjaa."

Käyttäjän seppohilden kuva

Patestahan tulee pressa ja selitys on hyvin yksinkertainen. Tämähän on ollut selvästi luettavissa kaikista jo tehdyistä gallupeistakin.

Homma menee näin:

Pressanvaaleissa tulle kaksi kierrosta. Ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon menee Sauli Niisistö ja EOS (ei osaa sanoa), koska näille kahdelle taholle annettujen äänien määrä on ollut joka gallupeissa korkein.

Loppuäänestyksessä on siis vaihtoehtona Niinistö ja EOS. EOS tulee voittamaan lopullisessa äänestyksessä ja näiden äänien joukosta ylivoimaisesti eniten ääniä kirjataan tuttuun tapaan Aku Ankalle.

Vaikka maamme tunnetaankin Aku Ankka-maana, on kyseinen henkilö kuitenkin valitettavasti vain sarjakuvahahmo, joten tilalle pitää saada joku häntä muistuttava. Ja miettikääpä kuka suomalaisista omaa parhaiten Aku Ankan ominaisuudet, epäonnen ja jatkuvat vastoinkäymiset ja niistä selviämiset.

Paavo Väyrynen valitaan Aku Ankan sijaishenkilönä itseoikeutetusti maaliskuun alusta Suomen presidentin virkaan.

Aku Ankka -maa saa täten juuri sopivan presidentin maataan johtamaan ja kääkätykset pois.

Käyttäjän OSAKARIK kuva

Timo Soini ei pyri eikä halua Suomen tulevaksi presidentiksi. Väyrynen haluaa muttei saa. Jäljelle jää..

Jonkinsortin puolueettomana vasemmistolaisena äänestin kuitenkin Väyrystä. Enkä tietämättömyyttäni, olen seurannut hänen tekemisiään ajoittain aina vuodesta 1977 saakka. Paavo Väyrynen on pätevin ja taitavin nykyehdokkaista, ja niistähän nyt äänestetään.

Toinen argumentti liittyy Keskustan tulevaan rooliin ja politiikkaan. Puolue on viime vuosina ajelehtinut postmodernissa sumussa ja menettänyt osittain orientaatiotaan. Luulen ja toivon, että Väyrysen menestys pakottaa puolueen tekemään syvällistä itsekritiikkiä.

Ja tällä on seurauksia: Keskustan ryhdistäytyminen ja nousu "normaalin" kannatuksen tasolle lyö ehdottomasti kiilaa perussuomalaisiin ja katkaisee sen etenemisen. Tämä on tärkeää senkin vuoksi, että nykyisellään perussuomalaisten sisään mahtuu myös sellaista joukkoa, joka ei demokratiasta piittaa.

Kun olot maassamme väistämättä niukentuvat, demokratian turvaaminen ja vahvistaminen tulee olemaan lähivuosina vähintäänkin yhtä tärkeää, kuin sosiaalivaltion puolustaminen uusliberalistisissa paineissa.

On luultavaa, että Keskusta jotain oppii EU-eliitin - Olli Rehn mukaan lukien - juoksupoikana tai -tyttönä touhuamisestaan.

Käyttäjän zzz333 kuva

Yllättävän moni on uhannut äänestää Väyrystä, vaikka aikaisemmin ovatkin uhanneet muuttaa maasta jos Väyrysestä tulisi presidentti.

Mitä oikein on tapahtunut? Väyrysen hauskalla tavalla itseironinen ja itsevarma kamppanjako on tuonut hänelle lisää kannattajia? Itsekin huomaan kuuntelevani häntä suvaitsevainen hymy suupielessä:) Joten voi vain todeta Väyrysen onnistuneen kamppanjassaan varsin hyvin.

Olen samaa mieltä monen muunkin kanssa siitä, ettei Soini ihan oikeasti edes halua presidentiksi. Hänellä on ihan tarpeeksi sulattelemista jo tässä jytkyssä, eli kannatuksensa huimassa nousussa ja se riittänee hänelle toistaiseksi ihan hyvin.

Muista ei ole Niinistölle haastajiksi. Haavistonkin kannatus laskee todennäköisesti siinä vaiheessa kun pitäisi numero kirjoittaa äänestyslappuun.

Lipponen on taas hirttänyt itsensä tuohon "vähemmistön ja suomenruotsalaisten syrjintään" joka hänellä oli jopa yksi syy lähteä kisaan mukaan. Lipposen tuohtumista on hyvin vaikea ymmärtää, koska meidän ruotsinkieliset ovat edelleen se hemmotelluin vähemmistö maailmassa, ja pakolaispolitiikkaamme ei kai mikään muu maa ole vielä hyvissä eduissa pystynyt ylittämään? Ratikassa huutelijat ovat kuitenkin vain pieni ja tyhmä porukka, joita impivaaralaisuus edelleen kiehtoo. Koko kansaa ei siitä voi syyttää, joten vaaliaseena se on hyvin heikko.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Matti J :"Siksi moni tutuistani äänestää Väyrystä ensimmäisellä kierroksella..."

Satuin kuulemaan junassa muutaman nuoremman ikäluokan edustajan keskustelun presidenttiehdokkaista. Keskustelu päätyi lopputulokseen, että kun sopivia ehdokkaita ei ole näköpiirissä, niin äänestetään sitten "väykkää".

Tulkintani mukaan tämäkin vaali on heille eräänlainen protestivaali, ja kun vanhemman ikäluokan edustajana en oikein hyväksy sitä, että presidentiksi tulisi protestivaalien voittaja, niin suosittelen nuoremmalle ikäluokalle heidänkin tulevaisuutensa hyvinvoinnin turvaamiseksi esimerkiksi tehtävään paremmin sopivalta tuntuvan Haaviston äänestämistä.

Käyttäjän MattiJalagin kuva

Mitä nuoret vastasivat suositukseesi?

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Matti J :"Mitä nuoret vastasivat suositukseesi?"

Ei mitään, kun en viitsinyt keskeyttää heidän keskusteluaan ja keskustelun mukaista päätymistä omiin mielipiteisiinsä. Ajattelin vain, että mielestäni heillekin olisi parempi, jos presidenttinä toimisi henkilö, jonka toiminta perustuu muuhunkin kuin siihen Väyrysen kaltaisten poliittisten broilerien omaksumaan käytäntöön, jossa "vaikka ajatus katkeaa, niin puhe ei katkea."

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Minun Sielunveljeni (11v.) kysyi minulta, mitä tuo nelonen profiilikuvassani tarkoittaa. Sanoin sen tarkoittavan presidentinvaaleja ja ehdokasta, jota kannatan. Hän kysyi, millainen ehdokas Väyrynen on ja minä kerroin. Kerroin, että Väyrynen puolustaa rauhaa ja aseistariisuntaa. - Siis hävittääkö Väyrynen maailmasta aseet, lapsi jatkoi. - En usko, että hän yksin siihen pystyy, koska ei ole diktaattori, mutta ainakin hän pitää asiaa esillä. Sielunvelikin tahtoi Naamakirjansa profiilikuvaan nelosen.

Tarkistin myöhemmin kysymällä, ketä presidenttiehdokasta hän kannattaa ja vastaus oli Paavo Väyrynen. Samalla luokalla on poika, joka kannattaa Timo Soinia, koska sillä on sponsorina Red Bull. Sille me nauroimme.

Käyttäjän martin kuva

Joko kävelee vetten päällä?

Käyttäjän jounisnellman kuva

Onkohan sillä jalkojakaan, kun niitä ei enää näytetä? ; )

Vaikeaksi tämän ennustamisen tekee se, että presidentinvaalit menevät nyt kunnalvaalien ja parlamenttivaaluien esivaaliksi. Kokooomukselle kauhistus on luonnollisesti se, jos toisella kierroksella on Haavisto saulin kaverina ja vasemmisto ja demarit löytävät Haavistosta oman yhteisen ehdokkaan. Silloin nykyinen hallitusrintama menee inhottavsti keskeltä halki ja hallituksella on kivinen kevät eurohuolineen. Todennäköisyys hallituskriisistä kasvaa dramaattisesti.

Demareille on kauhistus, jos Soini on kakkossijalla, sillä silloin Soini iiertää toisella kierroksella demareille täårkeitä tehdaspaikkakuntia ja käy koko rahalla kunnallisvaalipolitiikkaa.

Tästä syystä sopivin ehdokas niin kokoomukselle kuin demareillekin on toisella kierroksella Väykkä. Ei heiluta hallituksen venettä eikä tuo mitään uusia yllätyksiä. Kuka lie sopivasti vuotanutkaan kuntaliitoskartan, mikä käy kuin nenä päähän juuri Kepulle. Näin Väyrysen mahdollisuudet kakkostilaan paranivat huomattavasti.

Käyttäjän lassella kuva

Väyrynen on todella ihan jees.

Niinpä kirjoitin jo vuonna 1992 (sic!) että Väyrynenhän se sieltä tulee ja panee Suomen talousasiatkin kuntoon, kun ensin on kaikki romahtanut.

Vieläkin ihmettelen, miksi juuri tuon asian tajusin jo silloin.

Sittemmin on Timo Soini osoittautunut vielä suoraselkäisemmäksi ja äänestin häntä.

Nipin napin voisin kelpuuttaa Haaviston, mutta hänellä on merkittävä vika ja epäkelpo historia.

Paavo Väyrysessä on hienoa todellisen valtiomiehen rentoutta. Ei nipotusta, eikä ärähtelyjä.

Hän on huumorintajuinen ja oivaltavasti vuorovaikutustilanteissa ajan tasalla.

Valtiomiestasoisten asioiden hahmottamisen kyvyssään Väyrynen on ehdokkaista ihan omassa luokassaan.

