Markku Huusko

Kaikki blogit puheenaiheesta Itä-Ukrainan sota

Angela Merkel - Minskin rauhansopimukset ajavat vain Venäjän etua, eivät lännen

Länsimaiden turvallisuuspoliittinen kyvykkyys Euroopassa on kriisissä. On ollut jo vuodesta 2014.

Vaikka Euroopan unioni on kansantaloutena yhtä suuri kuin Yhdysvallat, ei unioni kykene näillä voimavaroilla pitämään huolta edes Euroopan omasta turvallisuudesta.

Tälläkin hetkellä Euroopassa käydään veristä sotaa. On käyty jo viidettä vuotta. Kuolleita tuossa sodassa jo yli 10 000.

Kertšinsalmessa mitataan halumme puolustaa vapaata merenkulkua Venäjän paineessa

YK:n kolmannessa merioikeuskonferenssissa 1982 päätetyn merioikeusyleissopimuksen (Merioikeusyleissopimus 50/1996, United Nations Convention on the Law of the Sea) pohjalta sovittuja merirajoja voi käydä tutkailemassa Marineregions-sivustolta (Maritime boundaries).

Rajakansaa

Toimittaja Kerstin Kronvall kulkee rajalta toiselle. Hän pitää kirjaa tapaamistaan ihmisistä, ja paljastaa heidän parhaat ja haavoittuvimmat puolensa. Tapaa hän poliitikkojakin. Ja sotilaita. Mutta nämä eivät ole pääosassa Rajakansaa, kohtaamisia ja kohtaloita Imatralta Krimille –kirjassa (Docendo, 2018).

Kansantasavallan johtaja räjäytettiin

”Donetskin kansantasavallan” johtaja Aleksandr Zahartšenko kuoli pommi-iskussa kahvilaan Donetskin keskustassa elokuun viimeisenä päivänä. Johtajien väkivaltaiset kuolemat ovat kansantasavalloissa tavallisia, mutta niiden olosuhteet ja logiikka vaihtelevat.

Kasakat ovat vanha lääke uuden Venäjän haasteisiin

Toukokuun 5. päivänä, kaksi päivää ennen Vladimir Putinin uusimman kauden virkaanastujaisia, järjestettiin Moskovassa suuri mielenosoitus, jonka tapahtumat toivat kaikuja sadan vuoden takaa: kasakat pieksivät mielenosoittajia nahkaisilla nagaika-piiskoilla.

Itä-Euroopan maiden EU-jäsenyyttä tulee edistää Euroopan turvallisuussyistä

Silloin [1980-luvun alussa] sanoimme suhteiden Suomen kanssa olevan eri yhteiskunta- ja poliittisia järjestelmiä noudattavien valtioiden rauhanomaisen rinnakkainolon laboratorio. Huolimatta kaikista ideologisista sävyistä suhteemme olivat molemmille puolille hyödylliset, ja niille oli luonteenomaista keskinäinen kunnioitus.

Ukrainalaisen sankarikapteenin outo kapina

Entinen sankarilentäjä Nadija Savtšenko valui suosion huipulta poliittiseksi hylkiöksi.

Maaliskuun 22. päivänä Ukrainan parlamentti kumosi edustaja Nadija Savtšenkon parlamentaarisen koskemattomuuden ja hyväksyi hänen vangitsemisensa epäiltynä terrori-iskun suunnittelemisesta. Savtšenko istui Venäjällä tutkintavankeudessa 2014–2016 jouduttuaan sotavangiksi Itä-Ukrainan sodassa.

Luhanskin vallankaappaus voi tarkoittaa kapinallistasavaltojen yhdistymistä

Toissaviikon tiistaina asemiehet valtasivat rakennuksia Luhanskissa, Itä-Ukrainan itsenäiseksi julistautuneessa ”kansantasavallassa”. ”Tasavallan sisäministeri” Igor Kornet ilmoitti operaation liittyvän ”ukrainalaisten soluttautujien” paljastumiseen. Edellisenä päivänä ”tasavallan johtaja” Igor Plotnitski oli syyttänyt Kornetia hulppean talon valtaamisesta omaan käyttöönsä ja määrännyt tämän eroamaan. Neljän päivän vastakkainasettelun jälkeen Plotnitski ilmoitti eroavansa ”terveyssyistä”, ja hän pakeni Venäjälle.

Miehet sodassa

Ammattikoulun jälkeen Mihail Tolstyh kutsuttiin Ukrainan armeijaan. Siellä georgialaisen näköinen poika sai lempinimen ”Givi” neuvosto-elokuvien stereotyyppisen kaukasialaishahmon mukaan. Mihailin isoisoisä oli georgialainen, mutta Givi ei puhu kieltä eikä ole käynyt maassa.

Armeijan jälkeen Tolstyh teki sekalaisia töitä, myymälävartijana ja köysityöntekijänä huoltoyhtiössä. Lopulta hän päätyi autonkuljettajaksi kotikaupunkinsa Ilovaiskin kaapelitehtaalle, Donetskin eteläpuolelle.

Ukrainan vapaaehtoispataljoonista kiinnostavaa tutkimustietoa

Vuonna 2013 Euroopan unioni lupasi Ukrainalle paljon mutta tiukan paikan tullen (2014) antoi vähän. Koska Ukrainan armeija oli huonossa tilassa ja poliittinen koneisto hajanainen, korruptoitunut ja päättämätön, jäi Venäjän tukeman aseellisen ja separatistisen liikkeen rajaaminen vapaaehtoisten reserviläisten sekä kansalaisliikkeiden harteille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä