Sauli Niinistöstä tulee Oy Suomi Ab:n ”hallituksen puheenjohtaja”
Suomen tasavallan 12. presidentti Sauli Väinämö Niinistö, 63, nousi sunnuntaina valtaan historiallisella äänivyöryllä. Lähes kaksi kolmesta äänestäjästä oli toisella kierroksella sitä mieltä, että kokoomuslainen sopi tehtävään paremmin kuin vihreiden Pekka Haavisto.
Hänestä tulee 40-vuotiaan (entisen) puoluetoverinsa, Jyrki Kataisen, aisapari Suomen johdossa. Nämä kaksi miestä päättävät nyt maamme linjauksista niin tyvenessä kuin myrskyssä. Katainen pysyy tehtävässä vuoden 2015 kesään asti, jos viimeaikaiset suomalaisen demokratian merkit paikkansa pitävät, ja Niinistö vuoteen 2018.
Yhteistä taivalta on luvassa vähintään kolme vuotta. Ne tulevat olemaan sanalla sanoen haastavia.
Nyt kun kokoomusjuhlat on juhlittu, ovat edessä Euroopan talouskriisin syveneminen, kuntauudistustappelu, varuskuntien alasajo, Suomen valtiontalouden ongelmien paisuminen ja niihin liittyvä miljardileikkauslista, veronkorotukset, Venäjän sisäinen kuohunta ja suhteiden hoitaminen tähän demokratian savijaloilla seisovaan jättiläiseen, Nokian rippeille rakentuva hentoinen talouskasvu tai taantuma, Afganistanin sodan tuskainen jälkihoito, Iranin kriisiytynyt tilanne, Syyria, Irak, Libya, Sudan, Somalia jne.
Kataisen ja Niinistön tulee löytää tapa, jolla Suomi-laivaa ohjataan. Kataisen ja tasavallan presidentti Tarja Halosen suhde on jäänyt etäiseksi, missä mielessä tilanne on nyt aivan uusi. Niinistö on Kataisen oppi-isä samasta puolueesta, entinen valtiovarainministeri samoin kuin hän itse. Niinistö on jo osoittanut eurokriisissä ajattelua, joka on silittänyt myötäkarvaan väyrysläisiä ja soinilaisia enemmän kuin kokoomusta, mutta nähtäväksi jää, onko se liittynyt vain vaalikampanjaan.
Kataiselle vanha isäntä Niinistö Mäntyniemessä voi olla myös hankalampi henkilöasetelma kuin nykyinen. Kun tilanne äityy jossain pahaksi, hänelle tulee nyt entistä helpommin mieleen soittaa Niinistölle, sanoi perustuslaki mitä tahansa valtaoikeuksista ja siitä, kenelle päätösvalta missäkin asiassa kuuluu. Puhelut voivat olla juuri sellaisia kuin ne kahden suomalaisen miehen kesken ovat silloin kun vaikeista asioista puhutaan – töksähtäviä.
Suomea johdetaan jatkossa kuin pörssiyhtiötä kahden entisen valtiovarainministerin voimin. Kipeitä leikkauksia tehdään, mutta ihmiset pyritään toivottavasti ottamaan huomioon paremmin kuin useimmissa pörssiyhtiöissä. Kysymys tosin kuuluu, onko siihen varaa.
Suomi-nimisen valtion ”toimitusjohtajuutta” hoitaa Jyrki Katainen, mutta hänen taustallaan vaikuttaa Oy Suomi Ab:n”hallituksen puheenjohtaja” Sauli Niinistö. Jälkimmäinen ei saa antaa potkuja edelliselle, eli siihen perinteiseen malliin ei meillä ole onneksi paluuta niin paljon kuin Kekkosen aikoja maahan jossain on kaivattukin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Suomi-nimisen valtion ”toimitusjohtajuutta” hoitaa Jyrki Katainen, mutta hänen taustallaan vaikuttaa Oy Suomi Ab:n”hallituksen puheenjohtaja” Sauli Niinistö."
Hyvä analogia! Onko sitä viljelty aiemmin muualla?
Joskus Koiviston kaudella presidenttiä haastatellut toimittaja kysymyksensä yhteydessä halusi tituleerata Manua Suomen toimitusjohtajaksi. Ennen varsinaista vastaustaan Koivisto korjasi: "Pääministeri on toimitusjohtaja, minä olen hallituksen puheenjohtaja."
Minä Oy Suomi Ab:n "määräaikaisena työntekijänä" totean kuten viisi minuuttia sitten puhemies Heinäluoma tuolla "ison salin" puolella, että tämä vuosi tulee olemaan poikeuksellisen haasteinen.
Suomeksi tämä tarkoittaa, että ongelmia on enemmän kuin tarpeeksi. Se hetki saattaa hyvinkin tulla kunnallisvaalien jälkeen, ellei hallitus sitä ennen heitä kuntien pakkoliitossuunnitelmaa roskakoriin.
Kiitos, Tossavainen rehellisestä suomentamisesta, sitä ei näet kovinkaan usein näe, vaikka pitäisi.
Liike-elämästä peräisin oleva suomalaisiin taloususkovaisiin iskostunut termi "haaste", "haastava" jne on pelkästään kiertoilmaisu ongelmalle ja vaikealle. Liike-elämässä näet kuvitellaan että ongelmat häipyvät kun kutsumme niitä näillä positiivisilla nimillä.
Aivan kuten ennen vanhaan kuviteltiin että karhu pysyy poissa, jos siitä puhutaan sanoilla otso tai kontio.
Jälleen yksi osoitus siitä ettemme ole edenneet metsäläisyydestä kovinkaan pitkälle. Ainakaan liike-elämä ja taloususkovaiset eivät ole.
mm. minä.. Kuten myös käytän Oy Suomi Ab:tä ja toimari-piäministeriä.
Tosin varmaan minäkin sen jostain pöllin kun hieman yksinkertainen olen mieleltäni.
Minä olen vuosien varrella varsin usein nähnyt käytettävän tuota Oy Suomi Ab:tä. Ei mielestäni lainkaan uusi juttu, mutta sopii ihan hyvin tähän kolumniin.
Pointti ei ollut se Oy Suomi Ab, vaan nimenomaan analogia toimitusjohtajasta ja hallituksen puheenjohtajasta.
Talousrationaalinen käsitteistömme on asetettu kaiken perimmäiseksi perustaksi. Tässä puitteessa piilee barbarian siemen.
Äärirationaalisuus luo pohjan irrationaalisuudelle. Rationalisoitumisprosessi kääntyy edistävästä voimasta tuhon airueeksi.
Suomalaisen elämänpiirin alistaminen talouskäsitteistön pakkopaitaan on historiattoman vulgaaria, vahingollista ja vaarallista.
Huono analogia!
Sanotaan mieluummin Suomi Oy, koska noita Ab:n edustajia on vain vaivaiset 5%.
Juurikin näin. Suomen valtio omistaa kaiken maan ja irtaimiston Suomen maassa ja kansalaiset ovat valtion osakkaita, jotka yhtiökokouksessa nyt äänestivät hallituksen puheenjohtajan. Varsinaista omistusoikeutta maahan ja irtaimistoon ei Suomen maassa ole kuin valtiolla, sillä Suomen valtio määrää yksipuolisesti laeista ja voi teoriassa takavarikoida aivan kaiken omaisuuden yksityisten hallusta tässä maassa.
Suomi on demokratia, joka tarkoittaa, että kansalaisilla ja yrityksillä ei ole muuta kuin hallintaoikeuksia maahan ja irtaimistoon. Näin on näreet, oli se sitten hyvä asia tai ei.
Saas nähdä miten kahden kokkareen politikointi toimii käytännössä. Tuskin mikään kuitenkaan mihinkään muuttuu...
Ainakin epäkohtien (joihin kuuluu esimerkiksi huono sää) kimppuun päästään iskemään aivan uudella tarmolla: "Tää on just tätä kokoomuslaista menoa...!"
Ei kaukaa liippaa vaalivilpistä.
Ennätyksellisen huono äänestysprosentti,- ja miksi?
Kokoomuksen oma "gallupfirma" Taloustutkimus teki hartiavoimin töitä, että Niinistön korkea kannatus vähintään joka toinen päivä on kirkuvin kirjaimin otsikoissa.
Ne (kokkarit) tiesivät, että kilpailijan/kilpailijoiden äänestäjät eivät äänestä, koska pitävät lopputulosta varmana.
Sanonpa, että malli tulee tutuksi myös Venäjän vaaleissa, jossa rummutetaan Putinin ylivoimaisuutta Niinistön tapaan.
Venäjän vaaleissa tulee olemaan alhainen äänestysprosentti.
Ja, joku vielä väittää, ettei gallupeilla ole vaikutusta.
Jos ei olisi ollut jokatoinen päivä julkaistuja kannatuslukuja, tulos olisi ollut toisenlainen.
Ymmärrän hyvin, että kun häviää, niin se koskee. Eipä ole kuitenkaan asiallista puhua vaalivilpistä. Tyryläisten vihreiden kampanja ei korkeita arvosanoja ansaitse. Eikä niitä äänestäjiltä saanutkaan.
Kansa on puhunut, pulinat pois!
No joo tyry kumpa joskus vooisit todistaa noita puheitasi mutta kun et pysty niin tee itsestäsi pelle.
Ja, joku vielä väittää, ettei äänestämisellä ole vaikutusta.
Suomen kansa on valinnut Markku Tyrylle presidentiksi seuraavalle kuusivuotiskaudelle Sauli Niinistön.
Onnittelut Sauli Niinistölle ja myös Markku Tyrylle !!!!!!!!!!!!!!!
Asko, ja Jouni. Ei nuo ole mitään tulkintoja kommentilleni.
Pyrkikää parempaan. En minä osaa sanoa tuollaisiin tyhjänpäiväisyyksiin.
Heikki sen sijaan tulkitsee,- ja se on hyvä se...
15-huutomerkkiä on jotain, johon jokainen onniteltava ei pääse.
......KIITOS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Että vieläkin jaksat itkeä tuota Sauli-asiaa noin katkerana. Se on todella tyhmää.
Muista, että kirjoitat nyt mitä tahansa presidenttiyteen kuuluvaa, haukut ja mollaat Suomen Tasavallan Presidenttiä, etkä ihan ketä tahansa tavallista tallaajaa....
EV
Harvoin on vahingonilon tuoma kutkutus ollut niin makoisaa kuin nyt, kun saa lukea noita Tyryn ulostuloja eri blogeissa.
Katsotaan, kun Kokoomus vetää nyt kahden äijän voimin tän maan karille ja pahoinvointi jälleen kasvaa, niin tuleeko taas joku sekopää, joka päättäää ottaa oikeuden omiin käsiinsä tempasten jotain rajua. Katsotaan, naurattaako Gagarinia sitten enää?
Ai niin, mutta köyhät naisethan myy itseään, että siinä taas pikku piristysruiske Gagarinin arkeen?
Kaisa Jalis: "Ai niin, mutta köyhät naisethan myy itseään, että siinä taas pikku piristysruiske Gagarinin arkeen?"
Sinulla on kyllä vakava pakkomielle tuosta itsensä myymisestä.
Yksinhuoltajat ja opiskelijat ovat köyhimpiä maassamme - ja viime vuosina prostituutio näiden keskuudessa on kasvanut räjähdysmäisesti.
Kyllä tällainen kehitys on sellainen, mihin pitää saada stoppi heti.
Ihmisarvo on lässytystä, jos Kokoomus ei ala oikeasti kunnioittaa näitä arvoja.
Kaisa Jalis: "Yksinhuoltajat ja opiskelijat ovat köyhimpiä maassamme - ja viime vuosina prostituutio näiden keskuudessa on kasvanut räjähdysmäisesti."
Viimeksi kommenttini poistettiin, kun kyselin tarkennuksia, mutta uskaltaudun vielä kerran. (Jos tämäkin poistetaan, niin sittenhän tiedän varmuudella, että kysellä ei saa.) Eli, mitä tarkoittaa "kasvanut räjähdysmäisesti"? Kuinka monta prosenttia nykyisistä yksinhuoltajista ja opiskelijoista harjoittaa prostituutiota?
"Kipeitä leikkauksia tehdään, mutta ihmiset pyritään toivottavasti ottamaan huomioon paremmin kuin useimmissa pörssiyhtiöissä. Kysymys tosin kuuluu, onko siihen varaa."
Hämmästyttävin pitkään aikaan kuulemani kysymys. Onko Suomen valtiolla "varaa" ottaa ihmiset huomioon!
Ei tuo asia pitäisi minään yllätyksenä tulla suomalaisille....Tai jos tulee, niin sitten ei jengillä oikein lanttu leikkaa.....
Taidat Markku olla pettynyt presidentin vaalien tuloksista....No, saahan lehden päätoimittaja tietysti kirjoittaa ihan mitä tahansa, mutta.....
Jotain jää ilmaan leijumaan. Sitäpaitsi, Saulihan ei osallistu Suomen sisäpolitiikkaan juuri lainkaan.
Eikä olisi kukaan muukaan ehdokkaista...se kannattaa aina pitää mielessä. Sitä ihmettelen suuresti, että kuinka ihmeessä Usari on antanut Tyrylle ja Järnefeltille vapaat kädet luukuttaa täällä ihan mitä tahansa asiatonta shaissea!
EV
Laitetaan vain pörssiyhtiöiden ym. rahat koko kansan jakoon, niin ei tule tällaisia ongelmia.
Revitään rikkaiden taloista ylimääräisiä tiiliä ja rakennetaan niistä taloja köyhille. Simple.
Vaalit on käyty ja pulinat pois...mutta:
Uimosen päätelmä on oikea:
"Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen sanoo Ylelle, että presidenttiehdokas Pekka Haaviston homoseksuaalisuus ratkaisi vaalit Sauli Niinistön hyväksi (IS)."
Jos Pekka olisi hetero niin saattaisi linnaan olla menossa toisenlainen pari...
Jos Suomi olisi toisenlainen, ei seksuaalisuudella olisi merkitystä näissä asioissa! Tuskin on Haavisto ainoa korkealla paikalla oleva homo, hän on vain siitä rohkea, että ei esitä muuta, kuin on.
Tämä puheenvuoro vasta huvittava on.
Jos Suomi olisi toisenlainen?
Kirjoittaja siis haluaisi muuttaa koko Suomen, jotta homo olisi päässyt presidentiksi.
Iso tehtävä Eeva Donnerilla.
Jos Pekka olisi hetero, niin hän ei olisi päässyt edes toiselle kierrokselle.
Siinä tapauksessa se äänimäärä olisi ollut vihreiden tyyliin korkeinaan 7%.
Minä en usko tuohon hypoteesiin.
Vihreiden edustaja ei milloinkaan ole voinut uneksiakaan menestyvänsä näin hyvin. Todennäköisesti Haavisto sai lisä-ääniä seksuaalisen suuntautuneisuutensa vuoksi, kun osalla porukkaa oli tarve näyttää.
Toki hän joitain ääniä samasta syystä menettikin, mutta ne korkeintaan kumoavat toisensa.
Suurin syy alhaiseen äänestysprosenttiin sen sijaan oli kireä pakkanen suurimmassa osassa maata. Kun vaalitulosta pidettiin aika selvänä, niin kynnys lähteä liikenteeseen oli liian korkea.
Tulipa vain mieleen, miten varsinais-suomalaisen (Niinistö) ja savolaisen (Katainen) henkilökemiat tällä kertaa sopivat yhteen!
Miksi sitä mietit?
Miten olisivatkaan homo-Haaviston ja Kataisen keskustelut soljuneet, vaikkapa varuskunta-asioissa?
Peli on pelattu.
Tjaah, Tuula, tässä kysymyksessä ovat samoilla linjoilla: PV turha menoerä.
Saskia, olet näin sivistynyt ja puhut homo-Haavistosta. Ei kannattaisi tulla riekkumaan tämän jälkeen enää!
Tuula Saskia vaan trollaa, että jengi luulisi että persukoviksia ei enää tarvita, siksi Saskia ja Gagarin vilauttelee hampaitaan.
Markku H :"Sauli Niinistöstä tulee Oy Suomi Ab:n ”hallituksen puheenjohtaja”"
Toivon mukaan ei tule. Suomi ei ole osakeyhtiö, jonka ensisijaisena tavoitteena on taloudellisen voiton tuottaminen omistajille tai muille sidosryhmille.
Toivon, että Sauli Niinistö valtion päämiehenä hallitsee muutkin yritysmuodot kuten esimerkiksi n. omakustannushintaan toimivat suomalaisten omistamat osuustoimintayritykset entisellä, mutta nyt valitettavasti enimmäkseen yksityistetyllä ja luottamushenkilöorganisaatioiden valvonnan ulkopuolelle siirretyllä julkisella sektorilla.
Mielestäni valtionpäämiehen ensisijainen tehtävä arvojohtajana ei ole huolehtia osakeyhtiöiden voittojen maksimoinnista, vaan siitä, että kaikkia kansalaisia koskeva yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus maksimoidaan niissä rajoissa, jotka länsieuroopan demokraattisten periaatteiden mukaisesti johdetulla ihmisoikeuksia ja -arvoa kunnioittavalla valtiolla on.
Toivon mukaan ei tule. Suomi ei ole osakeyhtiö, jonka ensisijaisena tavoitteena on taloudellisen voiton tuottaminen omistajille tai muille sidosryhmille.
Suomen kansalaisten voidaan katsoa omistavan Suomen valtion. Osakkaina kansalaiset saavat valtiolta paikan missä elää, markkinat, yhteiskunnan, tulonsiirtoja ja julkisia palveluita. Vastineeksi kansalaiset mm. tekevät töitä markkinoilla, maksavat veroja, noudattavat lakeja ja ainakin miehet osallistuvat maanpuolustukseen.
"Varhaisimmat hallinnot ja valtakunnat olivat todellisuudessa orjanmetsästäjien hallitseva luokka, joka ymmärsi että koska ihmiset pystyivät tuottamaan kuluttamaansa enemmän heitä kannatti metsästää, kesyttää ja omistaa.
Varhaisimmat epygtiläiset ja kiinalaiset valtakunnat olivat tosiasiallisesti ihmisfarmeja joissa ihmisiä metsästettiin, vangittiin ja kesytettiin ja omistettiin kotieläinten tavoin. Teknologian ja menetelmien kehityksen ansiosta orjat tuottivat tarpeeksi ylimääräistä jotta heidän vangitsemisensa ja pitämisensä vaatima työ edusti vain pientä osaa heidän kokonaistuottavuudestaan.
Hallitseva luokka - tilalliset pitivät suuren osan tästä ylijäämästä samalla jakaen lahjuksia ja maksuja julmille luokille - poliisille, orjanmetsästäjille ja yleissadisteille ja propagandaluokalle - papeille, älyköille ja taiteilijoille.
Tämä tilanne jatkui tuhansia vuosia 1500- ja 1600-luvuille saakka jolloin jälleen valtavat edistykset maatalouden järjestämisessä ja teknologiassa loivat toisen aallon ylituotantoon. Tarhaaminen uudelleenjärjesti ja keskitti viljelymaata aikaansaaden 5-10 kertaa enemmän satoa luoden uuden teollisten työläisten luokan maaseudulta kaupunkeihin. Tämä valtava maataloudellinen ylijäämä oli peruspääoma, joka ajoi teollista vallankumousta.
Teollinen vallankumous ei syntynyt hallitsevan luokan halusta vapauttaa maaorjansa vaan heidän oivalluksesta kuinka ylimääräiset "vapaudet" tekisivät heidän ihmiskarjasta hämmästyttävän paljon tuottavampaa.
Kun lehmät laitetaan hyvin ahtaisiin karsinoihin ne hakkaavat päätänsä seinään aiheuttaen vammoja ja tulehduksia.
Siksi viljelijät antavat niille enemmän tilaa ei halustaan vapauttaa karjansa vaan pyrkimyksessään suurempaan tuottavuuteen ja alhaisempiin kustannuksiin. Seuraava pysäkki "vapaana kasvatetun" jälkeen ei ole vapaus.
Valtion kapitalismin nousu 1800-luvulla oli itse asiassa "vapaana kasvatetun orjuuden" nousu. Ihmiskarjalle ei myönnetty lisävapauksia sen vapauttamistarkoituksessa vaan päämääräässä sen tuottavuuden lisäämiseksi
Luonnollisesti älyköille, taiteilijoille ja papeille maksettiin - ja maksetaan - hyvin
Tämän todellisuuden verhoamisesta suuri nykyaikaisen ihmiskarjan omistajuuden ongelma on haaste innostuksesta. Valtion kapitalismi toimii ainaostaan kun yrittäjällinen henki edistää luovuutta ja tuottavuutta taloudessa.
Ylimääräinen tuottavuus kuitenkin luo aina suuremman valtion ja paisuttaa hallitsevia luokkia ja heistä riippuvaisia jotka syövät motivaatiota lisätuottavuuteen. Verot ja määräykset kasvavat. Valtion velka(tuleva karjankasvatus) lisääntyy ja elintaso hidastuu ja rappeutuu. Masennus ja epätoivo alkavat levitä omistettuna olemisen todellisuuden iskostuessa väestöön.
Ratkaisu tähän on
- lisäpropaganda,
- masennuslääkitys,
- taikausko,
- sodat,
- kaikenlaiset moraalikampanjat,
- "vihollisten" luominen, isänmaallisuuden iskostaminen,
- kollektiiviset pelot,
- paranoia "ulkopuolisista" ja "maahanmuuttajista" ja niin edelleen.
On olennaista ymmärtää tosiasiat maailmasta. Kun katsot maailmankartaa et näe valtiota vaan farmeja. Sinulle sallitaan jotain vapauksia, rajoitettu omistusoikeus, liikkumisvapaudet, ammatin ja yhdistymisvapaus ei sen vuoksi että valtio hyväksyisi nämä oikeudet periaatteellisesti koska se jatkuvasti rikkoo niitä vaan koska "vapaana kasvatettu karja" on niin paljon halvempaa omistaa ja niin paljon tuottavampaa.
On olennaista ymmärtää tosiasiat aatteista. Valtion kapitalismi, sosialismi, kommunismi, fasismi, demokratia, nämä ovat kaikki karjanhallintamenetelmiä. Eräät toimivat hyvin pitkiä aikoja, valtion kapitalismi ja toiset erittäin huonosti, kommunismi. Lopulta ne kaikki epäonnistuvat koska on moraalitonta ja epärationaalista kohdella ihmistä karjana."
http://suomitoday.fi/absurdistaninsanomat/yhteiskunta/valtiojohtoisuus-o...
Anna-Leena:
Ihan selitysvoimainen näkemys asiaan, joskaan se ei onnistu vielä poistamaan esim. Suomen valtion legitimiteettiä. Orjien metsästys ja orjuuttaminen ovat täysin moraalittomia toimia. Voidaan kuitenkin kysyä, onko yksikään tämän päivän suomalaisista virkamiehistä esim. kaapannut yhtään vapaata ihmistä orjaksi? Periytyvätkö esi-isien synnit jälkeläisilleen?
Jos me suomalaiset lähtisimme vaikkapa nyt lakkauttamaan valtiotamme ja jakamaan omaisuutta yksityisille ihmisille jollakin perusteella, niin väistämättä siinä rikottaisiin valtavasti eri ihmisten oikeuksia ja seurauksena olisi hirvittävä sota. Moni ihminen on saavuttanut tämän hetkisen "omaisuutensa" (hallintaoikeutensa) maahan, irtaimistoon ja osakkuuksiin järjestelmässä, jonka juuret ovat moraalittomat. Valtaisia omaisuuksia on haalittu käyttämällä järjestelmää hyväksi. Voimme näin ollen todeta, että jos nyt lakkauttaisimme Suomen valtion ja julistaisimme maiden ja irtaimiston omistajiksi niiden tämän hetkiset haltijat, ei suuri osa kansasta sitä todennäköisesti nielisi ja seuraisi ryöstelyä ja tappamista.
Järkevintä on siis todeta, että Suomen valtio de facto omistaa tällä hetkellä Suomen maan ja irtaimiston ja me kansalaiset olemme Suomen osakkaina. Me äänestämme demokraattisesti edustajamme Oy Suomi Ab:ta ohjaamaan. Toki olisi ihanaa, jos maapallolla olisi vielä neitseellistä maata jäljellä, jonne vapautta kaipaavat voisivat mennä valtaamaan itselleen oman pläntin kuten Amerikassa uudisraivaajat 1800-luvulla. Ei ole kuitenkaan Suomen valtion vika, että maapallo on niin pieni, ettei vapaata maata enää ole. Siispä, jos haluaa aidosti omistaa maata, on sellainen vallattava itselleen väkivaltaisesti tai ostettava joltakin valtiolta. Suosittelen jälkimmäistä. Afrikasta voisi irrota isokin maapläntti jollakin 10 miljardilla. Siinä kannattaa sitten samalla perustaa palkka-armeija puolustamaan maata, sillä aseettomilla tahoilla on valitettavasti tapana menettää ennen pitkää omaisuutensa aseellisille tahoille.
Kaikkien aikojen suurin Suomessa yhdelle ihmiselle annettu äänimäärä ja Uusi Suomi hehkuttaa 25 000 hylätyllä äänellä vaaleja protestivaaleiksi. Asenteellisuus paistaa lävitse.
Kun kerran äänestysaktiivisuus oli matala, mutta Niinistön äänimäärä ennätyssuuri, niin minkä johtopäätöksen ihkueliitti voi tehdä vaalien toisesta ehdokkaasta ?
Mutta joka tapauksessa Sauli Niinistö sai siis kansalta erittäin vahvan mandaatin Suomen Tasavallan Presidentin viranhoitoon. Ei minkään Oy Suomi Ab-nimisen firman, vaan meidän kaikkien suomalaisten asioiden hoitajaksi. Myös niiden köyhien ja syrjäytyneiden, joista Huusko yrittää Oy Suomi Ab termillä ohjata Niinistöä pois.
Oy Suomi Ab kuvaa tämänhetkistä firmaa varsin hyvin; raskaasti tappiollisesta murheenkryynistä pitäisi saneerata lähes nollatulosta tekevä hyvin öljytty kone.
Janne, en olisi ihan yhtä kriittinen.
Silti en minäkään näe US:n riemuitsevan Niinistön voitosta.
Mikä mättää? Miksi oikeistomedia(?) sorsii kansansuosikkia?
Mitä demokratiaa tämä on?
Tuo Oy Suomi Ab -käsite vaatii syvällisempääkin pohdintaa.
Ajatus siitä, että valtiota hoidetaan kuin pörssiyritystä on pimeä ja katastrofaalinen, mutta siihen suuntaan ollaan menossa ja kansalaisiin aktiivisesti tartutettava taloususkonto taannee sen myös toteutuvan – ellei ole jo nyt toteutunut.
90-luvulla Suomen poliitikot luovuttivat kriisin verukkeella valtansa rippeetkin talouseliitille. Se tarttui hanakasti tarjottuun tilaisuuteen, jota se oli aktiivisesti pedannut viimeistään 1980-luvulta alkaen. Noista ajoista alkoi liikemiesten ja poliitikkojen salavuoteus, joka ajan mittaan on muuttumassa julkiseksi sänkykumppanuudeksi, kun taloususkonto syrjäyttää lopullisesti Oy Suomi Ab:n aiemman valtionuskonnon, luterilaisuuden.
Pörssiyhtiön tarkoitus on tuottaa rahallista voittoa omistajilleen, asiakkaista huolehditaan vain niin kauan kun niiltä on puliveivattavissa rahaa tuohon tarkoitukseen. Tavaran- ja muiden hyödykkeiden tuotanto on vain veruke tuohon päätarkoitukseen pyrittäessä. Kun nyt valtiota hoidetaan samalla periaatteella, meille kansalaisille on lankeamassa asiakkaan osa: me rahoitamme Suomen todellisten omistajien, talouseliitin voitot. Sama kohtalo on myös pienyrityksillä, jotka suhtautuvat itse tuotantoon vakavissaan.
Asia on kuitenkin niin että yksikään euro ei hoida vanhuksiamme tai lapsiamme, yhtäkään euroa emme voi syödä (viitosesta ylöspäin ehkä voisimme, seteleitä siis, mutta se ei nälkäämme tyydytä) eikä yksikään euro rakasta meitä, vaikka me palvoisimme sitä polvet ruvella lattiaa vasten.
Silti vaikuttaa siltä, että annamme rahan syrjäyttää jumalat: näemme talouden kiinteänä ja vakaana selkänojana, vaikka sen mahdollisimman hutera ja oikukas luonne tunnetaan aivan hyvin. Mutta mepä uskomme siihen kuin ennen jumaliin, niihin jotka oikeuttivat tekonsa ja sanansa pelkällä olemassaolollaan. Tänään talouselämän piispat sanelevat papeille (=poliitikollemme) meille tuputettavat saarnat: sen, mitkä ”talouden realiteetit” milloinkin pakottavat meidät epätoivoisiin tekoihin samalla kun valutamme elämämme pesuveden mukana viemäriin.
En voi kuin seurata hämmästellen sivusta tätä vääjäämättömästi etenevää tuhoa suomalaisten kollektiivisessa sielussa.
Markku H :"Oy Suomi Ab:lle loistava tulos olisi nollatulos, eli syötäisiin yhtä paljon kuin tienattaisiin."
Valitettavasti tuo ei ainakaan oman käsitykseni mukaan ole mahdollista. Suomen on aina ensin ostettava "velaksi" mm. energiansa, jonka velan se pystyy maksamaan vain tuotteilla, jotka se on tuottanut tämän energian avulla.
Markku,
viittaan myös siihen, että Suomessa (ja varmasti muuallakin) käsitteet reaalitalous ja finanssi- eli rahatalous ovat käsitteinä täysin sekaisin. Sumennetaanko noiden välinen ero tarkoituksella ja kenen toimesta, sitä sopii vain arvailla.
Velkatalous on finanssitaloutta, sen tarkoitus on pakottaa pyörät pyörimään piiskaamalla velallista, työntekijöitä ja pienyrittäjiä, yhä tehokkaampiin suorituksiin. Mutta tuolla reaalisella arvolla, jota työnteko enimmäkseen muodostaa, kustannetaan finanssitalouden tappioita. Kun eri laskelmien mukaan finanssitalouden ja reaalitalouden suhde maailmanlaajuisesti on 90 - 10 % (joidenkin arvioiden mukaan jopa 98 - 2) edellisen hyväksi, se merkitsee, että työmme tulokset, ne todelliset, uppoavat finanssipelureiden tappioiden moolokinkitaan niin tehokkaasti, että työn todellinen arvo hämärtyy. 1960-luvulla tuo suhde oli vielä päinvastainen, mutta edelleen meille uskotellaan, että elämme reaalitalouden oloissa ja meitä kehotetaan elämään ja työskentelemään sen mukaisin asetuksin - tai vaihtoehtoisesti ryhtymään pelureiksi, mikä nykyään on jopa tavoiteltavaa, kun reaalitalouden aikana pörssipelaamista pidettiin halveksittavana puliveivauksena.
Niin kauan kun sallimme tämän itsestäänselvyydeksi viime vuosikymmenten aikana käyneen kehityksen, syömisen säätely tienaamisen mukaan on mahdotonta.
Asian monimutkaisuuden vuoksi siitä on helppo syöttää yksinkertaistettuja valheita kansalle.
Kädet ristissä: http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_t...
124 500 eurolla tunnissa tuonti-ydinsähköä. Teollisuus seisoo
- pakkasta -6 astetta:
http://fi.allmetsat.com/metar-taf/norja-ruotsi-suomi.php?icao=EFHK
Ja nyt kääritään hihat ja aloitetaan saneeraus Suomi OYJ:ssä ja miljoona tarpeetonta ihmistä saneerataan ulos.....tai viedään tallin taakse.
Tuottamattomille ei ole tilaa Kokoomus-Suomessa
YT ilmoitus tulee 1.3.
Omasta puolestani odotan kunnollista optio-ohjelmaa, jossa huomioidaan konsernin johdon ja avainhenkilöiden lisäksi myös osakkeenomistajat.
"Kipeitä leikkauksia tehdään..."
Kipeät leikkaukset tuottavat aina runsain mitoin myös 'syrjään' pistettyjä ihmisiä, eli työttömiä.
Sen jälkeen päästäänkin perustamaan pelastusarmeijoita, eli työryhmiä, tutkijoita, komiteoita ja muita puuhastelijoita miettimään vuositolkulla syrjäytymisen ehkäisyä ja syrjäytyneiden pelastusta.
Syrjäytyneet siis työllistävät erinäisen määrän hymistelijöitä ja nimittelijöitä, hyviksen viittaa kantavia suuripalkkaisia mietiskelijöita, erilaisten raporttien kirjoittajia ja paljon puhuvia tärkeilijöitä, lopputuloksena kilometri mappeja arkistohuoneen seinällä,
kun tehtiin hartiavoimin töitä syrjäytyneiden pelastamiseksi.
Ensin luodaan ongelmma ja sen jälkeen käydään sen kimppuun. pilipalipelipyöritystä.
Syrjäytyneet ja muut kurjat ovat erittäin hyödyllisiä myös vaaliratsuina, niillä pääsee kunniaan ja maineeseen. Siispä luomaan leikkauksilla lisää syrjäytyneitä, joita taas seuraavissa vaaleissa pääsee pelastamaan lukuisa joukko sekalaista seurakuntaa, uskonveljeä ja
herraksi haluavaa.
En puhuisi historiallisesta äänivyörystä vaaleissa, joissa voittaja niukin naukin lyö nukkuvien puolueen. Taisi olla alhaisin äänestysprosentti yli puoleen vuosisataan?
Ennustan myös huomattavia vaikeuksia Kataisen ja Niinistön yhteistyölle. Vielä suurempia vaikeuksia ennustan ulkoministerin ja Niinistön yhteistyölle.
Niinistö voitti "nukkuvien puolueen" yli puolella miljoonalla äänellä. Niinistö sai 1802400 ääntä, ja 1299967 jätti äänestämättä. Erotus 502433 Niinistön hyväksi. Ei vastaa minun käsitystäni "niukin naukin" voittamisesta. Ehkä jossain USAn vaaleissa, missä äänioikeutettuja on 300 miljoonaa, tuo olisi "niukin naukin" voittamista, mutta ei Suomessa, missä äänestäjiä oli yhteensä vain nelisen miljoonaa.
Pekka S :"En puhuisi historiallisesta äänivyörystä vaaleissa, joissa voittaja niukin naukin lyö nukkuvien puolueen."
Eduskuntavaalien aikaan turhautuneena ja Nukkuvien puolueeseen liittyneenä ihmettelen, että voittaja "löi" yhäkin Nukkuvien puolueen. Monien nuorten ennen vaaleja käymistä keskusteluista ymmärsin, että nämäkin vaalit ovat heille protestivaalit.
Vain hyvin pientä vähemmistöä kansalaisista edustavissa puolueissa pitää olla todella "umpiluista" porukkaa, jos he eivät vihdoinkin ymmärrä, että heidän tehtävänsä on kuunnella kansalaisia eikä kansalaisten tehtävä kuunnella heitä.
Markku, sivuutit kepeästi tuon liki kaikkien aikojen alhaisimman äänestysaktiivisuuden.
Kaikista äänioiketuista Niinistö taisi saada taakseen vain reilut 30%. Haavisto jäi jonnekin 25 % tasolle.
Huolestuttava ilmiö, joka mahdollisti "historiallisen äänivyöryn". Vuoden 1950 presidentinvaaleissa on ollut yhtä alhainen tai ahaisempi äänestysaktiivisuus.
Pidän tätä näiden vaalien merkittävimpänä ilmiönä. Ei auttanut sosiaalinen mediakaan. Itse asiassa arvelen, että sosiaalinen media (ja media) on yksi syy äänestysaktiivisuuden laskuun.
Väitän myös, että Niinistön mandaatti kansalta on kohtuullisen ohut, juuri tuon alhaisen äänestysaktiivisuuden vuoksi. Samoin olisi ollut jos Haavisto olisi voittanut.
Tietysti kaksivaiheisen vaalin toisen kierroksen voittoon riittää viisi äänestäjää. Silloin äänet eivät voi mennä tasan, jos ehdokkaat kumpikin äänestävät itseään.
Pekka Siikala on sen ikäinen mies, että hän on nähnyt ja kokenut monet vaalit.
Pekka ei vain ole mieltänyt sitä tosiasiaa, että vaaleissa vaaliasiakirjoihin jää merkintä vain äänestäjän vaalilipusta. Hyväksyttyihin tai hylättyihin äänimääriin.
Kotona kykkivien äänioikeuden haltijoiden äänestämättä jättämiset eivät kirjaannu mihinkään vaaliasiakirjaan vaan pyörivät lukuina median ja joidenkin kommentoijien tyhjänpäiväisissä jutuissa.
Näin se vain on, Pekka Siikala.
Niinistön mandaatti perustuu tietenkin siihen että hän tuli valituksi. En ymmärrä mandaatin vahvuuden pohtimista tai sen peilaamista äänimäärään.
Presidentin tehtävät ja valtaoikeudet venyvät tietyisä rajoissa presidentin henkilön mukaan. "Voittoprosentti" on täysin epäoleellista tässä, samoin äänestysinto.
Pekka Siikala: "Kaikista äänioiketuista Niinistö taisi saada taakseen vain reilut 30%. Haavisto jäi jonnekin 25 % tasolle."
Alan olla huolissani. Olisin kuvitellut kaltaisesi monessa mukana olleen yrittäjän osaavan edes prosenttilaskut. Jopa, vaikka luvut ovatkin tällä kertaa hurjan suuria eli seitsemännumeroisia. Tuon kommentin perusteella olin kuitenkin pahasti väärässä...
Äänioikeutettuja oli näissä vaaleissa yhteensä 4172200. Niinistö sai 1802400 ääntä. 1802400/4172200 * 100% = 43%. Aivan eri asia kuin "reilut 30%".
Vertailun vuoksi todettakoon, että vuoden 2006 presidentinvaalien toisella kierroksella Halonen sai 1630980 ääntä 4272537:lta äänioikeutetulta, eli hänen kannatuksensa oli tuolloin vain 38%. Se on 12% pienempi lukema kuin Niinistön tulos. Eli jos nyt pidät Niinistön mandaattia ohuena, niin muista, että Halonen hallitsi viimeiset kuusi vuotta 12% ohuemmalla mandaatilla.
Niin ja näin.
Poikkeuksellisen alhaista äänestysprosenttia ei pidä kuitenkaan väheksymän eikä unohtaman.
Äänestäminen on demokratian peruskivi. Mitä suurempi on äänioikeutensa käyttämättä jättävien joukko sitä heikompi on demokratia.
Toisaalta voidaan ajatella niinkin, että koska presidentillä ei ole todellista valtaa niin ei pidetä kovin tärkeänä kuka valituksi tulee. Omalla kohdallani oli juuri näin, vaikka äänestämässä kävinkin. En valinnut kahdesta pahasta pienempää pahaa, vaan olisin voinut äänestää kumman tahansa puolesta.
Presidentin valitseminen suoralla kansanvaalilla tuo demokratiaan pienen paradoksin; kansalaiset valitsevat eduskunnan ja eduskunta muodostaa hallituksen - ja sitten kansalaiset valitsevat ikäänkuin ylimmäksi johtajaksi presidentin, jolla ei kuitenkaan ole murto-osaakaan hallituksen ja eduskunnan vallasta.
Kuulun niihin harvoihin, jotka pitävät entistä valitsijamiesvaalitapaa parempana keinona löytää nykyistä vakuuttavammin koko kansaa edustava presidentti.
Tämän päivän suora kansanvaali alkaa olla niin amerikkalaista showta että se on tappaa jopa minun äänestysinnokkuuteni. Erityisesti tolkuttoman pitkä ennakkoäänestysaika syö kiinnostuksen ja innostuksen.
Miksi muuten niitä tylsiä vaalitenttejä järjestetään illasta iltaan, vaikka liki puolet kansasta on ennen viimeisiä tenttejä jo äänestänyt?
Se siitä.
Koville ottaa Siikalallekin.
Eikö noilla miehillä ole mitään ryhtiä?
Aina vaan lapsellinen vastaus ja kiemurtelu.
Kunpa kuulisi suoraa puhetta.
Suoraa puhetta ja faktoja.
Jaa että mikä ottaa koville?
Uutisissa vaaliasiantuntijat olivat jokseenkin samaa mieltä kanssani. Minä vain ehdin sanoa asian ennen heitä.
Mikähän heillä niin koville otti?
Vaaliasiantuntijat eivät taatusti ole sitä mieltä, että Niinistö olisi saanut "reilut 30%" kaikkien äänioikeutettujen äänistä.
Suomi ryssistyy kovaa vauhtia.
Putinismi Venäjällä,- ja Niinistöläisyys Suomessa ovat ilmiöinä samanlaiset.
Suomen media oli kokonaan Niinistölle myötäinen,- ja Kokoomuksen puoluetoimiston painostukset mm. YLE:n Strada-ohjelmaa kohtaan on merkki ryssistymisestä.
Yhtenäinen Venäjä,- ja Kansallinen Kokoomus ovat veljeksiä keskenään.
Niillä on siitä sopimus.
Niinkö, Tyry?
Stradan vaaliviikon asetelma kertoi jokaiselle näkökykyiselle selkeästä puolueellisuudesta.
Ryssistyminen on Tyryn ikioma termi, joka ei istu Niinistöön vaikka liimattaisiin.
Mutta mitä suotta: annetaan olla.
Tappio saakin kirvellä.
Kuntauudistuksissa ja muissa leikkauksissa kannataisi kyllä miettiä sitäkin, kumpi tulee pitkällä aikavälillä edullisemmaksi, leikkaukset vai leikkausten jälkihoito.
Jyrki Kataisen kanssa tehtävä yhteistyö ei tule olemaan Sauli Niinistön ongelmista vaikeimpia.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan on vaikea istua kokoomuksen vankkureissa ilman, että hän voisi olla ohjaksissa. Se ei sovi nirppanokka Tuomiojalle, että hänen toimiin voi puuttua kokoomuslaisen taustan omaava presidentti. Tuomioja oppi Halosen aikana sellaiseen vapauteen, joka vallanrippeistään tarkan Niinistön aikana ei ole mahdollista. Presidentti ei enää hyväksykkään jälkikäteen Tuomiojan kannanottoja kuten teki demari Halonen.
Heikki M :"Tuomioja oppi Halosen aikana sellaiseen vapauteen..."
Pakkoluovutetulta alueelta paenneen pienyittäjäsuvun jälkeläisenä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Venäjän federaatiota vastaan tehdyn alueelle jääneiden suomalaisomistajien omaisuudensuojan jatkuvaa loukkausta koskevan valituksen yhtenä aikaansaajana omaan historiaani tulee lähtemättömästi tallentumaan tämä Erkki Tuomiojan ulkoministerinä v. 2006 Radio Eho Moskvyssä Moskovassa esittämä ilmeisestikin demareiden virallinen kanta:
"Seuraavaksi toimittaja Asadovaa kiinnosti se, aikooko ulkoministeri tukea niitä kansalaisia, jotka vievät omaisuuskiistat oikeuden käsittelyyn. Tuomioja vastasi, ettei vaatimuksille löydy juridisia perusteita: "Uudelleensijoitetut henkilöt saivat Suomen hallitukselta täyden korvauksen. Jos he haluaisivat käydä oikeutta omaisuudestaan, heidän tulisi palauttaa jo saamansa korvaus menetyksistään. Sitä he eivät tule tekemään", kirjoittaa Eho Moskvy Tuomiojan vastanneen.”
(UM/mediakatsaukset 21.6.06: Tuomioja kommentoi Karjalaa, Tshetsheniaa ja venäläisvähemmistöjä Moskovassa)
En ole ainakaan kuullut, että Tuomiojalla tai hänen hengenheimolaisillaan olisi ollut mitään huomautettavaa siitä, että Venäjän federaatio vei v. 2006 oikeuden käsittelyyn kiistan, jossa se vaati tsaarin v. 1912 omilla rahoillaan rakennuttamaa Ranskan maaperällä olevaa Nizzan tärkeimpiin nähtävyyksiin kuulunutta ortodoksikatedraalia omistukseensa.
Vain meillä, jo 1200-luvulla Novgorodin ortodoksikirkolta oman sukunimemme kasteessa saaneina ja sodassa menetetyn karjalaisen sukumme kotiseudun vanhimpiin manttaaliluetteloihin v. 1543 merkittyinä "ei ole juridisia perusteita" vaatia yhtään mitään Tuomiojan mukaan.
tuula tuo on teidän oikeustaistelu ei suomen valtion ja herääkin kysymys jonka esitän että saatte tuon omaisuuden takaisin jonka menetitte tuolla kerjalassa niin mitä te tekisitte sittensille omaisuudelle jonka olette sodan jälkeen saaneet korvauksena täällä suomessa?
Tuomioja paitsi että vastasi erittäin törkeästi myös suoranaisesti VALEHTELI.
Minusta Tuomiojalle pitäisi antaa potkut ulkoministerin virasta mahdollisimman nopeasti.
Putkisen kannattanee siis mitä pikimmin ottaa itselleen sosialidemokraattisen puolueen jäsenkirja. Sillä tavoin voi parhaiten vaikuttaa puolueen politiikan linjauksiin ja tarpeeksi vaikutusvaltaa hankittuaan myös ministerivalintoihin.
Positiivisia uutisia Venäjältä...
Putinin mukaan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia yhteiskunnassa on lisättävä, mutta ei liian nopeasti.
