Lähes kaikkien vanhempien miesten presidentti
Sauli Niinistö (kok.) murskasi tänään jo kolmannessa gallupissa Pekka Haaviston (vihr.). Niin Ilta-Sanomien, Iltalehden kuin Helsingin Sanomienkin gallupissa Niinistö olisi saamassa toisella kierroksella lähes kaksi kolmannesta äänistä ja Haavistolle jäisi vain runsas kolmannes nyt kun varsinaiseen äänestyspäivän on enää viisi päivää.
HS:n galluptuloksessa on eniten pureskeltavaa. Kävi ilmi, että ensimmäisellä kierroksella hyvin pärjänneen Paavo Väyrysen (kesk.) ja viime kevään jytkyilijän Timo Soinin (ps.) kannattajat ovat menneet pääsääntöisesti Niinistön taakse. Tämä on käynyt mainiosti myös yksittäin ilmi, kun Yleisradio on ajankohtaisohjelmissaan tällä ja viime viikolla jututtanut maakuntien miehiä. Kysyttäessä kantaa miesten vastaus on ollut lähes poikkeuksetta: ”Kyllähän sää tiärät.”
Niinistö vetoaa nimenomaan miesäänestäjiin. HS:n gallupin mukaan 72 prosenttia miehistä aikoo äänestää häntä. Naisista osuus on selvästi alhaisempi, 56 prosenttia. Tässä painavat epäilemättä ehdokkaiden kohdalla asetelmat reservin kapteeni-siviilipalvelusmies ja hetero-homo.
Neljä viidestä suomalaisesta miehestä rakastaa Suomen armeijaa ja heistä hyvin moni suhtautuu kummeksuen siviilipalveluun. Toisaalta mitä kauemmas pääkaupunkiseudulta mennään, sitä kummallisemmaksi seksuaalinen erilaisuus muuttuu; Suomi ei ole poikkeus, tämä pätee kaikkialla maailmassa.
EDIT 1.2. klo 13: Lisäsin otsikkoon sanan "vanhempien" luettuani tämän erinomaisen tilanneanalyysin: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119813-niinisto-vs-haavisto-uusi-loyto-g...
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ei pidä unohtaa sitä, että alfauros ottaa nuoren vaimon, se on se juttu. No, sama pätee myös Paavo Lipposeen. Hyvää jatkoa vain molemmille :)
Miksi Niinistölle ei ole annettu majurinnappia? Ja joillekin julkkiksille sen sijaan, ihmettelen? Herätkää nyt Suomen puolustusvoimat. Kyllä puolustusvoimien ylipäälliköllä pitää olla esiupseerin arvo.
Samaa ihmetteli Tapio O. Nevakin. Vastauksen voisi antaa Tarja Halonen.
Niinpä. Naiset on ihan eri kategosiassa. Mutta jos maailman tilanne taas ajautuisi siihen, että on pakko ase kädessä puolustaa isanmaata, niin sitten taas miesenergia olisi huipussaan. Näinhän tämä aina menee. Suomessa mies periaatteessa on aina sotilas.
Tarja Halonen ei ollut koko kansan presidentti, ei edes sotaveteraanien, kun meni sotaveteraanien juhlien aikaan juhlistamaan Suuren Isänmaallisen sodan-veteraaneja Moskovaan!
Lehtimäelle: Ei tule olemaan Sauli Niinistökään, koska kilpailija saa reilusti yli kolmanneksen, jo gallupeissa.
Yhden Sauligallupinhan omistaa kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti (Taloustutkimus) joka kyllä taitaa kysymyksenasettelun taidon niin, että Sauli pärjää.
Ja, mitä tulee koko kansan edustajiin, niin puolueista Perussuomalaisten osuus koko kansasta on hupenemaan päin,- ja reilua vauhtia onkin.
En tiijä sitten Lehden osuutta siihen. Tiijätkö sinä?
Niinpä. Onhan se noloa jos presidentti joutuu rämpimään metsässä vain joukkueellinen miehiä johdettavanaan. Kyllä pitäisi presidentin olla vähintään komppanjan päällikkönä siellä metsässä, kun se ampuu pyssyllä niitä vihollisia.
Met olema täälä tuuminhet että 60-40 taitaapi olla suunnnilhen se lopputulema vaaleisa. Kovasti net kannustaa tääläki kaikkia äänestämhän, kuhan ei vain sitä homua äänestä. Saattaapi äänestysrosentti noussa hyvinki korkiale. Turhaan se Sauli täälä Lapisa olis tullukhan käymhän ku kepu tekkee hälle hyän vaalityön ilimanki.
Se oli miähen puhetta. Täällä etelämmäsä Pirkanmaalla on tosimiähet samaa miältä ja kyä täällä monet akatki elikkä noi "kauniimman sukupualen erustajat" aikoo sankoin joukoin äänestää Niinistöö eikä mitään sivarinketkua
Ennustukseni oli jo aiemmin Haavisto saa 35-42 % äänistä, tarkkana veikkauksena esitin jo aiemmin 38 % Pysyn siinä.
Eikä sitä muuta istuvan pressan tuki tai tiettyjen tahojen "puolueeton" tuki.
Tänään olen antanut ääneni ja siksi on taas lupa arvostella ;) Enkä toista minkä numeron piirsin.
Haaviston homoseksuaalisuuden synnyttämä hype helsinkiläisten taiteilijoiden keskuudessa karkoittaa viimeisetkin Haaviston äänestäjät Kehä III:n, vihervasemmiston ja suvaitsevaiston ulkopuolella.
Vladimir Putin saattaisi kyllä äänestää Haavistoa, koska hän pitäisi itseään niin paljon kovempana tyyppinä, ettei hänellä olisi huolen häivää kahdenvälisissä neuvotteluissa. http://eveavolin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95846-katso-minua-silmiin-vlad...
Ylivoimatilanteessakaan ei akka lakkaa lyömästä. =)
Minusta Ultra Bra & comp. eivät ollenkaan ajatelleet, miltä heidän toimintansa näyttää konservatiivisen Suomen silmissä.
Kaikkinen suvaitsevaisuuden hehkutus aiheuttaa vain vastareaktion. Persujen vaalivoitosta ei ole aikaa kuin vajaat kymmenen kuukautta.
Ultra Bra:han syntyi juurikin tarpeesta olla mieliksi umpiluukonservatiiveille. =)
Ei Eve näytä huomanneen ketkä siitä homoudesta ovat eniten puhuneet. Eivät niinkään Haaviston kannattajat...
Haaviston homous on olennainen elementti vastajytkyä, jota ilman sitä tuskin olisi edes syntynyt.
Kuvittele vaikka Pekka Haaviston tilalle Pekka Sauri. Olisiko hän kyennyt synnyttämään vastaavan ilmiön, niin makea ja suosittu persoona kuin onkin?
Olen eri mieltä. Mielestäni olennaisin osa Haavisto-ilmiössä oli aidosti sovittelevan poliitikon ilmaantuminen aikana jolloin vastakkainasettelut ja henkilöihin menevä riitely alkoi olla suomalaisen politiikan keskiössä. Suurimman osan kampanjaa homous ei ollut kampanja-ase vaan piirre joka myönnettiin mutta jolla ei elämöity.
Sauri olisi yhtä hyvä ehdokas kuin Haavisto, ehkä vähemmän pätevä juuri tähän hommaan, mutta yhtä luotettava.
Niinistöä kohtaan minulla vakava moraalinen luottamuspula. Epäilen, ettei kuoren alla ole kukaan kuorta vastaava kotona. Lisäksi hän on suurpääoman apupoika avaamassa kv. suuryritysten pääsyn Suomen maaperälle.
Ihmistä äänestän.
Haavisto ei ole onnistunut saamaan selkeitä voittoja vaaliväittelyssä toisen kierroksen aikana joten asetelmat ovat aika tavalla vakiintuneet. Tilanne ei sinällään ole yllätys ja vaikka luultavasti pientä tasoittumista tapahtuu kun mielipiteestään epävarmat ja niitä panttaavat äänestävät, niin ero lienee liian suuri kiinni kurottavaksi. Olettaen ettei mitään radikaalimpaa tapahdu jäljellä olevien väittelyiden aikana.
Ei ole Haaviston syytä, ettei hänestä tule presidenttiä, vaan kannattajien! Hypetys meni jo oksettavalle tasolle kaikkine tiedostavine kulttuuriväkineen ja politiikan viemisineen jopa Jussi-gaalaan!
Rahasta ja vallasta on taas kerran kysymys - seksi on sivuseikka.
Puolueisiin kuuluu jotain alle 5 prossaa - asemansa vakauttaneeseen puolue-eliittiin siis alle 1% porukasta. On varsin ymmärrettävää että puolue- ja "taide" -eliitti haluaa pressan jonka voivat kiertää pikkurillinsä ympäri jakamaan vastikkeetta rutkasti rahaa Kukkeleihin ja kakkeleihin.
Nykyinen EU:n talousahdinko tukee mielestäni talousasioihin perehtyneen Niinistön valintaa huolimatta virheistä ja poliittisesta "löperyydestä", joita EU:n aikana on tehty.
Kun omakohtaiset kokemukseni ovat osoittaneet, että idealistit eivät välttämättä pidä numeerista faktatietoa mitenkään kovin tärkeänä, ja kun henk.koht. taas pidän, niin kannatan Niinistön valintaa presidentiksi. Toivon kuitenkin, että raha ei ole hänen arvomaailmansa tärkein asia, vaan että hän valtiojohdossa ja arvojohtajana pyrkii löytämään ns. kovien taloudellisten ja pehmeiden inhimillisten arvojen tasapainon "osaoptimoimatta" yhteiskuntaa vain esim. taloudellisesti tuottavien "hyvinvointivaltioksi".
Tuula Hölttä
Olet varmaankin huomannut, että Sauli Niinistö kaikissa vaalitenteissä on kehoittanut varakkaita vastuun kantamiseen hyvinvointiyhteiskunnastamme.
Viimeksi tänä aamuna TV1:ssä.
Tämän pahasti ylikuumenneen ja asiattomuuksiinkin menneen vaalitaistelun tunnekuohut tasoittuvat aikanaan. Tulemme huomaamaan, että Sauli Niinistö "valtiojohdossa ja arvojohtajana pyrkii löytämään ns. kovien taloudellisten ja pehmeiden inhimillisten arvojen tasapainon`osaoptimoimatta´ yhteiskuntaa vain esim. taloudellisesti tuottavien `hyvinvointivaltioksi´", aivan kuten sinä ja valtava enemmistö meistä suomalaisista toivomme.
Nyt alkaa olla aika rauhoittua ja muistaa, että asiat taistelevat, eivät miehet.
Se nyt on vain äänien ostamista suurpääomalle.
Suurpääoma ei voittaisi yhtiäkään vaaleja, jollei huijaisi työväkeä äänestämään itseään.
Niinistön 'hyväntekeväisyyskin' alkoi tasan sen jälkeen, kun hävisi Haloselle 6 vuotta sitten - joten KAIKKI hänessä HUUTAA taktikoinnista!
Luottoa ei ole ollenkaan.
Haluan HYVÄSYDÄMISEN miehen Suomen johtoon. Ei enää pelureita!
Monet miehet ajattelevatkin varmaan sukupuolista tasa-arvoa kun haluavat presidenttiparissa olevan sekä miehen että naisen. Ironista onkin että monet naiset jotka ns, huutavat miesten ja naisten tasa-arvosta haluavat presidentinlinnaan kaksi miestä presidenttipariksi tehden näin maanäidinkin roolista miehen edustaman...
http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95217-naisasialiitto-unioni...
Ei taida naisia kiinnostaa sukupuoli, vaan ihmisen sydän - ja se, onko se paikallaan vai ei.
Miehiä taitaa kiinnostaa vain äijämeininki. Kuulostaa siltä, että miehet ovat enemmän sukupuolirooliensa vankeja kuin naiset.
Haaviston tukijat ovat syyllistyneet tietynlaisiin väärinkäytöksiin, joka implikoi suvaitsemattomuutta ja demokratian halveksuntaa...ja jonkinlaista aggressiivisuuttakin.
Esille on tullut esim. Niinistön tukijoukkoihin kohdistunut häirintä ja väkivaltaisuus näitä kohtaan viikonloppuna Helsingissä.
Jussi-gaalassa kulttuuriväki käytti elokuvan juhlaa ja asemaansa siinä törkeällä tavalla Haaviston kampanjoimiseksi.
Viimeisin ylilyönti tiedetään Ultra Bra-konsertin tiimoilta, kun MTV3:n toimittaja haastattelun päätteeksi uutisissa oli näyttänyt voitonmerkkiä sormillaan, joka oli ilmeinen tuen osoitus Haavistolle.
MTV3:n päätoimittaja on itsekin myöntänyt, että se ei ollut toimittajallle ammattimaista käytöstä. Sen tiesi etukäteen varmasti toimittaja itsekin. Hän oli siis valmis uhraamaan ammattimaisuuttaan Haaviston kampanjalle.
Katuhuligaanit ovat mitä ovat, mutta merkittävässä näkyvässä asemassa olevat mainitut toimijat ovat käytöksellään varastaneet demokratiaa itselleen. Hypetys ehdokkaaansa puolesta on kova niin Haaviston kuin Niinistönkin leirissä, mutta Haaviston puolella mopo karkailee käsistä aika ajoin. Voisikohan puhua jopa Haavisto-ilmiöstä.
Haavisto itse on syytön näihin ylilyönteihin, mutta olisi voinut pontevammin tuomita näitä mainittuja tapauksia.
Punkkarit taitavat vastustaa Niinistöä ihan ilman Haavistoakin!
MTV 3:n haastatteluistahan paistaa, että Niinistöä tukevat. Haavistoa kohtaan hyökätään.
Niinistön koko vaalikampanja on täynnä ylilyöntejä. Periaatteet ja muut ovat ihan erilaisia, kuin todellisuudessa puolueen toiminta ja Niinistön oma toiminta on ollut.
Luotto on Haaviston takana. Hän on se, mitä on ja näyttää esimerkillään meille, millaisia suomalaiset voisivat olla. Ansaitsee täyden kunnioituksen - sydämestä viisauteensa.
Miksi ihmettelet?
Jospa tämä onkin esivaalikampanja 6- tai 12- vuoden päästä käytäviin presidentinvaaleihin.
Ehkä tämä junttipäinen kansa on kypsä muuhunkin, kuin kokoomuksen bluffipeliin, muka koko kansan Sauli-presidentistä.
Muistakaa nyt perusasia: Sauli Niinistö tulee olemaan tilivelvollinen rahoittajilleen, jotka eivät pidä lainkaan siitä, että joku salolainen kokoomuslainen pettäisi heidät.
Ei tule pettämään.
Haavisto todellakin on tulevaisuuden mies nuoren ikänsä puolesta.
Blogisti Tapio Oksanen kirjailija Kiven kylästä jo ehti epäilemään, elääkö Niinistö presidenttikautensa loppuun. -Vanha köppänä nääs, kun on.
Tyryhän on tyylitaituri ja jopa Oksasen,kuulun "totuudenpuhujan",kannattaja
elämänajan pituudesta. Härskiksi menee!
Haaviston kampanja on alkanut todella polkea paikallaan loppua kohden. Haavisto ei ole tuonut vaalikeskusteluihin myöskään uusia avauksia (jos kohta ei Niinistökään).
Jokainen, joka on lukenut blogejani ja kommenttejani näillä palstoilla on huomannut, että kannatan Niinistöä. Aivan lähipiirissäni on kuitenkin vankkoja Haaviston kannattajia. Keskusteluissa heidän kanssaan olen todennut, kuinka monet Haaviston kannattajat ovat pettyneet juuri niihin ylilyönteihin, joihin ylifanaattiset Haavisto-diggarit ovat sortuneet. Viimeksi tänä aamuna vävyni, joka oli eilisessä Ultra Bra-konsertissa, hämmästeli paikalla vallinnutta "uskonnollista hurmosta", jollaista ei ole aiemmin minkään vaalikampanjan yhteydessä esiintynyt. Konsertin kuulijoista suurella osalla ei ole äänestysoikeutta, mikä osaltaan antaa väärän kuvan varteenotettavien tukijoukkojen suuruudesta.
Saapa nähdä, millaisen henkilökuvan tämäniltanen MTV3:n ohjelma Pekka Haavistosta antaa. Eilinen, Sauli Niinistön henkilökuva oli melko hyvin toimitettu.
Miksi pitäisi temppuilla?
Jätetään temput taktikoijille, kuten Niinistö.
Vielä Suomi kääntyy - ja päästään eroon Niinistön kaltaisista pelureista. USA:ssakin Obama valittiin tuskaisen kauden jälkeen: Obama pystyy avaamaan ihmisten sydämet ja luottamuksen poliitikkoihin, aivan kuten Haavisto.
Obaman syntymätodistustakin epäiltiin, suotta.
Kannattaa luottaa sydämen ääneen valitessaan, eikä uskoa mainoskampanjoinnin kultaamaan Sauli-tuotteeseen, jota meille kaupataan täydellä höyryllä.
Taas on kaksikko keskustellut, tällaisin tuloksin:
"Niinistö ja Haavisto yhtä mieltä ulkopolitiikasta"
Ei Niinistöä voi voittaa olemalla samaa mieltä kaikesta ja olemalla haastamatta. Toinen kierros menee suoraan Niinistön toiveiden mukaan, peliaikaa 2 minuuttia, Niinistö johtaa kolmella maalilla ja Haavisto laittaa jarrukentän boksiin. Hei herätys Pekka Haavisto! Nyt vähän homoa kehiin, taistele edes.
Haavisto-hype kääntyy loppumetreillä Haavistoa itseään vastaan.
Sauli Niinistön asiallinen kampanja sensijaan puree yhä useampiin, minuunkin, jolta oma ehdokas tippui jatkosta.
Voimasuhde 60%/40% Niinistön hyväksi kävi selväksi jo vaali-iltana, kun Niinistön hankalin vastustaja Väyrynen putosi toiselta kierrokselta.Samalla toive kunnon kisasta lopahti.
On kai aikakin saada mies presidentiksi. Maa tarvitsee johtajan.
Tälle ei ole perusteita. Ensimmäisen kierroksen gallupien mukaan toisella kierroksella Niinistöä vastaa pärjäisi parhaiten Haavisto. Väyrynen ja Soini keikkuivat eniten vastustettujen ehdokkaiden lista kärjessä.
Minusta on erikoista, että kantansa julkituovia ihmisiä pidetään häiriköinä. Presidentinvaaleja ei ratkaista järkeilemällä, eikä gallupeissa tai vaalikoneissa. Se on selvää, että samanmielisempiä ihmisiä on nykyään helpompi löytää, koska hengennostatus käy aamun uutisia hakiessa. Vaalit pidetään sunnuntaina. Niitä jotka eivät ole kantaansa ratkaisseet painostetaan ankarasti niin kuin aina. Suora henkilövaali on erinomainen asia.
Kokonaan uusi elementti tuo paljon seurattavaa. Tulkinnoissa on paljon hajontaa ennen kuin opimme lukemaan sosiaalista mediaa. Lisää esimerkiksi Facewatcherisista. (via Markus Leikola)
"Vaikka media on huomannut Facebookista sekä kasvavat fanimäärät, loanheitot sekä niiden suitsimiset, niin ehdokkaiden sivuilla tapahtuu toki paljon muutakin."
Häiriköintiä on ns. väärän kannan julkituominen. Tossavainen et al ei olisi kirjoittanut paheksuvaa blogia jos joku Markus Selin tai Renny Harlin olisi television viihdeohjelmassa antanut ensimmäisen kierroksen alla tukensa Soinille. Mutta koska kulttuuriväki ei diggaa persuja, ei apurahaeläteillä ole oikeutta tuoda julki mielipidettään. Sanoo poliitikko joka on ollut kaksi kuukautta veronmaksajien kustantamalla joululomalla ja jonka omaa puoluetta tuetaan puolella miljoonalla kuussa.
Koponen
Kannan esiintuominen ei ole mielestäni häiriköintiä.
Se on mielestäni sen hengen vastaista, jonka "vallitessa" yleisestä, tasavertaisesta ja salaisesta vaalista on säädetty.
Mutta kannan ilmaiseminen ei häiriköintiä eikä objektiivinen totuus.
On toki mahdollista, että kertoo äänestävänsä toista ja äänestääkin ensimmäistä.
Kukin tulkitsee lait - niiden puitteissa - tavallaan.
Itse en ole elämässäni vaalikäytöstäni kertonut.
Vaikka olen yli 20 kertaa ehdokkaanakin ollut.
Kantansa julkituominen sinänsä ei ole häiriköinitä, mutta kantansa julkituomisella ja kampanjoinnilla on eroa. Kampanjointi toisen ehdokkaan puolesta väärässä paikassa on häiriköintiä.
Jos näyttelijä tuo kantansa julki Jussi-gaalan yhteydessä ja vielä suorassa TV-lähetyksessä, se on jo kampanjointia toisen ehdokkaan puolesta. Ei varmasti kiellettyä, mutta ei myöskään ole reilun pelin hengen mukaista kaapata tuota tilaisuutta oman ehdokkaan kampanjoimiseksi.
Ja Ossi Mäntylahden kahvipartion kimppuun käyneet haavistolaiset toivat "kantansa" mielestäni sopimattomalla tavalla esille. Näitä molempia keissejä voi kutsua hyvällä syyllä "häiriköinniksi."
Noin mielenkiinnon vuoksi,tuliko Huuskon oma mielipide ilmi sanalla "lähes". :)
Niinistön kannatus on ihan eri lukemissa kuin Halosen kannatus koskaan VAALEISSA. Tämä antaa paremman pohjan koko kansan presidentille, tai siihen pyrkimiselle.
Eipä sillä, etteikö Haavistokin olisi hommaa hoitanut siinä missä Halonenkin, ehkä paremminkin.
Minusta Haavisto on paremmin ihmisten ajatuksista perillä kuin kaksitoista vuotta linnassa istunut Halonen.
Haavisto on tulevaisuuden presidentti tähän luupäisten oikeistovikuroitsijoiden maahan.
Hänen aikansa tulee vielä,- ja Antonio tulee ottamaan miehensä vierellä vastaan maan pahimpia homofoobikoita, joiden puoluekannatuksen epäilen olevan pääsääntöisesti kokoomus-kepu-persulaista.
Haavisto kouluttaa parast'aikaa luupäisimpiä juntteja suvaitsevampaan suuntaan,- ja tulee myöskin onnistumaan siinä.
"Niinistö vetoaa nimenomaan miesäänestäjiin. HS:n gallupin mukaan 72 prosenttia miehistä aikoo äänestää häntä. Naisista osuus on selvästi alhaisempi, 56 prosenttia. Tässä painavat epäilemättä ehdokkaiden kohdalla asetelmat reservin kapteeni-siviilipalvelusmies ja hetero-homo."
Eikös vanha sanontakin mene että miehen paras ystävä on koira ja naisen paras ystävä on homo... (huom. ystävien välillä ei tässä tapauksessa ole seksisuhdetta vaikka joillakin ystävillä sellainenkin toimii... lähinnä sen koiran takia tuo viimeinen maininta)
Kuitenkaan ei pidä unohtaa, että naisistakin enempi on Niinistön kannalla eli 56%, allekirjoittanut myös. :-)
Juurikin näin, omasta puolestani en ole vielä ihan lopullista kantaa loppuun lyönyt - katsotaan mokaako jompi kumpi loppumetreillä. Ensimmäisellä kierroksella olinkin Haaviston takana, osin tukeakseni häntä, osin taktikoidakseni.
Marialle:
Jos joskus onnistut pyrkimyksissäsi päästä oikeistolaiseksi edustajaksi eduskuntaan, muista olla kohtelias, kun kättelet Antoniota itsenäisyyspäivän juhlaan osallistuessasi.
Kuka on kertonut, että Niinistö on hetero? Ei naimisissa oleminen ja lapset vielä mitään todista. Kaapissa on moni perheellinen ukkomies. Ja Saili Niinistö voi ihan hyvin olla vaikkapa biseksuaali! Ken tietäis sen?
Markku, koskapa olisin epäkohtelias ollut? Osaan kyllä käytöstavat. :-) Vaikka olen Niinistön takana, henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään Haavistoa vastaan tai ylipäätään ketään vastaan, ei politiikka ole henkilökohtaista, tässä on kysymys asia - ja näkemyseroista.
Taitaa olla niin, että Haavisto ei halua "temppuilla", se ei ole hänen tapansa toimia. Monen mielestä muutamat muut ekakierroksen ehdokkaat olisivat tiukemmin haastaneet Niinistön ja olisi saatu parempi kaksinTAISTELU. Riitaista "temppuhaastamista" enemmän Haavisto näyttäisi luottavan ehdokkaiden erilaiseen johtajuusasenteeseen - luulen, että se jopa toi hänet tälle toiselle kierrokselle. Jos se ei riitä, niin sitten se ei riitä.
Olin kuuntelemassa Haavistoa lauantaina Kuopiossa enkä tunnin aikana kuullut hänen sanovan poikkipuolista sanaa Niinistöstä. Valitettavaa on, että kaikki kannattajat eivät ole kyenneet samaan.
Haaviston mukanaolo toisella kierroksella on kuitenkin signaali siitä, että suvaitsevaisuus on noussut uudelle tasolle maassamme. Toivottavasti työpaikkojen kahvitunneilla ei enää "revitä pelipöksyjä" kun työkaveri osoittautuukin kaapista tulleeksi seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustajaksi.
Itse toivon hartaasti, että Haaviston lopullinen kannatusprosentti alkaisi nelosella eikä kolmosella.
Näinhän se tulenee olemaan kuten Huusko kirjoittaa...
Minä Maitotiikeri....
Me tarvitsemme oikeita miehiä ja isiä esikuviksi. Elämän kuuluu jatkua, ei sammua.
"Neljä viidestä suomalaisesta miehestä rakastaa Suomen armeijaa ja heistä hyvin moni suhtautuu kummeksuen siviilipalveluun."
Aika vahvasti ilmaistu. Rakkauden kohteita voi tietysti olla niin monenlaisia :)
Haavisto on voittanut jo ihan riittävästi tällä kertaa. Ei ole epäilystäkään siitä, kumpi ehdokas edustaa tulevaisuutta, kumpi on menneen maailman miehiä.
Suomalainen mieshän on monissa tutkimuksissa osoittautunut aika surkeaksi ja naisiaan lyhytikäisemmäksi olioksi. Tilanne tässä suhteessa on näyttäytynyt sitä pahemmalta, mitä kauemmaksi "etelän median" parista on menty.
Vastakkain toisella kierroksella on suvitsevuusliberaali ja suomalaisen elämänmuodon suvaitsevainen miehinen mies. Niinistö tekee oikein oikeaan aikaan oikeassa tehtävässä!
Aloitin presidentin äänestämiset 1962. Aina olen kokenut kirvelevän tappion. NYT TÄRPPÄÄ, ja kunnolla! Jo on aikakin.
suhonen ..ja ' rakkauden kohteita.."
Mutta mikä on siemenen tarkoitus ? Miksi se on luotu ?
Salehan tän on JO voittanut, ei epäselvyyttä.
Tuli jopa ennakoitua tylsempi kakkoskierros.
Ongelma tässä on se, että molemmat ovat porvareita (Sale iso porvari ja Pekka pikkuporvari) ja edustavat nykyistä oikeistolinjaa.
Erot ovat juuri nuo muutamat taustatekijät eli seksuaalinen suuntaus ja siviilipalvelu, molemmat asioita jotka ovat täyttä myrkkyä Kehä Kolmosen ulkopuolella eläville kokolihaa syövillle valkoisille heteromiehille ja miksei myös suurelle osalle samaa kastia oleville maalaisnaisille.
Ja kyllä Haavisto on myrkkyä myös pääkaupunkiseudun oikeistolle ja äärioikeistolle, ja sitä porukkaa riittää....
Pidän kiinni omasta veikkaukseta jonka heitin Herliinin blogiin jokin aika sitten eli:
-Sale 65%
-Pekka H 35%
Kaikkien aikojen lölytys on tulossa.
Onnea vaan EK:lle, EVA:lle, ETLA:lle ja muille kauppakamarinulikoille, saatte oman pressan jonka nauruista sitten voitte vedellä kuusi vuotta ;)
Eiköhän Haavisto ole isompi porvari kuin porvari Niinistö itse. Haavisto on lähes poliittinen broileri, joka on kasvanut ja aikuisenakin asunut ökyrikkaiden asuinalueella Helsingin Munkkiniemessä, kolme kertaa kalliimmassa talossa (1,7 M€) kuin Niinistön talo Laaksolahdessa (0,58 M€). Niinistö taasen on tehnyt nuoruudessa hanttihommia tusinassa eri työpaikassa ja muutenkin ollut työelämässä nelikymppiseksi asti.
Siinä onkin miettimistä, kumman arvomaailma ja tausta sopii paremmin ajamaan porvarin asiaa.
On kiinnostavaa vetää yhtäläisyys asuintalon hinnan ja maailmankatsomuksen välille.
Eivät porvari, työläinen tai aatelinen ole maailmankatsomuksia vaan yhteiskuntaluokkia, joita voi jossain määrin vaihtaa elämänsä aikana.
Yhteiskuntaluokka heijastuu usein arvomaailmaan, mutta maailmankatsomus se ei ole.
E. Avolin kirjoittaa:
"Haavisto on lähes poliittinen broileri, joka on kasvanut ja aikuisenakin asunut ökyrikkaiden asuinalueella Helsingin Munkkiniemessä..."
Tämä on ilmeisesti Evelle joku dogma, jota pitää toistaa jatkuvasti mahdollisimman monessa paikassa.
Munkkiniemessä muuten asui myös Veikko Vennamo! Eikös olekin kiinnostavaa? Sekä tietysti Ahti Karjalainen sekä pariskunta Marjatta ja Jouko Väänänen. Niin että mikäs pirun ihme se on, että siellä asusti myös rehtori ja kouluneuvos Jouko Haavisto?
Ne, joille porvari on kirosana, eivät vieläkään ole huomanneet, että toisella kierroksella on kaksi porvaria.
Ystävällisesti sitten havainnollistan aina tämän asian heille, koska valinta pitää tehdä muilla perusteilla.
Itse asiassa Haavisto taisi asua lapsuutensa Munkkivuoressa, jonka yhteiskoulun rehtori isänsä oli. Raumantie ostareineneen ja takana aukeavine kerrostaloineen ei ainakaan tänä päivänä muistuta Munkan "porvarillista charmia".
Niinistöllä on vain 600 meurin talo? Tyypillinen työväestön edustaja siis.
Harvapa meistä pystyy vaikuttamaan lapsuudenkotiinsa ja sen luomaan kasvuympäristöön. Siksi ihmisestä kertoo enemmän, millaisia valintoja hän aikuisena tekee. Lapsuudenkodithan ehdokkailla ovat melko yhtä paljon tai vähän porvarillisia, ihan miten vain.
Niin, ehdokasta voi tietty lyödä lapsuudenkodin sijainnilla vain niin kauan kuin luulee että siinä on jotain lyömistä. Kun huomaa erehtyneensä, voi aina siirtää maalitolppaa.
Munkkiniemi ja Munkkivuori ovat vierekkäisiä asuialueita, ja alkuperäisessä kommentissani painotin aikuisiän asumista, siksi en sitä ole korjannut.
Ei kannata korjata, sitähän äkkiä myöntäisi (hui) olleensa väärässä. No, on tuossa päättelyssä isompakin virheitä, kuten sinulle yllä todettiin. Kuten että "isompi porvari" on se joka on asunut kalliimmassa talossa.
Niinistö taannoin totesi että ei taida kaikkea vaaliavustusrahaa saada kampanjaan kulutettua. Eikö sekään soita mitään kelloa?
Tietysti myönnän virheeni. En tiedä, missä Munkkivuoren ja Munkkiniemen raja kulkee. Minulle ne ovat aina olleet suunnilleen sama asia.
Olet jo toinen, joka huomauttaa minulle asiasta. Mutta koska aikuisiän asuminen on ihmisen oman valinnan takia tärkeämpi, en asiaa tähänkään korjannut.
Hesari korjailee aika ajoin ihmisten vääriä käsityksiä karttojen kera kaupunginosien oikeista rajoista, joten en ole epämääräisten käsitysteni kanssa yksin. Vaikka olen kiinnostunut kartoista, silti nämä rajat eivät jää täsmällisesti kaikilta osin mieleeni.
Taisi käydä kuten Väyryselle, myönsin olleeni väärässä, mutta erehdyin. Munkkiniemi sisältää kuin sisältääkin Munkkivuoren, ainakin mikäli Wikipediaa uskomme:
"Munkkiniemi (ruots. Munksnäs) on kaupunginosa ja peruspiiri Helsingissä. Peruspiirin osa-alueet ovat Vanha Munkkiniemi, Kuusisaari, Lehtisaari, Munkkivuori, Niemenmäki ja Talinranta."
Arvoisa Eve Avolin, et todella tiedä mitään. Vaikka Wikipedia kertoo, niin munkkivuori on 50-luvulla rakennettu kaupunginosa, pääsääntöisesti arava-asuntoja ovat olleet. Munkkiniemikin jakaantuu ero osiin. Karkeasti voidaan todeta, että Puistotien rannanpuoleinen on se ykkönen ja sitten Turun moottoritien puoleinen sen kakkonen. Moottitien takana ja sosiaalisesti kaukana on Munkkivuori.
Siellä rannan puolella on enemmän vanhaa rahaa ja ruotsia puhutaan. Mutta on se vaan miellyttävää asua siellä. Kivempaa kuin Ullalinnassa tai muualla kantakaupungissa.
Haavisto varallisuus on ollut enemmän kiinteistöissä kuin Niinistön. Niinistöllä on kaikista ehdokkaista reilusti eniten arvopapereita. Haaviston talojen myyntihinta ei myöskään välttämättä kerro asumisen tasosta. Hän on käsittääkseni remontoinut useamman totaalihävitystilassa olleen talon omalla kustannuksellaan ja myynyt. Helsingissä niistä on tietysti saanut vähintäänkin omansa pois.
Jos nyt puhuisimme kenestä tahansa kahdesta pk-seudulla asuvasta ihmisestä, joista toisella on kolme kertaa arvokkaampi talo kuin toisella, näyttäisi se halvemman talon omistaja sen kalliimman rinnalla vain pikkuporvarilta.
Mutta tulipahan ainakin se selväksi, että molemmat ehdokkaat ovat porvareita, jos joku sitä vielä epäili.
Manner
Eivät suuntaukset ole myrkkyä, kukaan ei voi mitään sille, millaiseksi syntyy.
Minäkään en voi mitään sille, että olen syntynyt naiseksi, joita homot inhoavat.. heterot vihaavat ja uskonnot pitävät saastaisena.
terv. maalaisnainen.
Päivi Lipponen tänään Iltalehdessä:
Pekka Haavisto on humaani ihminen. Sellaista Suomi tarvitsee.
Mikä tarkoittaa, että Niinistö ei ole humaani. Vai onko kysymys, kumpi ehdokkaista on humaanimpi??
En itse ymmärrä miksi tuo olisi tavoiteltavaa? Kärjistäen niin joko se vaatii kansan, joka on melko lailla samaa mieltä kaikesta tai sitten presidentin, joka ei ole oikein mitään mieltä mistään.
Mielikuva "kansasta", joka tarvitsee yhdistävän johtajan matkalla kohti yhteisiä päämääriä on muuten jännällä tavalla perussuomalainen vaikka vihreät siitä tällä hetkellä puhuvatkin..
Pluralistista, osallistuvaa lähidemokratiaa kannattava presidentti voisi ehkä olla esimerkki "koko kansan" presidentistä, jolla on aate.
Anteeksi etukäteen provosoimisesta :)
Lalli on tuntenut merkittäviä aseistakieltäytyjiä jo 60-luvulta alkaen. Silloin Erik Schüller oikeasti uskalsi ottaa riskin.
Kaikki hänen jälkeensä tulleet aseistakieltäytyjät ovat olleet pinnareita, joita ei aja mikään vakaumus, vaan halu päästä helpommalla ;sekä tieteknkin pelkuruus.
Niinistö on toki miesten presidentti, mutta ei miestenmiesten.
Haavisto taas on.
Tosinaiset äänestävät näköjään myös Niinistöä (empiirinen kokemus).
Yhteiskuntamme on polarisoitunut kahteen leiriin. Konservatiiveihin ja liberaaleihin. Konsensusta ei enää ole.
"Yhteiskuntamme on polarisoitunut kahteen leiriin. Konservatiiveihin ja liberaaleihin. Konsensusta ei enää ole."
Ja hyvä niin.
Ei ne liberaaleja ole, ne haavistolaiset (niin kai tarkoitit ;-)).
Sillä he vastustavat ankarasti suomalaisten oikeutta opiskella haluamiaan kieliä: Biaudet, Lipponen, Tuomioja, Arhinmäki. He ovat pakkoruotsittajien ruumiillistuma. Oikea termi sellaisista ihmisistä on rasisti; heille ruotsalaisten ominaisuudet (kieli, käyttäytyminen, sivistys) on syvällisesti parempaa kuin suomalaisten ominaisuudet. He eivät näe sitä, minkä jokainen näkisi kyllä USA:ssa ja Etelä-Afrikassa, että neekerien kelju osuus rikostilastoissa ja työttöminä on systemaattisen syrjinnän tulosta. He eivät edes ymäärrä sitöä, että eliniänodotteiden ero suomalaisten ja suomenruotsalaisten kesken on niin suuri, että sen tulisi johtaa täydelliseen työ-, sosiaali- ja koulutuspoliittiseen uudelleen arviointiin. Missään muussa pohjoismaassa sellaisia eroja ei ole.
Niin Eve. Sellaisia surkimuksia ovat ruotsalaiset miehet. Heidä suklaansakin on löysää tavaraa siniseemme verrattuna.
Nyt on pojilla (Markku & al) elämänsä paikka "nähdä".
Toisaalta on liki täysin anonyymi äänestys-duaali, joka tällä hetkellä on jotain 48-52, toitaalta nimellään esiintyvien liki yksimielinen "Huutajat"-kööri (100-nolla).
Suora analyysi toisaalta kävijöistä, toisaalta sanojista.
Kysykääpä ammatilaislta apua niin tiedätte, ette luule, mikä on lukijaprofiili.
Eve
Spartalaisia, jotka olivat aikansa kuuluja sotureita, ( myös naiset kasvatettiin vahvoiksi, koska kerrotun mukaan vahvat naiset synnyttivät vahvoja perillisiä) kutsuttiin nimellä homoioi( tasavertaiset ).
Suomalaiset naiset ne vasta vahvoja ovatkin. Isoäitien kertoman mukaan taistelivat sodissa ryssää vastaan (lottina). [Hups, tuli r-sana, ottakaa pois jos on laiton.]
Hui eve, olet huisin rohkea ja omaperäinen, etenkin näillä Usarin mittareilla...NOT. Mitä se jorina oli Munkkivuoresta ja Munkkiniemestä, Munkkivuori on slummia jossa olen itsekin muinoin hetken asunut, Munkkiniemi vakavaraisen porvarillista aluetta josta tiedän nytkin tulevan Niinistölle useammankin äänen esim. henkisesti pystyynkuolleilta serkuiltani.
Munkkivuori kuuluu Munkkiniemeen:
"Munkkiniemi (ruots. Munksnäs) on kaupunginosa ja peruspiiri Helsingissä. Peruspiirin osa-alueet ovat Vanha Munkkiniemi, Kuusisaari, Lehtisaari, Munkkivuori, Niemenmäki ja Talinranta." (Wikipedia)
Esko Seppänen on aiemminkin osoitautunut kunnon pragmaatikoksi eikä turhan haihattelijaksi.
Veikkaan, että ennekuin Sauli Niinistön kausi päättyy, Perussuomalaisesta puolueesta on jäljellä pelkkä muisto vain....
Mielenkiintoista olisi tietää, mitä mieltä Haavisto on Afganistanin tanssipoikaperinteestä.
Tämä on vaikea kysymys.
Kysymyksestäsi paistaa läpi se, että et usko Haaviston vastustavan lasten raiskaamista ja pakottamista orjuuteen.
Onko tämä joku sotahullujen kokoontumispaikka? Neljä viidesosaa rakastaa armeijaa ja naiset palvovat sotaisia miehiä, uhreita lottia ja spartalaisia arvoja.
Niinistö pressaksi, Suomi Natoon ja Venäjä kuriin. Ural häämöttää silmissä.
En muuten ole eläessäni ollut typerämmässä paikassa kuin armeija. Ken sitä rakastaa hän auttamatta on arvostelukykyä vailla.
Ennen kuin joku viisastelee niin lempeästi totean että olin armeijassa kurssini paras. Kevyesti, lonkalta, vaikka äitini ei ole spartalainen.
Milloinkahan tähän maan suosituimpaan miesten verkkolehteen saadaan asepalsta ja vähäpuheinen päivän tyttö?
"Niinistö pressaksi, Suomi Natoon ja Venäjä kuriin. Ural häämöttää silmissä."
"Milloinkahan tähän maan suosituimpaan miesten verkkolehteen saadaan asepalsta ja vähäpuheinen päivän tyttö?"
Sinullahan on ihan hyviä ideoita!
Niinistö ei saa Venäjää kuriin. Tuntuu, ettei saa ilmaistua mielipiteitään haastatteluissakaan. Miten sanoisi Putinille halaistua sanaakaan?
Haavistolla on selkät mielipiteet ja hän osaa neuvotella erilaisten ihmisten kanssa.
Taidan olla tarpeeksi mies kymmenelle kaltaisellesi. Ilman kossuakin. Kohti itää!
Katos, Antero Mannisen kommentti muuttui kokonaan toisenlaiseksi kuin mitä se aluksi oli.
Mitkä ovatkaan miesten mukaan sellaiset viimeistään armeijasa opittavat taidot, joita presidentinviran hoidossa tarvitaan? Mikko Kuustonen tietää.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kohu-kuustosen-armeijapuheista/art-128...
Tuota noin, muistutettakoon tässä kohtaa, että Mikko Kuustonen oli varusmiespappi. Teologian ylioppilaat ja diakonit ovat aina olleet omanlaistaan väkeä.
Meikäläinen sen sijaan oppi armeijassa kyllä esimerkiksi ensiapua, aseenkäsittelyä ja jonkun verran pioneerinhommia. Vaikken kyllä mikään kaksinen sotilas ollutkaan. Munkkeja en syönyt koko aikana, ja tuohon jälkimmäiseen Kuustosen mainitsemaan toimitukseen ei pahemmin mahdollisuuksia ollut - ei edes lomilla, jotka käytin lähinnä nukkumiseen.
Ei nyt niin, että niitä presidentin tehtävien hoitamisessa tarvittaisiin, mutta saahan siinä tuntumaa elämän muihinkin puoliin. Mutta jos tämän kisan kaikista ehdokkaista pitäisi nimetä ne henkilöt, jotka toivat uskottavalla tavalla asepalveluksensa julki, niin ne olisivat kyllä Lipponen ja Soini.
Sotahulluudesta puheenollen, minä en mitä luultavimmin aio äänestää tällä kierroksella lainkaan, koska kumpikaan ehdokkaista ei ole koskaan tappanut vihollista taistelussa, eikä edes haavoittunut itse.
Minun mielestäni presidentit ja presidenttiehdokkaat ovat menneet alamäkeä Koiviston jälkeen. On se nyt perkele, jos valtionpäämiehen tehtäviin pyrkivällä henkilöllä ei ole henkilökohtaista tappotiliä. Kunnon taistelussa saatu arpikin riittäisi, mutta kun ei niin ei.
Jalosella on ollut aika reggressiivinen tyyli argumentoinnissa viime aikoina, ainakin liittyen presidentin vaaleihin.
Piti tarkistaa sana "regressiivinen" tietosanakirjasta. "Argumentointi" tietysti on näiden aikojen muotisanana jo tuttu.
Eivätpä nämä vaalit tosiaankaan ole jaksaneet inspiroida. Puusilmiä on puolin ja toisin.
Tappotiliä ei ole kukaan muu peräänkuuluttanut kuin sinä Jussi-poika. Mutta jotain vaatimuksia Saksan malliin pitää presidentille olla kuten esim. korkeakoulututkinto.Jos yliopistoura rajoittuu käymiseen ruotsin kuullunymmärtämisessä käyntiin ja matriisilaskennan "kehnoon" arvosanaan niin ei riitä. Sitä ei korvaa se että on omasta mielestään "onnistunut" Afrikassa, vaikka sai paperiin vain yhden sotaosapuolen edustajan nimikirjoituksen.
Haavistohan ei mennyt armeijaan kun "kaikkitaistolaiset meni" ja yliopistollakin oli "liian taistolainen ilmapiiri".
Hyvä ettei Haavistosta tullu urheilijaa. Sen selityksiä ei olisi urheiluruudussa jaksanut kuunnella erkkikään:)
Aivan oikein, Greta-tyttöseni! Ilmoitin tosiaan tuossa vilpittömästi oman mielipiteeni. Nähdäkseni puolustusvoimain ylipäälliköllä pitäisi tosiaankin olla kokemusta vihollisen surmaamisesta, tai edes väkivallan ja vaaran kohteeksi joutumisesta - jos nyt ei sodassa, niin edes vaikka poliisin, palomiehen tai vastaavan tehtävissä.
Olin aivan tosissani. Etkö nyt sitä vielä tajunnut? Näinä aikoina toki pitää olla realisti, joten olisin ehkä valmis tyytymään jopa katutappeluun. Tappelusta tuomion saaneen Jan Vapaavuoren äänestämistä voisin harkita, jos Kokoomus hänet presidenttiehdokkaaksi pistäisi. Mutta nyt ei ikävä kyllä oikein voi äänestää kumpaakaan kakkoskierroksen ehdokasta.
Korkeakoulututkinnon vaatiminen on muuten tavallaan aika hupaisaa. Lähinnä sitäkin ovat tehneet ne tahot, jotka aiemmin ovat halveksineet kaikkia akateemisen tutkinnon suorittaneita hienostelijoina. Paitsi tietysti, jos sattuukin olemaan maisterisjätkä.
Eiks kelppa ku Sale kiipes tolpannokka toisten kualles ympäril.
"totean että olin armeijassa kurssini paras"
Juuri tuo on esimerkki armeijan rakastamisesta, ja varsinkin rakkauden ilmenemisestä. Muistellaan inttiä ja ihaillaan omia suorituksia siellä. Harva varusmiespalveluksen suorittanut malttaa vaieta, kun seurue keskustelee aiheesta! Pekallakin aikaa on vierähtänyt jo yli 40 vuotta, mutta mikäpä kauniita muistoja hälventäisi...
Olen aina inhonnut armeijaa, ja inhoan vieläkin. Se on typerästi rakennettu ja typerästi johdettu ihmisten vetelöittämislaitos.
Se, että olin kurssini paras osoittaa vain että koko homma on yhtä tyhjän kanssa.
Se, että olin kurssini paras osoittaa vain että koko homma on yhtä tyhjän kanssa.
Kävitkö RUK:n?
Pekka Siikalalle spartalaisista arvoista: minä ainakin muistelen 300 spartalaisen homohopliitin taistelua Thermopylaissa kaikella kunnioituksella.
Siikalalle tiedoksi: Niinistö ei kannata Nato-jäsenyyttä:
http://aijaa.com/004399453257
Niinistön NATO -lausunto
Minä en ole Suomea NATOon viemässä, jos se minusta riippuu. Pidän erittäin hyvänä, että Suomella on hyvä kumppanuussuhde NATOon.
Johansson
En voi mitään sille, mitä sinulle paistaa.
Minä mietin uskottavuutta, Suomen uskottavuutta esim. Afganistanin ihmisoikeuskysymyksissä.
Miksi otit kysymyksesi aiheeksi juuri tuon tanssipoika-asian?
Rivien välistä minä luin, että koska Haavisto on homo ja hänen puolisonsa häntä nuorempi, niin mielestäsi hän voisi olla välittämättä afganistanilaisesta poikien raiskaamisesta ja orjuuttamisesta.
Tarkoituksesi tuli täysin selväksi, ainakin minulle.
Väärä tulkinta.
Ilmeisesti sinulla on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä, tai sanan 'uskottavuus' käsittämisessä.
Suomalainen
"Mielenkiintoista olisi tietää, mitä mieltä Haavisto on Afganistanin tanssipoikaperinteestä.
Tämä on vaikea kysymys."
- Eikö sinua kiinnosta Niinistön kanta tähän vaikeaan kysymykseen? Vai oletatko että näillä kahdella ehdokkaalla olisi jostain syystä erilainen kanta tähän asiaan?
Siikala
"Onko tämä joku sotahullujen kokoontumispaikka?"
Ei siunkaan, minä kannatan 'vähäpuheisesti' rauhanliittoja Natojen sijaan.
Homoseksuaalisuus hyväksyttäisiin varmasti muitta mutkitta jos olisi havaittavissa että he ovat ihmisinä tasapainoisia ja identiteetiltään eheitä. Heistä huokuu kuitenkin jotain joka saa epäilemään homman tukevuutta.
Toinen ongelma, nimenomaan maan päämiehen osalta, on se että hän on kansan johtaja. Ollakseen sellainen hänen olisi nautittava kansan luottamusta.
Kolmas, lähinnä miehisyyteen ja miesten johtamiseen liittyvä ongelma on se että aika moni mies, etten sanoisi huomattava enemmistö - valta osa - kokee homoseksuaalisuuden miehisyyttä ja miehen arvoa loukkaavana. Naisjohtaja on pikkuongelma sen rinnalla.
Maailma ei muutu koska sen ei pidä muuttua. Ei muutaman ihmisoikeus- ja feministielämyksen saaneen sana siihen riitä. Jumalan Sana ainoastaan.
Hallelujaa ja Kunnia Jumalalle! Vielä toistaiseksi Suomi näyttäisi olevan turvassa.
Islannin kohtaloa emme kai halua?
Sodat ja homoilu pelastaa maailman ylikansoittumiselta.
Heterona, toistaiseksi, tiedotan: Tunnen kolme homoa. Kaikki kolme ovat yhteiskuntavastuullisia yllättävän älykkäitä henkilöitä. Se kolmas, lesbokin.
Kaikki kunnia homokaveriesi yhteiskuntavastuulle. Voisipa sanoa samaa Haaviston kannattajakunnasta (enemmistö heteroita?). He - puolue-eliitti ja taiteilijat - ajavat tasan vain omien etujensa ja asemiensa pönkittämistä. Tietävät että Niinistöä ei voi ajaa nurkkaan syytämään heille velkarahaa entisten huippuetujen päälle.
Totta kai Sauli Niinistö on miesten ehdokas.
Pekka Haavistoa äänestävät nössöt ja Suomen puolustamiseen haluttomat ja kykenemättömät sivarit, epämiehekkäät ja naismaiset homot sekä heidän ihailijansa, kuten ennen kaikkea jotkut naiset, jotka eivät ajattele valtakunnan parasta vaan sitä, että Haavisto on söpö ja Flores on niin ihku.
Olikohan sittenkään viisasta antaa tunteellisille naisille äänioikeutta v. 1905?
Kyllä miesten pitäisi johtaa yhteiskuntaa ja valtiota.
Jouko Piho ei pidä neuvottelukykyä miehekkäänä. Kyllä Suomi on kehitysmaa kun tuollaisia mielipiteitä omaava nähtävästi vielä on jossain yhteiskunnallisessa asemassa. Luulisi että joku saudiäijä tuon Pihon tekstin haamukirjoitti.
Ennen Haavistoa, Haaviston aikana ja Haaviston jälkeen Sudanissa heimot tappelivat. Tappelivat ennen ja jälkeen maan jakauduttua kahtia.
Mistä Haavisto Sudanissa taitavasti neuvotteli??
!Mitä - joku kirjoittaa suomenkielellä tällaista!
Niinistö ei suinkaan ole kaikkien miesten suosikki:
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013115147839_pd.shtml
Tämä vahvistaa joidenkin käsitystä, ehkä vähän sijamuotoa korjaten: Pekka on p§§§§§§§ä.
Sisäolento on silmin havaittavissa.
Ja kyse on ehdottomasti alusta alkaen huonosta huumorista aina tatuoijaa myöten.
Ahterin karvaisuudesta päätellen kaveri on selvästi entinen Soinin äänestäjä.
Olen Jouko useasti kirjoittanut suomalaisten kahdesta virheestä.
Ensin annettiin naisille äänioikeus ja sitten liityttiin EUiin.
(en ole Perussuomalainen)
Piho
Minulla on krusifiksi, eli Jeesuksen kuva, siinä lukee ECCE HOMO. ;)
Dari-anne
Tiedät itsekin, että tuo latinankielinen sanonta "Ecce homo" on suomeksi "Katso ihmistä". Sillä viitataan Jeesuksen kärsimyksiin, kun hän - Jumalan Poika - ei ollut verille ruoskittuna enää tuskin ihmisenkään näköinen.
Latinan kielessä sanan "homo" perusmerkitys on ihminen, kuten sanonnassa "homo sapiens" eli viisas ihminen.
Ajatelkaa nyt järjellä tätä asetelmaa! Maan edusta huolta kantavilla ei ole kuin yksi vaihtoehto. Niinistö on parempi valinta presidentiksi kaikilla mittareilla. Hän on valtiomies!
Sauli on siis miesten mies ja Pekka naisten mies?:)
Veikkaan Niinistön saavan äänistä 62 prosenttia ja loput eli 38 prosenttia Haavistolle. Voihan se mennä tiukemmaksikin mutta toivottavasti ei sentään. Kyllä nyt on aika jo saada isäntä taloon!
Dari-anne kirjoitti: "Tottakai homo on ihminen, vai väitätkö muuta ?
Nainenkin on ihminen, vaikka äänioikeutta ei saisi ollakkaan."
Totta kai homo on ihminen. Mutta kun viittasit Jeesukseen, niin siinä yhteydessä sana "homo" ei tarkoittanut homoseksuaalia vaan ihmistä.
Mutta homoseksuaalisuudessa on kyseessä ihminen, joka ei toteuta oman sukupuolensa mukaista seksuaalisuutta vastakkaista sukupuolta kohtaan, vaan innostuu luonnonvastaisesti himoitsemaan oman sukupuolensa edustajaa.
Tällaiset mielihalut ovat Raamatun mukaan saastaisia, koska ne ovat Jumalan alkuperäisen luomisjärjestyksen vastaisia.
Saatana, Jumalan vastustaja, on saanut suurimman osan ihmiskuntaa uskomaan valheensa, että kyllä perversiotkin ovat luonnollisia.
Jopa monet kristityt, papit ja kaiken huipuksi arkkipiispa Kari Mäkinenkin, ovat uskoneet tämän Paholaisen valheen. Tästä ei voi muuta seurata kuin suuri tuomio Suomelle ja sen kirkolliselle harhajohdolle.
Mitä tulee naisiin, niin herää kyllä kysymys, onko viisasta, että naisilla on äänioikeus, kun niin monet naiset ovat tunteittensa, oikkujensa, hormoonivaihtelujansa ja kuukautistensa heiteltävissä.
Minua, eikä varmaankaan monia muitakaan, kiinnosta sinun seksuaaliset mieltymyksesi, eikä makuuhuoneleikkisi ja seksifantasiasi, joten voisitko sinä olla hekumoimatta muiden ihmisten seksuaalisuudella.
Näen jotain hyvin perverssiä tavassasi tuoda aina kirjoituksiisi muiden seksuaalisuus.
Mitä taas saatanaan tulee, niin ilmeisesti sinä sellaiseen demoniin uskot, vaikka väititkin että Hitler ei ollut kristitty, koska oli okkultisti ja uskoi demoneihin.
Mistä sinä tiedät mitä Jeesus himoitsi, minusta näyttää, että hän himoitsi toisten aviomiehiä, koska kehoitti vihaamaan vaimoja ja lapsia, siskoja ja veljiä, muuten hänelle ei kelvannut opetuslapseksi.
Koska yrität selittää Raamattua, Dari-anne, olisi hyvä, jos lukisit sitä kirjaa ja pohtisit rehellisesti sen sanomaa. Toivon, että sinullekin aukeaa, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa".
Jukka Johansson
Minä en hekumoi muiden ihmisten seksuaalisuudella. Minä vain vastustan Raamatun ilmoituksen mukaan väärää seksuaalisuutta eli homoseksuaalisuutta. Homouden vastustaminen ei ole sillä hekumoimista.
Minä en usko Saatanaan uskon kohteena kuten uskon Jumalaan. Minä uskon vain, että Saatana on olemassa.
Hitler taas uskoi demoneihin oikeasti ja haki niiltä voimaa. Sellainen yhteys demoneihin on väärää ja Jumalan kieltämää. Hitler oli okkultisti ja pahojen voimien palvelija, ei uskova kristitty, vaan nimikristitty.
Jukka Johansson, etkö jo voisi viimeinkin ymmärtää sitä suurta eroa mikä on sen välillä, että uskoo jotakin olevan olemassa, vaikka Saatana, ja sen välillä, että uskoo Saatanaan ja on sen palvelija. Minä uskon, että Saatana on olemassa ja sen takia minä vastustan häntä. Moni muu sitten uskoo myös, että Saatana on olemassa, mutta he palvovat ja palvelevat Paholaista.
Etkö tosiaankaan näe tätä suurta eroa näiden kahden "uskon" välillä?
Anteeksi herra Piho, muistakaa, että vain otetut lääkkeet auttavat. Onneksi ette enää ole aktiivisessa työelämässä pilaamassa lasten mieliä, sillä niin seksillä mässäilevää te kirjoitatte ja löydätte uusia ulottuviiksia seksileikkeinnekin. Valitan syväti kohtaloanne pervertikkona.
Piho
Olet demoneihin uskova, ihmisten seksuaalista käyttäytymistä vahtiva häirikkö. Jotkut saattavat halveksivista kirjoituksistasi syvästi loukkaantua ja ehkä loukkaantuvatkin, koska kajoat heidän minuuteensa hyvin härskillä tavalla.
Nuo höpinäsi Hitleristä ovat mitä ovat. Hän oli katolilainen ja se siitä.
Hei kaikki homot eli ihmiset palautetaanko Piho Saudiarabiaan. Siellä sen on helpompi elää maassa maan tavalla! ; )
Piho ja saatana
Stn. on olemassa ja asuu sinun pääsi sisällä niin kauan kun uskot siihen, kun lakkaat uskomasta sitä ei enää ole.
Saatana on olemassa ihmisten uskosta tai epäuskosta riippumatta.
Minä en usko Saatanaan kuten minä uskon Jumalaan. Mutta uskon, että Paholainen on olemassa ja yrittää houkutella ihmisiä pahuuteen.
Yksi Sielunvihollisen onnistuneimpia petoksia on saada ihmiset uskomaan, että häntä ei ole olemassakaan.
Jos vanhat ukot nyt pilaavat maan tulevaisuuden, niin saavat todellakin hävetä. Naiset, ruvetkaa tiedätte-kyllä-mihin lakkoon, ellei ukkojen mieli muutu, ja äänestyslappuun piirry kakkonen!
Tällainen mahdollisuus ei toistu. Pekka olisi paras presidentti aikoihin.

Kommentoi 171 kommenttia