Käyttäjän 98765sp kuva

Kaikki ns.tukilakot ja poliittiset lakot ovat laittomia! Niinistö tuleva presidenttimme osoittaa isännän otteita! Mielipidejohtajaksi ehdolla olevista on pätevä ja sopiva vain Sauli Niinistö.
Kakkoseksi tulemisesta ei ole mitään hyötyä? Peli ratkeaa jo eka kierroksella Niinistölle. Väyrynen tulee kakkoseksi.
Voisi myöhemmin muuttaa lakia siten, että kakkosesta tulee varapresidentti? Pieni kanslia hänelle.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Kylläpäs sitä Väyrystä nyt kehutaan. Muutama päivä sitten monet nykyiset väyrysläiset eivät olisi koskeneet mieheen pitkällä tikullakaan.

Lipposen osalta tilanne on päinvastainen.

Onhan se itsekin myönnettävä, että jos joudun valitsemaan Väyrysen ja Lipposen välillä, niin valinta on Väyrynen. Lipponen ei missään tapauksessa.

Tuo oli selvää sanomattakin. Mutta entäpäs jos vastakkain ovat Väyrynen ja Niinistö?

Käyttäjän Reino kuva

Väyrynen! :D

Ikävää, ettei Soini halunnutkaan pressaksi, olisi varmaan päässyt toiselle kierrokselle.

Tässä tilanteessa siis Väyrynen.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Väyrynen on paljon lähempänä aitosuomalaistan kansanliikeettä kuin Niinistö.

Käyttäjän suburbian kuva

Tossavainen:"Väyrynen on paljon lähempänä aitosuomalaistan kansanliikeettä kuin Niinistö."
Tyypillistä Tossavaisratoriikkaa eli rasistista retoriikkaa, aitosuomalainen kansanliike! hoh hoh hoijaa!

Käyttäjän suburbian kuva

Tossavaiselle pitäisi antaa Freudenthalmitali kun käyttää kansallisuutta propagandavälineenä ja jaottelee ihmiset hyviin "aitosuomalaisiin" ja huonoihin "mukasuomalaisiin"

Keitä siihen aitosuomalaisiin Tossavaisen mielestä lasketaan?

Sinähän Reijo olet pitänyt keskustalaisia vastuuttomimpina takinkääntäjinä ja sanojensa syöjinä yli muiden. Nyt kuitenkin liputat Väyrysen puolesta. Miten se nyt näin?

Käyttäjän eveavolin kuva

Olisikin aika tragikoomista ja varmaan katkeraakin Väyryselle, jos hän viimeinkin tulisi presidentinvaaleissa vähintään toiseksi, muttei toista kierrosta järjestettäisi, kun Niinistö saisi yli puolet äänistä.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Kaija Irmeli O-A,

Presidenttiasiassa olemme eri mieltä.

Väyrynen on puolustanut ja halunnut tukea myös Suomen verovaroista maailman toiseksi suurinta ihmisoikeusrikoksia tekevää aseidenmyyjäsuurvaltaa. Hän on ”valtiomies”, joka Viktor Vladimirovin ”Näin se oli” –kirjan mukaan oli ulkoministeri, joka Kekkosen lähimmän miehen Eino Uusitalon ohella otti v. 1981 vastaan Kremlin ohjeet Suomen demokraattisesti valitun pääministeri Koiviston syrjäyttämiseksi ”aloittamalla aktiivisen työn hallituksen sisäisten erimielisyyksien kärjistämiseksi budjettikysymyksissä”

Väyrynen (kuten muukaan valtaeliitti) ei ole halunnut puolustaa eikä edes selvittää pakkoluovutetuilta alueilta paenneiden ihmisoikeuksiin kuuluvaa omistusoikeutta alueelle jääneisiin omaisuuksiin. Hän on ollut tukemassa verovaroista tehtyä lähialueyhteistyörahoitusta, jonka avulla pakkoluovutetuille alueille on laadittu uutta kiinteistörekisteriä suomalaisomistajia kuulematta ja ottamatta huomioon sitä, että alueen suomalaisomistajilta on evätty kumppanuussopimuksen mukaiset ja federaation kansalaisten kanssa tasa-arvoiset omistusoikeudet. Näiden pitkä-aikaisten ja koskaan katkeamattomien ja valtioiden selvitettäviksi kuuluvien oikeuksien selvittäminen ja tunnustaminen on riitautettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa jo v. 2006 meidän muutamien yksityishenkilöiden tekemällä valituksella Venäjän federaatiota vastaan suomalaisomistajien omaisuudensuojan jakuvasta loukkauksesta.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Väyrynen on joka tapauksessa parempi vaihtoehto kuin Nato Niinistö. Minä ajattelen tulevaisuutta ja lapsenlapsiani.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Nii miekii teen. Ja että Pariisin rauhansopimukseen vastoin yhdenkään kansainvälisen sotarikostuomioistuimen päätöstä kirjatut suomalaista valtiojohtoa ja maanpuolustajia koskevat perusteettomat ja kollektiivisesti syyllistävät natsirikosartiklat kumoutuisivat, kannatan Italian mallin mukaisesti Natoon liittymistä, että olisimme kansana ml. tulevat sukupolvet vihdoinkin vapaat Stalinin rikollishallinnon sanelemista koskaan vanhenemattomista ihmiskunnan pahimmista rikossyytöksistä ja tasa-arvoisia muiden kansojen kanssa:

”Syksyn Ety-kokousten tuloksina syntyy tilanne, jossa toisen maailmansodan päätteeksi 1947 tehty Pariisin rauha sitoo enää vain Suomea. Saksaa ei sen piiriin voida liittää ja muut hävinneellä puolella olleet maat ovat sanoutuneet rauhansopimuksesta irti. Bulgaria, Romania ja Unkari tekivät niin liittyessään Varsovan liittoon ja Italia liittyessään Natoon. Sen takia Suomi näyttää muodollisesti ainoalta syylliseltä toiseen maailmansotaan. Uusi tilanne on kohtuuton, koska Suomi oli muiden pienten maiden tavoin diktaattorien sodan uhri eikä aloittaja.” (HS - Pääkirjoitus - 5.9.1990 - 1. painos)

Kyse voi olla laajemminkin eräänlaisesta vastareaktiosta perusuomalaisten retoriikkaa, vaikkapa maahanmuuttokriittisyyttä kohtaan. Osa esim. hommafoorumilaisten teeseistä mm. muslimimaissa tapahtuneiden demokratisoitumistavoitteiden ja ilmiselvän modernisaatiopyrkimysten valossa on joutumassa kyseenalaiseksi. Juuri modernisaation kiistäminen muslimienkin tavoitteena on johtamassa hommafoorumilaiset vaikeaan puolustusasemaan.

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#modernisaatio

"Viime vuosina ajoittain kiivaana käynyt keskustelu länsimaita uhkaavasta muslimi-invaasiosta perustuu yleiseen käsitykseen muslimimaista erityisen nopean väestönkasvun tyyppiesimerkkeinä. Tosiasiat kertovat jostain muusta. Itseasiassa eräissä muslimimaissa syntyvyys on viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana suorastaan romahtanut aikaisemmalta erittäin korkealta tasolta lähemmäs länsimaiden hedelmällisyyslukemia. "

"Modernisaatioon näyttää todellakin liittyvän hyvinkin julmia mutta kuitenkin ohimeneviä ilmiöitä. Iranin esimerkki on jatkumo pitkässä ketjussa. Syntyvyyden laskua seurasi nopeasti ajatollah Khomeinin valtaannousu. Ideologia, jotka on ilmaistu shiiojen uskonnollisella kielellä, ei ole kristilliseen perinteeseen kasvaneiden eurooppalaisten tavoitettavissa; se ei kuitenkaan ole sen ”mielettömämpää” kuin kiistat protestanttien ja katolisten välillä Cromwellin aikoina. Se että shiiateologia katsoi paljastavansa maailman epäoikeudenmukaisuuden, viittaa vallankumouksen mahdollistavaan potentiaaliin, samaan tapaan kuin alkuperäinen protestanttinen metafysiikka, joka näki ihmiset ja yhteiskunnan korruptoituneena. Luther ja Calvin vaikuttivat uudistuneen ja puhdistuneen yhteiskunnan syntyyn: USA on uskonnollinen hurmion lapsi siinä kuin moderni Irankin. "

Käyttäjän Jalis kuva

"Osa esim. hommafoorumilaisten teeseistä mm. muslimimaissa tapahtuneiden demokratisoitumistavoitteiden ja ilmiselvän modernisaatiopyrkimysten valossa on joutumassa kyseenalaiseksi."

Oletkohan nyt ajantasalla? Kun on ollut 'demokraattiset' vaalit, näissä maissa ääri-islamilaiset puolueet ovat saaneet vallan.

Demokratiaa näissä maissa tajuaa haluta pieni vähemmistö - ja sitä ne eivät saa, kun Muslim Brotherhood ym. ääri-islamistit juonivat vallan itselleen... tilanne näissä maissa vain huononee.

Käyttäjän seppohilden kuva

"Pekka Haaviston kampanja on ollut nousujohteinen parista kämmistä huolimatta. Hän tyri käsittämättömästi Helsingin Sanomien kasvoleikissä, mutta pysyi kansan silmissä uskottavana ehdokkaana. Puoliso on toilaillut, mutta sitäkin päästiin selittelemään MTV3:n Korkojen kera -ohjelmassa viime perjantaina."

Tähän Huuskon kommenttiin pitää itsekin tarttua, koska media ei ole pohtinut eikä varmaan kansakaan sitä, mitä saamme Haaviston ohella.

Haavistohan on ihan fiksu kaveri ja hänen toimistaan pressanvirassa tuskin tulee ongelmaa mutta hänen puolisostaan melko varmasti tulee. Kaveri on kerinnyt jo tapella ravintolassa toisen miehen kanssa ja jäädä kiinni rattijuopumuksesta. Mitä luulette, saako kaveri olla rauhassa pressan puolisona medialta. No tasan tarkaan ei saa, vaan hänen liikkeitään seurataan 24 h. Parikymmentä vuotta Haavistoa nuorempi puoliso tuskin jaksaa jäädä roolinsa vangiksi ja viettää Mäntyniemessä koti-iltoja. Epäilisin että kansainväliset mediat julkaisee herkästi kaikki skandaaliuutiset Suomen pressan puolisosta, kun niitä vaan on saatavilla.

Tämä on se suurin ongelma Haaviston paketissa, ei Haavisto itse.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Seppo H :"Parikymmentä vuotta Haavistoa nuorempi puoliso tuskin jaksaa jäädä roolinsa vangiksi ja viettää Mäntyniemessä koti-iltoja. Epäilisin että kansainväliset mediat julkaisee herkästi kaikki skandaaliuutiset Suomen pressan puolisosta, kun niitä vaan on saatavilla.

Tämä on se suurin ongelma Haaviston paketissa, ei Haavisto itse."

Sama tilanne on mielestäni Niinistönkin kohdalla. Hän on vuoden vanhempi kuin itse "ammina ja pappana" olemme ja hänen puolisonsa on vuoden nuorempi kuin nuorin lapsemme.

En oikein jaksa uskoa Sauli Niinistön(kään) nykyisen "ikuisen" rakkauden kestävyyteen, kun jo tiedän mitä "luomumuutoksia" ikääntyminen tuo tullessaan niin fysiikkaan kuin mieleenkin.

Käyttäjän zzz333 kuva

Minun mielestäni ongelma ei ole niin arveluttava Niinistöllä, kuin se on Haavistolla. Haaviston puoliso on ainakin näin pinnallisesti katsoen niin eläväinen ja vilkas kaveri, että luulisi hänen ikävystyvän niin Mäntyniemessä kuin myös presidentin kaverien- ja politiikkojen seurassa.

Niinistön vaimo vaikuttaa taas varhaiskypsältä:) aikuiselta naiselta, jonka kirjalliset taidot ja ammatti politiikkojen parissa lienee hänelle jopa suositus pressan rouvan tehtävään. Me naiset jopa kypsymme nopeammin kuin miehet ... puhumattakaan siitä, että hän on vielä porilainen, joka on suositus sinänsä:) - Kyllä uusi, nuori rakkaus hyvin kaksikin kautta kestää..

Herätkää, Pekan kannattajat, ja vaikka kannetaan Pekka maaliin asti!! Suomi tarvitsee uudistusta ja kehitystä, eikä lannanhajuista nostalgiaa.

Käyttäjän simomakela kuva

Toistetaan tässä Richardille mun edellinen vastaus; kannetaan vaan Pekka maaliin, ei se sinne muutoin pääse. Ja siellä on Soini, Väyrynen ja Niinistö vastaanottamassa.

Käyttäjän markolilja kuva

Itse mietin pitkään Timon ja Paavo V:n välillä ja päädyin äänestämään jälkimmäistä.

Itse asiassa äänestin puolivahingossa kun oltiin tytön kanssa menossa ostamaan postittamaan kirjeitä niin äänestin sitten samalla kun vaalipuoli sattui olemaan auki.

Syy valintaani on yksinkertainen. Soini on parhaimmillaan oppositiojohtaja ja keskustelun herättäjä. En mitenkään häntä ja hänen suoraviivaista retoriikkaa sopivaksi kuivahkoon ja muodolliseen presidentin asemaan.

Kun pitää valita kahdesta alkiolaisesta se presidentin virkaan uskottavampi on se ilman muuta Väyrynen.

Jos en muuta ole oppinut niin suomessa arvostetaan työkokemusta ja nimenomaan relevanttia työkokemusta todella paljon.

Siten mulle on pienoinen yllätys, että Niinistö on niinkin suosittu ilman päivääkään ulkoministerin kokemusta.

Tarkan markan kamreerimaine saa suomalaiset kuitenkin luottamaan häneen (veroeuroja ei roiskita holtittomasti pitkin eurooppaa). Tietenkin tämä on vain mielikuva, koska presidentti EI oikeasti päätä budjetista.

Tuntuu vähän siltä, että ulkoministeriökokemus on pressanvaaleissa kovaa valuuttaa (vrt. halonen ulkoministerinä ja ahtisaari ulkoministeriön valtiosihteerinä).

Kaikella kunnioituksella, EU:n parissa ja oppositiopolitiikkaa sielläkin harjoittavana Soinilta puuttuu relevantti kokemus ulkosuhteiden hoitamisesta. Se näkyy kannatuksessa ja kääntää meidät alkiolais- ja kansallishenkiset Väyrysen taakse.

Käyttäjän kaikupohja kuva

Vähän epäilen, että Paavo Väyrysen kannatukseen liittyy nyt jonkinlainen "kuollut kulma", joka ei näy selvästi gallupeissa. Häntä kannatetaan ja äänestetään enemmän, kuin gallupit antavat ymmärtää.

Ihmiset ymmärtävät hänet valtiomieheksi, joka erottuu muiden ehdokkaiden joukossa.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Marko L :"Itse asiassa äänestin puolivahingossa.."

Niinhän loppujen lopuksi me kaikki, kun meille ei kerrota asioista selkokielellä ja joudumme siksi äänestämään asioista, joista emme tiedä mitään.

Henk.koht. olen valmis hyväksymään sen, jos mielestäni "väykyn" edustama marxismi-senilismi voittaa ja hänestä tulee presidentti. Eniten toivon sitä, että sitten jos ja kun tuon päätöksen seuraukset realisoituvat, ei ryhdytä entistä enemmän vihaamaan "maahanmuuttajia, porvareita, yrittäjiä suurituloisia" jne. eikä vaadita heitä kustantamaan kaikkea tuonkin valinnan ruohonjuurikansalaisten elämää hankaloittavia "subjektiivisia" seurauksia.

Käyttäjän kyy kuva

Korkojen kera -hömpät ja kasvojentunnistusleikit näkyvät ainakin päätoimittajan mukaan ratkaisevan, kuka Suomen seuraavaksi presidentiksi valitaan.

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Koska kilpailu toisesta sijasta on ollut niin tasainen, voivat pienet asiat vaikuttaa tässä loppusuoralla siihen, kuka saa tarvittavat prosenttiyksikköjen kymmenykset. Siksi tuon tällaisiakin mielikuvatekijöitä esiin.

Jälkikäteenhän politiikan tutkijat ja muut löytävät monenlaisia tekijöitä, jotka lopulta ovat ratkaisseet menestyksen. Esimerkiksi Ahtisaaren on sitkeästi arveltu voittaneen 1994 Tuttu juttu -ohjelman avulla:

http://www.hs.fi/politiikka/Timo+Koivusalo+kiist%C3%A4%C3%A4+Ahtisaaren+...

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Ei ole mitenkään vähämerkityksellistä sekään, että Paavo Väyrynen on ymmärtänyt huumorin merkityksen. Eilen hän kertoi, että hänet voi jopa tilata kotiin.

http://kaijaolinarvola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94420-mille-nauramme-kun...

Käyttäjän kyy kuva

Pienistä asioista tulee merkittäviä, kun media alkaa pauhata niistä.

Käyttäjän tapiopiironen kuva

"Pelkästään ehdokkuus oli suomalaisille politiikan asiantuntijoille yllätys."

Neuvostoliiton kaatuminen oli suomalaisille "asiantuntijoille" yllätys. Niin tulee olemaan euron kaatuminenkin.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Että Suomessa sataa alkutalvesta lunta ja on liukasta, sekin on monille yllätys.

Neuvostoliiton kaatuminen oli yllätys ennenkaikkea eräälle Väyryselle.

Kenelle ei olisi ollut yllätyksenä ,vai tiesikö Mika Kainulainen jos
tiesit miksi et kertonut !

Olavi; enpä kyllä aavistanut Neuvostoliiton kaatumista minäkään. Onneksi en sentään vuotta aiemmin tehnyt väikkäriä, missä julistaisin NL:n olevan ikuinen. Huh, se vasta olisi ollut noloa!

Käyttäjän ristoi kuva

Soinia voi suositella myös Uudessa Suomessa:
http://timosoini.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94346-olen-oikeassa-%E2%80%93-...

Kukahan laskisi vielä liikkeelle huhun, että peukalo palaa, jos Soini saa yli 100 suositusta?

Ai, Väyrynen vai? Hän on satsannut Salpausselän taakse. Onnistuuko veto?

Käyttäjän joukopiho kuva

Markku Huusko kirjoitti Väyrysestä: "Eikä hänen mahdollisuuksiinsa presidentiksi uskonut vielä syksyllä 2011 käytännössä kukaan, tuskin edes hän itse kaikesta näytellystä yli-itsevarmuudesta huolimatta."

Minä uskoin Väyrysen presidenttiyteen jo elokuussa 2011, kun Väyrysen kannatus oli 1 %. Laitan oheen Uudessa Suomessa 29.8.2011 julkaistun kirjoitukseni.

Onnitteluni Paavo Väyryselle - Suomen seuraavalle presidentille!

29.8.2011 22:50 Jouko Piho 47 kommenttia .

Onnittelen Paavo Väyrystä Keskustan presidenttiehdokkuudesta, joka on käytännöllisesti katsoen varma, koska myös Anneli Jäätteenmäki on ilmoittanut luopuvansa ehdokkuudesta.

Aikaa on toki vielä halukkailla ilmoittautua 9.9.2011 asti, mutta kyllä tämä alkaa näyttää vahvasti siltä, että kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on Keskustan seuraava presidenttiehdokas - ja Suomen seuraava presidentti.

Paavo Väyrystä on arvosteltu hänen selväsanaisesta pyrkimisestään presidentiksi.

Pyrkimisessä ei ole mitään pahaa. Sehän kuvaa energiaa ja tahdonvoimaa.
Ei kai Suomi mitään vätystä halua presidentiksi, henkilöä, joka ei halua mihinkään eikä varsinkaan presidentiksi.

Juuri tätä sisäistä paloa presidentin tehtävään on kaikkein eniten Paavo Väyrysellä. Puhuisin jopa kutsumustietoisuudesta. Onneksi kyse ei ole vain siitä, vaan Väyrysellä on myös vankkaa kokemusta monelta eri politiikan saralta eli CV on huikeaa luettavaa.

Oli hyvä, että Väyrystä ei valittu eduskuntaan, koska häntä odottaa suuremmat tehtävät ja hän voi keskittyä nyt täysillä vaalikampanjaansa.

Minä uskon, että kansallismielinen ja Suomen parasta isänmaallisesti ajatteleva Paavo Väyrynen on Suomen seuraava presidentti.

Kepu-medialla pukkaa tuskan hikeä!

Ylessä on jo täysi paniikki päällä siitä pelosta, että Sale voittaa.

Hesarilla ja nyt Huuskokin ovat paniikissa kun oma mies (Paavo V) ei ehkä sittenkään pääse toiselle kierrokselle.

No Salesta saa MTV3, TS-yhtiö ja Alma-Media oman pressansa

Käyttäjän suburbian kuva

Pekka onko Huusko mielestäsi Väyrysen puolella? Eikö se ole aika neutraali?

Käyttäjän Reino kuva

Tuli juuri katsottua maikkarilta Soinin tentti ja täytyy sanoa, että alkoi taas sunnattomasti ärsyttää.

Ei Soini ärsyttänyt, hän oli oma johdonmukainen itsensä.

Mutta se toimittaja !
Miten kukaan voi saada olla tuossa työssä tuolla ammattitaidolla???????
Miten hän voi syyllistää Soinia euron mahdollisen kaatumisen aiheuttamasta Pohjoismaiden 25 prosentin kansantuoton laskemisesta??????
Suomi on täällä ainoa euromaa, miten se vaikuttaisi samalla tavalla Ruotsiin ja "ei-EU Norjaankin"? Ja kuinka Soini on työskennellyt sen eteen "öin ja päivin"?????

Pelkkää vanhan jankuttamista ja Kataisen ja ns. "vastuunkantajien" liturgoiden toistamista. Historiassa ei tapahdu enää mitään! Kuten Soini sanoi.

En muista nyt äkkiä kuulleeni yhtään kysymystä presidentin valtaoikeuksiin kuuluvista asioista eli ulkopolitiikasta. Jos sellaiseksi ei nyt lasketa Ruotsin puolustusvoimista puhumista.

Kyllähän Soini on järkevä - mutta häntä tarvitaan muissa vaikutusvaltaisemmissa tehtävissä.

Joten Väyrynen! Sopiva lepokoti veteraanipoliitikolle!

Käyttäjän IlkkaKakko kuva

Olen samaa mieltä, toimittajalta täysin ala-arvoinen suoritus. Soinilla piti pokka hyvin ja vastaili varsin asiallisesti.

Toimittaja ei todellakaan kysynyt mitään, mikä olisi oleellista presidentin tehtävien hoidon kannalta. Mutta MTV3:han on tunnettu "omasta linjastaan", Haapala ja Mauno omaa luokkaansa .... aika pikkusieluista hommaa!

MTV elää mainostuloilla ja mitä enemmän sensaatiota ,sitä enemmän katsojia
ja rahaa

"...Kyllähän Soini on järkevä - mutta häntä tarvitaan muissa vaikutusvaltaisemmissa tehtävissä"

Ei.

Herätys nyt viimeistään kaikki perussuomalaiset puoluetta tällä hetkellä kannattavat.

Näiden presidentin vaalien lopputulos on ollut selvä jo ajat sitten. Lopputulokseen ei vaikuta se ketä perussuomalaiset puoluetta tällä hetkellä kannattavat äänestävät ensimmäisellä kierroksella. Juuri tämän takia kaikkien perussuomalaiset puoluetta tällä hetkellä kannattavien pitää äänestää Soinia ensimmäisellä kierroksella. Tämä on ainoa taktiikka näissä vaaleissa. Ei mitään Soinia tarvitaan muissa tehtävissä -taktiikoita tai menee hyvä puolueen johtaja hukkaan -tai yms. taktiikoita. Niillä ei ole mitään merkitystä.

Herätys nyt oikeesti. Miettikää nyt oikeasti, jos perussuomalaisten äänet jakautuu Soinin, Niinistön, Väyrysen kesken (Haavistoa ei kai kukaan edes harkitse äänestävänsä; hän on taatusti susi lampaan vatteissa, halonen potensiin kaksi) lopputulos on, että toisella kierroksella Niinistöä vastassa on Väyrynen tai Haavisto ja Niinistöstä tulee presidentti. Jos taas kaikki tällä hetkellä perussuomalaiset puoluetta kannattavat äänestävät ensimmäisellä kierroksella Soinia, se riittää että Soini pääsee toiselle kierrokselle. Taktikoida voi sitten toisella kierroksella, jos siltä tuntuu. Eli kumpi näistä vaihtoehdoista on parempi?

Nyt katse tulevaisuuteen, kaikki äänet ensimmäisellä kierroksella Timo Soinille.

Käyttäjän karifa kuva

Täysin samaa mieltä kanssasi, juurikaan mitkään kysymykset eivät liittyneet käynnissä olevaan presidenttiehdokkaan tenttiin. Jännitys huipentuu tänään ja huomenna kun lauteille istahtavat pari viimeistä kandidaattia. Todella pohjanoteeraus maikkarilta !

Käyttäjän Jalis kuva

Toimittajat ovat usein p... housuja.

Ei niistä itsestään ole muuta kuin juoruja ja satuja levittelemään, sekä alkoholin suurkulutukseen.

Huusko, kyllä Eeva sanoi oikein, että karusellissa ei kaivannut Sinun naamaasi, eikä johdattelevia mielipiteitäsi, suuntaan jos toiseenkaan.
Tutkiva journalisti antaa mielipiteille, kaikille, julkisuutta?
Sen lauluja laulat, kenen ...?
Mikäpäs siinä, että sellainen tapaus!

Käyttäjän petrisalo kuva

Jos äänestysprosentti nousee näissä vaaleissa yli 80 prosentin. Kirkkoveneiden ja Aku Akkojen äänisaaliin jäädessä minimiin. Kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia.

Toiselle kierrokselle tarvitaan sitten jo lisää avautumiskierroksia.

Paljastuuko tästä valokuvasta ne aiheet, jotka ratkaisevat Suomen seuraavan presidentin?

Vaalien X-files?:
https://twitter.com/Vaaliliitto/status/157890501335457792/photo/1/large

Toivottavasti edes Väyrynen uskaltaa jo avata näitä yhteiskuntamme pimeyden ytimiä lisää.

Käyttäjän toukoalto kuva

http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94365-haavisto-vai-v%C3%A4yrynen

"Huvittavaa ja samanaikaisesti pelottavaa on se, että Väyrynen toivoo jokaisen Lipposta tai Arhinmäkeä joko puolueperustaisesti tai ilman puoluekytkentää kannattavan henkilön myös äänestävän Lipposta tai Arhinmäkeä. Näin siksi, että silloin annettu ääni on ääni toisen kierroksen puolesta ja ääni pois Haavistolta. Väyrysellä on Haavistoa paremmat mahdollisuudet toiselle kierrokselle yleiskannatuksen perusteella, mutta jos ihmiset ryhmittyvät puoluerajat ylittäen sdp+vihr+vas –akselilla Haaviston taakse, niin yhdistetty yleiskannatus+kanavoitu kannatus nostaa Haaviston toiselle kierrokselle."

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Eivät Arhinmäen kannattajat siirry Haaviston taakse.

Jos, toisella kierroksella ovat vastakkain Niinistö ja Väyrynen, lopputulos ei ole varma. Mutta jos toisella kierroksella on Niinistö ja Haavisto, niin Niinistö voittaa.

Käyttäjän Jalis kuva

Ei Suomen jehovat ja helluntalaiset ym. äänestä Haavistoa, ei ikuna.

Käyttäjän nuun kuva

" lähellä ihmettä "

Syntyykö presidentti neitsyestä `?

Niinistö ja Väyrynen ovat syntyneet neitsyen merkissä.

Käyty kampanja on vakuuttanut minua entisestään siitä, että presidentti-instituutiosta olisi syytä päästä eroon. Nyt kun demarit menettävät myös presidenttipuolueen aseman 30 vuoden tauon jälkeen olisikin puolueen syytä palata juurilleen ja vaatia joko presidentti-instituution lakkauttamista tai sitten antaa presidentin valinta kuten Saksassakin paikalliselle parlamentille.

Pidän instituutiota täysin aikansa eläneenä ja siinä mielessä jopa haitallisena että sillä pönkitetään vain tympeää "suurmiesajattelua". Eli kansa alkaa käyttäytyä kuin patrioottinen koira: isäntä on aina oikeassa. Olisiko meidän suomalaisten jo syytä aikuistua?

Käyttäjän nuun kuva

Matias

Ota vähemmän vakavasti.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Koira sentään ymmärtää selvää käskyä: lopettakaa.

Käyttäjän nuun kuva

Snellman

Montako mielestäsi on yhdessä koirassa?

Käyttäjän jounisnellman kuva

Se oli osoitettu sinulle ja Gerlichille, mutta saa sitä eteenpäin levittää.

Käyttäjän Jalis kuva

Niinistö ei tajua muusta, kuin rahasta.

Nyt esittää niin huolestunutta nuorten asemasta (koska he maksavat vanhusten eläkkeet), mutta kun Halosen kanssa kilpaillessa samasta pestistä kysyttiin, mistä hänestä johtuu lasten ja nuorten mielenterveysongelmien kasvu, Niinistö vastasi äärimmäisen typerästi:

"Joillakin on enemmän leluja kuin toisilla - ja sehän aiheuttaa kateutta."

Pyhä Yksinkertaisuus! Menisi pelaamaan rahapelejään muualle.

Tällaisen im---sillin ihmiset suostuvat äänestämään presidentiksi! Pekka Haavistolla ja Soinilla sentään leikkaa ihmisyydenkin tasolla.

Nyt menee usko suomalaisen selkärankaan.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja