Markku Huusko

Kaikki blogit puheenaiheesta Kunta ja sote-uudistus

Helsinki piinaa vanhuksia Haartmanin päivystyksessä

Sote-palvelut eivät ole valmiita Helsingissäkään.

Kuulin jälleen eilen yhden kertomuksen elävästä elämästä Helsingin terveyspalveluiden käyttäjältä. Sen myötä päädyin ajattelemaan sitä, että sujuvien palveluiden edellytys on osaava, palveluhenkinen ja oikein mitoitettu henkilökunta.

Iäkäs, 85-vuotias rouva kertoi minulle kokemuksistaan Helsingin Haartmanin päivystyssairaalasta. Henkilökunta oli ollut osaavaa ja pääosin ystävällistä, mutta sitä on liian vähän.

iäkäs rouva oli tullut tutkimuksiin aamulla kello 11 ja jonotteli ensin pitkähkön tovin ilmoittautumisessa.

Sotemalli ja maakuntajako pitäisi laatia optimointialgoritmeilla ja tekoälyllä

Sotemalli pitäisi laatia optimointialgoritmeilla ja tekoälyllä

Nyt on tullut jo aika selväksi, etteivät poliitikot ja asiantuntijat saa ikinä sotemallia aikaiseksi.

Näin evoluutioalgoritmien tutkijan päätin itsekin lähteä ehdolle eduskuntaan, kun näiden kahden viimeisimmän, Kataisen ja Sipilän hallituksen touhua on katsellut, siinä on lähinnä tullut mieleen Kekkosen sanonta ”saatanan tunarit”.

Sote-uudistus on maassa, mutta elää

Vaikka nyt tässä ollaan paljon puhuttu sote-uudistuksen kaatumisesta, se ei missään nimessä ole kuopattuna, vaan uudistuksen laatiminen tulee vielä jatkumaan tulevana/-vina hallituskausina, mutta todennäköisesti vähän eri tavoitteilla.

Tästä ainakin voimme oppia sen, että näin suurissa uudistuksissa täytyy yrittää varmistaa kannatuksen ylittävän reilusti puoluelinjat, jotta esimerkiksi kapuloita rattaisiin ei heitetä heti käsittelyssä, tai sitten läpi mentäessä seuraavan hallituskauden aikana, jos hallituskombinaatio sattuisikin muuttumaan. 

Suomen suurin ryöstö on mennyt mönkään!

Ainakin toistaiseksi.

 

Paljon on kirjoitettu SoTen kaatumisesta, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt, että SoTen kaatumisen myötä voidaan olla kohtalaisen varmoja siitä että myös Suomen historian suurin ryöstö on mennyt mönkään.

 

Perustuslain 15 § säätää omaisuuden suojasta näin:

 

"Jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla."

 

He tekivät sen ihan itse.

Kuukauden päästä juhlitaan Antti Rinteen pääministeriyttä. Tämän uskaltaa viimeaikaisten politiikan tapahtumien johdosta jo sanoa. Tämä oikeistohallitus tuhlasi aikansa sotenaamioleikkiin, jossa soten valmisteluun verorahoja paloi. Nyt jo pääministeriydestä luopuneen Sipilän halveksunta kaikenmaailman dosenteista on kääntynyt häntä itseään vastaan.

Hallituksen kaatuminen on kova juttu hallituspuolueille. On käytetty tuhansia tunteja huonojen sotelakien valmisteluihin. Sillä on huono lähteä ylpeilemään vaalikentille, kun kuukauden päästä haetaan luottamusta kansalta.

Hallitus kaatui, pulinat pois, hihat ylös: - sote on kuitenkin tehtävä!

Sipilän hallitus on ottanut eron. Presidentti Niinistö hyväksyi Juha Sipilän eroanomuksen ja pyysi hallitusta jatkamaan toimitusministeristönä tämän Eduskuntakauden loppuun. Kyseessä on ollut vain muodollisuus. Mikään ei muutu. Samat naamat jatkavat ministerin tehtävissä. Tämän aamuinen on siis puhdasta vaalistrategista taktikointia Juha Sipilältä, mikä paistaa kilometrien päähän.

 

TEHOKKUUTTA TERVEYDENHOITOON

Viime vuosina olen saanut karvaasti kokea sen, miten maassamme julkisen sektorin palvelut toimivat. Olen saanut kokemusta niin hammashoidon kuin terveydenhoidonkin puolelta ja tällainen suupaltti karjalaistyttö kun olen, olen myös jututtanut ihmisiä, joiden tehtävänä on tuottaa näitä palveluja ja vaikka he eivät siitä voi ääneen julkisesti puhuakaan, ovat he monesti avautuneet niistä ongelmista, joihin julkisen sektorin kallus (ja toimimattomuus) perustuu.

Lobbarirekisterillä uskottavuutta politiikkaan

Politiikan uskottavuus on syvänteessä, niin uskomatonta se on kuluneen hallituskauden ajan ollut. Nopeasti kävi selväksi, että tämä hallitus ei ole kansalaisen puolella vaan sitä ohjaa raha ja sokea ideologia. Asiantuntijat sivuutetaan ja he ovat “kaiken maailman dosentteja”. On myös tavattu perustuslakifundamentalisteja ja perustuslakitalebaneja, jotka seisovat politiikan tekemisen tiellä. Todellisuudessa perustuslaki nimenomaan suojaa kansalaisia vallassa olevien mielivallalta ja sokealta ideologialta.

 

Sotesta 84% on jo leveämmillä hartioilla

Vale, emävale, tilasto ja sote. Päätin viimein kaivaa tilastot esiin, jotta selviäisi mikä oikein on totuus tässä sote-sopassa. Tilastojen valossa tämän politiikkojen sote-ahdistuksen voisi luokitella ammattitaudiksi. Tauti on nyt edennyt terminaalivaiheeseen eli sote-lehmänkaupaksi, jossa maidon eli maakuntapäättäjien paikat saa keskusta ja kokoomuksen hyvä veli -verkosto pörriäiset saavat lihat eli rahat veroparatiisin ja me muut saamme sote-navetan takana olevan tunkion.

Sotea suurempi asia on Suomen yhteiskuntajärjestys, jota nyt rapautetaan

Sipilän hallitus ei edes yritä noudattaa perustuslakivaliokunnan lausuntoa vastauksessaan, toteavat IS:n haastattelemat asiantuntijat. Heidän mielestään tällä piittaamattomuudella voi olla arvaamattomia vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Hallituksen kyseenalaisilla menettelytavoilla ollaan vaurioittamassa vakavasti Suomen yhteiskuntajärjestystä. Tämä on paljon vakavampi asia kuin sote.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006018790.html

Myös epäeettisiä menetelmiä käytetään perustuslakia uhmaavan soten saamiseksi eteenpäin.  

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä