Markku Huusko

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansanvalta ja media

Demokratian palveluksessa

Tämä on puolustuspuhe kansanedustajien puolesta.

Totean tähän alkuun sen, että minulla(kin) oli aikanaan oma näkemykseni siitä mitä kansanedustajan työ on. Siis aikaan ennen kuin minusta tuli kansanedustaja, aikaan ennen kuin olin itse tehnyt päivääkään kyseistä työtä.

Istutaan salissa, painellaan äänestysnappuloita tai ollaan kahvilla. Mietitään kansalaisten päänmenoksi kaikenlaista ikävää. Ja nostetaan kovaa palkkaa. Helppoa hommaa.

Päätöksentekoalue - tavallisilta ihmisiltä pääsy kielletty

Demokratian tila on huolestuttava. Suomalainen kokee osallistuvansa poliittiseen päätöksentekoon parhaiten kaupassa valitsemalla tuotteita ostoskärryyn. Suomalaisista 42 prosenttia vaikuttaa politiikkaan etupäässä omien kulutustottumustensa kautta, selviää edellisten eduskuntavaalien jälkeen tehdystä Kansalaisosallistuminen Suomessa -tutkimuksesta.

Luovutetaan valta medialle?

Kansalaissodan jälkeen eli 100 vuotta sitten pohdittiin lujasti kuninkaan asettamista ja suomalaisen parlamentarismin säätöjen muuttamista. Kansaa ei enää luotettu ja ajateltiin hieman auttaa hölmöä rahvasta ymmärtämään sitä mitä mieltä se on.

Eduskuntaan olisi pitänyt saada sivistysorganisaatioiden edustajia ja muutenkin kansan ääntä olisi voinut kuunnella enempi ”korporatiiviselta pohjalta”.

Kun demokratia ei riitä

Oletko huomannut, kuinka valtamedia pyrkii vaikuttamaan mielipiteisiisi?

Kyllä, Suomessakin medialla tosiaan on valtaa. Ensiksi tulisi mieleen itänaapuri, joka käyttää informaatioteknologiaa omaksi hyödykseen tehokkaasti. Suomalaisille yritetään syöttää punavihreää ajatusmaailmaa tiettyjen tiedotusvälineiden toimesta. Kerronpa muutaman esimerkin.

Ruotsi ihmemaa - maasta kasvaa käsikranaatteja?

Kreikkalaisen filosofi Aristoteleen mielestä kaikki tieto alkaa ihmettelystä. Ihminen on rationaalinen olento; ihmiset pyrkivät selittämään kokemiaan asioita. Tämä ihmettely johtaa uusiin ihmetyksiin ja uusien ongelmien ratkaisuihin.  Järki voittaa.

Tänään ihmettelin seuraavaa asiaa: kuuntelin autoradiosta sattumalta ruotsinkielisiä uutisia - YLE Nyheter, jossa kerrottiin, että Tukholman eräällä metroasemalla olisi sattunut räjähdys. Se oli siellä iso uutinen.

Media pyörittää lukijaa ja jättää kertomatta …

sellaista, jolla on oleellista merkitystä itse asiakokonaisuuteen. Media puskee lukijoilleen haluamaansa viestintää, omin painotuksin ja omin päämäärin. Otamme yksinkertaisen esimerkin – Syyriasta ja siitä kirjoittavasta valtakunnan aiemmasta päämediasta – Helsingin Sanomista:

Tässä itse HS-teksti ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005399917.html -

 

Ja itse poisjätetyt hyvin oleelliset asiakohdat:

Presidentinvaaleista

Ennakkosuosikista ei tietty ole epäselvyyttä, mutta jotain huolestuttavaa on ilmassa. Ei ollut vahinko Niinistöltä pyrkiä eroon puolueleimastaan. Niinistö pyrkii hyödyntämään yleisnegatiivista suhtautumista puolueisiin ja näyttäytyy kritiikin yläpuolella olevana johtajana

Meillä on presidentinvaalit. Jos presidentti ei niistä halua puhua, median tehtävä on laittaa hänet niistä puhumaan.

Suuretkin johdot ovat hävinneet, kun on päästy haastamaan. Nyt tämä mahdollisuus pyritään eliminoimaan.

 

(Kirjoitus rajattu 500 merkkiin)

Perinteellisen median väkevä vastakkainasettelun taistelu!

Tänään lukeva kansa ei paljoa arvosta perinteellistä mediaa – ei siis luota siihen [1. Nyt tämä media käy kovaan sotaan niin sanottua valhemediaa vastaan osoittamalla taitavaa toisen vaihtoehdon totuutta omistajiensa sekä tarvearvomaailmojen näkökulmasta.

 

Kansakunta ei enää luota perinteelliseen mediaan?

Yle saa uuden vastaavan päätoimittajan. Päätoimittaja on suodatin, joka katsoo, että media-alustan linjaus ja omistajien vaateet toteutuvat. Suodatin ei ole enää nykyaikaista tiedonvälitystä. Perinteellinen media on tiedon välittäjä – siis välikerros ”totuuden ja lukijan välissä” [1. On aika uudistua.

 

Ei paska punniten parane, "Tuulivoima on ykkönen"

Kun lasketaan kustannuksiin mukaan tuulivoiman aiheuttamat haitat, niin ei tuulivoimaa olisi koskaan otettu Suomen sähköntuotantoon kokeiltavaksi. Maailmalla oli jo ihan tarpeeksi kalliita kokeiluja loppumassa jo v. 2011, ei vihreä ideologia sitä uskonut. Oletus oli että Suomen talous kestää vielä 12 vuoden ylimääräisen kuppauksen tuulivoima huuhaalla, onhan se paska mennyt muuallakin läpi kontrollin. Roskan tukemiseen varattiin n. 4 miljardia euroa julkista rahaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä