Markku Huusko

Kaikki blogit puheenaiheesta Puoluekannatus

Puolueiden gallup-kehitys hitaasti

Siellä on taas vedetty yksittäisen gallupin pohjalta johtopäätöksiä kaikesta mahdollisesta. Vaalithan sen todellisen kannatuksen kertovat, mutta kait noita gallup-käyriäkin voi katsoa muutenkin kuin vertaamalla vain edelliseen kuukauteen. Tein sitten 12kk liukuvan arvon Taloustutkimuksen sivuilta löytyneistä gallupeista, alkaen 2000 vuodesta.

 

Tästä se lähtee

Nimittäin perussuomalaisten nousu. Kuukauden nousija on perussuomalaiset. Hallituspuolueista vain perussuomalaisten kannatus on nousussa.

No miksi minä tästä nyt niin ilakoin. Siksi, kun koko valtamedia on rummuttanut puolueelle alamäkeä ja sitä, kuinka nyt viheriät ja vasemmisto ovat ajaneet ohi ja kuinka perussuomalaisista tulee pieni takiaispuolue jne.

Soinin tavoitteena uusi oikeistopuolue

Viimeistään nyt, kun Soini on julkisesti ilmoittanut tavoitteekseen saada Suomeen uusi oikeistopuolue, voidaan unohtaa hänen puheensa Perussuomalaisista työväenpuolueena ilman sosialismia. Jos uutta puoluetta, joka sijoittuisi puoluekartalla Kokoomuksen ja Keskustan väliin, ei viidessä vuodessa synny, olen epäonnistunut, Soini toteaa ja sanoo jättävänsä puolueen puheenjohtajuuden, jos silloin vielä Perussuomalaiset ovat puolue.

Vasemmistoliiton kannatuksen kasvulla ei tunnu olevan lainkaan rajoja

Uusimman Yle:n Taloustutkimuksella teettämän puoluekannatustiedustelun mukaan Vasemmistoliiton kannatus jatkaa edelleen kasvuaan.

"Vasemmistoliiton nousu jatkuu. Kannatus oli heinäkuussa 9,8 prosenttia, missä lisäystä edelliseen mittaukseen on 0,6 prosenttiyksikköä. Edellisessä mittauksessa vasemmistoliitto ohitti perussuomalaiset ja nyt kaulaa on tullut nopeasti lisää."

Katse ylös gallupeista

“ Gallupit on gallupeja.” , osaa useampikin suomalainen poliitikko todeta, kun oman puolueen suosio laskee tai ei ollut noussut puoluekannatusarvioissa. Näinhän se onkin: Puolueen suuruus mitataan vain vaaleilla, ja gallupit kertovat vain suosion muutoksista. Ja yleensä nuo muutokset ovat niin pieniä, että olisi parempi nostaa katse kuukausivaihteluista ja keskittyä kokonaiskuvaan.

Kokoomuksesta vihreisiin eikä demareihin

Suomen Somalia -verkoston puheenjohtaja, Vuodenpakolaisnainen 2011 kuntapoliitikko Saido Mohamed eroaa Kokoomuksesta ja liittyy Vihreisiin.

Valinta näyttää tuoreiden puoluekannatusarvioiden mukaan hyvin osuvalta. Vihräiden kannatus on ennätyslukemissa.

Vasemmistoliiton kannatus pysyy vakaana

Yle:n maaliskuun puoluekannatusmittauksen mukaan Vasemmistoliiton kannatus on säilynyt edelleen virhemarginaali huomioiden varsin vakaana - Taloustutkimuksen kyselyyn puoluekantansa vastanneista 8,3 prosenttia ilmoitti jämäkästi kannattavansa Vasemmistoliittoa.

 

Yle - puoluekannatusarviot maaliskuussa 2016

 

 

Määrätietoiselle ja poukkoilemattomalle politiikallekin on siis yhä olemassa oma vankkumaton kannattajajoukkonsa ...

SDP gallupin hurmoksessa

Demaripoliitikot jakavat hurmoksessa omilla facesivuillaan YLE:n viimeisintä gallupia, jossa he ovat nousseet ykköseksi.

Perussuomalaisten ongelma ei ole Sebastian Tynkkynen

Olisin kirjoittanut tämän blogin jo aamulla, mutta työt kutsuivat eikä näin jäänyt mahdollisuutta kommentoida Tynkkysen erottamista tuoreeltaan.

Kansan harhaanjohtaja - Timo Soini!

Puolueen johtajakin on ihminen. PS:n pj Timo Soini on vahvasti ihminen.  Hänen kunnianhimonsa ja tavoitteensa ovat kuitenkin ajautumassa karille. Kaikkea ei voi saada. Joskus on hyvä tunnistaa rajansa.

Vaikka on puhuttu PS:n puolueen 20 -vuotisesta kujanjuoksusta ja niistä kahdesta jytkystä, joita olemme olleet todistamassa, on hyvä puhua myös kaikesta siitä, joka liittyy ihmisyyteen.

Ihminen, jonka jaksaminen ei ole aina kantanut. Suurten pettymysten edessä, katolisuus on pelastanut. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä