Lenin http://sebastiantynkkynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/140505/all Fri, 18 May 2018 12:17:46 +0300 fi Lenin vai ei http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255486-lenin-vai-ei <p>Helsingin valtuusto on äänestänyt, että Lenininpuisto saa pitää nimensä. Koko juttu on lähtenyt liikkeelle muutamien persujen ja sinisten yksisilmäisestä tulkinnasta.</p><p>Leninille ei ole pystytetty mitään eikä nimetty mitään sen kunniaksi, että&nbsp; hän oli toisaalta julma ja huono hallitsija ja pani alulle mädän aatteen ja sen toteutuksen. Häntä muistetaan ja hänelle on nimetty puisto siksi, että hänellä oli erityisiä suhteita Suomeen, hän ei pyrkinyt estämään Suomen itsenäisyyttä ja hänen kansallisuuspolitiikkansa oli NL:n alkuaikoina toisaalta edistyksellistä. Hän ei ole Stalin.</p><p>Lisäksi Suomessa ei ole koskaan ollut mitään Leninin henkilökulttia, toisin kuin nämä vouhottajat yrittävät väittää. Suomessa on vain muutama Leninin patsas. Toisin on esimerkiksi Ukrainassa.</p><p>Monessa entisessä kommunistisessa maassakaan henkilökulttien jätteitä ei ole suinkaan kokonaan tuhottu, vaan ne on koottu jonnekin patsaspuistoon. Eikö historian virheille saisi omistaa muistomerkkejä? Samasta hienosta historian paremmasta ymmärtämisestä oli kyse kun Virossa pronssisotilas siirrettiin (vaikka Venäjän media kiljui, että se murskattiin) kadulta paremmin sopivalle paikalle arvokkaalle sotilashautausmaalle.</p><p>&nbsp;Lenininpuiston vastustajat ovat osittain oikeassa. Puisto Leninin ja ylipäänsä&nbsp; valtiollisen neuvostoterrorin uhreille olisi tietysti myös saatava, erikseen. Lenininpuisto jääköön muistuttamaan meitä naiivista tietämättömyyden ajasta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Helsingin valtuusto on äänestänyt, että Lenininpuisto saa pitää nimensä. Koko juttu on lähtenyt liikkeelle muutamien persujen ja sinisten yksisilmäisestä tulkinnasta.

Leninille ei ole pystytetty mitään eikä nimetty mitään sen kunniaksi, että  hän oli toisaalta julma ja huono hallitsija ja pani alulle mädän aatteen ja sen toteutuksen. Häntä muistetaan ja hänelle on nimetty puisto siksi, että hänellä oli erityisiä suhteita Suomeen, hän ei pyrkinyt estämään Suomen itsenäisyyttä ja hänen kansallisuuspolitiikkansa oli NL:n alkuaikoina toisaalta edistyksellistä. Hän ei ole Stalin.

Lisäksi Suomessa ei ole koskaan ollut mitään Leninin henkilökulttia, toisin kuin nämä vouhottajat yrittävät väittää. Suomessa on vain muutama Leninin patsas. Toisin on esimerkiksi Ukrainassa.

Monessa entisessä kommunistisessa maassakaan henkilökulttien jätteitä ei ole suinkaan kokonaan tuhottu, vaan ne on koottu jonnekin patsaspuistoon. Eikö historian virheille saisi omistaa muistomerkkejä? Samasta hienosta historian paremmasta ymmärtämisestä oli kyse kun Virossa pronssisotilas siirrettiin (vaikka Venäjän media kiljui, että se murskattiin) kadulta paremmin sopivalle paikalle arvokkaalle sotilashautausmaalle.

 Lenininpuiston vastustajat ovat osittain oikeassa. Puisto Leninin ja ylipäänsä  valtiollisen neuvostoterrorin uhreille olisi tietysti myös saatava, erikseen. Lenininpuisto jääköön muistuttamaan meitä naiivista tietämättömyyden ajasta.

]]>
9 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255486-lenin-vai-ei#comments Helsingin valtuusto Lenin Lenininpuisto Populismi Suomalais-ugrilaiset kansat Fri, 18 May 2018 09:17:46 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255486-lenin-vai-ei
Totuus Leninistä Suomessa http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252498-totuus-leninista-suomessa <p><br />Suomessa on pari Leninin patsasta ja Leniniin liittyvää muistolaattaa. Ne on pystytetty eri aikoina. Suomessa on myös Leninin museo. En ole kuullut, että yhtäkään näistä olisi viime aikoina poistettu.</p><p><br />Ukrainassa oli vielä aika hiljattain Neuvostoliiton peruja tuhansia Leninin patsaita. Viimeaikaisten uutisten mukaan ne on ilmeisesti käytännössä kaikki nyt poistettu. Luonnollisesti tämä herättää huomiota. Ehkä näin pitää kuitenkin toimia: kun on menty epäjumalanpalveluksessa äärimmäisyyteen, pitää se korjata toisella äärimmäisyydellä ainakin hetkeksi.&nbsp;</p><p><br />Tämä taustaksi sille, että Venäjän televisio levitti Venäjälle Suomen itsenäisyyspäivänä propagandaa, jossa yksi valheellinen väite oli, että suomalaiset ovat unohtaneet, että itsenäisyys ei tipahtanut taivaalta, vaan sen antoi Lenin. Tietääkseni suhtautuminen Leninin merkitykseen Suomen itsenäisyydelle ei ole mitenkään muuttunut aikojen kuluessa, minkä tavallaan osoittaa myös terve ja vakaa suhtautuminen tämän henkilön muistomerkkeihin.</p><p><br />Daria Skippari-Smirnov oli Suomesta se propagandisti, joka levitti valheita Venäjän televisioon. Otetaanko hyvä Yle ideasta koppi: minä voin antaa 9.5. täältä Izhevskin keskusaukiolta raportin voitonpäivän vietosta koko Venäjän puolesta sanomalla, että venäläiset ovat unohtaneet talvisodan ja sen kuinka he ovat itsekin syyllisiä toiseen maailmansotaan...</p><p><br />Samainen nainen johti muuten vastikään Krimillä Suomesta &quot;valtuuskuntaa&quot;, joka kertoi miltei&nbsp; ilmoitusasiana avaavansa siellä suomalaisen kulttuurikeskuksen ja yrittävänsä avata suoran lentoyhteyden.&nbsp; Lisäksi hän levitti valetta, että Suomessa luullaan, että Krimillä on käynnissä sota.</p><p><br />Näyte Venäjän ajoittaisesta Suomea koskevasta progapandasodasta:<br />Tässä kohdalla 0:55 Skippari-Smirnov jo esiintyy oudossa lähetyksessä Suomen itsenäisyyspäivänä, jossa ylistetään lähinnä Leniniä,NL:a ja Venäjää: <a href="https://m.5-tv.ru/news/170246/" title="https://m.5-tv.ru/news/170246/">https://m.5-tv.ru/news/170246/</a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Suomessa on pari Leninin patsasta ja Leniniin liittyvää muistolaattaa. Ne on pystytetty eri aikoina. Suomessa on myös Leninin museo. En ole kuullut, että yhtäkään näistä olisi viime aikoina poistettu.


Ukrainassa oli vielä aika hiljattain Neuvostoliiton peruja tuhansia Leninin patsaita. Viimeaikaisten uutisten mukaan ne on ilmeisesti käytännössä kaikki nyt poistettu. Luonnollisesti tämä herättää huomiota. Ehkä näin pitää kuitenkin toimia: kun on menty epäjumalanpalveluksessa äärimmäisyyteen, pitää se korjata toisella äärimmäisyydellä ainakin hetkeksi. 


Tämä taustaksi sille, että Venäjän televisio levitti Venäjälle Suomen itsenäisyyspäivänä propagandaa, jossa yksi valheellinen väite oli, että suomalaiset ovat unohtaneet, että itsenäisyys ei tipahtanut taivaalta, vaan sen antoi Lenin. Tietääkseni suhtautuminen Leninin merkitykseen Suomen itsenäisyydelle ei ole mitenkään muuttunut aikojen kuluessa, minkä tavallaan osoittaa myös terve ja vakaa suhtautuminen tämän henkilön muistomerkkeihin.


Daria Skippari-Smirnov oli Suomesta se propagandisti, joka levitti valheita Venäjän televisioon. Otetaanko hyvä Yle ideasta koppi: minä voin antaa 9.5. täältä Izhevskin keskusaukiolta raportin voitonpäivän vietosta koko Venäjän puolesta sanomalla, että venäläiset ovat unohtaneet talvisodan ja sen kuinka he ovat itsekin syyllisiä toiseen maailmansotaan...


Samainen nainen johti muuten vastikään Krimillä Suomesta "valtuuskuntaa", joka kertoi miltei  ilmoitusasiana avaavansa siellä suomalaisen kulttuurikeskuksen ja yrittävänsä avata suoran lentoyhteyden.  Lisäksi hän levitti valetta, että Suomessa luullaan, että Krimillä on käynnissä sota.


Näyte Venäjän ajoittaisesta Suomea koskevasta progapandasodasta:
Tässä kohdalla 0:55 Skippari-Smirnov jo esiintyy oudossa lähetyksessä Suomen itsenäisyyspäivänä, jossa ylistetään lähinnä Leniniä,NL:a ja Venäjää: https://m.5-tv.ru/news/170246/

 

]]>
12 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252498-totuus-leninista-suomessa#comments Demokraattinen Venäjä Itsenäisyyspäivä Lenin Propagandasota Udmurtia Sun, 18 Mar 2018 16:13:06 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252498-totuus-leninista-suomessa
Kenestä sairaan Leninin seuraaja Neuvosto-Venäjän johtoon? Spekulaatioita 1923 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252272-kenesta-sairaan-leninin-seuraaja-neuvosto-venajan-johtoon-spekulaatioita-1923 <p><strong>Kenestä sairaan Leninin seuraaja Neuvosto-Venäjän johtoon?</strong></p><p><strong><em>Ministeri Hackzellin</em></strong><em> raportti N:o 15 Moskova, 27.1.1923;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&gt;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;</em></p><p><em><strong>Herra J.H. Vennola</strong>, Suomen Ulkoasiainministeri. Helsinki</em></p><p>*</p><p><strong><em>Johdanto</em></strong></p><p><em>Suomen </em><em>Ulkoministeriö avasi maaliskuun alussa 2018 verkkopalvelun, joka sisältää kaikki Suomen ulkomaanedustustojen raportit vuosilta 1918&ndash;1926.&nbsp; Kaikkein mielenkiintoisimpien raporttien joukkoon kuuluu Moskovan <strong>asiainhoitajan Antti Hackzellin</strong> raportti <strong>ulkoministeri Vennolalle</strong> tammikuussa 1923.&nbsp; Siinä Hackzell arvioi tuolloin jo varsin huonossa hapessa olleen V.I. Leninin seuraajaehdokkaita.&nbsp; </em></p><p><em>Tähän raporttiin on jo ehditty toisaalla viitata, mutta koska raportin tekstiä ei ole ollut yleisesti saatavilla lienee paikallaan julkaista se tässä.</em></p><p>*</p><p><strong>Raportti N:o 15/1923</strong></p><p>&rdquo;Toiveet Leninin paranemisesta ovat osoittautuneet turhiksi.&nbsp; Äskettäin on <strong>Taurupa</strong> eräälle kertojalleni selittänyt, että Leninillä pahimpana rasituksena on pitkälle kehittynyt verisuonten kalkkeutuminen aivoissa ja että tämä sangen työläästi ja hitaasti on parannettavissa, ollen taudin seurauksena m.m. se, että hän ainoastaan verkalleen voi perehtyä johonkin asiaan ja aina korkeintaan yhteen asiaan kerrallaan.&nbsp;</p><p>On luonnollista, ettei näin sairas mies voi suuria vaikuttaa valtion asiain hoitoon.&nbsp; Mikäli sentään sangen varmalta taholta olen kuullut, ei näissä Taurupan sanoissa olisi ollut koko totuttaa.</p><p>sairaan tila on tosiasiallisesti melkoista huonompi.&nbsp; Tautia voitaneen nyttemmin pitää progressiivisena paralyysinä, joka alkaa vaikuttaa aivoihin ja aiheuttaa, kuten tämän taudin kulku yleensä onkin, alussa ainoastaan tilapäistä mielenhäiriötä.&nbsp; Leninillä on silloin tällöin <em>lucida intervalla </em>ja voi hän tällöin jopa julkisesti esiintyäkin, mutta tahtoo mielenhäiriötila yhä enemmän voittaa alaa.</p><p>Leninin ympärille muodostunut valokehä on sentään siksi vaikuttava ilmiö, että bolshevikit viimeiseen asti ovat pakoitetut käyttämään häntä asioissaan.&nbsp; viime viikkoina on sanomalehdistössä näkynyt enemmän hänen kirjoituksiaan kuin ennen, mutta väitti minulle eräs hänen ajatus- ja kirjoitustapansa tarkka tuntija, ettei äskettäin Pravda-lehdessä julaistu hänen nimellään varustettu kirjoitus mitenkään saattanut olla hänen tekemänsä.</p><p><em>Kuva: Lenin 1923, viimeinen julkaistu kuva</em>: <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Lenin#/media/File:Lenin-last-photo.jpg"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Lenin#/media/File:Lenin-last-photo.jpg</u></a></p><p>*</p><p>&rdquo;Kysymys Leninin poisjoutumisen kautta vapautuneesta johtajanpaikasta odottaa yhä ratkaisuaan.&nbsp; Kulissien takana väitetään tällä haavaa käytävän kiivasta taistelua vallasta ja ovat ensi sijalla pyrkivistä tätä nykyä huomattavimmat ja mahtavimmat Täytäntöönpanevan Keskuskomitean varapuheenjohtaja ja Moskovan Neuvoston puheenjohtaja <strong>Kamenev</strong>, ammattiliiton ylin johtaja <strong>Stalin</strong> sekä <strong>Täytäntöönpanevan Keskuskomitean jäsen ja toinen varapuheenjohtaja Taurupa.</strong></p><p>Näistä hoitaa Kamenev nykyään Leninin tointa sekä on Taurupa myös osaksi suorittanut samoja tehtäviä.&nbsp; Kiista kaipaa ratkaisua ja johtunee asian hidas edistyminen osittain siitä, etteivät nämä vallantavoittelijat yksikään omista riittäviä edellytyksiä.</p><p>Jos esim. käy vertaamaan Kamenevia Leniniin, ei hänessä löydä Leninin vakaumuksellista itsensäuhraavaisuutta ja kieltäytymistä kaikesta omanvoitonpyynnistä.&nbsp; On julkinen salaisuus, että Moskovan enin suosittu ja suunnattomia tuloja tuottava pelipankki kuuluu kahdeksi kolmannesosaksi Kamenevin vaimolle <strong>Olga Davidovna Kamenevalle</strong> ja eräälle hänen ystävälleen taitelija <strong>Rasumnylle</strong>.</p><p>Tämä ja monet muut samanlaatuiset johtavaan asemaan pyrkivälle henkilölle tuiki sopimattomat keinotteluyritykset vähentävät <strong>Kamenev</strong>in arvoa.&nbsp;</p><p><strong>Stalin </strong>on idealistista tyyppiä oleva (käsin: entinen) ylioppilas, jolta puuttuu johtajalle välttämätön päättäväisyys.</p><p><strong>Taurupa</strong> on perinyt esi-isiensä Ukrainan mustalaisten viekkauden ja julmuuden, mutta väitetään hänen kaikissa toimissaan samalla olevan sangen varovaisen.&nbsp; Toistaiseksi ei yksikään näistä nauti niin suurta auktoriteettia, että heidän tahtoaan voitaisiin pitää määräävänä, kulkeepa kertomuksia siitäkin, että he yrittäessään esiintyä hiukan enemmän määräävästi ovat itsekukin viime aikaisissa kokouksissa tulleet ankaran arvostelun alaisiksi ja kärsineet tappioita.</p><p>*</p><p>&rdquo;Ehkä herättää huomiota, etten valtaanpyrkijöitten joukossa maininnut <strong>Trotskyn </strong>nimeä.&nbsp;</p><p>Ei ole kiellettävissä etteikö Trotsky ainakin ulkonaisesti ole joutunut viime aikoina enemmän syrjään.&nbsp; Vuosi sitten&nbsp; oli hänen nimensä vielä kaikkien huulilla.&nbsp; Hänhän oli tyhjästä luonut armeijan, jota väitettiin jopa Europan mahtavimmaksikin, hän oli tähän armeijaan saanut mallikelpoisen kurin, hän oli myös jälleen elvyttänyt sotateollisuuden.&nbsp; Hänellähän jos kenellä piti olla edellytyksiä mennä pitkälle.&nbsp;</p><p>Äskettäin eräälle Sovjetin johtomiehiä hyvin tuntevalle henkilölle lausuessani ihmettelyni Trotskyn syrjässäpysymisen johdosta, selitti tämä pitävänsä asiaa melkein luonnollisena.&nbsp; Trotskyhan oli ennen nykyistä tointaan ennättänyt olla sekä ulkoasiain- että elintarveasiainkansankomissaarina sekä oli hän ollut pakoitettu jättämään kummatkin nämä toimet kun ei ollut voinut saada niissä järjestystä ja systeemiä aikaan.&nbsp;</p><p>Trotsky ei, mikäli kertojani väitti, suinkaan ole se erinomainen käytännön mies, joksi bolshevikit niin mielellään tahtovat hänet luettavaksi, vaan on hän koko lahjakas riitakirjoitusten tekijä eikä juuri sanottavasti muuta.&nbsp; Se että armeija hänen käsissään saatiin pystyyn ei ole hänen ansiotaan vaan sen venäläisen upseeriaineksen, joka on joutunut armeijan johtoon.&nbsp; Ehkä en olisi tullut panneeksi niin suurta merkitystä tälle puheelle, ellen aseidenriisumiskonferenssin aikana olisi tullut kosketuksiin nykyisen yleisesikunnan kanssa, jonka johtavat henkilöt sekä käytännölliseen kykyyn että tarmoon nähden konferenssin osanottajiin tekivät sangen syvän vaikutuksen.</p><p>*</p><p><strong>Neuvosto-Venäjän budjetti vuodelle 1923</strong></p><p><strong>&rdquo;Kuten useissa edellisissä raporteissani</strong> olen maininnut, pidän budjettikysymystä bolshevikkivaltion keskeisimpänä kysymyksenä.&nbsp; Riippuuhan heidän valtansa pysyväisyys siitä, voivatko he saada budjettinsa kuntoon, saada kokoon jatkuvasti varoja ylläpitääkseen suunnatonta sotalaitostaan, suuria varoja kysyviä rautateitään, propagandaansa, virkakoneistoaan y.m.&nbsp;</p><p>Olen jo kahdessa eri raportissa puhunut Sovjetin laskelmista lokakuun 1 p:nä alkanutta nyt kuluvaa budjettivuotta varten.&nbsp; Nämä seikat tuotiin esiin osittain Yleisvenäläisen Täytäntöönpanevan Komitean syysistunnossa, osittain finanssialalla toimivien henkilöitten yleisessä neuvottelukokouksessa, tullen jotkut kysymykset sitä paitsi pohdituiksi sanomalehdistössäkin.&nbsp;</p><p>Vaikka budjetin olisi pitänyt olla valmis jo lokakuun 1 p:ksi, en ollut tilaisuudessa kuten sanotuissa raporteissakin mainitsin, sitä toistaiseksi lopullisessa muodossa käsiini saamana.&nbsp; Minun täytyy edelleen ilmoittaa, ettei minulla vieläkään ole budjettia, ja pyydän tässä yhteydessä kertoa sen mielenkiintoisen ja, kuten varmaan uskon, toistaiseksi vallan uuden tiedon, että raha-asiainkansankomissaari <strong>Sokolnikov</strong> neljä päivää sitten suorastaan on kieltänyt tätä budjettia edes valmistamasta.&nbsp; Syytä tähän kieltoon ei luonnollisesti ole vaikea arvata: se on yksinkertaisesti se, että tämä budjetti onkin mahdoton valmistaa, ettei olekaan mitään edellytyksiä millään tavalla saada tuloja ja menoja käymään yhteen.</p><p>*</p><p>&rdquo;Kuten jo aiemmin ilmoitin, oli menot katsottu voitavan asettaa 900 miljoonaan, korkeintaan yhteen miljardiin kultaruplaan.</p><p>Kun nyt tulopuolta on valmistettu ja siihen otettu sangen optimistisesti kaikki se, mikä suinkin voidaan, on tultu lähelle puolta menomäärästä.&nbsp; Jos sitten vielä on laskettu pois ne välttämättömät menot, jotka johtuvat verojen kannosta, ja veroesineitten, kuten viljan, kuljetuksesta, mitkä menot tekevät noin 150 miljoonaa, on valtion tulot voitu laskea korkeintaan 350 miljoonaksi.&nbsp;</p><p>Tätä surkeutta ei ole tahdottu koko maailmalle näyttää, vaan on pidetty viisaampana salata koko budjetti.&nbsp; Koko finanssikomissariaatti on hermostunut ja riitainen, vaivaten tämä tilanne suuresti myöskin itse Sokolnikovia, joka tähän asti aina on esiintynyt toiveita täynnä.</p><p>*</p><p>&rdquo;Huomattavana syynä siihen, ettei budjetin tulopuolta ole katsottu voitavan rohkeammin laatia, on se, että nyt jo näyttäytyy selvään, etteivät trustit, sekayhtiöt eivätkä yksityiset läheskään pysty suorittamaan niitä suuria kultaruplissa maksettaviksi määrättyjä veroja ja rasituksia, joita näitten päälle oli suunniteltu pantavaksi.&nbsp; Tämä on jo ulkonaisesti Moskovassakin huomattava ilmiö, sillä liike liikkeen perästä sulkee ovensa, ja kun sattuu omistajain kanssa puheisiin, niin voi helposti havaita, että veronpanija on ampunut sangen korkealle yli maalin.</p><p>*</p><p>&rdquo;Finanssikomissariaatti ei tahdo myöntää, että ainoa jäljelläoleva tie on jatkuvan emissionin vähitellen turmioon suistava alamäki.&nbsp; Se koetti äskettäin järjestää sisämaista lainaa, Venäjällä ennen tavallisten valtion voitto-obligaatioiden muodossa.&nbsp; Sanomalehdistössä tosin kerrotaan tämän lainan merkinnän sujuvan loistavasti, mutta tapasin joku aika sitten erään palkannauttijan, joka suureksi surukseen palkkaansa vastaan osaksi oli saanut näitä voitto-obligaatsioneja ja kertoi hän minulle ainakin kymmenennen osan kaikista palkoista maksettavan tällaisilla.</p><p>Budjetista puhuttaessa voidaan sanoa, että Venäjän on mahdollista tulla toimeen pienemmälläkin budjetilla, esim. 500 miljoonalla kultaruplalla, joka rahanarvon niin huimasti alettua nykyään täällä on melkoinen summa.&nbsp; Kun vielä ottaa huomioon, että monet menot jo ovat niin vähäpätöisiä, ettei niillä kumminkaan mitään todellista saada aikaan, niin voisihan ne tykkänään lakkauttaa ja ylläpitää ainoastaan kaikkein välttämättömintä valtion koneistoa.&nbsp; Ja edelleen: eihän mikään myöskään estäisi vähentämästä armeijaa esim. puoleen siitä, mitä nyt on suunniteltu, nimittäin 600.000 miehestä alas aina 300.000 mieheen.</p><p>Tämä saattaa tuntua mahdolliselta, mutta salaisuus onkin siinä, että se ei ole mahdollista.</p><p>*</p><p>&rdquo;Ja se ei ole mahdollista siitä syystä, että se tietäisi nyt juuri suurella vaivalla kokoonhaalitun suunnattoman Venäjän valtakunnan uutta luhistumista ja häviötä.&nbsp; Venäjää ei nykyisen tilanteen vallitessa mitenkään voida pitää koossa 300.000 miehellä.&nbsp;</p><p>sitä uhkaa kymmenet vaarat Aasiassa, monilukuiset selkkaukset sen Europan puoleisilla rajoilla ja ennenkaikkea yleisessä tyytymättömyydessä piilevä vaara, ja on sen joka hetki oltava valmiina asevoimalla selvittämään vaikeudet.</p><p>Mutta sitä paitsi täytyy sen käyttää sotavoimiaan tavalliseen rajavartiointipalvelukseen, eikä tarvitse sanottavasti tuntea rajavartioinnin tekniikkaa voidakseen arvostella mitä miesmääriä suunnattoman pitkät Venäjän valtakunnan rajat tässä suhteessa nielevät.</p><p>*</p><p>&rdquo;Budjettia ei siis voida supistaa alle vissin määrän, panematta alttiiksi Venäjän olemassaoloa.&nbsp; Tämä totuus alkaa vähitellen selvitä yhä laajemmille bolshevikkipiireille.</p><p>*</p><p>&rdquo;Luulisi Sovjetin näin ollen mahdollisimman tiukkaan pitävän kiinni vielä jäljellä olevista kulta-, jalokivi- y.m. varastoista ja lopettavan kaiken rahojenkäytön, joka ei suoraan koske valtiota.&nbsp; Näistä seikoista viime aikoina saamani tiedot viittaavat sensijaan vallan päinvastaiseen suuntaan.</p><p>On jälleen havaittavissa suuria menoja etenkin kommunistisen liikkeen kehittämiseksi Saksassa, sekä on kommunistinen internatsionaali yleisen tilanteen Euroopassa käytyä erävarmemmaksi, jälleen saanut käytettäväkseen enemmän varoja kuin sille tämän vuoden budjetissa on suunniteltu, olematta minulla sentään näistä menoeristä toistaiseksi numeroita, tiedän nämä seikat sen kautta, että eräät niin sanoakseni isänmaalliset kommunistit täällä ovat olleet sangen tyytymättömiä näistä alkujaan ei edellytetyistä menoista.</p><p>*</p><p>&rdquo;Puhdasveriset kommunistit, jotka muodostavat kommunistisen internatsionaalin johdon, mutta jotka yhä enemmän alkavat muodostaa oman, Venäjän asioissa toimivien kommunistien suuresta joukosta eroavan pienen kulmakuntansa, ovat luonnollisesti löytävinään kaikkien uhkaavien vaikeuksien ratkaisun siinä kommunismin voittokulussa, joka ennen pitkää tulee alkamaan Keski-Euroopassa seurauksena Ruhrin tapahtumista ja muusta sortopolitiikasta.&nbsp; Se pessimismi, jota ilmeisesti jo oli havaittavissa 3:nnen internatsionaalin 4:nnessä kongressissa täällä, tuntuu osaksi heidän mielistään haihtuneen ja näyttää tulevaisuus heistä valoisalta.</p><p>Täällä Venäjällä heillä on enään vähän tai ei mitään tekemistä.&nbsp; Sensijaan houkuttelevat heitä suuret mahdollisuudet kehittyneissä teollisuusmaissa.</p><p>*</p><p>&rdquo;On luonnollista, että täällä aina kevättalvella ilmaantuvat huhut sodan vaaroista ovat saaneet lisävirikettä tapahtumista Saksassa, ja on jo sanomalehdistössäkin näkynyt melko uhkaavia kirjoituksia.</p><p>Varma vakaumukseni on sentään, ettei Venäjä ryhdy minkäänlaiseen sotaan, jolleivat olot sen naapurimaissa suoraan provoseeraa sitä tähän.&nbsp;</p><p>Mutta jos sen ulkopuolella leimahtaa kansalaissota, jossa kommunistinen aines joutuu yhdelle puolelle, on enemmän kuin puoli mahdollisuutta, että Venäjä empimättä sotkeutuu peliin.&nbsp;</p><p>Taistelu järjestynyttä yhteiskuntaa vastaan on sille ylivoimaista, mutta onnettomuuksien kahtiarepimän valtakunnan asioihin sekaantumien tarjoaa sille melko paljon sellaisen voiton mahdollisuutta, joka kotona tuntuvasti pitkittäisi ja lujittaisi Sovjetin valtaa.</p><p>Pyydän tukeena mielipiteelleni siitä että Sovjet ei saata katsoa sotalaitoksensa olevan siinä kunnossa kuin sen pitäisi olla, mainita, että valtion tulojen niukkuuden tähden nyt jo on täytynyt maksaa joukko-osastoille pienempiä määrärahoja kuin niille olisi tuleva.&nbsp; ei ole vaikea laskea, mihin tämä johtaa, jos suhde vieläkin huononee.&nbsp; On vanha totuus, etteivät vallankumouksia tee nälkäiset joukot, vaan kylläiset, joilta ruoka yhtäkkiä ruvetaan vähentämään.&nbsp; Ja oli miten hyvänsä, niin eivät Sovjetin (käsin: sota-)joukot ole kärsineet viime vuotena ruuan puutetta.</p><p>*</p><p>&rdquo;En saata olla tässä mainitsematta eräästä viime päivinä sattuneesta tapahtumasta, joka on omiaan taas todistamaan Sovjetin diplomaattien oveluutta ja kykyä käyttää hyväkseen toisten voimaa omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.</p><p>On nim. myönnetty eräälle Yhdysvaltain valtion kannattamalle erään <strong>Sinclair</strong>&acute;in finanssijärjestölle suuret <em>konsessionit</em> Pohjois-Sahalinilla löytyviin arvaamattoman rikkaisin naftalähteisiin.</p><p>Kuten tiedämme, on Pohjois-Sahalin toistaiseksi Japanin miehittämä.&nbsp; Näitten naftalähteiden hallitseminen helpottaisi tuntuvasti Yhdysvaltain asemaa sen pyrkiessä valta-asemaan Tyynellä merellä ja on luonnollista, että Yhdysvallat tulevat tekemään voitavansa päästäkseen sekä isänniksi naftalähteille että kiiruhtaakseen Pohjois-Sahalinin palauttamista Venäjälle.</p><p><strong>A.Hackzell</strong></p><p>(nimikirjoitus käsin)</p><p><strong>Moskovassa tammikuun 27 päivänä 1923.</strong></p><p><em>(Raportti päättyy)</em></p><p>*</p><p><strong>Selityksiä:</strong></p><p><strong>Antti Hackzell (1881-1946) </strong>Hackzell nimitettiin Suomen asiainhoitajaksi Moskovaan 1922. Samalla hänestä tuli ministeri ja täysivaltainen lähettiläs. Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat Hackzellin vuoteen 1927 saakka kestäneellä toimikaudella vaikeat ja molemmat osapuolet suhtautuivat toisiinsa epäluuloisesti. Suhteita rasittivat jo ennestään vuosina 1918&ndash;1922 käydyt <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Heimosodat" title="Heimosodat"><u>heimosodat</u></a> ja helmikuussa 1922 sattunut ns. <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4skikapina" title="Läskikapina"><u>läskikapina</u></a> Wikipedia: <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Hackzell"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Hackzell</u></a></p><p><strong>*</strong></p><p><strong>Lenin</strong>: Vladimir Iljits Lenin (alk. Uljanov), 1870-1924, Neuvosto-Venäjän ensimmäinen päämies, Venäjän Kansankomissarien neuvoston puheenjohtaja. <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Lenin"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Lenin</u></a> &nbsp;Leninin kuolema suomenkielisen Wikipedian selostamana:&nbsp;</p><p><strong>Leninin kuolema; &rdquo;</strong><em>Toukokuussa 1922 Lenin sai ensimmäisen sydänkohtauksensa, joulukuun kohtauksen jälkeen hän jätti aktiivipolitiikan. Toukokuussa 1923 Lenin siirtyi lääkärin neuvojen mukaan huvilalle Gorkiinlähellä Moskovaa. Kremlissä hän kävi vain muutaman kerran ennen kuolemaansa tammikuussa 1924. Kuolinsyynä oli ilmeisesti aivoverisuonten kovettuma, <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateroskleroosi" title="Ateroskleroosi"><u>ateroskleroosi</u></a>, ja osasyynä siihen oli hänen niskassaan säilynyt Kaplanin luoti. </em></p><p><em>&rdquo;<a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Leninin_testamentti" title="Leninin testamentti"><u>Testamentissaan</u></a>&rdquo; Lenin kritisoi kaikkia keskuskomitean johtohenkilöitä, mutta sitä ei luettu puoluekokouksessa. Stalin sai pitää vuonna 1922 myönnetyn pääsihteerin paikkansa ja selvisi voittajana väittelyissä ja valtataistelussa. &hellip;</em></p><p><em>Lenin epäili vuonna 1924 Stalinin kyvykkyyttä johtajana. Hän piti Stalinia liian karkeana johtamaan kommunistista puoluetta.&rdquo;</em></p><p>*</p><p><strong>Taurupa:</strong> Täytäntöönpanevan Keskuskomitean jäsen ja toinen varapuheenjohtaja <strong>M. Taurupa</strong>. <a href="https://newspaperarchive.com/kingston-gleaner-feb-28-1924-p-1/"><u>https://newspaperarchive.com/kingston-gleaner-feb-28-1924-p-1/</u></a></p><p>*</p><p><strong>Kamenev</strong>: Lev Kamenev (1886-1936 teloitettiin) <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Kamenev"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Kamenev</u></a> &amp; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Kamenev#/media/File:Kamenev.lenin.jpg"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Kamenev#/media/File:Kamenev.lenin.jpg</u></a></p><p>*</p><p><strong>Stalin: </strong>Josif Stalin 1878-1953 <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin</u></a></p><p><strong>*</strong></p><p><strong>Trotski</strong>: Lev Trotski 1879-1940 <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Trotski"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Trotski</u></a></p><p>*</p><p><strong>Konsessioni</strong>: Konsessio; Toimilupa, perustamislupa, <a href="https://fi.wiktionary.org/wiki/konsessio"><u>https://fi.wiktionary.org/wiki/konsessio</u></a></p><p>*</p><p><strong>Suomen ulkomaanedustustojen historialliset arkistot verkkoon</strong></p><p><strong>Ulkoministeriö</strong> avasi äskettäin verkkopalvelun, joka sisältää kaikki Suomen ulkomaanedustustojen raportit vuosilta 1918&ndash;1926. Verkkopalvelu avattiin Kansainvälisenä avoimen datan päivänä <strong>3.3.2018</strong>.</p><p><a href="http://um.fi/opendata/raporttiarkisto/1918/" target="_blank"><u>Arkistojen verkkojulkaisu </u></a>on osa ulkoministeriön satavuotisjuhlaohjelmaa. Ulkoministeriö perustettiin 28.6.1918. Suomen ulkomaanedustustojen toiminta alkoi jo ennen ministeriön perustamista.</p><p>Verkkopalvelun ensimmäiset raportit ovat Lontoosta tammikuulta 1918. Tuolloin Suomella ei ollut edes virallista edustustoa saati diplomaattisuhteita Iso-Britannian kanssa. Vuonna 1918 raportteja tuli myös Kööpenhaminasta, Tukholmasta, Oslosta ja Berliinistä. Vuoteen 1926 mennessä Suomen edustustoverkko laajeni noin kymmenellä lähetystöllä. Näiden kaikkien raportit ovat luettavissa verkkopalvelussa.</p><p>Raporttien ja digitoitujen sivujen määrä vaihtelee edustustoittain paljon. Esimerkiksi vuonna 1918 Lontoo tuotti lähes 1 000 sivua materiaalia, Berliini 500 ja Tukholma alle 10. Materiaalia verkkopalvelussa on kaikkiaan 36 800 sivua.</p><p>Nyt julkaistu digitoitu aines sisältää edustustojen viralliset raportit. Niiden lisäksi edustustot tuottivat Helsinkiin tietoa kirjeillä, sähkösanomilla ja &rdquo;hyvä veli -kirjeillä&rdquo;. Näitä aineistoja verkkopalvelu ei sisällä.</p><p>Linkki UM:n sivuille: <a href="http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=372598&amp;contentlan=1&amp;culture=fi-FI"><u>http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=372598&amp;contentlan=1&amp;culture=fi-FI</u></a></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kenestä sairaan Leninin seuraaja Neuvosto-Venäjän johtoon?

Ministeri Hackzellin raportti N:o 15 Moskova, 27.1.1923;    >                                                                                  

Herra J.H. Vennola, Suomen Ulkoasiainministeri. Helsinki

*

Johdanto

Suomen Ulkoministeriö avasi maaliskuun alussa 2018 verkkopalvelun, joka sisältää kaikki Suomen ulkomaanedustustojen raportit vuosilta 1918–1926.  Kaikkein mielenkiintoisimpien raporttien joukkoon kuuluu Moskovan asiainhoitajan Antti Hackzellin raportti ulkoministeri Vennolalle tammikuussa 1923.  Siinä Hackzell arvioi tuolloin jo varsin huonossa hapessa olleen V.I. Leninin seuraajaehdokkaita. 

Tähän raporttiin on jo ehditty toisaalla viitata, mutta koska raportin tekstiä ei ole ollut yleisesti saatavilla lienee paikallaan julkaista se tässä.

*

Raportti N:o 15/1923

”Toiveet Leninin paranemisesta ovat osoittautuneet turhiksi.  Äskettäin on Taurupa eräälle kertojalleni selittänyt, että Leninillä pahimpana rasituksena on pitkälle kehittynyt verisuonten kalkkeutuminen aivoissa ja että tämä sangen työläästi ja hitaasti on parannettavissa, ollen taudin seurauksena m.m. se, että hän ainoastaan verkalleen voi perehtyä johonkin asiaan ja aina korkeintaan yhteen asiaan kerrallaan. 

On luonnollista, ettei näin sairas mies voi suuria vaikuttaa valtion asiain hoitoon.  Mikäli sentään sangen varmalta taholta olen kuullut, ei näissä Taurupan sanoissa olisi ollut koko totuttaa.

sairaan tila on tosiasiallisesti melkoista huonompi.  Tautia voitaneen nyttemmin pitää progressiivisena paralyysinä, joka alkaa vaikuttaa aivoihin ja aiheuttaa, kuten tämän taudin kulku yleensä onkin, alussa ainoastaan tilapäistä mielenhäiriötä.  Leninillä on silloin tällöin lucida intervalla ja voi hän tällöin jopa julkisesti esiintyäkin, mutta tahtoo mielenhäiriötila yhä enemmän voittaa alaa.

Leninin ympärille muodostunut valokehä on sentään siksi vaikuttava ilmiö, että bolshevikit viimeiseen asti ovat pakoitetut käyttämään häntä asioissaan.  viime viikkoina on sanomalehdistössä näkynyt enemmän hänen kirjoituksiaan kuin ennen, mutta väitti minulle eräs hänen ajatus- ja kirjoitustapansa tarkka tuntija, ettei äskettäin Pravda-lehdessä julaistu hänen nimellään varustettu kirjoitus mitenkään saattanut olla hänen tekemänsä.

Kuva: Lenin 1923, viimeinen julkaistu kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Lenin#/media/File:Lenin-last-photo.jpg

*

”Kysymys Leninin poisjoutumisen kautta vapautuneesta johtajanpaikasta odottaa yhä ratkaisuaan.  Kulissien takana väitetään tällä haavaa käytävän kiivasta taistelua vallasta ja ovat ensi sijalla pyrkivistä tätä nykyä huomattavimmat ja mahtavimmat Täytäntöönpanevan Keskuskomitean varapuheenjohtaja ja Moskovan Neuvoston puheenjohtaja Kamenev, ammattiliiton ylin johtaja Stalin sekä Täytäntöönpanevan Keskuskomitean jäsen ja toinen varapuheenjohtaja Taurupa.

Näistä hoitaa Kamenev nykyään Leninin tointa sekä on Taurupa myös osaksi suorittanut samoja tehtäviä.  Kiista kaipaa ratkaisua ja johtunee asian hidas edistyminen osittain siitä, etteivät nämä vallantavoittelijat yksikään omista riittäviä edellytyksiä.

Jos esim. käy vertaamaan Kamenevia Leniniin, ei hänessä löydä Leninin vakaumuksellista itsensäuhraavaisuutta ja kieltäytymistä kaikesta omanvoitonpyynnistä.  On julkinen salaisuus, että Moskovan enin suosittu ja suunnattomia tuloja tuottava pelipankki kuuluu kahdeksi kolmannesosaksi Kamenevin vaimolle Olga Davidovna Kamenevalle ja eräälle hänen ystävälleen taitelija Rasumnylle.

Tämä ja monet muut samanlaatuiset johtavaan asemaan pyrkivälle henkilölle tuiki sopimattomat keinotteluyritykset vähentävät Kamenevin arvoa. 

Stalin on idealistista tyyppiä oleva (käsin: entinen) ylioppilas, jolta puuttuu johtajalle välttämätön päättäväisyys.

Taurupa on perinyt esi-isiensä Ukrainan mustalaisten viekkauden ja julmuuden, mutta väitetään hänen kaikissa toimissaan samalla olevan sangen varovaisen.  Toistaiseksi ei yksikään näistä nauti niin suurta auktoriteettia, että heidän tahtoaan voitaisiin pitää määräävänä, kulkeepa kertomuksia siitäkin, että he yrittäessään esiintyä hiukan enemmän määräävästi ovat itsekukin viime aikaisissa kokouksissa tulleet ankaran arvostelun alaisiksi ja kärsineet tappioita.

*

”Ehkä herättää huomiota, etten valtaanpyrkijöitten joukossa maininnut Trotskyn nimeä. 

Ei ole kiellettävissä etteikö Trotsky ainakin ulkonaisesti ole joutunut viime aikoina enemmän syrjään.  Vuosi sitten  oli hänen nimensä vielä kaikkien huulilla.  Hänhän oli tyhjästä luonut armeijan, jota väitettiin jopa Europan mahtavimmaksikin, hän oli tähän armeijaan saanut mallikelpoisen kurin, hän oli myös jälleen elvyttänyt sotateollisuuden.  Hänellähän jos kenellä piti olla edellytyksiä mennä pitkälle. 

Äskettäin eräälle Sovjetin johtomiehiä hyvin tuntevalle henkilölle lausuessani ihmettelyni Trotskyn syrjässäpysymisen johdosta, selitti tämä pitävänsä asiaa melkein luonnollisena.  Trotskyhan oli ennen nykyistä tointaan ennättänyt olla sekä ulkoasiain- että elintarveasiainkansankomissaarina sekä oli hän ollut pakoitettu jättämään kummatkin nämä toimet kun ei ollut voinut saada niissä järjestystä ja systeemiä aikaan. 

Trotsky ei, mikäli kertojani väitti, suinkaan ole se erinomainen käytännön mies, joksi bolshevikit niin mielellään tahtovat hänet luettavaksi, vaan on hän koko lahjakas riitakirjoitusten tekijä eikä juuri sanottavasti muuta.  Se että armeija hänen käsissään saatiin pystyyn ei ole hänen ansiotaan vaan sen venäläisen upseeriaineksen, joka on joutunut armeijan johtoon.  Ehkä en olisi tullut panneeksi niin suurta merkitystä tälle puheelle, ellen aseidenriisumiskonferenssin aikana olisi tullut kosketuksiin nykyisen yleisesikunnan kanssa, jonka johtavat henkilöt sekä käytännölliseen kykyyn että tarmoon nähden konferenssin osanottajiin tekivät sangen syvän vaikutuksen.

*

Neuvosto-Venäjän budjetti vuodelle 1923

”Kuten useissa edellisissä raporteissani olen maininnut, pidän budjettikysymystä bolshevikkivaltion keskeisimpänä kysymyksenä.  Riippuuhan heidän valtansa pysyväisyys siitä, voivatko he saada budjettinsa kuntoon, saada kokoon jatkuvasti varoja ylläpitääkseen suunnatonta sotalaitostaan, suuria varoja kysyviä rautateitään, propagandaansa, virkakoneistoaan y.m. 

Olen jo kahdessa eri raportissa puhunut Sovjetin laskelmista lokakuun 1 p:nä alkanutta nyt kuluvaa budjettivuotta varten.  Nämä seikat tuotiin esiin osittain Yleisvenäläisen Täytäntöönpanevan Komitean syysistunnossa, osittain finanssialalla toimivien henkilöitten yleisessä neuvottelukokouksessa, tullen jotkut kysymykset sitä paitsi pohdituiksi sanomalehdistössäkin. 

Vaikka budjetin olisi pitänyt olla valmis jo lokakuun 1 p:ksi, en ollut tilaisuudessa kuten sanotuissa raporteissakin mainitsin, sitä toistaiseksi lopullisessa muodossa käsiini saamana.  Minun täytyy edelleen ilmoittaa, ettei minulla vieläkään ole budjettia, ja pyydän tässä yhteydessä kertoa sen mielenkiintoisen ja, kuten varmaan uskon, toistaiseksi vallan uuden tiedon, että raha-asiainkansankomissaari Sokolnikov neljä päivää sitten suorastaan on kieltänyt tätä budjettia edes valmistamasta.  Syytä tähän kieltoon ei luonnollisesti ole vaikea arvata: se on yksinkertaisesti se, että tämä budjetti onkin mahdoton valmistaa, ettei olekaan mitään edellytyksiä millään tavalla saada tuloja ja menoja käymään yhteen.

*

”Kuten jo aiemmin ilmoitin, oli menot katsottu voitavan asettaa 900 miljoonaan, korkeintaan yhteen miljardiin kultaruplaan.

Kun nyt tulopuolta on valmistettu ja siihen otettu sangen optimistisesti kaikki se, mikä suinkin voidaan, on tultu lähelle puolta menomäärästä.  Jos sitten vielä on laskettu pois ne välttämättömät menot, jotka johtuvat verojen kannosta, ja veroesineitten, kuten viljan, kuljetuksesta, mitkä menot tekevät noin 150 miljoonaa, on valtion tulot voitu laskea korkeintaan 350 miljoonaksi. 

Tätä surkeutta ei ole tahdottu koko maailmalle näyttää, vaan on pidetty viisaampana salata koko budjetti.  Koko finanssikomissariaatti on hermostunut ja riitainen, vaivaten tämä tilanne suuresti myöskin itse Sokolnikovia, joka tähän asti aina on esiintynyt toiveita täynnä.

*

”Huomattavana syynä siihen, ettei budjetin tulopuolta ole katsottu voitavan rohkeammin laatia, on se, että nyt jo näyttäytyy selvään, etteivät trustit, sekayhtiöt eivätkä yksityiset läheskään pysty suorittamaan niitä suuria kultaruplissa maksettaviksi määrättyjä veroja ja rasituksia, joita näitten päälle oli suunniteltu pantavaksi.  Tämä on jo ulkonaisesti Moskovassakin huomattava ilmiö, sillä liike liikkeen perästä sulkee ovensa, ja kun sattuu omistajain kanssa puheisiin, niin voi helposti havaita, että veronpanija on ampunut sangen korkealle yli maalin.

*

”Finanssikomissariaatti ei tahdo myöntää, että ainoa jäljelläoleva tie on jatkuvan emissionin vähitellen turmioon suistava alamäki.  Se koetti äskettäin järjestää sisämaista lainaa, Venäjällä ennen tavallisten valtion voitto-obligaatioiden muodossa.  Sanomalehdistössä tosin kerrotaan tämän lainan merkinnän sujuvan loistavasti, mutta tapasin joku aika sitten erään palkannauttijan, joka suureksi surukseen palkkaansa vastaan osaksi oli saanut näitä voitto-obligaatsioneja ja kertoi hän minulle ainakin kymmenennen osan kaikista palkoista maksettavan tällaisilla.

Budjetista puhuttaessa voidaan sanoa, että Venäjän on mahdollista tulla toimeen pienemmälläkin budjetilla, esim. 500 miljoonalla kultaruplalla, joka rahanarvon niin huimasti alettua nykyään täällä on melkoinen summa.  Kun vielä ottaa huomioon, että monet menot jo ovat niin vähäpätöisiä, ettei niillä kumminkaan mitään todellista saada aikaan, niin voisihan ne tykkänään lakkauttaa ja ylläpitää ainoastaan kaikkein välttämättömintä valtion koneistoa.  Ja edelleen: eihän mikään myöskään estäisi vähentämästä armeijaa esim. puoleen siitä, mitä nyt on suunniteltu, nimittäin 600.000 miehestä alas aina 300.000 mieheen.

Tämä saattaa tuntua mahdolliselta, mutta salaisuus onkin siinä, että se ei ole mahdollista.

*

”Ja se ei ole mahdollista siitä syystä, että se tietäisi nyt juuri suurella vaivalla kokoonhaalitun suunnattoman Venäjän valtakunnan uutta luhistumista ja häviötä.  Venäjää ei nykyisen tilanteen vallitessa mitenkään voida pitää koossa 300.000 miehellä. 

sitä uhkaa kymmenet vaarat Aasiassa, monilukuiset selkkaukset sen Europan puoleisilla rajoilla ja ennenkaikkea yleisessä tyytymättömyydessä piilevä vaara, ja on sen joka hetki oltava valmiina asevoimalla selvittämään vaikeudet.

Mutta sitä paitsi täytyy sen käyttää sotavoimiaan tavalliseen rajavartiointipalvelukseen, eikä tarvitse sanottavasti tuntea rajavartioinnin tekniikkaa voidakseen arvostella mitä miesmääriä suunnattoman pitkät Venäjän valtakunnan rajat tässä suhteessa nielevät.

*

”Budjettia ei siis voida supistaa alle vissin määrän, panematta alttiiksi Venäjän olemassaoloa.  Tämä totuus alkaa vähitellen selvitä yhä laajemmille bolshevikkipiireille.

*

”Luulisi Sovjetin näin ollen mahdollisimman tiukkaan pitävän kiinni vielä jäljellä olevista kulta-, jalokivi- y.m. varastoista ja lopettavan kaiken rahojenkäytön, joka ei suoraan koske valtiota.  Näistä seikoista viime aikoina saamani tiedot viittaavat sensijaan vallan päinvastaiseen suuntaan.

On jälleen havaittavissa suuria menoja etenkin kommunistisen liikkeen kehittämiseksi Saksassa, sekä on kommunistinen internatsionaali yleisen tilanteen Euroopassa käytyä erävarmemmaksi, jälleen saanut käytettäväkseen enemmän varoja kuin sille tämän vuoden budjetissa on suunniteltu, olematta minulla sentään näistä menoeristä toistaiseksi numeroita, tiedän nämä seikat sen kautta, että eräät niin sanoakseni isänmaalliset kommunistit täällä ovat olleet sangen tyytymättömiä näistä alkujaan ei edellytetyistä menoista.

*

”Puhdasveriset kommunistit, jotka muodostavat kommunistisen internatsionaalin johdon, mutta jotka yhä enemmän alkavat muodostaa oman, Venäjän asioissa toimivien kommunistien suuresta joukosta eroavan pienen kulmakuntansa, ovat luonnollisesti löytävinään kaikkien uhkaavien vaikeuksien ratkaisun siinä kommunismin voittokulussa, joka ennen pitkää tulee alkamaan Keski-Euroopassa seurauksena Ruhrin tapahtumista ja muusta sortopolitiikasta.  Se pessimismi, jota ilmeisesti jo oli havaittavissa 3:nnen internatsionaalin 4:nnessä kongressissa täällä, tuntuu osaksi heidän mielistään haihtuneen ja näyttää tulevaisuus heistä valoisalta.

Täällä Venäjällä heillä on enään vähän tai ei mitään tekemistä.  Sensijaan houkuttelevat heitä suuret mahdollisuudet kehittyneissä teollisuusmaissa.

*

”On luonnollista, että täällä aina kevättalvella ilmaantuvat huhut sodan vaaroista ovat saaneet lisävirikettä tapahtumista Saksassa, ja on jo sanomalehdistössäkin näkynyt melko uhkaavia kirjoituksia.

Varma vakaumukseni on sentään, ettei Venäjä ryhdy minkäänlaiseen sotaan, jolleivat olot sen naapurimaissa suoraan provoseeraa sitä tähän. 

Mutta jos sen ulkopuolella leimahtaa kansalaissota, jossa kommunistinen aines joutuu yhdelle puolelle, on enemmän kuin puoli mahdollisuutta, että Venäjä empimättä sotkeutuu peliin. 

Taistelu järjestynyttä yhteiskuntaa vastaan on sille ylivoimaista, mutta onnettomuuksien kahtiarepimän valtakunnan asioihin sekaantumien tarjoaa sille melko paljon sellaisen voiton mahdollisuutta, joka kotona tuntuvasti pitkittäisi ja lujittaisi Sovjetin valtaa.

Pyydän tukeena mielipiteelleni siitä että Sovjet ei saata katsoa sotalaitoksensa olevan siinä kunnossa kuin sen pitäisi olla, mainita, että valtion tulojen niukkuuden tähden nyt jo on täytynyt maksaa joukko-osastoille pienempiä määrärahoja kuin niille olisi tuleva.  ei ole vaikea laskea, mihin tämä johtaa, jos suhde vieläkin huononee.  On vanha totuus, etteivät vallankumouksia tee nälkäiset joukot, vaan kylläiset, joilta ruoka yhtäkkiä ruvetaan vähentämään.  Ja oli miten hyvänsä, niin eivät Sovjetin (käsin: sota-)joukot ole kärsineet viime vuotena ruuan puutetta.

*

”En saata olla tässä mainitsematta eräästä viime päivinä sattuneesta tapahtumasta, joka on omiaan taas todistamaan Sovjetin diplomaattien oveluutta ja kykyä käyttää hyväkseen toisten voimaa omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.

On nim. myönnetty eräälle Yhdysvaltain valtion kannattamalle erään Sinclair´in finanssijärjestölle suuret konsessionit Pohjois-Sahalinilla löytyviin arvaamattoman rikkaisin naftalähteisiin.

Kuten tiedämme, on Pohjois-Sahalin toistaiseksi Japanin miehittämä.  Näitten naftalähteiden hallitseminen helpottaisi tuntuvasti Yhdysvaltain asemaa sen pyrkiessä valta-asemaan Tyynellä merellä ja on luonnollista, että Yhdysvallat tulevat tekemään voitavansa päästäkseen sekä isänniksi naftalähteille että kiiruhtaakseen Pohjois-Sahalinin palauttamista Venäjälle.

A.Hackzell

(nimikirjoitus käsin)

Moskovassa tammikuun 27 päivänä 1923.

(Raportti päättyy)

*

Selityksiä:

Antti Hackzell (1881-1946) Hackzell nimitettiin Suomen asiainhoitajaksi Moskovaan 1922. Samalla hänestä tuli ministeri ja täysivaltainen lähettiläs. Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat Hackzellin vuoteen 1927 saakka kestäneellä toimikaudella vaikeat ja molemmat osapuolet suhtautuivat toisiinsa epäluuloisesti. Suhteita rasittivat jo ennestään vuosina 1918–1922 käydyt heimosodat ja helmikuussa 1922 sattunut ns. läskikapina Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Hackzell

*

Lenin: Vladimir Iljits Lenin (alk. Uljanov), 1870-1924, Neuvosto-Venäjän ensimmäinen päämies, Venäjän Kansankomissarien neuvoston puheenjohtaja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Lenin  Leninin kuolema suomenkielisen Wikipedian selostamana: 

Leninin kuolema; ”Toukokuussa 1922 Lenin sai ensimmäisen sydänkohtauksensa, joulukuun kohtauksen jälkeen hän jätti aktiivipolitiikan. Toukokuussa 1923 Lenin siirtyi lääkärin neuvojen mukaan huvilalle Gorkiinlähellä Moskovaa. Kremlissä hän kävi vain muutaman kerran ennen kuolemaansa tammikuussa 1924. Kuolinsyynä oli ilmeisesti aivoverisuonten kovettuma, ateroskleroosi, ja osasyynä siihen oli hänen niskassaan säilynyt Kaplanin luoti.

Testamentissaan” Lenin kritisoi kaikkia keskuskomitean johtohenkilöitä, mutta sitä ei luettu puoluekokouksessa. Stalin sai pitää vuonna 1922 myönnetyn pääsihteerin paikkansa ja selvisi voittajana väittelyissä ja valtataistelussa. …

Lenin epäili vuonna 1924 Stalinin kyvykkyyttä johtajana. Hän piti Stalinia liian karkeana johtamaan kommunistista puoluetta.”

*

Taurupa: Täytäntöönpanevan Keskuskomitean jäsen ja toinen varapuheenjohtaja M. Taurupa. https://newspaperarchive.com/kingston-gleaner-feb-28-1924-p-1/

*

Kamenev: Lev Kamenev (1886-1936 teloitettiin) https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Kamenev & https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Kamenev#/media/File:Kamenev.lenin.jpg

*

Stalin: Josif Stalin 1878-1953 https://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin

*

Trotski: Lev Trotski 1879-1940 https://fi.wikipedia.org/wiki/Lev_Trotski

*

Konsessioni: Konsessio; Toimilupa, perustamislupa, https://fi.wiktionary.org/wiki/konsessio

*

Suomen ulkomaanedustustojen historialliset arkistot verkkoon

Ulkoministeriö avasi äskettäin verkkopalvelun, joka sisältää kaikki Suomen ulkomaanedustustojen raportit vuosilta 1918–1926. Verkkopalvelu avattiin Kansainvälisenä avoimen datan päivänä 3.3.2018.

Arkistojen verkkojulkaisu on osa ulkoministeriön satavuotisjuhlaohjelmaa. Ulkoministeriö perustettiin 28.6.1918. Suomen ulkomaanedustustojen toiminta alkoi jo ennen ministeriön perustamista.

Verkkopalvelun ensimmäiset raportit ovat Lontoosta tammikuulta 1918. Tuolloin Suomella ei ollut edes virallista edustustoa saati diplomaattisuhteita Iso-Britannian kanssa. Vuonna 1918 raportteja tuli myös Kööpenhaminasta, Tukholmasta, Oslosta ja Berliinistä. Vuoteen 1926 mennessä Suomen edustustoverkko laajeni noin kymmenellä lähetystöllä. Näiden kaikkien raportit ovat luettavissa verkkopalvelussa.

Raporttien ja digitoitujen sivujen määrä vaihtelee edustustoittain paljon. Esimerkiksi vuonna 1918 Lontoo tuotti lähes 1 000 sivua materiaalia, Berliini 500 ja Tukholma alle 10. Materiaalia verkkopalvelussa on kaikkiaan 36 800 sivua.

Nyt julkaistu digitoitu aines sisältää edustustojen viralliset raportit. Niiden lisäksi edustustot tuottivat Helsinkiin tietoa kirjeillä, sähkösanomilla ja ”hyvä veli -kirjeillä”. Näitä aineistoja verkkopalvelu ei sisällä.

Linkki UM:n sivuille: http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=372598&contentlan=1&culture=fi-FI

*

]]>
3 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252272-kenesta-sairaan-leninin-seuraaja-neuvosto-venajan-johtoon-spekulaatioita-1923#comments Antti Hackzell Lenin Stalin Venäjän valtionjohtaja Wed, 14 Mar 2018 14:04:05 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252272-kenesta-sairaan-leninin-seuraaja-neuvosto-venajan-johtoon-spekulaatioita-1923
Venäjän toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi Suomen itsenäisyyden 4.1.1918 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249044-venajan-toimeenpaneva-keskuskomitea-hyvaksyi-suomen-itsenaisyyden-411918 <p><em>Venäjän toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi Suomen itsenäisyyden 4.1.1918</em></p><p>*</p><p><strong>Suomen itsenäisyys.</strong></p><p><strong>Työ-, sotamies- ja talonpoikain toimeenpaneva keskuskomitea hyväksynyt Venäjän hallituksen päätöksen Suomen riippumattomuuden tunnustamisesta.</strong></p><p>Työ- ja sotamies- ja talonpoikaisneuvostojen toimeenpanevan keskuskomitean kokouksessa perjantaina (4.1.1918) käsiteltiin kysymystä <strong>Suomen riippumattomuudesta</strong>.</p><p>Kansankomissaarien neuvoston puolesta teki <strong>Stalin</strong> ilmoituksen kansankomissarien neuvoston päätöksestä tunnustaa Suomen riippumattomuus sekä tehdä tästä esitys toimeenpanevalle keskuskoitealle.&nbsp; Hän painotti sitä seikkaa, että kansankomissarien neuvosto oli pitänyt sanansa huolimatta siitä että suomi saa riippumattomuutensa Venäjän sosialistiselta hallitukselta hetkellä, jolloin suomen kansan johdossa on porvarillinen hallitus.</p><p>Syytettyään sen jälkeen Ukrainan keskusneuvostoa sen moittimisesta neuvostohallitusta siitä, ettei tämä muka ollut tunnustanut kansojen itsemääräämisoikeutta, Stalin ilmoitti, että tunnustamalla Suomen riippumattomuuden me annamme vastauksen kaikille niille, jotka epäilevät neuvostohallitusta epärehellisyydestä.</p><p><strong>Sverdlov</strong> esitti puhemiehistön puolesta, että ilman keskustelua vahvistettaisiin kansankomissarien neuvoston päätös Suomen riippumattomuuden tunnustamisesta.</p><p>Internationalisti <strong>Moisejev</strong> lausui: &hellip;. &quot;</p><p><strong>Lähde: Pohjois-Satakunta/Ikaalinen perjantaina 11.1.1918.</strong></p><p><strong>Sarjassa: 100 vuotta sitten.</strong></p><p>*</p><p><em>Oliko niin, että Lenin &rdquo;lahjoitti&rdquo; Suomelle sen itsenäisyyden?&nbsp; Eipä, eipä toki.</em></p><p><em>Mutta miten on: Stalin joka tapauksessa sitä esitti tuossa jo usein toistetussa &rdquo;Työ-, sotamies- ja talonpoikaisneuvostojen toimeenpanevan keskuskomitean&rdquo; kokouksessa.&nbsp; Sverdlov kannatti, ja niin taisi tehdä internationalisti Moisejev`kin.&nbsp; Hyvin oli juntattu.</em></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Venäjän toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi Suomen itsenäisyyden 4.1.1918

*

Suomen itsenäisyys.

Työ-, sotamies- ja talonpoikain toimeenpaneva keskuskomitea hyväksynyt Venäjän hallituksen päätöksen Suomen riippumattomuuden tunnustamisesta.

Työ- ja sotamies- ja talonpoikaisneuvostojen toimeenpanevan keskuskomitean kokouksessa perjantaina (4.1.1918) käsiteltiin kysymystä Suomen riippumattomuudesta.

Kansankomissaarien neuvoston puolesta teki Stalin ilmoituksen kansankomissarien neuvoston päätöksestä tunnustaa Suomen riippumattomuus sekä tehdä tästä esitys toimeenpanevalle keskuskoitealle.  Hän painotti sitä seikkaa, että kansankomissarien neuvosto oli pitänyt sanansa huolimatta siitä että suomi saa riippumattomuutensa Venäjän sosialistiselta hallitukselta hetkellä, jolloin suomen kansan johdossa on porvarillinen hallitus.

Syytettyään sen jälkeen Ukrainan keskusneuvostoa sen moittimisesta neuvostohallitusta siitä, ettei tämä muka ollut tunnustanut kansojen itsemääräämisoikeutta, Stalin ilmoitti, että tunnustamalla Suomen riippumattomuuden me annamme vastauksen kaikille niille, jotka epäilevät neuvostohallitusta epärehellisyydestä.

Sverdlov esitti puhemiehistön puolesta, että ilman keskustelua vahvistettaisiin kansankomissarien neuvoston päätös Suomen riippumattomuuden tunnustamisesta.

Internationalisti Moisejev lausui: …. "

Lähde: Pohjois-Satakunta/Ikaalinen perjantaina 11.1.1918.

Sarjassa: 100 vuotta sitten.

*

Oliko niin, että Lenin ”lahjoitti” Suomelle sen itsenäisyyden?  Eipä, eipä toki.

Mutta miten on: Stalin joka tapauksessa sitä esitti tuossa jo usein toistetussa ”Työ-, sotamies- ja talonpoikaisneuvostojen toimeenpanevan keskuskomitean” kokouksessa.  Sverdlov kannatti, ja niin taisi tehdä internationalisti Moisejev`kin.  Hyvin oli juntattu.

*

]]>
3 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249044-venajan-toimeenpaneva-keskuskomitea-hyvaksyi-suomen-itsenaisyyden-411918#comments Lenin Maailmanvallankumous Stalin Suomen itsenäisyyden tunnustus Suomi 100 % Fri, 12 Jan 2018 19:00:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249044-venajan-toimeenpaneva-keskuskomitea-hyvaksyi-suomen-itsenaisyyden-411918
Pohdintoja itsenäisyydestä, sisäisestä sovusta ja ulkovalloista v. 1917 lopussa http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248294-pohdintoja-itsenaisyydesta-sisaisesta-sovusta-ja-ulkovalloista-v-1917-lopussa <p><em>Pohdintoja Suomen itsenäisyydestä ja sen edellytyksistä Euroopassa 1917</em></p><p><em>Suomi 100 vuotta sitten</em></p><p><strong>Pohjois-Satakunta, Ikaalinen perjantaina 28.12.1917</strong></p><p>*</p><p><em>&rdquo;<strong>Joulu</strong></em></p><p><em>on meillä taaskin ovella.&nbsp; Voinemmekohan tänäkään kristikansan rauhanjuhlana paremmin nyt kuin kolmena edellisenä vuonna puhua rauhasta. &nbsp;Tuoneekohan tämäkään joulu todellista rauhansanomaa niin maamme sisällisistä kuin ulkonaisista vihollisista.&nbsp; Sitä kuitenkin kaikkialla ja erittäinkin meidän köyhässä maassamme toivotaan ja odotetaan.</em></p><p><em>Voineekohan tämän verisen maailman sodan raunioista Euroopan pienet kansat nousta ja saada tunnustusta omille valtiomuodoilleen itsenäisiksi suurista kansoista riippumattomiksi kansakunniksi tai jäävätkö ne edelleenkin voimakkaampien sorrettaviksi.&nbsp; Sen kaiketi meille vasta tulevaisuus näyttää.</em></p><p><em>Suomen kansa m.m. seisoo nyt historiallisella hetkellä, suurten tapausten ovella.&nbsp; Jaksammeko säilyttää itsenäisyytemme tai täytyykö meidän sisällisten riitojemme tähden ottaa taka-askel siltä tieltä, joka nyt on avoinna!&nbsp; Täytyykö vieraan vallan sekaantua asioihimme ja tulla tänne lujalla kouralla rauhallisten kansalistemme henkeä ja omaisuutta suojelemaan?&nbsp; Jos niin käy, niin silloin ei taida itsenäisyyspyrintömme kovinkaan pitkälle päästä ja vieras, voimakkaampi valta on se mahti, joka tulee täällä määrääjäksemme</em>.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Tämä maalaiskauppala Ikaalisissa sata vuotta</strong> sitten ilmestyneen paikallislehden pääkirjoitusteksti panee ajattelemaan.</p><p>Taitaa teksti olla alun perin tarkoitettu viikkoa aikaisemmin, perjantaina 21.12.1917 joulun aluspäivinä julkaistavaksi, mutta liekö jäänyt tärkeämpien tekstien vuoksi välipäiville?&nbsp; Ken sen tietää.&nbsp; Vai onko kirjoittaja &ndash; joka lienee muuan pappismies &ndash; ollut joulun alla niin ylösotettu, että on saanut tekstinsä valmiiksi latomoon vasta pyhien jälkeen.</p><p>Mutta kirjoittaja käyttää sanaa viisaasti ja pohtii kerrassaan tärkeitä asioita.&nbsp; Voiko jo kolme vuotta mellastaneen suursodan keskellä puhua rauhasta?&nbsp; Ja miten sen rauhan saavuttaisi, kun sitä näyttävät vihamielet saartavan niin ulkoa kuin sisältäkin.</p><p>Kirjoittaja potee myös huolta Euroopan pienten kansojen olosta ja noususta.&nbsp; Suomi oli kolme viikkoa aikaisemmin ikään kuin vaivihkaa ja &rdquo;<em>matalalla profiililla</em>&rdquo; julkaissut itsensä valtiollisesti itsenäiseksi, ja nyt odoteltiin, miten muut kansakunnat tähän uskaliaaksikin tuomittuun hankkeeseen suhtautuvat.&nbsp;</p><p>Maanantaina 31.12.1917 oli sitten &ndash; vuoden viimeisellä tiimalla &ndash; tulossa se ensimmäinen kansainvälinen askel kohti itsenäistä valtiollista tointa ja asemaa, kun Venäjän kansankomissaarien neuvosto nenämiestensä toimesta olisi piirtävä Svinhufvudin lähetyskunnan riemuksi puumerkkinsä muutamaan kertaan sorvailtuun anelmaan tämän suurenmoisen itsenäisyyden tunnustamiseksi.&nbsp; Ja tulihan siihen sitten nimiä: <strong>Uljanov (Lenin)</strong> jne.&nbsp;</p><p><strong>Mutta kysymys rauhasta ja väkivallasta</strong>, ja siitä, että:</p><p>&rdquo;<em>Voineekohan tämän verisen maailman sodan raunioista Euroopan pienet kansat nousta ja saada tunnustusta omille valtiomuodoilleen itsenäisiksi suurista kansoista riippumattomiksi kansakunniksi tai jäävätkö ne edelleenkin voimakkaampien sorrettaviksi</em>&rdquo;,</p><p>oli jäävä vielä odottamaan pysyvämpää ja parempaa vastausta.&nbsp;</p><p>Totisinta totta oli se, minkä maalaiskauppalan skribentti pääkirjoituksensa lopuksi paperille pani tasan sata vuotta sitten:</p><p><em>&rdquo;Suomen kansa m.m. seisoo nyt historiallisella hetkellä, suurten tapausten ovella.&nbsp; Jaksammeko säilyttää itsenäisyytemme tai täytyykö meidän sisällisten riitojemme tähden ottaa taka-askel siltä tieltä, joka nyt on avoinna!&rdquo;</em></p><p>Vakavien kysymystensä ja pohdintansa lomassa osoitti hän myös poliittista ja historiallista viisautta jättäessään tarkemmin nimeämättä ne ulkoiset voimat, jotka meidän tuossa vaiheessa jo perin toraisaa kansaparkaamme ulkoa uhkasivat (kaksittainhan niitä oli):</p><p><em>&rdquo;Täytyykö vieraan vallan sekaantua asioihimme ja tulla tänne lujalla kouralla rauhallisten kansalistemme henkeä ja omaisuutta suojelemaan?&nbsp; Jos niin käy, niin silloin ei taida itsenäisyyspyrintömme kovinkaan pitkälle päästä ja vieras, voimakkaampi valta on se mahti, joka tulee täällä määrääjäksemme</em>.&rdquo;</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pohdintoja Suomen itsenäisyydestä ja sen edellytyksistä Euroopassa 1917

Suomi 100 vuotta sitten

Pohjois-Satakunta, Ikaalinen perjantaina 28.12.1917

*

Joulu

on meillä taaskin ovella.  Voinemmekohan tänäkään kristikansan rauhanjuhlana paremmin nyt kuin kolmena edellisenä vuonna puhua rauhasta.  Tuoneekohan tämäkään joulu todellista rauhansanomaa niin maamme sisällisistä kuin ulkonaisista vihollisista.  Sitä kuitenkin kaikkialla ja erittäinkin meidän köyhässä maassamme toivotaan ja odotetaan.

Voineekohan tämän verisen maailman sodan raunioista Euroopan pienet kansat nousta ja saada tunnustusta omille valtiomuodoilleen itsenäisiksi suurista kansoista riippumattomiksi kansakunniksi tai jäävätkö ne edelleenkin voimakkaampien sorrettaviksi.  Sen kaiketi meille vasta tulevaisuus näyttää.

Suomen kansa m.m. seisoo nyt historiallisella hetkellä, suurten tapausten ovella.  Jaksammeko säilyttää itsenäisyytemme tai täytyykö meidän sisällisten riitojemme tähden ottaa taka-askel siltä tieltä, joka nyt on avoinna!  Täytyykö vieraan vallan sekaantua asioihimme ja tulla tänne lujalla kouralla rauhallisten kansalistemme henkeä ja omaisuutta suojelemaan?  Jos niin käy, niin silloin ei taida itsenäisyyspyrintömme kovinkaan pitkälle päästä ja vieras, voimakkaampi valta on se mahti, joka tulee täällä määrääjäksemme.”

*

Tämä maalaiskauppala Ikaalisissa sata vuotta sitten ilmestyneen paikallislehden pääkirjoitusteksti panee ajattelemaan.

Taitaa teksti olla alun perin tarkoitettu viikkoa aikaisemmin, perjantaina 21.12.1917 joulun aluspäivinä julkaistavaksi, mutta liekö jäänyt tärkeämpien tekstien vuoksi välipäiville?  Ken sen tietää.  Vai onko kirjoittaja – joka lienee muuan pappismies – ollut joulun alla niin ylösotettu, että on saanut tekstinsä valmiiksi latomoon vasta pyhien jälkeen.

Mutta kirjoittaja käyttää sanaa viisaasti ja pohtii kerrassaan tärkeitä asioita.  Voiko jo kolme vuotta mellastaneen suursodan keskellä puhua rauhasta?  Ja miten sen rauhan saavuttaisi, kun sitä näyttävät vihamielet saartavan niin ulkoa kuin sisältäkin.

Kirjoittaja potee myös huolta Euroopan pienten kansojen olosta ja noususta.  Suomi oli kolme viikkoa aikaisemmin ikään kuin vaivihkaa ja ”matalalla profiililla” julkaissut itsensä valtiollisesti itsenäiseksi, ja nyt odoteltiin, miten muut kansakunnat tähän uskaliaaksikin tuomittuun hankkeeseen suhtautuvat. 

Maanantaina 31.12.1917 oli sitten – vuoden viimeisellä tiimalla – tulossa se ensimmäinen kansainvälinen askel kohti itsenäistä valtiollista tointa ja asemaa, kun Venäjän kansankomissaarien neuvosto nenämiestensä toimesta olisi piirtävä Svinhufvudin lähetyskunnan riemuksi puumerkkinsä muutamaan kertaan sorvailtuun anelmaan tämän suurenmoisen itsenäisyyden tunnustamiseksi.  Ja tulihan siihen sitten nimiä: Uljanov (Lenin) jne. 

Mutta kysymys rauhasta ja väkivallasta, ja siitä, että:

Voineekohan tämän verisen maailman sodan raunioista Euroopan pienet kansat nousta ja saada tunnustusta omille valtiomuodoilleen itsenäisiksi suurista kansoista riippumattomiksi kansakunniksi tai jäävätkö ne edelleenkin voimakkaampien sorrettaviksi”,

oli jäävä vielä odottamaan pysyvämpää ja parempaa vastausta. 

Totisinta totta oli se, minkä maalaiskauppalan skribentti pääkirjoituksensa lopuksi paperille pani tasan sata vuotta sitten:

”Suomen kansa m.m. seisoo nyt historiallisella hetkellä, suurten tapausten ovella.  Jaksammeko säilyttää itsenäisyytemme tai täytyykö meidän sisällisten riitojemme tähden ottaa taka-askel siltä tieltä, joka nyt on avoinna!”

Vakavien kysymystensä ja pohdintansa lomassa osoitti hän myös poliittista ja historiallista viisautta jättäessään tarkemmin nimeämättä ne ulkoiset voimat, jotka meidän tuossa vaiheessa jo perin toraisaa kansaparkaamme ulkoa uhkasivat (kaksittainhan niitä oli):

”Täytyykö vieraan vallan sekaantua asioihimme ja tulla tänne lujalla kouralla rauhallisten kansalistemme henkeä ja omaisuutta suojelemaan?  Jos niin käy, niin silloin ei taida itsenäisyyspyrintömme kovinkaan pitkälle päästä ja vieras, voimakkaampi valta on se mahti, joka tulee täällä määrääjäksemme.”

*

]]>
0 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248294-pohdintoja-itsenaisyydesta-sisaisesta-sovusta-ja-ulkovalloista-v-1917-lopussa#comments Ikaalinen Itsenäisyys Lenin Sisällissota Suomi 100 vuotta Fri, 29 Dec 2017 09:41:24 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248294-pohdintoja-itsenaisyydesta-sisaisesta-sovusta-ja-ulkovalloista-v-1917-lopussa
Suomen historian onnenpotkut alkoivat 7.7.1807 http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247174-suomen-historian-onnenpotkut-alkoivat-771807 <p># Suomen historia on sarja onnenpotkuja, joiden ansiosta olemme selvinneet maailman myrskyistä kuiville ja nousseet jopa maailman todella harvojen demokraattisten &rdquo;hyvinvointivaltioiden&rdquo; joukkoon.</p><p>&nbsp;&nbsp; Suomi tavallaan syntyi päivämäärällä 070707 eli heinäkuun 7. päivänä 1807, jolloin <strong>Napoleon</strong> Tilsitin kaupungissa nykyisellä Kaliningradin alueella pyysi, että Venäjän tsaari <strong>Aleksanteri I</strong> pakottaisi Ruotsin mannermaansulkemukseen. Lahjaksi Venäjä saisi itäisen Ruotsin eli Suomen.</p><p>&nbsp;&nbsp; Sillä päätöksellä Suomesta muodostui eräänlainen valtioalkio, jonka asema vahvistettiin sodan jälkeen Porvoossa 1809. Oli onnenpotku, että Suomesta muodostettiin eräänlainen Venäjän &rdquo;osavaltio&rdquo;, jonka perustuslait ja kulttuuri säilyivät ruotsalaisina.</p><p>&nbsp;&nbsp; Seuraava onnenpotku tuli 1860-luvulla, jolloin Suomi &rdquo;suomettuneella idänpolitiikallaan&rdquo; hankki tsaari <strong>Aleksanteri II</strong>:n suosion ja luottamuksen. Sen seurauksena Suomi sai ryhtyä hoitelemaan omia asioitaan valtiopäiväpäätösten pohjalta. Suomi sai jopa oman rahan ja postimerkit. Tuosta kiitokseksi Aleksanteri II:n patsas seisoo yhä valtakunnan ykköspaikalla Senaatintorilla.</p><p>&nbsp;&nbsp; Tuon patsaan nähdessään puolalaiset hätkähtävät ja saavat shokin. Heiltä tuo samainen tsaari, &rdquo;Varsovan pyöveli&rdquo;, vei itsehallinnon rippeetkin. Puolalaiset eivät ymmärtäneet, että &rdquo;suomettuminen&rdquo; on pätevä taktiikka idän yksinvaltiaiden kanssa asioidessa.</p><p>&nbsp;&nbsp; Suomen seuraava onnenpotku oli eduskuntauudistus 1906, joka tuotti suomalaisille naisille ja myös miesten enemmistölle äänioikeuden ja jopa oikeuden tulla valituksi kansanedustajaksi. On käsittämätöntä, että tuollainen järjestelmä saatiin aikaan rutivanhoillisessa Venäjän valtakunnassa.</p><p>&nbsp;&nbsp; Onnenpotkut jatkuivat sitten v. 1917, jolloin suomalaiset ymmärsivät piilottaa ja hyysätä vallankumouksellista nimeltä <strong>Lenin</strong> Suomessa koko kesän. Syksyllä Lenin sitten matkusti Pietariin ja sai aikaan vallankaappauksen. Kiitollisena hän myönsi Suomelle itsenäisyyden 31.12.1917.</p><p>&nbsp;&nbsp; Suomen onnenpotkut jatkuivat edelleen. Taistelimme toisessa maailmansodassa ensin <strong>Stalinia</strong> ja <strong>Hitleriä</strong>, sitten Stalinia ja lopulta Hitleriä vastaan. Siitä huolimatta Suomea ei koskaan miehitetty eikä meistä tullut Moskovalle kokonaan alistettua itäblokin valtiota, vaan saatoimme yhä jatkaa ruotsalaismallista demokratiaa ja kohota ennen pitkää maailman harvojen jonkinlaisten &rdquo;hyvinvointivaltioiden&rdquo; joukkoon.</p><p>&nbsp; Tuo kehitys alkoi siis itse asiassa 7.7.1807. Ryhtykäämme viettämään kansallispäivää valoisan kesän aikaan ja jättäkäämme nämä kaamosajan pönöttävät tv-kättelyseremoniat vähemmälle.</p><p>&nbsp; &nbsp;Vai voisimmeko viettää &quot;siunatun suomettumisen&quot; päivää YYA-sopimuksen muistoksi joskus huhtikuussa?</p><p>&nbsp; &nbsp;Vai olisiko sittenkin onnellisinta, jos voisimme viettää yhtenä Ruotsin maakuntana Ruotsin kansallispäivää kesäkuun alussa, jolloin Lapissa on jo alkanut yöttömien öitten aika?</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> # Suomen historia on sarja onnenpotkuja, joiden ansiosta olemme selvinneet maailman myrskyistä kuiville ja nousseet jopa maailman todella harvojen demokraattisten ”hyvinvointivaltioiden” joukkoon.

   Suomi tavallaan syntyi päivämäärällä 070707 eli heinäkuun 7. päivänä 1807, jolloin Napoleon Tilsitin kaupungissa nykyisellä Kaliningradin alueella pyysi, että Venäjän tsaari Aleksanteri I pakottaisi Ruotsin mannermaansulkemukseen. Lahjaksi Venäjä saisi itäisen Ruotsin eli Suomen.

   Sillä päätöksellä Suomesta muodostui eräänlainen valtioalkio, jonka asema vahvistettiin sodan jälkeen Porvoossa 1809. Oli onnenpotku, että Suomesta muodostettiin eräänlainen Venäjän ”osavaltio”, jonka perustuslait ja kulttuuri säilyivät ruotsalaisina.

   Seuraava onnenpotku tuli 1860-luvulla, jolloin Suomi ”suomettuneella idänpolitiikallaan” hankki tsaari Aleksanteri II:n suosion ja luottamuksen. Sen seurauksena Suomi sai ryhtyä hoitelemaan omia asioitaan valtiopäiväpäätösten pohjalta. Suomi sai jopa oman rahan ja postimerkit. Tuosta kiitokseksi Aleksanteri II:n patsas seisoo yhä valtakunnan ykköspaikalla Senaatintorilla.

   Tuon patsaan nähdessään puolalaiset hätkähtävät ja saavat shokin. Heiltä tuo samainen tsaari, ”Varsovan pyöveli”, vei itsehallinnon rippeetkin. Puolalaiset eivät ymmärtäneet, että ”suomettuminen” on pätevä taktiikka idän yksinvaltiaiden kanssa asioidessa.

   Suomen seuraava onnenpotku oli eduskuntauudistus 1906, joka tuotti suomalaisille naisille ja myös miesten enemmistölle äänioikeuden ja jopa oikeuden tulla valituksi kansanedustajaksi. On käsittämätöntä, että tuollainen järjestelmä saatiin aikaan rutivanhoillisessa Venäjän valtakunnassa.

   Onnenpotkut jatkuivat sitten v. 1917, jolloin suomalaiset ymmärsivät piilottaa ja hyysätä vallankumouksellista nimeltä Lenin Suomessa koko kesän. Syksyllä Lenin sitten matkusti Pietariin ja sai aikaan vallankaappauksen. Kiitollisena hän myönsi Suomelle itsenäisyyden 31.12.1917.

   Suomen onnenpotkut jatkuivat edelleen. Taistelimme toisessa maailmansodassa ensin Stalinia ja Hitleriä, sitten Stalinia ja lopulta Hitleriä vastaan. Siitä huolimatta Suomea ei koskaan miehitetty eikä meistä tullut Moskovalle kokonaan alistettua itäblokin valtiota, vaan saatoimme yhä jatkaa ruotsalaismallista demokratiaa ja kohota ennen pitkää maailman harvojen jonkinlaisten ”hyvinvointivaltioiden” joukkoon.

  Tuo kehitys alkoi siis itse asiassa 7.7.1807. Ryhtykäämme viettämään kansallispäivää valoisan kesän aikaan ja jättäkäämme nämä kaamosajan pönöttävät tv-kättelyseremoniat vähemmälle.

   Vai voisimmeko viettää "siunatun suomettumisen" päivää YYA-sopimuksen muistoksi joskus huhtikuussa?

   Vai olisiko sittenkin onnellisinta, jos voisimme viettää yhtenä Ruotsin maakuntana Ruotsin kansallispäivää kesäkuun alussa, jolloin Lapissa on jo alkanut yöttömien öitten aika?

 

]]>
27 http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247174-suomen-historian-onnenpotkut-alkoivat-771807#comments Aleksanteri I Itsenäisyyspäivä Lenin Napoleon Suomettominen Wed, 06 Dec 2017 00:48:44 +0000 Timo Uotila http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247174-suomen-historian-onnenpotkut-alkoivat-771807
Marraskuu 1917 ja vallankumous; Väisänen vs. Neuvostoliitto http://seppovaisanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246527-marraskuu-1917-ja-vallankumous-vaisanen-vs-neuvostoliitto <p>&nbsp;</p><p>Olen käynyt joskus tieteellisen &rdquo;maaottelun&rdquo; aiheesta neuvostotiedemiehiä vastaan.</p><p>Marraskuun suurlakkoa on pidetty kevään 1918 vallankumouksen esinäytöksenä. Mutta se lopetettiin kun oli vaara, että se olisi todella vienyt joukot kumoukseen. Heti joulukuun alussa Lenin torui tuoreeltaan suomalaisia, että huonosti teitte, kun lopetitte lakon. Myöhemmin kommunismiin kääntyneet emigrantit tuomitsivat liian jyrkästi oman hoipertelevaisuutensa.</p><p>On hauska yhteensattuma, että Suomen työväenliikkeen kummankin suunnan merkittävimmän miehen Väinö Tannerin ja Otto Ville Kuusisen syntymävuosi sattuu olemaan sama eli 1881. Sata vuotta myöhemmin 1981, tai vähää aikaisemmin, silloin vielä ilmestyneen maineikkaan Sosialistisen Aikauslehden päätoimittaja Lauri Sivonen oli huomannut tämän ja saanut hyvän idean. Mitäpä jos hänen lehtensä ja joku neuvostolainen historialehti julkaisevat kumpikin artikkelin, jossa käsitellään molempia työväenjohtajia. Hän oli saanut jotenkin myydyksi idean neuvostolaisille, ja joku akateemikko hoitaisi tämän asian.</p><p>Mutta nyt piti etsiä vastaavasti joku suomalainen proffa. Sitä en tiedä kuinka monta Sivonen oli pyytänyt, mutta kaikki olivat kieltäytyneet; kiireisiin vedoten ilmeisesti, mutta todellinen syy oli muualla. Ei olut helppo käsitellä samalla tapaa molempia henkilöitä ja tyydyttää sekä oma suomalainen tiedeyhteisö ja myös neuvostolainen osapuoli.</p><p>Ajatellun julkaisuhetken lähestyessä Sivonen oli niin epätoivoinen, että kääntyi jollain kokkareilla Unioninkadun alkupään 7. kerroksen parvekkeella puoleeni. Ja keväisen kuohujuoman tuella, hän itse oli raittiusmies, pakkomyi puolueen painostuksella ja isänmaan edun nimissä ajatuksen minulle.</p><p>Sain toki toimittajana kirjoituksen määräaikaan ja toki se julkaistiinkin. Kaiken varalta sanon, jos joku etsisi sen käsiinsä, että en kirjoittaisi enää samalla tavalla. Ensinnäkin yhteiskunnallinen katsomustapani lienee maltillistunut melko tavalla iän tuoman harmaantumisen myötä, joskin myös itse käsityksesi asiasta on muuttunut ja tietomääräkin hieman kasvanut.</p><p>Mutta silloin oli silloin. Yritin tehdä artikkelin sellaiseksi,että se korostaisi heidän toimintaansa yhteisessä jakamattomassa työväenliikkeessä, minkä parhaiten tunnen. Se oli varmaan Kuusisen osalta hieman kaunisteleva ja Tannerin kohdalla taas turhan toruileva. Sitä kuvaa se, että hyvä ystäväni, silloin vielä radion toimittajana ollut Esko Seppänen sanoi, että jos Kansan Uutiset olisi fiksu, niin se pyytäisi saada julkaista juttuni.</p><p>Entä sitten rinnakkaisartikkeli. Sitä ei kuulemma saatu aikaan, johonka minä tokaisin, että tuottavuus Neuvostoliitossa on niin vähäinen, ettei tällaista pystytä aikaan saamaan. Minulta meni pari illansuuta kotona ja viikonloppurutistus.</p><p>Mutta ei artikkelini lukematta tietenkään jäänyt. Lisäsin loppuun ihan tarkoituksella yhden lauseen, jossa sanoin: Kysymys siitä, vallitsiko Suomessa vallankumouksellinen tilanne marraskuussa 1917, on tullut historian ratkaisemaksi. -</p><p>Näin minä marxismi-leninimistä tietämätön historian maisteri uskalsin ryhtyä tulkitsemaan historian lakeja. - Jonkun ajan kuluttua Sivonen ilmoitti minulle saaneensa kommentin neuvostolähetystöstä. Sieltä oli sanottu, että artikkelini loppuun sisältyi merkittävä kannanotto.</p><p>- Totta, unohtakaa koko tarina Tannerin ja Kuusisen vertaamisesta samanaikaisesti, samaa aikaa vastaan vähän samalla mittapuulla. Sehän oli vain Lauri Sivosen keksintö, johon neukut eivät ryhtyneet.</p><p>Seppo Väisänen</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Olen käynyt joskus tieteellisen ”maaottelun” aiheesta neuvostotiedemiehiä vastaan.

Marraskuun suurlakkoa on pidetty kevään 1918 vallankumouksen esinäytöksenä. Mutta se lopetettiin kun oli vaara, että se olisi todella vienyt joukot kumoukseen. Heti joulukuun alussa Lenin torui tuoreeltaan suomalaisia, että huonosti teitte, kun lopetitte lakon. Myöhemmin kommunismiin kääntyneet emigrantit tuomitsivat liian jyrkästi oman hoipertelevaisuutensa.

On hauska yhteensattuma, että Suomen työväenliikkeen kummankin suunnan merkittävimmän miehen Väinö Tannerin ja Otto Ville Kuusisen syntymävuosi sattuu olemaan sama eli 1881. Sata vuotta myöhemmin 1981, tai vähää aikaisemmin, silloin vielä ilmestyneen maineikkaan Sosialistisen Aikauslehden päätoimittaja Lauri Sivonen oli huomannut tämän ja saanut hyvän idean. Mitäpä jos hänen lehtensä ja joku neuvostolainen historialehti julkaisevat kumpikin artikkelin, jossa käsitellään molempia työväenjohtajia. Hän oli saanut jotenkin myydyksi idean neuvostolaisille, ja joku akateemikko hoitaisi tämän asian.

Mutta nyt piti etsiä vastaavasti joku suomalainen proffa. Sitä en tiedä kuinka monta Sivonen oli pyytänyt, mutta kaikki olivat kieltäytyneet; kiireisiin vedoten ilmeisesti, mutta todellinen syy oli muualla. Ei olut helppo käsitellä samalla tapaa molempia henkilöitä ja tyydyttää sekä oma suomalainen tiedeyhteisö ja myös neuvostolainen osapuoli.

Ajatellun julkaisuhetken lähestyessä Sivonen oli niin epätoivoinen, että kääntyi jollain kokkareilla Unioninkadun alkupään 7. kerroksen parvekkeella puoleeni. Ja keväisen kuohujuoman tuella, hän itse oli raittiusmies, pakkomyi puolueen painostuksella ja isänmaan edun nimissä ajatuksen minulle.

Sain toki toimittajana kirjoituksen määräaikaan ja toki se julkaistiinkin. Kaiken varalta sanon, jos joku etsisi sen käsiinsä, että en kirjoittaisi enää samalla tavalla. Ensinnäkin yhteiskunnallinen katsomustapani lienee maltillistunut melko tavalla iän tuoman harmaantumisen myötä, joskin myös itse käsityksesi asiasta on muuttunut ja tietomääräkin hieman kasvanut.

Mutta silloin oli silloin. Yritin tehdä artikkelin sellaiseksi,että se korostaisi heidän toimintaansa yhteisessä jakamattomassa työväenliikkeessä, minkä parhaiten tunnen. Se oli varmaan Kuusisen osalta hieman kaunisteleva ja Tannerin kohdalla taas turhan toruileva. Sitä kuvaa se, että hyvä ystäväni, silloin vielä radion toimittajana ollut Esko Seppänen sanoi, että jos Kansan Uutiset olisi fiksu, niin se pyytäisi saada julkaista juttuni.

Entä sitten rinnakkaisartikkeli. Sitä ei kuulemma saatu aikaan, johonka minä tokaisin, että tuottavuus Neuvostoliitossa on niin vähäinen, ettei tällaista pystytä aikaan saamaan. Minulta meni pari illansuuta kotona ja viikonloppurutistus.

Mutta ei artikkelini lukematta tietenkään jäänyt. Lisäsin loppuun ihan tarkoituksella yhden lauseen, jossa sanoin: Kysymys siitä, vallitsiko Suomessa vallankumouksellinen tilanne marraskuussa 1917, on tullut historian ratkaisemaksi. -

Näin minä marxismi-leninimistä tietämätön historian maisteri uskalsin ryhtyä tulkitsemaan historian lakeja. - Jonkun ajan kuluttua Sivonen ilmoitti minulle saaneensa kommentin neuvostolähetystöstä. Sieltä oli sanottu, että artikkelini loppuun sisältyi merkittävä kannanotto.

- Totta, unohtakaa koko tarina Tannerin ja Kuusisen vertaamisesta samanaikaisesti, samaa aikaa vastaan vähän samalla mittapuulla. Sehän oli vain Lauri Sivosen keksintö, johon neukut eivät ryhtyneet.

Seppo Väisänen

]]>
0 http://seppovaisanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246527-marraskuu-1917-ja-vallankumous-vaisanen-vs-neuvostoliitto#comments Kuusinen Lenin Marraskuu 1917 Vallankumous Thu, 23 Nov 2017 13:57:45 +0000 Seppo Väisänen http://seppovaisanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246527-marraskuu-1917-ja-vallankumous-vaisanen-vs-neuvostoliitto
Venäjän marraskuun 1917 vallankumous USA:n ulkoministeriön sähkeissä http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245724-venajan-marraskuun-1917-vallankumous-usan-ulkoministerion-sahkeissa <p><em><strong>Venäjän marraskuun 1917 vallankumous USA:n ulkoministeriön sähkeissä</strong></em></p><p><em>Yhdysvaltain Venäjän lähettilään ja muiden viestejä ulkoministeriölleen Washingtoniin Venäjän vallanvaihdon neljän ensimmäisen vuorokauden aikana 7.11. &ndash; 10.11.1917</em></p><p>*</p><p><strong>Näin se kävi:</strong></p><p><em>Yhdysvaltain lähettiläs Moskovassa <strong>David R. Francis </strong>ulkoministeriölle Washingtoniin</em></p><p><strong>Petrograd, 7. marraskuuta 1917 kello 17;</strong></p><p>Keskiviikko-aamuna 7.11.1917 Yhdysvaltain lähettiläs Petrogradissa David R. Francis lähetti telegrammin kotiasemalle Yhdysvaltain ulkoministeriöön.</p><p>Kello oli 5 ennen puoltapäivää &ndash; siis ani varhain aamulla:</p><p>&rdquo;Sheldon Whitehouse, lähetystösihteerimme, matkalla suurlähetystöön tänä aamuna törmäsi vahingossa [väliaikaisen hallituksen pääministeri] Kerenskyn adjutanttiin, joka kertoi olevansa kovalla kiireellä lähdössä tapaamaan eräitä vakinaisen väen joukkoja jotka tarvitaan Pietariin tukemaan väliaikaista halitusta, joka muutoin kaadettaisiin.</p><p>Hän myönsi että Bolshevikeilla on kaupungin ohjat hallussaan ja että hallitus on voimaton ilman luotettavien joukkojen tukea.</p><p>Kertoi edelleen, että hän odottaa loppujenkin ministerien tulevan tänään pidätetyiksi, ja pyysi minua välittämään Valkoiselle talolle pyynnön olemaan tunnustamatta Neuvostohalitusta jos sellainen on perustettu Petrogradissa, sillä hän odottaa koko jutun selkiävän viiden päivän kuluessa, mutta oma arvioni riippuu missä määrin hallitus onnistuu haalimaan kokoon sotilaita, jotka tottelevat sen käskyjä.&rdquo; (käännös VH)</p><p><strong>FRANCIS</strong></p><p>*</p><p><em>Venäjän-lähettiläs Francis Washingtoniin</em></p><p><strong>Petrograd, 7. marraskuuta 1917 kello 18</strong></p><p>Saapunut&nbsp;pe 10.11.1917 kello 9.15</p><p>[Telegram]</p><p>Bolshevikit näyttävät hallitsevan kaikkea täällä [Petrogradissa]. Mahdoton tietää ministerien olinpaikkaa. Kaksi ministeriä on kertoman mukaan pidätetty ja viety Smolnan tyttökouluun, jossa Bolshevikit pitävät päämajaansa.</p><p>Trotsky piti sunnuntaina leimuavan palopuheen saavuttuaan Venäjälle erään miehen, Muscares Nereidin vanavedessä, joka vetää samaa virttä [sic]. Trotsky astui tänään Leninin palvelukseen Boslhevikki-yleisön edessä ja Lenin piti rauhanpuheen, vaatien väkivaltaista hyökkäystä porvaristoa vastaan ja heidän varallisuutensa jakoa.</p><p>Hallituksesta ei täällä ole havaintoakaan. Vähäistä tulitusta kaduilla, mutta ei aseellisia yhteenottoja, jotkut kadut ovat vartioituja.</p><p>Valtaosa sotilaista väittää olevansa puolueettomia, lähes kaikki täällä ovat kallellaan Boshevikkeihin, jotka ilmoittavat muodostavansa uuden hallituksen ja ilmoittaa liittolaisilleen ettei Venäjä enää jatka taistelua vaan esittää Saksalle omat rauhanehtonsa ja jos se ei niitä hyväksy he tulevat taistelemaan epätoivoisesti Venäjän puolesta.</p><p>Monet sanomalehdet, ehkäpä kaikkikin, on lakkautettu.</p><p>Kello 22 illalla<br />Ilmoitetaan, että väliaikaisen hallituksen kaikki ministerit on pidätetty , paitsi Kerensky, joka on mennyt Lugaan, joka sijaitsee kaupungista noin 120 kilometrin päässä pohjoisen rintaman (Suomen) suunnassa.</p><p><strong>FRANCIS</strong></p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain lähettiläs (ministeri) <strong>Morris</strong> Ruotsissa sähköttää Ulkoministeriölle Washingtoniin:</em></p><p><strong>TUKHOLMA, 8. marraskuuta 1917, kello 16</strong><br />[Saapunut 9. marraskuuta, 11.50 p.m.]<br />959. Koska sähkeyhteydet&nbsp; Venäjällä olevan suurlähetystömme ja ulkoministeriön Washingtonissa välillä mahdollisesti katkeavat Petrogradin viimeisimmän kehityksen seurauksena, lähetämme tämän aamun sanomalehtiä koskevan lehdistötiedotteen Venäjän tapahtumista Venäjän virallisen sähkösanomalehden sisällön mukaisena. &nbsp;Näiden sähkeiden mukaan bolsevikit ovat onnistuneet vallankaappauksessa coup d&acute;etat; ne ovat ottaneet haltuunsa valtiopankin, lennättimen, postilaitoksen ja pidättäneet tiettyjä Kerenskin hallituksen jäseniä. Näyttää siltä, että Neuvostojen ylimääräinen kokous pidettiin eilen iltapäivällä, presidentti Trotski julistaa, että väliaikainen hallitus ei enää ole olemassa. Tasavallan neuvosto julistetaan puretuksi. Leniniä tervehdittiin pitkin suosionosoituksia ja hän puhui kolmesta Venäjän demokratian ongelmasta:</p><p>(1) vihollisuuksien välittömän lopettamisesta;</p><p>(2) maan jakamisesta maanviljelijöille;</p><p>(3) maan talouskriisin ratkaiseminen.</p><p>Päätöslauselma luottamuslauseesta Kerenskylle hävisi äänin 123-102. Luettiin Maximalistit [sic] -puolueen julistus, jossa esitettiin vallankaappauksesta luopumista ja vetäytymisestä Neuvostojen vallasta. Kerensky lopulta julisti väliaikaiselle parlamentille (1), että hallitus taistelisi jopa kuolemaan asti estääkseen bolshevilaisten pettureiden aikeet, näiden, jotka haluavat päästää maahan vihollisen joukkoja, jotka sallivat (sic!) Wilhelmin (Saksan keisarin, VH) ja hänen ystävänsä tulla joukkoineen maahan, anastamaan Venäjältä ylimmän vallan, johonka he pyrkivät . Hän luki sähkeitä eturivissä, vaatien energisiä toimenpiteiltä Pietarin ylilyöntejä vastaan.<br /><strong>MORRIS</strong><br />(1) (Huom.: Kerenskin toimet ajoittuvat) Oletettavasti 6. marraskuuta pidettyyn istuntoon.</p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain Moskovan pääkonsuli <strong>Summers </strong>sähköttää Ulkoministeriölle Washingtoniin</em>:</p><p>[Sähke]<br /><strong>Moskova, 8. marraskuuta 1917, kello 16</strong><br />[Saapunut 10.11. Klo 6.10]<br />53. Vallankumouksellinen puolue, jota johtaa työväenpuolueen sotilasvaliokunnan varaministeri, on ottanut Moskovassa käsiinsä hallinnon, mukaan lukien hallinto-osaston, sähkötetään sieltä. He ovat sulkeneet kaikkien konservatiivisisten sanomalehtien toimitukset. Kaikkialla suhteellisen hiljaista. Pääkonsulaatti pyrkii pitämään ulkoministeriön täysin informoituna ja ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin suojellakseen Amerikan kansalaisia ja heidän etujaan.<br /><strong>SUMMERS</strong></p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain Moskovan lähettiläs Francis Ulkoministeriölle;</em></p><p><strong>PETROGRAD, 8. marraskuuta 1917, kello 17</strong><br />[Saapunut 10. marraskuuta klo 9.30]<br />1964. Lennätintoimisto ilmoittaa, että viestit lähetetään, mutta epäilemme sitä, toisin kuin Moskovasta, jossa ne lähetetään käsin. Kaikkien ministerien olinpaikat lukuun ottamatta Kerenskiä tuntemattomat, mutta uskottavin tieto on, että kaikki ovat vangittuna Pyhän Pietarin linnoituksessa.</p><p>Merkittävää ampumista viime yönä kello 2 asti. Hyökkäyksen päätavoite oli Talvipalatsi, jossa ministeriön aikoi pitää istuntonsa. Talvipalatsi urhoollisine puolustajineen, naisten (kuoleman-)pataljoona ja kadettien pataljoona, saarrettiin&nbsp; sota-alus Auroran pommituksin ja maahyökkäyksin. &nbsp;Tappiot tuntemattomat.</p><p>Hiljaista kaduilla tänään, mutta Petrogradin työläisten ja sotilaiden Neuvosto on lähettänyt viestivihon (bulletinin) kautta koko Venäjän, sen mukaan Neuvosto kontrolloi ja Väliaikainen hallitus on syrjäytetty.</p><p>Venäjän Ulkoministeriö, vastatessaan sille esitettyihin kysymyksiin, ilmoitti puhelimitse ettei se tiedä missä ulkoasiainministeri on, ja toisaalta, ettei kukaan, joka edustaa uutta valtaa, ole ollut yhteydessä ministeriön kanssa.<br />[Henkilö joka on lähellä] Maatalousministeriötä, kertoo samalla tavalla, miten mahdotonta on harjoittaa liiketoimintaa ja sanoo, että kaikki ministerit lukuunottamatta Kerenskiä on vangittu.</p><p>Useat raportit kertovat joukkojen saapumisesta pohjoisesta etelään, mutta niiden todenmukaisuuden varmentaminen niin kauan kuin lennätinyhteydet ovat Petrogradin (uuden) hallituksen valvonnassa ei ole mahdollista.</p><p>Britannian suurlähetystö soitti pyynnön, että tulisin Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystöön konferenssille klo 6. Oletetaan, että kaikki liittoutuneet diplomaatit kutsuttiin.<br /><strong>FRANCIS</strong></p><p>*</p><p><em>USA:n ministeriön edustaja Morris Ruotsissa sähköttää Ulkoministeriölleen</em>;</p><p>[Sähke]<br /><strong>TUKHOLMA, 9. marraskuuta 1917.</strong><br />[Saapunut 11.55 j.p.p.]<br />963. Venäjältä on tullut tietoa siitä, että Petrogradin keskiviikkoiltana avattu Koko Venäjän työväenpuolueiden ja sotilashallitusten kokous lähetti eilen aamulla kolme julistusta:<br />(1) Kaikki valta kuuluu Neuvostoille; hallituksen edustajat on poistettu tehtävistään; eri Neuvostojen puheenjohtajat ovat suorassa yhteydessä vallankumouksellisen hallituksen kanssa.<br />(2) Kerenskin hallituksen rintamilla langettamat kuolemanrangaistukset kumotaan, ja kaikki poliittisen propagandan levitys rintamalla sallitaan; kaikki vallankumoukselliset sotilaat ja poliisit, jotka on pidätetty niin sanotuista poliittisista rikoksista, vapautetaan.<br />(3) Entiset ministeri Konovalov, Kishkin; Tereshchenko, Malyantovich, Nikitin ja muut on pidätetty; Kerenski on paennut; kaikkia sotilaallisia järjestöjä kehotetaan ryhtymään kaikkiin toimiin pidättääkseen hänet ja tuodakseen hänet takaisin Petrogradiin; kaikki yhteydenpito Kerenskin kanssa rangaistaan suurena petoksena.<br />Vähäisten taistelujen jälkeen bolshevikit ottivat haltuunsa Talvipalatsiin, jossa kaikki muut ministerit, Kerenskiä lukuunottamatta, oleskelivat.<br /><strong>MORRIS</strong></p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain Venäjän lähettiläs&nbsp;Francis sähköttää ulkoministeriölle Washingtoniin:</em></p><p>PETROGRAD, 9. marraskuuta 1917, kello 17<br />[Saapunut 17.11. Klo 9.00]<br />1968. Mahdollisimman julma ja häpeällinen hiljaisuus vallitsi täällä viime yönä ja tänään. Ehdottomasti näyttää varmistuneen, että kaikki ministerit lukuun ottamatta Kerenskiä ovat Pietarin ja Paavalin linnoituksessa. Petrogradin sotilasjoukot, joilla on vähemmistö kansallisessa neuvostossa Ministry, kello 4 a. m. mutta en ole virallisesti ilmoitettu. Nähdään että Leninin on [pääministeri], Trotski ulkoministeri.<br />Yleisneuvoston pääsihteerin lähettämässä sähkeessä 8. marraskuuta, kello 8 jälkeen puolenpäivän, todetaan että Moskova on bolshevikilaisten varuskuntien valvonnassa.<br />Petrogradin kaupungin duuma kieltäytyy tunnustamasta sotilasvallankumouskomiteaa, joka on ohjannut kaikkia asioita Smolnan Instituutista, Petrogradin Neuvoston päämajasta.<br />Kornilovin ilmoitetaan paenneen. Kerenskin raportoidaan olevan Petrogradin reitillä (on route) pohjoisen armeijan puolentoista armaijakunnan kanssa, mutta toisten tietojen mukaan kerrotaan, että rautatiepalvelut kieltäytyvät tuomasta sotilaita Petrogradiin, ellei neuvostokomitea sitä määrää.<br />Kokoukseen, jonka dekaani kutsui eilen, osallistui koko diplomaattikunta. Dean sanoi Ranskan suurlähettilään pyytänyt kokousta. Myöhemmin mainittu tavoite oli turvata lähetystömme turvallisuus. Ei [vain] ole ryhdytty järeisiin toimenpiteisiin, vaan [kunkin] edustuston päällikön olisi toimittava sellaisissa asioissa kuin hänen on määrätty. Mitään mainintaa uuden hallituksen synnystä ei ole mainittu, saati sen tunnustamisesta jos ja kun sellainen on perustettu.<br /><strong>FRANCIS</strong></p><p>*</p><p><em>USA:n Venäjän-lähettiläs Francis sähköttää ulkoministeriölle:</em></p><p>Sähke]<br /><strong>PETROGRAD, 10. marraskuuta 1917 kello 2 p.m.</strong><br />[Saapunut 12. marraskuuta, 1.35 a.m.]<br />1970. Väliaikaisen hallituksen joukkojen ilmoitetaan lähestyvän kaupunkia ja yhdestä yhteenotosta kerrotaan Gachinassa noin kolmekymmentä mailia Petrogradista. Arviointini mukaan bolsevikilainen rykmentti voitti. Nämä huhut ovat vahvistamatta.<br />Trotski esittäytyi eilen sen jälkeen, kun bolshevikkien sanansaattaja oli kieltänyt salaiset sopimukset, joita häneltä tivattiin, avustavat ministerit Neratov ja Petraev olivat kertoneet lähettiläille, että sopimuksia ei voitu ottaa osastolta, vaan ne piti esitellä uudelle valtioneuvoston ulkoasiainministerille. Trotski ilmestyi myöhemmin ja esittellessään uloministeriön toimialaa, esitteli itsensä ulkoasiainministeriksi, minkä jälkeen koko palvelusväki kieltäytyi palvelemasta ja jätti yksikön, joka on nyt suljettu, eikä edes vastaa puheluihin. Vain puhelimista vastaava osasto kuuluu Liikenneministeriöön, mutta itse liikenneministeri on vangittuna.<br />Valtion pankin johtoon sanotaan astuneen belshevikin, hänen sanotaan olevan merimiehen, hänen johdollaan he ottivat paikan haltuunsa Neuvostojen hallituksen nimissä, mutta rahaa ei ole käytetty.<br />Myöhemmin, kello 5 j.p.p.s. paikalla vieraili muuan Turvallisuusvaliokunnan jäsen.&nbsp; Valiokunnan puheenjohtajana toimii Avksentiev, ja siinä on edustajia kaupungin duumista, kaikkien Venäjän talonpoikien edustajista ja armeijan edustajista Neuvostojen kansalliskokouksessa, joka tosin torjui kyseisen järjestön, sen jälkeen kun bolshevikki tuli sen johtoon. Komissaari on nimeltään Vilenkin, jonka veli entinen Venäjän Washingtonin suurlähetystön attashea, sanoo, että sotilaat ja uusi hallitus ovat lopettaneet bolshevikina olemisen; että Savinkov ja Kerenski joukoillaan vain 20 virstan päässä Petrogradista ja kahdenkymmenen neljän tunnin etäisyydellä ja etenevät; luvatkaa toimittaa minulle toimintaohjeet virallisesti.<br /><strong>FRANCIS</strong><br />(1) Lähetetään Ruotsin lähetystyön kautta (nro 973).</p><p>*</p><p><em>Yhdysvaltain Venäjän-lähettiläs viestii ulkoministeriölleen Washingtoniin</em>:</p><p>[Sähke]<br /><strong>PETROGRAD, 10. marraskuuta 1917, kello 11</strong><br />[Saapunut 12. marraskuuta klo 23.35]<br />Kaikki ministerit vapautettiin lukuun ottamatta ulkoministeriä ja liike- ja kauppaministeriä. Meidän ei tietenkään pitäisi sallia lainoja Venäjälle tällä hetkellä.<br />Kerenskin sanotaan olevan viiden meripeninkulman päässä Petrogradista, mutta mitään selvää ei tiedetä, ei edes aseellisesta vastustuksesta [sen tarjoamisesta].<br /><strong>FRANCIS</strong><br />(1) Lähetetään Ruotsin lähetystyön kautta (nro 974).</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Venäjän marraskuun 1917 vallankumous USA:n ulkoministeriön sähkeissä

Yhdysvaltain Venäjän lähettilään ja muiden viestejä ulkoministeriölleen Washingtoniin Venäjän vallanvaihdon neljän ensimmäisen vuorokauden aikana 7.11. – 10.11.1917

*

Näin se kävi:

Yhdysvaltain lähettiläs Moskovassa David R. Francis ulkoministeriölle Washingtoniin

Petrograd, 7. marraskuuta 1917 kello 17;

Keskiviikko-aamuna 7.11.1917 Yhdysvaltain lähettiläs Petrogradissa David R. Francis lähetti telegrammin kotiasemalle Yhdysvaltain ulkoministeriöön.

Kello oli 5 ennen puoltapäivää – siis ani varhain aamulla:

”Sheldon Whitehouse, lähetystösihteerimme, matkalla suurlähetystöön tänä aamuna törmäsi vahingossa [väliaikaisen hallituksen pääministeri] Kerenskyn adjutanttiin, joka kertoi olevansa kovalla kiireellä lähdössä tapaamaan eräitä vakinaisen väen joukkoja jotka tarvitaan Pietariin tukemaan väliaikaista halitusta, joka muutoin kaadettaisiin.

Hän myönsi että Bolshevikeilla on kaupungin ohjat hallussaan ja että hallitus on voimaton ilman luotettavien joukkojen tukea.

Kertoi edelleen, että hän odottaa loppujenkin ministerien tulevan tänään pidätetyiksi, ja pyysi minua välittämään Valkoiselle talolle pyynnön olemaan tunnustamatta Neuvostohalitusta jos sellainen on perustettu Petrogradissa, sillä hän odottaa koko jutun selkiävän viiden päivän kuluessa, mutta oma arvioni riippuu missä määrin hallitus onnistuu haalimaan kokoon sotilaita, jotka tottelevat sen käskyjä.” (käännös VH)

FRANCIS

*

Venäjän-lähettiläs Francis Washingtoniin

Petrograd, 7. marraskuuta 1917 kello 18

Saapunut pe 10.11.1917 kello 9.15

[Telegram]

Bolshevikit näyttävät hallitsevan kaikkea täällä [Petrogradissa]. Mahdoton tietää ministerien olinpaikkaa. Kaksi ministeriä on kertoman mukaan pidätetty ja viety Smolnan tyttökouluun, jossa Bolshevikit pitävät päämajaansa.

Trotsky piti sunnuntaina leimuavan palopuheen saavuttuaan Venäjälle erään miehen, Muscares Nereidin vanavedessä, joka vetää samaa virttä [sic]. Trotsky astui tänään Leninin palvelukseen Boslhevikki-yleisön edessä ja Lenin piti rauhanpuheen, vaatien väkivaltaista hyökkäystä porvaristoa vastaan ja heidän varallisuutensa jakoa.

Hallituksesta ei täällä ole havaintoakaan. Vähäistä tulitusta kaduilla, mutta ei aseellisia yhteenottoja, jotkut kadut ovat vartioituja.

Valtaosa sotilaista väittää olevansa puolueettomia, lähes kaikki täällä ovat kallellaan Boshevikkeihin, jotka ilmoittavat muodostavansa uuden hallituksen ja ilmoittaa liittolaisilleen ettei Venäjä enää jatka taistelua vaan esittää Saksalle omat rauhanehtonsa ja jos se ei niitä hyväksy he tulevat taistelemaan epätoivoisesti Venäjän puolesta.

Monet sanomalehdet, ehkäpä kaikkikin, on lakkautettu.

Kello 22 illalla
Ilmoitetaan, että väliaikaisen hallituksen kaikki ministerit on pidätetty , paitsi Kerensky, joka on mennyt Lugaan, joka sijaitsee kaupungista noin 120 kilometrin päässä pohjoisen rintaman (Suomen) suunnassa.

FRANCIS

*

Yhdysvaltain lähettiläs (ministeri) Morris Ruotsissa sähköttää Ulkoministeriölle Washingtoniin:

TUKHOLMA, 8. marraskuuta 1917, kello 16
[Saapunut 9. marraskuuta, 11.50 p.m.]
959. Koska sähkeyhteydet  Venäjällä olevan suurlähetystömme ja ulkoministeriön Washingtonissa välillä mahdollisesti katkeavat Petrogradin viimeisimmän kehityksen seurauksena, lähetämme tämän aamun sanomalehtiä koskevan lehdistötiedotteen Venäjän tapahtumista Venäjän virallisen sähkösanomalehden sisällön mukaisena.  Näiden sähkeiden mukaan bolsevikit ovat onnistuneet vallankaappauksessa coup d´etat; ne ovat ottaneet haltuunsa valtiopankin, lennättimen, postilaitoksen ja pidättäneet tiettyjä Kerenskin hallituksen jäseniä. Näyttää siltä, että Neuvostojen ylimääräinen kokous pidettiin eilen iltapäivällä, presidentti Trotski julistaa, että väliaikainen hallitus ei enää ole olemassa. Tasavallan neuvosto julistetaan puretuksi. Leniniä tervehdittiin pitkin suosionosoituksia ja hän puhui kolmesta Venäjän demokratian ongelmasta:

(1) vihollisuuksien välittömän lopettamisesta;

(2) maan jakamisesta maanviljelijöille;

(3) maan talouskriisin ratkaiseminen.

Päätöslauselma luottamuslauseesta Kerenskylle hävisi äänin 123-102. Luettiin Maximalistit [sic] -puolueen julistus, jossa esitettiin vallankaappauksesta luopumista ja vetäytymisestä Neuvostojen vallasta. Kerensky lopulta julisti väliaikaiselle parlamentille (1), että hallitus taistelisi jopa kuolemaan asti estääkseen bolshevilaisten pettureiden aikeet, näiden, jotka haluavat päästää maahan vihollisen joukkoja, jotka sallivat (sic!) Wilhelmin (Saksan keisarin, VH) ja hänen ystävänsä tulla joukkoineen maahan, anastamaan Venäjältä ylimmän vallan, johonka he pyrkivät . Hän luki sähkeitä eturivissä, vaatien energisiä toimenpiteiltä Pietarin ylilyöntejä vastaan.
MORRIS
(1) (Huom.: Kerenskin toimet ajoittuvat) Oletettavasti 6. marraskuuta pidettyyn istuntoon.

*

Yhdysvaltain Moskovan pääkonsuli Summers sähköttää Ulkoministeriölle Washingtoniin:

[Sähke]
Moskova, 8. marraskuuta 1917, kello 16
[Saapunut 10.11. Klo 6.10]
53. Vallankumouksellinen puolue, jota johtaa työväenpuolueen sotilasvaliokunnan varaministeri, on ottanut Moskovassa käsiinsä hallinnon, mukaan lukien hallinto-osaston, sähkötetään sieltä. He ovat sulkeneet kaikkien konservatiivisisten sanomalehtien toimitukset. Kaikkialla suhteellisen hiljaista. Pääkonsulaatti pyrkii pitämään ulkoministeriön täysin informoituna ja ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin suojellakseen Amerikan kansalaisia ja heidän etujaan.
SUMMERS

*

Yhdysvaltain Moskovan lähettiläs Francis Ulkoministeriölle;

PETROGRAD, 8. marraskuuta 1917, kello 17
[Saapunut 10. marraskuuta klo 9.30]
1964. Lennätintoimisto ilmoittaa, että viestit lähetetään, mutta epäilemme sitä, toisin kuin Moskovasta, jossa ne lähetetään käsin. Kaikkien ministerien olinpaikat lukuun ottamatta Kerenskiä tuntemattomat, mutta uskottavin tieto on, että kaikki ovat vangittuna Pyhän Pietarin linnoituksessa.

Merkittävää ampumista viime yönä kello 2 asti. Hyökkäyksen päätavoite oli Talvipalatsi, jossa ministeriön aikoi pitää istuntonsa. Talvipalatsi urhoollisine puolustajineen, naisten (kuoleman-)pataljoona ja kadettien pataljoona, saarrettiin  sota-alus Auroran pommituksin ja maahyökkäyksin.  Tappiot tuntemattomat.

Hiljaista kaduilla tänään, mutta Petrogradin työläisten ja sotilaiden Neuvosto on lähettänyt viestivihon (bulletinin) kautta koko Venäjän, sen mukaan Neuvosto kontrolloi ja Väliaikainen hallitus on syrjäytetty.

Venäjän Ulkoministeriö, vastatessaan sille esitettyihin kysymyksiin, ilmoitti puhelimitse ettei se tiedä missä ulkoasiainministeri on, ja toisaalta, ettei kukaan, joka edustaa uutta valtaa, ole ollut yhteydessä ministeriön kanssa.
[Henkilö joka on lähellä] Maatalousministeriötä, kertoo samalla tavalla, miten mahdotonta on harjoittaa liiketoimintaa ja sanoo, että kaikki ministerit lukuunottamatta Kerenskiä on vangittu.

Useat raportit kertovat joukkojen saapumisesta pohjoisesta etelään, mutta niiden todenmukaisuuden varmentaminen niin kauan kuin lennätinyhteydet ovat Petrogradin (uuden) hallituksen valvonnassa ei ole mahdollista.

Britannian suurlähetystö soitti pyynnön, että tulisin Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystöön konferenssille klo 6. Oletetaan, että kaikki liittoutuneet diplomaatit kutsuttiin.
FRANCIS

*

USA:n ministeriön edustaja Morris Ruotsissa sähköttää Ulkoministeriölleen;

[Sähke]
TUKHOLMA, 9. marraskuuta 1917.
[Saapunut 11.55 j.p.p.]
963. Venäjältä on tullut tietoa siitä, että Petrogradin keskiviikkoiltana avattu Koko Venäjän työväenpuolueiden ja sotilashallitusten kokous lähetti eilen aamulla kolme julistusta:
(1) Kaikki valta kuuluu Neuvostoille; hallituksen edustajat on poistettu tehtävistään; eri Neuvostojen puheenjohtajat ovat suorassa yhteydessä vallankumouksellisen hallituksen kanssa.
(2) Kerenskin hallituksen rintamilla langettamat kuolemanrangaistukset kumotaan, ja kaikki poliittisen propagandan levitys rintamalla sallitaan; kaikki vallankumoukselliset sotilaat ja poliisit, jotka on pidätetty niin sanotuista poliittisista rikoksista, vapautetaan.
(3) Entiset ministeri Konovalov, Kishkin; Tereshchenko, Malyantovich, Nikitin ja muut on pidätetty; Kerenski on paennut; kaikkia sotilaallisia järjestöjä kehotetaan ryhtymään kaikkiin toimiin pidättääkseen hänet ja tuodakseen hänet takaisin Petrogradiin; kaikki yhteydenpito Kerenskin kanssa rangaistaan suurena petoksena.
Vähäisten taistelujen jälkeen bolshevikit ottivat haltuunsa Talvipalatsiin, jossa kaikki muut ministerit, Kerenskiä lukuunottamatta, oleskelivat.
MORRIS

*

Yhdysvaltain Venäjän lähettiläs Francis sähköttää ulkoministeriölle Washingtoniin:

PETROGRAD, 9. marraskuuta 1917, kello 17
[Saapunut 17.11. Klo 9.00]
1968. Mahdollisimman julma ja häpeällinen hiljaisuus vallitsi täällä viime yönä ja tänään. Ehdottomasti näyttää varmistuneen, että kaikki ministerit lukuun ottamatta Kerenskiä ovat Pietarin ja Paavalin linnoituksessa. Petrogradin sotilasjoukot, joilla on vähemmistö kansallisessa neuvostossa Ministry, kello 4 a. m. mutta en ole virallisesti ilmoitettu. Nähdään että Leninin on [pääministeri], Trotski ulkoministeri.
Yleisneuvoston pääsihteerin lähettämässä sähkeessä 8. marraskuuta, kello 8 jälkeen puolenpäivän, todetaan että Moskova on bolshevikilaisten varuskuntien valvonnassa.
Petrogradin kaupungin duuma kieltäytyy tunnustamasta sotilasvallankumouskomiteaa, joka on ohjannut kaikkia asioita Smolnan Instituutista, Petrogradin Neuvoston päämajasta.
Kornilovin ilmoitetaan paenneen. Kerenskin raportoidaan olevan Petrogradin reitillä (on route) pohjoisen armeijan puolentoista armaijakunnan kanssa, mutta toisten tietojen mukaan kerrotaan, että rautatiepalvelut kieltäytyvät tuomasta sotilaita Petrogradiin, ellei neuvostokomitea sitä määrää.
Kokoukseen, jonka dekaani kutsui eilen, osallistui koko diplomaattikunta. Dean sanoi Ranskan suurlähettilään pyytänyt kokousta. Myöhemmin mainittu tavoite oli turvata lähetystömme turvallisuus. Ei [vain] ole ryhdytty järeisiin toimenpiteisiin, vaan [kunkin] edustuston päällikön olisi toimittava sellaisissa asioissa kuin hänen on määrätty. Mitään mainintaa uuden hallituksen synnystä ei ole mainittu, saati sen tunnustamisesta jos ja kun sellainen on perustettu.
FRANCIS

*

USA:n Venäjän-lähettiläs Francis sähköttää ulkoministeriölle:

Sähke]
PETROGRAD, 10. marraskuuta 1917 kello 2 p.m.
[Saapunut 12. marraskuuta, 1.35 a.m.]
1970. Väliaikaisen hallituksen joukkojen ilmoitetaan lähestyvän kaupunkia ja yhdestä yhteenotosta kerrotaan Gachinassa noin kolmekymmentä mailia Petrogradista. Arviointini mukaan bolsevikilainen rykmentti voitti. Nämä huhut ovat vahvistamatta.
Trotski esittäytyi eilen sen jälkeen, kun bolshevikkien sanansaattaja oli kieltänyt salaiset sopimukset, joita häneltä tivattiin, avustavat ministerit Neratov ja Petraev olivat kertoneet lähettiläille, että sopimuksia ei voitu ottaa osastolta, vaan ne piti esitellä uudelle valtioneuvoston ulkoasiainministerille. Trotski ilmestyi myöhemmin ja esittellessään uloministeriön toimialaa, esitteli itsensä ulkoasiainministeriksi, minkä jälkeen koko palvelusväki kieltäytyi palvelemasta ja jätti yksikön, joka on nyt suljettu, eikä edes vastaa puheluihin. Vain puhelimista vastaava osasto kuuluu Liikenneministeriöön, mutta itse liikenneministeri on vangittuna.
Valtion pankin johtoon sanotaan astuneen belshevikin, hänen sanotaan olevan merimiehen, hänen johdollaan he ottivat paikan haltuunsa Neuvostojen hallituksen nimissä, mutta rahaa ei ole käytetty.
Myöhemmin, kello 5 j.p.p.s. paikalla vieraili muuan Turvallisuusvaliokunnan jäsen.  Valiokunnan puheenjohtajana toimii Avksentiev, ja siinä on edustajia kaupungin duumista, kaikkien Venäjän talonpoikien edustajista ja armeijan edustajista Neuvostojen kansalliskokouksessa, joka tosin torjui kyseisen järjestön, sen jälkeen kun bolshevikki tuli sen johtoon. Komissaari on nimeltään Vilenkin, jonka veli entinen Venäjän Washingtonin suurlähetystön attashea, sanoo, että sotilaat ja uusi hallitus ovat lopettaneet bolshevikina olemisen; että Savinkov ja Kerenski joukoillaan vain 20 virstan päässä Petrogradista ja kahdenkymmenen neljän tunnin etäisyydellä ja etenevät; luvatkaa toimittaa minulle toimintaohjeet virallisesti.
FRANCIS
(1) Lähetetään Ruotsin lähetystyön kautta (nro 973).

*

Yhdysvaltain Venäjän-lähettiläs viestii ulkoministeriölleen Washingtoniin:

[Sähke]
PETROGRAD, 10. marraskuuta 1917, kello 11
[Saapunut 12. marraskuuta klo 23.35]
Kaikki ministerit vapautettiin lukuun ottamatta ulkoministeriä ja liike- ja kauppaministeriä. Meidän ei tietenkään pitäisi sallia lainoja Venäjälle tällä hetkellä.
Kerenskin sanotaan olevan viiden meripeninkulman päässä Petrogradista, mutta mitään selvää ei tiedetä, ei edes aseellisesta vastustuksesta [sen tarjoamisesta].
FRANCIS
(1) Lähetetään Ruotsin lähetystyön kautta (nro 974).

*

]]>
1 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245724-venajan-marraskuun-1917-vallankumous-usan-ulkoministerion-sahkeissa#comments Kerenski Lenin Lokakuun vallankumous Suomi 100 vuotta Yhdysvallat Tue, 07 Nov 2017 16:45:03 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245724-venajan-marraskuun-1917-vallankumous-usan-ulkoministerion-sahkeissa
Melkein unohtunut Wallankumouspäivä 7.11.1917 http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245706-melkein-unohtunut-wallankumouspaiva-7111917 <p># Tiistaina 7.11.2017 on kulunut tasan 100 vuotta päivästä, jolloin Pietarin kalentereissa oli merkintä 25.10.1917. Silloin <strong>Vladimir Iljitsh Lenin</strong> (ent. Uljanov) saapui bolshevikkien päämajaan Smolnaan työläisten ja sotilaiden neuvoston yleiskokoukseen. Hän määräsi väliaikaisen hallituksen ministerit pidätettäviksi. Leninin kansankomissaarien neuvosto otti ylimmän vallan Venäjällä. Tuo tapahtui siis Venäjän vanhan ajanlaskun mukaan lokakuussa. Siksi Neuvostoliitossa alettiin puhua Lokakuun Suuresta Bolshevistisesta Wallankumouksesta.</p><p>&nbsp;&nbsp; Sveitsistä maanpaosta palaava Lenin oli piileskellyt melkein koko kesän ja syksyn 1917 Venäjän suuriruhtinaskunnassa nimeltä Suomi, jossa noudatettiin jo uutta ajanlaskua ja ruotsalaisia lakeja ja jossa naiset olivat saaneet ensimmäisinä maailmassa ääni- ja kansanedustajaoikeudet jo kymmentä vuotta aikaisemmin. Siellä Lenin sai turvapaikan jopa Helsingin poliisimestarin luota ja pääsi rauhassa kirjoittamaan teostaan <em>Valtio ja vallankumous</em>.</p><p>&nbsp;</p><p># Ei siis ole ihme, että Lenin suhtautui myötämielisesti sivistyneisiin ja demokraattisiin suomalaisiin ja myönsi heille itsenäisyyden Suomen ajanlaskun mukaan vuoden 1917 viimeisenä päivänä, jolloin Venäjällä ei ollut vielä vietetty jouluakaan.</p><p>&nbsp;&nbsp; Sitten seurasivat <strong>Stalinin</strong> hirmuvallan ajat, jolloin hyväntahtoisia hölmöjä amerikansuomalaisia muutti &rdquo;työläisten paratiisiksi&rdquo; kuvittelemaansa Neuvostoliittoon joutuakseen pian &rdquo;kansanvihollisina&rdquo; joukkohautoihin.</p><p>&nbsp;&nbsp; Seurasivat toisen maailmaansodan vuodet, jolloin Stalin yritti salaisella sopimuksella <strong>Hitlerin</strong> Saksan kanssa ottaa takaisin Suomen, jolle Lenin oli &rdquo;erehdyksessä&rdquo; myöntänyt itsenäisyyden. Suomi kuitenkin taisteli urhoollisesti ja välttyi miehitykseltä.</p><p>&nbsp;&nbsp; Sotien jälkeen Suomella oli maantieteen ja olosuhteiden pakosta Yya-sopimus Neuvostoliiton kanssa. Tilanne muuttui ratkaisevasti neuvostovaltion romahdettua v. 1991. Yya-sopimus irtisanottiin. Suomi on liittynyt EU:hun, mutta ei Natoon niin kuin jopa Baltian maat, entiset neuvostotasavallat.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Putinille kiusallinen 100-vuotispäivä</strong></p><p># Tänään Putinin Venäjä suhtautuu hyvin pidättyväisesti Lokakuun vallankumouksen muistoon. Se mieluiten unohdettaisiin, jopa nyt 100-vuotispäivänä. Putin on sen sijaan ryhtynyt sattuneesta syystä juhlimaan 1002 vuotta sitten kuollutta <strong>Vladimir Suurta</strong>, Kiovan suuriruhtinasta.</p><p>&nbsp;&nbsp; Neuvostokaudella tilanne on aivan toinen. Muistan hyvin 1960-luvun lopun, jolloin neuvosto-Eestistä pääsi radiotoimittaja ensi kertaa Suomeen ei suinkaan tutustumaan länsimaiseen demokratiaan vaan tekemään juttuja Helsingin paikoista, joissa Lenin piileskeli kesällä 1917. Tuo oli aikaa, jolloin Suomen taistolaiset kuvittelivat, että itärajan takana olisi suorastaan maanpäällinen paratiisi.</p><p>&nbsp;</p><p># Entä miten Leniniin suhtaudutaan tänään Venäjällä? <em>Helsingin Sanomien</em> jutussa 4.11. Smolnan museonjohtaja <strong>Nikolai Tretjakov</strong> pitää Leniniä &rdquo;keskinkertaisena lehtimiehenä&rdquo;.</p><p>&nbsp;&nbsp; Vasemmistoliiton <em>Kansan Uutisissa </em>7.11. <strong>Riikkamari Muhosen</strong> artikkelista voi lukea rivien välistä, että Putin on &rdquo;ulkoistanut&rdquo; tämän kiusallisen kysymyksen&nbsp; ortodoksikirkolle:</p><p><em>Tuoreita esimerkkejä kirkon näkökulmasta vuoteen 1917 on havaittavissa esimerkiksi lausunnoissa, joissa on vaadittu&nbsp;V.I. Leninin&nbsp;hautaamista ja mausoleumin poistamista Punaiselta torilta sekä yrityksessä kerätä nimiä adressiin, jossa vuosi 1917 tuomitaan &rdquo;kansalliseksi katastrofiksi&rdquo;. Kirkko onkin ollut huomattavasti valtiota aktiivisempi kommentaattori sadan vuoden takaisista tapahtumista.</em></p><p>&nbsp;&nbsp; Muistettakoon, että Leninin ja Stalinin valtakunnassa kirkot muutettiin seuraintaloiksi ja museoiksi. Putinille siis Lenin oli korkeintaan &rdquo;keskinkertainen lehtimies&rdquo;. Stalin on sen sijaan nostettu arvoon arvaamattomaan, koska hän palautti tsaarin-Venäjän rajat &ndash; paitsi Suomessa.</p><p>&nbsp; &nbsp;Kommunistisen työväenpuolueen <em>Työkansan Sanomat</em> on aivan eri linjoilla:</p><p><em>Lokakuun 25. päivänä (marraskuun 7. päivä) on kulunut 100 vuotta Venäjän vallankumouksesta. V.I. Leninin ja Venäjän bolševikkipuolueen johtama vallankumous ei ollut mikään porvarien ja antikommunistien väittämä pienen joukon vallankaappaus. Se oli Venäjän ja koko maailman tähänastisen historian merkittävin alistetun luokan ja sorrettujen vallankumous.</em></p><p>Näyttää siltä, että Suomen äärivasemmisto ei ole enää Kremlin kannalla.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> # Tiistaina 7.11.2017 on kulunut tasan 100 vuotta päivästä, jolloin Pietarin kalentereissa oli merkintä 25.10.1917. Silloin Vladimir Iljitsh Lenin (ent. Uljanov) saapui bolshevikkien päämajaan Smolnaan työläisten ja sotilaiden neuvoston yleiskokoukseen. Hän määräsi väliaikaisen hallituksen ministerit pidätettäviksi. Leninin kansankomissaarien neuvosto otti ylimmän vallan Venäjällä. Tuo tapahtui siis Venäjän vanhan ajanlaskun mukaan lokakuussa. Siksi Neuvostoliitossa alettiin puhua Lokakuun Suuresta Bolshevistisesta Wallankumouksesta.

   Sveitsistä maanpaosta palaava Lenin oli piileskellyt melkein koko kesän ja syksyn 1917 Venäjän suuriruhtinaskunnassa nimeltä Suomi, jossa noudatettiin jo uutta ajanlaskua ja ruotsalaisia lakeja ja jossa naiset olivat saaneet ensimmäisinä maailmassa ääni- ja kansanedustajaoikeudet jo kymmentä vuotta aikaisemmin. Siellä Lenin sai turvapaikan jopa Helsingin poliisimestarin luota ja pääsi rauhassa kirjoittamaan teostaan Valtio ja vallankumous.

 

# Ei siis ole ihme, että Lenin suhtautui myötämielisesti sivistyneisiin ja demokraattisiin suomalaisiin ja myönsi heille itsenäisyyden Suomen ajanlaskun mukaan vuoden 1917 viimeisenä päivänä, jolloin Venäjällä ei ollut vielä vietetty jouluakaan.

   Sitten seurasivat Stalinin hirmuvallan ajat, jolloin hyväntahtoisia hölmöjä amerikansuomalaisia muutti ”työläisten paratiisiksi” kuvittelemaansa Neuvostoliittoon joutuakseen pian ”kansanvihollisina” joukkohautoihin.

   Seurasivat toisen maailmaansodan vuodet, jolloin Stalin yritti salaisella sopimuksella Hitlerin Saksan kanssa ottaa takaisin Suomen, jolle Lenin oli ”erehdyksessä” myöntänyt itsenäisyyden. Suomi kuitenkin taisteli urhoollisesti ja välttyi miehitykseltä.

   Sotien jälkeen Suomella oli maantieteen ja olosuhteiden pakosta Yya-sopimus Neuvostoliiton kanssa. Tilanne muuttui ratkaisevasti neuvostovaltion romahdettua v. 1991. Yya-sopimus irtisanottiin. Suomi on liittynyt EU:hun, mutta ei Natoon niin kuin jopa Baltian maat, entiset neuvostotasavallat.

 

Putinille kiusallinen 100-vuotispäivä

# Tänään Putinin Venäjä suhtautuu hyvin pidättyväisesti Lokakuun vallankumouksen muistoon. Se mieluiten unohdettaisiin, jopa nyt 100-vuotispäivänä. Putin on sen sijaan ryhtynyt sattuneesta syystä juhlimaan 1002 vuotta sitten kuollutta Vladimir Suurta, Kiovan suuriruhtinasta.

   Neuvostokaudella tilanne on aivan toinen. Muistan hyvin 1960-luvun lopun, jolloin neuvosto-Eestistä pääsi radiotoimittaja ensi kertaa Suomeen ei suinkaan tutustumaan länsimaiseen demokratiaan vaan tekemään juttuja Helsingin paikoista, joissa Lenin piileskeli kesällä 1917. Tuo oli aikaa, jolloin Suomen taistolaiset kuvittelivat, että itärajan takana olisi suorastaan maanpäällinen paratiisi.

 

# Entä miten Leniniin suhtaudutaan tänään Venäjällä? Helsingin Sanomien jutussa 4.11. Smolnan museonjohtaja Nikolai Tretjakov pitää Leniniä ”keskinkertaisena lehtimiehenä”.

   Vasemmistoliiton Kansan Uutisissa 7.11. Riikkamari Muhosen artikkelista voi lukea rivien välistä, että Putin on ”ulkoistanut” tämän kiusallisen kysymyksen  ortodoksikirkolle:

Tuoreita esimerkkejä kirkon näkökulmasta vuoteen 1917 on havaittavissa esimerkiksi lausunnoissa, joissa on vaadittu V.I. Leninin hautaamista ja mausoleumin poistamista Punaiselta torilta sekä yrityksessä kerätä nimiä adressiin, jossa vuosi 1917 tuomitaan ”kansalliseksi katastrofiksi”. Kirkko onkin ollut huomattavasti valtiota aktiivisempi kommentaattori sadan vuoden takaisista tapahtumista.

   Muistettakoon, että Leninin ja Stalinin valtakunnassa kirkot muutettiin seuraintaloiksi ja museoiksi. Putinille siis Lenin oli korkeintaan ”keskinkertainen lehtimies”. Stalin on sen sijaan nostettu arvoon arvaamattomaan, koska hän palautti tsaarin-Venäjän rajat – paitsi Suomessa.

   Kommunistisen työväenpuolueen Työkansan Sanomat on aivan eri linjoilla:

Lokakuun 25. päivänä (marraskuun 7. päivä) on kulunut 100 vuotta Venäjän vallankumouksesta. V.I. Leninin ja Venäjän bolševikkipuolueen johtama vallankumous ei ollut mikään porvarien ja antikommunistien väittämä pienen joukon vallankaappaus. Se oli Venäjän ja koko maailman tähänastisen historian merkittävin alistetun luokan ja sorrettujen vallankumous.

Näyttää siltä, että Suomen äärivasemmisto ei ole enää Kremlin kannalla.

 

 

]]>
7 http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245706-melkein-unohtunut-wallankumouspaiva-7111917#comments Lenin Lokakuun vallankumous Suomi-100 Taistolaiset Vladimir Putin Tue, 07 Nov 2017 12:46:28 +0000 Timo Uotila http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245706-melkein-unohtunut-wallankumouspaiva-7111917
100 v sitten murhattu Alfred Kordelin, bolsevikkien ensimmäinen uhri Suomessa http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245685-100-v-sitten-murhattu-alfred-kordelin-bolsevikkien-ensimmainen-suomalaisuhri <p>Leninin kutsua ja panssarilaiva Auroran vallankumouslaukausta noudattaneet venäläismatruusit valtasivat 7.11.1917&nbsp;<em>Talvipalatsin Pietarissa</em> ja <em>murhasivat Suomen suuriruhtinaskunnassa</em> merkittävän teollisuus- ja kulttuurimiehen. Punikkimieliset venäläissotilaat olivat kaapanneet hyväntekijänä tunnetun tyhjästä aloittaneen maanviljelysneuvoksen&nbsp; syntymäpäiväjuhlaseurueen tämän kartanossa. Dramaattiset tapahtumat 6.-7.1917 etenivät yhtäaikaisesti keisarikunnan eri osissa.*</p><p>&quot;<em>7.11. aamulla puhelinyhteys kartanoon katkesi noin 7 aikoihin... kello 10 vieras auto ajoi kartanon pihaan ja autosta astui ulos viisi venäläistä matruusia. Tämän jälkeen pihaan marssi vielä <strong>26 vahvasti aseistettua venäläistä matruusia</strong>... Venäläiset matruusit piirittivät päärakennuksen... he iskivät ovet <strong>kiväärin </strong>perillä säpäleiksi, <strong>ryöstivät </strong>kaiken ryöstämisen arvoisen ja <strong>rikkoivat </strong>kaiken muun. Tämän jälkeen he palasivat päärakennuksen luokse, iskivät kiväärin perillä lukitsemattoman oven säpäleiksi ja astuivat pistimet ojennettuina sisälle.... uhkasi Nagant-<strong>revolverilla </strong>salin perällä korituolissa <strong>istuvaa Alfred Kordelinia</strong>, huutaen ja sanoen häntä &#39;<strong>saatanan lahtariksi</strong>&#39;...&nbsp; torpan suunnalta juoksi vihainen matruusi pistoolia heilutellen ja huutaen, suunnaten kohti Alfred Kordelinia kuljettavia hevosrattaita... syöksyi vaunujen taakse ja iski hirveällä voimalla pistoolillaan Kordelinia päähän ja laukaisi samalla aseensa. Kordelinin hattu putosi maantielle ja ruumis kallistui vaunujen oikealle puolelle.</em>&quot;</p><p>Vallankumousjohtaja <strong>Lenin </strong>pyrki juonikkaasti estämään autonomisen suuriruhtinaskuntamme irtaantumisen Venäjästä.*&nbsp; Vajaa kuukausi Suomen itsenäistymisen jälkeen 31.12.1917 hän allekirjoitti ulkoministerinsä <strong>Stalinin </strong>esityksestä itsenäisyydentunnustuksen ja punikkiliittolaisilleen suunnatun tervetulomääräyksen Neuvostokansojen perheeseen heti Suomeen tammikuuksi 1918 sovitun vallankaappauksen jälkeen - &#39;<em>venäläisin asein venäläisten asian puolesta</em>&#39;.&nbsp;</p><p>Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Lenin ehdotti 1.3.1918 maallemme nimeä &rdquo;<em>Suomen sosialistinen työväentasavalta</em>&rdquo;. Suomen edustajat hyväksyivät nimenmuutoksen ja se päätyi lopulliseen sopimustekstiin.&nbsp;Kapina 1918 ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen.&nbsp;&rdquo;Suomen sosialistinen työväentasavalta&rdquo; hajosi, kun valkoiset voittivat sisällissodan ja punaisten johtajat pakenivat Neuvosto-Venäjälle, osa ns.<em> ikitielle</em>.&nbsp;</p><p><strong>Neuvostoliiton revanssipaine</strong> purkautui sittemmin vuonna <strong>1939</strong> sotilasliitossa Hitlerin Saksan kanssa talvisodan hyökkäyksenä &quot;<em>Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan</em>&quot; eli puna-suur-Suomen presidentiksi valitun O.W. Kuusinen-Quislingin johdolla, ja uudelleen <strong>1941</strong> jatkosodan hyökkäyksenä Suomea vastaan...<br />*) Ks. <a href="http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245636-lokakuun-suuren-vallankumouksen-muistopaivan-711-suomi100-juhlalinkit" target="_blank"><strong><u>Lokakuun suuren vallankumouksen muistopäivän 7.11. SUOMI100-juhlalinkit &raquo;</u></strong></a>&nbsp; &nbsp;<br />&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Leninin kutsua ja panssarilaiva Auroran vallankumouslaukausta noudattaneet venäläismatruusit valtasivat 7.11.1917 Talvipalatsin Pietarissa ja murhasivat Suomen suuriruhtinaskunnassa merkittävän teollisuus- ja kulttuurimiehen. Punikkimieliset venäläissotilaat olivat kaapanneet hyväntekijänä tunnetun tyhjästä aloittaneen maanviljelysneuvoksen  syntymäpäiväjuhlaseurueen tämän kartanossa. Dramaattiset tapahtumat 6.-7.1917 etenivät yhtäaikaisesti keisarikunnan eri osissa.*

"7.11. aamulla puhelinyhteys kartanoon katkesi noin 7 aikoihin... kello 10 vieras auto ajoi kartanon pihaan ja autosta astui ulos viisi venäläistä matruusia. Tämän jälkeen pihaan marssi vielä 26 vahvasti aseistettua venäläistä matruusia... Venäläiset matruusit piirittivät päärakennuksen... he iskivät ovet kiväärin perillä säpäleiksi, ryöstivät kaiken ryöstämisen arvoisen ja rikkoivat kaiken muun. Tämän jälkeen he palasivat päärakennuksen luokse, iskivät kiväärin perillä lukitsemattoman oven säpäleiksi ja astuivat pistimet ojennettuina sisälle.... uhkasi Nagant-revolverilla salin perällä korituolissa istuvaa Alfred Kordelinia, huutaen ja sanoen häntä 'saatanan lahtariksi'...  torpan suunnalta juoksi vihainen matruusi pistoolia heilutellen ja huutaen, suunnaten kohti Alfred Kordelinia kuljettavia hevosrattaita... syöksyi vaunujen taakse ja iski hirveällä voimalla pistoolillaan Kordelinia päähän ja laukaisi samalla aseensa. Kordelinin hattu putosi maantielle ja ruumis kallistui vaunujen oikealle puolelle."

Vallankumousjohtaja Lenin pyrki juonikkaasti estämään autonomisen suuriruhtinaskuntamme irtaantumisen Venäjästä.*  Vajaa kuukausi Suomen itsenäistymisen jälkeen 31.12.1917 hän allekirjoitti ulkoministerinsä Stalinin esityksestä itsenäisyydentunnustuksen ja punikkiliittolaisilleen suunnatun tervetulomääräyksen Neuvostokansojen perheeseen heti Suomeen tammikuuksi 1918 sovitun vallankaappauksen jälkeen - 'venäläisin asein venäläisten asian puolesta'. 

Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Lenin ehdotti 1.3.1918 maallemme nimeä ”Suomen sosialistinen työväentasavalta”. Suomen edustajat hyväksyivät nimenmuutoksen ja se päätyi lopulliseen sopimustekstiin. Kapina 1918 ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen. ”Suomen sosialistinen työväentasavalta” hajosi, kun valkoiset voittivat sisällissodan ja punaisten johtajat pakenivat Neuvosto-Venäjälle, osa ns. ikitielle

Neuvostoliiton revanssipaine purkautui sittemmin vuonna 1939 sotilasliitossa Hitlerin Saksan kanssa talvisodan hyökkäyksenä "Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan" eli puna-suur-Suomen presidentiksi valitun O.W. Kuusinen-Quislingin johdolla, ja uudelleen 1941 jatkosodan hyökkäyksenä Suomea vastaan...
*) Ks. Lokakuun suuren vallankumouksen muistopäivän 7.11. SUOMI100-juhlalinkit »   
 

 

]]>
6 http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245685-100-v-sitten-murhattu-alfred-kordelin-bolsevikkien-ensimmainen-suomalaisuhri#comments Alfred Kordelin Lenin Lokakuun vallankumous Stalin Suomi 100 vuotta Tue, 07 Nov 2017 09:30:31 +0000 Veikko Savolainen http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245685-100-v-sitten-murhattu-alfred-kordelin-bolsevikkien-ensimmainen-suomalaisuhri
Sekavia päiviä Petrogradissa 100 vuotta sitten http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245679-sekavia-paivia-petrogradissa-100-vuotta-sitten <p><em><strong>Sekavia päiviä Petrogradissa 100 vuotta sitten</strong></em></p><p><em>- Vuosisata maailmanhistorian suurimman ihmiskokeen alkamisesta</em></p><p>*</p><p><em>&rdquo;Venäjä oli kuin asemalaiturilla odottaen junanlähettäjän vihellystä</em>&rdquo;, kirjoitti <strong>Ilja Ehrenburg</strong> noihin aikoihin.</p><p>Vilkaise myös Wikipedia-artikkeli; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous</u></a></p><p>*</p><p><strong>Smolna &ndash; käärmeenpesä</strong></p><p><strong>Lev Trotski</strong> oli bolshevikkien ja neuvostojen päämajassa Smolnassa, tyttökoulussa.</p><p>Kaupungintalolta saapui iltapäivällä pormestarin lähettämä delegaatio kysymään alkaisiko kapina.</p><p>Trotski vakuutti että alkaisi, vaikka he näkivät hyvin vähän todisteita siitä.</p><p>Muu osa kaupunkia oli päättänyt: vallankaappausta ei tulisi.</p><p>Tyylikkäät iltapukuun pukeutuneet ihmiset asettuivat Aleksandran teatteriin seuraamaan <strong>Aleksei Tolstoin</strong> näytelmää <em>Iivana Julman kuolema</em>.&nbsp; Oopperanharrastajat olivat Mariinski-teatterissa kuuntelemassa <strong>Boris Saljapinia Boris Godunovina</strong>.&nbsp; Restaurant de Paris käännytti pois ruokailijoita, joilla ei ollut pöytävarausta.&nbsp; Elokuvateatterit, baarit ja yökerhot olivat täynnä.</p><p>&rdquo;Peliluolat toimivat kuumeisesti illasta aamuun samppanjan virratessa ja panokset kohosivat 20.000 ruplaan&rdquo;, runoili lokakuun merkittävä todistaja, tosin omassa asiassaan, <strong>John Reed</strong>.&nbsp;</p><p>&rdquo;Jalokiviin ja kalliisiin turkkeihin pukeutuneet huorat kävelivät edestakaisin kaupungin keskustassa ja kansoittivat kahviloita. &hellip; Ryöstöt lisääntyivät niin rajusti, että kaduilla kulkeminen oli vaarallista.&rdquo;</p><p>Puuttui vain että ruhtinatar <strong>Leon Radziwillin</strong> seuraavien juhlien kutsut tulisivat, jotta saataisiin varma puheenaihe.</p><p>Mutta Lev Trotski, roistojen ja huligaanien kuulu johtaja, hän joka oli bolshevikkien henkinen johtaja, Leninin, ohella, tunsi että puheen, ajattelun ja istumisen aika oli ohi:</p><p>&rdquo;Sanojen aika on ohi.&nbsp; On koittanut kuolemaan päättyvän kaksintaistelun hetki, vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä!&rdquo;</p><p>Brittiläinen salainen agentti <strong>Robert Bruce Lockhart</strong> kuvasi Trotskia: &rdquo;Hänessä tuli lihaksi porvarillinen karikatyyri vallankumouksellisesta&hellip;. pelkkää temperamenttia&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Se toinen karikatyyri</strong></p><p><strong>V.I. Lenin</strong> mitteli lattiaa piilopaikassaan. Siinä missä Trotski käveli avoimesti Smolnan ovista sisään, Lenin &ndash; hän piilotteli.&nbsp; Kummassa oli enemmän dynamiittia?</p><p>Illalla kuuden aikaan toveri Lenin kirjoitti viestin:</p><p><em>&rdquo;Nyt on kaikki hiuskarvan varassa&hellip; Tänä iltana, tänä yönä meidän on hinnalla millä hyvänsä pidätettävä ministerit&hellip;&rdquo;</em></p><p>Vähän ilta-kymmenen jälkeen hän päätti lähteä Smolnaan.&nbsp; Silloin jokin liikahti maailmanhistoriassa.</p><p>Hänellä oli peruukkinsa, sen <em>helsinkiläisen</em> peruukkimaakarin luoma, ja nyt myös isot silmälasit, mutta kiihdyksissään hän unohti naamioida kasvonsa.&nbsp; Lenin ilman naamiota.</p><p>Hän kietoi kasvoilleen nenäliinan niin kuin hänellä särkisi hammasta, kulki osan matkaa raitiovaunulla ja saapui Smolnaan vähänennen keskiyötä.&nbsp; Vartiomiehet eivät päästäneet häntä sisään.</p><p>*</p><p><strong>Smolna oli vallankumouksen</strong> salamatkustajan Reedin mukaan &rdquo;kirkkaasti valaistu&rdquo; ja &rdquo;surisi kuin jättiläismäinen mehiläispesä&rdquo;.&nbsp;</p><p>Punakaartilaiset, &rdquo;yhteen sulloutunut joukko työmiesten vaatteisiin pukeutuneita keskenkasvuisia poikia oli aseistautunut luonnottoman pitkillä pistimillä varustetuilla kivääreillä ja keskusteli hermostuneesti keskenään&rdquo;.&nbsp; He lämmittelivät käsiään suurten nuotioiden äärellä.&nbsp; Panssariautojen moottorit hurisivat , moottoripyörät kaasuttivat, ilmassa leijui sininen kirpeä savu.&nbsp; Eikä kukaan tuntenut Leniniä.&nbsp; Hänellä ei ollut henkilöllisyyspapereita, niitä hän karttoi neuroottisen raivokkaasti, joten portilla olevat punakaartilaiset kieltätyivät laskemasta häntä sisään.</p><p>&rdquo;Perkeleellinen sotku!&rdquo; Leninin henkilökohtainen turvamies Rahja karjaisi.&nbsp;</p><p>&rdquo;Minä olen saatana <strong>Eino Rahja</strong> Suomesta ja olen kokousedustaja, eivätkä nämä mulkut päästä minua läpitte!&rdquo;&nbsp;</p><p>Väkijoukko tuki tätä karjuvaa miestä ja työnsi pistinniekkojen mutinoista piittaamatta molemmat miehet sisään.&nbsp;</p><p>Siinä oli &quot;<strong>kansan</strong>&quot; osuus tässä <strong>bolshevikkisen eliitin järjestämässä </strong>peijarissa, valtojen kaappauksessa.</p><p>&rdquo;Lenin tuli perässäni, nauraen mielettömästi&rdquo;, Rahja kertoi myöhemmin.&nbsp; Mutta kun Lenin otti lakin päästään, myös hänen liiman tönköksi jäykistämä peruukkinsa irtosi.</p><p>Smolna oli kuin leirialue.&nbsp; Neuvoston kokoontuessa upeassa tanssiaissalissa lattioita peittivät sanomalehdet, tupakantumpit ja vuodevaatteet.&nbsp; Käytävillä kuorsasi sotilaita.&nbsp; Tupakka, hiki, virtsa lemusi, tämä turakka tunkka sekoittuui alakerran ruokasalista leviävään keitetyn kaalin tuoksuun.&nbsp;</p><p>Lenin kiirehti käytävän läpi peruukkiaan pidellen ja yritti salata henkilöllisyytensä, mutta menshevikki Dan huomasi hänet ja tunsi.</p><p>&rdquo;Ne mätämunat ovat tunnistaneet minut&rdquo;, Lenin kirskahti Rahjalle, joka seurasi mestariaan kuin hai laivaa.&nbsp;</p><p>Eino Rahjassa toteutui Suomen ja suomalaisten panos tässä valtojen vaihdossa.</p><p>*</p><p><strong>Smolnan ammattivallankumoukselliset hetki ennen h-hetkeä</strong></p><p>Lenin otti yhteyttä Trotskiin, kirjoitti pienen muistilapun, taittoi sen ja antoi eräälle vartiomiehelle pyytäen tätä toimittamaan sen sisälle toveri Trotskille.</p><p>Trotskin mielestä Lenin näytti &rdquo;aika oudolta&rdquo;.&nbsp; Vastapuoli voisi vaikeuksitta tunnistaa hänet.&nbsp; &rdquo;He ovat jo tunnistaneet meidät, ne roistot&rdquo;, Lenin kiljaisi hermostuneesti.&nbsp;</p><p>Mieliala Smolnassa oli kaikkea muuta kuin vallankumouksellinen.&nbsp; Se oli &rdquo;harmaa. Kasvot olivat väsyneitä, ilmeettömiä, jopa synkeitä&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>J.V. Stalin</strong> &rdquo;säntäili huoneesta toiseen&rdquo;, Smolnaan saapunut Sagirasvili huomasi&nbsp; &rdquo;En ollut koskaan nähnyt häntä sellaisessa tilassaa. Sellainen kiire ja kuumeinen työskentely oli hänelle hyvin epätavallista&rdquo;&nbsp;</p><p>Pääkaupungin yllä kajahteli laukauksia, mutta kyse ei ollut taisteluista.&nbsp; Humalaiset sotilaat ampuivat umpimähkään yössä.</p><p>*</p><p><strong>Kerenski ottaa ritolat</strong></p><p><strong><em>Keskiviikkona , lokakuun 25. päivän 1917</em></strong> (vanhaa lukua; <strong><em>7.11.1917</em></strong> uutta) varhaistunteina pieniä bolshevikkipartioita lähti liikkeelle kasarmeilta.&nbsp; Ne olivat silminnähtävästi helpottuneita, kun vastarintaa ei näkynyt.&nbsp; Ne valtasivat Nevan sillat, päälennättimen, postitoimistot, rautatieasemat, keskuspankin ja voimalat.</p><p>Joukkojen ei tarvinnut hyökätä kohteisiinsa &ndash; &rdquo;riitti kun he vain saartoivat ne&rdquo;, eräs silminnäkijä kertoi.</p><p>Laukaustakaan ei ammuttu.</p><p>Kun <strong>Aleksandr</strong> <strong>Kerenski</strong> heräsi, hän huomasi puhelinlinjansa katkaistuiksi ja näki Talvipalasin siltaa valvovat bolshevikit.&nbsp; Hän päätti lähteä kaupungista kokoamaan rintamalta joukkoja kapinan kukistamiseen.&nbsp; Hallituksen kulkuneuvot eivät toimineet; bolshevikit olivat yön aikana irrottaneet virranjakajat.</p><p>Yksi vänrikki lähetettiin katsomaan voisiko jostain pakko-ottaa hallituksen käyttöön toimivan auton.&nbsp; Britannian lähetystö käännytti hänet pois.&nbsp; Samoin tekin hallituksen sihteeri <strong>Vladimir Nabokov</strong>, joka oli aamupesulla, mutta amerikkalaiset olivat anteliaampia.&nbsp; Lähetystövirkailija <strong>Sheldon Whitehouse</strong> lainasi oman Renaultinsa oikein kuljettajan kera. Whitehouse oli varma, että saisi autonsa takaisin heti, kun Kerenski palaisi rintamalta mukanaan kapinan kukistamiseen tarvittavat joukot &ndash; &rdquo;viiden päivän kuluessa&rdquo;.</p><p>Kerenskin amerikkalaiskuski ajoi harhaan ja hänen oli pysähdyttävä kysymään tietä.&nbsp; Reitti kulki halki bolshevikkien vartioketjujen, joiden oli määrä sulkea kaupungin keskusta.</p><p>Kymmenet jalankulkijat tunnistivat ison avoauton takapenkillä istuvan Kerenskin ja hän nousi kiittämään heitä sotilastervehdyksin, lippaan vetäen.&nbsp; Kaupungin laitamilla, Kerenski on kertonut, punakaartilaisten partio &rdquo;rynni kohti autoamme joka puolelta, mutta me olimme jo päässeet ohi&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Hiljaiseloa Petrogradissa</strong></p><p>Hallituksen ministerit saapuivat Talvipalatsiin taksilla, samaan aikaan kun Smolnassa Lenin ilmoitti heidän valtansa kukistuneen.</p><p>Kaupunki ei huomioinut Leninin ilmoitusta.</p><p>Raitiovaunut kulkivat, pankit olivat auki ja tehtaiden pyörät pyörivät.&nbsp; Kaartilasipartiot kyllästyivät; he seisoskelivat rennosti poltellen.&nbsp; Suhanovin mielestä tunnelma oli &rdquo;melko kevytmielinen&rdquo; eikä muistuttanut sotaa.&nbsp; Sotilaat näyttivät siltä, että he hajaantuisivat ensimmäisestä varoituslaukauksesta &ndash; &rdquo;mutta ei ollut ketään joka olisi ampunut.</p><p>*</p><p><strong>Hallitus lakkaa</strong></p><p>Kello 14:15 Trotski katsoi välttämättömäksi pitää Petrogradin neuvoston ylimääräisen istunnon, jotta edustajakokouksen osallistujien ei tarvitse maleksia tylsistyneinä Smolnassa.&nbsp; Hän julisti, että hallitus &rdquo;oli lakannut olemasta&rdquo;, mikä oli seurausta &rdquo;niin valtavien ihmismassojen&rdquo; liikehdinnästä, että sille ei löytynyt vertaa historiassa, ja hänen puhuessaan nuo massat kulkivat lähes huomaamattomina kaduilla.&nbsp;</p><p>Ainut merkki vallankaappauksesta, jonka ohikulkijat näkivät, olivat ne muutamat panssarivaunut, joiden harmaisiin kylkiin oli punamaalilla maalattu bolshevikkien tunnus ja jotka kulkivat sireenit ulvoen.&nbsp; Suhanov oli niin pettynyt tähän kaikkeen, että meni kotiinsa syömään illallista kynttilänvalossa.&nbsp; Hänen mukaansa bolshevikkihallinto ei voinut olla kuin &rdquo;ohimenevä&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Talvipalatsi avoimin ovin</strong></p><p>Talvipalatsin &rdquo;valtaus&rdquo; oli niin huolimatonta työtä, että amerikkalaiset reportterit John Reed ja <strong>Louise Bryant</strong> pääsivät samana iltapäivänä kuljeskelemaan rakennuksessa.&nbsp; Palatsini tsaarinaikaisiin sinisiin univormuihin pukeutuneet palvelijat ottivat&nbsp; heiltä takit ja kadetit näyttivät heille mielellään paikkoja.&nbsp; Louise Bryantin mielestä he olivat &rdquo;surullisia, pelokkaita raukkoja&rdquo;, jotka oli kasvatettu yläluokkaisen suojatusti ja nyt olivat &rdquo;ilman hovia, ilman tsaaria, ilman kaikkia niitä perinteitä, joihin he olivat uskoneet&rdquo;.&nbsp; Lattioilla lojui pakkauslaatikoita ja patjoja sekä tupakannatsoja ja tyhjiä viinipulloja.</p><p>Marraskuun kaappauksen todistusvoimaisin kertoja, partisaanikronikoitsija John Reed oli Oregonissa syntynyt tuomarin poika, joka oli saanut kasvatuksensa Harvardissa.&nbsp; Hän oli mukana perustamassa Kommunistista työväenpuoluetta, josta myöhemmin tuli Yhdysvaltain Kommunistinen puolue&nbsp; Hän kuoli lavantautiin Moskovassa vuonna 1920, ja hänet haudattiin Punaiselle torille.</p><p>Monet hallituksen puolustajista olivat humalassa.</p><p>Eräs alkoholilta leimahtava kapteeni tervehti reporttereita.&nbsp; &rdquo;Haluan päästä pois Venäjältä&rdquo;, hän sanoi.&nbsp; &rdquo;Aion liittyä Yhdysvaltain armeijaan&rdquo;.&nbsp; Kaksi polkupyöräilijä tuli tuomaan bolshevikkien vaatimusta, että palatsia ryhdyttäisiin tulittamaan ellei se 19:10:een mennessä antautuisi.&nbsp; Ministerit elättivät vielä toivoa, että Kerenski palaisi vahvistujoukkojen kanssa, eivätkä antautuneet.</p><p>*</p><p><strong>Vallankaappaus ei haitannut kaupungin yöelämää</strong>.&nbsp; Raitiovaunut ja taksit muuttivat paikoin reittiään välttääkseen sotilasketjun.&nbsp; Talvipalatsissa ministerit nauttivat keittoa, kalaa, artisokkaa ja käskivät syötyään sammuttaa palatsista valot.&nbsp; Syntyi sekaannusta niin piirittäjien kuin piiritettyjenkin keskuudessa ja neljä Krontantinin akatemian kadettia haavoittui lievästi luultavasti omiensa aseista.</p><p>Bolshevikkien miehittämä panssarilaiva <strong><em>Aurora</em></strong> käskettiin kiinnityspaikaltaan Nevalta tulittamana palatsia, kun Pietarin ja Paavalin linnoituksesta näytettäisiin punaista valoa.</p><p>Mutta risteilijä oli juuri päässyt korjaustelakalta eikä laivassa ollut kuin harjoitusammuksia.&nbsp; Linnakkeen varuskunta ei löytänyt mistään punaista lamppua, mutta kello 21:40 linnasta nähtiin nousevan sinipunerva kaje, ja Auroran tykkitornit alkoivat tulittaa paukkupanoksin.&nbsp; Kadetit vastasivat konekivääritulella, kunnes he huomasivat, että kaikesta savusta ja jyminästä huolimatta heidän päälleen ei satanut ammuksia.</p><p>*</p><p><strong>Boskarevskin naispataljoona</strong></p><p>Kerenskille uskollinen naispataljoona jätti palatsin ilmoitettuaan tehtäväkseen taistella rintamalla saksalaisia vastaan.&nbsp; Kello 23 Pietarin ja Paavalin linnakkeen kuusituumaisilla tykeillä ammuttiin palatsia kohti kaksi kovaa ammusta.&nbsp; Räjähdykset pelästyttivät <strong>Vladimir Nabokovin</strong>, hallituksen sihteerin 18-vuotiaan pojan joka myöhemmin kirjoitti kirjan Lolita ja joka tuolloin kirjoitti juuri runoa vanhempiensa talossa Morskajalla.&nbsp; Toinen ammuksista meni satoja metrejä ohi 1500-huoneistoisen kohteensa.&nbsp; Toinen osui, mutta sai aikaan vain vähän vaurioita.&nbsp; Muutamaa minuuttia myöhemmin kolmituumaiset yhtyivät tulitukseen&nbsp; ampuen 35 laukausta.&nbsp; Suurin osa putosi jokeen.&nbsp; Ainut havaittu suma teki kolon reunuslistaan.&nbsp; Palatsissa monet torkkuivat tai ottivat vastaan puheluita kannattajiltaan, jotka rohkaisivat heitä kestämään aamuun saakka.&nbsp;</p><p>Bolshevikkeja löydettiin vaeltamasta palatsi käytävillä ja heidät riisuttiin helposti aseista.&nbsp; &rdquo;Kuinka paljon heitä on palatsissa?&rdquo; kysyi eräs ministereistä.&nbsp; &rdquo;Kenen halussa palatsi oikeastaan on -&nbsp; heidän vai meidän?&rdquo;&nbsp;</p><p>Illan ja yön aikana bolshevikit soluttautuivat vähitellen rakennukseen.</p><p>*</p><p><strong>Aamuyöllä kahdelta</strong></p><p>Aamuyöllä kahdelta lokakuun 26. päivänä oikeusministeri <strong>Maljantovits</strong> sai puhelun ystävältään, joka kysyi hänen vointiaan.&nbsp; &rdquo;Ihan hyvä, mieli on korkealla&rdquo;, hän vastasi.&nbsp; Hän lepäili divaanilla saadakseen vähän unta, mutta pian alkoi kuulua ääntä, joka tuli koko ajan lähemmäs.&nbsp; Ministerit tarttuivat takkeihinsa.&nbsp; Sisään ryntäsi kadetti, joka teki asennon ja tervehti jännittyneenä mutta päättäväisesti.&nbsp; &rdquo;Mitä hallitus käskee?&rdquo; hän kysyi.&nbsp; &rdquo;Taistellaanko viimeiseen mieheen?&rdquo;.</p><p>Väsyneet ministerit vastasivat:</p><p>&rdquo;Ei ole tarpeen.&nbsp; Mitä suotta.&nbsp; Ei verenvuodatusta!&rdquo;</p><p>Pieni mies, jonka leveälierinen taiteilijanhattu oli työnnetty taakse hänen pitkille punaisille hiuksilleen, pyrähti huoneeseen kuin &rdquo;laineen lennättämä lastu&rdquo;.</p><p>Aseistettu väkijoukko valui hänen takaansa &rdquo;täyttäen huoneen kuin virtaava vesi&rdquo;.&nbsp; Mies huusi korviavihlovan kimeällä äänellä:</p><p>&rdquo;Minä ilmoitan teille väliaikaisen hallituksen jäsenet, että teidät on pidätetty.&nbsp; Minä olen vallankumouskomitean edustaja Antonov-Ovsejenko.&rdquo;</p><p><strong>Vladimir Antonov-Ovsejenko</strong> oli entinen tsaarin upseeri joka sai vuonna 1905 kapinan lietsonnasta kuolemanrangaistuksen, mutta pääsi pakenemaan Pariisiin.&nbsp; Hän vastasi bolshevikkien vallankaappausstrategiasta.&nbsp; Hän unohti oman päämajansa puolustuksen &ndash; mutta sai pidettyä Talvipalatsin ministerit.&nbsp; Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin takaisin Moskovaan Espanjasta missä hän palveli sisällissodan komissaarina, ja ammuttiin.</p><p>Mutta nyt.</p><p>Nyt Petrograd oli bolshevikkien käsissä.</p><p>*</p><p>Vain hetkeä aikaisemmin oli amerikkalainen korsto <strong>John Reed</strong>, vallankumouksen runoniekka maalaillut:</p><p>&rdquo;<em>Ja sateessa, hyytävässä kylmyydessä suuren sykkivän kaupungin ylitse pyyhkivät yhä nopeammin ja nopeammin pilvet kohti&hellip; mitä?&rdquo;</em></p><p>Nyt pilvet olivat pyyhkineet kaupungin, Petrogradin, yli.&nbsp; Elettiin hämärää hetkeä.</p><p>Vasta aika näyttäisi miten kauan, ja miten.</p><p>*</p><p><strong><em>Lähteitä:</em></strong></p><p><strong><em>Kompilaatio </em></strong><em>by Veikko Huuska</em></p><p><em>Brian Moynahan: Venäjän vuosisata. Tammi, 1994.</em></p><p><em>Simon Sebag Montefiore: Nuori Stalin.</em></p><p><em>Lenin: Kootut teokset.</em></p><p><em>John Reed: Kymmenen päivää jotka järisyttivät maailmaa.</em></p><p><em>*</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sekavia päiviä Petrogradissa 100 vuotta sitten

- Vuosisata maailmanhistorian suurimman ihmiskokeen alkamisesta

*

”Venäjä oli kuin asemalaiturilla odottaen junanlähettäjän vihellystä”, kirjoitti Ilja Ehrenburg noihin aikoihin.

Vilkaise myös Wikipedia-artikkeli; https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous

*

Smolna – käärmeenpesä

Lev Trotski oli bolshevikkien ja neuvostojen päämajassa Smolnassa, tyttökoulussa.

Kaupungintalolta saapui iltapäivällä pormestarin lähettämä delegaatio kysymään alkaisiko kapina.

Trotski vakuutti että alkaisi, vaikka he näkivät hyvin vähän todisteita siitä.

Muu osa kaupunkia oli päättänyt: vallankaappausta ei tulisi.

Tyylikkäät iltapukuun pukeutuneet ihmiset asettuivat Aleksandran teatteriin seuraamaan Aleksei Tolstoin näytelmää Iivana Julman kuolema.  Oopperanharrastajat olivat Mariinski-teatterissa kuuntelemassa Boris Saljapinia Boris Godunovina.  Restaurant de Paris käännytti pois ruokailijoita, joilla ei ollut pöytävarausta.  Elokuvateatterit, baarit ja yökerhot olivat täynnä.

”Peliluolat toimivat kuumeisesti illasta aamuun samppanjan virratessa ja panokset kohosivat 20.000 ruplaan”, runoili lokakuun merkittävä todistaja, tosin omassa asiassaan, John Reed

”Jalokiviin ja kalliisiin turkkeihin pukeutuneet huorat kävelivät edestakaisin kaupungin keskustassa ja kansoittivat kahviloita. … Ryöstöt lisääntyivät niin rajusti, että kaduilla kulkeminen oli vaarallista.”

Puuttui vain että ruhtinatar Leon Radziwillin seuraavien juhlien kutsut tulisivat, jotta saataisiin varma puheenaihe.

Mutta Lev Trotski, roistojen ja huligaanien kuulu johtaja, hän joka oli bolshevikkien henkinen johtaja, Leninin, ohella, tunsi että puheen, ajattelun ja istumisen aika oli ohi:

”Sanojen aika on ohi.  On koittanut kuolemaan päättyvän kaksintaistelun hetki, vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä!”

Brittiläinen salainen agentti Robert Bruce Lockhart kuvasi Trotskia: ”Hänessä tuli lihaksi porvarillinen karikatyyri vallankumouksellisesta…. pelkkää temperamenttia”

*

Se toinen karikatyyri

V.I. Lenin mitteli lattiaa piilopaikassaan. Siinä missä Trotski käveli avoimesti Smolnan ovista sisään, Lenin – hän piilotteli.  Kummassa oli enemmän dynamiittia?

Illalla kuuden aikaan toveri Lenin kirjoitti viestin:

”Nyt on kaikki hiuskarvan varassa… Tänä iltana, tänä yönä meidän on hinnalla millä hyvänsä pidätettävä ministerit…”

Vähän ilta-kymmenen jälkeen hän päätti lähteä Smolnaan.  Silloin jokin liikahti maailmanhistoriassa.

Hänellä oli peruukkinsa, sen helsinkiläisen peruukkimaakarin luoma, ja nyt myös isot silmälasit, mutta kiihdyksissään hän unohti naamioida kasvonsa.  Lenin ilman naamiota.

Hän kietoi kasvoilleen nenäliinan niin kuin hänellä särkisi hammasta, kulki osan matkaa raitiovaunulla ja saapui Smolnaan vähänennen keskiyötä.  Vartiomiehet eivät päästäneet häntä sisään.

*

Smolna oli vallankumouksen salamatkustajan Reedin mukaan ”kirkkaasti valaistu” ja ”surisi kuin jättiläismäinen mehiläispesä”. 

Punakaartilaiset, ”yhteen sulloutunut joukko työmiesten vaatteisiin pukeutuneita keskenkasvuisia poikia oli aseistautunut luonnottoman pitkillä pistimillä varustetuilla kivääreillä ja keskusteli hermostuneesti keskenään”.  He lämmittelivät käsiään suurten nuotioiden äärellä.  Panssariautojen moottorit hurisivat , moottoripyörät kaasuttivat, ilmassa leijui sininen kirpeä savu.  Eikä kukaan tuntenut Leniniä.  Hänellä ei ollut henkilöllisyyspapereita, niitä hän karttoi neuroottisen raivokkaasti, joten portilla olevat punakaartilaiset kieltätyivät laskemasta häntä sisään.

”Perkeleellinen sotku!” Leninin henkilökohtainen turvamies Rahja karjaisi. 

”Minä olen saatana Eino Rahja Suomesta ja olen kokousedustaja, eivätkä nämä mulkut päästä minua läpitte!” 

Väkijoukko tuki tätä karjuvaa miestä ja työnsi pistinniekkojen mutinoista piittaamatta molemmat miehet sisään. 

Siinä oli "kansan" osuus tässä bolshevikkisen eliitin järjestämässä peijarissa, valtojen kaappauksessa.

”Lenin tuli perässäni, nauraen mielettömästi”, Rahja kertoi myöhemmin.  Mutta kun Lenin otti lakin päästään, myös hänen liiman tönköksi jäykistämä peruukkinsa irtosi.

Smolna oli kuin leirialue.  Neuvoston kokoontuessa upeassa tanssiaissalissa lattioita peittivät sanomalehdet, tupakantumpit ja vuodevaatteet.  Käytävillä kuorsasi sotilaita.  Tupakka, hiki, virtsa lemusi, tämä turakka tunkka sekoittuui alakerran ruokasalista leviävään keitetyn kaalin tuoksuun. 

Lenin kiirehti käytävän läpi peruukkiaan pidellen ja yritti salata henkilöllisyytensä, mutta menshevikki Dan huomasi hänet ja tunsi.

”Ne mätämunat ovat tunnistaneet minut”, Lenin kirskahti Rahjalle, joka seurasi mestariaan kuin hai laivaa. 

Eino Rahjassa toteutui Suomen ja suomalaisten panos tässä valtojen vaihdossa.

*

Smolnan ammattivallankumoukselliset hetki ennen h-hetkeä

Lenin otti yhteyttä Trotskiin, kirjoitti pienen muistilapun, taittoi sen ja antoi eräälle vartiomiehelle pyytäen tätä toimittamaan sen sisälle toveri Trotskille.

Trotskin mielestä Lenin näytti ”aika oudolta”.  Vastapuoli voisi vaikeuksitta tunnistaa hänet.  ”He ovat jo tunnistaneet meidät, ne roistot”, Lenin kiljaisi hermostuneesti. 

Mieliala Smolnassa oli kaikkea muuta kuin vallankumouksellinen.  Se oli ”harmaa. Kasvot olivat väsyneitä, ilmeettömiä, jopa synkeitä”.

*

J.V. Stalin ”säntäili huoneesta toiseen”, Smolnaan saapunut Sagirasvili huomasi  ”En ollut koskaan nähnyt häntä sellaisessa tilassaa. Sellainen kiire ja kuumeinen työskentely oli hänelle hyvin epätavallista” 

Pääkaupungin yllä kajahteli laukauksia, mutta kyse ei ollut taisteluista.  Humalaiset sotilaat ampuivat umpimähkään yössä.

*

Kerenski ottaa ritolat

Keskiviikkona , lokakuun 25. päivän 1917 (vanhaa lukua; 7.11.1917 uutta) varhaistunteina pieniä bolshevikkipartioita lähti liikkeelle kasarmeilta.  Ne olivat silminnähtävästi helpottuneita, kun vastarintaa ei näkynyt.  Ne valtasivat Nevan sillat, päälennättimen, postitoimistot, rautatieasemat, keskuspankin ja voimalat.

Joukkojen ei tarvinnut hyökätä kohteisiinsa – ”riitti kun he vain saartoivat ne”, eräs silminnäkijä kertoi.

Laukaustakaan ei ammuttu.

Kun Aleksandr Kerenski heräsi, hän huomasi puhelinlinjansa katkaistuiksi ja näki Talvipalasin siltaa valvovat bolshevikit.  Hän päätti lähteä kaupungista kokoamaan rintamalta joukkoja kapinan kukistamiseen.  Hallituksen kulkuneuvot eivät toimineet; bolshevikit olivat yön aikana irrottaneet virranjakajat.

Yksi vänrikki lähetettiin katsomaan voisiko jostain pakko-ottaa hallituksen käyttöön toimivan auton.  Britannian lähetystö käännytti hänet pois.  Samoin tekin hallituksen sihteeri Vladimir Nabokov, joka oli aamupesulla, mutta amerikkalaiset olivat anteliaampia.  Lähetystövirkailija Sheldon Whitehouse lainasi oman Renaultinsa oikein kuljettajan kera. Whitehouse oli varma, että saisi autonsa takaisin heti, kun Kerenski palaisi rintamalta mukanaan kapinan kukistamiseen tarvittavat joukot – ”viiden päivän kuluessa”.

Kerenskin amerikkalaiskuski ajoi harhaan ja hänen oli pysähdyttävä kysymään tietä.  Reitti kulki halki bolshevikkien vartioketjujen, joiden oli määrä sulkea kaupungin keskusta.

Kymmenet jalankulkijat tunnistivat ison avoauton takapenkillä istuvan Kerenskin ja hän nousi kiittämään heitä sotilastervehdyksin, lippaan vetäen.  Kaupungin laitamilla, Kerenski on kertonut, punakaartilaisten partio ”rynni kohti autoamme joka puolelta, mutta me olimme jo päässeet ohi”.

*

Hiljaiseloa Petrogradissa

Hallituksen ministerit saapuivat Talvipalatsiin taksilla, samaan aikaan kun Smolnassa Lenin ilmoitti heidän valtansa kukistuneen.

Kaupunki ei huomioinut Leninin ilmoitusta.

Raitiovaunut kulkivat, pankit olivat auki ja tehtaiden pyörät pyörivät.  Kaartilasipartiot kyllästyivät; he seisoskelivat rennosti poltellen.  Suhanovin mielestä tunnelma oli ”melko kevytmielinen” eikä muistuttanut sotaa.  Sotilaat näyttivät siltä, että he hajaantuisivat ensimmäisestä varoituslaukauksesta – ”mutta ei ollut ketään joka olisi ampunut.

*

Hallitus lakkaa

Kello 14:15 Trotski katsoi välttämättömäksi pitää Petrogradin neuvoston ylimääräisen istunnon, jotta edustajakokouksen osallistujien ei tarvitse maleksia tylsistyneinä Smolnassa.  Hän julisti, että hallitus ”oli lakannut olemasta”, mikä oli seurausta ”niin valtavien ihmismassojen” liikehdinnästä, että sille ei löytynyt vertaa historiassa, ja hänen puhuessaan nuo massat kulkivat lähes huomaamattomina kaduilla. 

Ainut merkki vallankaappauksesta, jonka ohikulkijat näkivät, olivat ne muutamat panssarivaunut, joiden harmaisiin kylkiin oli punamaalilla maalattu bolshevikkien tunnus ja jotka kulkivat sireenit ulvoen.  Suhanov oli niin pettynyt tähän kaikkeen, että meni kotiinsa syömään illallista kynttilänvalossa.  Hänen mukaansa bolshevikkihallinto ei voinut olla kuin ”ohimenevä”.

*

Talvipalatsi avoimin ovin

Talvipalatsin ”valtaus” oli niin huolimatonta työtä, että amerikkalaiset reportterit John Reed ja Louise Bryant pääsivät samana iltapäivänä kuljeskelemaan rakennuksessa.  Palatsini tsaarinaikaisiin sinisiin univormuihin pukeutuneet palvelijat ottivat  heiltä takit ja kadetit näyttivät heille mielellään paikkoja.  Louise Bryantin mielestä he olivat ”surullisia, pelokkaita raukkoja”, jotka oli kasvatettu yläluokkaisen suojatusti ja nyt olivat ”ilman hovia, ilman tsaaria, ilman kaikkia niitä perinteitä, joihin he olivat uskoneet”.  Lattioilla lojui pakkauslaatikoita ja patjoja sekä tupakannatsoja ja tyhjiä viinipulloja.

Marraskuun kaappauksen todistusvoimaisin kertoja, partisaanikronikoitsija John Reed oli Oregonissa syntynyt tuomarin poika, joka oli saanut kasvatuksensa Harvardissa.  Hän oli mukana perustamassa Kommunistista työväenpuoluetta, josta myöhemmin tuli Yhdysvaltain Kommunistinen puolue  Hän kuoli lavantautiin Moskovassa vuonna 1920, ja hänet haudattiin Punaiselle torille.

Monet hallituksen puolustajista olivat humalassa.

Eräs alkoholilta leimahtava kapteeni tervehti reporttereita.  ”Haluan päästä pois Venäjältä”, hän sanoi.  ”Aion liittyä Yhdysvaltain armeijaan”.  Kaksi polkupyöräilijä tuli tuomaan bolshevikkien vaatimusta, että palatsia ryhdyttäisiin tulittamaan ellei se 19:10:een mennessä antautuisi.  Ministerit elättivät vielä toivoa, että Kerenski palaisi vahvistujoukkojen kanssa, eivätkä antautuneet.

*

Vallankaappaus ei haitannut kaupungin yöelämää.  Raitiovaunut ja taksit muuttivat paikoin reittiään välttääkseen sotilasketjun.  Talvipalatsissa ministerit nauttivat keittoa, kalaa, artisokkaa ja käskivät syötyään sammuttaa palatsista valot.  Syntyi sekaannusta niin piirittäjien kuin piiritettyjenkin keskuudessa ja neljä Krontantinin akatemian kadettia haavoittui lievästi luultavasti omiensa aseista.

Bolshevikkien miehittämä panssarilaiva Aurora käskettiin kiinnityspaikaltaan Nevalta tulittamana palatsia, kun Pietarin ja Paavalin linnoituksesta näytettäisiin punaista valoa.

Mutta risteilijä oli juuri päässyt korjaustelakalta eikä laivassa ollut kuin harjoitusammuksia.  Linnakkeen varuskunta ei löytänyt mistään punaista lamppua, mutta kello 21:40 linnasta nähtiin nousevan sinipunerva kaje, ja Auroran tykkitornit alkoivat tulittaa paukkupanoksin.  Kadetit vastasivat konekivääritulella, kunnes he huomasivat, että kaikesta savusta ja jyminästä huolimatta heidän päälleen ei satanut ammuksia.

*

Boskarevskin naispataljoona

Kerenskille uskollinen naispataljoona jätti palatsin ilmoitettuaan tehtäväkseen taistella rintamalla saksalaisia vastaan.  Kello 23 Pietarin ja Paavalin linnakkeen kuusituumaisilla tykeillä ammuttiin palatsia kohti kaksi kovaa ammusta.  Räjähdykset pelästyttivät Vladimir Nabokovin, hallituksen sihteerin 18-vuotiaan pojan joka myöhemmin kirjoitti kirjan Lolita ja joka tuolloin kirjoitti juuri runoa vanhempiensa talossa Morskajalla.  Toinen ammuksista meni satoja metrejä ohi 1500-huoneistoisen kohteensa.  Toinen osui, mutta sai aikaan vain vähän vaurioita.  Muutamaa minuuttia myöhemmin kolmituumaiset yhtyivät tulitukseen  ampuen 35 laukausta.  Suurin osa putosi jokeen.  Ainut havaittu suma teki kolon reunuslistaan.  Palatsissa monet torkkuivat tai ottivat vastaan puheluita kannattajiltaan, jotka rohkaisivat heitä kestämään aamuun saakka. 

Bolshevikkeja löydettiin vaeltamasta palatsi käytävillä ja heidät riisuttiin helposti aseista.  ”Kuinka paljon heitä on palatsissa?” kysyi eräs ministereistä.  ”Kenen halussa palatsi oikeastaan on -  heidän vai meidän?” 

Illan ja yön aikana bolshevikit soluttautuivat vähitellen rakennukseen.

*

Aamuyöllä kahdelta

Aamuyöllä kahdelta lokakuun 26. päivänä oikeusministeri Maljantovits sai puhelun ystävältään, joka kysyi hänen vointiaan.  ”Ihan hyvä, mieli on korkealla”, hän vastasi.  Hän lepäili divaanilla saadakseen vähän unta, mutta pian alkoi kuulua ääntä, joka tuli koko ajan lähemmäs.  Ministerit tarttuivat takkeihinsa.  Sisään ryntäsi kadetti, joka teki asennon ja tervehti jännittyneenä mutta päättäväisesti.  ”Mitä hallitus käskee?” hän kysyi.  ”Taistellaanko viimeiseen mieheen?”.

Väsyneet ministerit vastasivat:

”Ei ole tarpeen.  Mitä suotta.  Ei verenvuodatusta!”

Pieni mies, jonka leveälierinen taiteilijanhattu oli työnnetty taakse hänen pitkille punaisille hiuksilleen, pyrähti huoneeseen kuin ”laineen lennättämä lastu”.

Aseistettu väkijoukko valui hänen takaansa ”täyttäen huoneen kuin virtaava vesi”.  Mies huusi korviavihlovan kimeällä äänellä:

”Minä ilmoitan teille väliaikaisen hallituksen jäsenet, että teidät on pidätetty.  Minä olen vallankumouskomitean edustaja Antonov-Ovsejenko.”

Vladimir Antonov-Ovsejenko oli entinen tsaarin upseeri joka sai vuonna 1905 kapinan lietsonnasta kuolemanrangaistuksen, mutta pääsi pakenemaan Pariisiin.  Hän vastasi bolshevikkien vallankaappausstrategiasta.  Hän unohti oman päämajansa puolustuksen – mutta sai pidettyä Talvipalatsin ministerit.  Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin takaisin Moskovaan Espanjasta missä hän palveli sisällissodan komissaarina, ja ammuttiin.

Mutta nyt.

Nyt Petrograd oli bolshevikkien käsissä.

*

Vain hetkeä aikaisemmin oli amerikkalainen korsto John Reed, vallankumouksen runoniekka maalaillut:

Ja sateessa, hyytävässä kylmyydessä suuren sykkivän kaupungin ylitse pyyhkivät yhä nopeammin ja nopeammin pilvet kohti… mitä?”

Nyt pilvet olivat pyyhkineet kaupungin, Petrogradin, yli.  Elettiin hämärää hetkeä.

Vasta aika näyttäisi miten kauan, ja miten.

*

Lähteitä:

Kompilaatio by Veikko Huuska

Brian Moynahan: Venäjän vuosisata. Tammi, 1994.

Simon Sebag Montefiore: Nuori Stalin.

Lenin: Kootut teokset.

John Reed: Kymmenen päivää jotka järisyttivät maailmaa.

*

]]>
6 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245679-sekavia-paivia-petrogradissa-100-vuotta-sitten#comments Lenin Lokakuun vallankumous Petrograd Smolna Suomi 100 vuotta Trotski Tue, 07 Nov 2017 07:12:24 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245679-sekavia-paivia-petrogradissa-100-vuotta-sitten
Lenininpuisto on säilytettävä Lenininpuistona http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244358-lenininpuisto-on-sailytettava-lenininpuistona <p>Perussuomalaisten, anteeksi uuvattien, korjaan Sinisen tulevaisuuden intellektuellin siiven edustajat Sampo Terho ja Jussi Niinistö ovat <a href="https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005405379.html">vaativat </a>Helsingin Alppilassa sijaitsevan Lenininpuiston nimeämistä uudelleen, sillä heidän mukaansa <em>&rdquo;Väkivaltainen, bolševistinen hirmuhallitsija ei ansaitse nimettyä puistoa Suomen pääkaupungista&rdquo;.</em></p><p>Leninin kiistattomana ansiona on se, että hänen johdollaan Neuvostoliitoksi nimetystä Venäjän imperiumin reinkarnaatiosta päästiin ensimmäisenä sanomaan, että se ei ollut oikeanlaista sosialismia, mutta vielä kannattaa yrittää. Lopputuloksena oli&nbsp;- ja on edelleen - historiansa kanssa kipuileva miljoonat ihmiset aatteen alttarille uhrannut, totalitarismiin taipuvainen, moraalisesti, henkisesti ja pian jälleen kerran taloudellisestikin konkurssikypsä kansakunta. Ihan sivuhuomautuksena on nimittäin todettava, että Moskovan väkivaltakunta ei tule koskaan nousemaan tasavertaisena tasavertaisten joukkoon ennen kuin siellä ymmärretään tehdä tilit selväksi menneisyyden totalitarismin kanssa. Katsaukset voitonpäivän paraateihin ja mielikuvaharjoitus vastaavasta Berliinissä riittää siihen, että asia tulee selväksi. Kukaan ei tule katsomaan Venäjää yhdenvertaisena ennen kuin tilit historian kanssa on tasattu &ndash; siihen saakka Venäjää joko pelätään ja/tai sitä halveksutaan. Eikä kukaan muu kuin venäläiset itse voi maataan vapauttaa menneisyyden painolastista.</p><p>Mutta näistä entisistä persuista vailla poliittista tulevaisuutta piti puhumani. Näin historia-alan ammattilaisena tällaiset damnatio memoriae-tempaukset eivät kyllä sykähdytä. Jos tälle tielle lähdetään, niin loppua ei ole vastassa aivan pian. Ainoa tilanne, jossa pidän tällaista hyväksyttävänä &ndash; jopa suotavana &ndash; on se, että jos kyseessä olisi vihamielisen valloittajan jälki. Silloin voidaan harkita patsaiden kaatamista ja paikkojen uudelleen nimeämistä alkuperäisen tai hyväksyttävämmän käytännön mukaan.</p><p>Mutta on aivan totta, että Vladimir Iljitš Uljanov oli väkivaltainen hirmuhallitsija. Siksipä asia on tehtävä selväksi kaikille ja olisi aivan kohtuullista, että Lenininpuistossa olisi asianmukaiset kyltit, joissa kerrottaisiin miksi ja kuinka paikka on nimetty kuten se on nimetty ja samalla esiteltäisiin sitä veristä kohtaloa, johon Lenin vallankumouksellaan itänaapurimme syöksi. Näin kenellekään ei jäisi epäselväksi, että kyseessä ei ole mikään suomettuneisuuden kauden tunkkainen jäänne, vaan mekin vähitellen käymme läpi oman historiamme tunkioita.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Perussuomalaisten, anteeksi uuvattien, korjaan Sinisen tulevaisuuden intellektuellin siiven edustajat Sampo Terho ja Jussi Niinistö ovat vaativat Helsingin Alppilassa sijaitsevan Lenininpuiston nimeämistä uudelleen, sillä heidän mukaansa ”Väkivaltainen, bolševistinen hirmuhallitsija ei ansaitse nimettyä puistoa Suomen pääkaupungista”.

Leninin kiistattomana ansiona on se, että hänen johdollaan Neuvostoliitoksi nimetystä Venäjän imperiumin reinkarnaatiosta päästiin ensimmäisenä sanomaan, että se ei ollut oikeanlaista sosialismia, mutta vielä kannattaa yrittää. Lopputuloksena oli - ja on edelleen - historiansa kanssa kipuileva miljoonat ihmiset aatteen alttarille uhrannut, totalitarismiin taipuvainen, moraalisesti, henkisesti ja pian jälleen kerran taloudellisestikin konkurssikypsä kansakunta. Ihan sivuhuomautuksena on nimittäin todettava, että Moskovan väkivaltakunta ei tule koskaan nousemaan tasavertaisena tasavertaisten joukkoon ennen kuin siellä ymmärretään tehdä tilit selväksi menneisyyden totalitarismin kanssa. Katsaukset voitonpäivän paraateihin ja mielikuvaharjoitus vastaavasta Berliinissä riittää siihen, että asia tulee selväksi. Kukaan ei tule katsomaan Venäjää yhdenvertaisena ennen kuin tilit historian kanssa on tasattu – siihen saakka Venäjää joko pelätään ja/tai sitä halveksutaan. Eikä kukaan muu kuin venäläiset itse voi maataan vapauttaa menneisyyden painolastista.

Mutta näistä entisistä persuista vailla poliittista tulevaisuutta piti puhumani. Näin historia-alan ammattilaisena tällaiset damnatio memoriae-tempaukset eivät kyllä sykähdytä. Jos tälle tielle lähdetään, niin loppua ei ole vastassa aivan pian. Ainoa tilanne, jossa pidän tällaista hyväksyttävänä – jopa suotavana – on se, että jos kyseessä olisi vihamielisen valloittajan jälki. Silloin voidaan harkita patsaiden kaatamista ja paikkojen uudelleen nimeämistä alkuperäisen tai hyväksyttävämmän käytännön mukaan.

Mutta on aivan totta, että Vladimir Iljitš Uljanov oli väkivaltainen hirmuhallitsija. Siksipä asia on tehtävä selväksi kaikille ja olisi aivan kohtuullista, että Lenininpuistossa olisi asianmukaiset kyltit, joissa kerrottaisiin miksi ja kuinka paikka on nimetty kuten se on nimetty ja samalla esiteltäisiin sitä veristä kohtaloa, johon Lenin vallankumouksellaan itänaapurimme syöksi. Näin kenellekään ei jäisi epäselväksi, että kyseessä ei ole mikään suomettuneisuuden kauden tunkkainen jäänne, vaan mekin vähitellen käymme läpi oman historiamme tunkioita.

 

 

 

 

 

]]>
68 http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244358-lenininpuisto-on-sailytettava-lenininpuistona#comments Helsinki Historia Kommunismi Lenin Sininen tulevaisuus Fri, 13 Oct 2017 05:39:54 +0000 Veli-Pekka Leivo http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244358-lenininpuisto-on-sailytettava-lenininpuistona
Svinhufvudin ja Leninin kohtaaminen 31.12.1917 – neljä versiota http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242169-svinhufvudin-ja-leninin-kohtaaminen-31121917-nelja-versiota <p><em><strong>Svinhufvudin ja Leninin kohtaaminen 31.12.1917 &ndash; neljä versiota</strong></em></p><p><em>Eli vallankumousmies V.I. Lenin ja &rdquo;laillisuusmies&rdquo; P.E. Svinhufvud Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustajaisissa.&nbsp; <a href="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/90/Ven%C3%A4j%C3%A4_tunnustaa_Suomen_itsen%C3%A4isyyden.png"><u>https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/90/Ven%C3%A4j%C3%A4_tunnustaa_Suomen_itsen%C3%A4isyyden.png</u></a> </em></p><p>*</p><p><strong>VERSIO I&nbsp; </strong></p><p><strong>Virallinen esitys, sellaisena kuin asianosaiset ja heidän ikuistajansa sen esittivät:</strong></p><p>Yritettyään 30 p:nä joulukuuta 1917 - silloin oli sunnuntai - turhaan tavata neuvostovaltiaita, onnistui lähetystö seuraavana päivänä jättämään tämän kirjelmän <strong>Leninin </strong>sihteerille, ja illalla klo 9 aikaan lähti se <a href="http://www.unilib.neva.ru/rus/city/views/album1/album1_2.html"><u>Smolnaan</u></a> kuulemaan päätöstä. - Odotimme pari kolme tuntia suuressa eteisessä ja istuimme pöydän kulmalla, kertoo <strong>Svinhufvud</strong>, - ja meillä oli turkit päällä ja lakit kädessä, sillä niitä ei uskaltanut jättää rninnekään. Smolnassa oli myöhäisestä ajasta huolimatta vilkasta. Vieraita tuli ja meni, konekirjoittajattaret juoksentelivat käytävissä, vieläpä pikkulapsiakin vilisi lattialla. Useaan kertaan Enckell koetti kiirehtiä Neuvostohallituksen toimistopäällikköä Bontsh-Brujevitshia, mutta mikään ei auttanut. - Saatoimme vain nähdä, kertoo Enckell, - kuinka eräässä huoneessa kansankomissaarit istuivat paksussa tupakansavussa ja pohtivat varmaan meidänkin asiaamme.</p><p>Siitä huolimatta, että turkit olivat päällä, tuli eteisessä odoteltaessa kylmä. Vihdoin melkein keskiyön aikaan toi Bontsh-Brujevitsh komissaarihallituksen päätöksen.</p><p>Sen sanamuoto oli <a href="http://www.histdoc.net/historia/itsen.html"><u>seuraava:</u></a></p><p>----</p><p>- Me nousimme toinen toisemme jälkeen ja allekirjoitimme erikoisella tyytyväisyydellä Suomen itsenäisyyden tunnustuksen&quot;, kirjoittaa muistelmissaan I. Steinberg, joka oli oikeuskomissaarina mukana Leninin hallituksessa. &quot;<em>Tiesimme tosin, että Suomen nykyinen sankari Svinhufvud, jonka tsaari oli aikoinaan lähettänyt maanpakolaisuuteen, oli meidän julkinen yhteiskunnallinen vihollisemme ja ettei hän säästäisi tulevaisuudessa meistä yhtäkään. Mutta jos me vapautamme Suomen kansan Venäjän sorrosta, on maailmassa yksi historiallinen vääryys vähemmän.&quot;</em></p><p>Siitä huolimatta, että tässä kirjelmässä ainoastaan ilmoitettiin ehdotettavan Suomen itsenäisyyden tunnustamista, se merkitsi todellisuudessa täydellistä itsenäisyystunnustusta, sillä toimeenpanevan komitean vahvistus tuli olemaan vain muodollisuus.</p><p>Näin Suomi oli vuoden viimeisen päivän viimeisellä tunnilla saanut virallisen erokirjan Venäjältä.</p><p>Ojennettuaan tämän virallisen itsenäisyystunnustuksen lähetystölle aikoi Bontsh-Brujevitsh sanoa hyvästi ja poistua, mutta silloin huomautti Enckell:<br />- Kun täällä on mukana Suomen hallituksen puheenjohtaja, niin eiköhän olisi suotavaa, että hän henkilökohtaisesti saisi tavata Leniniä ja esittää Suomen kansan kiitoksen saadusta itsenäisyystunnustuksesta.</p><p>Bontsh-Brujevitsh meni nyt takaisin komissaarien huoneeseen ilmoittaen komissaareille, että Svinhufvud odotti eteisessä ja tahtoi kiittää Leniniä. Tämän johdosta syntyi suuri hämminki, Lenin kohautti olkapäitään, nauroi hiukan nolona ja kieltäytyi.</p><p>- Mitä minä voin sanoa niille porvareille!</p><p>Silloin ehdotettiin, että Trotski menisi tervehtimään vieraita, mutta hänkin kieltäytyi jyrkästi. Vihdoin keksittiin, että oikeuskomissaari Steinbergin olisi suostuttava pyyntöön.</p><p>- Mitä minä voin heille sanoa, kysyi hän ja jatkoi:</p><p>- Voisin virka-asemassani vain vangita heidät!</p><p>Tähän naurahti Trotski viekkaasti:</p><p>- Niinkuin Te vangitsisitte!</p><p>Nyt hermostui Bontsh-Brujevitsh. Hän keskeytti leikinlaskun ja pyysi uudelleen, että Lenin lähtisi ulos tervehtimään suomalaisia. Kuluneessa puvussa ja pää painuksissa seurasi Lenin nyt Bontsh-Brujevitshia, sillä aikaa kun salissa edelleen naurettiin ja laskettiin sukkeluuksia.</p><p>&quot;Lenin tuli ja ojensi meille kätensä, ja me esittelimme hänet Svinhufvudille&quot;, kertoo Enckell tästä historiallisesta kohtauksesta ja lisää, että &quot;Lenin puristi sydämellisesti Svinhufvudin kättä&quot;.</p><p>- <strong>Oletteko nyt tyytyväisiä</strong>, kysyi Lenin.</p><p>- <strong>Erittäin tyytyväisiä</strong>, vastasi Svinhufvud.</p><p>&quot;Venäjää siinä puhuttiin ja venäjäksi vastattiin&quot;, kertoo Svinhufvud ja lisää, että &quot;sanottiin siinä vain suruttomat kiitokset erokirjeestä&quot;.</p><p>Suomalaiset poistuivat nyt.&rdquo;</p><p><strong>Lähde: </strong></p><p><strong>Erkki Räikkönen</strong>: <em>P.E. Svnhufvudin elämäkerta, 1935.&nbsp; Suomen Vapaussota -lehden numeroon 4/1940 lyhentänyt ja toimittanut toimittaja Tauno Pöyry. </em></p><p><em>Linkki: </em><a href="http://www.histdoc.net/historia/commiss.html"><em><u>http://www.histdoc.net/historia/commiss.html</u></em></a></p><p>*</p><p><strong>VERSIO II</strong></p><p>Katso &rdquo;livenä&rdquo;: <a href="http://www.histdoc.net/historia/pic/smolna.avi"><u>Katkelma </u></a>TV2:n 23.11.1997 esittämästä elokuvasta &quot;<strong>Luottamus</strong>&quot;. Fennada-Filmi &amp; Lenfilmi 1976. <strong>Lenin tulee tapaamaan Suomen hallituksen valtuuskuntaa. </strong></p><p>Esitetään vuorosanat:</p><p><strong>Lenin </strong>- Kirill Lavrov: <em>&quot;Nu, kak? Vy udovletvoreny?&quot;</em><br /><strong>Svinhufvud</strong> - Vilho Siivola: <em>&quot;Otshen&#39; dazhe dovol&#39;ny.&quot;</em></p><p>Elokuvakerronnassa on eroa oheiseen muistelmatekstiin.<br /><em>(AVI 15 s.)</em></p><p><em>*) Käännös: </em></p><p>No niin?&nbsp; Oletteko nyt tyytyväisiä?&nbsp; - Olemme, nyt näyttää hyvältä!.</p><p><em>*</em></p><p><strong>VERSIO III</strong></p><p><strong>V.I. Lenin: Alustus VKP(b):n (Venäjän Kommunistisen puolueen (bolshevikit) ohjelmasta.&nbsp; </strong></p><p><em>Esitetty VKP(b):n 8. edustajakokouksessa 19. maaliskuuta 1919 Moskovassa.</em></p><p>(Kokouspöytäkirjasta)</p><p>&rdquo; <em>(Suosionosoituksia).</em></p><p>&rdquo;Toverit! tehtävänäni on <strong>toveri Buharinin*)</strong> kanssa sopimamme aiheiden jaottelun mukaisesti selvittää valiokunnan mielipide useista konkreettisista ja eniten kiistanalaisista eli puoluetta tällä hetkellä eniten kiinnostavista kohdista.</p><p>Aluksi käsittelen lyhyesti toveri Buharinin alustuksensa lopussa esittämiä ohjelmakohtia, josta meillä on ollut väittelyä valiokunnassa. - - -&rdquo;</p><p>*) Nikolai Buharin; katso lisää; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Buharin" target="_blank"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Buharin</u></a> <em>Buharin tuki Leninin terroripolitiikkaa, mutta piti tätä kirjaimellisemmin maailmanvallankumouksen teesistä ja kannatti vallankumouksen laajentamista ulkomaille välittömästi.&nbsp; Buharin (1888-1938) päätyi Stalinin vainoissa NKVD:n teloitusryhmän eteen, syytettynä &rdquo;salaliitosta kaataa neuvostovaltio&rdquo;. </em></p><p>*&hellip;</p><p>&rdquo;Minun on sanottava (samaa) myös KANSALLISUUSKYSYMYKSEN suhteen.&nbsp; Siinäkin toveri Buharin pitää kuviteltua todellisuutena.&nbsp; <em>Hän sanoo että kansakuntien itsemääräämisoikeutta ei voida tunnustaa.&nbsp; </em>Kansakunta merkitsee: porvaristo ja proletariaatti yhdessä.&nbsp; Mekö, proletaarit, tunnustaisimme että ollakin halveksittavalla porvaristolla pitää olla itsemääräämisoikeus!&nbsp; Siinähän ei ole mitään järkeä!&nbsp; On vainkin, se vastaa sitä mitä on olemassa.&nbsp; Jos pyyhitte sen pois, on tuloksena kuvitelma.&nbsp; Te vetoatte kansakuntien uumenissa tapahtuvaan differentoitumisprosessiin, proletariaatin eriytymiseen porvaristosta. Katsotaanpas kuitenkin, miten tämä differentoituminen oikein tapahtuu.</p><p>Ottakaamme vaikkapa Saksa, tuo edistyneenkapitalistisen maan esikuva, joka oli kapitalismin järjestyneisyyden, finanssikapitalismin järjestyneisyyden kannalta Amerikkaa korkeammalla. Monilla muilla aloilla, kuten tekniikassa ja tuotannossa ja politiikassa, se jäi jälkeen, mutta finanssikapitalismin järjestyneisyyden kannalta Saksa oli Amerikkaa korkeammalla.&nbsp; Luulisi sitä oikein esikuvaksi.&nbsp; Entä mitä siellä tapahtuu?</p><p>Onko Saksan proletariaatti eriytynyt porvaristosta?</p><p>Ei! Vain harvoista suurkaupungeista on tullut tietoja,&nbsp; että työläisten enemmistö on siellä <strong><em>scheidemannilaisia*)</em></strong> vastaan.&nbsp; Entä miten tämä on tapahtunut?&nbsp; Siten, että spartakistit ovat liittoutuneet kolmasti kirottujen saksalaisten riippumattomien mensevikkien kanssa, jotka sotkevat kaiken ja aikovat naittaa neuvostojärjestelmän perustavan kokouksen kanssa!&nbsp; Tällaista siellä Saksassa tapahtuu!&nbsp; Ja sehän on edistyksellinen maa.&rdquo;</p><p>*<em>) <strong>Lenin viittaa</strong> saksalaiseen sosialidemokraattiseen poliitikkoon&nbsp; <strong>Philipp Scheidemann</strong>`iin, joka toimi Saksan hallituksen ministerinä 1918 ja valtakunnankanslerina 1919.&nbsp; Scheidemann julisti maailmansodan päättyessä 9.11.1910 Saksan tasavallaksi. </em><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Philipp_Scheidemann" target="_blank"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Philipp_Scheidemann</u></a></p><p>*</p><p><strong>Lenin jatkaa:</strong></p><p>&rdquo;Toveri Buharin sanoo: &rdquo;<strong>Mitä me teemme kansakuntien itsemääräämisoikeudella</strong>!&rdquo;&nbsp;</p><p>Minun on toistettava sama vastaväite, jonka esiin hänelle, kun hän kesällä 1917 ehdotti hylättäväksi minimiohjelman ja säilytettäväksi vain maksimiohjelman.&nbsp; Vastasin hänelle silloin: &rdquo;Älä ylvästele tappeluun lähtiessäsi, vaan vasta tappelusta tultuasi.&rdquo;&nbsp;&nbsp; Kunhan otamme vallan ja vielä odotamme hiukan, niin sitten teemme sen.&nbsp; Me olemme ottaneet vallan ja odottanet hiukkasen, nyt olen suostuvainen siihen.&nbsp; Nyt se on paikallaan, kun olemme siirtyneet kokonaan sosialistiseen rakennustyöhön ja torjuneet ensimmäisen meitä uhanneen rynnistyksen.&nbsp;</p><p>Sama koskee kansakuntien itsemääräämisoikeuttakin.&nbsp; &rdquo;<em>Haluan tunnustaa vain työtätekevien luokkien itsemääräämisoikeuden</em>&rdquo;, sanoo toveri Buharin.&nbsp; Te siis haluatte tunnustaa en, mitä todellisuudessa ei ole saavutettu yhdessäkään maassa, paitsi Venäjällä.&nbsp; Se on naurettavaa.</p><p>*</p><p>&rdquo;<strong>Katsokaapa Suomea:</strong></p><p>se on demokraattinen maa, se on kehittyneempi ja sivistyneempi kuin meidän maamme.&nbsp; Siellä on käynnissä proletariaatin eriytymis- eli differentioitumisprosessi, se sujuu siellä omalaatuisesti, paljon tuskallisemmin kuin meillä.&nbsp;</p><p><strong>Suomalaiset</strong> ovat kokeneet Saksan diktatuurin, nyt he kokevat liittolaisvaltojen&nbsp; diktatuuria.&nbsp; Mutta se että tunnustimme kansakuntien itsemääräämisoikeuden, helpotti siellä differentoitumsiprosessia.&nbsp;</p><p>Muistan varsin hyvin tilaisuuden, kun jouduin Smolnassa luovuttamaan asiakirjan <strong>Svinhufvudill</strong>e &ndash; nimi merkitsee venäjäksi käännettynä &rdquo;<em>sianpää</em>&rdquo; &ndash; Suomen porvariston edustajalle, joka on myöhemmin esittänyt pyövelin osaa.</p><p>Hän puristi kohteliaasti kättäni, ja me lausuimme kohteliaisuuksia.</p><p><em>Miten vastenmielistä se olikaan!</em></p><p>Mutta niin piti tehdä, koska sama porvaristo petti silloin kansaa, petti työtätekeviä joukkoja väittäen, että ryssät, sovinistit, isovenäläiset aikovat kuristaa hengiltä <strong>suomalaiset</strong>.&nbsp; Tämän vuoksi oli tehtävä niin.&rdquo;<br />*</p><p>&rdquo;Entä eilen eikö jouduttu menettelemään samoin Baskirian tasavallan suhteen?&nbsp; Kun toveri Buharin sanoi, että &rdquo;<em>eräihin nähden tämä oikeus voidaan kyllä tunnustaa</em>&rdquo;, niin tuohon luetteloon &ndash; kirjoitin oikein muistiin &ndash; hänellä pääsivät hottentotit, busmannit ja hindut.&nbsp; Kuunnellessani tuota luetteloa ajattelin: mitenkähän toveri Buharin on unohtanut erään vähäisen pikkuseikan, unohtanut baskiirit?&nbsp; Busmanneja Venäjällä ei ole, en ole kuullut myöskään hottentottien vaatineen autonomista tasavaltaa, mutta onhan meillä baskiireja, kirgiisejä ja monia muita kansoja, joilta emme voi kieltää itsemääräämisoikeutta.&nbsp; Emme voi kieltää sitä ainoaltakaan Venäjän entisen keisarikunnan alueella asuvalta kansalta.&nbsp; Olettakaamme, että baskiirit kukistaisivat riistäjänsä ja me auttaisimme heitä siinä.&nbsp; Tuo apu on kuitenkin mahdollinen vain siinä tapauksessa, että vallankumous on täysin kypsynyt. - - - &rdquo;</p><p>*</p><p>&rdquo;Meidän ohjelmassamme ei saa puhua työtätekevien itsemääräämisestä, sillä se on väärin.&nbsp; Ohjelman pitää puhua siitä, mitä on todellisuudessa.</p><p>Koska kansakunnat ovat eri kehitysasteilla siirtyessään keskiaikaisuudesta porvarilliseen demokratiaan ja porvarillisesta demokratiasta proletaariseen demokratiaan, on ohjelmaamme sisältyvä määritelmä ehdottomasti oikea.&nbsp;</p><p>Tällä tiellä meillä on ollut hyvin paljon mutkia matkassa.&nbsp; Jokaisen kansakunnan täytyy saada itsemääräämisoikeus, ja se edesauttaa työtätekevien itsemääräämistä.</p><p><strong>Suomessa</strong> proletariaatin eriytyminen porvaristosta käy erinomaisen selvästi, voimakkaasti ja syvällisesti.&nbsp; Joka tapauksessa siellä kaikki tulee käymään toisin kuin meillä.&nbsp;</p><p>Jos sanoisimme ettemme tunnusta mitään <strong>Suomen kansakuntaa</strong>, vaan ainoastaan työtätekevät joukot, se olisi täyttä hölynpölyä.&nbsp;</p><p>Ei voida olla tunnustamatta sitä, mikä on olemassa; se itse pakottaa tunnustamaan itsensä.&rdquo; &rdquo;</p><p>*</p><p><em>Julkaistu Izvestia VTsIK &ndash;lehden numerossa 61, 21. päivänä maaliskuuta 1919.</em></p><p>*</p><p><strong>PS.</strong></p><p><strong>Lisäys:</strong></p><p><strong>Vuoden 1917 joulukuun 18. päivä (suomalaisittain 31.12.) Lenin</strong> luovutti Suomen porvarillisen hallituksen <strong>päämiehelle P.E. Svinhufvudille</strong> Kansankomissaarien Neuvoston asetuksen, jossa <strong>tunnustettiin Suomen tasavallan itsenäisyys</strong>.&nbsp; Katso: <a href="http://www.histdoc.net/historia/itsen.html"><u>http://www.histdoc.net/historia/itsen.html</u></a></p><p>Käytyään neuvotteluja Baskirian edustajien kanssa Kansankomissaarien Neuvosto ja YTpKK vahvistivat 20. maaliskuuta 1919 asiakirjan Baskirian <strong>autonomisen neuvostotasavallan</strong> perustamisesta.&nbsp;</p><p>*</p><p><strong>VERSIO IV</strong></p><p><strong>Tasavallan Presidentin (Urho Kekkonen) puhe Leninin 100-vuotisjuhlassa</strong> Helsingin Yliopistolla 22.4.1970</p><p>Arvoisa juhlaväki.</p><p><strong>Kaikkialla maailmassa muistetaan tänä päivänä Vladimir Iljitsh Uljanov Leninin satavuotispäivää</strong> ja sielläkin, missä hänen työnsä saa osakseen kielteisesti väritettyä arviointia, on pakko tunnustaa tämän valtiomiehen suuri maailmanhistoriallinen merkitys. Meille suomalaisille tämä merkkipäivä on poikkeuksellisen tärkeä, sillä Lenin vaikutti ratkaisevalla tavalla Suomen itsenäisyyden kansanväliseksi tunnustamiseksi.</p><p><strong>Leninin osuuden merkitys Suomen itsenäisyyden historiassa</strong> on meillä aivan viime aikoihin saakka historioitsijain ja poliittisten kirjoittajien piirissä <em>suuressa määrin riippunut asianomaisen kirjoittajan ideologisesta asenteesta</em>.</p><p>Sitä tosiasiaa, että <strong>Lenin</strong> 31.12.1917 allekirjoitti neuvostohallituksen puolesta Suomen itsenäistymistä koskevan tunnustamisen, ei tietenkään haluta kieltää, mutta teon motiivit on usein asetettu kyseenalaisiksi.</p><p>Milloin selitetään syyksi neuvostovaltion ulkonainen hätätila, milloin sisäinen sekasorto, t.s. hetken poliittisten ja sotilaallisten olosuhteiden mukanaan tuomat näkökohdat. Tällaisessa taktillisiin spekulaatioihin nojautuvassa kirjoittelussa tarkoituksellisesti sivuutetaan asian periaatteellisesti ratkaiseva puoli. Se sisältyy Leninin kansallisuuspolitiikkaan.</p><p>Lenin tulkitsi kansojen oikeudet Ranskan vallankumouksen hengessä, vapauden, tasa-arvoisuuden ja veljeyden hengessä. Hän yhtyi varauksetta <strong>II Internationalen</strong> Lontoon kongressin v. 1896 hyväksymään päätöslauselmaan, jonka mukaan kaikilla kansoilla ilman poikkeusta tulisi olla oikeus itsenäisen valtion perustamiseen ja itsenäiseen valtiolliseen elämään.</p><p>Kun Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue Lontoon kongressissa 1903 oli hyväksynyt periaatteen kansojen oikeudesta itsenäisyyteen, se loi pohjan leniniläiselle kansallisuusideologialle, joka oli erittäin keskeisessä asemassa Leninin suhtautumisessa Suomeen.</p><p>Vuosisadan ensimmäisistä vuosista lähtien Lenin lukuisissa kirjoituksissaan mitä suurimmalla jyrkkyydellä tuomitsi tsaarivallan sortotoimenpiteet Suomea vastaan ja lämpimästi puolusti maan autonomiaa. <em>Tunnustamalla Suomen itsenäisyyden vuoden 1917 viimeisenä päivänä Lenin kruunasi pitkäaikaisen työnsä Suomen autonomian puolustamisessa ja maan itsenäisyyden tunnustamisen puolesta.</em> Tämä teko oli lisäksi siinä mielessä ratkaisevan tärkeä, että yksikään länsimaa ei katsonut voivansa tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen neuvostohallituksen myönteistä ratkaisua.</p><p>On täysin perusteltua todeta, että Leninin kehittämä marxilainen kansallisuusideologia on ollut yhtenä peruskivenä Suomen itsenäisyyden historiassa. Tämä tulee sitäkin selvemmin esiin, kun muistetaan, että Valkoisen Venäjän kenraalit haaveillessaan tsaarihallituksen palauttamista Venäjälle eivät vielä 1919 olleet taipuvaisia mihinkään Suomen itsenäisyyttä koskeviin myönnytyksiin.</p><p>Edellä mainitsemani ideologiset asennoitumiset ovat vaikuttaneet mm. sen, että Leninin vaikuttimet Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa ja hänen toimintansa sen jälkeen on aivan viime aikoinakin arvioitu ja tutkittu yksipuolisesti aina vääristelyyn saakka. Siinä seikassa, että Lenin antoi itsenäisyys-tunnustuksen Suomen porvarilliselle hallitukselle, mutta että hän toivoi sosialistista Suomea, on nähty ristiriitaisuutta.</p><p>Tällöin on unohdettu, että Lenin oli yhteiskunnallisen vallankumouksen johtaja. Mutta kun olosuhteet kehittyivät Suomessa toisin kuin Neuvostoliitossa, hän realistina oli sen valmis ottamaan valtiollisten suhteidemme pohjaksi.</p><p><strong>Venäjän kommunistisen puolueen VIII edustajakokouksessa 19.3.1919 Lenin</strong> sanoi Suomesta: <em>&quot;Joka tapauksessa siellä kaikki tulee käymään toisin kuin meillä. Jos sanoisimme, että emme tunnusta mitään Suomen kansakuntaa, vaan ainoastaan työtätekevät joukot, se olisi mitä täydellisintä hölynpölyä. Ei voida olla tunnustamatta sitä, mikä on olemassa: se pakottaa itse tunnustamaan itsensä.&quot;</em></p><p>Mutta Lenin ei olisi ollut kommunisti, jollei hän kansallisuuspolitiikkansa pohjalta lähtien olisi ottanut huomioon Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisessa Manifestissa v. 1848 esittämän näkökohdan, että kansainvälisen työväenluokan tulisi pyrkiä yhä laajempaan ja läheisempään yhteistyöhön. Tämä pyrkimys on luonnollinen, sen me kaikki ainakin periaatteessa tunnustamme. Se pohjautuu loppujen lopuksi tekniseen kehitykseen. Liikenne, kauppa ja kansainvälinen tiedotus korostavat yhä tehokkaammin kansojen välisen vuorovaikutuksen hyödyllisyyttä. Lenin katsoi, että tämä kehitys oli erikoisesti työväen kannalta edullinen. Sen vuoksi hän puolsi kansojen välistä lähentymistä ja mahdollisimman suurten taloudellisten yhteisöjen luomista.</p><p>Mutta - ja tämä ehto on mitä tärkein - nämä yhteisöt oli luotava vapaan kansallisen valinnan perusteella ja sitä tietä rakennettava tuleva, koko ihmiskunnan käsittävä yhteistyön yhteiskunta. Lenin siis toivoi ja uskoi, että Suomen ja Venäjän naapurikansat Suomen itsenäistymisen jälkeen paremmin kuin ennen voisivat lähestyä toinen toisiaan ja yhteistyössä hyödyttää toinen toisiaan, ei vaan taloudellisella alalla, vaan myös sivistyksen ja inhimillisen kulttuurin kaikilla aloilla.</p><p>Kun Neuvostoliitto toisen maailmansodan suurten kärsimysten jälkeen määrätietoisesti on pyrkinyt rauhallisen rinnakkaiselon vahvistamiseen ja todella kansainväliseen sivistykselliseen, kaupalliseen ja tieteelliseen vuorovaikutukseen, niin voidaan sanoa, että tällainen politiikka on aitoa leninismiä. Kilpavarustelun pysäyttäminen atomikaudella on käynyt ihmiskunnan suoranaiseksi elinehdoksi. Suomen ja Neuvostoliiton ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus merkitsee ei vain Suomen puolueettomuuden vahvistamista, vaan myöskin rauhan voimien vahvistamista Euroopassa. Samaa voimme sanoa niistä aseistariisuntaneuvotteluista, jotka aloitettiin Helsingissä ja tällä hetkellä jatkuvat Wienissä. Uskallan vakuuttaa, että porvarillisen Suomen ehdottama Euroopan turvallisuuskonferenssi merkitsee pyrkimystä rauhan vahvistamiseen aito-leninistisessä hengessä.</p><p>Suomen ja Neuvostoliiton kaupallinen, sivistyksellinen ja poliittinen vuorovaikutus toisen maailmansodan jälkeen on nähdäkseni selvästi osoittanut, että rauhallinen yhteistyö ja rinnakkaiselo eri yhteiskuntamuotojen välillä on sekä mahdollinen että erittäin hyödyllinen. Rauhan ja rauhallisen kehityksen kannalta tämä yhteistyö on elintärkeä. Me voimme Suomessa toisen maailmansodan jälkeen uskoa siihen, että Leninin ennustama rauhallisempi yhteiskunnallinen kehitys on Suomessa tosiaan käynyt mahdolliseksi.</p><p><strong>Vladimir Iljitsh Lenin</strong> on henkilönä, jossa yhdistyvät suuren valtiomiehen ja etevän tutkijan roolit poikkeuksellinen, ainutlaatuinen ilmiö historiassa. Hänen kaikki pääteoksensa liittyvät käytännön politiikkaan, ja poliittisessa toiminnassaan hän toteutti Marxin ajatusta käytännöstä teorian koettelijana.</p><p>Hyvät kuulijat.</p><p>Olen tarkoituksellisesti jättänyt käsittelemättä Leninin läheiset henkilökohtaiset suhteet Suomeen ja suomalaisiin, koska tämä asia on näinä päivinä saanut runsaasti valaistusta. Usein on tällöin sanottu, että valtiomiehen toimiin eivät henkilökohtaiset mieltymykset, siis tunteet voi mitään vaikuttaa, niin ei myöskään Leninin päätöksiin hänen erikoislaatuiset kosketuksensa Suomeen. On kuitenkin luonnollista, että Lenin tunsi kiitollisuutta Suomea ja suomalaisia kohtaan, koska hän täällä oli usein saanut turvapaikan ja koska monet suomalaiset monessa yhteydessä olivat avustaneet monia Venäjän vallankumousmiehiä, eikä vähiten häntä itseään.</p><p>Voi olla, että olen väärässä, mutta minulle on Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden historiaa tutkiessani ja kehitystä seuratessani tullut sellainen kuva, että Leninin Suomea ja suomalaisia kohtaan tuntema kiitollisuus ja arvonanto toi oman vaikuttavan osuutensa hänen Suomea koskevaan politiikkaansakin.</p><p>Leningradissa, siinä Smolnan huoneessa, missä Suomen itsenäistymisen tunnustamista koskeva historiallinen asiakirja allekirjoitettiin, on seinällä Suomen hallituksen toimesta kiinnitetty muistotaulu. Siinä on lause: &quot;<em>Tällä jalomielisellä teollaan hän (Lenin) on ansainnut Suomen kansan jakamattoman kiitollisuuden</em>&quot;.</p><p>Lähde: <a href="http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/11193/TMP.objres.3953.html?sequence=1"><u>http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/11193/TMP.objres.3953.html?sequence=1</u></a></p><p>&nbsp;</p><p>*</p><p><strong>VERSIO V</strong></p><p>&lt;Ylimääräinen&gt;</p><p>Miten myöhemmän ajan presidentti näki Leninin ja tämän roolin:</p><p>Päätoimittaja Arvo Tuominen&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; 23/4 1970</p><p>Tampere</p><p>&rdquo;Hyvä Veli.</p><p><strong>&nbsp;&nbsp;Jouduttuani Lapin matkalta eilen palattuani mitä suurimmassa kiireessä</strong> kokoilemaan <strong>Lenin-puheeni</strong>, luin vasta tänään haastattelusi &quot;<em>Uudesta Maailmasta</em>&quot;. Minua on <strong>Polvisen</strong> kirjasta <em>(Tuomo Polvinen: &rdquo;Venäjän vallankumous ja Suomi&rdquo; 1-2]</em> lähtien sekä kiinnostanut että myöhemmin suututtanut väitteet siitä, että Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden ulkonaisen pakon vuoksi. Havaitsen mielihyväkseni, että Sinä et liioin ole hyväksynyt historioitsijoidemme käsityksiä tässä asiassa. Yritin rakentaa puheeni Leninin johdonmukaiseen Suomen valtiollisten oikeuksien tunnustamisen periaatteelliseen kantaan, kieltämättä sitä, että hän olisi nähnyt, että itsenäisyyden tunnustus olisi koitunut sosialistiselle Suomelle. Todennäköisenä on myös pidettävä, että silloisissa maailmanpoliittisissa asetelmissa hän odotti Suomen muuttuvan kommunistiseksi.</p><p>&nbsp;&nbsp;Minua askarruttaa kysymys, mikä olisi ollut Leninin ulkopolitiikka, jos hän olisi joutunut johtamaan Neuvostoliittoa maailman toisena suurvaltana. Ensiksikin käsitykseni nyt - aivan toisin kuin pikkuporvarillisina nuoruusvuosinani - on se, että Neuvostoliiton oli vuodesta 1918 lähtien ulkoisten ja sisäisten vihollisten uhkaamana kehitettävä sotalaitostaan, enkä usko, että Lenin teki tätä sydämen halusta. Kun 1930-luvulla luin erään amerikkalaisen (<em>Smith</em>?) kertomuksen raskaan teollisuuden rakentamisesta, hän oli työskennellyt muistaakseni Tsheljabinskissa ja nähnyt sen epäinhimillisen paineen, jonka alaisena maakylistä siirretyt virsujalkaiset musikat siellä työskentelivät, ajattelin, että se on kaikkea muuta kuin sosialismia. Mutta kun Saksa hyökkäsi 1941, osoitti se <strong>Stalinin</strong> olleen oikeassa, mistä seikasta <strong>Paasikivi</strong> sittemmin minulle usein puhui.</p><p>&nbsp;&nbsp;Tämä kaikki on niin pulmallinen juttu, että inhimillisesti kaikkein tuomittavimmallekin löytää motiiveja, muutakin kuin vallanhimo. Stalinin puhdistukset olen nähnyt lähinnä mielipuolisuutena, ja vaikka USA:n suurlähettiläs <strong>Davies </strong>niitä II maailmansodan aikana puolusti, en saanut siitä mitään järkevää perustetta kantani tarkistamiselle.</p><p>&nbsp;&nbsp;Mutta palaan vielä Leniniin.</p><p>Mitä hän olisi tehnyt 1930-luvulla <strong>Hitlerin</strong> päästyä valtaan? Olisiko hän tehnyt Moskovan sopimuksen elokuussa 1939.</p><p>Olisiko hän hyökännyt Suomeen? Minulle olisi mieluisaa uskoa, että hän ei olisi hyökännyt, vaikka meidän silloinen politiikkamme ei olisi häntä pidättyvyydessä tukenutkaan.</p><p>Mikä oli <strong>Kuusisen</strong> osuus 1939 ja mikä se olisi ollut, jos Lenin olisi elänyt 1939?</p><p>Paljon vastaamattomia kysymyksiä, jotka tulevat aina vain vaikeammiksi, kun otetaan huomioon, että Neuvostoliitto on nyt maailmanvalta, jonka on taisteltava ei niinkään paljon kommunismin levittämiseksi maailmassa (esim. suhtautuminen Latinalaisen Amerikan kom.puolueisiin on varsin yliolkainen) kuin oman olemassaolonsa puolesta. Ymmärtääkseni Lenin eli ja kuoli yleisen maailmanvallankumouksen - tosin heikkenevässä - uskossa, mutta miten hän olisi ratkaissut maansa poliittisen linjan II maailmansodan jälkeen atomiaseen uhan alaisena.</p><p>&nbsp;&nbsp;Jään mielenkiinnolla odottamaan kirjaasi, jossa varmaan annat vastauksen - tai yrität antaa - näihin asioihin. Niillä on - vaikka ei luulisi - arvoa Suomen tämän päivän politiikalle.</p><p>P.S. Nykyään minä fundeeraan mieluummin kuin otan osaa poliittiseen elämään. Tämä näyttää niin raskaalta vaalien jälkeen, että toivoisi tälle paikalle viisaampaa miestä.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Kekkonen vielä:</strong></p><p><strong>25.1.1959 radiossa</strong></p><p><strong>YÖPAKKASTEN PÄÄTTYESSÄ</strong></p><p>Erityisesti lienee paikallaan sanoa niille, jotka taas tämän keskustelun vuoksi ovat vaivanneet päätänsä joillakin uusilla esille tulleilla kysymyksillä, pääministeri <strong>Hrustsevin</strong> heti keskustelujemme alussa vakuuttaneen, että Neuvostoliitolla ei ole esitettävänään mitään uusia ehdotuksia Suomelle. Paikallaan on myös mainita näiden päivien aikana käyneen selville, että Neuvostoliitto aivan lähitulevaisuudessa lähettää uuden suurlähettilään Helsinkiin. Eräs kysymys, josta jo joulukuun 10. päivänä pitämässäni radio ja televisiopuheessa mainitsin, tuli poikkeuksellisen voimakkaasti esille näissä keskusteluissa. Tarkoitan Suomen julkisen sanan suhtautumista Neuvostoliittoon. Pääministeri Hrushtsev käsitteli lounaspuheessaan tätä asiaa varsin laajasti. Yksityisessä keskustelussamme ulkoministeri <strong>Gromyko</strong> sanoi, että heillä oli aivan viime ajoilta kerättynä varsin runsaasti Suomen lehdistön lausuntoja, joissa esitetään arvostelua ja ilkeyksiä Neuvostoliitosta ja sen oloista. Tässä aiheessa viivyttiin erityisen kauan. On ikävää, että minun täytyy tähän kysymykseen yhä uudelleen ja uudelleen palata, mutta käsitykseni mukaan on aivan varmaa, että ilman sanomalehdistön osoittamaa pidättyvyyttä ja vastuuntunnetta ei koskaan saada maittemme välisiä suhteita sille luottamukselliselle kannalle, jolla niiden meidän oman etumme mukaisesti täytyy olla.</p><p>Tämä on Neuvostoliitolle arka kysymys, ei varmaankaan sen vuoksi, että haukku tekisi haavan, vaan siksi että tuollaisen epäystävällisen kirjoittelun käsitetään kuvastelevan kansan piirissä vallitsevaa yleistä mielialaa. Miten tällaisen mielialan pohjalle voidaan rakentaa ystävyyden politiikkaa naapurimaiden kesken? <strong>Fredrik Suuri</strong> sanoi kerran, kun hänen armeijaansa oli arvosteltu: &quot;<em>Älkää välittäkö tuollaisesta puheesta, ei siitä kannata suuttua, eivät he graniittia pysty puremaan.&quot; </em>Hyvä olisi, jos Neuvostoliiton kansa suhtautuisi meidän pakinoitsijoihimme ja piirtäjiimme ja muihin vastaavanlaisiin julkisen sanan käyttäjiin samalla tavalla, mutta ymmärtääkseni asia on niin, että Neuvostoliitolla on kyseessä periaate: kun ollaan ystäviä, käyttäydytään kuin ystävät.</p><p>Minulla oli näitten päivien aikana mieluisa tilaisuus paljastaa Smolnassa muistotaulu, jonka teksti <strong>suomeksi kuului seuraavasti: </strong></p><p><strong><em>&quot;Vladimir Iljits Lenin</em></strong><em> allekirjoitti tässä huoneessa 31. päivänä joulukuuta 1917 Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostovallan kansankomissaarien neuvoston päätöksen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustamisesta. Tällä jalomielisellä teollaan hän on ansainnut Suomen kansan jakamattoman kiitollisuuden.&quot; </em></p><p>Tämä paljastustilaisuus, jota juhlistettiin soittamalla Suomen ja Neuvostoliiton kansallishymni, oli koruttomuudessaan hyvin arvokas ja vaikuttava ja luulisin, että tämän muistolaatan kiinnittäminen Leninin työhuoneen seinälle on omiaan lisäämään ystävyyttä kansojemme kesken.</p><p>Paljastuspuheeni päätin seuraaviin lauseisiin:</p><p><em>&quot;Toivon, että ne sadat tuhannet ihmiset, jotka Leninin muistoa kunnioittaen käyvät tässä hänen työhuoneessaan, joutuvat muistotaulun avulla kiinnittämään huomiota siihen läheiseen yhteistyöhön, joka vallitsi <strong>Vladimir Iljits Leninin</strong> ja suomalaisten välillä jo ennen lokakuun suurta vallankumousta ja siihen jaloon tekoon, jolla Lenin johtamansa neuvostotasavallan nimessä tunnusti Suomen itsenäisyyden.&quot;</em></p><p>Lähde: <a href="https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/9731/TMP.objres.2138.html?sequence=1"><u>https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/9731/TMP.objres.2138.html?sequence=1</u></a></p><p>*</p><p><strong>Lenin Kekkosen tajunnassa</strong></p><p><strong>Lenin</strong></p><p>&quot;<strong>Tunnustamalla Suomen itsenäisyyden vuoden 1917 viimeisenä</strong> päivänä Lenin kruunasi pitkäaikaisen työnsä Suomen autonomian puolustamisessa ja maan itsenäisyyden tunnustamisen puolesta. Tämä teko oli lisäksi siinä mielessä ratkaisevan tärkeä, että yksikään länsimaa ei katsonut voivansa tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen neuvostohallituksen myönteistä kannanottoa. On täysin perusteltua todeta, että Leninin kehittämä marxilainen kansallisuusideologia on ollut yhtenä peruskivenä Suomen itsenäisyyden historiassa. Tämä tulee sitäkin selvemmin esiin, kun muistetaan, että valkoisen Venäjän kenraalit haaveillessaan tsaarihallituksen palauttamisesta Venäjälle eivät vielä 1919 olleet taipuvaisia mihinkään Suomen itsenäisyyttä koskeviin myönnytyksiin.</p><p>Voi olla, että olen väärässä, mutta minulle on Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden historiaa tutkiessani ja kehitystä seuratessani tullut sellainen kuva, että Leninin Suomea ja suomalaisia kohtaan tuntema kiitollisuus ja arvonanto toi oman vaikuttavan osuutensa hänen Suomea koskevaan politiikkaansakin.&quot;</p><p>Kun nykyisin puhutaan paljon pyrkimisestä objektiiviseen historianopetukseen, niin minun ymmärtääkseni alkaisi jo olla aika antaa arvo Leninin panokselle Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa.</p><p>Olisi myös syytä muistaa, että länsivaltojen Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli riippuvainen siitä, mitä Lenin jo oli tehnyt.</p><p>Venäjän valkoiset kenraalithan torjuivat ajatuksen Suomen itsenäisyydestä viimeiseen saakka. Mikäli muistan, esimerkiksi kenraali <strong>Judenits</strong> ei edes suostunut keskustelemaan Suomen itsenäisyydestä. Ajatus oli niin täysin vieras hänelle.</p><p><strong>Kunniamerkki</strong></p><p>&quot;Kun sain tiedon, että korkeimman neuvoston puhemiehistö on suonut minulle Leninin kunniamerkin, täytti tämä tieto luonnollisestikin mieleni suurella ilolla, mutta käsitin hyvin ja käsitän hyvin, että tämä merkittävä ja harvinainen kunnianosoitus ei kohdistu suinkaan minuun henkilökohtaisesti niiinkään kuin siihen ulkopolitiikkaan, jota minulla on ollut kunnia edustaa, ja siihen maahan, jonka kansalainen olen.</p><p>Kunnianosoitus kohdistuu niihin moniin hyviin työtovereihin, joita minulla on ollut, mutta se kohdistuu myös laajoihin suomalaisiin kansankerroksiin, naisiin ja miehiin, joita en tunne, mutta jotka ovat vuosien ja vuosikymmenien mittaan antaneet tehokasta tukea sille ystävyyden ulkopolitiikalle, jota omilla vähäisillä voimillani olen koettanut olla mukana toteuttamassa.&quot;</p><p>Lähde: <a href="http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/7657/TMP.objres.1437.html?sequence=1"><u>http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/7657/TMP.objres.1437.html?sequence=1</u></a></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Svinhufvudin ja Leninin kohtaaminen 31.12.1917 – neljä versiota

Eli vallankumousmies V.I. Lenin ja ”laillisuusmies” P.E. Svinhufvud Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustajaisissa.  https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/90/Ven%C3%A4j%C3%A4_tunnustaa_Suomen_itsen%C3%A4isyyden.png

*

VERSIO I 

Virallinen esitys, sellaisena kuin asianosaiset ja heidän ikuistajansa sen esittivät:

Yritettyään 30 p:nä joulukuuta 1917 - silloin oli sunnuntai - turhaan tavata neuvostovaltiaita, onnistui lähetystö seuraavana päivänä jättämään tämän kirjelmän Leninin sihteerille, ja illalla klo 9 aikaan lähti se Smolnaan kuulemaan päätöstä. - Odotimme pari kolme tuntia suuressa eteisessä ja istuimme pöydän kulmalla, kertoo Svinhufvud, - ja meillä oli turkit päällä ja lakit kädessä, sillä niitä ei uskaltanut jättää rninnekään. Smolnassa oli myöhäisestä ajasta huolimatta vilkasta. Vieraita tuli ja meni, konekirjoittajattaret juoksentelivat käytävissä, vieläpä pikkulapsiakin vilisi lattialla. Useaan kertaan Enckell koetti kiirehtiä Neuvostohallituksen toimistopäällikköä Bontsh-Brujevitshia, mutta mikään ei auttanut. - Saatoimme vain nähdä, kertoo Enckell, - kuinka eräässä huoneessa kansankomissaarit istuivat paksussa tupakansavussa ja pohtivat varmaan meidänkin asiaamme.

Siitä huolimatta, että turkit olivat päällä, tuli eteisessä odoteltaessa kylmä. Vihdoin melkein keskiyön aikaan toi Bontsh-Brujevitsh komissaarihallituksen päätöksen.

Sen sanamuoto oli seuraava:

----

- Me nousimme toinen toisemme jälkeen ja allekirjoitimme erikoisella tyytyväisyydellä Suomen itsenäisyyden tunnustuksen", kirjoittaa muistelmissaan I. Steinberg, joka oli oikeuskomissaarina mukana Leninin hallituksessa. "Tiesimme tosin, että Suomen nykyinen sankari Svinhufvud, jonka tsaari oli aikoinaan lähettänyt maanpakolaisuuteen, oli meidän julkinen yhteiskunnallinen vihollisemme ja ettei hän säästäisi tulevaisuudessa meistä yhtäkään. Mutta jos me vapautamme Suomen kansan Venäjän sorrosta, on maailmassa yksi historiallinen vääryys vähemmän."

Siitä huolimatta, että tässä kirjelmässä ainoastaan ilmoitettiin ehdotettavan Suomen itsenäisyyden tunnustamista, se merkitsi todellisuudessa täydellistä itsenäisyystunnustusta, sillä toimeenpanevan komitean vahvistus tuli olemaan vain muodollisuus.

Näin Suomi oli vuoden viimeisen päivän viimeisellä tunnilla saanut virallisen erokirjan Venäjältä.

Ojennettuaan tämän virallisen itsenäisyystunnustuksen lähetystölle aikoi Bontsh-Brujevitsh sanoa hyvästi ja poistua, mutta silloin huomautti Enckell:
- Kun täällä on mukana Suomen hallituksen puheenjohtaja, niin eiköhän olisi suotavaa, että hän henkilökohtaisesti saisi tavata Leniniä ja esittää Suomen kansan kiitoksen saadusta itsenäisyystunnustuksesta.

Bontsh-Brujevitsh meni nyt takaisin komissaarien huoneeseen ilmoittaen komissaareille, että Svinhufvud odotti eteisessä ja tahtoi kiittää Leniniä. Tämän johdosta syntyi suuri hämminki, Lenin kohautti olkapäitään, nauroi hiukan nolona ja kieltäytyi.

- Mitä minä voin sanoa niille porvareille!

Silloin ehdotettiin, että Trotski menisi tervehtimään vieraita, mutta hänkin kieltäytyi jyrkästi. Vihdoin keksittiin, että oikeuskomissaari Steinbergin olisi suostuttava pyyntöön.

- Mitä minä voin heille sanoa, kysyi hän ja jatkoi:

- Voisin virka-asemassani vain vangita heidät!

Tähän naurahti Trotski viekkaasti:

- Niinkuin Te vangitsisitte!

Nyt hermostui Bontsh-Brujevitsh. Hän keskeytti leikinlaskun ja pyysi uudelleen, että Lenin lähtisi ulos tervehtimään suomalaisia. Kuluneessa puvussa ja pää painuksissa seurasi Lenin nyt Bontsh-Brujevitshia, sillä aikaa kun salissa edelleen naurettiin ja laskettiin sukkeluuksia.

"Lenin tuli ja ojensi meille kätensä, ja me esittelimme hänet Svinhufvudille", kertoo Enckell tästä historiallisesta kohtauksesta ja lisää, että "Lenin puristi sydämellisesti Svinhufvudin kättä".

- Oletteko nyt tyytyväisiä, kysyi Lenin.

- Erittäin tyytyväisiä, vastasi Svinhufvud.

"Venäjää siinä puhuttiin ja venäjäksi vastattiin", kertoo Svinhufvud ja lisää, että "sanottiin siinä vain suruttomat kiitokset erokirjeestä".

Suomalaiset poistuivat nyt.”

Lähde:

Erkki Räikkönen: P.E. Svnhufvudin elämäkerta, 1935.  Suomen Vapaussota -lehden numeroon 4/1940 lyhentänyt ja toimittanut toimittaja Tauno Pöyry.

Linkki: http://www.histdoc.net/historia/commiss.html

*

VERSIO II

Katso ”livenä”: Katkelma TV2:n 23.11.1997 esittämästä elokuvasta "Luottamus". Fennada-Filmi & Lenfilmi 1976. Lenin tulee tapaamaan Suomen hallituksen valtuuskuntaa.

Esitetään vuorosanat:

Lenin - Kirill Lavrov: "Nu, kak? Vy udovletvoreny?"
Svinhufvud - Vilho Siivola: "Otshen' dazhe dovol'ny."

Elokuvakerronnassa on eroa oheiseen muistelmatekstiin.
(AVI 15 s.)

*) Käännös:

No niin?  Oletteko nyt tyytyväisiä?  - Olemme, nyt näyttää hyvältä!.

*

VERSIO III

V.I. Lenin: Alustus VKP(b):n (Venäjän Kommunistisen puolueen (bolshevikit) ohjelmasta. 

Esitetty VKP(b):n 8. edustajakokouksessa 19. maaliskuuta 1919 Moskovassa.

(Kokouspöytäkirjasta)

(Suosionosoituksia).

”Toverit! tehtävänäni on toveri Buharinin*) kanssa sopimamme aiheiden jaottelun mukaisesti selvittää valiokunnan mielipide useista konkreettisista ja eniten kiistanalaisista eli puoluetta tällä hetkellä eniten kiinnostavista kohdista.

Aluksi käsittelen lyhyesti toveri Buharinin alustuksensa lopussa esittämiä ohjelmakohtia, josta meillä on ollut väittelyä valiokunnassa. - - -”

*) Nikolai Buharin; katso lisää; https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Buharin Buharin tuki Leninin terroripolitiikkaa, mutta piti tätä kirjaimellisemmin maailmanvallankumouksen teesistä ja kannatti vallankumouksen laajentamista ulkomaille välittömästi.  Buharin (1888-1938) päätyi Stalinin vainoissa NKVD:n teloitusryhmän eteen, syytettynä ”salaliitosta kaataa neuvostovaltio”.

*…

”Minun on sanottava (samaa) myös KANSALLISUUSKYSYMYKSEN suhteen.  Siinäkin toveri Buharin pitää kuviteltua todellisuutena.  Hän sanoo että kansakuntien itsemääräämisoikeutta ei voida tunnustaa.  Kansakunta merkitsee: porvaristo ja proletariaatti yhdessä.  Mekö, proletaarit, tunnustaisimme että ollakin halveksittavalla porvaristolla pitää olla itsemääräämisoikeus!  Siinähän ei ole mitään järkeä!  On vainkin, se vastaa sitä mitä on olemassa.  Jos pyyhitte sen pois, on tuloksena kuvitelma.  Te vetoatte kansakuntien uumenissa tapahtuvaan differentoitumisprosessiin, proletariaatin eriytymiseen porvaristosta. Katsotaanpas kuitenkin, miten tämä differentoituminen oikein tapahtuu.

Ottakaamme vaikkapa Saksa, tuo edistyneenkapitalistisen maan esikuva, joka oli kapitalismin järjestyneisyyden, finanssikapitalismin järjestyneisyyden kannalta Amerikkaa korkeammalla. Monilla muilla aloilla, kuten tekniikassa ja tuotannossa ja politiikassa, se jäi jälkeen, mutta finanssikapitalismin järjestyneisyyden kannalta Saksa oli Amerikkaa korkeammalla.  Luulisi sitä oikein esikuvaksi.  Entä mitä siellä tapahtuu?

Onko Saksan proletariaatti eriytynyt porvaristosta?

Ei! Vain harvoista suurkaupungeista on tullut tietoja,  että työläisten enemmistö on siellä scheidemannilaisia*) vastaan.  Entä miten tämä on tapahtunut?  Siten, että spartakistit ovat liittoutuneet kolmasti kirottujen saksalaisten riippumattomien mensevikkien kanssa, jotka sotkevat kaiken ja aikovat naittaa neuvostojärjestelmän perustavan kokouksen kanssa!  Tällaista siellä Saksassa tapahtuu!  Ja sehän on edistyksellinen maa.”

*) Lenin viittaa saksalaiseen sosialidemokraattiseen poliitikkoon  Philipp Scheidemann`iin, joka toimi Saksan hallituksen ministerinä 1918 ja valtakunnankanslerina 1919.  Scheidemann julisti maailmansodan päättyessä 9.11.1910 Saksan tasavallaksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Philipp_Scheidemann

*

Lenin jatkaa:

”Toveri Buharin sanoo: ”Mitä me teemme kansakuntien itsemääräämisoikeudella!” 

Minun on toistettava sama vastaväite, jonka esiin hänelle, kun hän kesällä 1917 ehdotti hylättäväksi minimiohjelman ja säilytettäväksi vain maksimiohjelman.  Vastasin hänelle silloin: ”Älä ylvästele tappeluun lähtiessäsi, vaan vasta tappelusta tultuasi.”   Kunhan otamme vallan ja vielä odotamme hiukan, niin sitten teemme sen.  Me olemme ottaneet vallan ja odottanet hiukkasen, nyt olen suostuvainen siihen.  Nyt se on paikallaan, kun olemme siirtyneet kokonaan sosialistiseen rakennustyöhön ja torjuneet ensimmäisen meitä uhanneen rynnistyksen. 

Sama koskee kansakuntien itsemääräämisoikeuttakin.  ”Haluan tunnustaa vain työtätekevien luokkien itsemääräämisoikeuden”, sanoo toveri Buharin.  Te siis haluatte tunnustaa en, mitä todellisuudessa ei ole saavutettu yhdessäkään maassa, paitsi Venäjällä.  Se on naurettavaa.

*

Katsokaapa Suomea:

se on demokraattinen maa, se on kehittyneempi ja sivistyneempi kuin meidän maamme.  Siellä on käynnissä proletariaatin eriytymis- eli differentioitumisprosessi, se sujuu siellä omalaatuisesti, paljon tuskallisemmin kuin meillä. 

Suomalaiset ovat kokeneet Saksan diktatuurin, nyt he kokevat liittolaisvaltojen  diktatuuria.  Mutta se että tunnustimme kansakuntien itsemääräämisoikeuden, helpotti siellä differentoitumsiprosessia. 

Muistan varsin hyvin tilaisuuden, kun jouduin Smolnassa luovuttamaan asiakirjan Svinhufvudille – nimi merkitsee venäjäksi käännettynä ”sianpää” – Suomen porvariston edustajalle, joka on myöhemmin esittänyt pyövelin osaa.

Hän puristi kohteliaasti kättäni, ja me lausuimme kohteliaisuuksia.

Miten vastenmielistä se olikaan!

Mutta niin piti tehdä, koska sama porvaristo petti silloin kansaa, petti työtätekeviä joukkoja väittäen, että ryssät, sovinistit, isovenäläiset aikovat kuristaa hengiltä suomalaiset.  Tämän vuoksi oli tehtävä niin.”
*

”Entä eilen eikö jouduttu menettelemään samoin Baskirian tasavallan suhteen?  Kun toveri Buharin sanoi, että ”eräihin nähden tämä oikeus voidaan kyllä tunnustaa”, niin tuohon luetteloon – kirjoitin oikein muistiin – hänellä pääsivät hottentotit, busmannit ja hindut.  Kuunnellessani tuota luetteloa ajattelin: mitenkähän toveri Buharin on unohtanut erään vähäisen pikkuseikan, unohtanut baskiirit?  Busmanneja Venäjällä ei ole, en ole kuullut myöskään hottentottien vaatineen autonomista tasavaltaa, mutta onhan meillä baskiireja, kirgiisejä ja monia muita kansoja, joilta emme voi kieltää itsemääräämisoikeutta.  Emme voi kieltää sitä ainoaltakaan Venäjän entisen keisarikunnan alueella asuvalta kansalta.  Olettakaamme, että baskiirit kukistaisivat riistäjänsä ja me auttaisimme heitä siinä.  Tuo apu on kuitenkin mahdollinen vain siinä tapauksessa, että vallankumous on täysin kypsynyt. - - - ”

*

”Meidän ohjelmassamme ei saa puhua työtätekevien itsemääräämisestä, sillä se on väärin.  Ohjelman pitää puhua siitä, mitä on todellisuudessa.

Koska kansakunnat ovat eri kehitysasteilla siirtyessään keskiaikaisuudesta porvarilliseen demokratiaan ja porvarillisesta demokratiasta proletaariseen demokratiaan, on ohjelmaamme sisältyvä määritelmä ehdottomasti oikea. 

Tällä tiellä meillä on ollut hyvin paljon mutkia matkassa.  Jokaisen kansakunnan täytyy saada itsemääräämisoikeus, ja se edesauttaa työtätekevien itsemääräämistä.

Suomessa proletariaatin eriytyminen porvaristosta käy erinomaisen selvästi, voimakkaasti ja syvällisesti.  Joka tapauksessa siellä kaikki tulee käymään toisin kuin meillä. 

Jos sanoisimme ettemme tunnusta mitään Suomen kansakuntaa, vaan ainoastaan työtätekevät joukot, se olisi täyttä hölynpölyä. 

Ei voida olla tunnustamatta sitä, mikä on olemassa; se itse pakottaa tunnustamaan itsensä.” ”

*

Julkaistu Izvestia VTsIK –lehden numerossa 61, 21. päivänä maaliskuuta 1919.

*

PS.

Lisäys:

Vuoden 1917 joulukuun 18. päivä (suomalaisittain 31.12.) Lenin luovutti Suomen porvarillisen hallituksen päämiehelle P.E. Svinhufvudille Kansankomissaarien Neuvoston asetuksen, jossa tunnustettiin Suomen tasavallan itsenäisyys.  Katso: http://www.histdoc.net/historia/itsen.html

Käytyään neuvotteluja Baskirian edustajien kanssa Kansankomissaarien Neuvosto ja YTpKK vahvistivat 20. maaliskuuta 1919 asiakirjan Baskirian autonomisen neuvostotasavallan perustamisesta. 

*

VERSIO IV

Tasavallan Presidentin (Urho Kekkonen) puhe Leninin 100-vuotisjuhlassa Helsingin Yliopistolla 22.4.1970

Arvoisa juhlaväki.

Kaikkialla maailmassa muistetaan tänä päivänä Vladimir Iljitsh Uljanov Leninin satavuotispäivää ja sielläkin, missä hänen työnsä saa osakseen kielteisesti väritettyä arviointia, on pakko tunnustaa tämän valtiomiehen suuri maailmanhistoriallinen merkitys. Meille suomalaisille tämä merkkipäivä on poikkeuksellisen tärkeä, sillä Lenin vaikutti ratkaisevalla tavalla Suomen itsenäisyyden kansanväliseksi tunnustamiseksi.

Leninin osuuden merkitys Suomen itsenäisyyden historiassa on meillä aivan viime aikoihin saakka historioitsijain ja poliittisten kirjoittajien piirissä suuressa määrin riippunut asianomaisen kirjoittajan ideologisesta asenteesta.

Sitä tosiasiaa, että Lenin 31.12.1917 allekirjoitti neuvostohallituksen puolesta Suomen itsenäistymistä koskevan tunnustamisen, ei tietenkään haluta kieltää, mutta teon motiivit on usein asetettu kyseenalaisiksi.

Milloin selitetään syyksi neuvostovaltion ulkonainen hätätila, milloin sisäinen sekasorto, t.s. hetken poliittisten ja sotilaallisten olosuhteiden mukanaan tuomat näkökohdat. Tällaisessa taktillisiin spekulaatioihin nojautuvassa kirjoittelussa tarkoituksellisesti sivuutetaan asian periaatteellisesti ratkaiseva puoli. Se sisältyy Leninin kansallisuuspolitiikkaan.

Lenin tulkitsi kansojen oikeudet Ranskan vallankumouksen hengessä, vapauden, tasa-arvoisuuden ja veljeyden hengessä. Hän yhtyi varauksetta II Internationalen Lontoon kongressin v. 1896 hyväksymään päätöslauselmaan, jonka mukaan kaikilla kansoilla ilman poikkeusta tulisi olla oikeus itsenäisen valtion perustamiseen ja itsenäiseen valtiolliseen elämään.

Kun Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue Lontoon kongressissa 1903 oli hyväksynyt periaatteen kansojen oikeudesta itsenäisyyteen, se loi pohjan leniniläiselle kansallisuusideologialle, joka oli erittäin keskeisessä asemassa Leninin suhtautumisessa Suomeen.

Vuosisadan ensimmäisistä vuosista lähtien Lenin lukuisissa kirjoituksissaan mitä suurimmalla jyrkkyydellä tuomitsi tsaarivallan sortotoimenpiteet Suomea vastaan ja lämpimästi puolusti maan autonomiaa. Tunnustamalla Suomen itsenäisyyden vuoden 1917 viimeisenä päivänä Lenin kruunasi pitkäaikaisen työnsä Suomen autonomian puolustamisessa ja maan itsenäisyyden tunnustamisen puolesta. Tämä teko oli lisäksi siinä mielessä ratkaisevan tärkeä, että yksikään länsimaa ei katsonut voivansa tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen neuvostohallituksen myönteistä ratkaisua.

On täysin perusteltua todeta, että Leninin kehittämä marxilainen kansallisuusideologia on ollut yhtenä peruskivenä Suomen itsenäisyyden historiassa. Tämä tulee sitäkin selvemmin esiin, kun muistetaan, että Valkoisen Venäjän kenraalit haaveillessaan tsaarihallituksen palauttamista Venäjälle eivät vielä 1919 olleet taipuvaisia mihinkään Suomen itsenäisyyttä koskeviin myönnytyksiin.

Edellä mainitsemani ideologiset asennoitumiset ovat vaikuttaneet mm. sen, että Leninin vaikuttimet Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa ja hänen toimintansa sen jälkeen on aivan viime aikoinakin arvioitu ja tutkittu yksipuolisesti aina vääristelyyn saakka. Siinä seikassa, että Lenin antoi itsenäisyys-tunnustuksen Suomen porvarilliselle hallitukselle, mutta että hän toivoi sosialistista Suomea, on nähty ristiriitaisuutta.

Tällöin on unohdettu, että Lenin oli yhteiskunnallisen vallankumouksen johtaja. Mutta kun olosuhteet kehittyivät Suomessa toisin kuin Neuvostoliitossa, hän realistina oli sen valmis ottamaan valtiollisten suhteidemme pohjaksi.

Venäjän kommunistisen puolueen VIII edustajakokouksessa 19.3.1919 Lenin sanoi Suomesta: "Joka tapauksessa siellä kaikki tulee käymään toisin kuin meillä. Jos sanoisimme, että emme tunnusta mitään Suomen kansakuntaa, vaan ainoastaan työtätekevät joukot, se olisi mitä täydellisintä hölynpölyä. Ei voida olla tunnustamatta sitä, mikä on olemassa: se pakottaa itse tunnustamaan itsensä."

Mutta Lenin ei olisi ollut kommunisti, jollei hän kansallisuuspolitiikkansa pohjalta lähtien olisi ottanut huomioon Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisessa Manifestissa v. 1848 esittämän näkökohdan, että kansainvälisen työväenluokan tulisi pyrkiä yhä laajempaan ja läheisempään yhteistyöhön. Tämä pyrkimys on luonnollinen, sen me kaikki ainakin periaatteessa tunnustamme. Se pohjautuu loppujen lopuksi tekniseen kehitykseen. Liikenne, kauppa ja kansainvälinen tiedotus korostavat yhä tehokkaammin kansojen välisen vuorovaikutuksen hyödyllisyyttä. Lenin katsoi, että tämä kehitys oli erikoisesti työväen kannalta edullinen. Sen vuoksi hän puolsi kansojen välistä lähentymistä ja mahdollisimman suurten taloudellisten yhteisöjen luomista.

Mutta - ja tämä ehto on mitä tärkein - nämä yhteisöt oli luotava vapaan kansallisen valinnan perusteella ja sitä tietä rakennettava tuleva, koko ihmiskunnan käsittävä yhteistyön yhteiskunta. Lenin siis toivoi ja uskoi, että Suomen ja Venäjän naapurikansat Suomen itsenäistymisen jälkeen paremmin kuin ennen voisivat lähestyä toinen toisiaan ja yhteistyössä hyödyttää toinen toisiaan, ei vaan taloudellisella alalla, vaan myös sivistyksen ja inhimillisen kulttuurin kaikilla aloilla.

Kun Neuvostoliitto toisen maailmansodan suurten kärsimysten jälkeen määrätietoisesti on pyrkinyt rauhallisen rinnakkaiselon vahvistamiseen ja todella kansainväliseen sivistykselliseen, kaupalliseen ja tieteelliseen vuorovaikutukseen, niin voidaan sanoa, että tällainen politiikka on aitoa leninismiä. Kilpavarustelun pysäyttäminen atomikaudella on käynyt ihmiskunnan suoranaiseksi elinehdoksi. Suomen ja Neuvostoliiton ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus merkitsee ei vain Suomen puolueettomuuden vahvistamista, vaan myöskin rauhan voimien vahvistamista Euroopassa. Samaa voimme sanoa niistä aseistariisuntaneuvotteluista, jotka aloitettiin Helsingissä ja tällä hetkellä jatkuvat Wienissä. Uskallan vakuuttaa, että porvarillisen Suomen ehdottama Euroopan turvallisuuskonferenssi merkitsee pyrkimystä rauhan vahvistamiseen aito-leninistisessä hengessä.

Suomen ja Neuvostoliiton kaupallinen, sivistyksellinen ja poliittinen vuorovaikutus toisen maailmansodan jälkeen on nähdäkseni selvästi osoittanut, että rauhallinen yhteistyö ja rinnakkaiselo eri yhteiskuntamuotojen välillä on sekä mahdollinen että erittäin hyödyllinen. Rauhan ja rauhallisen kehityksen kannalta tämä yhteistyö on elintärkeä. Me voimme Suomessa toisen maailmansodan jälkeen uskoa siihen, että Leninin ennustama rauhallisempi yhteiskunnallinen kehitys on Suomessa tosiaan käynyt mahdolliseksi.

Vladimir Iljitsh Lenin on henkilönä, jossa yhdistyvät suuren valtiomiehen ja etevän tutkijan roolit poikkeuksellinen, ainutlaatuinen ilmiö historiassa. Hänen kaikki pääteoksensa liittyvät käytännön politiikkaan, ja poliittisessa toiminnassaan hän toteutti Marxin ajatusta käytännöstä teorian koettelijana.

Hyvät kuulijat.

Olen tarkoituksellisesti jättänyt käsittelemättä Leninin läheiset henkilökohtaiset suhteet Suomeen ja suomalaisiin, koska tämä asia on näinä päivinä saanut runsaasti valaistusta. Usein on tällöin sanottu, että valtiomiehen toimiin eivät henkilökohtaiset mieltymykset, siis tunteet voi mitään vaikuttaa, niin ei myöskään Leninin päätöksiin hänen erikoislaatuiset kosketuksensa Suomeen. On kuitenkin luonnollista, että Lenin tunsi kiitollisuutta Suomea ja suomalaisia kohtaan, koska hän täällä oli usein saanut turvapaikan ja koska monet suomalaiset monessa yhteydessä olivat avustaneet monia Venäjän vallankumousmiehiä, eikä vähiten häntä itseään.

Voi olla, että olen väärässä, mutta minulle on Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden historiaa tutkiessani ja kehitystä seuratessani tullut sellainen kuva, että Leninin Suomea ja suomalaisia kohtaan tuntema kiitollisuus ja arvonanto toi oman vaikuttavan osuutensa hänen Suomea koskevaan politiikkaansakin.

Leningradissa, siinä Smolnan huoneessa, missä Suomen itsenäistymisen tunnustamista koskeva historiallinen asiakirja allekirjoitettiin, on seinällä Suomen hallituksen toimesta kiinnitetty muistotaulu. Siinä on lause: "Tällä jalomielisellä teollaan hän (Lenin) on ansainnut Suomen kansan jakamattoman kiitollisuuden".

Lähde: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/11193/TMP.objres.3953.html?sequence=1

 

*

VERSIO V

<Ylimääräinen>

Miten myöhemmän ajan presidentti näki Leninin ja tämän roolin:

Päätoimittaja Arvo Tuominen               23/4 1970

Tampere

”Hyvä Veli.

  Jouduttuani Lapin matkalta eilen palattuani mitä suurimmassa kiireessä kokoilemaan Lenin-puheeni, luin vasta tänään haastattelusi "Uudesta Maailmasta". Minua on Polvisen kirjasta (Tuomo Polvinen: ”Venäjän vallankumous ja Suomi” 1-2] lähtien sekä kiinnostanut että myöhemmin suututtanut väitteet siitä, että Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden ulkonaisen pakon vuoksi. Havaitsen mielihyväkseni, että Sinä et liioin ole hyväksynyt historioitsijoidemme käsityksiä tässä asiassa. Yritin rakentaa puheeni Leninin johdonmukaiseen Suomen valtiollisten oikeuksien tunnustamisen periaatteelliseen kantaan, kieltämättä sitä, että hän olisi nähnyt, että itsenäisyyden tunnustus olisi koitunut sosialistiselle Suomelle. Todennäköisenä on myös pidettävä, että silloisissa maailmanpoliittisissa asetelmissa hän odotti Suomen muuttuvan kommunistiseksi.

  Minua askarruttaa kysymys, mikä olisi ollut Leninin ulkopolitiikka, jos hän olisi joutunut johtamaan Neuvostoliittoa maailman toisena suurvaltana. Ensiksikin käsitykseni nyt - aivan toisin kuin pikkuporvarillisina nuoruusvuosinani - on se, että Neuvostoliiton oli vuodesta 1918 lähtien ulkoisten ja sisäisten vihollisten uhkaamana kehitettävä sotalaitostaan, enkä usko, että Lenin teki tätä sydämen halusta. Kun 1930-luvulla luin erään amerikkalaisen (Smith?) kertomuksen raskaan teollisuuden rakentamisesta, hän oli työskennellyt muistaakseni Tsheljabinskissa ja nähnyt sen epäinhimillisen paineen, jonka alaisena maakylistä siirretyt virsujalkaiset musikat siellä työskentelivät, ajattelin, että se on kaikkea muuta kuin sosialismia. Mutta kun Saksa hyökkäsi 1941, osoitti se Stalinin olleen oikeassa, mistä seikasta Paasikivi sittemmin minulle usein puhui.

  Tämä kaikki on niin pulmallinen juttu, että inhimillisesti kaikkein tuomittavimmallekin löytää motiiveja, muutakin kuin vallanhimo. Stalinin puhdistukset olen nähnyt lähinnä mielipuolisuutena, ja vaikka USA:n suurlähettiläs Davies niitä II maailmansodan aikana puolusti, en saanut siitä mitään järkevää perustetta kantani tarkistamiselle.

  Mutta palaan vielä Leniniin.

Mitä hän olisi tehnyt 1930-luvulla Hitlerin päästyä valtaan? Olisiko hän tehnyt Moskovan sopimuksen elokuussa 1939.

Olisiko hän hyökännyt Suomeen? Minulle olisi mieluisaa uskoa, että hän ei olisi hyökännyt, vaikka meidän silloinen politiikkamme ei olisi häntä pidättyvyydessä tukenutkaan.

Mikä oli Kuusisen osuus 1939 ja mikä se olisi ollut, jos Lenin olisi elänyt 1939?

Paljon vastaamattomia kysymyksiä, jotka tulevat aina vain vaikeammiksi, kun otetaan huomioon, että Neuvostoliitto on nyt maailmanvalta, jonka on taisteltava ei niinkään paljon kommunismin levittämiseksi maailmassa (esim. suhtautuminen Latinalaisen Amerikan kom.puolueisiin on varsin yliolkainen) kuin oman olemassaolonsa puolesta. Ymmärtääkseni Lenin eli ja kuoli yleisen maailmanvallankumouksen - tosin heikkenevässä - uskossa, mutta miten hän olisi ratkaissut maansa poliittisen linjan II maailmansodan jälkeen atomiaseen uhan alaisena.

  Jään mielenkiinnolla odottamaan kirjaasi, jossa varmaan annat vastauksen - tai yrität antaa - näihin asioihin. Niillä on - vaikka ei luulisi - arvoa Suomen tämän päivän politiikalle.

P.S. Nykyään minä fundeeraan mieluummin kuin otan osaa poliittiseen elämään. Tämä näyttää niin raskaalta vaalien jälkeen, että toivoisi tälle paikalle viisaampaa miestä.”

*

Kekkonen vielä:

25.1.1959 radiossa

YÖPAKKASTEN PÄÄTTYESSÄ

Erityisesti lienee paikallaan sanoa niille, jotka taas tämän keskustelun vuoksi ovat vaivanneet päätänsä joillakin uusilla esille tulleilla kysymyksillä, pääministeri Hrustsevin heti keskustelujemme alussa vakuuttaneen, että Neuvostoliitolla ei ole esitettävänään mitään uusia ehdotuksia Suomelle. Paikallaan on myös mainita näiden päivien aikana käyneen selville, että Neuvostoliitto aivan lähitulevaisuudessa lähettää uuden suurlähettilään Helsinkiin. Eräs kysymys, josta jo joulukuun 10. päivänä pitämässäni radio ja televisiopuheessa mainitsin, tuli poikkeuksellisen voimakkaasti esille näissä keskusteluissa. Tarkoitan Suomen julkisen sanan suhtautumista Neuvostoliittoon. Pääministeri Hrushtsev käsitteli lounaspuheessaan tätä asiaa varsin laajasti. Yksityisessä keskustelussamme ulkoministeri Gromyko sanoi, että heillä oli aivan viime ajoilta kerättynä varsin runsaasti Suomen lehdistön lausuntoja, joissa esitetään arvostelua ja ilkeyksiä Neuvostoliitosta ja sen oloista. Tässä aiheessa viivyttiin erityisen kauan. On ikävää, että minun täytyy tähän kysymykseen yhä uudelleen ja uudelleen palata, mutta käsitykseni mukaan on aivan varmaa, että ilman sanomalehdistön osoittamaa pidättyvyyttä ja vastuuntunnetta ei koskaan saada maittemme välisiä suhteita sille luottamukselliselle kannalle, jolla niiden meidän oman etumme mukaisesti täytyy olla.

Tämä on Neuvostoliitolle arka kysymys, ei varmaankaan sen vuoksi, että haukku tekisi haavan, vaan siksi että tuollaisen epäystävällisen kirjoittelun käsitetään kuvastelevan kansan piirissä vallitsevaa yleistä mielialaa. Miten tällaisen mielialan pohjalle voidaan rakentaa ystävyyden politiikkaa naapurimaiden kesken? Fredrik Suuri sanoi kerran, kun hänen armeijaansa oli arvosteltu: "Älkää välittäkö tuollaisesta puheesta, ei siitä kannata suuttua, eivät he graniittia pysty puremaan." Hyvä olisi, jos Neuvostoliiton kansa suhtautuisi meidän pakinoitsijoihimme ja piirtäjiimme ja muihin vastaavanlaisiin julkisen sanan käyttäjiin samalla tavalla, mutta ymmärtääkseni asia on niin, että Neuvostoliitolla on kyseessä periaate: kun ollaan ystäviä, käyttäydytään kuin ystävät.

Minulla oli näitten päivien aikana mieluisa tilaisuus paljastaa Smolnassa muistotaulu, jonka teksti suomeksi kuului seuraavasti:

"Vladimir Iljits Lenin allekirjoitti tässä huoneessa 31. päivänä joulukuuta 1917 Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostovallan kansankomissaarien neuvoston päätöksen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustamisesta. Tällä jalomielisellä teollaan hän on ansainnut Suomen kansan jakamattoman kiitollisuuden."

Tämä paljastustilaisuus, jota juhlistettiin soittamalla Suomen ja Neuvostoliiton kansallishymni, oli koruttomuudessaan hyvin arvokas ja vaikuttava ja luulisin, että tämän muistolaatan kiinnittäminen Leninin työhuoneen seinälle on omiaan lisäämään ystävyyttä kansojemme kesken.

Paljastuspuheeni päätin seuraaviin lauseisiin:

"Toivon, että ne sadat tuhannet ihmiset, jotka Leninin muistoa kunnioittaen käyvät tässä hänen työhuoneessaan, joutuvat muistotaulun avulla kiinnittämään huomiota siihen läheiseen yhteistyöhön, joka vallitsi Vladimir Iljits Leninin ja suomalaisten välillä jo ennen lokakuun suurta vallankumousta ja siihen jaloon tekoon, jolla Lenin johtamansa neuvostotasavallan nimessä tunnusti Suomen itsenäisyyden."

Lähde: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/9731/TMP.objres.2138.html?sequence=1

*

Lenin Kekkosen tajunnassa

Lenin

"Tunnustamalla Suomen itsenäisyyden vuoden 1917 viimeisenä päivänä Lenin kruunasi pitkäaikaisen työnsä Suomen autonomian puolustamisessa ja maan itsenäisyyden tunnustamisen puolesta. Tämä teko oli lisäksi siinä mielessä ratkaisevan tärkeä, että yksikään länsimaa ei katsonut voivansa tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen neuvostohallituksen myönteistä kannanottoa. On täysin perusteltua todeta, että Leninin kehittämä marxilainen kansallisuusideologia on ollut yhtenä peruskivenä Suomen itsenäisyyden historiassa. Tämä tulee sitäkin selvemmin esiin, kun muistetaan, että valkoisen Venäjän kenraalit haaveillessaan tsaarihallituksen palauttamisesta Venäjälle eivät vielä 1919 olleet taipuvaisia mihinkään Suomen itsenäisyyttä koskeviin myönnytyksiin.

Voi olla, että olen väärässä, mutta minulle on Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden historiaa tutkiessani ja kehitystä seuratessani tullut sellainen kuva, että Leninin Suomea ja suomalaisia kohtaan tuntema kiitollisuus ja arvonanto toi oman vaikuttavan osuutensa hänen Suomea koskevaan politiikkaansakin."

Kun nykyisin puhutaan paljon pyrkimisestä objektiiviseen historianopetukseen, niin minun ymmärtääkseni alkaisi jo olla aika antaa arvo Leninin panokselle Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa.

Olisi myös syytä muistaa, että länsivaltojen Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli riippuvainen siitä, mitä Lenin jo oli tehnyt.

Venäjän valkoiset kenraalithan torjuivat ajatuksen Suomen itsenäisyydestä viimeiseen saakka. Mikäli muistan, esimerkiksi kenraali Judenits ei edes suostunut keskustelemaan Suomen itsenäisyydestä. Ajatus oli niin täysin vieras hänelle.

Kunniamerkki

"Kun sain tiedon, että korkeimman neuvoston puhemiehistö on suonut minulle Leninin kunniamerkin, täytti tämä tieto luonnollisestikin mieleni suurella ilolla, mutta käsitin hyvin ja käsitän hyvin, että tämä merkittävä ja harvinainen kunnianosoitus ei kohdistu suinkaan minuun henkilökohtaisesti niiinkään kuin siihen ulkopolitiikkaan, jota minulla on ollut kunnia edustaa, ja siihen maahan, jonka kansalainen olen.

Kunnianosoitus kohdistuu niihin moniin hyviin työtovereihin, joita minulla on ollut, mutta se kohdistuu myös laajoihin suomalaisiin kansankerroksiin, naisiin ja miehiin, joita en tunne, mutta jotka ovat vuosien ja vuosikymmenien mittaan antaneet tehokasta tukea sille ystävyyden ulkopolitiikalle, jota omilla vähäisillä voimillani olen koettanut olla mukana toteuttamassa."

Lähde: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/7657/TMP.objres.1437.html?sequence=1

*

]]>
3 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242169-svinhufvudin-ja-leninin-kohtaaminen-31121917-nelja-versiota#comments 31.12.1017 Itsenäisyyden tunnustus Kekkonen Lenin Suomi 100 vuotta Svinhufvud V. I. Lenin Thu, 31 Aug 2017 14:44:30 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242169-svinhufvudin-ja-leninin-kohtaaminen-31121917-nelja-versiota
Isä Aurinkoinen ja muita historian suurmiehiä http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240424-isa-aurinkoinen-ja-muita-historian-suurmiehia <p>&quot;Marxin virhe oli Lenin. Leninin virhe oli Stalin. Mutta Stalin ei tehnyt virheitä.&quot; (Pentti Saarikoski)</p><p>Minua Saarikosken raju ironia viehättää. Tosin tuo &quot;Stalin ei tehnyt virheitä&quot; ei taida enää Venäjällä mennä ironiasta, siellä nyökyteltäisiin vain da, da. Pitäväthän venäläiset nykyään taas Stalinia historian suurimpana suurmiehenä, Putiniakin parempana.</p><p>On tietysti totta, että Stalin oli &quot;suuren isänmaallisen sodan voittaja&quot; ja vaikutti ratkaisevasti natsien kukistamiseen. Sekin on totta, että hän oli nostamassa Neuvostoliittoa teollisuusmaiden joukkoon. Mutta saman teki Hitler Saksassa. Harvemmin juutalaisten joukkomurhaa kuulee vähäteltävän sillä perusteella, että kyllä se Hitler rakennutti pahuksen hyviä moottoriteitä.</p><p>Stalin kehitti marxilaisuudesta uskonnon riitteineen ja pyhimyksineen, unohtamatta ihmisuhreja ja sakramentteja. Fanaattinen ideologia polittisena korvikeuskontona oli käytännössä Stalinin luomus. On aika hurjaa, että vajaan pappiskoulutuksen saanut georgialainen ammattivallankumouksellinen nousi kymmenessä vuodessa uuden ideologisen puoluevaltion johtoon, kukisti kaikki kilpailijansa ja seuraavan vuosikymmenn päättyessä nousi koko historiassa uudenlaiseksi kansainvälisesti tunnustetuksi ihmisjumaluudeksi, jonka ajatuksia levitettiin kymmenien miljoonien painoksina.&nbsp;Stalinismin mahdollistivat osaltaan tuhohalu, murhanhimo, muukalaisviha, eroottinen veto Staliniin ja rationaalisen yksilöllisyyden poissaolo. Tätä tuskin Venäjällä on erityisemmin mietitty. Minusta olisi hyvä, jos sielläkin joskus kyettäisiin tekemään menneisyydestä yhtä rehellisesti tiliä kuin Saksassa.</p><p>Kiinnostavampaa kuin kommunistien tai natsien tuomitseminen on kuitenkin sen selvittäminen, mikä ääriajattelussa vetoaa ihmisiin. Täytyyhän sen jotain toivoa ihmisille antaa, pelkät negatiiviset arvot, kuten muukalaisviha, eivät pitkälle kanna. Kaikkien ideologioiden kannatuksen ydin on siinä, että ne antavat ihmisille toivoa.&nbsp;</p><p>Saksa on ollut natsimenneisyytensä suhteen rehellisempi kuin Venäjä kommunistimenneisyytensä kanssa. Ei Saksassa ole valittu SA- tai SS-agenttia liittokansleriksi eikä äänestetty Hitleriä historian merkittävimmäksi henkilöksi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> "Marxin virhe oli Lenin. Leninin virhe oli Stalin. Mutta Stalin ei tehnyt virheitä." (Pentti Saarikoski)

Minua Saarikosken raju ironia viehättää. Tosin tuo "Stalin ei tehnyt virheitä" ei taida enää Venäjällä mennä ironiasta, siellä nyökyteltäisiin vain da, da. Pitäväthän venäläiset nykyään taas Stalinia historian suurimpana suurmiehenä, Putiniakin parempana.

On tietysti totta, että Stalin oli "suuren isänmaallisen sodan voittaja" ja vaikutti ratkaisevasti natsien kukistamiseen. Sekin on totta, että hän oli nostamassa Neuvostoliittoa teollisuusmaiden joukkoon. Mutta saman teki Hitler Saksassa. Harvemmin juutalaisten joukkomurhaa kuulee vähäteltävän sillä perusteella, että kyllä se Hitler rakennutti pahuksen hyviä moottoriteitä.

Stalin kehitti marxilaisuudesta uskonnon riitteineen ja pyhimyksineen, unohtamatta ihmisuhreja ja sakramentteja. Fanaattinen ideologia polittisena korvikeuskontona oli käytännössä Stalinin luomus. On aika hurjaa, että vajaan pappiskoulutuksen saanut georgialainen ammattivallankumouksellinen nousi kymmenessä vuodessa uuden ideologisen puoluevaltion johtoon, kukisti kaikki kilpailijansa ja seuraavan vuosikymmenn päättyessä nousi koko historiassa uudenlaiseksi kansainvälisesti tunnustetuksi ihmisjumaluudeksi, jonka ajatuksia levitettiin kymmenien miljoonien painoksina. Stalinismin mahdollistivat osaltaan tuhohalu, murhanhimo, muukalaisviha, eroottinen veto Staliniin ja rationaalisen yksilöllisyyden poissaolo. Tätä tuskin Venäjällä on erityisemmin mietitty. Minusta olisi hyvä, jos sielläkin joskus kyettäisiin tekemään menneisyydestä yhtä rehellisesti tiliä kuin Saksassa.

Kiinnostavampaa kuin kommunistien tai natsien tuomitseminen on kuitenkin sen selvittäminen, mikä ääriajattelussa vetoaa ihmisiin. Täytyyhän sen jotain toivoa ihmisille antaa, pelkät negatiiviset arvot, kuten muukalaisviha, eivät pitkälle kanna. Kaikkien ideologioiden kannatuksen ydin on siinä, että ne antavat ihmisille toivoa. 

Saksa on ollut natsimenneisyytensä suhteen rehellisempi kuin Venäjä kommunistimenneisyytensä kanssa. Ei Saksassa ole valittu SA- tai SS-agenttia liittokansleriksi eikä äänestetty Hitleriä historian merkittävimmäksi henkilöksi.

]]>
13 http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240424-isa-aurinkoinen-ja-muita-historian-suurmiehia#comments Adolf Hitler Josif Stalin Karl Marx Lenin Presidentti Putin Sun, 23 Jul 2017 12:04:09 +0000 Mika Lamminpää http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240424-isa-aurinkoinen-ja-muita-historian-suurmiehia
Lenin junassa http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230640-lenin-junassa <p>Brittiläinen historioitsija Catherine <em>Merridale</em> julkaisi viime vuonna kirjan &rdquo;Lenin on the Train&rdquo; (Allen Lane 2016). Kirjan ytimen muodostaa kuvaus <em>Leninin</em> sata vuotta sitten eli vuoden 1917 huhtikuussa tekemästä junamatkasta, joka vei hänet Zürichistä Venäjää vastaan sodassa olevan Saksan läpi Ruotsiin sekä sieltä Haaparannan kautta Pietariin. Teos palauttaa taidokkaasti henkiin tapahtumat, jotka auttavat ymmärtämään vähän paremmin myös Suomen nykyistä asemaa suhteessa Venäjään.</p><p>Lenin asui keväällä 1917 maanpakolaisena Sveitsissä, jossa eli useita muitakin tsaarinvallan kanssa hakauksiin joutuneita venäläisiä. Helmikuun vallankumouksen jälkeen Lenin suorastaan paloi halusta päästä takaisin Venäjälle. Tämä ei kuitenkaan ollut helppoa Saksan ollessa sodassa Venäjää vastaan. Ympärysvalloillakaan ei ollut mielenkiintoa avittaa Venäjää irti sodasta vaativaa bolshevikkijohtajaa pääsemään kotimaahansa.</p><p>Saksa olisi kyllä ollut valmis päästämään Leninin Venäjälle, sillä Venäjän luopuessa sotatoimista sitä vastaan Saksa olisi voinut keskittää joukkonsa länsirintamalla käytäviin taisteluihin. Leninillä ei kuitenkaan ollut varaa ottaa niskoilleen leimaa vihollisen agenttina toimimisesta. Lopulta kompromissi löytyi niin, että Lenin yhdessä runsaan kolmenkymmenen muun poliittisen aktivistin kanssa lähti matkaan 9. huhtikuuta kulkien lukitussa junavaunussa läpi Saksan Berliinin kautta Sassnitziin, jatkaen sieltä laivalla Trelleborgiin, junalla Tukholman kautta Haaparantaan, reellä joen yli Tornioon ja sieltä jälleen junalla Riihimäen kautta kohti Pietaria. Yhteensä kahdeksan vuorokautta kestänyt matka päättyi Pietarissa Suomen asemalle, missä Lenin kiipesi saman tien panssariauton päälle pitämään ensimmäisen palopuheensa.</p><p>Kirja rekonstruoi tarkkaan &ndash; mutta samalla kirjoittajan omaa kirjallista mielikuvitusta taidolla hyödyntäen &ndash; itse junamatkan tapahtumat. Tuon kuvauksen ohella kirja tarjoaa mahdollisuuden pohtia tuoreella tavalla Euroopan ja Venäjän sadan vuoden takaista poliittista ja yhteiskunnallista tilannetta sekä sitä dynamiikkaa, joka johti vähän myöhemmin Lokakuun vallankumoukseen ja neuvostovaltion pystyttämiseen.</p><p>Kirja on erityisen tervetullut meille sen vuoksi, että aiemmin kuvaamme noista ajoista on ohjannut vahvasti virallisen neuvostohistorian ja YYA-Suomen kanonisoima totuus Venäjän vallankumouksellisista työläis- ja talonpoikaismassoista, heidän taidokkaista johtajistaan ja Vladimir Iljitsh Leninistä, joka kansallisen itsemääräämisoikeuden kannattajana lahjoitti meille itsenäisyyden.</p><p>Kirja analysoi huolella sitä monimutkaista ja valtaisat uhrimäärät vaatinutta valtapeliä, jota suurvallat kävivät ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkimainingeissa. Sekä Leninillä että Suomella oli oma paikkansa Saksan johdon strategisissa suunnitelmissa. Vaikka saksalaiset eivät tunteneet aatteellisesti minkäänlaista vetoa Leninin ja hänen johtamansa ryhmittymän ajatuksia kohtaan, he pitivät miestä hyödyllisenä pelinappulana yritettäessä saada Venäjä luopumaan omista sotaponnisteluistaan. Hyödyllisiksi koettiin myös separatistiset pyrkimykset Suomessa ja Ukrainassa.</p><p>Samaan aikaan Englanti ja Ranska tekivät kaikkensa saadakseen pidettyä Venäjän mukana ympärysvaltojen yhteisessä rintamassa. Niinpä vaikka Lenin varoi visusti suoraa ja julkista yhteydenpitoa saksalaisiin, Saksa salli hänen paluunsa Venäjälle ja ohjasi myös rahallisia resursseja Venäjän vallankumouksellisten käyttöön. Suomalaisille itsenäisyysaktivisteille annettiin jääkärikoulutusta, ja itsenäistymisen jälkeen Saksa tuki valkoisia punakapinan kukistamiseksi ja venäläissotilaiden ajamiseksi maasta.</p><p>Leninillä itsellään ei ollut illuusioita hänen ympärillään käydystä valtapelistä, ja hän pyrki suojaamaan tarkkaan selustansa salaliittosyytöksiä vastaan. Toisaalta hänen oli oltava valmis valehtelemaan kannattajilleen &ndash; ja meille suomalaisille - tapahtumien varsinaisesta dynamiikasta. Todellisuudessa Leninin menestymisen mahdollisuudet näyttivät lähes olemattomilta ensimmäisinä hänen paluunsa jälkeisinä päivinä, mutta venäläisten sotaväsymys, väliaikaisen hallinnon virheet ja Leninin ruhjova määrätietoisuus avasivat vain muutamaa kuukautta myöhemmin bolshevikeille sekä pääsyn valtaan että myös mahdollisuuden sen vakiinnuttamiseen. Tämä ei tarjonnut tietä onneen Leninin kanssa samassa vaunussa Pietariin matkustaneille, vaan useat heistä kokivat karun kohtalon <em>Stalinin</em> terrorin kynsissä.</p><p>Vaikka Kremlin nykyinen isäntä on entinen kommunistisen puolueen kasvatti, hän ei arvosta Leniniä ja hänen saavutuksiaan, vaan haikailee takaisin Venäjän imperiaalisen suuruuden aikoja. Leninhän johdatti sodan näännyttämän Venäjän häpeälliseeen rauhaan, jonka myötä maa menetti Suomen, Ukrainan ja Bosporin salmen hallinnan. Stalin oli toista maata, nostihan hän Neuvostoliiton jälleen suurvallaksi. Nyt Kremlin missiona on viime vuosisadan suurimman historiallisen onnettomuuden &ndash; Neuvostoliiton hajoamisen &ndash; menetysten korvaaminen uuden &rdquo;euraasialaisen&rdquo; suurvallan pystyttämisen kautta. Suomi luetaan ilman muuta entisenä Venäjän suuriruhtinaskuntana tuon suurvallan etupiiriin.</p><p>Näitä tosiasioita on hyvä pohdiskella lähestyessämme Lokakuun vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen satavuotispäiviä. Samalla voimme havaita historian yhdessä suhteessa pysyneen aika lailla muuttumattomana. Tänäkin päivänä Venäjä on suhteellisesti ottaen kutakuinkin yhtä köyhä ja kehittymätön Englantiin, Saksaan ja Ranskaan verrattuna kuin se oli tuolloin, venäläiset raharikkaat viihtyvät yhtä hyvin Nizzassa, Genevessä ja Lontoossa, ja Venäjä tarvitsee edelleen kipeästi läntisiä pääomia omien modernisointipyrkimystensä tueksi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Brittiläinen historioitsija Catherine Merridale julkaisi viime vuonna kirjan ”Lenin on the Train” (Allen Lane 2016). Kirjan ytimen muodostaa kuvaus Leninin sata vuotta sitten eli vuoden 1917 huhtikuussa tekemästä junamatkasta, joka vei hänet Zürichistä Venäjää vastaan sodassa olevan Saksan läpi Ruotsiin sekä sieltä Haaparannan kautta Pietariin. Teos palauttaa taidokkaasti henkiin tapahtumat, jotka auttavat ymmärtämään vähän paremmin myös Suomen nykyistä asemaa suhteessa Venäjään.

Lenin asui keväällä 1917 maanpakolaisena Sveitsissä, jossa eli useita muitakin tsaarinvallan kanssa hakauksiin joutuneita venäläisiä. Helmikuun vallankumouksen jälkeen Lenin suorastaan paloi halusta päästä takaisin Venäjälle. Tämä ei kuitenkaan ollut helppoa Saksan ollessa sodassa Venäjää vastaan. Ympärysvalloillakaan ei ollut mielenkiintoa avittaa Venäjää irti sodasta vaativaa bolshevikkijohtajaa pääsemään kotimaahansa.

Saksa olisi kyllä ollut valmis päästämään Leninin Venäjälle, sillä Venäjän luopuessa sotatoimista sitä vastaan Saksa olisi voinut keskittää joukkonsa länsirintamalla käytäviin taisteluihin. Leninillä ei kuitenkaan ollut varaa ottaa niskoilleen leimaa vihollisen agenttina toimimisesta. Lopulta kompromissi löytyi niin, että Lenin yhdessä runsaan kolmenkymmenen muun poliittisen aktivistin kanssa lähti matkaan 9. huhtikuuta kulkien lukitussa junavaunussa läpi Saksan Berliinin kautta Sassnitziin, jatkaen sieltä laivalla Trelleborgiin, junalla Tukholman kautta Haaparantaan, reellä joen yli Tornioon ja sieltä jälleen junalla Riihimäen kautta kohti Pietaria. Yhteensä kahdeksan vuorokautta kestänyt matka päättyi Pietarissa Suomen asemalle, missä Lenin kiipesi saman tien panssariauton päälle pitämään ensimmäisen palopuheensa.

Kirja rekonstruoi tarkkaan – mutta samalla kirjoittajan omaa kirjallista mielikuvitusta taidolla hyödyntäen – itse junamatkan tapahtumat. Tuon kuvauksen ohella kirja tarjoaa mahdollisuuden pohtia tuoreella tavalla Euroopan ja Venäjän sadan vuoden takaista poliittista ja yhteiskunnallista tilannetta sekä sitä dynamiikkaa, joka johti vähän myöhemmin Lokakuun vallankumoukseen ja neuvostovaltion pystyttämiseen.

Kirja on erityisen tervetullut meille sen vuoksi, että aiemmin kuvaamme noista ajoista on ohjannut vahvasti virallisen neuvostohistorian ja YYA-Suomen kanonisoima totuus Venäjän vallankumouksellisista työläis- ja talonpoikaismassoista, heidän taidokkaista johtajistaan ja Vladimir Iljitsh Leninistä, joka kansallisen itsemääräämisoikeuden kannattajana lahjoitti meille itsenäisyyden.

Kirja analysoi huolella sitä monimutkaista ja valtaisat uhrimäärät vaatinutta valtapeliä, jota suurvallat kävivät ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkimainingeissa. Sekä Leninillä että Suomella oli oma paikkansa Saksan johdon strategisissa suunnitelmissa. Vaikka saksalaiset eivät tunteneet aatteellisesti minkäänlaista vetoa Leninin ja hänen johtamansa ryhmittymän ajatuksia kohtaan, he pitivät miestä hyödyllisenä pelinappulana yritettäessä saada Venäjä luopumaan omista sotaponnisteluistaan. Hyödyllisiksi koettiin myös separatistiset pyrkimykset Suomessa ja Ukrainassa.

Samaan aikaan Englanti ja Ranska tekivät kaikkensa saadakseen pidettyä Venäjän mukana ympärysvaltojen yhteisessä rintamassa. Niinpä vaikka Lenin varoi visusti suoraa ja julkista yhteydenpitoa saksalaisiin, Saksa salli hänen paluunsa Venäjälle ja ohjasi myös rahallisia resursseja Venäjän vallankumouksellisten käyttöön. Suomalaisille itsenäisyysaktivisteille annettiin jääkärikoulutusta, ja itsenäistymisen jälkeen Saksa tuki valkoisia punakapinan kukistamiseksi ja venäläissotilaiden ajamiseksi maasta.

Leninillä itsellään ei ollut illuusioita hänen ympärillään käydystä valtapelistä, ja hän pyrki suojaamaan tarkkaan selustansa salaliittosyytöksiä vastaan. Toisaalta hänen oli oltava valmis valehtelemaan kannattajilleen – ja meille suomalaisille - tapahtumien varsinaisesta dynamiikasta. Todellisuudessa Leninin menestymisen mahdollisuudet näyttivät lähes olemattomilta ensimmäisinä hänen paluunsa jälkeisinä päivinä, mutta venäläisten sotaväsymys, väliaikaisen hallinnon virheet ja Leninin ruhjova määrätietoisuus avasivat vain muutamaa kuukautta myöhemmin bolshevikeille sekä pääsyn valtaan että myös mahdollisuuden sen vakiinnuttamiseen. Tämä ei tarjonnut tietä onneen Leninin kanssa samassa vaunussa Pietariin matkustaneille, vaan useat heistä kokivat karun kohtalon Stalinin terrorin kynsissä.

Vaikka Kremlin nykyinen isäntä on entinen kommunistisen puolueen kasvatti, hän ei arvosta Leniniä ja hänen saavutuksiaan, vaan haikailee takaisin Venäjän imperiaalisen suuruuden aikoja. Leninhän johdatti sodan näännyttämän Venäjän häpeälliseeen rauhaan, jonka myötä maa menetti Suomen, Ukrainan ja Bosporin salmen hallinnan. Stalin oli toista maata, nostihan hän Neuvostoliiton jälleen suurvallaksi. Nyt Kremlin missiona on viime vuosisadan suurimman historiallisen onnettomuuden – Neuvostoliiton hajoamisen – menetysten korvaaminen uuden ”euraasialaisen” suurvallan pystyttämisen kautta. Suomi luetaan ilman muuta entisenä Venäjän suuriruhtinaskuntana tuon suurvallan etupiiriin.

Näitä tosiasioita on hyvä pohdiskella lähestyessämme Lokakuun vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen satavuotispäiviä. Samalla voimme havaita historian yhdessä suhteessa pysyneen aika lailla muuttumattomana. Tänäkin päivänä Venäjä on suhteellisesti ottaen kutakuinkin yhtä köyhä ja kehittymätön Englantiin, Saksaan ja Ranskaan verrattuna kuin se oli tuolloin, venäläiset raharikkaat viihtyvät yhtä hyvin Nizzassa, Genevessä ja Lontoossa, ja Venäjä tarvitsee edelleen kipeästi läntisiä pääomia omien modernisointipyrkimystensä tueksi.

]]>
8 http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230640-lenin-junassa#comments Lenin Suomen itsenäistyminen Venäjän vallankumous Wed, 01 Feb 2017 20:39:04 +0000 Antti Kasvio http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230640-lenin-junassa