- Kansalaisyhteiskunta on tullut paljon kypsemmäksi, aktiivisemmaksi ja vastuullisemmaksi. Meidän on uudistettava myös demokraattisia mekanismejamme, joiden on pysyttävä lisääntyvän kansalaisaktivismin vaiuhdissa, Putin kirjoitti Kommersant-lehdessä.
- Todellista demokratiaa ei kuitenkaan luoda hetkessä, eikä sitä voi kopioida ulkopuolelta. Putin.
Teksti TV
Ja nyt kääritään hihat ja aloitetaan saneeraus Suomi OYJ:ssä ja miljoona vajaatuottoista ihmistä saneerataan ulos.
Tuottamattomille ei ole silja Kokoomus-Suomessa,jossa Kokoomus määrittelee kua on tuottava, kuka ei
YT ilmoitus tulee 1.3.
"Hyvä poliisi" ja "paha poliisi". Mutta kumpi on kumpi?
Lopputulema lienee kuitenkin se, että kovat ajat ovat edessä, ja sitä kovemmat, mitä kauemmas vaikeita talousratkaisuja lykätään. Realistina Niinistö varmaan tätä painottaa toimitusjohtajalleen. Presidentin tehtävänä on kuitenkin koota kansaa ja pitää huolta, että kaikki pysyvät mukana, ja että nekin, jotka ovat tipahtaneet, saataisiin mukaan.
Jouni H :"tuula tuo on teidän oikeustaistelu ei suomen valtion ja herääkin kysymys jonka esitän että saatte tuon omaisuuden takaisin jonka menetitte tuolla kerjalassa niin mitä te tekisitte sittensille omaisuudelle jonka olette sodan jälkeen saaneet korvauksena täällä suomessa?"
Ensinnäkin, en itse ole vaatimassa oman sukuni alueelle jääneen omaisuuden omistuoikeutta.Olen jo muutaman kerran kertonutkin siitä, että miksi en, mutta kerrataan se nyt vielä kerran:
Sukuni entisellä kotitilalla asui Mustanmeren alueelta Siperian vankileirien kautta tilalle päätynyt Pelogea. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet sukutilani romahtaneen navetan ehjänä säilyneessä karjakeittiössä.
Hän kertoi, että he ymmärtävät hyvin pakkoluovutetulta alueelta paenneiden kotiseutumatkat, koska heillä on "samanlainen ikävä kotiin". Hän jopa pyysi, että suomalaiset tulisivat takaisin, että hekin viimeinkin pääsisivät kotiin.
Hän tarjoili meille karjakeittiössä teetä, joka oli makeutettu hänen itse valmistamallaan metsämansikkahillolla, ja kun hän pyysi anteeksi sitä, että heidän oli pitänyt tuhota alueella olleet pienteollisuusrakennukset, koska heitä oli kielletty hakemasta metsästä polttopuita, kun Stalin halusi tuhota kaikki kapitalismin merkit, tein päätöksen, etten koskaan hae omistusoikeuden palautusta alueelle jääneeseen omaisuuteen.
Toivon, että he voisivat joskus tuntea tuon suomalaisten rakentaman alueen kodikseen - ehkä monenkin vuoden kuluttua, kun alueen nykyasukkaiden mielestä ovat häipyneet muistot vanhuksista, joiden käsivarsiin oli tatuoitu keskitysleirien numero.
Oma pienyrittäjäsukuni ei saanut oamisuudestaan mainittavia korvauksia. Yrittäjinä, "riistäjinä", heidät suljettiin maanhankintalain korvausten ulkopuolelle ja heidän saamansa korvaus riitti tuskin sen ulkomaisen lainan korkoihin, jonka he olivat ottaneet 1937 yrityksensä laajentamiseen.
Tuo velka oli käytännössä heidän ainoa sodasta jäljelle jäänyt "omaisuutensa" ja muistan hyvin, kuinka se lopulta saatiin maksettua loppuun 50-luvun lopussa tekemällä "työtä vuorotta", että sen ohella saatiin veroina maksettua myös mm. Suomen maksettavaksi määrätyt pakolliset sotakorvaukset ja Manner-Suomeen perustetun uuden yrityksen perustamiskustannukset. Uuden yrityksen liikevaihto jäi lopulta vain murto-osaan Karjalassa toimineen yrityksen liikevaihdosta.
Enpä kyllä usko Kataisen pääministerikauden jatkuvan kuin korkeintaan vuoden lopulle.
Vasemmistopuolueisiin iskee paniikki, ja hallitus kaatuu keskinäisiin erimielisyyksiin.
Jos hallitus pysyy kasassa (väkisin) 4-vuotta, niin se on demareiden ja vasureiden loppu.
Jos hallitus hajoaa vasureiden lähtöön, niin Katainen jatkanee edelleen pääministerinä. KEPU tulee siinä vaiheessa tilalle, kun ovat menestyneet kuntavaaleissa ja saaneet uutta itsetuntoa. Eivät enää itke persujen perään, niin kuin viimeeksi heille hallituspaikkaa tarjottaessa.
"Kipeitä leikkauksia tehdään, mutta ihmiset pyritään toivottavasti ottamaan huomioon paremmin kuin useimmissa pörssiyhtiöissä. Kysymys tosin kuuluu, onko siihen varaa."
Totta kai siihen on varaa, kunhan unohdetaan "juustohöylät" ja muistetaan, että myös valtion hoitaakseen ottamat toiminnot voi laittaa tärkeysjärjestykseen. Jos pitää säästää kaksi miljoonaa, niin ei ole pakko ottaa miljoonaa sairaalalta ja miljoonaa oopperalta, vaan voi ottaa kaksi miljoonaa oopperalta.
Saulin haastattelu tuli äsken yleltä suorana.Nyt paljastui,että Sauli puhuu tvångsvenskaa eli pakkoruotsia.
Sauli Niinistö vastasi toimittajalle : "...jag har tänkte att..."
Eikös tuo mene kieliopin mukaan jag har tänkt att...
Totta. Niin useat muutkin pakkopaitaan puetut kansalaiset.
Eipä hänellä tunnu olevan mitään ongelmia sujuvasti vastata ruotsinkielisten toimittajien esittämiin kysymyksiin. Jokainen meistä tekee puhekielessä lukuisia kielioppivirheitä hakiessaan oikeata ilmaisua myös äidinkielellään. Tuollainen haastattelu ei ole mikään YO-tutkinto, vaan siinä on tarkoitus vastata kysymykseen ymmärrettävästi ja selkeästi.
Rohkenen kysäistä, mitähän Markku Huusko olisi kirjoittanut Suomen taloustilanteesta, jos voittaja olisi ollut toinen.
Olisiko asiaa edes sivuttu?
Kummallisen nihkeästi asiasta kerrotaan? Miksi?
Ja sitten jotkut idiootit näillä sivuilla haluaisivat, että eduskunnan asioista pitäisi Sveitsin tapaan äänestää suoralla kansanvaalilla.
Jos ei ihmisiä kiinnosta tasavallan presidentin vaalit, miten sitten voisi kiinnostaa äänestäminen asioissa, joista ei ymmärrä hölkkäsen pöläystä. Vai onko niin, että pitäisikin suorassa kansanvaalissa äänestää sen kannan puolesta, jota puolue edustaa? Mitä demokratiaa se sitten olisi?
Hieno homma että saatiin hyvä presidentti.
Huuskolle tiedoksi että siitä Oy Suomi Ab:sta suomalaiset elää eikä siitä että joku naiviudessaan unelmoi tekevänsä rauhan Afrikkaan.
Nyt vaan herää kysymys, että kukakohan lohduttaisi ruotsalaisia, siellä kun maan kansallisen omaleimaisuuden takia Suomen vaaleja seurattiin lähinnä "homovaaleina".
Voisitko sinä, Markku Huusko, kunnostautua asiassa ja lohduttaa ruotsalaisia veljiäsi?
Karmeata tämä Oy Suomi Ab:sta keskustelu. Aivan kuin Suomi olisi jokin liikeyritys.
Kyllä ollaan jo syvällä, taloususkonnon syövereissä.
Mitä karmeata siinä on ? Kuten yllä todettua; 10 mrd€ tappiota tekevä pisnes on saatava nollatulokseen tai sushukka perii meirät KAIKKI!
Velat eivät tule muuttumaan saataviksi ja talous ei kasva niin kovaa, etteikö jotain tarttis tehrä.
Se on vaan sellaasta vaikka pahhaa tekkee. Aikaisempien hallitusten perintö realisoituu taas kerran.
Mitäkö karmeata siinä on?
Suomi ei ole liikeyritys. Suomi on valtio, eivätkä valtiot toimi samalla periaatteella kuin liikeyritykset.
Toki toimii. Velaksi elävä valtio ei eroa ollenkaan velaksi elävästä firmasta. Piikki suljetaan molemmilta ennen pitkää. Valtio tosin voi ketkutella pidempään.
Mutta vähintäänkin nollatulokseen on pyrittävä ja mielellään velkaakin joskus kyettävä lyhentämään. Velka on vain siirrettyä verotusta.
Ainoa ero on siinä, ettei valtion tarvitse maksimoida voittoja osakeyhtiön tapaan mutta molemmat keikkaavat jos ei toiminta pysy vähintäänkin nollassa - vrt. talouden kasvu ja velanhoitokulut.
Kauppinen, jos tulojen ja menojen tasapaino olisikin ainoa asia, mikä liikeyrityksen hoitamiseen kuuluu, niin valtioilla olisi jotain yhteistä liiketoiminnan kanssa.
Puhun tulokseen tähtäävän toiminnan menetelmistä. Liikeyrityksillä ja valtioilla pitää olla aivan eri menetelmät, koska tarkoitus on eri. Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen ja työllisyys ja tuotanto ovat välineitä siihen. Valtioiden ensisijainen tarkoitus on huolehtia kansalaisistaan, joka on aivan eri asia.
Persuilla on pelastusuunnitelmat valmiina, ettei pressan tarvitse moista murehtia - toisaalta sen ei kuulu hänen tehtäviinsäkään...
"ihmiset pyritään toivottavasti ottamaan huomioon paremmin kuin useimmissa pörssiyhtiöissä. Kysymys tosin kuuluu, onko siihen varaa."
Tämä on juuri tekosyy 'ei ole varaa', jolla Kokoomus alistaa ihmisyyttä ja mahdollistaa ihmisoikeusloukkaukset.
Täytyykö suomalaisten yksihuoltajaäitien ja opiskelijoiden jatkossakin ansaita rahansa huoraamalla?
Kokoomuksen rikkaat sedät varmaan tykkäävät asetelmasta - mutta minä en!
Mitä toiminta aiheuttaa lapsille, joiden äidit ovat baanalla? Ja NÄITÄ YH-ÄITEJÄ ON PALJON!
Mie kuulin Oy Suomi Ab:n luotettavalta taholta (luottohenkilöltä), että firmalla ei mee enää taloudellisesti kovinkaan hyvin. Tiedossa on yt-neuvottelut. Vallitsevan käytännön mukaan se tietää saneerauksia henkilöstöstä. On havaittu, että firmassa on paljon henkilöitä,jotka ovat tuottamattomia.Päin vastoin ovat yritykselle pelkkä kuluerä. Uteliaisuuttani kyselisin, mihin nää saneeratut ihmiset sijoitetaan? Mieron tielle?
Nyt alkoi kokoomuksen tappioputki: kuntavaalit 2012, eurovaalit 2014, eduskuntavaalit 2015. Ilmeisesti presidentinvaalitkin 2018 Stubb ehdokkaana. Katainen on siinä vaiheessa jo tuomittu valtakunnanoikeudessa.
Hallituksen puheenjohtaja Niinistö ja operatiivisesta toikkaroinnista vastaava Jyrki Katainen jatkanevat nopeassa tahdissa kohti Euroopan Liittovaltiota ja mahdollisimman syvää integraatiota. Lainsäädäntö Suomessa on jo valmisteltu siihen sopivammaksi, yhteiseurooppalainen Sepa-pankkistandardi ja monet muut pikku detajit ovat valmiina.
Ja motiivi on juuri se, josta Niinistö puhui päivä jälkeen vaalien, eli "Suomen asemoiminen muuttuvassa maailmanjärjestyksessä".
Kyse ei ole pelkästään poliittisesta asemoinnista, vaan elintärkeiden energiaresurssien turvaamisesta Euroopalle.
Tästä lisää pähkäilin http://varjonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96775-kohti-euroopan-liittovalt...
Uusi johtaja voi olla fuusion johtaja.
Maaliskuun kehysneuvotteluissa lyödään niin kovat luvut pöytään, että Jutta Urpilainen alkaa miettiä oppositioon menoa oikein tosissaan. Puolueella ei ole enää varaa syödä vaalilupauksiaan alv:in nostosta ja eläkeiän nostamisesta. Viimeistään kuntauudistus on se keppihevonen, jolla Jutta ratsastaa oppositioon yhdessä vasemmistoliiton kanssa ja tilalle tulee keskusta ja perussuomalaiset. KD ja RKP jäävät kokoomuksen kera hallituspohjaksi.
Tämä uusi hallitus on myös oiva tapa päästä Tuomiojasta eroon saattohoitamalla Tuomioja oppositioon.
Oy Suomi Ab on saatava talousremontin kautta taas tuloskuntoon. Keinot ovat raakoja mutta tarpeellisia ja uusi presidentti pääsee holhoamaan hallitusta pitämään huolta vähäosaisista. Se taas tulee olemaan yhtä nuorallatanssia ottaa ja antaa yhtäaikaa vähäosaisilta.
Valitsemasi kuva näyttää siltä kuin kaksi homoa olisivat avioitumassa ja toinen laittaisi sormusta toisen sormeen.
Valta on paljon homoeroottisempaa kuin rakkaushomous.
Siksi rakkaushomous on niin kova provokaatio. Ja heti kun naisilla on enemmän valtaa tulee lesboudesta yhtä provokatiivistä.
Seppo Oikkonen jälleen kerran teki huikean analyysin:
http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96743-kun-kuplat-...
Talous-uskonto on korvannut henkisyyden. Kristitytkin ovat äänestäneet materialismin ylipappeja mieluummin kuin henkistä miestä, joka nyt sattuu olemaan homo. Jokin mättää, joka suunnassa.
Occupy Wall Street -protestit ovat Suomessa vasta edessä.
Ja kun Suomella menee huonosti niin se on fuusioitava synergiaetujen ja kulujen säätämiseksi. Venäjän kanssa on eniten synergiaa, joten Sauli käynnistää neuvottelut fuusiosta Kokoomuksen veljespuolueen kanssa, puoluejohtaja kun sattuu olemaan myös Venäjän pääministeri
Oikkoselta:
""
Emme ole nyt nähneet viimeistä näytöstä -- mahdollisesti olemme vain ladanneet seuraavan, vielä vahvemman protestiräjähdyksen.
""
Sehän nähdään kun velkakatto tulee vastaan Kreikan malliin, niin että se oikeasti alkaa vaikuttamaan vihervasurien "luontaisetuihin". Kun luukulta ei tulekaan rahaa kouraan vain kättä ojentamalla.
Oy Suomi Ab;n käynnistäminen ei ole ihan helppoa pakkasessa tyhjällä akulla.
Jouko Koskinen, missä oikein elät?
Onko ympärilläsi yksityisomistajia yms?
Tule tänne Kehä 3:sen sisä- ja vähän ulkopuolellekin, jossa suomalaiset yksinhuoltajaäidit myyvät itseään, että saisivat lapselle ruokaa pöytään ja vaatteet päälle!
Tai nuoret opiskelijat, jotka eivät saa maksettua tavallisella osa-aikatyöllä vuokria, laskuja ja samalla suoritettua opintoja. Pitääkö heidänkin vajota kadulle myymään itseään vain koska kaltaisillasi ei nyörit heltiä ilman "seksuaalista palkkiota"!
Fyysinen sijaintini kehäteiden välissä vastaanotetaan tyyppiherjana. Kiitos!
Eläkkeeni on hiukan päälle 800 ecua cuussa - jos se tekee minusta seksikauppiaan niin se on kyllä MYYJÄN ominaisuudessa - olisiko Kaisa ensimmänen asiakkaani?
Olen mielestäni patriootti kun rakensin tätä maata sotakorvauksista alkaen. Kahta - joskus kolmea työtä 12-16 tuntisia päiviä.
Ne kaksi lasta jotka kasvatin koiraskotirouvana -oto- ovat huippuammattilaisia alallaan. Luulisin ymmärtäväni hiukan maailman menosta. Kas kun ei välähtänyt pieneen mieleeni kouluttaa tytöistä huoria. Olisin päässyt helpommalla. Eikä olisi jatkuva velkojen ulosotto päällä.
"Kas kun ei välähtänyt pieneen mieleeni kouluttaa tytöistä huoria. Olisin päässyt helpommalla."
Tiedä sitten olisitko päässyt helpommalla. Olisi vielä rapsahtanut insestituomiot.
JG - Kyllä tästä assalle huorakoulutukseen lähetettiin monta tyttöä.
Vanhemmilla oli omat kiireensä ja tarpeensa kuten tällä KAISALLA.
Eli sinusta opintorahaa ja peruspäivärahaa ei tule korottaa - vaan tehdä tästä Kokoomuksen Toivola, jossa naiset ajetaan ahtaalle.
YH-äidit ovat yksi Suomen köyhimmistä ryhmistä. Saatat olla rikas heihin verrattuna.
Ei nykyään ole pakko hankkiutua paksuksi jos tekee bisnestä pepullaan. Köyhyys periytyy jos äidillä ei ole älyä neuvoa tyttärelleen edes homman alkeita.
Köyhyys=typeryys MOT!
Ja jospa nainen tuli raskaaksi ja JOUTUI sen jälkeen hankkimaan lisärahaa pakosta. Ei ollut tavaroita myytäväksi, ei pääse töihin, kun ei ole töitä tms?
Itsehän vaikutat oman logiikkasi mukaan todella typerältä, jos tulosi ovat 800 e /kk.
Mites sitten opiskeleva yh-äiti? Millä hän elää? Ei opiskelija-yh-äiti voi olla jatkuvasti töissä, kun lapsi saa traumoja eikä tarhatkaan ole auki 24h/vrk.
Jotkut miehet ovat väkivaltaisia ja avioliittoa vain ei voi jatkaa ryyppäämisen tai väkivallan takia.
Kaisa Jalis: "Ja jospa nainen tuli raskaaksi ja JOUTUI sen jälkeen hankkimaan lisärahaa pakosta."
Ei Suomessa äiti ja lapsi joudu hankkimaan lisärahaa pakosta. Tai no, riippuu tietysti vähän siitä, mitä "pakolla" tarkoitat, mutta aivan varmaa on, että esimerkiksi nälkään he eivät kuole eikä vauvalta jää rokotukset ottamatta tai hampaat hoitamatta äidin rahapulan takia.
Tiedän ihan hyvin, kuinka tiukoilla jotkut opiskelevat yh-äidit saattavat olla.
Kerran ip-kerhossa, jossa työskentelin opiskellessani, oli poika, jonka opiskeleva äiti ei antanut lapselle kaulaan avainta, koska äiti ei halunnut lapsen tulevan iltapäivällä kotiin. Poika oli aina 17 asti kerhossa. Minusta se on aika pitkä päivä 1-2 luokkalaiselle. Kun kerho hänen osaltaan päättyi 3. luokalla, äiti ei vieläkään antanut avainta, vaan poika tuli välillä kerhoon moikkaamaa, koska ei jaksanut olla kotipihallaan tai kavereille ei päässyt. Talvellakin.
Tosi tarina.
Pääkaupunkiseudulla vuokrat ovat todella korkeat, kenelle tahansa, saati sitten opiskelijalle. Ihme, että laskut saa maksettua.
Äiti, joka ei halua omaa lastaan kotiin ei kuulosta kovin hyvältä vanhemmalta, mutta tarkoittaako se automaattisesti sitä, että hän on taloudellisesti jotenkin erityisen kovilla?
Huomaa kyllä, että sinulla ei ole mitään kokemusta köyhyydestä.
Ei olekaan. Vaikka ensimmäisenä opiskeluvuotenani sainkin vain puolikasta opintotukea, niin tulin silti toimeen ihan mainiosti. Asumistuki oli sentään onneksi kokonainen. Jos se olisi puolitettu myös, niin sitten olisi jo alkanut tehdä tiukkaa. Olin edellisen kesän työmarkkinatuellisesta harjoittelusta saanut hieman säästettyä talven varalle, joten rahaa riitti joskus jopa limsapulloon (0,33 l). Siitä lähtien kun täytin 20 ja tulin siten oikeutetuksi täyteen opintotukeen, on kaikki ollutkin yhtä juhlaa puhumattakaan siitä, kun pääsin töihin.
Joten pahoittelen, en tosiaan välttämättä osaa asennoitua köyhän asemaan, mutta en kommentistasi heti ymmärtänyt, että se liittyi taloudelliseen tilanteeseen, kun et sitä mitenkään maininnut. En minä osaa pelkästään siitä, että joku on huono äiti, päätellä, että hän ilman muuta on köyhä.
Kiellettiinkö toimittajilta kysymästä, mikä on tämä Uusi Maailman Järjestys, josta sekä Katainen että Niinistö jatkuvasti vihjailevat?
Eikö meillä kansalaislla ole oikeus tietää - vai kohdellaanko meitä taas liian tyhminä?
Niinistö, HS Vaalikone:
Joku muu teema: "Suomen asema muuttuvassa maailmassa".
Presidenttiä tarvitaan katsomaan kauemmas ja elämme nyt uuden maailmanjärjestyksen aikaa. Syrjäytyminen taas on suurin suomalaisen yhteiskunnan ongelma erityisesti lasten ja nuorten osalta. Innovaatiopolitiikka nousee kolmen listalle, koska suomalaisen työn tulevaisuuden ja hyvinvointimme jatkuvuuden näkökulmasta siinä onnistuminen on tuiki tarpeellista.
Markku Huusko: "Nyt kun kokoomusjuhlat on juhlittu, ovat edessä Euroopan talouskriisin syveneminen, kuntauudistustappelu, varuskuntien alasajo, Suomen valtiontalouden ongelmien paisuminen ja niihin liittyvä miljardileikkauslista, veronkorotukset, Venäjän sisäinen kuohunta ja suhteiden hoitaminen tähän demokratian savijaloilla seisovaan jättiläiseen, Nokian rippeille rakentuva hentoinen talouskasvu tai taantuma, Afganistanin sodan tuskainen jälkihoito, Iranin kriisiytynyt tilanne, Syyria, Irak, Libya, Sudan, Somalia jne."
Miksi noin synkkänä? Olisit voinut ajatella myönteisemminkin, sillä edessä on Euroopan talouden vakauttaminen, kuntalaisten palvelujen turvaaminen, valittujen varuskuntien kasvattaminen, tulevan sukupolven verotaakan keventäminen, talkoohengen lisääntyminen, Venäjän mahdollisuudet, erehtymistä pelkäämätön positiivisesti ajatteleva sukupolvi, Suomen menestyminen ja arvostus kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä, mahdollisuudet ratkoa vaikeita ongelmia, lukuisat mahdollisuudet lukuisissa eri maissa. Tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä, jotka osaava kansa osaavassa johdossa osaa hyödyntää!
Karu fakta Salen voiton suurudesta oli se, että moni äänesti Haavistoa vastaan, ei Salen puolesta.
Tämä Salen kupla voi puhjeta nopeasti.
Suurin ongelma Niinistöllä on pitää kurissa kauppakamarinulikat ja miljonäärit jotka tukivat Sale ja joille jo nyt näyttää nousseen virtsa päähän.
Salesta e tule koko kansan pressaa, sitä ei ollut edes Kekkonenkaan.
Mutta Sale yhdistää kansaa!
Nimittäin kaikkia muita paitsi kok, 75%persut, 50%rkp, kristilliset, sillä kaikki me muut lähennytään toisiamme!
Minun on vaikea uskoa, että esimerkiksi me kaksi lähentyisimme toisiamme.
Juurihan me sitä teemme. ; )
Tai onko sinulla monimutkainen tapa ilmaista että listani oli virheellinen.
Miksi niin monimutkainen tapa?
Tarkoitin, että en usko, että kaikki muut kuin kokoomuslaiset, perussuomalaiset ja kristilliset automaattisesti lähentyisivät toisiaan sen takia (tai siitä huolimatta), että Sauli Niinistö on presidentti. Esimerkkinä käytin sitä, että sinun ja minun arvomaailmat tuntuvat olevan niin kaukana toisistaan, ettei lähentymistä ainakaan minun puoleltani ole odotettavissa. Hienoa tietysti, jos sinä ottaisit Niinistön presidenttiyden johdosta askeleen kohti vapautta, mutta rohkenen epäillä.
Mikseivät hekin jättäneet sitten äänestämättä, kuten monet persujen ja Väyrysen kannattajat? Hylätyt vaaliliput esim. Lapissa osoittavat ihmisten tyhmyyttä demokratiaa kohtaan. Jos kerran vaivaudutaan äänestyspaikalle, kirjoitetaan vaalilippuun sallittu numero ei mitään muuta.
Niinistö sai kaikkien aikojen suurimman äänisaaliin ja sitä on kumartaminen;=J
Oy Suomen uusi työnjako?
Huuskon blogi mukaan juhlien jälkeen edessä ovat monet haasteet, joista viimeisinä hän mainitsee Sudanin ja Somalian: juuri ne, joissa vastaehdokas Pekka Haavisto koki olevansa ansioitunut ja joiden perusteella hänen kannattajansa häntä runsaasti ylistivät, mutta joiden yhteydessä EU/YK yhteistyötahot vieroksuivat ja osittain epäilivät hänen ammattitaitoaan ja luottamuksen hankkimiseksi tarvittavia avujaan. Huusko tuskin väheksyi näitä kriisejä, vaikka ne olivat tekstissä jonon hännillä.
Juuri nämä kaksi sillanrakennushanketta jäivät Pekka Haavistolta kesken (vähän niinkuin ne kuuluisat opinnotkin), joten olisi hyvä, jos Haavisto tarttuisi nyt uudelleen niihin ja veisi ne myös jonkinlaiseen päätökseen, mikäli mahdollista.
Tähän suuntaan vihjaisi mielipidekirjoituksessaan mm. toimittaja Wali Hashi, joka ilmaisi tukensa Haavistolle ja viittasi Haaviston ansioihin mm. Somalian kansan pahimman näännyttäjän "silmästä-silmään-tapaajana".
Oy Suomi Ab:n hallituksen pj:ltä putoaisi näin kaksi haastetta pois ja Haavisto pääsisi leipälajinsa pariin ja nyt voisi olla se näytön paikka hoitaa kerrankin homma loppuun saakka.
P.S. Tätä kirjoittaessani palautin mieleen Huuskon kysymyksen kahdesta kokoomulaisesta, oppi-isästä ja oppilaasta eli Niinistöstä ja Haavistosta. Samalla TV1 esittää eduskunnasta kuvaa, jossa kaksi demaria ja maan korkeimman viran haltijaa (pres. Halonen ja puhemies Heinäluoma) tervehtivät toisiaan nostalgisesti kahdella kotimaisella kielellä. On tässäkin pikkuinen suoran alku näkyvissä, kun vielä muistetaan ulkoministeri Erkki Tuomioja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. --- Mieleen tulee heidän roolinsa Oy Suomi Ab:ssa: ajoiko aika ja Valkoinen talo heidän ohitseen?

Kommentoi 136 kommenttia