*

Markku Huusko

Terrafame

"Pelastetaan Talvivaara" (2013)

Joskus on hyvä palata ajassa taaksepäin ja tarkastella mitä on tullut ajateltua ja sanottua jokunen vuosi takaperin. Alla linkki kirjoitukseen vuonna 2013, jolloin silloisen Talvivaara -yhtiön tilanne oli pahimmillaan.

Nyt eletään Terrafamen aikaa ja kaikki näyttää paljon valoisammalta kuin vuonna 2013. Piensijoittajien Talvivaaran osakkeitten menetykset harmittavat, mutta onneksi yhtiö työllistää kainuulaisia edelleen ja muutaman vuoden kuluessa pystyy ehkä korjaamaan alkuvaiheessa aiheuttamiaan ympäristövahinkoja.

Jos Touko Aalto, ei ”Sotkamon ihmettä”

Loppuvuonna 2016, kun Terrafamen kaivoksen tilanne näytti jälleen kerran surkealta, päätti silloin vielä melko tuntematon kansanedustaja Touko Aalto (vihr.) profiloitua eduskunnassa.

Aalto teki talousarvioaloitteen, jossa hän esitti Terrafamen pääomittamiseen ehdotetun sadan miljoonan euron määrärahan poistamista. Aloitteen takana seisoi koko vihreiden eduskuntaryhmä.

Mitä jos Jeesus ilmestyisi Sotkamoon?

Alkaa olla naurussa pitelemistä, kun lukee Terrafamen eilen päivättyä mediatiedotetta.

Oliko Terrafame sittenkin hyvä sijoitus?

Terrafame on ilmoittanut uudesta 200 miljoonan dollarin suuruisesta rahoitusjärjestelystä Trafiguran, konserniin kuluvan Galenan ja Sammon kanssa. Keskeisenä tavoitteena on kaivostoiminnan ylösajon loppuunsaattamisen ohella sähköautojen akkuihin tarkoitettujen nikkeli- ja kobolttisulfaattien tuotannon aloittaminen (ks. linkki).

Suomesta EU:n suurin uraanin tuottaja?

 

Pasi Peiponen kirjoitti (Yle 25.10.), että Terrafamen aikomus hakea lupaa uraanin talteenottoon tarkoittaa, että Suomesta voi tulla keskeinen uraanin tuottaja. A-studio käsittelee asiaa tänään.

Olen odotellut tällaisia uutisia kahdeksan vuotta. Pari vuotta sitten ihmettelin, onko kyse kalliista työllisyyselvytyksestä vai uraanista. Juha Kauppisen ja Sampsa Oinaalan tietokirjan Talvivaaran vangit (Siltala 2016) mukaan sitä oli kateissa 550 tonnia.

Terrafame tarjoaa lähiseudun kalastajille rahaa vuosien vaitioloa vastaan

Valtion omistama kaivosyhtiö Terrafame tarjosi Talvivaaran kaivoksen lähellä toimiville kalastajille rahallista korvausta kaivoksen aiheuttamista tulonmenetyksistä. Tiedettävästi kukaan kalastajista ei ole suostunut allekirjoittamaan sopimusta, koska siihen oli ympätty mukaan täydellinen vaitiolovelvollisuus. Miksi valtio toimii tällä tavoin omia kansalaisiaan vastaan?

Terrafame tänään

Terrafame raportoi tänään kuluvan vuoden alkupuoliskon tuloksistaan (ks. linkki). Raportti antaa tuoreen mahdollisuuden arvioida, miten Sipilän hallituksen kaivoksen toimintaan kohdistamat odotukset näyttävät olevan toteutumassa.

Kesän 2015 tavoitteet

Ensin Yle, sitten Helsingin Sanomat

Ylen journalistisen riippumattomuuden horjuminen poliittisen painostuksen edessä synnytti vähän aikaa sitten paljon keskustelua. Tänään puolestaan Helsingin Sanomat yllätti monia lukijoitaan Terrafamen saavutuksia propagandistisesti hehkuttavalla jutulla (ks. linkki). Juttu tyytyi esittelemään yhtiön johdon tarinoita kaivostoiminnan erinomaisesta sujumisesta, vesiongelmien vähenemisestä ja tulevista kannattavuusnäköaloista ilman kritiikin häivääkään.

A-teeman keskustelu kumpusi syvältä

Eilistä A-teeman keskustelua seuratessa päässä alkoi soida vanha Mutapainin ystävien tunnusbiisi ”Kuraa, uraa, mutaan vaan!”. Nimittäin tämäkin keskustelu kumpuaa syvältä. Se kumpuaa siitä samasta mutakuopasta, johon vuosien varrella on tungettu noin 1,5 miljardia veronmaksajien rahaa. Myös yksityiset sijoittajat ovat tunkeneet kuoppaan sievoisen summan ja menettäneet kaiken. Nimi vaan on vaihtunut Talvivaarasta Terrafameen.

Maailman korruptoitunein kansa?!?

Päivän lehden kun aukaisee, hieraisee silmiään ja leuka loksahtaa auki muustakin kuin aamukahvin puutteesta.

 

Kun huumepoliisin päällikkö paljastui konnaksi, saksalainen poliisipäällikkötuttavani soitti minulle ja kysyi, mitä siellä Suomessa oikein tapahtuu, ja kuinka moinen on mahdollista.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä